AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  / Miten poika isketään?

Miten poika isketään?

390 Vastausta 23 186 Lukukertaa
Miten poikaan tehdään vaikutus? Mikä tytössä tekee poikaan vaikutuksen? Nyt EI siis ole kyse ulkonäöstä missään tapauksessa. Mitä tytön pitää tehdä jotta pojan kiinnostus heräisi?

öööööööööööööö.

Soidinmenoissa pitää tanssia sambaa ja iskeä kaulimella.

Oon ihan varma, että joku kirjottaa tähän keskusteluun vastaukseksi "olemalla oma itsesi," joten teenpä senkin nyt tässä samalla, ettei kenenkään muun tarvitsisi sitä tehdä, sillä minuakin kiinnostais kunnon vastaukset. Ja sehän on ainakin puoliksi ihan väärä vastaus muutenkin, sillä joku saattaa olla "ihan oma itsensä," muttei siitä huolimatta sytytä.

mitähän sä ?

''joku saattaa olla "ihan oma itsensä," muttei siitä huolimatta sytytä.''

No tarvitseeko sitä itteään sitten tyrkyttää kellekkään? Jos en kelpaa omana itsenäni niin en haluaisikaan olla hänen kanssaan.

-> Suhde on muutakin kuin toisen miellyttämistä
pitää paikkaansa, Kurt Cobain sanoi asian omasta mielestäni hyvin:
"I'd rather be hated for who I am than be loved for who I'm not"
Ei sitä traviikkaan tyrkyttää. Pussaat poikaa suoraan huulille. Eiköhän ala kiinnostus herätä? Jos ei, nii nyrkillä päähän. Sitte alkaa ainaski kiinnostaa :D
joo tosi hyvä
mä luulen kans:/

pompompompmo

vaik sanoit et ei oo kyse ulkonäöstä niin me pojat ollaan vaan tämmösii et jos joku hyvännäköne tulee juttelee ja tulee lähemmäs ni voi alkaa helpommi kiinnostaa.. mut veikkaan kyl et pojan ilmeistä näkee aika helposti et kiinnostaako sitä yhtää..
ja mulle ainaki toimis et tyttö tulis sillee lähelle ja juttelis kaikkee kivaa ja olis vähä utelias ja sit jos on hyvännäköne ni vähä "pitäs ittensä näkyvillä" en ny tarkota et punaset stringit heiluu mut sillee et pitää vaik vähä parempii vaatteita ja hulmuttelee hiuksii ym:P
No niin mullekki kelpais tommonen tyttö!
mä oon sellanen ;)) oon 16v. entä sä? ;DD
Ai kelpais :D oon 15 tiukat farkut ja blondit :D haluun äkkii seurustelee jonkukaa :(:(
elikkä periaatteessa pornotähti
ai et vakoo saattais näkyy tai tällee?
No ei kukaan sun näköseltä läväripersnaamalta mitään halua. Ei varsinkaan seurustelua / seksiä.
Haha sori toi sun kirjotus muistuttaa mua (blondit hiukset tosi tiukat farkut ja joku toppi/neule sama mun 4 kaverii :D
Oon ollu niiku 11 meijä koululaisen kaa (poikien) yhes nii oon puuttees seurusteluu :D

............

Eipä siihen mitään tiettyä kaavaa ole eikä aina auta vaikka mitä tekisi. Varmasti kuitenkin kannattaa hakeutua pojan läheisyyteen, jutella, olla mukava hänelle ja hymykin kenties tehoaa.
Oma itsensä kannattaa ainakin minun mielestäni olla, koska ei sitä nyt kuitenkaan voi ikuisesti esittää jotain, mitä ei ole ja jos et omana itsenäsi ole hänestä kiinnostava, niin sitten hän ei yksinkertaisesti ole sopiva tyyppi sinulle.

Minä pitäisin tästä

Ole hänen kaverinsa, juttele hänen kanssaan, hymyile hänelle, pyydä häntä mukaasi kävelylle ja voit ehkä vähän lähennellä häntä, mutta hienostuneesti. Älä käy heti kimppuun.
monta vuotta sä oot? ihan rehellisesti vaan. siis nyt?
Joo mun koulussa on kolme tyttöö jotka lähentelee ihan koko ajan sitä poikaa ja änkee väkisin sen viereen en sano nimiä

poika 16w

Muhun ainakin toimii se, että tyttö osoittaa kiinnostuksensa. Tälläinen yleensä herättää minussakin sen alkukipinän. Tästä voi jatkaa ihan omana itsenään sillä, en millään haluais tyttöä joka esittää tai ei olekkaan todellinen.

Sit jos synkkaa niin miksi ei? Aina ei välttämättä synkkaa, mutta eipä tuossa pitäis mitään menettääkkään ?

kokemuksia ja elämyksiä tulee siitäkin.
siis mun sydän särjetään sillleen et joku muija pyytä mua salille jes ois Ihanaa
entä 2 vuoden ikä ero haittaisko sua?

Vastaukseni

No pakko vastata osittain että olemalla oma itsensä, itseäni ei ainakaan innosta tytöt jotka esittävät jotakin muuta kuin ovat.

Mutta jos halutaan toisenlaisia vastauksia niin itsellä ainakin kiinnostus herää siitä että tyttö tekee aloitteen, tulee juttelemaan ja puhumaan mukavia. Mielellään sellaisessa paikassa jossa ei ole valtavasti muita tuttuja, jotta saataisiin puhua ihan kahden kesken. Vielä kun tyttö osoittaisi ymmärrystä ja ystävällisyyttä niin jo kelpaa.

Sellaisesta jo herää kiinnostus ja innostus tutustua paremmin ja/tai mahdollisuus suhteeseen.

Jaa

Poika isketään oikealla suoralla :D

joo

harvinaisen paska vitsi toi edellinen, ite ainaki tykkään ku tyttö on järkevä ja näyttää kiinnostuksensa
mikä on oikealla suoralla?

nii...?

kertokaas ny!!! muaki kiinnostaa tietää ku oon siis niin ihastunu ku voi olla, melkeimpä RAKASTUNU, mut mulla ei vaan oo hajuukaan miten sen iskis... oon vähä ujo tai sellanen, eikä me oikeestaan pyöritä samoissa piireissä sen kaa, enkä nää sitä ku välkillä, mut mun yks "kaveri" (kaverin poikaystävä(kohta varmaan eksä)) on sen kaveri ja nii... se mun "kaveri" tietää siitä ku oon kertonu ja kaikki mun muutkin kaverit tietää, enkä yleensä kerro mun kavereille et kestä tykkään... nii, joka tapauksessa ne tietää siitä ja yrittää auttaa, mut en tiiä mikä mussa on ku en oikeen vaa pysty... oon pari kertaa kattonu sitä silmii ja se on hymyilly mulle joskus et en oo varma et voisko se olla jopa ihan vähä kiinnostunu tai jotai... se on kyl ihan kauhee pleijeri... :( se kans saattaa tietää et mää oon RAKASTUNU siihen ku oon tehny JOTAIN... ei siitä sen enempää... ja sit en hyväksy sellasta vastausta et mun pitäs jotain ruveta siitä puhuu sen mun kaverin poikaystävän kaa, se kiusaa mua siitä jo ihan tarpeeks... en kyl yhtää tiiä miks... se on ihan hieno juttu ku tykkää jostain... JA ON MUUTEN TOSITOSI KIVA, KU POJAT KERTOO ET MITEN POIKII VOI ISKEE... ainii... ja sit niiden vinkkien pitää olla mun tilanteessa sellasii jotka sopii ysivitosille (-95 syntyneille) kiitos paljon!!!! rakastan teitä kaikkia<333

sama tilanne..

joo mulla on ihan sama tilanne.. se kans hymyilee mulle ja kattoo silmiin yms ja on sanonu mun kaverille et oon kiva ja näin. sit kaikki sanoo et se tykkää musta ees vähän ja on kumma jos ei tykkää yhtää

mitä teen???

voinko ruveta seurusrtelemaan 12 vuotiaana 16 vuotiaan kanssa ku tykkään siitä niin hirveesti!!! miten teen siihen vaikutuksen ku must tuntuu että se ei välitä musta ollenkaan... laitoin sille viestin että tykkään mutta se ei oikee tietäny tykkääkö se. voisiko joku auttaa!!??
tossa iässä ero on vielä suuri, eikä mun mielestä seurustelu ole 12-vuotiaden puuhaa.

Onpas

Kyl 12v voi jo seurustella. Eikä sitäpaitsi 12v ja 16v oo ees ikäero paljo ku mä oon 12v ja mun poikaystävä on 20v. Ja meil menee tosi hyvin ollaan jo nukuttuki yhes.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8891453
vai ei kinnosta. tunnen yhen just ton ikäsen jonka suudelmat on kaikki ollu 11-13v tytsyiltä mikä on kyllä aika disturbing mun mielestää.
Haista *****

YÖK 12 ja 20 vuotias yhessä, ei todellakaan sopivaa, mut ei ollu sunkaa kommentti "Kultaseni:3" -_- ilmiannettu ..

OOKKO TOSISSAS!?1?!

siis 12v. ja 20v. nukkunu jo keskenään omg.... EI sillä etteikö 12-vuotiaat sais seurustella ei siin mitään, mut 8v vanheman kaa?!? mieti ny vähä! 12v on niinku ala-aste ikänen ja 20v on jo pari vuotta sitte päässy lukiosta/amiksesta! Ei 8v ikäero ny nii paha oo sitte eläke-iässä mut mieti ny vähä! Viel 1 ajatus tuli mut enpä taida sitä täällä mainita etten loukkaa ketään... :S joo mut onnea vaan...
sama asia ku 30 ja 38 olis naimisissa tai yhes
mitä pahaa siinä muka on oon ollut yhen 15 vuotiaan kanssa ja meillä oli ihanaa ja mukavaa jaollaan nukuttu samas sängyssä mitä pahaa ja on 12
Joo totanoin.. XD En tarkota nyt, et joku vaikka on 30 vuotias ja sillä on 38 vuotias puoliso- mutta siis 12 !? NUKUTTU YHES? joo tuskin toi totta on mut.. (:
no sehän on sama asia jos on 30 ja 38 vuotias yhessä ku 12 ja 20. jos on vaikka 40 ja 48 yhessä ni onhan nekii jossai vaihees ollu 12 ja 20 vuotiaat :D

revi siitä
12 vuotias on vielä lapsi! Minun mielestäni ei pitäisi seurustella itseään 8 vuotta vanhemman kanssa! Siis toinen on aikuinen ja toinen lapsi ! Hyväksyisin itse sen jos kummatkin olisi aikuisia mut en niin että aikuinen seurustelee lapsen kanssa. Ei 12 vuotias ole aikuinen !!:D korkeintaan varhaisteini. Kohta nuori :D. Itse olen päälle 13 ja en pidä itseäni enkä ketään muutakaan ikäistäni aikuisena. Noh 13 vuotiaana alkaa "viralliaesti" se nuoruus ja teineys :D

ilmeiseati poikkeuksia löytyy. Ja aika kehittyneitä sellaisia. Tainno riippuu millä tasolla tämä 20 vuotias on :D ei voi muuta kuin ihmetellä ja koittaa kertoa että jos 12 & 20 vuotias seurustelee ja 40 & 48 vuotias seurustelee EI OLE SAMA ASIA! Vaikka ikäero on kummassakin sama, "periaate" ei ole sama.

Kehittenyisyys yms on liian suuri 12 ja 20 vuoden välillä. Koittakaa ymmärtää tästä pitkästä tekstistä kaikki ne jotka väittää että tuo (40 & 48v ja 12 -20 v ) on sama asia

ei TODELLAKAAN ole sama asia!!!!!
murunen, luuletko että 12-vuotias ja 20 vuotias on henkisesti samalla tasolla? 3 ja 38 vuotiaat ovat molemmat aikuisia. 12 vuotias on selvästi lapsi, vielä peruskoulua käyvä ihQ teiniX ja 20-vuotias on omia siipiään aukova nuori aikuinen... Että mietis itsse hetkipieni.
Auttakaa oikeestii! Mä oon ihan kuses yhteen mun luokkalaiseen poikaan menisin ja kysyisin alkaakose mun kaa, mut homma on nyt sellanen että mun kaikki kaverit vihaa sitä. enkä uskalla sen takia kysyy silta mitään tai jutella sille. :( Joskus se katto mua silmiin ja mä melkein pyörryin ja käänsin äkkii pään pois,hiukan oon tyhmä oikeesti auttakaaa!!!
vittu se ON eriasia !! -.- 30 ja 38 tai 40 ja 48 ihansama, molemmayt on täysikäsiä, mutta 12 ja 20...
IHANNAA, tykkään ja rakastan on tehnyt comebackin näille sivuille, oli jo ikävä, en saanu yöllä unta ku en ikinä kuullu uusimpia suhdekiemuroitas! <333333
ööh..joo onnee sit vaa..xxD
ei ehkä ihan paras paikka laittaa nettiin ku toi on kuitenkin rikollista jos alatte jotain tekee.. pedofiliaa sanon minä, vaikka "rakastatkin" häntä mieti uudelleen tykkäiskö oikeesti joku 20v jostain penikasta ( kokemuksesta eikä edes noin suurella ikäerolla tiedän että se vaan käyttää sua ja jos vaikka;
-torjut sen jotkun lähestymis yrityksen se heivaa sut
-annat sille ja se saa mitä haki, se heivaa sut
joten jätä se ennenku se jättää sut!!! se vaa saa kunnon naurut jokasesta kielarista jonka sen kanssa teet sen kavereiden kanssa!)
hei ihan oikeesti jos te oisitte jo puuhaillu nii se ois vähä ku jotain huväksi käyttöö vaikk itte sitä halusitkin oikeeati yök hankkikaa elämä ei sit kumminkaan millään pahalla
siis joo tää o vanha mut siis sanotaa et " ikä on pelkkä numero" ja nii se onki mut siis toi ikä ero on jo nii iso mu kaveri o 13 ja seurustelee 19 vuotiaan kaa oon sanonu sille et se käyttää sitä hyväksi mut se ei usko ... Itte oon 15 ja oon seurustellu 17 vuotiaan kaa joka ei oo paha omasta mielästäni kos siin on vaa 2 vuotta mut 8 OMG!!!:" Sori oli pakko :b
"Onpas
Kyl 12v voi jo seurustella. Eikä sitäpaitsi 12v ja 16v oo ees ikäero paljo ku mä oon 12v ja mun poikaystävä on 20v. Ja meil menee tosi hyvin ollaan jo nukuttuki yhes."

tso tso. poju on 20 ja sä 12. toivottavasti ei enempää kuin nukkumista. tai pojus on niin helvetillises kuses kuin 20 vuotias voi olla. mm. lastensuojelu rikos. että hyvää elämää teillekin
laitonta
Pikkuveljeni luokalla on niinku 11-12 vuotiaita, ja niistä puolet seurustelee, ::D
Kaveri seurusteli jo 9-v. Ensisuudelmani sain jo eskarissa :D
Mun mielestä 12 vuotiaat voi seurustella mut et ikä ero ei ois kauheen iso. Ja riippuu kans tietty henkisest tasost ym.
Ja ite aattelen et voisin ite kyl seurustella ku täytän ens kuus 12 ja oon ihastunu 13 vuotiaaseen jätkään:D
Sama juttu. Mä oon vitosel ja poika johon mä oon rakastunu on seiskal ja asutaan eri paikkakunnil. Se täyttää tänä vuon 14 ja mä täytin just 12.Se asuu toisel puolel porii. Sil on pikkusisko joka on mun bffl. Mun ja mun besun vanhemmat tuntee toisensa. No kerroin mun besun äidil et mä tykkää sen vanhimmast pojast. Sanoin et se ei saa kertoo sitä kenellekkään. Sit niiden ruokapöydäs se mun besun äiti kerto sen vanhimmal pojal et rakastan sitä ja se mun ihastus alko hymyilee ja laski päänsä maitopurkin taa+ se punastu.Siis mun vanhemmat on eronnu ja mun isä asuu mun besun perheen naapuris et jos jollekki jäi epäselväks. Mut mahtaako mun besun isoveli tykätä musta?Jos tykkää mistä sen huomaa?
En suosittele, että liikut niin vanhojen piireissä noin nuorena, kun hän on vain liian vanha ja hän liikkuu luultavasti oman ikäistensä seurassa ja ei millään pahalla, mutta veikkaan, että olisit aika kakara hänen silmissään. Itse en tekisi niin mutta oma on päätöksesi... :D
unohda se tyyppi ja rupee kattelee oman ikäsiäs, jos nyt on ihan pakko jo 12 vuotiaana seurustella
et voi. sama juttu ku ite rupeisit seurusteleen 8 vuotiiaan kanssa.
musta tuntuu ettet oo oikeesti rakastunu siihe. vaikuttaa siltä et oot kiintyny siihen niinku isosisarukseen
Mul on ongelma. En löydä ketään sopivaa poikaa. Joten en pääse yli exästäni mitä teen?
No siis se on vaa voinu sanoo sillee et rn oikee tiia ...ei ne haluu nuorempii :/
No hei..ei ehkä kannattais olla 4 vuotta vanhempaa poikkista..koska jos oot sellasen kaa nii sen kaverin kaverit nii ne haukkuu sut

mulla on samatilanne

mun luokal on yks poika ja mää oon ite 11 me olaan tunettu 8 vuotta ja me jutelaan poljon ja me olaan aika paljon yhes jase koko aja niinkun hymyillee mulle niin voisko joku viisas ihminen kertoa että tykkää köse musta oikeesti kun mää tykkään siittä ja pitäiskö mun alkaa seukaan sen kaa
Mulla on vähä samalla tavalla... Mä tykkään yhest tyypistä mä nään sitä vaan välkillä. Me ei olla silleen kovin läheisii kavereita ja se on välkillä aina kaikkien kavereittesa kaa ja mä en yleensä oo siellä. Joskus on kuitenki silleen että se on siinä kavereittesa lähellä mut ei kuitenkaan juttele niitten kaa vaan on enemmänki yksinään ja sillo se joskus kattoo mua mut en tiiä et kattooko se vaan huvikseen vai sen takii et mä oon siel eli mulla on periaatteessa sama ongelma ku teillä. Joskus, vaikka se ois kavereittesa kaa nii se kattoo mua jostai välistä mut taas se et en tiiä et miks se kattoo muhun päin.. osaisko kukaan auttaa mua? oon 99 syntyny.
mulla on hassu tilanne,koska seurustelen yhen mun luokkalaisen kanssa,ja silti se poika joutuu pakosta seurustelee yhen toisen kaa,koska tyttö pakotti sen siihen sanomalla et jos et oo mun kans nii mun toiset kundit hakkaa sut ha sanoi myös et tämä poika saisi siitä myös rahaa palkaksi,mutta tilanne on hallussa ja poikaystäväni pisti viestin että on antanut rahat tytölle takaisin ja eronnut tästä rahaa maksavasta tytöstä. :D
Mul menee myös aika samalla tavalla. Oon tämmönen söpö tyttö(EN SIIS OLE ITSERAKAS) Mun luokalla on yks poika, joka ennen ei ollut yhtään melkein huomannut mua. Sitten tein sille aloitteen kirjeellä mutta se vastasi että ei ole kiinnostunut musta. No, mä petyin aika pahasti, ja oli kaikkia selvittelyjä jne. Mutta sen jälkeen alettiin olla ihan hiljaisia/ujoja toisillemme. Sitten jossain vaiheessa se alkoi vilkuilemaan mua. Kun katoin nopeesti mitä se kattoo, se käänsi heti päänsä toiseen suuntaan. Eli se vilkuili mua kokoajan. Nyt minä tyhmä oon todella alkanut olla häneen rakastunut. Eli voisko joku auttaa mua? Miten tekisin aloitteen? Hän on erittäin samanlainenkin kun minä, tubettaja, kitaransoittaja ja hyvä piirtämään. Ja onko hän kiinnostunut minusta, kun kokoajan ujosti vilkuilee??? Ja muuten kyllä 12 w. VOI seurustella, eihän se saa olla tietystikkään mitään vakavaa (kuten yksikin kirjoitti ""sänkyyn menemistä" O...O (ei se oikeesti voi olla tosissaan vaan yrittää esittää jotenkin "isoa")) Mutta joo ottakaa kantaa pliis! 0.0
Mul menee myös aika samalla tavalla. Oon tämmönen söpö tyttö(EN SIIS OLE ITSERAKAS) Mun luokalla on yks poika, joka ennen ei ollut yhtään melkein huomannut mua. Sitten tein sille aloitteen kirjeellä mutta se vastasi että ei ole kiinnostunut musta. No, mä petyin aika pahasti, ja oli kaikkia selvittelyjä jne. Mutta sen jälkeen alettiin olla ihan hiljaisia/ujoja toisillemme. Sitten jossain vaiheessa se alkoi vilkuilemaan mua. Kun katoin nopeesti mitä se kattoo, se käänsi heti päänsä toiseen suuntaan. Eli se vilkuili mua kokoajan. Nyt minä tyhmä oon todella alkanut olla häneen rakastunut. Eli voisko joku auttaa mua? Miten tekisin aloitteen? Hän on erittäin samanlainenkin kun minä, tubettaja, kitaransoittaja ja hyvä piirtämään. Ja onko hän kiinnostunut minusta, kun kokoajan ujosti vilkuilee??? Ja muuten kyllä 12 w. VOI seurustella, eihän se saa olla tietystikkään mitään vakavaa (kuten yksikin kirjoitti ""sänkyyn menemistä" O...O (ei se oikeesti voi olla tosissaan vaan yrittää esittää jotenkin "isoa")) Mutta joo ottakaa kantaa pliis! 0.0

Itse ainakin

vähän ujompana poikana arvostaisin sitä, että tyttö tulisi puhumaan tai tekisi muuten sen aloitteen.

Näin se menee

Koulussa voit kysyä pojalta esim. oliko jostain aineesta läksyä jne. Mutta ehkä paras tapa on mennä perjantai iltana juttelemaan pojalle molempien olleesa pienessä pöhnässä ja sitte sanot sille pojalle, että ois vähä asiaa tossa sivummalla. Ja sitte vaa armotonta nuolemista kehiin :)

-95 jätkä

Mää ainakin ilahtusin jos tyttö tulee juttelemaan tai muuten ilmasee kiinnostuksensa. Jo mimmi tulee useemmin juttelemaan, niin voisin pyytää, että lähtekö vaikka johonkin
totta.kuten on todettu,tytöt ovat poikia vähintään 2 vuotta edellä kaikesta henkisesti,ja fyysisesti.esim:pituus 7 luokalla.sen takia pojat ovat usein ujompia kuin tytöt.suosittelen tytöille aina aloitteen tekemistä
sorry..mut jos multa kysyttäis en uskaltais tulla puhuu..:)

no tässäpä aika hyvä

Jos oikeasti tunnet että pidät hänestä kerro siitä. kavereillesi ja he yrittävät saada pariskuntaa lähekkäin. ja jos naurat hänen jutuillee. sekin kiinostaa poikaa (yleensä) ulkonäölllä on nykyään merkitystä, ennen itselläni oli rillit, kukaan ei ikänä puhunut minulle vai dissas minkö jaksoi. Olin heikoilla jäillä ja en enään käyttänyt laseja. tuntuu että kaikki on kimpussa, mutta kait se on murros ikää :D
Siis onks sul lasit? Siis vähän epistä! Haluaisin ittelleni lasit! Ees feikit, mut vanhemmat kieltää. Oon vähän kade!
teet niin että osotat että oot kiinnostunu, sit voit puhuu/tehä vaik vähä joai rivouksia jos poika ei oo täys paskahousu, pitäs toimii :)
''Nyt EI siis ole kyse ulkonäöstä''

Ihan vaan vinkkinä että ensimäinen asia mikä pojassa kiinnostuksen herättää on ulkonäkö :D
varsinkin perse ja bosat.
ota pillus ja tissis esiin ja sano:"tuu tänne niin saat pillua",se tehoaa varmasti!!!!!
KASVOT!

jaa...

Hmmm.... ahaaa....
Tärkee?????
lol ei oo totta ees. Mä oon sellanen joka arvostaa muutakin kun niitä ulos työntyviä asioita -_- eli turpa kii vanha ukko .. ..

Ujon iskeminen

Olen ujo ja voin kertoa että jos joku tyttö tulisi edes juttelemaan olisi se todella mukavaa. Minulle ulkonäköä tärkeämpää on luonne joten en torjuisi ketään heti alussa, vaan tutustuisin tyttöön ennen mitään hätiköityjä päätöksiä. Minun puolestani voitte tulla vaikka halaamaan, piristäisi päivää kummasti.
KUKA OOT ? :D
kivasti sanottu :D
vähänkö söpösti sanottu :)
jos joku tyttö tulis puhuu sulle niin mistä sitten haluaisit sen puhuvan? siis oon ihastunu yhtee poikaan ja oon harkinnu meneväni puhuu sille mut en koskaan tiiä MISTÄ puhuis. (se on puol random)
Sama tilanne mulla.. :'DD

No siten..

..että tervehdit sillon kun näät ja juttelet sille aina välillä kyselet meseä ja siihen tyyliin :D Mutta älä vain käytä meikkiä!

voi luoja

poikien kiinnostus riippuu ihan minkälainen poika on. sellaset hempeet nörtit tykkää jostai juttelemisest, mut ihan kokemuksesta tiiän et sellaset joko vuotta vanhemmat tai muuten vaan "rivot" tykkää jos pidät avonaista paitaa, tiukkoja housuja, ja pidät huolen että olet edes jokseenkin kunnossa. se on pelkkää paskaa, et pojat kiinnostuis aluks vaan luonteesta. -.- ENSIN, pitää herättää se pojan kiinnostus ja näyttää hyvältä, sit voit alkaa tutustuu siihe ja kattoo oisko siitä poikaystävä ainetta. :) tietenkin, jos olet ruma ja rinnaton niin poikieniskumahiksesi ovat aika tasolla nolla. ite ainakin pidän enemmä vähän sellasist rivoist ja pervoist ;)

ahhaahahah

jumalauta, joku 95 kertoo et mite vanhemmat jäbät isketää:D kuule kakara, jos sä niilt huomioo saat, ni johtuu vaa siitä et ne käyttää sua iha helvetisti hyväkseen ja nauraa sulle frendiensä kaa, jos nyt ees jaksaa puhuu sust yhtää mtn. naurettavaa. päivän naurut, kiits;D
", ja pidät huolen että olet edes jokseenkin kunnossa. se on pelkkää paskaa, et pojat kiinnostuis aluks vaan luonteesta. -.- ENSIN, pitää herättää se pojan kiinnostus ja näyttää hyvältä, sit voit alkaa tutustuu siihe ja kattoo oisko siitä poikaystävä ainetta. :) tietenkin, jos olet ruma ja rinnaton niin poikieniskumahiksesi ovat aika tasolla nolla. ite ainakin pidän enemmä vähän sellasist rivoist ja pervoist ;)" Mitä helvettiä? :''D No oli kyllä päivän parhaat naurut taas heti ton 12veen "voinko ruveta seurusrtelemaan 12 vuotiaana 16 vuotiaan kanssa ku tykkään siitä niin hirveesti!!! miten teen siihen vaikutuksen ku must tuntuu että se ei välitä musta ollenkaan... laitoin sille viestin että tykkään mutta se ei oikee tietäny tykkääkö se. voisiko joku auttaa!!??" ja vastaus ---->" Ei voi apina. Oot vielä vauva. " jälkeen.

Kuolen oikeasti tänne. Kyllä huomaa, millainen 15-vuotias oli kirjoittajana. Säälin sua oikeesti, mutta onneksi on vielä toivoa, ehkä säkin vielä kasvat ulos stringeistäsi. (: Sori provo, mutta joku saattaa oikeasti uskoa neuvosi.

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

yhdyyn:P
Tiiän et tää on ihan vitun vanha, mut pakko kommentoida: 95 ei oo kakara
Ota huomioon, että vuonna 2008 95-syntynyt on ollut kakara...
nii on ollut. Pane mua Pane mua pane pane pane! oon 21 ja tyttö
Entäs luokan nuorempi miten iskettäis? On kilpailijoita ihan sairaasti viis kai mutta 3 niist yrittää änkee sen viereen sanon nyt suoraan ne on huoria! Mua pelottaa puhuu senkaa se tietää että tykkään siitä se välil kattoo mua pitkäänkin ja kai hymyilee :3 mua sanotaan puumaks XD kaverit sanoo mut mulla on tosi kalpee iho,finnei yms,yms siks käytän meikki kaikki sanoo mua pissikses en tiä mitä tekisin discossa mopo piirissä halattiin 4 kertaa apu neuvoi mitä teen pojat vastatkaa!!

tuosta

ei näin. eiku ei oikeesti.

vai ei meikkiä

kuka tyttö ei muutenkaa käytä meikkiä? sitte vielä POJAN edessä ilman sitä kauneutta ja suojaa????? mikä toiki vihje nyt oli?
Ei kaikkien tarvii käyttää meikkiä! Itse en käytä, koska mulla on puhdas ja nätti iho (ei finnejä yms.). (-: Tykkään käyttää huulikiiltoa, mutta ei mun mielestä meikkaaminen oo se tärkein juttu. Ja itse kuulun herkkäihoisiin ihmisiin. Joten parempi että pysyn luonnonkauniina kun et laitan hirveest meikkiä ja kärsin seuraavan päivänä punasesta naamasta!! XD

Muuten tosi kivoja neuvoja kaikilla. <3
Mäkään en käytä meikkii vaik finnejä onkin tunnen oloni paljon epämukavammaksi meikissä ja luotan siihen että kaikki pojat ei välitä naamasta. Ainaki kaikki mun kaverit jotka on poikia sanoo aina et mä näytän ihan hirveeltä jos mä laitan meikkiä:)

VAIHE 1:hymyile,hymyile,hymyile. ♥
VAIHE 2:kävele hänen ohitseen niin,että hipaiset häntä.ota katsekontakti ;) ♥
VAIHE 3:´tuijota häntä tunnilla ilmeellä-olen niin pihkassa suhun että voisin kuolla sun puolesta♥
VAIHE 4: rohkeesti juttelemaan! jos et uskalla, pyydä hänen apuaan ♥
VAIHE 5:ole kokoajan hänen vierellään. näytä kiinnostuksesi ♥
VAIHE 6: pukeudu kauniisti.ajattele, missä vaatteissa hänen miekestään näyttäisit hyvältä♥
VAIHE 7: katso häntä silleen- grrrauww ;)
VAIHE 8:ISKE SILMÄÄ! *wink* ♥
VAIHE 9: pyydä rohkeasti hänet vaikka leffaan. ♥
VAIHE 10: kysy häneltä, oletko kiva mielestään, ja kysy voisiko hän olla joskus enemmän kun ystäväsi♥

ÄLÄ SURUSTU,JOS EI ONNISTA! HÄN EI VAIN OLLUT SINUN ARVOISESI!
tää o ehk paras neuvo näist kaikist!
Itseänikin kiinnostaisi nämä vinkit, koska nyt on ollut sellaista katseen vaihtoa jo pitkään. Ja välkät ollaan yleensä samassa kaveriporukassa, joten saan häneen silloin paremman yhteyden, siis sellaista; istutaan vastakkain katseet kohtaa 2sekunniks montaki kertaa, koitan saada pikkujutteluu sellasta ihan tarpeetonta kommenttia mut kuiteski. Olen mielestäni osoittanu tosi hyvin että kiinnostaisi tosi paljon ja luulen hänenkin tajuavan sen jollain asteella, koska on katsonut mua aikas monta kertaa(huomaa sivusilmällä) joten mitenkä veis tän jutun eteenpäin? Mese on ja joskus kysyn kuulumiset siltä jne.

Ja toinen kyssä; hän on n.183cm ja itse olen sellaiset 155cm. Onko tästä teidän mielestä ongelmaa, siis niinku pojan näkökulmasta? Ja sitten vinkkiä, kuinka sanoisin suorasanaisesti tämän että pidän hänestä, mutten silti menettäisi kasvojani kokonaan?
Pikkupirun ohjeet olivat lähes täydelliset. Tietysti jokainen varmaan osaa omaan tilanteeseen reagoida itsestään järkevämmältä tuntuvalla tavalla.

Epälooginen järjestys, mutta otan tuon pituus-kysymyksen ensin. En näkisi pituuserossa mitään sen suurempaa ongelmaa. Taitaa olla järjestelykysymys, eli halaamisessa ja suutelemisessa (seisoessa siis) pitää varmaan muutama oma niksinsä opetella. Tai jos pojalla on ruista ranteessa niin kahmaisee sinut syliisi, itse en siihen pystyisi :D. Eli en ainakaan itse nää siinä ongelmaa, nään tilanteen jopa nautinnollisena ja tunteikkaampana.

Kun poika silmäpeliä näyttää harrastavan, niin katsele vaan takaisin. Pikkupirun mukaan. Tuntuisi mahtavalla olla katseltavana; ja katseen kohdatessa! Se kaikki ihastumisen, ujouden ja punastumisen huipentuma. Vedän ainakin itse katseen heti pois, eli voit tulkita, että todennäköisesti vetoa on sieltäkin puolelta, mikäli poika ei katsekontaktia jatkaa, tai aloittaa heti uudestaan, kun keskität katseesi johonkin muuhun asiaan. Tietenkin aina kaikki ovat erinlaisia, mutta puhun nyt omien havaintojen ja kokemusten perusteella. Silmäpeli on niin arvoituksellista parhaimmillaan.

Mesessä kysele vain kuulumisia, kukapa meistä nyt viattoman kyselemisen torjuisi. Aika piankin myös poikakin saattaa ruveta aloittamaan keskustelua. Ja onnistumiset ruokkii toisiaan, hyvä edellinen keskustelu poikii myös seuraavaa. Kaveriporukassa myöskin kannattaa, kuitenkin riippuen, onko poika kuinka kova dataamaan. Kasvokkain se olisi aina paras. Kihelmöivä tunnelma, ja sellainen välitunnin mukava vapaus herättää varmasti puheliaisuutta. Silmäpeli + perusjutustelua, mitä olet jo tehnytkin. Siitä se (toivon mukaan) lähtee.

Sitten tuo, mihin en itsekkään ole pystynyt; vielä. Tunteista kertominen. Jotenkin itselleni tuntuisi parhaimmalta joko syvällisen keskustelun jälkeen tai jonkin yhdessä tekemisen jälkeen, kuten leffailta tai jonkun onnistuneen yhteistyön jälkeen. Paikasta ja ajasta en osaa sanoa, ei se rakkauskaan kelloa katso, saati tapahtuma-aikaa .. Sydämestä se lähtee. Vaikka taitaa meidän poikien tehtävä olla tuo aloitteen tekeminen, niin jos sinusta tuntuu siltä, että haluat kertoa, niin kerro ihmeessä, mikäli vain kantti ja luottamus riittää. En kuitenkaan usko, että menetät kasvojasi. Ei se poikakaan menee sitä kirkossa kuuluttamaan, jos kerrot tunteistasi. Ja kuitekin olisi se jo kirjotuksesi perusteella kummallista, mikäli kiinnostus olisi vain sinun puoleltasi. ¨Vesi-tiiviitä¨ neuvoja ei siis periaatteessa kukaan pysty antamaan, yritin kirjoittaa mahdollisimman rohkaisevasti.

Otan vastaan kollektiivista älykkyyttä sisältävää palautetta. Nuo olivat kuitenkin itseni kirjoittamiani ajatelmia. Kukkahattutäti kommentit voidaan jättää väliin. Itsekkin olen kokematon seurusteluasioissa. Asun niin pienellä paikkakunnalla, pohjoisessa, että tälläiselle pohdiskelulle jää aikaa.

Toivon kaikille tämän aiheen ongelmassa painiville onnea ja rohkeutta. Ei se kenellekkään helppoa ole.
Ei edes meille miehille(=pojille)
mul on silleen että, se on ihan himmeen hyvän näkönen.. futari, urheilullinen, ja oikeesti tosi kiva.
oon pari kertaa puhunu sen kanssa facebookissa, ja koulussa saatan hymyillä, ja se kattelee sivu silmällä.
en niinku tiiä mitä mun pitäs tehä, kauheen vaikeeta tää tämmöne.. :(
oon miettiny et minkälaine meikki on pojan mieleen semmone lähes natural vai hä?
jostain repäsin tän neuvon, aivan mahtava:
"Juttele sen pojan kanssa, ihan sama mistä, mutta älä ainakaan siitä, miten äitisi mummon kaima joskus osti sukkahousut, mutta ne olivatkin väärän väriset :D"

hahaa

olispa tykkää-nappi. :D
No eiks toi peukkunappi tos yläkulmas kelpaa -_-
Semmonen luonnollinen ja söpö : 3
Edelleenkin ihailen sun kirjotuksia :) Asuisitpa täällä etelä-suomessa....
Olen otettu kommentistasi :) Nimimerkkisi on sen verran mystinen, että en pysty siltä suunnalta sinua tunnistamaan. Tai no toisaalta, ei välttämättä tarvitsekkaan. Kyllä tuosta suorasta palautteesta aina imarreltu olo tulee :)

Ainoa vika tässä on se, että viestiketjujen laatu on romahtanut. Ei viitsi kirjoittaa niin paljon, kuin alkuvaiheessa tuli tehtyä. Ja en sano tätä ollakseni elitistinen. Jokainen järkevä lukija kyllä tietää miksi.

Ja ei sitä tiedä, mihin maailma kuljettaa. Se kun tunnetusti on kovin pieni .. ;)

Asiaa ei minulla ole tähän ketjuun enää. Vaikka tämä onkin yllättävän kannustava säilynytkin.
samaa mielt, ja muute ei heti kannata masentuu jos poeg ei huomaa sua...kannattaa vaan hymyillä ja hakee katsekontaktia. <3 Sitä on sit sen aika vaikee olla huomaamatta ja miettimättä...
Kyllä pikkupirun vinkeillä takuuvarmasti saa meijät kiinnostumaan. Itselleni kuitenkin riittäisi jos tyttö tulisi vain juttelemaan, ja veisi aihetta siihen ihastumiseen.
Mä sanon semmosta, et jos joku "hyvännäköinen" pissis tulis tyrkyttään itseään esim. bileissä, niin panisin kerran ja "katoaisin", ei kiinnosta missään muussa mielessä nuo seksikkäät, kun kertapanona!
Tytön pitää olla oma itsensä, sytyttää mulla "rumemmatkin" tytöt, kunhan ei ole mitään muuta kun oma itsensä!
Riittää kun tarpeeksi kiva tyttö istuu vieressäkin!
ah pikku piru mä rakastuin suhun <3 :)
paras ... ja toimii varmasti :))
varmaa paras viesti, et oikeesti ! :D päätän nyt koittaa noit juttui :):) mut harmi ku mun ihastus on mun rinnakkais luokall ,, et en vaa voi kattoo tunnill sitä sillee jännästi... JA en osaa vinkata :3
Munki ihastus on rinnakkais luokalla
Apua! Entä jos poika on eri koulussa ja on 98 ja mä oon 01 ja oon ihastunu mitä teen?
Oon kaksitoista vuotias tyttö pienestä kylästä ja minulla on tunteita yhtä 15 vuotiasta kohtaan enkä tiedä mitä tehdä. Jos saisin vinkkejä voisin tällä kertaa alkaa ja olla yhdessä hänen kanssa.
Pojat isketään vilauttamalla uuuuhhhhh  <333

toivottavasti vinkkini toimivat :)
lisäisin vielä että ei kannata heti rynnätä ihastuksesi luokse ja pyytää seurustelemaan.
Tutustu häneen hyvin, kysy myös rohkeasti asioita hänestä.
Älä esitä mitään! Ajattele,että jos esität jotain joudut esittämään sitä aina hänen seurassaan.

Älä MISSÄÄN NIMESSÄ-naura hänen mokilleen, pilkkaa, yritä herättää huomiota olemalle pelle tai ärsyttämällä muita.
Koita olla hyvin paljon hänen kanssaan. esim. liikunta/muilla tunneilla joissa jakaudutaan ryhmiin(jos olet koulussa) mene hänen ryhmäänsä, istu hänen viereensä ruokailussa yms. ;)

zemppiä kaikille rakkauselämässä!

yst.terv: "pikkupiru"

.......

Ookei.. elikkä mä täytän 14 ja mä oon tyttö. muthaaa mä en oo iha mikää tyttömäinen tyttö, esim. en meikkaa ollenkaan, vähän poikamaisia vaatteita..lyhyet tummat hiukset jne..oon aika hiljane välil kavereidenkin kans ja näi. mä haluisin seurustella mut emmä tiiä ku ei kukaa poika halua tämmösen kans olla.. mä oon ihan oma itteni koko ajan.

yks 4 luokkalainen, mun kaveri ollu ihan pienest, nii seki seukkaa jonku 5 luokkalaisen tytön kans ( ja se mun kaveri on siis poika :D ) ja ku se kerto et se seukkaa nii se teki mut kateelliseks :(
en haluu muuttuu mitenkää..

munkin koulus on vaa semmosii poikia jotka haukkuu mua ties mistä.. ja ne kiinnittää heti ulkonäköö ja keksii joka ikisest asiast jtn negatiivista..

en oo kovin usein missää kylil " hengaamas" kenenkää kaverin kanssa.. aattelen vaa etten tuu koskaan saamaan poikaystävää... :(

no jooo..

jos suo haukutaan sano vaa et:
"mitä se suo kiinnostaa" *hymy*
"kato itteees"
"SO?!"
"Eikö kelpaa"
sinuna käyttäisin tuota ensimmmäistä...
Ja oon varma et tuut saamaan poika ystävän joskus tiedän että haluaisit varmaankin olla rakastettu ja jollekkin tärkeä, mutta nykyään on tapana joku 2 viikon seurustelu max. ja oma sydämmesi halkeisi....!mutta jos nyt haluut nii yritä päästä pikku hiljaa ujoudesta ja oo vähä pervo mut muuten oma ittes POJAT OVAT UJOJA tee aloite! omakaa tyylini ei oo mikää nii tyttömäinen enkä mäkää meikkaa, mutta oon ***'un ujo... ja yleensä kaverit voivat auttaaa... pojat huomaa paremmin jos oot vähä erillainen ja muista pojat voivat tykätä susta jos ne haukkuu.....(älä kysy miks)
Etkä sä ansaitse jätkää joka dissaa suo...! usko on kokemusta ei kantii ees yrittää semmost...
ei ne kaikki pojat ulkonäköö kato.olinhan minäki ala-asteella hieman ylipainoinen ja poskeni olivat tosi pyöreät, mutta silti yks jätkä johon olin ihastunu oli ihastunu muhun kans.se jätkä kysy mua joka vuos kolmosesta 6 luokkaan,mutta vaik olin ihastunu siihen en pystyny alkaa sen kaa :/ (oli muhun muutama muukin ihastunu kyseisen jätkän lisäks)ja nyttenki yläasteella muutama tyyppi on tullut kans kysymään vaikka mielestäni olen vieläkin pyöreä,aika lauta ja normaallin näköinen en nyt niin ruma mut en kauniskaan. Ja nämä kaikki jätkät olen saanut hurmattua juttelemalla,olemalla ystävällinen ja olemalla ystävä johon voi luottaa =)
Tuosta ''mitä se sua kiinnostaa'':sta voi käyttää myös vittuilevampaa versiota, jos oikein haluaa. :> Kuten ''Mitä se sun persettä kutittaa?''
hei tolla tyylillä syttyy joku jäbä, joka tykkää vähän poikamaisemmista :) kaikille meille on täällä joku !
Tunnistan ylemmästä kommentista melko tarkkaan itseni. Mustakin tuntuu usein et meidän koulussa ei oikeesti oo ketään sellasta joka välittää musta mutta johon mä myös voisin ihastua. Ja tässä neuvoni: pukeudu vaatteisiin, joissa tunnet olosi mukavaksi ja itsevarmaksi. Mielestäni ei kannata miettiä liikaa mistä ihastus tykkäisi. Jos hän oikeasti pitää sinusta, hän kestää varmasti oman pukeutumistyylisi. Tsemppiä;)

Hmmm...mielenkiintoista...

...erittäin. :D Itsekin niitä neuvoja kaipailisin...

Ikä on 16 ja ihastuksen kohteen 20. Täytän kohta 17. Ei ole samassa koulussa ja ikäeroa on neljä vuotta. Pituuserot on sitten, että se on 185 cm pitkä ja itse olen semmoinen 158 cm. Olen jutellu mesessä ja kertonut toisella tavalla tunteeni. Kasvotusten en ole jutellut. Tunteeni paljastus tapahtui puhelimella. Tiedän, ala-/yläastemaista, mutta jotenkin tuntui että oli pakko. Vastaus oli, että oltaisi kavereita mutta ettei tiedä mitä tulevaisuudessa saattaa käydä. Mietin vain, että miten tästä eteenpäin? Olemalla vain kaveri ja katsoa vierestä, kun hän löytää tyttöystävän. Ulkonäköön en hänessä niinkään kiinnittänyt huomioo, mutta ne silmät on lumoavan siniset. Hän ei ole mikään maailman komein, mutta sellainen perusjätkä. Jotenkin tuntuu, että tunteet on ihan sekaisin!! Apua.

Korjaus:

"Olemalla vain kaveri ja katsoa vierestä, kun hän löytää tyttöystävän." ei näin. Vaan: "Olemalla vain kaveri ja katsoa vierestä, kun hän löytää tyttöystävän??"

no mun iskemiseen ei paljo tarvita;)

ihastun aina liian helposti:( mulle tarvii vaan sanoa että MOI ja hymyillä vähä niin jään miettiin sitä ja silleen niinkö;) minut on ns isketty,
Mulle kävi näin tänään kaupasta tullessa, hymyilen täällä vieläkin ja tuskin saan nukuttua kun tän kyseisen tytön hymy jäi niin hyvin muistiin :) aivan täysin tuntematon tyttö moikkas hymyillen ja nyökkäsin takaisin ujona. Perhana ku en jäänyt juttelemaan. Huomenna kattoon jos häntä näkyis :D
jos asut isommaski kaupungis ni aika vaikee varmaa löytää samaa pimuu... Oisko jollain vinkkei et kuis voi iskee pojan, joka on vaa kaveri?? Tai miten vois testaa et kiinnostaaks sitä ees?? Yleensä ku oon sen kaa ni me nauretaa aika paljon, ja meijän vanhemmat on kamui. joo tuli vähä sekavaa tekstii...
Aws..:D kuulostaa hauskalta..:D hehehe..mä oon vähän samanlainen:DD
Itellä just sama iha v*tun perseestä ku heti sillee ooo :DD
Katse ja hymy auttaa jo aika paljon, puhuminen kanssa, mutta ei välttämättä tarvitse puhua koko päivää "iskeäkseen", kun sitten siitä tulee sellanen olo, että se nyt sattu vaan olemaan hetken seurankipeä. Riippuu tietysti ihan tilanteesta.

Mutta yhden voin sanoa, miten mua ei ainakaan todellakaan isketä: Tupakka. Eli, ette tunge sitä röökiä suuhunne!

Öhm

Mä taidan olla ihastunu yhteen jätkään. Tämä kyseinen jätkä on vuotta vanhempi ja aina yksin. Hän nojaa koulun seinään ja vain katsoo ohimeneviä ihmisiä. Ruokailussa hän tosin on jonkun toisen jätkän kanssa, mutta he eivät koskaan edes puhu. Tai en ainakaan ole kuullut. Hän on uskomattoman söpö ja haluaisin jotenkin piristää häntä. Joskus kun menen ohitse, hän tuijottaa minua jonkin aikaa, kääntää katseensa pois (minä myös) ja pian huomaan hänen katsovan minuun uudestaan.

Miten voisin kiinnittää kyseisen jätkän huomion/piristää häntä tai ylipäätään lähestyä häntä?
Kun se seisoskelee käytävällä, kävele sen luokse ja halaa sitä. Älä lähesty sitä kädet ojennettuina, vaan kävelet normaalisti sen luokse ja yhtäkkiä halaat. Ei sellaista olkapää-olkapää halausta, vaan kunnon, missä koko keho koskee. Sen jälkeen irrottaudu ja katso sitä silmiin.
Se on joku ilahtunut, ärsyyntynyt tai "Mitä vittua?"
Joka tapauksessa, sen jälkeen asiat jatkuu omalla painollaan. Jos haluat, voit ehdottaa että kävisitte kävelyllä koulun jälkeen.

Halaus saattaa kuulostaa aika radikaalilta, mutta uskon että se tepsii hyvin tuohon jätkään. Jos meet vaan sanomaan "moi" niin niin se luultavasti vaan sanoo "moi" eikä muuta. Halaamisen pitäisi piristää sitä ja samalla sä ilmoitat että sä oot siitä kiinnostunut ja saat sen huomion. Lisäksi se vaikuttuu sun rohkeudesta ja omaperäisyydestä. Jos saman haluaa saada aikaan keskustelulla niin aikalailla saa sanoja väännellä ja käännellä.

no tuota..

Se on hyvin tapaus kohtasta.. Ku en voi ulkopuolisena tietää, millanen tyyppi sää oot ja millanen se poika on.. Mutta omalla kohallani ei oo tarvinu mitään ihmeellisiä temppuja ja iskujuttuja kehittää. Oon vaa jutellu ja liikkunu kiinnostavan tyypin kans. Ja sitte siitä kiinostuksesta pittää vaan josaki vaiheesa kertoa sille pojalle. (:

Mää oon alakanu tän syksyn aikana seurusteleen. Aluksi vaan juteltiin mesessä yms kesän ajan.. Sitte tapailtiin koulujen alettua, ja sitte mulla kolahti heti. Ja ajattelin että nyt pitää tehä jotaki asian etehen. Sitte kysäsin pojalta, että mitä mieltä hän on musta.. Sitte jännitin, että tahtooko se enään mua nähäkkään. Vastauksen oottaminen tuntu ikuisuudelta, mutta sitte tuo poika vastas mulle että häntä kiinostaa tavata uudeleenki ja tutustua vielä paremmin. Nyttenhä me siis seurustellaan ja oon tyytyväinen tuosta mitä tein. :)

Apua?

Lisään tänne nyt vielä oman ongelmani johon en vielä löytänyt vastausta.
Aloin tutustua erääseen poikaan, puhuimme mesessä, tekstasimme ja koulussa toisinaan jtn juteltiin. Kaikki olivat/ovat sitä mieltä että:"te oisitte tosi hyvä pari", "koska te alatte seurustelemaan?" ja "joko te seurustelette?" yms. Itekin aloin jo oottaa koska poika kysyisi (epävarmana en ite kehtaa kysyy). Koko viime viikon poika oli oikein mukava, mutta nyt tällä viikolla epäilin jo vihaako hän minua. Pojan ystävä, joka on myös minun ystäväni yritti auttaa iskemään ihastukseni mutta eipä siitä mitään tullut. Vielä hankalammaksi tilanteen tekee se että varmaankin koko koulu tietää että yritän iskeä kysyisen tyypin!

Mitäs tässä sitten tehdä? Vieläkö yritän kysyä mitä mieltä hän todella minusta on vai annanko vain olla?
Miks luulet että se poika vihais sua? Mun mielestä sun kannattas vaan kysyy mitä mieltä se susta on, mitä hävittävää sulla on? Jos se kieltäytyy niin ei voi mitään, ainakin oot yrittäny.

tämmöstä

mä en oike tajua ett miksei mua sen enempää kiinnosta, ett kaupungilla ja jossai kun on söpöjä poikii mut en mä sen kummempaa. Kun sitten koulussa, no ne ei oo söpöjä eikä oike hyvii tyylei paitsi kolme jotka on iha ok. Mut ei mun tyyppeijä. Nii niiden kans sillointällöin tai välil on ollu iha hauskaa vapaa ajalla esim sählys. Ainaki kun joudutaa olla samas ryhmäs tai jottai mennä retkille. Välkäl en oike oo mukana ku kavereiden kanssa sit oon. Mut siis on vaa hauskaa poikien kaa mut ei kuitenkaan kiinnosta mitään. Mut luulen ett johtuu kun itel ei ollut koskaan ollut ihan pelkkä kaveri joka on poika ja olis söpö, ja sillai. Sitä harmittaa kovasti, periaatteessa pitäis vaa olla kärsivällinen kun sitten aika kuluu pitkiin. Lisäksi ei innosta jos elokuvassa päähenkilönä poika joka on toosi komee nii en mä sen kumminkaa mitä normaalisesti tytöt innostuu ja on iha sillee iiih tai mite sitten..nii..
ett enkai mä sillee ett ei kiinnosta? ://no tässä pittää sitten vaa miettiä ja sit kattoa miten ny menee.
Tä oli varmaa iha turha kirjoittaa tähän mut sama se. toivottavasti ymmärsitte kirjoittukseeni. jotkut mun ystävistä ei oike tajunu nii piti sitte selittää..lyhyemmin ja selkeämmin.

tämmöstä

oon siis 14 vuotias tyttö.
hmm, aattelin ite ihan samaa pari vuotta sitten, eli 14 vuotiaana. Kyllähän pojat sillein kiinnosti, mutta ei kuiteskaan sen kummemin. Mut nyt pari vuotta myöhemmin, kiinnostus on ihan erilaista, eiköhän se sullaki muutu ajan kanssa :)
niin :)

APUVAA!! :DD

oon 14 v tyytö ja mun rinnakkais luokalla on yks aika kiva poika ja oon ha tosi kiinnostunu siitä. Mutt me ei liikuta samoiss piireiss kauheesti ja sillee muutt yks päivä sen kaveri tuli mulle vaa silla et hei toi ------ (en viiti sanoo nimee) on iha kusess suhu sit mä vaan sanoin et no eikyll oo mutt se sanoo ett joo kyll se on et kyll mä hei tiiän ja se vaikutti iha silt et se olis tosissaan... ja nytt mä en oikee tiiä mitä mun pitäis tehä nii et mä sasisin selville et ooks se totta vai ei ja tai et mitä mun pitäis tehä asialle??

Moi!

Pojat, valloitatte naisen olemalla oma itsenne. Haluatte elää koko elämän näytellen tytön unelmamiestä, vai olla jonkun kanssa oma itsensä ilman valkoista hevosta?

mitä teen?

Meijä luokal on yks jätkä ja oot ihan kuses siihe, en tiiä onks se muhu. Juttelen sil ja tällee ja meil on aina hauskaa. välil sil voi olla 4 päivää et se ei puhu ja sit taas välil se on sillee kokoaja kimpus, en tajuu sitä. Meil on ollu pari kertaa kauhei riitoi et ollaa vaa huudettu toisilemme, mut ollaa sovittu ne ja nyt se on viel enemmän munkaaa, ei olla yhes tai mitää mut aina tunneil se tulee puhuu mul tai huutelee toisest pääst luokkaa, tai sit se tulee vaaa mun vieree ja juttelee tai esim. hieroo mun selkäää jos se on kipee :DDD nii nii mite voisi kysyy selllatti kuulostamat tyhmält et mitä se ajatelee must ja onks se oikeest kiinostunu vai pelleileeks se vaa mun kustanukksel.. ;/

Sad

Mull on taaas semmone ongelma, et oon iha kuses yhteen meidän luokkalaiseen poikaan... Ja se katsoo mua suoraan silmiin ja hymyilee aina. ja sit se saattaa vaikka tulla kysyy sillei vain että : ööm... paljon sait enkun kokeesta. että se niiku esittää tyhmiä kysymyksiä. ja se ei ikinä puhu tytöille. Mitä mun pitäs tehä ?
mitä väliä vaik se ei oo jutellu muiden likkojen kans..???? Ööö jos sä siitä oot kovasti kiinnostunu niin mikset menis sillekki jutteleen jne....???

fd

noku asd on en ikin tiiä et mitä sanoa:D yritän va sössöttää sille jotai ja sit näytän iha idiootilta.
okei eli onks tääl ketää poikaa tälläsellee 12.w tytölle (:
oon kiltti,hempee,en suutu kovinkaa helposti,nauran aika paljon,tykkään shoppailust,oon aika hoikka,jtn 160cm pitkä (:
vastaa jos kiinnostaa <3
joops et mul on kokemust meet sanoo et kaunis päivä tänään vaikka satoi tai ukosti xD sit yleensä mä ja kohteena oleva poika rupee nauramaan. sit ku nauru hellittää niin sanoo et nähtäiskö illal jossain ja räpyttelen silmii . Joo ei yleensä poika semmost voi vastustaa

ooiih

okei m,ä oon 12.w jotkut mun kamut on 11-15 wee ja ne sanoo et oon ihan sopivan ikänen seurusteluun (:
oon 160cm pitkä,aika nätti,rakastan shoppailuu,hempee,en suutu kovin helpost ja mun exä jätti mut mä en ois jättänyt sitä (:
et jos kiinnostaa nii.. =))

joomoi.

oon 14v muija & haluisin jätkän ja oon valmis ihan mihin vaan hänen kanssa. oon hoikka, ihan kaunis, käytän stringei mul on aika isot rinnatkin & oon aika pervokin :D<3 NEUVOJA MITEN HANKKIA TÄLLÄNEN JÄTKÄ JOnKA JUTTU VOIS KESTÄÄ PITKÄÄN ? kiitos.
mul oli jätkä joka rakasti muo , jaminä häntä , hän ahdisteli muo mutta pidin tästä ahdistelusta. sitten hän kosketteli tisseihini ja pilluuni ja perseeseeni , ja kysyi milloin haluisit menettää neitsyytesi , no sitten vastasin että haluisin tutustua häneen eka paremmin ja tällee. hän suostui tähän mutta se kysely jatkui joka päivä -.- ja nedl. sitte yhten päivän jätin tämän jätkän koska en jaksanu häntä koska hän halusi vain seksiä no sitä mä annoin sille 2 kertaa mutta hän ei oikeastaan kunnolla välittänyt minusta. mistä löytää oikea jätkä ja miten kertokaa neuvoi ?! nytten kadun ku jätin tämän jätkän olen ihan sika horny haluaisin pikaisesti seksiä. olen 13vuotias ja jätkäni oli 17vuotias. ei tämä ikäero edes ole paha mielestäni:).

hhöhö?!

siis oikeesti et oo tosissas?=D
mä oon 12 wee ja oon seukannut 3 emopojankaa;;) ne oli kaikki oli 13 wee ja iha sika namsnams <33
itte oon tyttö ja oon scene <333<<33
mulla on blondit scenemäiset hiukset , siniset silmät, oon 160cm pitkä jnejne...

<3 : teiän scene <333

Tällane vaa...

Kiinnostuisko peruspoika?:) Oon 14wee tavis tyttö ja en ikinä oo seukannu tai ees suudellu ketään;) tuun toimee aika lail kaikkien kans ja oon mukava mut vähä ujo ja peruspainonen, en lauta mut ei mtää valtavii hinkkejä. aika pervoki oon ku sille päälle satun ja hauska, mut aika sellane et sanon ennenku ajattelen. Tuntuu vaan ettei poikii kiinnosta muutenku muutamaa kaverina vaa... en käännä kadul katseita vaik katsekontaktii haen ja tällee... Siis onks mulla mitään mahiksia kehenkään ikinä vai luovutanko ja lähen suosiol nunnaluostarii hakemaa jotaa sisältöö elämää :D
No miks ei vois tykätä? :D Ei tuosta sun tekstistä ainakaan mitään negatiivista löytyny, ihan hyvin joku susta vois tykätä =) Ja oot kuitenkin aika nuori niin vielä sulla on aikaa :D
hehe... toi nunnaluostari oli aika hyvä juttu :D! no joo mutta asiaan. Ite ainaki tykkään ihan perustytöistä joil ei oo mitään kuutiometrin rintaimplantteja :) et joku semmonen ihan perus hauska ja luotettava on se kaikkein paras vaihtoehto :) ja pieni ujous on vaan söpöä :)
joo eihän se ikäero ny muuten niin paha oo mut mun mielestä 13v:n ei viel tarttis paneskella muutenkaan! ja toi kuulostaa ihan joltaki huonolta vitsiltä toi "olen ihan sika horny haluaisin pikaisesti seksiä"! must muutenki tuntuu et se on vaan käyttäny sua hyväkseen... :S

Näitä elämän ''suuria'' ongelmia

Jep, tuota mullaki ois niiku pieni ongelma. Ei ny mitenkään tällanen hirveen iso, mut silti..

Elikkä oon 17 v tyttö. Oon nyt lukiossa ja elämääni on mahtunu 2 ''poikakaveria''. Huomatkaa lainaus merkit, sillä ekahan oli joskus kakstoista vuotiaana ja se oli sitä, et ''Mää tykkään susta'' ja ''Niin määki susta'' ja sit ei kehattu ees pitää toisia käsistä.
Toinen oli taas siinä just ku täytin 16. Poika oli mua kolme vuotta vanhempi, ja ilmasi melkoses selkeesti, ellei jopa päälle käyvästi, kiinnostuksensa, eikä mun sit tarvinnu muuta ku punastua. Tapailtiin sit muutama viikko, kunnes mulle selvis, et samanen poika vikitteli mun kaveriaki, et juttu jäi sit siihen.
Tän jälkimmäisen tapauksen jälkeen en oo kuitenkaan tapaillu ketään, eikä se sinänsä ole mikään ongelma, ku siitä on vasta n. vuosi, mut varsinainen ongelma on mun oma käyttäytyminen, koska oon alkanu nyt viimisen vuojen aikana tietyllä tapaa välttelemään poikia. Tai no en välttelemään, mut heti ku joudun pojan kanssa juttusille, nii alotan sellasen kaveriasenteen, et mun käytöksestä näkee, etten halua olla muuta ku kaveri, ja tää käytös on sitä vahvempaa, mitä enemmän pidän pojasta. Kaipa se on jonkun sortin ''suojakeino'', jolla yritän estää edellisen ''suhteen'' toistumisen, mut jos jatkan samaa rataa, nii en tuu kyllä ikinä seurustelemaan.
Oon tälläki hetkellä ihastunu, mut se nyt on vaan sellanen ''ihastus''. Tiiättehän niitä, et samalla kurssilla sattuu olemaan joku mukava ja kivan näkönen tyyppi, jota nyt ei itte asiassa ees tunne ja sitten se on kiva bongata käytäviltä, vaikkei siitä ees mitään vakavaa tosiasiassa haluaiskaa.
Mun on vaikee sanoa minkä verran mää kiinnostan poikia. En kai mää mitenkään ruma oo, ja kyllä sitä huomaa joskus ku joku satunnainen kattoo koulussa tai kaupungilla, mut samaahan teen minäki, vaikken kyseistä henkilöä oiskaan iskemässä. Painoltani oon itelle just sopiva, enkä tästä meinaa laihuttaa. En halua olla lauta. Sen verran oon painoa tarkkaillu, että oon reippaasti sen ylipainorajan alla, ja se riittää mulle.
Joka tapauksessa en usko, et mun paino tai ulkonäkö on ongelma, vaan tää mun käyttäytyminen. Ylä asteella se oli vielä monesti ongelma, etten ollu niin ''suosittu''. Olin se jonka seurassa kehattiin kyllä näyttäytyä ja viettää aikaa, mutta siinäpä se sitten oliki. Lukiossa tästä lapsellisuudesta on kuitenki päästy eroon.
Luonteeltani oon hieman sarkastinen, ja parhaimpien kavereiden seurassa mun käyttäytyminen hipuu mielenvikaisuutta, mutta onneksi kaverit ovat samaa lajia :) Omalla tapaa oon aika ujo, vaikkakin alku jännityksen väistyttyä tieltä hyvin puhelias. Olen kiinnostunut monista asioista vähän, mutta ''todellista intohimoa'' ei löydy. Kuten lähes kaikki nuoret, rakastan musiikin kuuntelua. Tiedän omaavani huonon tavan miellyttää muita. Mulla on usein ongelmia kun yritän hillitä muiden myötäilyä. Meinaan aina sanoa olevani samaa mieltä vaikken olisikaan, mutta tämän ongelman parissa olen ahertanut jo jokusen vuoden, ja parempaan suuntaan ollaan menossa :)

Hypin nyt vähän asiasta toiseen, ku yritän tunkea kaiken asian tähän yhteen viestiin, mut oisko kellään kuitenkaan niiku mitään realistisia, eikä turhan radikaaleja ohjeita, miten voisin ilmasta kiintymykseni, tai edes antaa pojalle mahdollisuuden ilmasta omansa?

Tyttö

Minussa herättää kiinnostusta tytöt jotka eivät väkisin yritä saada huomiotaan, eivät juorua ja ärsytä muita.
Tytön ei tarvitse olla mikään suosittu ''kovari''. Rehellinen, pirteä ja iloinen! ja kusessa olen.. Ellei nyt naamaltansa mikään tuksun kaltainen porsas ole:D
Pari tapaa miten minun kiinnostuksen voi herättää:
1. Katsele ja hymyile (jos uskallat, iske jopa silmää ;)
2. Pyydä apua (ei ole koskaan pahasta)
3. Tule juttelemaan (harvoin pojat torjuvat tytön joka tulee heille juttelemaan)
4. Käyttäydy epätavallisesti tätä poikaa kohden (ei siis mitenkään pahasti, hyvällä tavalla siis :)
Joo mul pysähtys tyylii sydän paikoillee ku joku iha kivannäkönei ellei peräti ihastus vinkkais silmää ja hymyilis sillei vähä :)
Ite ainaki tykkään jos tyttö just esim. moikkaa aina ku nähdään ja hymyilis paljon ja tulis juttelemaan niitä näitä. Uskon et tosi monet pojat arvostaa sitä et tyttö tekee aloitteen, koska aika moni ajattelee et aloitteen tekeminen on poikien homma ja ottaa siitä hirveet paineet. Ite oon kerran tehny aloitteen ja kerran on tyttö tehny alotteen ja kyl se oli huomattavasti "mukavampaa" ku tyttö hoiti aloitteen :) Joku tos edellä kirjotti et perse on se mihin ekana ihastutaan nii voin sanoo et just ne känni-ääliö pellet on semmosia jotka seurustelu-mieles kiinnostuu siitä. Ite en ainakaa lämpeis tytölle jos se hyökkäis perse pitkällä jonku kulman takaa :)
Siis oon itte 14 ja sit oon siis 7.luokalla ja kaveeraan tosi paljon yhen 9. luokkalaisen pojan kaa välitunneil. Meen aina sen luo ja se heittää oikeesti tosi hyvää läppää ja se on ainoo joka saa mut nauramaan tosi kovasti.Ja mäkin saa sen nauramaan mun hauskoil läpil .Sit kun oli halipäivä niin menin halaamaan sitä enemmän kuin 1 kerran köhöm! Se on tosi mukava ja oon vihjannu sille et pidän siit ja aijon kysyy sitä sit ulos, vaikka pitzalle. Mut en saa ***tu kakistettuun suusta ulos et pidän siit! Mitä mä voisin sanoo kun oon tehny kaikki maholliset jutut mitä voi tehä!! Et oikeesti, mitä voi sille sanoo?!!

Tein elämäni pahimman virheen

Okei... Tiiän etteivät 12-vuotiaat voi viel ottaa seurusteluu ihan tosissaan kunnolla ja tällee. Mut oon 12w ja oon seukannu yhen pojat kaa 8 kuukautta. hyvin meni, kunnes se mun poikaystävä ihastu parissa päivässä toiseen järvenpääläiseen tyttöön, joka oli hänen mielestään kauniimpi. Oli hän sit kysyny sitä olee, jos sen nyt niin voi ilmaista, ja petti muo viikon. Sain tietää siitä ja selvitettiin asia. Se väitti jättäneensä sen tytön, mutta olikin sen kanssa vielä!!!!!!! Sain tietää asian vasta parin päivän päästä ku kamut kerto. ;( Koulussa vasta se laittoi teknisen tunnilla teräväkielisen kamunsa sanansaattajaksi ja itse lähti välitunnille. TOSI TYPERÄÄ!! eikä tuntunut kivalta... jaaáaaa sitten alle viikon päästä se sen parempi tyttö jätti sen ja se kysy mua takas. Olin tooosiiii tyhmä ku suostuin, vaikka tajuunkin sen vasta nyt. meni meil ihan hyvin seuraavat 3 kuukautta. Pian se tuli koulussa välkällä sanoo et se jättää mut. Seuraavana päivänä se selittelee et se oli läppä, ja sano et se OTTAA mut takas. TÖRKEETÄ!!!!!!! Oltiin taaaas yhessä jonkun aikaa, kunnes se ihastu taas sitten yhteen erityisluokkalaiseen. kiva........ Ei täst niin kauaa oo mut se jätti mut. Enpä tee enää samaa virhettä, ja ala seukkaamaan sen tyypin kaa. Se oli vaa semmosta eestaasvinkslaamista... Se OTTI ja JÄTTI mut. Ihan ku se ois päättäny kenen kaa se aina alkaa seukkamaan! Sori tuli pitkää tekstii. Ja tais jäädä pari jättämistä vielä sitten kertomattakin. Mutta hei... Te kaikki jotka luitte tän nii älkää tehkö samaa virhettä ku mä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mää oon 13v. En tykkää lyhyistä suhteista. Mua ärsyttää ne, jotka sanoo, että ei noin nuoret osaa seurustella. Mistäs te sen tiedätte. Minä seurustelin ensimmäisen kerran jo 11 vuotiaana ja suhteet olivat silloin melko orpoja. Nyt olen näiden parin vuoden aikana oppinut jotain ja olen seurustellut nyt poikaystäväni kanssa puolivuotta ja meillä menee hyvin. Tutustun poikiin ensin ja sitten vasta mietin miten jatketaan. Ei aina tarvitse seurustella. MInulle riittää se kun saan viettää aikaa poikien kanssa. Ja vinkkinä se, että vilkuile poikaa ensin ja sitten vasta ala tarkkailee sen silmiä. (;
Ite oon 13 koht 14v tyttö(seiskalla). oon TÖRKEEN kusessa yhteen ysiluokkalaiseen emopoikaan(ite oon lievä scene/emo(?)). En oo puhunu sille mut hymyilly ja vilkuillu oon aika paljo. seki vilkuilee mua joskus. kerran yhtenä kouluaamuna koulus kävelin sen ohi ja sen kaveri sano sille jotai ja se käänty kattoo mua ko kävelin sen ohi. Siin samalla kehtasin viel hymyillä sille :DD sit lehahin tietty punaseks ku paloauto...
Aina ko mul on valinnainen se mun ihastus on siel sen luokan vieres. sit se aina kattoo mua ku tuun sinne. ja sit vilkuilen sitä aina siin...<3 Sanokaa: Onko mulla mitään mahiksii ja oisko se emopoika ees PIKKIRIIKKISEN verran kiinnostunu musta?
TODELLAKI ! <3 !!
Joo onhan se sit:D ei muutakun tuultapurjeisiin jos näin on asianlaita;)
menkää poja kaa samoihi pippaloihi, vetäkää pienet perseet nii et uskaltaa tehä kaikkee ja sit menkää juttelee sille. siinä loistava keino ja mulla ainaski toimi. nyt oltu yhes puol vuotta.
Poikaan saa tehtyä vaikutuksen kylmällä käteisellä. Se on raha, joka tätä maailmaa nykyään pyörittää, eikä millään muulla ole väliä!
Huoh, olispa joku 18-30 v kans kainalos. NAISEN läheisyyttä kaipais tosi paljon , aamuhalia sekä söpöstelyä. Mennään aina emännän ehdoilla, mitä emäntä haluaa.

Kaveri sanoi, et nuoremmat olis helpompii, mut kai se on ihmisestä kiinni.
No minun iskeminen ei paljoa tarvi.. senkus vaan tuut ja korjaat pois kuleksimasta<3
Mä olin monesti pihalla ja sit yks poika oli siin se oli iha hemmetin söpö ! sit sanoin frendeille et se o söpö ja sillaai sit ne meni kertoo kaikille et oon siihe kusees ja sit kaikki vaa aina kattoo mua ku kävelen jossai sillaai "kattokaa tos o se muija joka oli kusees siihe jätkään, no mut se poika oli mun kaveri listal mut nykyää ei enää mut aina kattoo mua ku oon jossaai kauppa keskukses se vaa hymyilee mulle mut ei sano mitään :(( miten saisin sen tulee mulle puhumaan ja et se kiinnostuis paljon muhun enemmän ?? :((
Siis kyl 12v. voi seukkaa koska yks mun luokkalaine seukkaa ja se on 12v. niiku mäki siis :) nii joo... asiaan et 12v:t voi seukkaa mut kaikil on oma mielipide ja se riippuu ihmisestä et kuka on ees almis seukkaukseen.
Joo mustaki tuntu sillon ku mää olin 12, että mää oon viisas ja vanha. Mut nyt ku mää katon mun pikkusysteriä (12vee), ni se näyttää vielä niiiiiiiin pieneltä. Ja nii se onki. Nii et ihan rauhassa vaan
oon ihastunu mut en tiedä onko se muhun. voisinko kysyy joltain toiselta pojalta miten saisin sen mun ihastuksen iskettyy?
Mistä lähtien tytöt ovat poikia alkaneet iskeä? Olen itse poika ja tunnen itseni idiootiksi jos ryhdyn parisuhteeseen jota itse en ole aloittanut. Varsinki kohtasin tämänlaisen tilanteen 1kk sitten kun eräs katsoi mua kauppakeskuksessa ja tuli juttelee. Hän puhui mut niin ympäri että annoin jopa numeroni etc. sekä sitten lupailin soitella ("ja dösä tuli"). Noh en soittanu koska ei ollu oikein että SE tuli ensiks juttelee. No tää sit soitti viikon ajan ja mykistin aina luurini. Eipä soitellu jatkossa... XD Noh silti se perhana ei antanu periksi ja jumalauta välttelen sitä kaikkialla ja se vaa silti yrittää löytää muhun toivoo lol. Oon ite -94 ja tämä -95. Tekis mieli mennä sanomaa sille pari valittua sanaa nii ymmärtäs vihdoin...
Henkilökohtaisesti ajattelen näin: On voitto iskeä itseä vanhempi nainen, mutta on vielä suurempi voitto, kun se iskee sinut.
mustki pojan kuuluis iskee tyttö, mut jos tyttö on OIKEESTI IHASTUNU nii sit juu. Paitsi et kuka tääl ei ois oikeesti ihastunu... noo mut kai ymmärsitte??? XDXDXD
Auttakaa pliis muaki...!!! miten saisin tietää tykkääks yks jätkä must??meil on usein yhes kivaa..........................................................................<3
No tottakai tää on fakta jonka kaikki tietää , jos oot ruma poika tai tyttö se on vaikeet mut no mut yks tyttö hurmas ihan näin, ku kävelin käytäväl se sillee vainvihkaa aina katto (no mä tykkäsin siit myös nii katoin ain takas). Sit ain mietin et tykkääks e oikeesti mut sit kerran se hymyile sillee nätisti nii se riitti sit tiesin, MUTTA sit tuli se klassinen juttu et en tienny miten sanon sen sille. Eli ihan kattomalla/jos kattoo takas hymyile ja odota , jos ei kuulu mitää mee itte puhuu sille
MItä mun pitäis tehä??
Mun paras kaveri on mun ihananihananihanan ihastuksen kans yhessä..
Ne ei oo kuiteskaa julkisesti yhessä, eikä niil mee ihan kauheen hyvinkään..
Se joskus kattoo mua, mut en oikee tiiä mitä se meinaa.. : ((
Mun kaverini menee tosi helposti mustikseks, joten tää on tosi vaikee tilanne!!
En oo kuiteskaa puhunu mun kaverille tästä, enkä todellakaan aio!! ; ((
sori tää tulee vähän möyhäs, mut kommentoin nyt jos olis sit jollekin muulle apuu. Niin, kandee oottaa mitä parhaan kaverin ja sen kamun kans tapahtuu. Sun ei kannata heti menn sekaan jos ne on viel periaattees yhes. Kuitenkin jos kyseessä on todellakin sun paras kaveri (ettei teijän ystävyys mee pilal). <3 Mut parasta sun kannalta olis se et ne erois ja pääsisit lohduttamaan sitä sun ihastusta... ;-D
Ulkonäköön ihastuu...sisältöön rakastuu<3 Musta toi on hyvin sanottu:) Mitä te pojat ajattelette tytöstä joka olis, huumorintajunen, ystävällinen, flirttaileva ja avulias, Joka rakastaa kaikkee romanttista, mutta samalla seikkailu henkistä? Joka elää elokuvien romanttisissa kohdissa ja joka tuijottaa joka ikistä poikaa ja hymyilee jokaiselle. Joka etsii aina sitä oikeaa... Mää oon semmonen, mut en koskaan viihti kysyä keneltäkään pojalta tällästä...mitä tuumaatte?
oumygaad sä oot mun.! miss asut, minkä ikäne? minkä väriset hiukset.? oooh mye gaaaad sä oot niin mun muija
Oisko vinkkei, miten iskee jätkä joka on ennen ollu vaa tyylii kamu? Tai jotain millä vois "testata" kiinnostaaks sitä?
Kertokaa pleasee, mitä se meinaa ku mulle on jo 2 kertaa tapahtunu ihan samal taval (siis 2 eri poikaa ja eri vuosina, toinen tänä vuonna ja toinen viime tai sitäedellisen vuoten) et oon huomannu et poika on kattonu joka päivä koulus ku vaa on nähny mut, nii just sillee et sen huomaa et se on kiinnostunu( vilkuilee, tuijottaa, saattaa mennä vähä punasesk jos pojan kaverit piikittelee sitä "kiinnostunutta" poikaa mun nähen...). Heti vaa mis oon tullu näkyvii ni on kattonu ja myös sen kaverit, ehkäpä jopa yrittäny esittääki, sit ku oon koulus vieny tarjottimen pois ruokalas mun kavereittenkaa, ni lähtee koko poikaporukka perää ( tapahtu 3 krt). oon ittekki kattonu aina ja yrittäny myös näyttää et olisin kiinnostunu, oon kattonu ja välil yrittäny hymyillä. tätä kesti tänä vuonna sen pojan kaa n. 6-10 vk, ja sen viime/edellisvuotisen kaa n.1-2 vuotta.

MUT sit ku koulut ny loppu ja ajattelin et täs vois olla 2-3 pvä välis ni yritän vaivihkaa pyytää kaveriks esim. facebookis ja näin. OLI hyväksyny, mut kumminki näyttäs et olis POISTANU mut kavereist??? mikä on? miks sit ees kattois ja näyttää kiinnostuneelt selkeesti, mut sit ei haluukkaa olla kaveri tai mitää??? HELP ME!! pojat kertokaa mitä tää on?? Ollaa kavereittenkaa ihmetelty tätä jo kauan! Kaikki sanoo et ku oot nii kaunis ja pälä pälä pälä... mut en ymmärrä? rupee jo toivo menee ku tuntuu et ei poikaystävää meinaa saaha sit millää! :( kiitos jo etukäteen ketkä auttaa mua! :)
Jos vaikka pyytäisit uuestaa kaveriks???Tai kokeile näitä
1. Kun poika kulkee ohi, ota katsekontakti ja hymyile, voit vaikka muikistaa huuliasi... Toimi mulla!
2. Kun poika kulkee ohi, tee käsilläsi sydän samalla tavalla kuin justin bieber lähes kaikissa musavideoissa...
3. Kehu hänen vaatteta, hiuksia, taitoja yms.
4. FLIRTTAILE, jotta hän huomaa, että olet kiinostunut
5. Esitä kiinnostustasi koko ajan kun hän on lähettyvillä
6. HYMYILE PALJON
7. Älä unohda lentosuukkoja
8. Naura samoille asioille kun hän
9. Puolusta häntä
10 ÄLÄ NAURA HÄNELLE; JOS NÄET ETTEI HÄN TYKKÄÄ ETTÄ HÄNELLE NAURETAAN
kiitti vinkeist :) täytyypi yrittää :D
Aika usein jos poika vaihtaa ihastuksen kohdetta, niin syynä on se, et se on löytäny uuen tytön... Mut ei TODELLAKAA kannata luovuttaa viel!!!!!!!!!!! Poika kuulosti sen verran ihastuneelt et se tuski ihan heti sut unohtaa... Mul on itseasias ihan sama ongelma ku nimimerkki itikan pisto. Oon tuntenu tän jätkän pari vuotta ja ollaan oltu kavereit, mut nyt kannattais varmaa tehä jotain... En viiti kertoo suraa tunteist viel ku en oo varmaa tykkääks se, ja jos kysyn, ja vastaus on ei, niin voi olla aika vaikee jatkos tulla toimee ku meijän vanhemmat on kamui ja ne järjestää joskus tyylii jotain grilli juhlii... Pliis auttakaa, miten voin saada tietää tykkääks se??? Kiitti jo nyt!!
Nii siis tarkotin et jos poika "unohtaa sut" nii sillon se on vaihtanu kohdetta... osaan kirjottaa juu... XD
Tytöt älkää antako periks! Mäkään en antanu sun pítää ensin esim tutustua se parhaaseen kaveriin siitä voit tutustua paremmin siihen sun niin sanottuun "kohteeseen" :D Ja pojat ÄLKÄÄ OLKO NIIN VAROVAISII ANTAKAA TYTTÖJEN TULLA LÄHELLE :D
Kiitti vinkistä!!!!! Pitää koittaaa... Jos poika kysyy face bookiiin, nii tarkottaaks se teist, et se tykkää???
Tytöt tulkaa rohkeesti jutteleen. Minä ja iso osa hyvistä kavereistani tykätään jutella niitä näitä tyttöjen kanssa ja samalla sinnehä voi ujuttaa vaikka minkämoista flirttiä. Olkaa sosiaalisia ja käyttäytykää fiksusti! Jos kunnollisille pojille juttelette ni eine anna pakkeja törkeesti vaa mielummin sit vaikka haluu olla vaan kavereita! Suht yksinkertaset vinkit. Ainakin kolahtaa minuun sosiaalisuus. Terv. 18v hyväkäytöksinen ja sporttinen poitsu!
Oon ylirakastunu yhteen poikaan. Sen pojan kaveri on laittanut minulle netissä vinkkejä siitä että ihastukseni tykkäisi minusta ja merkannut kuviinkin minut ja ihastukseni kumppaneiksi. Minun kaveri, ihastukseni kaveri ja minä olemme kommentoineet pitkät jutut kuvista, mutta ihastukseni on ollut ei huomaavinaan koko juttuja. Tapasimme kerran porukassa kaupungissakin ja ihastukseni oli kulma suunnitellut, että puottaisi vaatteen ja minä ja ihastukseni katsoisimme silmiin, niin myös tapahtui! En ole varma tykkääkö hän minusta, vai onko tämä vain läppää tai sitten hän on vain ujo, mutta mitä mieltä te olette ? :)
Hakeudu hänen seuraansa, ja kysy vaikka et "mitä tuli läksyks matikast??"
Sitte esitä ottavas kengästäs kiviä pois ja ota tukea hänen olkapäästä, tai jos olet lyhyt, niin käsivarresta. Katso häntä silmiin ja hymyile. Jos poika hymyilee takaisin, hän tykkää.
Hei!kelpaisinko olen 15 vuotias tyttö minulla on pitkä pinna olen huumorintajuinen hymyilen paljon vartaloltani olen en laiha vaan sopiva minulla on pitkät tumman rusket hiukse kyllä olen brunette käytän normaaleita vaatteita pindän shoppailusta kavereista (suhteista) olen eläin rakas hengaan kaupungilla aika paljon en pidä esittäjistä joten en esitä ikinä mitään

eli ihan normi tyttö :)
kuulosti hyvältä!!!! En kuitenkaan suosittele, että etsit rakkautta netistä... Ite en ainakaa tekis nii, mut ei siina mitää pahaa oo.... Kertoisitko itestäs vähä lisää? :D
Ois kiva tutustua...............<3
Nonni eli mä oon kyllä tyttö mutta kun joku tuolla jotain selitti että poikaa ei kiinosta läskit rinnattomat muijat mutta voin kyllä sanoo että mun kaveri on aika iso ei silleen että ois läski mutta näyttää sille. siis se painaa jotain 49kg ja on 169cm pitkä mutmut sillä on pienet rinnat ei mitkään AA:t mut ei kyl viel A:tkaan niin yks ihan sairaan hyvän näkönen poika tykkää siitä ja mä tiiän sen koska mä juttelin sen kaa ja se itte kerto sen mut ei näköjään uskalla kertoo sitä joten mä nyt yritän vielä saada sen kertomaan koska ne ois ihan sairaanhyvä pari!!!
mulla on semmonen ongelma ku tykään yhestä pojasta nii en kyl tiiä tykkääks se must ku me on tunnettu 6 vuotta sillee et nähty melkee joka päivä 6 vuoden aikana mut siis joss verrattais silleen et mä oisin kypsä liha niin se ois medium liha :) siis mä olin jo menossa kertoo sille et mä tykkään siitä ja silleen mut ku oltiin vihdoin kahden niin se meni ihan niinku jossain leffassa et mä just sanon et joo niin mun on pitäny kertoo sulle jo pitkään et nä tyk..... nii sit se ottaa puhelimen ja soittaa sen kavereille ja puhuu ja puhuu ja sit ku se lopettaa se on silleen et niin mitä sun pitikään sanoo! ja me ollaan oltu koht kolme (3) vuotta ''naimisissa'' tai siis se oli vitsi mut kumpiki on pitäny niitä hopee sormuksii mitkä me annetiin toisillemme siitä lähtien niin nyt me mennään eri kouluun nii mitä mieltä ootte pitäiskö mun kertoo sille et mä tykkään siitä? se kattoo mua aina ja hymyilee mulle ja mä teen samoin ja me ollaan tosi rennosti toistemme seurassa. aina ku mä nään sen niin mulla tekee mieli mennä vaan halaa ja pussaan sitä.
niin mä oon kyll ajatellu myös kertoo sen kaverille et jos se vois kertoo sille et mä tykkään siit mut se ois aika tyhmää ainaki mun mielest.... ja sit ku oli todistusten jako loppunu niin mä menin sanoo sille et 'hali' niin se oli silleen et ei mut mä halasin sitä siit huolimatta ja se vähän niinku punastu/nolostu ja mä en tiiä onks se hyvä vai huono asia(?) ja sit ku en pysty oikee soittaa sille ku saldo riittää muutenki just ja just niin sillä on 041 alkunen numero ja se on semmonen et se kerää itteeleen saldoo niin menee kaks kertaa enemmän multa ... :( ja ku mä oon tykännys iitä varmaan kolme vuotta mun elämästä niin must tuntuu et se on se oikee tällä hetkellä. ja must tuntuu et se tykkää musta myös siks ku aina ku mä jään sen kaa kahestaan niin se yrittää heti päästä toisten seuraan ku se pelkää kuulemman et se nolaa itteensä mun nähden. se ei siis yritä silleen vältellä mua.. AUTTAKAA PLIIS! PS.nää kaikki hmmm jutu peräkkäin on mun kirjottamii
Helloouu.. Elikäs.. Mä en ainakaan tällä hetkellä meinaa / yritä iskeä ketään, mutta katselin vähän noita komentteja.. Repesin vähän sille joka on 12v - minua vuotta vanhempi - ja on nukkunu yhessä jonkun ihmeen 20 vuotiaan kanssa. Kuule, se voi olla ihan juniorpedofiiliki. - Siis niinku junior, koska yleensä ne on joku 40 vuotiaita.. - Mutta jaa'a. Ja sitten oli vähän hauska se, joka sanoi että pitää tanssia sambaa. Se ei ainakaan kai toimi mun ikäisillä, 15 v. tai yli, ok, mutta 12 vuotiaat, 11 vuotiaat, 13 vuotiaat jne, wtf? Ei se niin sovi. Sexy asenne ei kai nyt niinku niille sovi vaan.. Se on vähän.. outoa? Njaa. What ever. Kuten moni on jo sanonnu, kannattaa vain mennä sen -pojan- luo, hymyillä pepsodent hymy ( tai no ei nyt iha sellanen.. normi hymy vain. ) ja ruveta juttelemaan. Jos olet liian ujo, yritä vain rohkaistua. Voit esim. aloittaa keskustelun esim. jollakin: Hei, missäpäin kioski on? Olen uusi täällä ja en oikein ole seikkaillut tätä kaupunkia tarpeeksi.. - tai jotaki sinne päin, ja kun olet tutustunut häneen, voit pyytää sitä kävelylle, tai jotaki, muka et se näyttäis sulle sitä kaupunkii tai j'taki. Ei se haittaa kai niin pahasti jos valehtelet siinä, voit kertoa hänelle lopulta että halusit vain puhua hänen kanssaan ja et löytänyt mitään muuta järkevää sanottavaa. Njaa. Tytöt, minut vois sit pyytää kaveriks, kaipaan kavereita (: [ Eh, olen tyttö, en poika sit. ] Prossa/Habbossa: Loubna - FB: Loubna Kouibaa - Mese: Loubna.Kouibaa@live.fr - Iha gmail, Loubna.Kouibaa@gmail.com .

Hasta la vista.
P.S: By the way, ai miks kamuks? Niin siis kaipaan kavereita ja oon hyvä näis jutuissa (Y)
Juu ja hei, (Taas olen se Loubna) jos on tarpeeksi vanha tyttö, voit vaikka vaan mennä sitä poikaa kohti - jos se ei ole yksin, tai no kyl sä voit mennä sen luo vaik. jos sen vieres on poikii, ihsm. , mut ei jos on sen vanhemmat / aikuisia - ja vaan suudella sitä. Romanttista, heh. Mutta niin.. nini. hoho. o,o
Joo mutta tytöt.. Tässä sitten vinkki: Jos ihastutte poikaan vain sen ulkonäön perusteella, ei kannata yrittää aloittaa suhdetta. Itse menin tyhmänä alkamaan yhen àssholin kanssa ja oi kun mukavaa, se puhui vaan joistaki sivuista mitä se teki ja käski mua komenttoimaan niitten tyhmiin vieraskirjoihin, sekä tykkäämään siitä sivusta tai emt mitä.. Nojaa, jotaki sinne päin.

Ja hei, te, jotka olette joitaki -95 syntyneitä jne.. elkääs nyt kovistelko :D Kyllähän teki olitte joskus 11 vuotiaita - alle ja vähän ylikin - . Joten elkää ruvetko sanomaa jotaki: Oot kakara ja oot liian nuori seurustelemaan. Ehkä jotkut ei edes tiedä '' what is love '' mut jotkut taas on iha tosiaan ihastuneita. Jotkut kyllä ovat kiinnostuneita vain ulkonäöstä, jotkut taas esim. vain siitä, koska se on luokan hurmuri ja sitten toiset kadehtisivat.. Mutta jaa, nykyajan ihmisillä ei ole enään sitä niinku kauan sitten: niinku niin, että mies katsoo naiseen, ihastuu, ja he menevät naimisiin ja ei ikinä riitele tai j'taki sellasta. Vaikka jos ne ennen vanhaa katsoi vain ulkonäön perusteella, ne jotenki sano '' Tämä on elämäni rakkaus ''. Tai j'taki sellasta xdd

Mutta jaa, aivan sama. Minun mielestä kukaan ei ole liian vanha tai nuori ihastumaan. (Y)

Loubna.
"Mutta jaa, nykyajan ihmisillä ei ole enään sitä niinku kauan sitten: niinku niin, että mies katsoo naiseen, ihastuu, ja he menevät naimisiin ja ei ikinä riitele tai j'taki sellasta."

Taidat olla katsonut liikaa elokuvia...
Kaikkihan riitelevät joskus sillä riitoja ei voi välttää. Rakentava kinastelu parantaa parisuhdetta, koska silloin oppii asioita, joista vastapuoli ei pidä ja välttää näitä asioita.
Mite saan pojan jonka oon tuntenu 8 vuotta ja oon 13 ? se tykkää musta kulma ja mä tykkään siitä, mut se ei tee minkaanlaista alotetta ja kaikki sanoo et pojan pitäis tehä alote... Mut mitä mun pitäis sit tehä ?
Jos oottaa et poika tekee alotteen nii voi mennä aika kauan oon saman ikäne ku sä ja olin pitkää ihastunu yhteen poikaa ja meillä oli "rakkautta ilmassa" . Sit sanoin sille yks päivä ( siis ollaan oltu pitkää kavereita) nii sanoin et "sul on kauniit silmät" sil on ruskeet btw ja siitä juttu lähti
Noo.. mä oon kuses mun bff:än kaksosveljee... mun bestis tietää siit ja se on iha ok sen jutunkaa. en tiie onks se kuses muhu ku ekal kerral se pysytteli omas huonees ku olin niil, sitte se alko ilmestyy mun ja mun besun webbari keskusteluihi, sit ku menin niille seuraava kerra ni se puhu jo mulle, sit se alko roikkuu meis kii, sillee et se ei jätä rauhaa... viime kerrall meil oli iha sika kivaa yhes.. en oikees tiie onks mitää järkee yrittää, poika on tosi mukava ja kohtelias mua kohtaa. ja ku meil oli pullonpyörityst ni jouduin tekee iha sairaan paljo juttui sen kaa, jopa sellasii mis se ite sai valita kenelle se ne tekee... et mitä te luulette??? kantsiiks mun ees yrittää iskee tai vaa antaa olla?? oon 14 ja poika on samanikäne <3
Siis todellaki!!!! Poika on iha kuses suhun nyt vaa rohkeesti puhuu sille ennen ku voi olla myöhästä
Tässä vinkkejä millä EI isketä poikaa:

Poikaa ei isketä sillä että, juoksee perässä yrittäen koko ajan nuolla persettä, puhumalla pojan kanssa paskaa, nauraa vaikka hyväntahtosesti mokille ja ehkä pahin virhe ikinä on pyytää seukkaamaan ja ahdistella imelillä viesteillä, jos poika on ajat sitten jättänyt vastaamaatta. Tätä ovat yrittäneet kavereistani kaksi, ja molemmilla sama lopputulos: Jokapuolella liikkuu ilkeää juorua, poika on sanonut julkisesti että ei TODELLAKAAN tykkää tytöstä ja pyytää lopettamaan typerät tekstiviestit. Siinä vaiheessa ollaan niin noloina, että seuraavaksi yrittää iskeä jotain muuta poikaa vasta viiden vuoden päästä.
siis kyl 8 vuotta on aika paljo...
elikkä mä oon tosi ihastunu oon 14 ja seki on 14 ja ollaa samal luokal, ja mikä parasta meil on just samana pv synttärit, meil on paljon yhteistä, mä nauran sen jutuille ja se nauraa mun, sit joskus tos talvella se oli kaveri porukassa istu kaupan penkillä ja sit joku sen kaveri huutaa et hei tää tykkää sust, sit sanoin et nii varmaa sit ne sano et tykkää, sit se poika sano et hei älä usko noit. Mut oon huomannu et se kattoo yhtä tyttöö jol on isot tissit ja hyvä perse ja ihan oko näköne,ja tää tyttö on mun hyvä kaveri kaikki pojat tykkää siit tissien takii. mut kummiski se nauraa mun jutuille ja jää välil lagii mua päin ja hymyilee.

mut se on yli 180 pitkä ja mä oon vaa 155cm, et onks toi ongelma.
sit yleensä ku kävelen nii se kattoo mua.

mut kummiski en hengaa senkaa vapaa ajal mut koulus juttelen senkaa ja meil on niinku omat läpät ja tällee

MITÄ LUULETTE VVOIKO SE OLLA IHASTUNU MUHUN :/
tottakai se voi olla ihastunu suhu kerran se jää lagii sua päi ja hymyilee.. ;) ja ei ainakaa ton koon suhtee oo mtn hätää.. meijä koulus on yks kasi luokkalaine joka on n. 150cm lyhyt ja sen poika ystävä on puolet sitä pidempi (: ja seuraava kerran jos joku sen kundin kamuist sanoo et se kundi tykkää sust ni meet vaa sit sillee et: "hei toi sun kamus sanoo ain et tykkäät must... ni onks se totta? en pahastu vaikka oiski.. (:" ja isket silmää.. se toimii ainaki 99 % varmasti ;) tai sit toine vaihto ehto on et meet kysyy silt tyypilt joka sanoo et se toine tykkää sust et onks se oikeest totta ja mitä todisteit sil on siit..:D mun yks kamu sai poikaystävän vähä samal taval ku yks meijä luokkalaine (poika) kertoo sille et mite se toine käyttäytyy ku se tulee sen lähelle...
... ja jos se vilkuilee jota isotissistä muijaa ni kysylt silt kundilt et mikä siin oikee kiehtoo et jollai tytöl on isol rinnat... ja sitä paitsi sil saattaa olla va sellasset rintsikat jotka saa rinnat näyttämää isommilt... (:
Moi! oon 13v tyttö espoosta ja oon iha retkussa yhtee 14 v poikaa. meil on sama harrastus jonka kautta mä tapasin sen pojan. tänä vuon oon menos uutee kouluu ja se poika on siel uudes kouls mihin meen...en yhtää tiiä sen kaveri piireist enkä oikee tiiä seukkaaks se kenenkää kaa.... se on kans aik ujo niiku mäki.. oltii kerra samal leiril ja yks ilta ku kaikki kokoontu syömää sinne hotellille ni se poika tuli mua sivuvastapäätä olevaan pöytää ja sit mä huomasin et se sivu silmäl parinsekan välei katto mua mut sitku katoin sitä ni sit se kääns vaa päänsä pois... :( en käytä mitää meikkii enkä oo mikää lissu ja en oo mikää erityisen nätti.. :/ oon ollu iha oma itteni joten siin en oo voinu mokata... ja sen isä on sen valmentaja et en oikee voi treeneiskää mennä sanoo sille mitää... :( ja niinku mainitsin jo ni oon aik ujo ja en liiku missään poika piireissä... Kiitti jo etukäteen jos joku voi antaa neuvoja (:
Aina pitää olla omaittensä jos poika ei tykkää siitä minkälainen sä oot ilman mitää esitystä nii se ei oo sun arvonen :)
Tai se tyttö on niin ruma ;>
Hei kaikki! mulla on ongelma! oon ihastunu yhteen ysiluokkalaiseen poikaan ite oon seiskella.. niiin se on sellanen tooosi ujo ja vähän sellanen että sillä ei oo yhtä paljoo kavereita ku muilla. koulussakin se vaa aina on jossain porukassa jossa kukaan ei oikeen puhu sille:( kaikki on sanonu että se kävis mulle::D en oo itsekkään koskaan puhuu sille kun facebookissa ja tälleen::D mutta miten mä saisin pojan huomion kun se on niin ujo ja harvoin samassa kaveriporukassa kun ite hengaan ysejen kaa aina. auttakaaa!
mistä päin olet? yks seiskaluokkalainen joskus katsoo mun perään salaa ja silleen :Wink::Wink:
Hei! yks poika on iha kusessa muhu ja se koko ajan vaa kysyy että alaks alaks mutta en mä oikein tykkää siitä mutta en ole sanonu sille. Mutta se silti luulee että tykkään siitä.. :( mitä mun pitäis tehä ? mä oon tykänny siitä mutta se poika on aika nolo. Enkä oikein tykkää siitä enää :( auttakaa !
POIKA JOKA TIETÄÄ TYTÖISTÄ KAIKEN !
POIKA JOKA TIETÄÄ MILLOIN TYTTÖ/POIKA ON KIINOSTUNUT!

Itseeni iskee sellainen tyttö joka ei esitä mitään tai koita olla muullatavalla erillainen kun normaalisti.

VINKKI : Yleensä tytöttöihin iskee parhaiten se että juttelette vaikka tunnin alussa välitunneilla tai tuntien loputtua mitä nyt mieleen juolahtaa ( jonkinlainen pohja kannattaa olla valmiina :) ) .

Koulun päätyttyäkin voit sanoa esim : Tuletko tänään ostarille/ puistoon tai vaikka että kävelläänkö samaa matkaa kotiin.

Kotiin kävellessänne kannattaa kysyä jotain hauskaa mutta muista että tytöllekkin kannattaa antaa suun vuoro . (mutta) jos häntä ei oikein kiinnosta juttelu tai koulusta samaa matkaa kävely jne ja olet kaikkesi yrittänyt niin silloin kannattaa jättää isku yritykset sikseen.

Jos tyttö tuleekin ostareille kanssasi niin silloin olet päässyt eteenpäin aikeissasi jolloin kannattaa edetä hitaasti noh loppu yleensä sujuu jo itsestään MUTTA MUISTAKAA TYTÖT JA POJAT ETTÄ LIIKA HÄTÄILY JOHTAA VAIN PAKKEIHIN! eli etene erittäin hitaasti ellet ole 100% varma hänen tunteistaan noh ei silloinkaan kannata mennä suoraan nurkantaakse ja ruveta imuttelemaan.

Sama pätee jos tyttö / poika tulee puistoon. mutta tyttöjen kannalta tilanne on kuumempi koska poika tietää jo että tytöllä on jotain mielessä ( Eli silloin poika voi jo miettiä kuinka tekisi seuraavat 5 minuuttia ilmaistaakseen tunteensa.)

Mutta jos et ole tyytynyt tulokseen isku yrityksissäsi niin kysy suoraan siltä asiaan liittyvän kysymyksen.

Kiitos jos minusta oli apua!
No vastaas mulle... Elikkäs asun kannelmäes sitratorin lähel ... Jos tiiät.
En asu yhtään siellä päin:) harmiii;(
voi ei oon tullu playeriks.... pyöritän ainaki 5 poikaa yhtä aikaaa::///
joops et ...oon 12 w ja on pihkas yhtee mun ikäsee poikaa ja se ei oo mun luokal.
Mul on rillit mun myönnän en eks oo luoka rumimpii kai? MITEN SAAN VAIKUTUKSE ! VAI OONKO VAA NII VTT RUMA -.-
En tiiä muista mut ite (17v ja siis poika :D) haluisin et pyytäis johki pihalle tai jtn sillai et tehää yhes. Moni poika ei ees tiiä et miten pitäis suhtautuu ku joku tyttö vilkuilee koko aja ja tälläi.
Hei kertokaas, että miten herätän semmosten jätkien huomion, joita en oikeestaan tunne yhtään? Olen siis 14 ja tein elämäni virheen menemällä yläasteella kuvislinjalle. Näin tuhosin siis mahdollisuuteni tutustua rinnakkaisluokkalaisiin yms. Luokkamme on täynnä ernuja(=tyttöjä ja homoja) ja minä ja muutama kaverini. Koulussamme on muutama kiinnostava tyyppi, mutten uskalla mennä kenellekään puhumaan, koska en tunne kouluani juuri oman luokan ulkopuolelta :d Haluaisin tottakai myös tutustua uusiin tyyppeihin koulumme ulkopuolelta, mutta en ole varma miten.
En siis itse ole tyyliltäni mitenkään hirveän poikkeava, mutta kuuntelen rockia ja se saattaa jonkun verran näkyä tyylissäni. Melko tavallisia vaatteita kuitenkin käytän.
Mulla on ongelma.. Mä oon oon melkosessa kusessa yhteen poikaan. Se on 13, mä 13. Me tunnetaan aika hyvin & jutellaan joskus. Meil on katsekontaktii & tällee.. Se sanoo "moi" & muuta.. mäki yleensä vastaan.. Mä oon NIIN kusessa siihen et mä en pysty olee vilkuilematta sitä.. Kun kuljen ohi nii se yleensä hymyilee tai kurtistaa kulmia, mä en vaa tiedä miten mä sanon mun tunteet sille.. Ja miten mä saan tietää et tykkääks se musta.. Sitten vielä yksi ongelma: Se poika johon olen kusessa on mun isovelin kaveri.. Aiheuttaaks se ongelmaa?
ei tytöil tartte olla hyvät tissit ja perse et ne ois kelpaavia.
Joo luin vähän näitä juttuja sillä mun tilanne on se et oon ihan vähän aikaa sitten päässy vanhasta ihastuksesta yli ja nyt sitten aloin juttelemaan yhen toisen pojan kanssa ja kiinnostus nousi heti.
Ensiks se vaan alko tekstaamaan mulle ja lähetteli aika rivojakin viestejä mut nyt sit taas se ei yleens alota koskaan mun kans keskusteluu vaan se oon aina mä ku meen sanoo sil jotain. Se poika on toisella luokalla joten vaikeet mahdollisuudet tutustuu. Se on supersöpö ja komee ja vaikuttaa super kivalta mut liian hankala tutustuu jollei sil oo mitään kiinnostusta. Ihmettelen vaan että onkohan se huomannu must et oon kiinnostunu siit vai eiks se tajuu sitä vai eiks se vaan lämpee ? oon kuitenki kaunis ja hoikka tyttö ja kun ei se mun luonnetta tunne ni luulis et se haluis tutustuu. Kyl se aina välil facebookis käyttää sydämmii mut sit välil taas ei. Tää on niin sekavaa..
Mää oon epätoivonen oon ihastunu yhteen poikaan joka on rinnakkais luokalla (oon 13v) ja oon jutellu sen kaa monesti se vitsailee paljon niinku mäki mut tänään näin sen kaulakkain kaikkia iskevän limanuljaskan kaa kaikki pojat iskee sitä lima nuljaskaa kosk sil on isot rinnat ja tötö huulet yyh oks mul mahiksiii ???
VIHDOIN JA VIIMEIN! olen yrittäny epätoivoisesti iskeä yhtä itseäni 2 vuotta vanhempaa poikaa ja nyt kuukausi sitten hän itsekkin näytti sen että on kiinnostunut ja nyt meillä on kaikkea ihanaa ja olen uudenvuoden sen kanssa niin ehkä saan uudenvuoden pusun vuodenvaihteessa;) onnea kaikille !! jatkakaa sitä älkää lannistuko!
Noo mul on poika propleema ku meil ei mee hyvin onneks se on samal luokal mut se vähä kattelee mua tunnil kute mäki vähä niiku twilightissa <3 mut oon ehk käsittäny värn kyl se varmaa pitää musta ja mä oon ollu koko ajan oma itteni ja kyl me puhutaa välil ;) Ja tää on toiminu ja siis vinkki teillekkin: Ole oma itsesi pyydä häntä koulun jälkeen kävelylle ja juttele hänen kanssaan hänestä ja omasta itsestäsi ja sano lopulta pitäväsi hänestä niin hän hellyy ja voin sanoa että minäkin pidän sinusta!
oon 15.v poika ja tykkään sellasista tytöistä jotka: ymmärtävät huumoria, pitävät ulkonäöstään huolta, ovat uskollisia, EIVÄT OLE LISSUJA, TEINIGANGSTOJA TAI MUUTENKAA MITÄÄ IHQUTEINIHUORIA..tytön pitäisi myö olla luonnollinen, ei sellainen jolla on naama TÄYNNÄ meikkiä, tytön pitäisi myös olla perillä maailman tapahtumista, olla lyhyempi ja sirompi kuin poika (ei niin tärkeää mutta plussaa)
ja jos omistaa jonkun taidon (laulaminen,piirtäminen tms.) on se aina plussaa... muistan myös ala-asteella kuinka ihastuin yhteen tyttöön kun kuulin hänen laulavansa karaokea (enkelin äänellä) joten kaikki tuollaaset on aina plussaa :))
moi oon 12v tyttö ja oon ihastunut saman ikäseen poikaan.
haluaisin pyytää häntä seurustelemaan mutta en uskalla tehdä sitä.
olisiko sinun mielestä romanttista pyytää poikaa seurustelemaan ystävänpäivänä
Huoh oot aika nuori...
mä piirrän ;) mutta kysymys on: mitä sä teet?? esim oon huomannu että kaiken syvällisen keskustelun lisäksi kaikki urheilusuoritukset vetää puoleensa ;DD
Mulla on kiinnostus poikia kohtaan, vaikka ikää on vasta 12 vuotta. En todellakaan ole mikään pikkutyttö, mielestäni kiva ihminen : ) Kaikki me olemme olleet joskus 12-vuotiaita, ja pitäneet itseämme sellaisina, että voisimme jo olla vähän kiinnostuneita vastakkaisesta sukupuolesta. Kyllä minullekin on nuo nelosluokkalaiset "pikkusia", joten ymmärrän kyllä halunne sanoa meitä 12-vuotiaita pikkutytöiksi, kun sen verran on täällä porukka vanhempaa.

Minulla on vain niin ikävä ongelma. Meidän koulun kundit ovat aivan liian nörttejä, luulevat tietysti olevansa cooleja, seksikkäitä naistennielijöitä (näkee ilmeestä), mutta kun asia ei oikein ole niin :s En rupea tässä enempää avautumaan, kun Suomi24 on täynnä pelkkiä trolleja, mutta pojat ovat haastavia ja elämä mutkikasta :)
hei! SANON nyt vaa et pojat ei kiinnostu jos susta jos näytät iha kamalalle! sori vaa mut puhun totta! kannattaa siitä ulkonäöstä huolehtii!
mee sen pojan viereen
moi oon ihte ihastunu yhteen poikaan ja oon vasta 12v.
onko teidän mielestä se ikä liian nuori?
en tiedä miten kertoisin että tykkään hänestä!!!!
oisko ystävänpäivänä romanttista kertoo?
aina kun meinaan kertoo nii mulle tulee vaan se tunne et ei se musta tykkää!
oon liian ujo, mutta todellakin tykkään tästä pojasta ja mulla on semmonen tunne et mun on ihan pakko kertoo?
pliis antakaa vastauksia
jos se on saman ikänen poika nii ei se ymmärrä mikä on romanttista? juttele hänelle,ole hänen kanssaan, niin kerrot että tykkäät hänestä, ja jos välttämättä on pakko kertoo nii senku annat mennä
mut tää poika on herkkä ja uskon et se ymmärtää ees pikkasen romantiikasta<3
Valitettavasti se on kyllä ulkonäöstä kiinni.
moii, oon tuntenu yhen pojan tyylii 4 vuotta ja ollaa oltu yhes jtn 4 kuukautta ja jnii ja tartteisin nyt apuu sen pojan iskemisessä, se poka on semmone vähän ujo, tosi pitkä, ja mä olen tällänen lyhyt, ja se on tosi mukava mun mielestä ja se vitsailee paljon (niinku mäkin), ja tarviin hyvii neuvoi nyt ku en oo päässy sen yli tosi pitk ään aikaan ja en oo ihan varma tykkääkö se musta edelleen ja niin siinnä se oli .. :D neuvoja? :)
jos haluut iskee sen nii vaik esim oot sen kaa tai sit kerrot sille ku ootte kahestaa et tykkäät siitä, täs nyt on pari :)
Mä olen 13v, voisin antaa pari vinkkiä mun iskemiseen jos jotain kiinnostaa ;)

Ekaks, tässä iässähän se kiinnostus tisseihi ja pebaa o luonnollisista syistä suuri. Se on vaan biologista. Sitten on niitä kypsempiä poikia, joille se luonne oikeasti tulee ensi.

Mä tykkään siitä jos:
1. Tyttö tulee juttelemaan, enkä tarkoita mitään "mitä läksyy ___ oli? " vaan ihan kunnon pitkää keskustelua :) aihe vapaa.
2. Hymy, nauru.
3. Jos tyttö tekee jotain pientä vinkkii kiinnostuksest, esim. ohi kävelles hipasee kädest tai jotaki ;)
4. Silmiin katsominen <3
5. Nyt on vuorossa ulkonäkö. Bosat & Bepa & hyvä naama ovat tärkeimmät lähes kaikille ;)
6. Jokasen pojan salainen haave on, että tyttö vetää sut johonki taustal nuolemaa <3
Palloland Missä asut? Minä olen sinun kanssa saman ikäinen ja minä asun haukiputaalla
moi, hei oon ihan kusessa yhteen poikaan joka on mun rinnakkaisluokalla (olen 14)
ollaan juteltu koulussa ja tekstailtu ja se myönsi että tykkää musta :) nyt ois sitte tulossa ystävänpäivä disco ja se ois kans tulossa sinne. Nii kaikki pojat kertokaa mulle että kannattaisko mun käyttää se kunnolline "ensisuudelma" siellä :"D ku en oo ihan varma että oisko se sille iha ok. Ku se on semmone aika "vahva persoona" ja sanoo kyllä varmasti oman mielipiteensä kaikessa. Nii jos teille laiha(ei lauta), siro, huumorintajunen, pirtee tyttö tekis tuommosen jutun, nii mitä sanoisitte ? (;
Käytä silmäpeliä. Huomaa että oot kiinnostunut mut älä jää tuijottaan ! Se on jäätävää..
Oon ihan avuttoman ihastunut yhteen jätkään ysiluokalta. Minä oon siis seiskalla, et ei meillä nyt ole mikää ikäerokaan ongelmana tms :D Se poika on vaan niin ihana, sillä on vaaleet (siis sellaset lyhyet, jtn 5 cm pitkät) hiukset, aivan ihanat ruskeet silmät, se on joku 180cm pitkä, sillä on vatsalihakset+hyvä haba&peppu (ei mikää lihaskimppu bodaaja kuitenkaa:DD), ei oo mikää baby face vaan oikeesti komee ! :) Se on hauska, huumorintajuinen, sillä on hyvät jutut, se ei polta ja juo sillon tällön, muttei mitää hirveitä kännejä ja aika harvoin muutenki (ite poltan satunnaisesti ja juon yhtä usein ko se). :) Se käy aina pari kertaa viikossa salilla ja harrastaa sählyä. :) Oon jutellut sen kanssa facebookissa aikalailla joka päivä reilun kuukauden ajan, ja koulussakin oon sille jotain perus jutellu=) Ja oli sellanen ihme konsertti juttu nii siellä halattii ja si juteltii ihan kahestaanki (: +ollaan tekstailtu ja näi. Se aina kattoo mua koulussa silleen uber-söpösti, ja hymyileeki. Mun sydän aina sulaa ko nään sen :D:D Mäki oon sille hymyilly ja näi. Ollaan facebookissa laiteltu aina et "öitä♥" ja tämmöstä. Muutenki sen jutut on sulosia aina:D

Mä oon siis seiskalla kuten sanoin, mulla on vaaleet hiukset olkapäille+vaaleen ruskeet pidennykset (näyttää kivoilta, ei sellasilta lissuilta.:D), meikkaan kohtuullisesti, mutten ole mikään pakkelinaama, ja pystyn olemaan ilman meikkiäkin. Harrastan tanssia ja käyn lenkillä&salilla aina pari/muutaman kerran viikossa. :) Oon 166cm pitkä ja painan jotain 50-55kg. Eli en oo kovin laiha, mut mulla on kyllä lihaksiaki :D Mulla on aika pienet rinnat, jotai A-kuppikokoa, mut vastapainoks mulla on aika iso pylly, joka tosin ei oo sellanen hyllyvä vaa aika kiintee ! :D (tuntuu idiootilta kertoo itestään tollasia...:D) niin siis poltan satunnaisesti ja juon yhtä usein ko sekin, eli harvoin enkä mitää isoja kännejä. :)

Anteeks romaani! :D Mut mitä luulette, voisko tykätä musta ? :s ei olla tykkäämisestä kertaakaa puhuttu mitää...
Mulla on ihan sama juttu! Oon tosi ihastunu yhteen poikaan, joka on mun kaa samassa sählyssä... en tiiä yhtään mitä tekisin..?
Noh ! Minuun tehoaisivat nuo Pikkupirun ohjeet parin vuoden takaa. Jos tyttö on vähän rivo niin se ei meikäläistä haittaa. Leffaanpyyntö kyllä piristäisi päivää ja paljon. Oon ollut monen tytön kaa entisaikoihin. En oo kyl seurustellut mutta leffaan on menty ja ravintolaankin. Ja ton herra Tietääddddd : n ohjeet olivat myöskin aika hyvät. Jos tulee pakit niin kyllä vastakkaista sukupuolta maailmasta löytyy.
Moi vaan kaikille!
Tää sivu on kyllä täys vastaavia, mutta lisäämpä tänne nyt oman tarinanikin. :)
Eli olen siis kohta 15 vuotias tyttö ja noh... olen pikästä aikaa taas oikeasti ihastunu/rakastunut yhteen poikaan,mutta ongelma on että kyseinen poika on lähes tuntematon. Tiedän tämän nimen ja tiedän että hän on (ainakin ollut) samassa koulussa. En vain tiedä onko poika jo lukiossa.
Olin siis katsomassa pikkusisarusteni "luistelukoulua" ja hups keikkaa kun näin tämän pojan... Nooh... Kerhokerta loppui ja poika jäi pelaamaan vielä lätkää. Ojensin hälle mailan ja nostin vielä kiekonkin maasta ja hymyilin, mutta valitettavasti kissa vei kielen... Kiitosta silti tuli ja hetkeä myöhemmin keikko lensi verkko aidan yli ja huikkasin meneväni hakemaan kiekon. Ongin sen sitten sieltä isosta lumikasasta ja kiikutin laidan reunalle. Nyt sain jopa hymyn ja kiitosta. Voisiko tuo poika tykätä minusta? Olen hoikka, ruskea tukkainen, vihreä silmäinen, sporttinen ja kiltti ja läpikotaisinhyväntahtoinen tyttönen. Poikakin on siis sporttinen ja kiltti.
Olen poika, mutta en aivan 15v. Mielestäni jos näkisit hänet voisit kysyä suoraan ikää. Itseäni ei kysyminen häiritsisi. Tosin en ole asiantuntija tässä asiassa joten ilmaisin mielipiteeni vain...
neuvo tytölle me pojat ollan nii helposti tavoiteltavissa et yritä pyrkiä kohtaan ettei ketään oo siinä lähellä sit tytön pitää ottaa semmone seksikäs ilme ja sit voit painautuu pojan olkapäätä vasten tä oli siis tytöilleXD juu tälläi tapahtui mulle kesällä kun olin sen tytön kaa 9h yksin kotona kokeilkaa tää toimii!!!!!!!
Sain selville, että tämä kyseinen poika jonka tapasin jäällä ja josta aiemmin kerroin on lukiossa. Olis kiva jos tänne löytyis jotain lukiolaisia poikia kertomaan miten teihin tehdään vaikutus. :)
Olen kyllä amis mutta vastaanpa silti.

Ehkäpä jos viereeni istuisi tyttö, tai vaikka ruokalassa tulisi kysymään "saako tähän istua" ja sitten istahtaisi luvan saamisen jälkeen siihen. Sitten voisi kysyä että millä alalla opiskelet jne.. Tai mikä tunti seuraavaksi ym, ensivaikutelma on aika tärkee.. ehkä
En mä oikeen tiiä ku ei oo kokemusta. mut jotain tonne päin...
Olisko kenelläkään mitään viisasta neuvoo tälläselle yläkoululaiselle tytölle. Oon ihastunu yhteen poikaan joka on mua vuotta nuorempi. En oikein tiiä mitä mun pitäis tehä ku oon jo pidempään katellu sitä ja se on aina kattonu takas. Joskus se on ihan niin ku säikähtäny tai kattoo muualle pikasesti. En vaan oikeen ota siitä selvää..joskus se kattoo mua pidempäänki ja muuta sellasta "silmäpeliä" mut sit taas jonaki päivän se vaan on omis porukoissaan. Sen kaveripiiri on muutenki sellanen et en oikeen kaveraa sen kavereitten kanssa joten en oo koskaan puhunu sille. Oon usein miettiny et miks se sit kuitenki kattelee takas yms, jos sitä ei yhtään kiinnostais, vai? Pitäiskö mun vaan yrittää unohtaa ja olla välittämättä? Ja itteni mielest en oo mikään kamala, täällänen fiksu, laiha, aika pitkä blondi, enkä mikään rumiluskaan... :)

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

- Pummaaminen on ärsyttävää
- Kaikki eivät lainaa rahaa tuntemattomille
- Et aiokkaan maksaa "normaalisti" takaisin
- Kaikilla ei välttämättä ole vitosta
- Viitosella ei kovin monessa paikkaa syödä
- Toinen voi saada kuvan, että yrität hyötyä hänestä.
näytä tissit! toimii!
Ei sit kenelläkään mitään järkevämpää neuvoo olis.. oon siis taas tää neuvoja tartteva yläkoululainen. Siis kun tilanne on ihan sama ku viimeksi. Välillä tää poika antaa mun ymmärtää et olis vähän ees kiinnostunu (kattoo yms.) mut taas toisen päivänä ihan erilainen. :-/
Minä tykkäisin sellasesta tytöstä joka on hauska ja että sillä ois tuplaleuka ja isot reidet ja ihanat höplärit ( hörökorvat) ja se nauraa sillee söpösti että se kuulostaa eläimeltä. ja semmonen pieni roikkumaha. ja sen vanhemmat olis sekasin ja sen kaveri olis hönö. ja et sillä olis koira ja 2 veljee. ja sitte se olis sellane perseiden puristaja. eli siis vähän pervo. ja sillä olis omena posket. ja pottunenä. nakki sormet ja varpaat, ja mäkkibäcci. ja että se olis ujo , eikä uskaltais tilata meille mäkistä ruokaa.sillä pitäis olla vaaleet hiukset.

läbb
toi lohduttiki tosi paljon... :-/ Rasittavii nää tyypit ku tulee tänne kirjottaa jotain paskaa ku oikeest olis kiva et joku vastais jotain josta sais vähän apuu...
lupaat ettet poistu keittiön ja makkarin ulkopuolelle
Riittää et katot eka silmiin ja hymyilet. Sit meet puhuu ja kysyt jonnekki. Ite lähtisin suoraan jos joku tyttö noin mulle tekis, ellei sitte olis joku suohirviö, mutta sellasia aika vähän onneks on.
Kiitti, kokeillaan... :) <3
Oli pakko tulla kertomaan omasta ihastumisestani.

Mun luokalla on yks ihan superhyvännäkönen poika ja enkeksi miten iskeä se. Ollaan siis -98 eli aika pieniä vielä. Kattelen sitä ihan kokoajan ja kyllä se sen välillä huomaakin. Oon kertonu mun kahelle kaverille ja mun epäonnekseni toinen kavereistani on ihastunu tähän samaan poikaan. En usko että kysenen kaverini auttaisi mua tässä mitenkää..

Oon niin super ujo etten uskalla mennä puhumaan tälle, oon vaan mun kolmen tyttökaverin kanssa siinä samassa ringissä jossa välillä on 2 muutakin luokan tyttöä. Kaikki muut luokan tytöt on sillee ujoja ja aina vaa samassa piirissä paitsi yks joka taas on kaikkien poikien kanssa. Oon yrittäny hakeutuu tuan seuraan mutta huomannut ettei hän oikein pidä minusta..

Tää mun ihastus on kyllä todella ystävällinen ja saattaa hyvinkin hyväksyä mut, pelkään sitten että pojan kaverit ei tykkää musta ja saa ihastukseni taas perääntyy :( Jos yhtään -98 poikia liikkuu täällä ni voisiko kertoo mikä saa sut kiinnostuu tytössä, oon yrittäny kaikkea :P