Sanat symboloivat totuutta

Kirjoitus on vallitsevin nonfiguratiivisen taiteen muoto. Sanat eivät ole vain sanoja.

Ihminen valitsee sanat, joita hän käyttää. Sanojen käyttö symboloi ihmisen mielen liikkeitä.

Sanoilla on tietoinen tai tiedostamaton päämääränsä, jolle ihmismieli antaa lupansa.

Tiedostaakseen päämääränsä on ihmisen tiedostettava itsensä.

Tiedostamattoman minän osuus ihmisen toiminnassa voi olla äärimmäisen tuhoavaa ihmisen itsensä tai hänen ympäristönsä kykenemättä asiaa tiedostamaan.

Sanojen merkitys jää tuolloin salatuksi, todellisuuden tuodessa kuitenkin totuuden esiin. Sokeus vallitsee ihmisten keskuudessa.

Miksi sanojen käyttöä tulisi harkita?
Sana vastaa ajatusta ja ihmisen tulisi kyetä vartioimaan omia ajatuksiaan. Ihmisen mieli koostuu ajatuksista.

Vallitseva todellisuus määrittää sanojen arvon enemmistön mielipiteen mukaan, todellisen totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Kyky negatiivisessa mielessä manipuloida ihmisten mieliä on liian vallitseva nyky-yhteiskunnassa hyvyyden jäädessä jalkoihin.

Pahuuden määrä yhteiskunnassa muodostuu ihmisten ajatuksista.

Mielen merkitystä ei tule aliarvioida. Pyrkimys hyvään on elämän pituinen taistelu, jonka ymmärtämisen edellytys on oman itsensä tuntemus.

Siksi on etsittävä vastausta kysymykseen: kuka minä olen?
101007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Konkreettisuuden merkitys korostuu mielen ollessa vielä kehityksen esiasteilla.

Samoin, kun tapahtuu taantumista, on hyvä ottaa "lapiot ja kuokat" esiin.

Ajattelun kohdistaminen yhteen pisteeseen edesauttaa mielen yhtenäistymistä.

Kohteen on oltava itselle merkityksellinen ja hyvä.

Ihanne kertoo paljon ihmisen mielen koostumuksesta, siitä kuinka minuus on rakentunut.

Ihanteen ollessa kovin epämääräinen, on minuutta vahvistettava.

Etsiessä totuutta hyvyyden kautta, mieli eheytyy kuin huomaamatta ja totuus saa yhä konkreettisemman muodon.

Kehittynyt mieli kykenee tarvittaessa olemaan levähdyspaikka, keidas autiomaassa, toisille tarvitseville.

Ihminen ei voi hoitaa toista ennen kuin hän on hoitanut itsensä.

Äänestä

Kieli on tärkeä ajattelun väline, vaikka se onkin vain ajattelun jäävuoren huippu. Suurin osa ajattelusta, kaikkien kielellisten, symbolisten ajatusten synty tapahtuu tietoisuuden kontrollin alapuolella, tiedostamattomissa neurologisissa, suhteellisen kaaoottisissa prosesseissa.

Mutta silti kielen perusta, käsitejärjestelmä, on selkeän ajattelun ja yksilöiden välisen kommunikoinnin perusta. Siksi nykyfilosofian, eteenkin "sovelletun filosofian" tärkein käytännöllinen tehtävä on toimivan, kattavan "yläontologian" luominen. Tällä tarkoitetaan niiden peruskäsitteiden määrittelemistä, joilla voidaan määritellä kaikki muut käsitteet ja joihin kieli ja kielet perustuvat.

Arjen puhekielten voi, ja on pakkokin, antaa toimia siten, että sanonjen merkityksen määräävät niiden käyttö, mutta kaikki kriittinen kommunikaatio ja tiede tarvitsevat määritellympää kieltä ja yläontologiaa.

Yläontologioita on on useampiakin tekeillä, mutta minun mielestäni tässä yhteydessä huomionarvoisin on SUMO: http://www.ontologyportal.org/ (Suggested Upper Merged Ontology).
Itse formaalit määrittelyt löytyvät täältä:
http://sigmakee.cvs.sourceforge.net/*checkout*/sigmakee/KBs/Merge.kif.

Äänestä
  • Jos myöhäiswittgensteinilaisen ajatuksen "sanan merkitys on sen käyttö" ilmaisisi dynaamisemmin "sanan merkitys tulee motivaatiosta" kävisi selvemmin ilmi, ettei käsitteitä määrittelemällä koskaan mikään laadullinen tekijä muutu.

    Sanan merkitys on sen käyttö. Ei ole mahdollista hypätä millekään korkeammalle tasolle.

    Logiikka on mahdollista, mutta logiikassa ei ole sisältöjä.

    Merkitsevän kielen ja logiikan sekoitus voi toimia tikapuuna, mutta tikkaat voi heittää pois kun niiden avulla on päästy näköalapaikalle.

    Kattotason ontologiat ovat samanlaisia harhoja kuin oksymoroni "keinoäly".

    Äänestä


  • "Siksi nykyfilosofian, eteenkin "sovelletun filosofian" tärkein käytännöllinen tehtävä on toimivan, kattavan "yläontologian" luominen. Tällä tarkoitetaan niiden peruskäsitteiden määrittelemistä, joilla voidaan määritellä kaikki muut käsitteet ja joihin kieli ja kielet perustuvat."

    Ongelmaksi muodostuu kuitenkin perinteiset äärettömyyden paradoksit, mikäli näille linjoille lähdetään.
    Olen tässä Wittgensteinin linoilla, eli: tärkeintä ei ole sanan ulkoinen muoto, vaan ymmärtää se, mitä tarkoitetaan. Käsitteiden määrittäminen ja määrityksien määrittäminen kuulostaa joukon alkion paradoksilta.

    Kieli ei voi olla täydellinen yhtenäinen järjestelmä, vaan kielellisiä kuvauksia tulee rakentaa käytännön tarpeen mukaan, loogisen toiminnon kuvaamiseksi.

    Äänestä

  • symboleja jne kirjoitti:

    Jos myöhäiswittgensteinilaisen ajatuksen "sanan merkitys on sen käyttö" ilmaisisi dynaamisemmin "sanan merkitys tulee motivaatiosta" kävisi selvemmin ilmi, ettei käsitteitä määrittelemällä koskaan mikään laadullinen tekijä muutu.

    Sanan merkitys on sen käyttö. Ei ole mahdollista hypätä millekään korkeammalle tasolle.

    Logiikka on mahdollista, mutta logiikassa ei ole sisältöjä.

    Merkitsevän kielen ja logiikan sekoitus voi toimia tikapuuna, mutta tikkaat voi heittää pois kun niiden avulla on päästy näköalapaikalle.

    Kattotason ontologiat ovat samanlaisia harhoja kuin oksymoroni "keinoäly".

    "Merkitsevän kielen ja logiikan sekoitus voi toimia tikapuuna, mutta tikkaat voi heittää pois kun niiden avulla on päästy näköalapaikalle"


    Wittgensteinin tikapuukuvaus on mielestäni yksinkertaisesti sanottuna vain empaattisen ymmärryksen tapahtuminen. Kun on ymmärtänyt, mitä tarkoitetaan, on noussut teorian yläpuolelle ja pystyy soveltamaan tätä teoriaa omaan käyttöönsä. Tiedän täsmälleen, mitä Wittgenstein tarkoitti. Pystyn leikittelemään teorioilla ja rakentelemaan itse uusia, kun saan noustua niiden yläpuolelle.

    Empaattinen ymmärrys on kuitenkin yleisesti ottaen akateemiselle maailmalle täysin vieras ja vallalla onkin kummallinen käsitys siitä, että parempi on kieltää teoria, kuin yrittää ymmärtää sitä ja leikellä irrallisia lauseita täydentämään omaa persoonaa korvaavaa fantasiaa.

    Fantasia on ymmärryksen vastakohta, mutta se tarjoaa helpon tien valtaan ja vaurauteen. On siksi ainoa hyväksytty.

    Akateeminen filosofia perustuukin mielestäni nimenomaan tällaiselle fantasialle, mikä ei pysty sisältä päin ymmärtämään ymmärtämistä ja siten pidänkin akateemista eräänä poikkeuksellisen kieroutuneen politiikan lajina.

    Fantasia on jotain, mikä on ihmisessä itsessään ja minkä eteen ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Riittää, kun muovaa vastaan tulevan tiedon fantasian poliittiseen muottiin.

    Äänestä

"Tiedostamattoman minän osuus ihmisen toiminnassa voi olla äärimmäisen tuhoavaa ihmisen itsensä tai hänen ympäristönsä kykenemättä asiaa tiedostamaan."

Tämäpä mielenkiintoinen. Ainoa ongelma tässä vain on se, että ajatus kärsii samoista ongelmista, kuin merkitkin. Ajatukset ovat aistimusten kuvia ja merkit ajatusten kuvia.
Tällaiset kuvat eivät koskaan voi sisältää täydellisiä kuvauksia, niin että se olisi täysin tiedostettua. Tietty tiedostamaton voi olla kuitenkin välttämättömyys.
Olet hienosti yhdistellyt Freudia ja kielenfilosofiaa. Mielestäni Wittgensteinin ja Freudin opit olivatkin aika pitkälti samoja, vaikkakin eri näkökulmista.


"Mielen merkitystä ei tule aliarvioida. Pyrkimys hyvään on elämän pituinen taistelu, jonka ymmärtämisen edellytys on oman itsensä tuntemus."

Lainaus on lyhyt kuvaus psykoanalyysista. Siksi se onkin juuri ikuista tietoisuuteen pyrkiminen, ettei apriorista systeemiä voi rakentaa. Äärettömyys on systeemin ja todellisuuden vastaamattomuutta.

Äänestä

Hienoja sanoja. Zenisi haisee...

Mies osoittaa sinulle Kuun taivaalta; tuijotatko sormea käden päässä vai katsotko taivaalle?

Äänestä
  • Totuus on mielentila, jossa kokonaisuus kuvaa rauhaa auringon valon heijastumatta koskaan koko kiertyvään pintaan havainnon ollessa yksiulotteinen.

    Rajallisen tietoisuuden näyttäytyessä sormena kuun pinnalla suunta on selvä kokonaisuuden airueen ollessa vielä valjastamattomana tallissaan tietämättömänä tulevasta tehtävästään ohjasten olematta vielä ihmisen kädessä eläimellisten voimien esiinsaattelijana.

    Äänestä

-
Pyysit toisessa ketjussa analyysia viestistäsi. Kas tässä:

Hörönlöröä. Kvasipsykologiaa ja pseudofilosofointia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zen _ kirjoitti:

Kirjoitus on vallitsevin nonfiguratiivisen taiteen muoto. Sanat eivät ole vain sanoja.

Ihminen valitsee sanat, joita hän käyttää. Sanojen käyttö symboloi ihmisen mielen liikkeitä.

Sanoilla on tietoinen tai tiedostamaton päämääränsä, jolle ihmismieli antaa lupansa.

Tiedostaakseen päämääränsä on ihmisen tiedostettava itsensä.

Tiedostamattoman minän osuus ihmisen toiminnassa voi olla äärimmäisen tuhoavaa ihmisen itsensä tai hänen ympäristönsä kykenemättä asiaa tiedostamaan.

Sanojen merkitys jää tuolloin salatuksi, todellisuuden tuodessa kuitenkin totuuden esiin. Sokeus vallitsee ihmisten keskuudessa.

Miksi sanojen käyttöä tulisi harkita?
Sana vastaa ajatusta ja ihmisen tulisi kyetä vartioimaan omia ajatuksiaan. Ihmisen mieli koostuu ajatuksista.

Vallitseva todellisuus määrittää sanojen arvon enemmistön mielipiteen mukaan, todellisen totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Kyky negatiivisessa mielessä manipuloida ihmisten mieliä on liian vallitseva nyky-yhteiskunnassa hyvyyden jäädessä jalkoihin.

Pahuuden määrä yhteiskunnassa muodostuu ihmisten ajatuksista.

Mielen merkitystä ei tule aliarvioida. Pyrkimys hyvään on elämän pituinen taistelu, jonka ymmärtämisen edellytys on oman itsensä tuntemus.

Siksi on etsittävä vastausta kysymykseen: kuka minä olen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu