AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  /  / T 4:n tehot ?
123 Vastausta 40 652 Lukukertaa

T 4:n tehot ?

Tämä tapahtui jo toistamiseen.
Itse ajelen BMW 535 i:llä jossa on paperilla 211 heppaa. Pyörille tulevista hepoista ei ole tietoa.
Kone käy kuin silkki vaikka on jo 220 000 ajettu.

Viimeksi ihmettelin nuhailevaa T 4:ää joka pyöri jaloissa ykköstien ohituskaistalla.

Tällä kertaa lähdettiin repimään Paimion kohdalla moottoritien suht. jyrkkää ylämäkeä. Edessäni oli jo jonkin aikaa repinyt kaistalta toiselle tummansininen Volvo joka paljastui T 4:ksi.
Ajattelin, että en enää katsele tuota vouhkaavaa ajotyyliä vaan ohitan tuon Volvonkin ylämäessä. Tottakai kuski änkesi Volvonsa eteeni ja taas sain katsella pieniä vaihtopölähdyksiä ja välillä löysäillä bemarin kaasua. Itse ajoin nelosella ja mittari näytti noin 200 km/h:ssa.
Volvo rimpuili edessäni pääsemättä karkuun. Ylhäällä mäessä tämä ongelmatapaus älysi autonsa voimavarat ja siirtyi oikealle kaistalle edelleen kiihdyttäen.
210 km/h:n vauhdissa repäisin viitosen päälle ja Volvo alkoi tasaisesti jäädä.

Onko Volvojen hepat paperiheppoja vai oliko kyse viallisesta autosta vai tuleeko vanhaan bemariin takapyörille sittenkin merkittävästi enemmän tehoja vai mikä on? Volvossa väitetään olevan 200 heppaa. Tämä oli jo toinen kerta...

14 vuotta vanha bemarini painaakin sentään jotain 1550 kiloa eli ei tasoitusta siinäkään suhteessa. Volvo on kevyempi ja pitäisi olla kehittyneempi aerodynamikkakin...

Sinäkö se olit?

Se typerys, joka roikkui dieselini takapuskurissa kuppaisella lahna-bemarilla?! Vai vielä T4...

Olen koeajanut niitä

Oikeassa taidat olla.
Volvoja vaivaa tehottomuus ainakin
1,8 T4 koneella olevia.
Olen koeajanut niitä noin 100tkm ajettuja
4 kpl ja kaikissa oli jotain outoa.
Alusta löysä ja tehot hukassa.
Valitin asiasta eräälle automyyjälle, joka
lähti myös kokeilemaan ja oli samaa mieltä
että kaikki 200hv ei tallessa.
Koeajaon uuden T4 volvon automaatilla
ja se kulki aivan erilailla kuin koeajamani käsivaihteiset 1.8l t4 Volvot.
Yhteyttä tehottomuuteen on 1.8 moottoriin.
Eli jotain outoa niissä oli.

Hetkinen..

Kerropas poikaseni, mistä löytää T4 1,8 moottorilla? Haluaisin nähdä sellaisen kummajaisen!

Sitäpaitsi oikeat koeajettavat T4:t ovat ainakin tämän alueen merkkiliikkeissä poikkeuksetta nk koeajosäädössä, kokemuksista opittuna. Juuri tyhjänpäiväisten kokeilijoiden vuoksi... sellaisten kuin sinä, jahka nyt ensin tulet ajokortti-ikään..

Tyhmä!!!

Jos et ole sitä tiennyt että T4 Volvoa
on myyty V2000 asti 1.8l koneella, niin
kannattaisi mennä opiskelemman lisää ennen
tänne kirjoittamista.
Ja kannattaisi koeajaa 1.8 T4 ja 2.0 T4
ennen idiottimaisia kommentteja.

Vielä oikeaa asiaa!

Moottorilehdessä 8/2000 on koeajossa
uusi 2.0 T4 tomaatilla. Ja siinä kerrotaan,
että tehot pysyivät samana moottorikoon
kasvaessa 2:teen litraan.
Valiteltiin että täyspaineturbon 200hv eivät
vality ajajalle täysin. Automaatin kiihtyvyys tuntuu tavalliselta perheautolta.
Ja kun koeajoin 1.8 T4 joka tuntui vielä
2.0 T4 autoomaattia laiskemmalta, niin
yhdyn Bemarimiehen kantaan täysin.

Jaa että sillai ?

Öö mulla on 1,8(55) kokoisella koneella, tosin manuaali. Niin tahtoisin vaan näin todeta, etten menisi vertaamaan ihan tavalliseen perheautoon tuota kiihtyvyyttä..

Meinaan ykkösellä on edes turha laittaa kaasua pohjaan, kakkosella sitä voi vähän harkita jo. 'Tavalliselta' perheautolta se tuntuu, kun kierrokset on 500-1600, 1600-2600 toi kiihtyy jo aika mehevästi, 2600 tulee potkua perseeseen ja 3500 kiekassa loppuu pito nakeilta. Näin siis kuivalla kesäkelillä kakkosvaihteella..

Kolmosella ei viittii enää edes kiihdytellä kun motarin kiihdytyskaistalla (kaistan alussa)..

Ei toi silti mikään mahtitykki oo, mutta että 'tavallinen perheauto' ??

mulla

vm.2000 T4 1,9 ja kyllä tuntui olevan tehot tallella.Noita antiikki bemareita tuli kyllä nöyryytettyä ja vähän uudempiakin.Mittarin mukaan kulki 250,en tiedä paljonko oli todellinen nopeus tuskin paljon heitti tehtaan lupaamasta 235:stä.Nykyään ajelen uudella 2.0 avensiksella ja nyt joudun katselemaan muiden pärävaloja.Hieman on turboa ikävä vaikka muuten ave onkin parempi.Niin ja enpä ole kuulutkaan T4 1.8 tai 2.0 olemassaolosta mutta en ny ala väittämäänkään.

Kulkeepas

Mulla Vm 200 farmari T4 eikä mene mittariin kun hätäsesti 230km/h!!! tonne 210km/h asti kiihtyy hyvin mutta sitten alkaa kyllä puutumaan.
Onko farmarissa niin paljon huonompi ilmanvastus vai mistä johtuu ettei kulje kovempaan.
Ja kokeiltu on useaan otteeseen...

ikävä

oikeessa oot mulla -00 T4 ja siihen se puutuu ei todellakaan kulje mitään 250km/h... :(

Kyseessä oli automaatti

Kannattaa lukea ajatuksella viestini.
Kyseessä oli 1948cm3 automaatti T4 v2000, joka on moottorilehden koeajossa ja syytön minä siihen
olen jos autoa sanotaan lehdessä kiihtyvyydeltään perheautoksi.
Niin mitä tulee 1855cm3 T4 Volvoon, niin
ilman teholastua koeajamani käsivaihteiset, eivät
ainakaan minusta tuntuneet mitenkään ihmeellisiltä.
No ainoa tehokan auto, jolla olen ajanut
oli N-ryhmän Lancia Integra joka todella oli
tehokas 0-100 4.8sec mitattu.
Sen koeajon jälkeen tuntui 200hv turbo
mopolta.
Jos on tottunut 200hv turboa tehokkaampiin peleihin, niin ei se T4 mikään rakettu ole.
Kyse on siitä miltä tuntuu ja mihin on tottunut.

Pilkku

Integrale kait? integra taitaa olla hondan malli jos senkään.

kertoisitko..

..noin automiehenä meille tyhmille, että millainen tämä lancia INTEGRA on?.. hämmästyttävää, että hondalla on sama malli..hmmmm.. automies..

vaiettä..

n-ryhmän lancia tehokas.Ei taida vetää vertoja ajamalleni lamborghini diablolle.

Tulihan se sieltä!

""Moottorilehdessä 8/2000 on koeajossa
uusi 2.0 T4 tomaatilla. Ja siinä kerrotaan.."
""Ja kun koeajoin 1.8 T4 joka tuntui vielä
2.0 T4 autoomaattia laiskemmalta..."

Tuskinpa olet ikinä Volvoa ajanut. Moottorikoon sentään löysit lehdestä, mutta sinulta jäi huomaamatta, että S/V40 sarjassa on myös 1,8 moottori, kaksikin. Toinen Volvon oma, toinen lainattu Gdi. T4 versio taas on alunperin pienennetty 2 litraisesta.

Tiedoksi sinulle

T4 :ssa on vuoteen 2000 asti ollut typpimerkiltään B4194T kone jonka tilavuus on 1855 cm3, eli tuo tarkoittaa että kone on 1.9 l eikä 1.8. Meneppä siis itse opiskelemaan lisää. www.querlenker.de/mot_test.htm

Opettele lukemaan viestiketjua

Olen edellisessä viestissäni jo asian maininnut.
Silti aina näitä löytyy, jotka eivät osaa lukea kuin viestiketjun ensimmäisen kirjoituksen.
Joten tänne ei kannata lukutaidottomille kirjoitella.

No joo

mutta ei se kone tosiaankaan ollut 1.8, mutta ethän sinä sitä pysty myöntämään että satuit väittämään väärin vasten parempaa tietämystäsi. Mutta kiitos noista kauniista sanoista sinulle.

1.855

Jos sinulla 1855 euroa rahaa väittäisitkö, että
sinulla on 1900 euroa?
Ja miten tämä 1855cm3 on mitattu, onko todellisuudessa jo tämä lukema pyöristetty
jostain mittaustuloksesta ylöspäin.

Jos vertaa 1.8T Passattiin, jossa on 1781cm3 kone, niin lähempänä se on 1.8l kuin Volvon 1855cm3 1.9l konetta.

millä

matematiikan opilla sinä pyöristät 1,855 1,8:aan etkä 1,9:ään??? Haloo,, herää nyt jo. Jos haluat pitää sitä konetta 1.8 litrasena, niin ole hyvä vaan.

Joopajoo

Samapa se on mikä kuutiotilavuus siinä Volvossa on, vanhalla vapaastihengittävällä 3,5 litran suoralla kuutosella sille näytetään närhen munat !

Nimenomaan suurilla nopeuksilla ero näkyy.
Bemari kiskaisee vielä rajusti 210:n vauhdissa kun työntää viitosen päälle. Ei ole ylivälitetty vaan punaisen raja lähestyy viitosellakin... ja kulkee kuin kiskoilla.

joopa joo..

Ei ole tosiaan väliä noilla deseillä...

Tuosta sun bemarin kiihtyvyydestä >210 vauhdista en ota kantaa, voihan se niin lähteä. Eri asia on sitten mitä Suomessa tekee kiihtyvyydellä 210 -> 250 :)

Ja sitä paitti meiän isän auto jättäis sun pemarinkii ;) (ps. vitsi)

Huumorin

kukka se paras kukka.

Passat

Passat W8 4.0 V8 TURBO:lla näyttää taivaan merkit vulvuille ja bemuille!

niinpä

Väitteesi voidaan MELKEIN kumota jopa ilman, että sotketaan mukaan Motorsportin hirmuja.

Aika tarkoituksenhakuinen on Volvon

Olkoon 1.9 mutta kirjoitetaan 1.855.

1,9??

Matikan säännöillä minä pyöristän 1855:n 1900:aan tai 1860 riippuen mikä on pyöristämis tarkkuus ja Volvoa myytiin 1,9:nä!!

pikkupojat

Ei ole tarkoitus seurustella koko nicorosberg seurakunnan kanssa vaan osoittaa se suoraan keskustelun aloittajalle. Joten ajatustaidottomalle terveisiä, ei kannata möläyttää eikä kirjoittaa heti ensimmäistä ajatusta jollei se sisällä mitään järkevää.

jos pyöristelemään aletaan...

Niin kaikki teeneloset on 1.9l
1997-2000 = 1855cc
2001- --> = 1948cc
Eli koulun oppien mukaan molemmat pyöristyy 1.9
Yleisesti puhutaan että vanhemmat on yksysejä ja uudemmat kaks litrasia.

Jep jep

Empä ole muuten tuota älynnyt aikasemmin, olen aina ajatellut nuo "uudemmat 2.0 litrasiksi", eli että niissä olisi sama lohko kuin 2.0T :ssä(vissiin 1998 cm3).Mutta asia on korjattu meikäläisen korvien välissä sijaitsevaan tyhjään varastoon, kirjanpito-osasto päivittää tietokantansa.

aivan

Myös 2.0T on 1948cc, eli sekään ei ole kakslitranen,sama lohko niissä on.T4 mallissa matalampi puristussuhde ja suurempi turbo.

jee jee

service pack 4 asennettu! Tänks.

kompromissi tohon kone kokoon..

Kyllähän se niin on, että T4:sta ei ole sanut kun 1.9 litrasella pannulla. 1.8 ei ole kuin vapari, ja 2 litrasta saa vaparina ja 165heppasena turbona.. Mutta T4 on AINA ollut 1.9 litrainen.. että silleen..

huom.

2000 kesällä tuli T4:seen 2 litran kone.Kuutiotilavuus jotain 1.950 litraa ja sitä vanhemmat mallit 1.855 litraa. Uudemmassa T4:ssa on sama lohko, kuin 2.0 T:ssa. Muuten uudemman ja vanhemman suorituskyky pysyi samana.

1,8??

Aivan oikein,mikä ihme 1,8T4 se on 1,9 T4.Yhellä kaverilla on sellanen ja kyllä se ainakin kulkee niinkun kuuluu.Se auto vaan on niin oppivainen,kun ajaa nussuttaa hiljaa niin siint tulee laiska,korjaukseksi riittää kun ottaa akkukaapelin irti n. 20 min:ksi.

No jaa

Itse koeajoin pari vuotta sitten 535i joka oli 4 hlö:lle rekisteröity BMW:n oma sportti varusteltu malli , eipähän tuo tuntunut ainakaan kiihtyvyydessä olevan T4 kiihkeämpi. Joten taidatpa puhua paskaa.

Kiihtyvyys

Tunnustan, olen saanut joskus siipeeni joltain pikku GTI:ltäkin liikennevaloissa kun en ole ollut tarkkana. Massa on kiusana lähdöissä. Mustaa lakua piirtyy katuun ja kevyempi on karata...

Puhuin 150...200km/h:n nopeuksista; niissä Bemari tuntuu viihtyvän ja voimaa tuntuu piisaavan ylettömästi, kiihtyvyyttä riittää vielä ylikin parinsadan.

Noh, baanoillehan nuo vauhdit on tarkoitettu.

saba

Hohhoijaa et kuule pärjää noissa 150...200 km /h nopeuksissa edes vanhalle turbo saabilleni.
Sabassa on senverran tehoa, että tuollainen bemari on tientukkona ollut aina silloin tällöin.

Sitten kun pyyhkäisen ohi, yrittää bemu pysyä perässä. Useimmiten bemukuski tajuaa, ettei kannata.
Voima, vääntö, ja teho ei vain piisaa bemussa, verrattuna saabbiin.

Jos ohitusnopeuksista ja puhutaan.

Unohda Saab

Tarkista nyt vaikka tekniset tiedot jostain ja pyörille tulevat tehot... Voit sitten lisätä saappisi ahtopaineita, mutta varo, etti kansipahvi pala !

Voivoi

Kyllä noi Saappaat on hullun rivakoita kulkemaan, ahtojahan niistä on tiesti nostettu..mutta tuskin kannentiiviste kovin vähästä hahakseen ottaa.Kaveri ajelee 1.4barin paineilla vakiotiivisteellä, eikä ole ollut ongelmia:). Kyllä kannattaa Bemulla varoa noita vanhoja urpo-Saappaita, melkosia sleeppereitä ovatten.

ja uudempiakin..

Top Gearissa sanoivat 9-5 Aeron kiihtyvän 60-120km/h vai oliko se 80-120km/h välin ripeämmin kuin uusi Porsche 911 Turbo!

Jep

Kylläpä tuntuu pahvit kestävän.
Suomessakin on päivittäisessä ajossa useita turbosaappaita jotka ainakin vielä 120km/h vauhdista lähtevät heittämällä ohi sun "teho"bemusta, vaikka kuinka yrittäisit polkea jalkaa lattiaan rinnallesi jää vain kaksi mustaa raitaa ja edessäsi näet takavalojen häipyvän horisonttiin.

kaikenlaisia kaheleita

Moi.

Ensinnäkin on todettava surullisena että tutkimus alle nelikymppisten miesten ajotaidoista pitää paikkansa (vaarallisimpia kuskeja). Toiseksi nico rosbergit kuuluvat muualle kuin maantielle. Kolmanneksi on aivan sama vaikka autossa olisi 500hv, niin se ei kulje jos kuski ei omaa perinteistä suomalaista vatipäätä, joka kuolemaa uhaten silmät tapillaan painaa hamaan tappiin asti että olisi ensimmäisenä kuoleman lähettiläänä.

Pojat, surkea on keskustelun taso. Menkää vaikka punttisalille pullistelemaan, mutta älkää pullistelko olemattomilla ajotaidoillanne ja hevosvoimillanne.

Ajoin maanantai-iltana kuutamon valossa Jyväskylään ja ohitseni ajoi punainen Alfa Romeo vatipäiden malliin. Rehvakka ajo päättyi kun vastaan tuli liikkuva poliisi, onneksi.

Hyvä

Olit ainoa järkevä tässä ketjussa.

Niinpä

Mitä järkeä edes tulla toitottamaan tollasta asiaa tälle palstalle ellei mielessä olisi eripuraisuuden kylväminen. Tiedoksi sinulle BMW että AINA löytyy joku, joka nöyryyttää sun bemun.

M 3

Joo, viime kesänä tuli uudehko M3 takapuskuriin Turun tiellä; oli pakko antaa tilaa, ulvaisi ohitse.

Mee

Seuraahan juippi sitä opetusta, äläkä surffaa täällä opiskeluaikana

m3!

Juu,minäkin toin syyskuussa m3:eikä sen pitäis kulkea kun 250 km/h mut mä sain kelattua sihen 270 km/h mittariin ennenkun rajottaja lopetti vauhdin lisäämisen. Ja 5-vaihteinen versio.Ikävä kyllä se auto tuli yhelle kaverille ja on nyt Turussa,joten varokaa siellä Turun motarilla,ei kai nyt talvella vaaraa ole!!Olen ajanut myös toista mikä meni vaan sen 250 km/h!

mittari

toisessa enemmän kuin toisessa, no mopoja molemmat ja rumia möykkyjä.

pemari

Meneppä katsomaan bmw clubin sivuille.
Sinne on joku jamppa laittanut poliiseilta saamansa filmin pätkän.
Jampalla M5 bemu, varmaan yhtä vanha ku sunki lahnas, Poliiseilla T4. Siinä näet miten käy ;)

höpsis

Vanhassakin M5:ssä oli 315 heppaa ja huiput rajattu 250 Km/:ssa

Heh. miten joku T4 muka pysyisi perässä.

Mee jo

Jatka nyt vain sitä opiskelua, että sulla olis sitte varaa ostaa toi bemu. Sitten kun sulla on se, niin teille bemukuskeille on ihan oma pikku foorumi jossa voitte väitellä noista pikkuhitleri kulkuneuvoista.

Ei edes M5:lla pääse karkuun!

http://koti.mbnet.fi/tuvasa/btcf_m5_touring_vs_police_volvo_s40_t4.mpeg

Miten sun mopolla!
En oo vähään aikaan kisaillu muuta kuin 523 bemun kanssa, jäi kuin paikalleen, tosin ei siinä ole kuin 170hv.

No huh huh

Joillekkin ne liikenteessä kisailut näköjään on suurikin totuus auton suorituskykyjä vertaillessa.

Joo kyllä tosiaan 315hp auto ei pääse 200hp:n autoa karkuun niin sitten millään... salli mun nauraa :):):)

Ja taas

Jotkut ei taas millään jaksa pysyä siellä omalla saitilla

Ois pitänyt pysyä pois

Ja minäkun aattelin, että tuo kommentti ei olisi juurikaan laskenut tämän keskustelun huimaa tasoa. Kiihytelkäähän pojat T4:llanne ja pitäkää luistonestot päällä... sitähän ei tiedä vaikka se ykkösellä muuten sutasee:)

Tellulle

älä rupee ryppyilee !

Kato video & ohessa tarina!

Noniin..kerrottakoon nyt sit tännekkin hiukan taustoja... Tultiin kovaa Kajaanista kohti Helsinkiä.. kekinopeus koko matkalta yli 135km/h mukaanlukien pari kusitaukoa.

Nastolan kohdalla sit ajoin noin 140km/h, kaasu pohjaan ja isompaa pykälää juuri kun ohituskaista alkoi...samalla huomasin tien sivussa punaisen rellun ja sen edessä musta Volvo S40 T4. No nopeutta arviolta 160-170km/h niistä ohi ja huomasin kun rellukuski oli menossa volvon takapenkille nii volvo lähti takaovi avonaisena perään. Siinä vaiheessa tajusin että kyseessä oli poliisi. No lisää nopeutta ja koitin karistaa kytän kannoilta, koska tiesin että mitään menetettävää ei siinä vaiheessa ollut. Paljastin ei muuten ilmoittanut mitään, oli viimeisin Flash päivitys jäänyt tekemättä.

Ajoin suht reippaasti noin 10-12km ennenkuin huomasin että se ***tanan volvo tulee perässä ja kovaa. Mulla ei vaan ollu tullut siinä välissä mitään ramppia tai muuta mihin kääntyä ja poistua ko tieltä niin jouduin jatkamaan suoraan. No kytät ku oli kiinni puskurissa niin pitihän viimeinen pyrähdys kokeilla.

Loppuvaiheessa alkoi tie käymään hiukan liiankin ahtaaksi kun rekkoja joutui ohittelemaan. Katsoin parhaaksi pysähtyä ja vastata seurauksista..
Ja voi paikka joka ei ole taivaassa ne kytät oli vihaisia. Meinas soittaa tullin paikalle tutkimaan auton kun oli tuontipeli ym. ym. No kortin ne sit halus heti pois enkä saanut ajaa edes loppumatkaa.

Rosikseen meni (olin kuulemma kesän törkein ylittäjä sielläpäin).
Tuomio 720€ sakkoa ja kortti pois 3kk

ja t4

ei kulkenut kuin hikiset päälle 200 tosiaan ottaa 250 hahha

Missähän

Vanha tarina, missähän se video, kun ei koskaan näy tässä viestissä?

tosi asiaa...

T4 tuntuu videollakin hyvin hyytyvän jo 200km/h nopeuksissa!!! Hah se siitä hehkutuksesta, ei mee minnee!!!!!!!!!!

Lopeta

Tää tyyppi se jaksaa provosoida, muuten toi sun ip osoittees on/oli erittäin helppo selvittää. Sama tyyppi käy monella forumilla vaan puhumassa shittiä...

sori vaan

ei oo mikään provo. jos oot itse katsonut kyseisen videon niin oot kyllä nähnyt että todellakin kiihtyy aika heikosti 200km/h:n jälkeen?! ja täällä huudellaan että T4 kulkee 250km/h?? Että vähän nyt jäitä hattuun. Ja huomatkaa videolla näkyy TODELLINEN nopeus EI mittari nopeus. Eli mittari vauhtia siinäkin voi olla vaikka kuinka ja paljon. Ainahan ne mittarit tuppaa heittämään sinne ylöspäin.

tsih

jos satut omistamaan äänikortin niin kuulet kun t4 on ottanut hyvin 213km/h ja sen jälkeen kuski alkoi himmamaan vauhtia minkä kuulee moottorin äänentasosta.. turha on vetää johtopäätöksiä ton videon perusteella et t4 ei vois ottaa jopa 250km/h (uutena, suoralla ja hyvissä olosuhteissa)

Just

Ookko tosissas? Ja tuo oli sun mielestä Volvon paremmuuteen perustuva kiinniotto? Joo joo, ei sullakaan paljon järki päätä pakota.
Katos vaikka toinen M5 vs poliisi-volvo video täältä: http://drive.to/m5 ja sieltä sitten M5 chase. Siinä näät miten sun volvolles vittuillaan päin naamaa.
Muka oikeen R-malli ja kaikkea. HAH!

Ps. Varo ettei ohjaus vetele metsikköön ;)

Eipä ole ei R

videossa on vakio T5.

Totta varmaan

Mulla on 90-mallinen 325 jossa on kaksiventtiilikansilla 170 heppaa. Todella hyvin kiertävä ja yllättävän väännökäs kone ollakseen vapari.
Olen kisannut kaverin työsuhde T4 vastaan monet kerrat.
0-100 kiskonnassa Volvo on aina jäänyt taakse sutimaan. Huipuissa tämä pikku bemari jää, mutta ainakin 170 km/h nopeuksiin volvo pysyy perässä.
Mulle riittää se.

Muuten, vanhalle 325 bemulle on mitattu 7 sekkaa nollasta sataseen useissa alan lehdissä.

Olisi kuluttajasuojankin kannalta fiksua, että autoissa mitattaisiin/ilmoitettaisiin pyörille tulevat tehot.
Eihän se pellin alla kiehuva kattila mitään tee, jos ei pyörille tule tehoja !

Sierra Cosworth

Vanhalla 80-luvun Sierra Cossulla pyörii kahdeksikkoa Vulva T4:n ympärillä.
Cossuun ilmoitettiin 204 heppaa.
Kiihtyvyys oli 6,5 sek 0-100 km/h.

T4:lla ei ole vähäisintäkään jakoa Sierra Cossun kanssa. Siinä ne Volvon hevosvoimat nähdään !!

Nämä palstan räkänokat paskansivat vielä housuihinsa silloin kun näitäkin Sierroja alettiin valmistaa.
Nyt räkänokat luulevat, että joku T4 on kovakin rassi...

ja sulle on..

..matkan varrella näemmä älliä tullu roppakaupalla lisää.

jatka säkin

Keskityppäs nyt siihen opiskeluun, vapaa-ajallas voit sitten smurffailla sillä fix or repair daily foorumissa. Tikulla silmään joka vanhoja muistelee.

Vakio

kossulle on mitattu kylläkin se 6,9s 0-100km/h. Ja tämä silloin aikanaan jos 80-luvusta mitään muistat. Ja ei se vakio kossu mikään ihmeellinen peli enää nykyään ole. 0-200km/h menee kuitenkin jotain 25-26 s.

jataas

integrale pätki cossun

-ja

mutta sehän onkin superauto.

miksi

höpötät autopalsta, siirry vaan tonne: http://tinyurl.com/z6ku ja keskustelua käytiin nimen omaan volvosta ja bemarista jotka molemmat on Autoja. ps. vieläkö jotkut ilkee noilla taunuksilla ajaa?

juuri näin!

Ei kai jos ajokortti iässä ollaan niin enää cossujen valmistuksen alkaessa housuun kakattu.
Mutta pieniä poikia oltiin ja siitä voit päätellä että sillä tuulitunnelitaunuksella kannata tulla elvistelemään tänne sekun on jo menneen talven lumia...kieltämättä hieno KLASSIKKO!HAHAHAHAHAHAAAA...
Ja taitaa olla sierroistakin jo ne suurimmat menohalut häipyneet tässä vuosien saatossa.

Miksi vertaat pienempään?

Painisit kökköbemarillasi oikeassa sarjassa eli T6:n kanssa. Tervetuloa Tampereen ja Helsingin väliselle moottoritielle koittamaan miten ruosteinen vanha bemari pysyy S80 T6:seni perseessä kun vauhti menee yli 230 ja kiihtyy vaan.. Puhumattakaan nuhapumppusi kiihtyvyydestä. Tiput kyydistä viimeistään välillä 80km/h-180km/h ja se on fakta.

Miksi vertaat suurempaan?

Taitaa sun "virtuaali"volvossa olla vähän enemmän tehoa kuin ~200 hummaa..

hmm..

Varmaan turha täällä alkaa todistelemaan että minulta kyseinen kärry tallista löytyy. Näitä "mulla on ainakin tuhat heppanen kosfoortti" tyyppejä kuitenkin sen verran vilisee.

Pointti kuitenkin on se että taakse jää bemarin rytky kun vertaa oman kokoluokkansa S80 T:seen..

Oliskohan

T6 vastaava bemari muuten M5, mites sitten suu pannaan volvon ratissa, joka muuten on nykyään kanssa se voortti, isot ostaa pieniä. Kysyhän oli alunperin nimenomaan samaa TEHOLUOKKAA olevista autoista.

Väärin..

Itseasiassa M5 vastaava volvo on v70 R tai s80 R.
Näistä vaihtoehdoista volvo on parempi auto kaikilla osa-alueilla.

Perusteluja?

Onko mitään perusteita väitteelles? Ihan oikeita sellasia, eikä mitään mutuja, tai mun kaverin kummin kaimalla on V70R ja kiihtyy ihan vitusti! Odotan innolla!

Heh :)

M-Powerille

Nimimerkistä päätellen olet bemarin suosija joten ilmeisesti mielestäsi bmw on parempi auto niinpä sinulle on turha selittää volvon paremmuudesta. Kyse kuitenkin loppujenlopuksi on vain mielipiteistä, hyvä toiselle on huono toiselle jne jne.. Volvo kuitenkin on hanskassa MINULLE sellainen auto että kun kerran siihen olen tottunut, en kyllä sitä ajonautintoa mihinkään vaihtaisi. Olen kyllä muitakin autoja testannut mutta ei ne vaan tunnu samalta.

Itseasiassa jos tarkkoja ollaan, en ole edes R malleja volvosta ajellut vaan olen menossa pääkaupunki seudulle sellaista koeajamaan. (Tässä perhanan tuppukylässä kun ei kunnon autoja autoliikkeistä löydy eikä pyynnöstäkään tule) Oletan sen olevan kuitenkin muilta kuin tehoiltaan samaa luokkaa ajettavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan kuin nykyinen autoni eli nimimerkkini volvo.

S80 T6:lle

................................?????

Mikäs

tuo S80R on? Olen kuullut V70R:stä ja S60R:stä, muka mikä on S80R? Tuntumaa ei ole kuin S60 T-5:sta ja ainakin se oli ajoltaan onneton, tosin voi olla että tuo neliveto muuttaa asioita.

Nuo R mallit ovat kyllä hinnoiteltu pitkiksi, tosin niin on myös tuo mainostettu M5. Miten muuten perustelet tuon väitteesi että Volvot parempia kuin M5? En tiedä ovatko mitkään noista autoista kovin käytännöllisiä, eli aivan sama mikä kulkee eniten, varsinkin kun täällä ei ajella yli 120 nopeuksia!!

Lue ylempi otsikko

Eli en ole edes R:ää ajanut joten mistäs minä tietäisin. Ajattelin mennä kyllä koeajamaan..

Ai jaa

Kysyin kyllä että mikä tuo S80R on, eli onko sellainen siis olemassa? Toisekseen, oli hyvä kommentti sanoa että Volvo on parempi kuin M5, jos ei ole kummallakaan ajanut! En ole mikään BMW mies, en tule ikinä omistamaan ko. merkkistä autoa ja Volvosta on kokemusta, sillä edellinen autoni oli S80 TDI, ei, en vertaa sitä mihinkään T6:seen.

eh?

Siis itselläni on S80 T6 enkä usko että R on lähes ollenkaan erilainen auto. Vain tehoiltaan eri luokkaa..

Voi v...

Väität, että Volvo on M5:ttä parempi kaikilla osa-alueilla. Missä ne perustelut ovat?!

S80R..:) Miten se voi kilpailla M5:n kanssa, koska sellaista mallia ei ole olemassakaan?

Turbokerroin

Kyseessä onkin turbo vastaan vapari. Ahdetun moottorin "koko" muuttuu ahtopaineiden mukaan koska se hengittää kuin sillä olisi kuutioita enemmän.

Toin vain esille, että 14 vuotta vanhalla bemarilla pääsee yllättävän lujaa. Moni kanssa-autoilija on sen todennut.

Itse asiassa vanhakorinen 528i joka painoi jotain 1250 kiloa ja omasi 184 din heppaa kiihtyi yhtä hyvin ja sitten onkin jo kyse yli 20 vuotta vanhasta autosta. Jopa tällä vehkeellä kykenee kiusaamaan T4:sta

Tarkoituksenani oli yleensäkin tuoda esille, että tehtiin niitä kulkevia autoja ennenkin. Joillakin Volvo-kuskeilla on suhteellisuudentaju pettänyt suorituskykyjen suhteen pahasti !

Kyllä mä silti väittäisin

että se S80 2,9 litranen vapaasti hengittäväkin sen vanhan rytkybemarin jättää. Kokemusta kyseisestä autosta on vaan kyllä automaattilaatikolla ja päivän testikäyttö. Ei kyllä mikään ihmeellinen peli vaikka ruosteisen bemarin varmasti jättääkin joten en ostanut.

Varo..

..ettei Volvosi mahdoton vetely johda kiihdytyksessä metsään.

miksi vertaat vanhaan

Miksi vertaat eri ikäkauden autoon?? Autotekniikka on hiukan muuttunut 10 vuodessa,joten ottakaas 2000-luvun autot omaan sarjaan vaan!!!
Ja menkää ajelemaan Saksan teille niin saatte rauhassa kokeilla vehkeitänne ja taas tulee joku AMG-mersu mist on rajottaja poistettu ja mersu poistuu kans!!! Nopeusluokkaa 275 km/h!!!

no johan pomppasi

Itselläni ollut 2001 mallin t4 ja tiedän että se ei jää pitkäksi aikaa 200 nurkille pörräämään. Saati sitten tollasen museo bemarin eteen. Nyt mulla on accord 2,0 sport jossa vain 155 heppaa ja ajoin kilpaa tuollaisen bemun kanssa ja se pääsi vasta 230 jälkeen edelle ja hyvin hitaasti eikä saanut sitte jäämään liekkö syynä ollut tehottomuus vai ajoominaisuudet? Kyseessä oli mittari nopeus eli todellinen n.vähän alle 220 km/h.

pistän paremmaksi

mulla oli m5 bemu mut kun se ei oikei potkinu ni tänä vuonna vaihoin v.82 dx:ään 32,5MW jolla ajoin 330km tunnissa kakkosella ylämäkeen nelipyöräluisussa ja käkkäripäällä.. että revi siitä.. äläkä tuu viivalle.. kyseessä oli tutkanopeus eli poliisin mittaama eli ei n. arvo.

no joo

Asia ei ole oikeen verrattavissa tohon sun juttuun. Nimittäin Accord on paljon parempi, kuin volvo missä kyllä voimaa riitti mutta, kun joutu koko ajan käyttää huollossa millon minkäkin vian vuoksi. Ja onhan tuo honda sentään ihan uusi toisin, kuin vm.82 dx. Ei mulla bemaria vastaan ole mitään olen omistanut useita eri bemareita joka nytkin oli vaihto ehto kun laitoin hondan, mutta jäin odottamaan 05 saapuvaa 3-sarjan uutta mallia. Ethän sinä tätäkään ymmärrä, kun edellisestäkin laitoit tekstiä niin, kuin joku vähä järkinen, taidat olla vielä siinä iässä että haaveilet vain teini!

Sinä ja sinun

BMW = Botswana Motoren Werke

Hihi!

vittu että jätkä on hauska!

Kylläpäs

pukkaa pemarikuskeja vulvapalstalle.

VULVA

ValitammeOstostasiLähetämmeVaraOsat

liian vanha

vitsi

Ford ei auto eikä volvokaan

Kyllä ne bemulla sentään vähän kattoo ettei sentään onnettomille fordin paska volvoille häviä.. Ford ei ole auto eikä ole volvokaan.

haukkukaa

mun -84 t16 saabia, se tekee niin hyvää... Olen masokisti ja ajan Saabia. 200km/h ruoste kivasti ropisee teidän uusien ,upeitten nykyaikaisella tekniikalla kyllästettyjen premium-luokan autojen päälle. Kattokaa se menee niin hyvin, että kattelette sen perävaloja.

haukutaan

Varo vaan ettei livahda metsään noissa nopeuksissa,arvaan että ajo-ominaisuudet on aika huonot jo noilla nopuksilla!!

Jo on jätkillä jutut

Nyt on löydetty se tärkein asia maailmassa, eli kumpi on kovempi, vanha BMW:n romu vai ajo-ominaisuuksiltaan vajavainen pikku Volvo!! Kumpaakaan romua en ostaisi, tai edes ottaisi jos jostain nyt sattuisin samaan, mikä lienee epätodenäköistä.

Ollaan onnellisia että tuollainen -89 BMW vielä edes liikkuu, mutta että 220' mittarissa kone käy kuin silkki! Volvo pojille sanoisin että jaahas, taas ottaa pannuun kun T4.sta maksettu raha todetaan hukkaan heitetyksi. Totuus on kaunis asia ja tekee kipeää vai mitä?

nopeat ja nopeat...

Mitä väliä sillä on paljon autossa on tehoa ja kuinka lujaa se kulkee. Kun tosiasiahan on se, että "nopeita" autoja ei tuolla katukilvissä ole olemassakaan. Ihan sama onko se 100 heppanen corolla, 200 heppanen bemari tai volvo, vai onko se sitten jonkun 600 heppanen vanha taunuksen jämä(lue siis sierra cosworth).
Jos ihan tosissaan haluaa ajaa lujaa, niin ostakoon sitten jonkun kakspyöräsen.. Luulis että teho/paino-suhde alkaa puhumaan, kun uusissa 1000kuutioisissa pyörissä se suhde on 1:1 ja jos pilkkuja nussitaan niin ylikin.Hyvä esimerkki uusi R1 yamaha 180hv/172kg, tai kawan uusi zx-10 175hv/170kg...
Ja sitten kun oli puhetta noista teholukemista mitä valmistaja ilmoittaa. Eihän jokainen kappale mikä hihnalta tulee, ole identtinen. Ittellä on hondan 600 cbr rr, mille valmistaja lupaa 117heppaa, ja kappaskummaa, vakiona tuli penkitystulos 124 heppaa ja kisaputkistolla 133hv.. Että eroja löytyy varmasti yhtälailla autoista kun pyöristäkin.
No nyt karkasi aihe kokonaan oikeesta..että jos olis sitten vaikka hiljaa..

Ennätystehtailua

Jees, tehdään tästä kautta aikojen eniten lukijoita kerännyt keskustelu. Kannan myös korteni kekoon. Paljon autoja myyneenä ja ajaneena, pidän Volvoa jälleenmyyjälle parhaana autona. Käytetty Volvo ei ole ylihintainen laatuun ja kuntoon nähden, varaosat kohtuuhintaisia verrattuna esim.BMW. Autoja ei ole ajettu ja viritelty loppuun kuten esim. Honda ja BMW pikkusporttiversiot. Oma lajinsa on vielä nämä "autohifi"miehet joiden jäljiltä auto on kuin emmental-juusto ja johdotuksissa on mitä ihmeellisimpiä viritelmiä ja laturit loppu.

kuutiotuumia

Voima vaatii moottorilta tilavuutta.

No no

Tuo ajatus autojen maailmassa unohdettiin jo 60 - 70 luvun taitteessa! Tärkeintä kun ei ole koneessa oleva voima, vaan se mikä siirtyy asfalttiin, mutta sanopa tuo noille V8 miehille.

TURBO

Ahdin määrää tahdin!!

Huolissaan

Voiko tämmöistä tapahtua Suomessa onko toi kaveri nyt ihan tosissaan/järjissään ,minkälainen liikennekulttuuri meillä on 10 vuoden kuluttua kun lapsille annetaan tollasia tappovehkeitä hyvä kun kasassa pysyy ,kyllä meillä Iseillä on nyt itsetutkiskelun paikka.

eiköhän se oo sama..

millä perkeleen autolla sitä ajelee...mullaki on diisseli sani vuosimallia 88 ja pelaa ja kulkee...

joopajoo

Kyllä on karannu lapsilta mopo käsistä tässä keskustelussa... Varmasti jokainen päälle 200hevosvoimanen auto kulkee ja kiihtyy Suomen oloihin aivan tarpeeksi. Ja enpä malta olla sanomatta, että tuolta tallista löytyy vanha Chevy mikä takuuvarmasti pesee 0-250 kiihdytyksessä minkä tahansa tehdasvalmisteisen Bemarin tai Volvon. Tervetuloa haastamaan, mutta radalle ja valvottuihin olosuhteisiin...

Heh!

Oli sunkin näköjään pakko päästä pullistelemaan! No mitäpä muuta täältä vois odottaa...

saksassa

Tosiaan, aina löytyy kovempi rassi. Oltiin kesällä saksassa ja otettiin saabilla leikkisästi "matsia" porche gt3:sta vastaan. 9-5:sen paukut loppu 225km/h ja porche jatkoi kiihdyttämistä kunnes hävisi mutkan taakse, kun päästiin samalle suoralle niin oli porche kadonnut. Elämä ei ole reilua.

tota

paras saabihan jää jo bemarin maasturillakin!!!!!

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

Päivän parhaat naurut! Varmasti joku kuppanen 14 vuotta vanha ruosteinen bemari 535 i pyykitti T4:n! Paskin näkemäni provo koskaan!

joo

se oli tietysti just saksasta uitettu ja ajettu vaan 1000km ja nekit ajot sokea 5 vuotta sitten kuollut mummo :DDDDDDDDD

kappas

sinäkin tajusit..

:O( :O( :O( :O( :O( :O( :O( :O( :O( :O( :O( :O(

mutta valitettavasti totta koska ajoin tuota Volvoa, sniiiifffffffffff

jepjep

kovaa peliä bostonissa! hajoo siihen pemuus.

huh

Hyvä että sain rekkarisi ylös, poliisi olikin saanut useita soittoja häiriköivästä bemarikuskista.

Joo......

sain oman rekkarin ylös siis Volvon kans...ilmoitan itseni Poliisille.

.............

...................???
 /   /  /  /  / T 4:n tehot ?

Keskusteluhaku

Laaja haku

Facebookissa suositeltua