Kertokaa viisaammaat, jotka eivät ole saaneet hyvää itsetuntoa ja itsearvostusta kotoa lähtien - miten olette pärjäneet ja mistä olette itsetuntoa saaneet? Omat vanhemmat olivat heikkoitsetuntoisia molemmat, äiti koulukiusattu 40- ja 50-luvulla. Isällä ei myöskään mennyt hyvin, oli köyhistä oloista. Lapsista kasvoi epävarmoja ylikilttejä suorittajia, joiden yli on helppo kävellä. Miten siitä osasta pääsee eroon? Miten saa itsetuntoa?
Ja sitten he, jotka ovat saaneet hyvän itsetunnon kotoa - miten se vahvuus teidän elämässä näkyy. Varmaankin omien puolien pitäminen on helpompaa. Ei pelkää tilanteita ja ihmisiä. Tietää olevansa jo jotain, kun on vakaat lähtökohdat. On itsevarmempi.
Huono itsetunto
Miten voi parantaa?
21
3070
Vastaukset
- kiusatun leima
Olin koulukiusattu koko yläasteiän, ja olisin ollut luokkakokouksessa (jos sellaiseen olisin mennyt) yksi tarinoista "ei me tiedetty mitään. Näinhän muut tuntuvat kiusattuja muistavan.
Olin aivan pohjamudissa vielä 25-vuotiaana, en uskaltanut mitään ja kuulin koko ajan muka ääniä, jotka arvostelivat ja pilkkasivat minua, kun liikuin julkisilla paikoilla. Oli vaihe, etten uskaltanut mennä ulos ollenkaan. Mutta tästä alkoi helpottamaan, ja jo 3-kymppisiä lähestyessäni tunsin että olen vihdoin vapaa ja varma tekemään omia valintoja elämässäni. Tälloin tapasin myös mieheni. Tätä ennen olin uskonut että kaikki minusta kiinnostuneet miehet halusivat vain pilkata.
Noh, rakensin itsetuntoa siis tästä eteenpäin pitkälti miehenikin avulla ja lisäksi siitä syystä, että vihdoin opin tuntemaan sitä kuka olin kun ei tarvinnut pelätä ja peitellä itseään. Mutta alkusysäyksen parantumiselle antoi hyvät ihmissuhteet.
Nyt taas kymmenen vuoden kuluttua olen samassa tilanteessa. Huono itsetunto hiipii takaisin. Kyseessä on työttömyys ja uuden elämänvaiheen alku. Tuntuu ettei jaksaisi nousta aamulla.
Olen monesti itse sanonut ääneen, että vain syvääluotava psykoanalyysi tai terapia yleensä saisi minut lopullisesti parantumaan menneiden haavoista. En usko että tämä "hautaaminen" auttaa enää kovinkaan pitkään. Tai asiat vaan kertaantuvat vuosien jälkeen takaisin.
En uskalla tehdä edes lapsia, kun en ole vielä sinut itseni kanssa. Lisäksi pelkään sitä, että olisin neuroottinen suojellessani lastani, tai että häntä kiusattaisiin tietämättäni, ja hän joutuisi elämään samassa piinassa kuin äitinsä.- hyvä näkökulma,
että hyvä ihmissuhde auttaa parantumaan. Terapeutti sanoi aikoinaan, että voi oppia rakastamaan itseään myös toisen kautta ja se pitää paikkansa.
Tsemppiä sulle tosi paljon. Sen on varmaan aina kriisitilanteet ja uuden elämän alku, joka muuttaa ihmistä ja saa taas miettiä vanhoja juttuja, jotka eivät ole miellyttäviä ja kauniita.
Kyllä minusta tuntuu, että ymmärtävä suhtautuminen asioihin parantaa paljon, että jos olisi hyvä sydänystävä, jonka kanssa voi puhua kipeistä asioista tai muu terapeutti.
Kävin aikoinaan terapian ja sitten oli pitkä ihmissuhde, joka auttoi elämässä eteenpäin. Terapiassa en kuitenkaan pystynyt ihan kaikkea puhumaan.
Pitkään työhön minäkin uskon. En pystyisi menemään luokkakokouksiin, jossa näkisi yläasteen aikojen ihmisiä. En voi liittyä facebookiin, koska pelkään että senkin kautta tapahtuu kiusaamista.
Tällaista tämä on, mutta koitetaan jaksaa ja oikein hyvää pääsiäistä! - Hellu t. "RumaRitva"
HUh....et arvaa, että meinasin lentää selälleni kun luin kirjoituksesi. Olisin voinut kirjoittaa sen kirjaimellisesti aivan sanasta sanaan. Ikähaitarikin on vastaava.
Luin juuri jostain että kiusatuilla tuo äänien, nimenomaan pilkkaäänien kuuleminen vielä myöhemmällä iälläkin on yleistä. Olin itse juuri 25 kun kuulin noita ääniä enemmänkin ja silloin olin myös työttömänä, eli koin itseni vähäiseksi noin muutenkin....
Kauheeta kun ajatteleekin miten me kiusatut piiskaamme itseämme, tai siis annamme kiusaajiemme kuiskutella korvaamme vielä 20 vuodenkin takaa. Itselläni kiusaaminen alkoi yläasteella sillä, että minut eristettiin muista porukoista ja sätittiin rumaksi. Vasta 30 täytettyäni aloin hyväksyä ulkonäköni, ja nähdä itseni jopa kauniina.
Ja todella... nyt tuo pelko hiipii taas esiin. Meidän pitäisi perustaa kiusattujen tukiryhmä, jos sen avulla voitaisiin käydä läpi niitä kaikkia tunteita mitä tuo kurja ajanjakso on saanut aikaan..
- näin mietin minä
On vaikea kuvitella, että mikään perhe olisi tarjonnut selkeästi hyvän tai huonon pohjan itsetunnolle ja se mikä käy tyttärellä, ei käykään pojalle. Lapset ovat yksilöitä ja sen takia omassa lapsuudessani vanhempieni hyvää tarkoittavasta kannustuksesta huolimatta itsetuntoni oli täysin nolla, koska olin luonteeltani hyvin paljon erilaisempi kuin muut sisarukseni tai vanhempani. Uskoin olevani huono, paha ja epäonnistunut etenkin kun koulumenestykseni oli reilusti kehnompaa kuin sisaruksillani ja vanhempani useasti pettyneitä tuloksiini kaikilla elämäni saroilla myös harrastepuolella.
Mutta se, mikä on kuitenkin tukenut itsetuntoani on ollut hyvä kotikasvatus ja miten paljon keskustelimme keskenämme ihan mistä aiheesta vain. Luimme paljon kirjoja ja vanhempani koettivat opettaa arvostamaan luontoa, ylipäätään löytämään kauneutta ympäriltämme ja kunnioittamaan muita ihmisiä. Silloin se tietysti tuntui älyttömältä höpötykseltä, mutta vuosien saatossa olen tajunnut miten paljon kodista saamani henkinen vireys on pitänyt minut aktiivisena oman elämäni suhteen. Olen sairastanut vaikean masennuksen, pudonnut muutaman kerran työelämän kelkasta ja aina kuitenkin ajatellut, että jossakin on pakko olla vastaus kunhan vain jaksan ajatella, lukea ja puhua siitä.
Totta kai lapsuudessani oli myös varjoisa puolensa, mutta minä olen sen aikuisiällä selvittänyt terapian avulla ja suostunut hyväksymään kaiken tapahtumaan. Ikäviin asioihin voi tottua, sopeutua elämään niiden kanssa ja jatkaa matkaansa kantamatta kaikkea suurena taakkana mukanaan. Huononkin itsetunnon voi asettaa sivuun, hyväksyä se sellaisenaan ja ajatella, että se on vain osa minua ja sillä tavoin oppia olemaan rohkea ensin itseään kohtaa n ja lopulta elämää kohtaan.- ja kerroit
asiasta avoimesti. Tuli mieleen tuosta taakan kannosta, josta kirjoitit, että tosiaan on hyvä laittaa painava taakka välillä sivuun ja jatkaa elämää eteenpäin kuormittamatta itseään liikaa. Kuten sanottu näin pääsiäisen aikaan, että jokaisella meistä omat ristinsä kannettavana. Mutta mielenkiintoista on, miten ihmiset suhtautuvat vastoinkäymisiin ja saavat voimansa.
Itse olen käynyt aika paljon asioita kantapään kautta läpi ja minua on ehkä auttaneet hyvät opettajat kouluissa. Olen utelias asioille ja haluan ottaa selvää. Niinkuin sinäkin luet paljon. :) Vaikka välillä olen kovin murheellinen kotiin liittyvistä asioista, että miksi ei neuvottu ja kannustettu, miksi jäin yksin, miksi sitä ja tätä, niin silti yritän löytää ne hyvät puolet ja miettiä niitä.
Onnistumisen kokemukset auttavat paljon.
- itsetunto
Nuorempana luulin että se on itsetuntokysymys. En tiedä lopulta oliko minulla huono itsetunto vai olinko vain epävarma ja väärällä tavalla kiltti. Vietiin vähän niinkuin pässiä narusta. Käytettiin hyväksi.
Jouduin suvussa pitkään kestäneen ja monin eri keinoin käsittämättömän kiusaamisen kohteeksi. Voin huonosti. Oli vain pakko ottaa etäisyyttä. Olen lukenut hyviä kirjoja. Etsinyt itseäni. Joskus ajattelen että se on eräs kiusaamisen muoto laittamalla toinen kastiin " heikko itsetunto ". Ei asiasta suuttuminen ja puolustautuminen tee minusta heikkoitsetuntoista.
Eipä taida kiusaajakaan olla varustettu kovin hyvällä itsetunnolla kun tekee kaikkea pahaa.
Lue hyviä kirjoja. Lähde "parantamaan" itseäsi. Tiedostaminen on hyvä alku. Ole oman elämäsi herra. Sano joka päivä itsellesi 10 kertaa että OLEN HYVÄ. Se tapahtuu pikku hiljaa mutta se kannattaa.- vähän jokaiselle
Olen myös ollut ainakin pintapuolisesti samankaltaisessa tilanteessa kuin mitä tuossa kuvailit.
Minua syyllistettiin kovasti siitä, että loukkaannuin, suutuin ja lopulta uskalsin puolustautua, kun minua kohdeltiin kaltoin.
Minun olisi kuulemma pitänyt vain hyväksyä niskaani kaadettu paska ja pysyä hiljaa. Pysyä siinä roolissa, jonka sukulaiset olivat minulle määränneet.
En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit kokonaan. Sen jälkeen olen voinut paremmin, vaikka tiedän toki kokemuksesta, että minusta puhutaan suvun kesken vielä enemmän pahaa kuin ennen.
Olen lukenut useita kirjoja sillä silmällä, että oppisin tuntemaan itseni paremmin, ja suhteuttamaan oman, itse valitsemani roolin ympäristööni.
Nyt vasta vähän alle viisikymppisenä tunnen olevani oma itseni, yksilö, joka ei anna muiden määritellä osaani. - kirjoituksesi
vähän jokaiselle kirjoitti:
Olen myös ollut ainakin pintapuolisesti samankaltaisessa tilanteessa kuin mitä tuossa kuvailit.
Minua syyllistettiin kovasti siitä, että loukkaannuin, suutuin ja lopulta uskalsin puolustautua, kun minua kohdeltiin kaltoin.
Minun olisi kuulemma pitänyt vain hyväksyä niskaani kaadettu paska ja pysyä hiljaa. Pysyä siinä roolissa, jonka sukulaiset olivat minulle määränneet.
En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit kokonaan. Sen jälkeen olen voinut paremmin, vaikka tiedän toki kokemuksesta, että minusta puhutaan suvun kesken vielä enemmän pahaa kuin ennen.
Olen lukenut useita kirjoja sillä silmällä, että oppisin tuntemaan itseni paremmin, ja suhteuttamaan oman, itse valitsemani roolin ympäristööni.
Nyt vasta vähän alle viisikymppisenä tunnen olevani oma itseni, yksilö, joka ei anna muiden määritellä osaani.oli,kuin olisin lukenut omaa elämääni. Prikulleen samanlainen. En ole pitänyt mitään yhteyttä sukulaisiini. Ottakoot jonkun muun "nyrkkeilysäkikseen".Nälvimistä riitti ihan tarpeeksi. Jos uskalsi puolustaa itseään,ja täräyttää takaisin,ihmeteltiin,"Mikäs sille nyt tuli,eihän se yleensä"? Niin kuin joku eläin,joka käyttäytyy huonosti. Onneksi on omat ihanat aikuiset lapset,heihin hyvät välit.
- jotain tuttua on..
kirjoituksesi kirjoitti:
oli,kuin olisin lukenut omaa elämääni. Prikulleen samanlainen. En ole pitänyt mitään yhteyttä sukulaisiini. Ottakoot jonkun muun "nyrkkeilysäkikseen".Nälvimistä riitti ihan tarpeeksi. Jos uskalsi puolustaa itseään,ja täräyttää takaisin,ihmeteltiin,"Mikäs sille nyt tuli,eihän se yleensä"? Niin kuin joku eläin,joka käyttäytyy huonosti. Onneksi on omat ihanat aikuiset lapset,heihin hyvät välit.
Monilla tuo oman lapsuudenperheen ivaaminen ja vähättely latistaa ihmisen vuosiksi, mutta sitten kun ikää karttuu, se itsetunto saattaakin nousta sieltä sellaisiin mittoihin, että ne ivaajat ovatkin ihmeissään, että mikä sitä nyt on pistänyt.
Niin kävi minullekin. Yksikään ihminen ei tule minulle, entiselle arkajalalle länkyttämään minun omista asioistani ja valinnoistani yhtään mitään, ilman että täräytän takaisin. 15 v. sitten olisin ollut vielä hiljaa. Sellainen alemmuudentuntoinen perusteeton kunnioitus toisia kohtaan on hävinnyt tuhkana tuuleen, syystä jota en tiedä. - self.esteem
jotain tuttua on.. kirjoitti:
Monilla tuo oman lapsuudenperheen ivaaminen ja vähättely latistaa ihmisen vuosiksi, mutta sitten kun ikää karttuu, se itsetunto saattaakin nousta sieltä sellaisiin mittoihin, että ne ivaajat ovatkin ihmeissään, että mikä sitä nyt on pistänyt.
Niin kävi minullekin. Yksikään ihminen ei tule minulle, entiselle arkajalalle länkyttämään minun omista asioistani ja valinnoistani yhtään mitään, ilman että täräytän takaisin. 15 v. sitten olisin ollut vielä hiljaa. Sellainen alemmuudentuntoinen perusteeton kunnioitus toisia kohtaan on hävinnyt tuhkana tuuleen, syystä jota en tiedä.Minun lapsuudenkodissani ei ehkä muuta vikaa kuin,että kaikki mitä tein,niin minussa huomattiin ainoastaan ne negatiiviset jutut.Jos tein jotain hyvin,niin sitä ei noteerattu.Kun sairastin vakavaa masennusta,kukaan ei reagoinut.Minua vähäteltiin ja tunsin itseni todella surkeaksi.Fyysistä väkivaltaakin oli aika paljon,lähinnä minuun kohdistuvaa.
Minulla on myös vanhempi veli ja häntä taas ollaan aina kehuttu hirveästi ja kuinka hän osaa ja hänen asioistaan ollaan mielettömän kiinnostuneita. Minun tekemisiäni ei olla hirveästi noteerattu.Näin se on edelleen,vaikka minä olen se meidän perheen menestyjä.
Uskon,että omilla vanhemmillani on melko heikko itsetunto,sillä minulla ja veljelläkin on.Tai siis itsehän tiedostin oman heikon itsetuntoni varmasti jo 15-vuotiaana,mutta sen jälkeen päätin,että lopetan itseni arvostelun,vähättelyn ja suodatan kaiken negatiivisen itsestäni.Ajatelkoot perheeni mitä lystää.Niin sitten päätin ja sitä päätöstä en ole todellakaan katunut.Toki tie on ollut hyvin kivikkoinen ja töitä pitää tehdä joka päivä itsetunnon eteen,mutta kyllä se on sen arvoista.Välillä tulee takapakkia,mutta siitä jatkuu kipuaminen taas kohti parempaa itsetuntoa.Olen toteuttanut monia haaveitani,olen antanut unelmieni johdatella minua,olen hankkinut loistavan ystäväpiirin,jotka ovat myöskin positiivisia ja onnellisia(hyvän itsetunnon omaavia) ihmisiä.Lapsuudenperheeni on edelleen sitä samaa.Veljestäni ei oikein koskaan tullut mitään,vanhempani edelleen vähättelevät minua,mutta se on heidän ongelmansa.Jos he eivät pysty nauttimaan minun onnestani,niin miksi harmistuisin siitä?Tämä on minun elämäni ja minä itse nautin omista onnistumisistani ja vietän aikaani sellaisten ihmisten seurassa,jotka arvostavat onnistumisiani,sekä tukevat vaikeina hetkinä.
Kaikista eniten minulla on auttanut päiväkirjan pitäminen(omat onnistumiset,takapakit,haaveet,unelmat,päämääräni jne.),loistava ystäväpiiri,aihetta käsittelevä kirjallisuus(positiivinen ajattelu,itsetunto-kirjat,itsevarmuus-kirjat),sekä olen netissä lueskellut paljon englanninkielisiä artikkeleita varsinkin itsevarmuudesta ja itsetunnosta.Luen positiivisten ihmisten blogeja.Olen mukana positiivarit.fi-sivun aamun ajatus-kerhossa.Saan viikottain sähköpostiini myös itsetunnon kohotus-vinkkejä,sekä olen tällä hetkellä mukana jossain "itsevarmuutta kuudessa viikossa"-kurssilla. Vaikka voisin sanoa jo omaavani hyvän itsetunnon,niin haluan jatkaa sen parissa työskentelyä.
Ikäähän minulla ei ole paljoakaan,hieman yli 20v.,mutta voin sanoa,että lapsuusvuoteni olivat helvettiä varsinkin ton väkivallan osalta.Toki se vähättelykin jätti aika syvät arvet,mutta hyväksyn,että se on mun menneisyys ja oikeastaan olen ihan ylpeä siitä,sillä tunnen olevani jotenkin kokeneempi elämässä,kuin sellainen,joka on asunut normaalissa idyllisessä,onnellisessa perheessä.
Sen kuitenkin sanon,että jokaisella on mahdollisuus hankkia itsetunto.Tai siis sen laadun voi itse määritellä;hyvä,huono? Kyse on vain ajattelutavasta.Miten päätän tänään ajatella itsestäni.Turha miettiä menneisyyttä,sillä silloinhan menneisyys vaikuttaisi liikaa,joten pitää vain päättää,että miten juuri nyt tällä hetkellä ajattelee itsestään.Sitten muistaa myös elää sen oman ajatusmaailmansa mukaan! Kyllä ne omat ajatukset melko hyvin näkyy ulospäin. Rakastakaa siis itseänne oli menneisyytenne millainen tahansa! - edellinen
self.esteem kirjoitti:
Minun lapsuudenkodissani ei ehkä muuta vikaa kuin,että kaikki mitä tein,niin minussa huomattiin ainoastaan ne negatiiviset jutut.Jos tein jotain hyvin,niin sitä ei noteerattu.Kun sairastin vakavaa masennusta,kukaan ei reagoinut.Minua vähäteltiin ja tunsin itseni todella surkeaksi.Fyysistä väkivaltaakin oli aika paljon,lähinnä minuun kohdistuvaa.
Minulla on myös vanhempi veli ja häntä taas ollaan aina kehuttu hirveästi ja kuinka hän osaa ja hänen asioistaan ollaan mielettömän kiinnostuneita. Minun tekemisiäni ei olla hirveästi noteerattu.Näin se on edelleen,vaikka minä olen se meidän perheen menestyjä.
Uskon,että omilla vanhemmillani on melko heikko itsetunto,sillä minulla ja veljelläkin on.Tai siis itsehän tiedostin oman heikon itsetuntoni varmasti jo 15-vuotiaana,mutta sen jälkeen päätin,että lopetan itseni arvostelun,vähättelyn ja suodatan kaiken negatiivisen itsestäni.Ajatelkoot perheeni mitä lystää.Niin sitten päätin ja sitä päätöstä en ole todellakaan katunut.Toki tie on ollut hyvin kivikkoinen ja töitä pitää tehdä joka päivä itsetunnon eteen,mutta kyllä se on sen arvoista.Välillä tulee takapakkia,mutta siitä jatkuu kipuaminen taas kohti parempaa itsetuntoa.Olen toteuttanut monia haaveitani,olen antanut unelmieni johdatella minua,olen hankkinut loistavan ystäväpiirin,jotka ovat myöskin positiivisia ja onnellisia(hyvän itsetunnon omaavia) ihmisiä.Lapsuudenperheeni on edelleen sitä samaa.Veljestäni ei oikein koskaan tullut mitään,vanhempani edelleen vähättelevät minua,mutta se on heidän ongelmansa.Jos he eivät pysty nauttimaan minun onnestani,niin miksi harmistuisin siitä?Tämä on minun elämäni ja minä itse nautin omista onnistumisistani ja vietän aikaani sellaisten ihmisten seurassa,jotka arvostavat onnistumisiani,sekä tukevat vaikeina hetkinä.
Kaikista eniten minulla on auttanut päiväkirjan pitäminen(omat onnistumiset,takapakit,haaveet,unelmat,päämääräni jne.),loistava ystäväpiiri,aihetta käsittelevä kirjallisuus(positiivinen ajattelu,itsetunto-kirjat,itsevarmuus-kirjat),sekä olen netissä lueskellut paljon englanninkielisiä artikkeleita varsinkin itsevarmuudesta ja itsetunnosta.Luen positiivisten ihmisten blogeja.Olen mukana positiivarit.fi-sivun aamun ajatus-kerhossa.Saan viikottain sähköpostiini myös itsetunnon kohotus-vinkkejä,sekä olen tällä hetkellä mukana jossain "itsevarmuutta kuudessa viikossa"-kurssilla. Vaikka voisin sanoa jo omaavani hyvän itsetunnon,niin haluan jatkaa sen parissa työskentelyä.
Ikäähän minulla ei ole paljoakaan,hieman yli 20v.,mutta voin sanoa,että lapsuusvuoteni olivat helvettiä varsinkin ton väkivallan osalta.Toki se vähättelykin jätti aika syvät arvet,mutta hyväksyn,että se on mun menneisyys ja oikeastaan olen ihan ylpeä siitä,sillä tunnen olevani jotenkin kokeneempi elämässä,kuin sellainen,joka on asunut normaalissa idyllisessä,onnellisessa perheessä.
Sen kuitenkin sanon,että jokaisella on mahdollisuus hankkia itsetunto.Tai siis sen laadun voi itse määritellä;hyvä,huono? Kyse on vain ajattelutavasta.Miten päätän tänään ajatella itsestäni.Turha miettiä menneisyyttä,sillä silloinhan menneisyys vaikuttaisi liikaa,joten pitää vain päättää,että miten juuri nyt tällä hetkellä ajattelee itsestään.Sitten muistaa myös elää sen oman ajatusmaailmansa mukaan! Kyllä ne omat ajatukset melko hyvin näkyy ulospäin. Rakastakaa siis itseänne oli menneisyytenne millainen tahansa!Hyvä itsetuntoni näkyy kaikessa:koen elämän paljon mielekkäämpänä,uskallan tarttua uusiin jännittäviin haasteisiin,uskallan kannustaa ja arvostaa muitakin,näen enemmän kauneutta ympärilläni,uskon ennen kaikkea itseeni ja mahhdollisuuksiini,en vaivu masennukseen/alakuloon takapakeista,tunnen oloni hyväksi,vaikka makaisin sohvalla rumat vaatteet päällä,ilman meikkiä,pullaa mutustellen;en syyllistä itseäni,vaan annan itseni nauttia myös pelkästään olemisesta ja hyvästä ruuasta! Ystävyyssuhteeni voivat miljoona kertaa paremmin.Olen iloisempi.Ihmiset uskaltavat lähestyä minua ja minä heitä.Voisin sanoa tiivistettynä,että minä rakastan elämääni ja koen,että tästä on suunta pelkästään ylöspäin!
Niin ja välillä kun tuli noita aika pahojakin takapakkeja ton itsetunnon heittelyn kanssa,niin olin ihan pohjamudissa ja ajattelin,että mitä hyötyä on hokea päivittäin peilin edessä rakastavansa itseänsä,jos ei tarkoita sitä todella=silloinhan vain valehtelee itselleen.Mietin kuitenkin,että parempi on ainakin tehdä jotain kun kärvistellä siinä itseinhon tunteessa;miksi ei siis kokeilla,jos mikään muukaan ei ole auttanut ja mitä siinä voi menettää?Niin siinä voi korkeintaan saada paremman itsetunnon tai menettää mahdollisuuden siihen?Vaikka mahdollisuus kohottaa itsetuntoa olisikin vain 0,003%,niin kyllä minä ainakin silti yrittäisin(onneksi yritinkin),sillä parempi sekin kuin ei mitään!
Mielestäni itsetunto on yksi hienoimmista asioista mitä toiselle voi antaa ja aion viljellä sitä kaikkialle minne liikun.Ja ehdottomasti sitten kun saan omia lapsia,niin pidän huolen,että heidän itsetuntonsa on silkkaa rautaa!En vielä kuitenkaan kehuisi omaanikaan liiakseen,sillä tosiaan takapakkeja vielä tulee,sillä lapsuuteni oli tosiaan hyvin rankka,mutta tässä mennäänkin nyt ihan ns.baby steps:) - edellinen taas
edellinen kirjoitti:
Hyvä itsetuntoni näkyy kaikessa:koen elämän paljon mielekkäämpänä,uskallan tarttua uusiin jännittäviin haasteisiin,uskallan kannustaa ja arvostaa muitakin,näen enemmän kauneutta ympärilläni,uskon ennen kaikkea itseeni ja mahhdollisuuksiini,en vaivu masennukseen/alakuloon takapakeista,tunnen oloni hyväksi,vaikka makaisin sohvalla rumat vaatteet päällä,ilman meikkiä,pullaa mutustellen;en syyllistä itseäni,vaan annan itseni nauttia myös pelkästään olemisesta ja hyvästä ruuasta! Ystävyyssuhteeni voivat miljoona kertaa paremmin.Olen iloisempi.Ihmiset uskaltavat lähestyä minua ja minä heitä.Voisin sanoa tiivistettynä,että minä rakastan elämääni ja koen,että tästä on suunta pelkästään ylöspäin!
Niin ja välillä kun tuli noita aika pahojakin takapakkeja ton itsetunnon heittelyn kanssa,niin olin ihan pohjamudissa ja ajattelin,että mitä hyötyä on hokea päivittäin peilin edessä rakastavansa itseänsä,jos ei tarkoita sitä todella=silloinhan vain valehtelee itselleen.Mietin kuitenkin,että parempi on ainakin tehdä jotain kun kärvistellä siinä itseinhon tunteessa;miksi ei siis kokeilla,jos mikään muukaan ei ole auttanut ja mitä siinä voi menettää?Niin siinä voi korkeintaan saada paremman itsetunnon tai menettää mahdollisuuden siihen?Vaikka mahdollisuus kohottaa itsetuntoa olisikin vain 0,003%,niin kyllä minä ainakin silti yrittäisin(onneksi yritinkin),sillä parempi sekin kuin ei mitään!
Mielestäni itsetunto on yksi hienoimmista asioista mitä toiselle voi antaa ja aion viljellä sitä kaikkialle minne liikun.Ja ehdottomasti sitten kun saan omia lapsia,niin pidän huolen,että heidän itsetuntonsa on silkkaa rautaa!En vielä kuitenkaan kehuisi omaanikaan liiakseen,sillä tosiaan takapakkeja vielä tulee,sillä lapsuuteni oli tosiaan hyvin rankka,mutta tässä mennäänkin nyt ihan ns.baby steps:)Kannattaa katsoa www.youtube.com-sivustolta erilaisia videoita kyseisestä aiheesta.Sieltä löytyy aivan mielettömästi kannustusvideoita,jos vain jaksaa etsiä.Hyviä hakusanoja mm.love yourself,self esteem,self confidence jne. Niin siis jos vain englanninkieli taipuu! Itselläni nuo ovat auttaneet ihan mielettömästi,vaikka useiden videoiden tekijät ovat ihan tavallisia kaduntallaajia.
- alkup. kirjoittaja
edellinen taas kirjoitti:
Kannattaa katsoa www.youtube.com-sivustolta erilaisia videoita kyseisestä aiheesta.Sieltä löytyy aivan mielettömästi kannustusvideoita,jos vain jaksaa etsiä.Hyviä hakusanoja mm.love yourself,self esteem,self confidence jne. Niin siis jos vain englanninkieli taipuu! Itselläni nuo ovat auttaneet ihan mielettömästi,vaikka useiden videoiden tekijät ovat ihan tavallisia kaduntallaajia.
vinkkejä, että hakee itsetuntoa kohottavia juttuja elämäänsä. Kiitos paljon vinkeistä ja toivottavasti monet saivat vinkeistäsi apua. Minä ainakin katson youtubelinkkejä ja aloitan niistä:) Näin se hyvä kiertää - kun löytää hyvän ja kannustavan jutun, niin sen voi laittaa eteenpäin.
Itselläni on varmaan se, että saan itsetuntoa esiintymisestä ja itsensä ylittämisestä muutenkin. Mutta itsensä puolustaminen on vielä huonoissa kantimissa. Sitä täytyy harjoitella paljon enemmän.
- taivi
Identiteetti ei käsitteenä tarkoita mitään yhtenäistä, pysyvää kokonaisuutta, vaan se muodostuu ja muuttuu koko ajan.
Ihmisen yksilöllinen identiteetti muodostuu lukuisista määreistä. Itsensä voi määritellä ammattinsa, vanhempiensa, lastensa, maantieteellisen sijaintinsa, työyhteisönsä tai esimerkiksi harrastuksensa perusteella. Sisäinen dialogimme kertoo meille sen, millaisena itsemme näemme, mihin uskomme kykenevämme ja minkä arvoisia koemme olevamme.
Siinä, missä jokaisella meistä on lukuisia mahdollisuuksia muodostaa käsitys siitä, keitä olemme ja millaisia olemme, on meillä myös mahdollisuus muokata näitä käsityksiä pohtimalla, auttaako kyseinen piirre minua, vai estääkö se toimimasta tai kenties kokonaan menemästä eteenpäin.
Jokainen meistä kokee joskus negatiivisia tunteita ja voimattomuutta. Kaikki meistä pelkäävät joskus epäonnistuvansa. Se, mikä erottaa itsensä toteuttajan niistä, jotka eivät onnistu, ei ole se, mitä heille tapahtuu, vaan se, miten he siihen suhtautuvat.
On oleellista hyväksyä negatiivinen ajatusketju osana inhimillisyyttä ja toimia siitä huolimatta, sillä negatiivisista tunteista ei pääse eroon niitä välttelemällä. Esimerkkinä tarina, jonka mukaan pitäisi olla ajattelematta suurta vaaleanpunaista elefanttia, mutta kuinkas käykään, näet mielessäsi tällä hetkellä juuri sen.
Sisäinen dialogisi määrittelee ja muokkaa vahvasti omaa käsitystäsi itsestäsi. Jos uskot että olet arvokas ja vahva, ajan saatossa nämä käsitteet muodostuvat osaksi identiteettiäsi.
Näin ystävänpäivän lähestyessä, voisit kirjoittaa itsellesi ystävänpäiväkortin tai kirjeen, sillä olethan oman elämäsi tärkein henkilö. Tämä erityisesti teille, heille ja meille, jotka yleensä tai usein keskittyvät negatiivisiin puoliinsa.
Esimerkki: Henkilö on lähdössä viettämään iltaa ystävättärensä kanssa ja meikatessaan manaa tälle vatsamakkaroitaan, ryppyjään, huonoa itsetuntoaan ja kurjaa elämäänsä. Sen lisäksi, että moinen tuskin kohottaa kenenkään mielialaa, henkilön aivot oppivat kaiken sanotun, kuin se tulisi ulkopuolisen suusta, jolloin ongelma pahenee, henkilön minäkuva vääristyy entisestään ja olo on aina vain kurjempi.
Uskallan olettaa, että harvat meistä sanoisivat parhaalle ystävälleen sellaisia asioita, joita itsellemme sanomme tauotta, päivittäin, unohtaen tai ymmärtämättä, kuinka paljon moinen vaikuttaa omaan käsitykseen itsestämme.
Tee tänä ystävänpäivänä poikkeus. Kirjoita itsellesi kortti tai kirje, kuin kirjoittaisit rakkaimmalle ystävällesi. Kerro itsellesi hyvät ja kauniit piirteesi. Kehu itseäsi, sillä sitä voi harvoin tehdä liikaa. Tunnusta itsellesi, että olet joka ikisen kehun arvoinen. Olet ansainnut olla onnellinen kaiken sen jälkeen, mitä olet kokenut. Keskity kirjoittamiseen ja tee se huolella. Älä jätä itsekritiikille tilaa. Säilytä kortti ja lue se aina, kun tunnet itsesi voimattomaksi. Usko siihen mitä sanot. Anna itsellesi lahja. Uusi hajuvesi, viikonloppu kylpylässä tai vaikka rauhallinen koti-illallinen kynttilän valossa. Tee se itsellesi, mitä haluaisit ja toivoisit muilta. Sano itsellesi ne asiat, mitä odotat toisten sinulle sanovan.
http://taivi.blogspot.com/ - oppeliini
Hae itsellesi harrastus, aivan mikä tahaansa. Puuhatessasi sen kanssa ja oppiessasi siitä yhä enemmän ja enemmän, vie mielenkiintoisella tavalla ajatuksesi pois omasta navastasi ja itsesi ulkopuolelle. Koska kukaan muu EI kärsi sinun huonosta itsetunnosta kuin sinä itse. JOTEN sinullakaan ei ole mitään syytä painaa itseäsi alas.
Negatiivisten ja itseä alentavien ajatusten putkahtaessa mieleen, aivan rauhallisesti ja tietoisesti siirrä ne "pussiin" ja pussin suu kiinni ja pussi roskiin. Tämä on henkistä voimistelua joka tehoaa! Ei aivan heti mutta toistettuasi sitä uudelleen ja uudelleen, nuo negatiivisuudet vahentyvät, antaen ajatustilaa positiivisuudelle. On totta että henkinen voimistelu vaatii pikkuisen itsekuria, mutta todellakin on sen arvoista.
Harrastuksen myotä opit uutta ja pikkuhiljaa, ajan kanssa tulet siinä paremmaksi ja paremmaksi. (Kohta saat huomata että mitä enemmän opit, sitä vähemmän tiedät ja kiinnostuksesi kasvaa koko ajan!) Tuo jos mikään on omiaan lisäämään itsevarmuutta.
Tuossa nyt oli vain yksi tehokas keino kohottamaan itsearvostusta.- hyvä ja paha
Olen huomannut sen että yleinen syy aikuisilla itsetunto ongelmaisilla on lapsuuden kotoa evääksi saatu alemmuuden tunne.
Tämä on yleistä niillä joilla on sisaruksia, yleensä ainoa lapsi saa rakkautta ja itsetunto ongelmia ei tule.
Jostain kumman syystä joku ei aina pesueesta ole jomman kumman vanhemman mieleen ja saa tuta kaiken kuran niskoillaan, näin alemmuuden tunne pääsee muodustumaan joka kantaa sitten aikuisenakin.
Otan esimerkin.
Jos hieman pulska lapsi saa kuulla kotoaan asiasta huomautuksia ja arvostelua, hän kokee asian niin ettei häntä hyväksytä ja ettei hän ole saman arvoinen kuin sisarensa, ja ettei vanhempien rakkautta ole.
Tälläinen ihminen käyttäytyy häpeillen itseään ja kehoaan kohtaan vanhempanakin, hän on tapuvainen masennukseen ja pyrkii peittämään häpeäänsä jääden usein ilman kavereita.
Kun taas pulska rakkautta osakseen saanut lapsi tuntee olevansa rakastettu sellaisenaan , ja osaa olla oma itsensä myöheminkin.
- vahvistumaan päin
Itsetunto ja kiltteys ei kumoa toisiaan. Minulle huono itsetunto näkyy ihmisissä joiden pitää koko ajan todistella itseään, ja näyttää miten hyviä he ovat. Hyvä itsetunto tarkoittaa sitä, että tietää kuka on ja missä seisoo, ja on ylpeä siitä. Se ei siis milloinkaan ole toisen alistamista, vaan jonkinlaista hiljaista ymmärtämistä. Monestikin hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset on niitä jotka saattaa jäädä hiukan taka-alalle, mutteivät kuitenkan ole varsinaisesti niin hiljaisiakaan.
Olin itse koulukiusattu, ja päätin jo silloin etten tuo lapsia näin sairaaseen maailmaan missä yhden ihmisen elämä voidaan romuttaa noin lopullisesti. Olen 34 mutta kannan vieläkin noita kiusaamisen mörköjä mielessä. Ja tällä tiedolla voin kertoa, että vanhempasi ovat olleet todella rohkeita ja aidosti haluneet sinut maailmaan kun ovat voineet jättää tuon kaiken taakseen. Totta.. silloin on myös eletty toista aikakautta...
Tärkeintä itsetunnon kehittämiseen on varmasti se, että tunnistat omat rajasi, mikä on sinulle ei ja mikä kyllä, ja vahvistat näitä. Jos et muuten niin harjoittaen sitä ihan peilin edessä, niin hölmöltä kuin se vaikuttaakin. Lisäksi se auttaa että on oikea tai ainakin oma suunta elämällä, eli tiedät mitä haluat tehdä tai ainakin otat selvää siitä.
Onnea! Luota ennenkaikkea itseesi :) - love--
paljon hellyyttä itseään kohtaan mutta toki sopivan lujakin pitää oppia olemaan että ihmiset kunnioittaa.
Sivele pehmeitä voiteita hellästi kehollesi kuin silittäen jotain hyvin arvokasta aarretta tässä kovassa maailmassa, osta uudet alusvaatteet ja nuku silkkilakanoissa, hoivaa itseäsi kuin pientä vauvaa, kylve ja helli koska olethan nainen!!! Ei sinua kukaan muukaan helli kuin vai sinä itse, istu luonnossa ja aisti maailman ikiaikaisuus ja tunne kuinka me pienet ihmiset olemme täällä maallisella vaelluksellamme vain pienen hetken verran.
Juokse karkuun kaikkea mikä muistuttaa mistää kovasta olis sitten kyse ihmisistä tai asioista.- Mr t 1980
vanhemmistasi lähtöisin niin parempi on löytää pontta itsetuntoon kodin ulkopuolelta. Itsekin olen entinen koulukiusattu ja huonoista kotioloista, isä jatkuvasti vittuili ja vähätteli ja äitillä' taas työtä oman oman mielenterveytensä ja alkoholisminsa kanssa; hän ei kyennyt rakkautta antamaan vaiokka sitä halusikin. Aika monesti lievittä haavoja samoin etäisyys asioihin ja ihmisiin. Tuosta suorittajuudesta sanoisin, että se on hyvä asia opiskeluja ja työelämässä;pystyt hyviin suorituksiin ja saat arvostusta, todennäköisesti vieläpä vältät yt:t paremmin kuin firman lonnijat. Muista kuitenkin säästää itseäsi ja rentoutua kun sen aika on, akkuja kandee ladata. Jo tästäkin saat pontta huonolle itsetunnolle:pysty parempaan kuin muut, eli et ole huonompi!Ja mikä parasta mittarit ovat kaikille samat, toki suomalaisuuteen toki kuuluu kateus ja vähättely. Tässä oma isäni kunnostautui;kun kirjoitin uuden ällän vanhassa reaalissa, niin kommetit oli: älä nyt vaan luule olevasi mitään ja ei ne arvosanat (c,c ja m) muut olleet nyt niin hyviä!Mies itse ei ole edes lukiota käynyt!Suorittaminen voi olla kuluttavaa, ja siksi onkin tärkeää osata säästää itseään; näin jaksat pidempään ja paremmin. Kuten joku on sanonut:menestyminen on paras kosto!
Kiltteydestä ja muiden hyväksymisestä taas olen oppinut, että kaikkien kaveri ei voi olla. Toki on hyvä vtulla toimeen kaikkien kanssa, mutta on sula mahdottomuus, että kaikkia miellytät. Kiltteydestä pääsin pikkuhiljaa eroon, mutta lopullisesti vasta kun olin työssä, jossa joutui päivittäin katsomaan ihmisten kusestusyrityksiä. Jos olet liian kiltti sun yli tullaan aina ja ikuisesti kävelemään ja sut putsataan myös ylimääräisistä rahoistakin usein!:-( Tärkeintä on tulla toimeen itsensä kanssa, mulla ei ole niinkään väliä.
Itselleni on jo vuosia ollut aika sama mitä ihmiset ajattelevat minusta.
Muutuin ylikiltistä ihmisestä toiseksi oikeastaan yhdessä yössä; kun oma veljeni käyttä lainasa takauksessa hyväkseen, summa oli melko pieni, mutta kuopassa olon jälkeen nousin ja vahvempana. Tajusin olevani aina ja ikuisesti hyväksikäytetty ja kusetettava, jos olen kiltti ja kaiken hyväksyvä. Tätä en halua olla, vaan muutin linjaa. Maailma on erämaa kun niikseen tulee ja sen lainalaisuuksia emme voi muuttaa vaan niiden mukaan on elettävä. Ylikiltin ihmisen yli tullaan aina ylikävelemään, koska se on niin helppoa!Opettele puolustamaan etujasi, koska kukaan muu ei niitä tule ajamaan ellet tee sitä itse! Kuten Halme vainaa sanoi:kanveisissa ollaan kuin Liisa ihmemaassa, mutta sieltä on noustava tai sinne jäädään. Halme on toki inhimillinen tragedia, mutta mies pääsi suhteellisen pitkälle huonoista lähtökuopista.
a hyvä on oppia myös kostamaan; olo on parempi hyväksikäytön jälkeen jos pääset tasaamaan puntit väärintekijän kanssa. Se ei toki tuo mennyttä takaisin, mutta on parempi kuin olla tönittävänä ja hyväksikäytettynä. Jos omia vanhempiasi kohtaan sinulla on jotain hampaankolossa, niin suosittelisin selvittämään asian tavalla tai toisella, ennen kuin on liian myöhäistä. Eipähän jää kaivelemaan myöhemmin.
- lyyyyyyyyyyyserrrrrr
Ajattelinpa kirjoittaa tähän kun sopii mun tän hetkinen tilanne tähän teemaan. Mulla on kans ollu tenavana ja nuorempana tosi huono itsetunto ja olen ollut melkein omissa maailmoissani aina. Mua myös kiusattiin peruskoulussa, erityisesti ekoilla luokilla ja viel lukiossakin olin jotenkin 'outolintu'. Erityisesti äiti oli tosi ujo ja vaatimaton ihminen. SIksi en voinut äitiä sietääkään kun muistutti niin itseä.. tuntuu pahalta näin jälkeenpäin kun tajunnut mistä se johtui. Isä oli sitten hieman semmoinen sosiaalinen erakko. Itsessäni kyllä näen että huono itsetunto on tullut perintönä ja johtuu ehkä hieman vaatimattomista lähtökohdista kun ei oltu rikkaimpia mahdollisia.
Kävin 6-7 v sitte ryhmäterapian ja sit oli yksi hyvä parisuhde siinä jotka auttoivat tosi paljon hyväksymään itteeni. Nyt oon 31 v ja tuntuu että itsetunto on edelleen noussut ja olen aika tyytyväinen esim ulkonäkööni. Kauheeta jos tässä alkaa tosiaan joskus tulla laskusuhdannetta!! :D itsetunnon nousussa siis.
Vieläkin tosin tuottaa ongelmia kun ei ole kehittyny taitoja puolustaa itseään :(
Nyt oon törmänny siihen tosi pahasti kun olen seurustellut melkein vuoden vanhemman miehen kanssa joka on elämänsä aikana tehnyt töitä että on nyt ehkä keskitasoa parempi elintaso. Hänelläkin on hieman huono itsetunto mutta jollain tavalla pystyy olla näyttämättä sitä ulospäin. Vaatimattomista oloista lähtöisin hänkin. Mutta ongelmana on se että hänellä on entisestä avioliitosta tytär jolla tuntuu olevan tosi hyvä itsetunto ja "iso ego" joka saa mut ihan kutistumaan. Tottunut rikkaisiin elinoloihin myös. Eli ns. kermaperse ehkä ;) Monesti kun hän on käymässä yritän ensin elää normaalisti siinä talossa mutta tuntuu et se ihminen imee musta kaikki voimat. Monesti niin ahdistaa kun tunnen itseni kolmanneksi pyöräksi ja ihan surkeaksi sosiaalisissa taidoissa että olen yhtäkkiä saattanutkin lähteä jonnekin. Mies ei tietenkään tuota tajua.. Ja mä tietenkin oon alkanu vihata sitä tytärtä.. Se ei koskaan suoraan näytä mitä musta ajattelee mutta selvästikin kuvittelee että hän on talon emäntä, he kun elivät muutaman vuoden talossa kaksistaan. Tämä ylikäveleminen on erityisesti alkanu vasta viimeaikoina en tiedä miksi!?!?! viimeksi koitin sanoa hänelle vastaan jossain ja mun ääni kuristui ihan pieneksi piipitykseksi... :,( sitten tuli kamala riita miehen kanssa kun tytärhän tietty on sen silmäterä, vaikka jo parissakymmenissä onkin... tuntuu tosi pahalta että en onnistunu "yltämään niiden tasolle" ja olemaan normaali. olisin niin halunnu olla sen miehen kanssa. Nyt olen "pakomatkalla" kotipuolessa..... oli pakko päästä pois kun asiat niin sotkussa. Kuulostaako kenestäkään tutulta?? - olemme samanlaisia
Minullakin oli hyvin huono itsetunto nuorena, sillä sain kovan kasvatuksen, jossa todella rangaistiin monesta asiasta. Ikävä vain, että veljeni osasi kääntää asiat niin, että jouduin hänen teoistaan syntipukiksi.
Olin kiltti lapsi ja tein kovasti työtä jo lapsena, koulupäivän jälkeen viikonloppunan luutusin koko asunnon lattiat. Pesin pyykkejä ja paljon muuta.
Minulla oli kahvikuppineuroosi, sillä pelkäsin aina olevani huonompi kaikessa, mutta yritin aina vain tehdä parhaani. Tein valtavasti käsitöitä, vaatteet itselleni. Kapiot nimikoituina.
Sain kuitenkin kouluttautua ja pääsin työelämään, jossa tein kaikkeni pärjätäkseni ja aloin saamaan hyväksyntää.
Sitten työnantajani alkoi kouluttaa, se missä sain parhaiten oppia tähän omaan ujouteeni oli, että pääsin kurssille jossa opeteltiin esiintymistä teatterinjohtaja Jouko Turkan oppien mukaan. Tunsin pärjääväni joukossa ja opin ymmärtämään, etttä ei tarvitse katsoa muita, vaan on oma itsensä.
Tänään olen tästä syystä paljon vahvempi ihminen, minua ei kiusaa se minkälaisissa vaatteissa kuljen, kenen kanssa keskustelen. Olenkin saanut keskustella monien henkilöiden kanssa, esim. Helena Ranta. Elisabeht Rehn ja monta monta muuta. En enää koe olevani huonompi.
Monasti olenkin sanonut, että me kaikki ihmiset tulemme samasta paikasta ja menemme samaan paikkaan, mitään ei matkaan saa. Joten se aika jona me täällä maan kamaralla ollaan, tulee käyttää tietenkin omaan edistymiseen ja omaan arvokkaaseen elämään, ei tule herroja kumartaa, sillä olet samanlainen ihminen kuten hekin.
Kun kunnioitat itseäsi pääset pitkälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh741933Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr971673- 1471227
- 59688
- 198662
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol6636- 54557
Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako191553- 46498
Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </337462