Keski-Pohjanmaa osaksi pohjoista pitkän kiistelyn jälkeen. Hallituksen RKP-junttaajat hävisivät ja Thors sai takkiinsa jälleen kerran. Lue linkistä koko pitkä juttu.
"Ratkaisu syntyi tiukassa äänestyksessä
Pitkään muhinut kiista ratkaistiin ministerityöryhmässä äänestämällä. Pohjoisen kannalla oli äänestyksessä kolme ministeriä. Vihreiden Tuija Brax esitti maakunnan jakamista kahtia niin, että Kokkola suuntautuisi etelään ja muu maakunta pohjoiseen. Braxin ehdotusta kannatti kaksi ministeriä. RKP:n Astrid Thors puolestaan esitti koko maakunnan suuntaamista etelään. Hän jäi äänestyksessä yksin"
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/06/keski-pohjanmaa_osaksi_pohjoista_807623.html
Keski-Pohjanmaa osaksi pohjoista
Julkaistu 16.6.2009
"Ruotsinkieliset ovat kannattaneet suuntautumista etelään ja pelkäävät yhteistyön pohjoiseen vaarantavan ruotsinkieliset palvelut."
"Ratkaisu syntyi tiukassa äänestyksessä
Pitkään muhinut kiista ratkaistiin ministerityöryhmässä äänestämällä. Pohjoisen kannalla oli äänestyksessä kolme ministeriä. Vihreiden Tuija Brax esitti maakunnan jakamista kahtia niin, että Kokkola suuntautuisi etelään ja muu maakunta pohjoiseen. Braxin ehdotusta kannatti kaksi ministeriä. RKP:n Astrid Thors puolestaan esitti koko maakunnan suuntaamista etelään. Hän jäi äänestyksessä yksin"
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/06/keski-pohjanmaa_osaksi_pohjoista_807623.html
Keski-Pohjanmaa osaksi pohjoista
Julkaistu 16.6.2009
"Ruotsinkieliset ovat kannattaneet suuntautumista etelään ja pelkäävät yhteistyön pohjoiseen vaarantavan ruotsinkieliset palvelut."
Vastaukset 63
Vanhimmat
Asteroid usuttaa vieläkin enemmän mamuja kuntiemme ovia paasaamaan!!!!!!
Suomenruotsalaiset paskat, kyllä te vielä saatte itse sitä mitä olette hakeneetkin.
Kerro
Kypsää käytöstä:
"Osa puolueen kansanedustajista, joukossa myös kulttuuriministeri Stefan Wallin, osoitti mieltään eduskunnan äänestyksissä. He äänestivät pelisääntöjen vastaisesti oppostion mukana hallituksen esitystä vastaan kun eduskunta päätti uuden lääkealan keskuksen perustamisesta." (YLE)
lukekaas eilisen ja toissa päivän uutisia Vaasan osalta niin huomaatte että asia oli jo sovittu. Joka tapauksessa hienoa ettei vähemmistö saanut päättää mihin enemmistö menee.
vähitellen pääsemässä irti RKP:n liekanuorasta - ainakin on saatu hieman lisää liikkumavaraa. ;-)
Suomen hallituksessa taitaa olla mennä suomenruotsalaisten (RKP) siedätyshoito tulevaisuutta varten. Sen takia pyysin Ruotsin valtiopäiviltä uuden kielilain, minkä suomensin saman tien ja lähetin mm. kaikille kansanedustajille.
HA HA HA HA HA HA HA HA!!!!!!!!!!!!!
Tiedättekö svekomaanit, mistä tässä on kyse? Kyse on siitä, että kun vaaditte mahdottomia, ts. pakkoja, sekä liioittelette juttuja ruotsin aseman osalta, ette lopulta saa mitään.
Puolueiden 5. kolonna on nämä kiintiösuomenruotsalaiset, joita on pesinyt joka puolueeseen.
"Kansanedustaja Jacob Söderman (sd) vaatii Hufvudstadsbladetissa..."
Söderman on SDP:n kiintiöhurri ja sen kyllä huomaa. On siellä SDP:lla muitakin, vaikkapa Tommy Tabermann ja etenkin naisia kuten Maarit Feldt-Ranta ja Päivi Lipponen. Päivi tuntuu saaneen tartuntansa Paavo pakkoruotsittajalta, joka on täysi luopio Freudenthal -rasistimitaleineen.
Kepulla on Limingassa Suomen 1. ruotsinkielinen piiriosasto Helena Tronbergin johdolla... KePulla onkin kaikkein pahimmat perinteet RKP:n talutusnuorasta, sillä Virolainen toi pakkoruotsin peruskouluun 1970 -luvulla ollessaan opetusministerinä!
Jokaisella puoluella on omat kiintiöhurrit ja Vihreillä niitä taitaa olla aika montakin. Tuosta alla olevasta selviää ainakin yksi eli Brax ja se De Gröna itse eli Tarja Cronberg, jonak kaudella nimeenkin tuli tuo annos pakkoruotsia. Kokoomuksella on Sasinsa, joka on luopiomaisesti vaihtanut äidinkielekseen ruotsin, vain päästäkseen Folktingetin johtopaikoille. Sinne kun ei pääse muut kuin ruotsia äidinkielekseen tunnustavat. Kristillisillä on Kalliksensa. Miten on Persujen laita? Kukas Lehner siellä lieneekään...
Koska Kepu tekee hajuraon suomenruotsalaisiin? Kokkalassa kiisteltiin vuosikaudet mihin suuntaan sen kehitystä viedään. Siis suomalaisieen vai ruotsalaiseen suuntaan.
Keski-Pohjanmaa osaksi pohjoista pitkän kiistelyn jälkeen. Hallituksen RKP-junttaajat hävisivät ja Thors sai takkiinsa jälleen kerran. Lue linkistä koko pitkä juttu.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/06/keski-pohjanmaa_osaksi_pohjoista_807623.html
Keski-Pohjanmaa osaksi pohjoista
Julkaistu 16.6.2009
svenskfinlandiasta. Nam nam nam.
Nam nam nam.
vain 1 % hävisi tässä mediakiistassa oikeesti
Ollaan varmaankin samaa mieltä monesta asiasta, mutta nyt kyllä heitit ihan hatusta nuo kiintiöhurri nimet puolueissa. Osa niistä kalastelee ääniä ( ansiotuloa ) hurriudellaan, osa voi jopa olla mitä sanot. En viitsi kommentoida kuka on kuka, melkein sisäpiiri tieoa on :-)
pelkällä hurriudellaan
Missään muussa maassa se ei onnistuisi
Ikävä uutinen. Tämänpäiväista päätöstä vastaan oli Suomen jokainen hallintooikeuden asiantuntija, sekä puolustusministeriö. Lisäksi toimenpide rikkoi pahasti Suomen ratifioiman Euroopan neuvoston alueellisen vähemmistökielen stagdaa, johon ruotsin kieli Suomessa vähemmän käytettynä virallisena kielenä kuuluu, ja jota Suomen viranomaiset ovat vahvistaneet noudatettavan suomenruotsalaisten osalta. Ikivanha ruotsalaisalue Pohjanmaalla raiskattiin kahtia. Kyseessä oli pelkkä keskustan valtapeli. Suomessa on kunnallinen itsehallintojärjestelmä, ei mikään maakunnallinen.
On kuvottaa lukea Heikki Talan kommentteja asiasta, päätöksellä kun ei ollut mitään tekemistä pakko-ruotsin kanssa.
Tässä artikal 7 b) Euroopan neuvoston alueellisen vähemmistökielen sopimuksesta.
"alueellisen kielen tai vähemmistökielen maantieteellistä aluetta kunnioitetaan sen varmistamiseksi, että olemassaolevat tai uudet hallinnolliset rajat eivät muodosta estettä kyseisen alueellisen kielen tai vähemmistökielen edistämiselle"
Vähemmistöjen historiallsen asuinalueiden kunnioitus lyödään myös lukkoon Euroopan neuvoston kansallisia vähemmistöjä, johon suomenruotsalaiset kuuluvat, koskevassa sopimuksessa, artikla 16.
"Parterna skall avhålla sig från åtgärder som ändrar befolk-ningsproportionerna i områden som bebos av personer som tillhör nationella minoriteter och syftar till att inskränka de rättigheter och friheter som följer av principerna i denna ramkonvention."
suomalaisia Kokkolassa on ollut enemmistö jo vaikka kuinka kauan!!!!
Asetus kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevan puiteyleissopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta:
Artikla 16,
"Sopimuspuolet pidättyvät toimenpiteistä, jotka muuttavat väestörakennetta kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden asuttamilla alueilla ja joiden tarkoituksena on rajoittaa tähän puiteyleissopimukseen sisältyvistä periaatteista johtuvia oikeuksia ja vapauksia".
Tarkistin vielä että suomenruotsalaiset kuuluvat myäs tämän sopimuksen sovellusalaan, siis kansallisiä vähemmistöjä koskevaan sopimukseen alueellisen vähemmistökielisopimuksen lisäksi, ja kyllä kuuluvat. Euroopan neuvoston kansallisia vähemmistöjä ovat myös "Swedes in Finland", kuten Neuvosto asian ilmaisee.
Ja joku idiootti kehtaa vielä väittää Suomen olevan mallimaa vähemmistöjen kohtelussa.
Kunnan enemmistö on ruotsinkielinen jos sen asukkaista puhuu ruotsia 8 %
Tai kunnassa asuu vähintään 3000 ruotsinkielistä.
muutetaan???
MISSÄ????
Pohjanmaalla mitään ruotsalaisaluetta ole. Alue on kaksikielinen, suomen- ja ruotsinkielisiä suunnilleen fifti-fifti. Vaasassa suruja vain 26 %.
"alueellisen kielen tai vähemmistökielen maantieteellistä aluetta kunnioitetaan sen varmistamiseksi, että olemassaolevat tai uudet hallinnolliset rajat eivät muodosta estettä kyseisen alueellisen kielen tai vähemmistökielen edistämiselle"
Eiväthän ne estettä muodosta - eikä tuon sopimuksen edes pitäisi koskea ruotsia, joka on virallisen kielen statuksella eikä vähemmistökielen statuksella.
väestörakenne, se on vain kieli, ei mitään muuta
on historiallisesta ruotsalainen territoorio ja siellä asuu suomenruotsalainen kansallinen vähemmistö. Ruotsi Suomessa kuuluu vähemmän puhuttuna virallisena kielenä Euroopan neuvoston alueellisen vähemmistökielen sopimukseen, ja "Swedes in Finland" on kansallinen vähemmistö, kuten Neuvosto asian ilmoittaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/European_Charter_for_Regional_or_Minority_Languages
Aiheesti kirjoitti juuri vähemmistöihin erikoistunut EU komissaarille työkennellyt juristi Johan Häggman.
"Karlebyfrågan och Europarådet"
http://www.finlandssvensksamling.org/?page=70
ei kunnioittanut edes omaa perustuslakiaan päätöksessä. Kaksikielistä kuntaa ei tulisi ikinä liittää yksikieliseen hallintokokonaisuuteen.
Keskusta ei kunnioittanut pätkääkään maansa historiallisia vähemmistöjä,
"Sopimuspuolet pidättyvät toimenpiteistä, jotka muuttavat väestörakennetta kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden asuttamilla alueilla ja joiden tarkoituksena on rajoittaa tähän puiteyleissopimukseen sisältyvistä periaatteista johtuvia oikeuksia ja vapauksia".
Kokkolassa 8% sveduja ja Suomalaisia 92 % ! Maakunnassa on 92 % Suomalaisia ja 8% sveduja...joten on luonollista että suunta pohjoinen.
Miksi 4% vähemistön mukaan pitäisi elää ?
Saamelaiset elää ja voi hyvin. Saamelaiset yrittävät reilusti ajaa etujaan !
Te, 4% mitättömät Suomenruotsalaiset(RKP) varastatte,huijaatte ja aina vilpillä
ajatte omaa etua !
Lahjonta,kiristys ym ym yms on teidän tapa toimia !
Keskipohjanmaan Suomalaiset ovat vuosikymmenet kärsineet teidän svedujen
kierosta luonteesta ! Suomalaiset yritykset ovat saaneet murusia TE-keskuksen
kautta ja hurrit ovat imeneet kuin punkki kaiken valtion yritystuen !
Kuinka paljon on Närpiön tomaatteja tuettu tai Rani plats oy ab??
Kuinka vääristynyttä tukeminen on ollut vaasan ja keskipohjanmaalla ?
Rkp nykyinen linja alkaa kääntymään sitä vasten !
Rkp sortolinja joka sektorilla synnyttää vastaliikkeen ja se iskee nyt takaisin !
ei kunnioita edes omaa enemmistöään. Kaksikielisiä kuntia liitetään koko ajan yksikieliseen hallintokokonaisuuteen, JONKA SEURAUKSENA MYÖS ENNEN TÄYSIN YKSIKIELISESTÄ HALLINTOALUEESTA TULEE KAKSIKIELINEN!
Näin kävi esim. poliisin hallintorakenneuudistuksessa. Esimerkkinä voi mainita esim. Kymen poliisipiirin, josta tuli kaksikielinen, koska koko alueella on YKSI kaksikielinen kunta ja näin RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ ON 1 % KOKO ALUEEN VÄESTÖSTÄ. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 100 %:lta POLIISIN VIRKAMIEHISTÄ VAADITAAN RUOTSIN TAITO 1 %:n TAKIA.
RUOTSINKIELISTEN KIELELLISET OIKEUDET EIVÄT OLE MUUTTUNEET mitenkään hallintorakenneuudistusten myötä, mutta sen sijaan KAKSIKIELISET ALUEET OVAT LAAJENTUNEET, JONKA SEURAUKSENA VIRKAMIESTEN PAKKORUOTSI ON LISÄÄNTYNYT.
Mutta svekomaanin mielestä edellinen onkin ruotsinkielisten syrjimistä. Suomessa pompotetaan KOKO enemmistöä HELSINGISTÄ UTSJOELLE pienen, alueellisen vähemmistön takia.
virkamiesruotsiin ovat täysin naurettavia. Euroopassa ei ole yhtään valtio,ta joka rikkoisi yhtä paljon ja systemaattisesti perustuslakiaan kuin Suomi. Kielakia ei noudata juuri yksikään viranomainen Etelä-Suomessa,ei edes kaksikielisissä kunnissa. Tilanne on suoraan sanottuna katastrofi. Oikeusministeriön raportti asiasta oli murskaavaa luettavaa.
Voit itse yrittää kokeilumielessä soitaa Helsingin poliisin ja yrittää asioida ruotsiksi. Minä olen yrittänyt.
Kaikkien Euroopan neuvoston vähemmistösopimusten rikkominen tämänpäivän päätöksellä oli vain jäävuoren huippu. En tule enää koskaan elämässäni Suomen lippua heiluttamaan tai sille mitään kunnioitusta suomaan.
suomalaisia? Hehän eivät missään nimessä ole vähemmistö, joten mikään vähemmistösopimus ei koske heitä. Niinhän RKP jatkuvasti väittää. ;-)
Suomenruotsalaisilla on ongelma. Suomalaisilla on helpompaa; ruotsalaisia emmem ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme siis suomalaisia!
Suomenruotsalaiset ovat suomalaisia, mutta eivät missään tapauksessa ole suomalaisia. Kyllä tuossa pyörityksessä alkaa jakoketju hyppiä useamman hampaan verran! ;-D
Soita ja saat puhua ruotsia ja ne ei silti ymmärrä sinua !
Ja mitä tulee siihen et saa palvelua omalla kielellä, ei sitä saa saamelainen eikä venakko. (helsingissä)
Jospa tarkistat navigaattorista, mikä maa ja valutta ?
Sitten, toi höpinä Euroopan vähemistösopimus. Mitä historia kertoo pgk ??
Karjalan evakot ja teidän pyhämaa ?
Ahvenanmaa ja suomalaiset vähemmistöt ?
Vaasan sairaat ja ruotsalaiset rosvot ?
Rkp ja välikysymys sotasyyllisten osalta,yhdessä valvontakomission kanssa?
Vääristelty sotahistoria, talintiikerit ja jr61 ( ratkaisu paikat närpiön rannoilla )
Sun ja autonominen tasavalta, se tuo sisällissodan suomeen ja saatte sen verran maata mitä kirkon pihalta löytyy!!
siitä, että Tukholman poliisilaitoksella
puhutaan myös suomea.
Kannattaisi Talan & kumppaneidenkin
ottaa oppia Ruotsin palvelutasosta.
osu omaan nilkkaan. Olet nimittäin esittänyt
melko rasistisia mielipiteitä ja jos esittelet niitä
myös tuolla ulkona (jos nyt sieltä verhojentakaa
ulos eksyt), niin voi Suomi taas saada moitteita
sieltä "ihanasta" EU:sta.
Oletko tosissaan sitä mieltä, että hyvästä suomentaidosta tulisi rangaista suomenruotsalaisia, niin, että het eivät saisi täysiä perusoikeuksia, eli käyttää äidinkieltään edes omilla maillaan, Svenskfinlandin sydänmessä, eli Helsingissä. Ymmmärtäisin jos puhut Tohmäjärvestä, mutta ei. Luulin myös aiemmin, että tosissaan kannatat virallista alueellista vähemmistökielen asemaa ruotsille. Et kykyne edes valheitasi rationaalisesti puolustamaan.
Hyvästä suomenkielestä tulisi aina palkita, ei rangaista.
Ai 500 000 asukkaan Helsinki on osa " svenskfinlandia" ?
Yhtä järjetöntä kuin sanoa että Vantaa jossa 170 000 suomenkielistä ja 5000 ns ruotsinkieliseksi rekisteröitynyttä on " elävästi kaksikielinen"
Ei näille svekojen illuusioille ole mitään rajaa.
Joku Närpiön periferia on toki oma lukunsa.
ainoastaan Korsnäsin kuntaan
on Svenskfinlandin sydänmessä, ja osa historiallista ruotsalaista territoriota. Suomalaiset Helsingissä, ovat maan sisäisiä maahanmuuttajia, ei alueen alkuperäisasukkeja. Vuonna 1820, Helsingissä asui 200 suomenkielistä, ja noin 5000 ruotsalaista. Tästä on tilasto.
Se, että suomenkieliset ovat käynnistäneeet valtavan maahanmuuton Svenskfinlandiin viimeisin viidenkymmenenvuoden aikana on tietenkin ikävää. Kaikkien vähemmistöprinsiippien ydin on kuitenkin se, että vähemmistön historiallista teritoriota kunnioitetaan.
Ruotsalaiset rantarosvot tunkeutuivat rannikolle aikoinaan ja on ihan kohtuullista että heidät tungetaan sieltä pois.
Kumma kun näitä ruotsalaisia ei ole ollut sisämaassa ihmeemmin. Mustasaarikin oli aikoinaan täysin suomenkielistä aluetta kunnes ruotsalaiset rantarosvot sinne tulivat.
Helsingissä englantia kuulee enemmän kuin muumiruotsia nykyään. Ai niin rkp:n hurrit ovat kiljuen olleet vaatimassa ruotsinkielisten eläkeläisten palvelua joka paikassa muumiruotsiksi. No kun ei ole näitä ruotsinkielisiä palvelijoita- joten palvelkaa toinen toisianne.
Nyt ei eletä historiassa eikä onneksi ruotsalaismiehityksen aikaa!
Tosiasia on että muumiruotsi on kuihtumassa stet by step. Eikä ole olleenkaan huono asia.
Pois pakkåruåtsi.
koskaan ollut mitään territoriota. Ruotsinkielisillä ei koskaan ole ollut mitään omia alueita.
Mutta eihän sinua enää kukaan ota tosissaan, kun sekoitat tämän päivän ja 190 vuotta sitten olleen tilanteen. Jos näin teet, pitäisi sinun vaatia ainakin saamelle ja venäjälle samaa asemaa kuin ruotsilla on.
ME FENNOT KATSOMME TULEVAISUUTEEN KIELIPOLITIIKASSA, KUN SVEKOMAANIT KATSOVAT HISTORIAAN, SIINÄ ON SE ERO.
Vanhimmat germaaniperäsiet löydökset maassamme on suurin piirtein yhtä vanhat kuin "suomalaisetkin". Mitä tällä oli ennen jääkautta ei ole voitu vahvistaa koska parin kilsan paksuinen jäämassa on tuhonnut sen.
Sen jälkeen ensimmäisinä tuli saamelaiset jotka sitten tungttiin eri ryhmittymien voimin Lapin "reservaattiin".
Skandinaavialaisia on ollut pitkin rannikkoa paljon pidempään mutta jonkin asteinen pysyvän asutuksen muuttoaalto lännestä tapahtui 1000-1400, jolloin skandinaavien määrä nousi, Ruotsin muodostumisen yhteydessä ja valtion alkuaikoina. Ruotsin sisäistä muuttoliikettä voi verrata Suomen sisäissen muuttoliikkeeseen satoja vuosia myöhemmin jossa mm. svenskfinlandin kaupungit etelässä suomenkielistyivät.
Nettifennot käyttävät tällaisesta muuttoliikkeestä ties mitä nimityksi silloin kun ruotsinkieliset liikkuvat maan sisällä, mutta vallan toisia silloin kun suomenkieliset ltekevät samaa.
Onko siis Helsingforsin "valtaus" oikeutetumpaa kuin Östra Sverigen?
"Ruotsinkielisillä ei koskaan ole ollut mitään omia alueita. "
Ei ole muuten suomenkielisilläkään.
"ME FENNOT KATSOMME TULEVAISUUTEEN KIELIPOLITIIKASSA, KUN SVEKOMAANIT KATSOVAT HISTORIAAN, SIINÄ ON SE ERO"
No mistä se "kuka oli täällä ekaks" typeryys johon nettifennot lankeavat päivättäin sitten kumpuaa.
Entäs kaikki freukkapropaganda? T
ai Talan loputtomat löpinät joistain lukiolaismarsseista ja galluplukujen aikasarjoista. Tai hänen jo parikymmentä vuotta kestänyt "Suomen uusi kielilaki" jonka piti ilmestyä jo aikoja sitten mutta jatkuvasti lykkääntyy.
Tai pakkoruotsin joka on ollut ihan kohta poistumassa jo ikuisuuden. Nettifennojen tulevaisuus lykkääntyy aina yhtä paljon. Sekin on historiallinen fakta.
Ja maamme kaksikielisyyskin liittyy kiinteästi meidän taustaamme eli historiaan. Vajaa parisataa vuotta sitten ryhdyttiin suurtalkosiiin kaksikielisyytemme perustamiseksi. Vanhan virallisen kielen rinnalle nostettiin toinen tuoreempi virallinen kieli. Ja hyvä niin koska muuten meillä olisi aika yksitoikkoinen kielipoliittinenkeskustelu siitä että onko stadin murre vai Närpiön murre oikeampaa, aidompaa, vanhempaa äidinkieltämme. Miten lausutaan Tala? "taala" kuten stadin hurrit vai tala kuten moninpaikoin maaseulla. Itse asiassa se lausuttaisii "toola", koska ilman suomenkielistä ankkuria ruotsinkielen murteemme olisi riikinruotsin tapaan liukunut kohti englantia.
Tala, taas on faktat hakusessa.
Suomenruotsalaiset ovat de facto vähemmistö. Suomen viranomaiset ovat vuonna 1999 sitoutuneet noudattamaan Euroopan neuvoston alueellista vähemmistökirjaa ruotsin kieleen Suomessa, vähemmän käytettynä virallisena kielenä, ja lisäksi Suomen viranomaiset ovat lupautuneet soveltaa myös Euroopan neuvoston suojaa kansallisille vähemmistöille suomenruotsalaisten osalta. Tämän vuoksi Suomi raportoi neuvoksella käyttäen suomen ja ruotsin kielisissä käännöksissä suomenruotsalaisista termiä, suomenruotsalaiset/finlandssvenskar. Termi, jota kansallinen laki ei tunne. Tässä tapauksessa kansallisella lailla on hyvin vähän merkitystä. Suomenruotsalaiset ovat yksi eurooppalaisista kansallisista vähemmistöistä.
Suomenruotsalaiset eivät tietenkään ole mitään suomalaisia, sanan oikeassa merkityksessä. Näin on orkeintaan primitiivisissä uraalisessa kielessä kuten Suomi, joka ei tunne tarkempia nyansseja. Tämä on myös osaltaan jotain RKPn ja Folktingetin PR-työtä, jolla huomioidaan suomalaisten heikko kansallinen itsetunto, ja suomenruotsalaisten korkeampi "social prestige" Suomessa. Suomalaiset ovat herkkiä, ja suuttuvat mikäli suomenruotsalaiset pitävät kovaa mekkalaa erillisidentiteetistä. Suomenruotsalaiset ovat suomenmaalaisia, ja edustaa ruotsalaista etnisyyttä Suomessa muodostaen oman ruotsalaisen kansallisuuden maassa (Tore Modeen, 1999, "The cultural rights of Swedish ethnic group in Finland", Europa Ethnica)
tapahtumista vaan nykyajasta
Olisiko Suomessa vihdoinkin alkanut demokratiakehitys kohti länsimaista demokratiaa aikaisemman 5 %:n etuoikeutetun kansanosan sanelupolitiikan sijasta-- Tästä on hyvä jatkaa !
Älä kuitenkaan unohda, että tutkimuksen mukaan
n. 60% nuorista, 15-24 vuotiaista (siis opiskelijat),
haluavat "pakkoruotsin" säilyttämisen kouluissa.
Eiköhän sinunkin olisi aika myöntää, että ruotsinkieli
koetaan maassamme tarpeelliseksi.
Ainakin, he, joita tuo opetus koskee ja meille
muille "vanhuksille" asia ei mitenkään kuulu.
Nuorista 65-90 % vastustaa pakkoruotsia. Kaiken lisäksi Suomen Lukiolaisten Liitto ry, kokoomuksen, keskustan, vihreiden ja perussuomalaisten nuoret yksiselitteisesti vaativat nyt pakkoruotsin poistamista. Se takaa lopputuloksen eli kielivapauden ja virallisen yksikielisyyden. Ihan Ruotsin malliin (kts. Ruotsin uusi kielilaki 2009:600, joka tulee voimaan 1.7.2009).
Katso tutkimustulos. Siis n. 60% 15-24 vuotiaista,
SUOMENKIELISISTÄ nuorista, HALUAA säilyttää "pakkoruotsin".
Joten annetaanhan heidän
rauhassa valita ja opiskella.
Tuon lakisi luin aikaisemmin ja esitin sinulle siitä kysymyksen,
mutta taisi olla liian "arka asia sinulle", koska poistit koko
ketjusi heti.
Edes minimi määrää lapsia kokoon ruotsin luokkien perustamista varten. JOTEN KUNNAT EI VOI TARJOTA RUOTSIA. Ei kyse ole vanhempien toiveiden torjumisesta vaan vanhempien kiinnostuksen puutteesta ruotsia kohtaan.
Minimimäärä ruotsin opiskelijoita on kyllä vähemmän kuin 60 % lasten ikäluokasta.
et sä mikään isoäitee ole. Eikö kantti kestä
käyttää omaa nimimerkkiäsi?
Kyllä se tutkimustuloksen prosentti on edelleen
n.60 ja ala-asteella HALUTAAN ruotsia, mutta kun
fennomaasta ei löydy niitä opettajia (on näköjään muillakin,
kuin netti fennoilla, ollut vaikeuksia oppia ruotsinkieltä),
niin PAKOTETAAN lapset opiskelemaan tarpeetonta englantia.
Kun kerran näiden "puolueettomien" magma-tutkimusten perusteella lähes kaikki haluavat opiskella ruotsia, niin eikö sen voisi silloin muuttaa vapaaehtoiseksi aineeksi? Ne muutamat nettifennot jättäisivät ruotsin valitsematta ja kaikki muut saisivat suurella riemulla lukea ruotsia. Kaikki voittaa, eikö vain?
hyvä, jos ruotsinkieli otettaisiin tasavertaiseksi,
valinnaiseksi kieleksi PAKKOENGLANNIN rinnalle
ja sitä sitten myös opetettaisiin. Nyhän se ei onnistu.
Tuossa tutkimuksessa nyt vaan puhuttiin "pakkoruotsista",
eikä se nimityskään tuntunut nuoria häiritsevän.
No juuri samaa asiaahan täällä ollaan yritetty ehdottaa tuhanteen kertaan, mutta kun ei suruille meinaa kelvata. Hienoa, että sinä isoäitee olet ymmärtänyt tämän. Siis kouluissa ruotsin kieli samaan asemaan kuin englannin kieli on nyt, eli ei lailla määrätyksi pakolliseksi aineeksi vaan vapaasti valittavaksi. Ja ruotsin ja englannin lisäksi myös muita kieliä, joista voi valita.
miten se voi käytännössä toimia, kun ei toimi nytkään,
vaan rikotaan lakia tuon kielletyn "pakkoruotsin"opetuksen
suhteen? On nimittäin nämä meidän herrat päättäjät
sen verran jenkkifaneja.
Miksei se voisi toimia? Lakimuutos vaan niin asia on sillä selvä. Aloitetaan vaikka poistamalla peruskoululaista maininta toisesta kotimaisesta.
Ja miten niin lakia rikotaan pakkoruotsin suhteen? Kyllä sitä pakolla opetetaan jokaiselle raukalle ihan kuten lakipykälissä lukee.
Mielestäni on aivan käsittämätöntä, että kaksikielinen kunta pitää siirtää muuten täysin suomenkieliseen hallintopiiriin kun vieressä olisi mahdollista olla kaksikielisessä piirissä. Kokkola on perinteikkäästi ollut vahvasti ruotsinkielinen, kunnes viime vuoden vaihteen kuntaliitoksessa Kokkolaan liitettiin täysin suomenkielisiä kuntia mikä laski ruotsinkielisten määrää n. 17 prosentista 13.9 prosenttiin. Osaisikohan joku sanoa milloin Kokkolasta tuli enemmistö suomenkielinen? Muutenkin olisiko jollakin tietoa mistä olisi mahdollista saada vanhoja tilastoja Suomen kuntien kielijakaumista?
Muutenkin mielestäni on tehty "tyhmiä" virheitä maakuntien rajoja tehdessä. Esimerkiksi miksi ihmeessä Pyhtään kunta on osa Kymeä, vaikka se voisi aivan hyvin olla osa vahvasti ruotsinkielistä Itä-Uuttamaata. Myös Lohjalla on käsittääkseni tehty ihmeellisiä liitoksia, jossa ruotsinkieliset kylät liitettiin osaksi Lohjaa kaupunkia maalaiskunnasta, jolloin koko Lohjasti täytyi tulla kaksikielinen vaikka ruotsinkieliset kylät olisi voinut liittää osaksi Siuntiota.
ei ole mitään merkitystä, nyt puhutaan nykyajasta
Tuota tuota, tekeekö sinun mielestäsi 17% kunnasta "vahvasti ruotsinkielisen" ? Kyllä se minun mielestäni on hyvin hyvin vahvasti suomenkielinen. Eihän tuo prosenttimäärä yllä edes EU:n 20%:n rajaan vähemmistökielen statuksesta.
Ja Lohjasta tiedoksi, että se on tällä hetkellä vapaaehtoisesti kaksikielinen. Lain mukaan se voisi olla täysin yksikielinen. Tiedä sitten, mitkä tahot tämän "vapaaehtoisudeen" takana ovat... Täyttä typeryyttä tuo. Voisihan kaupunki tarjota palveluja ja pystytella ruotsinkielisiä kylttejä ilman virallista statustakin. Ja taas virallisen kaksikielisyysstatuksen puuttuessa voitaisiin käyttää tervettä järkeä niin että jokaista metsäpolkua ei tarvitsisi merkitä kaksikielisin kyltein. Mutta tää on tätä.
Jopa enen magman monipuolisempaa kyselyä suhtautumisesta kaksikielisyyteen, ruotsinkielisiin ja ruotsin opintoihin, viimeisin "pakkoruotsikysely" osoitti vastustuksen laskeneen keskimäärin 67% paikkeille. Nuorten ja hyvin kuolutettujen joukossa luku oli vain naftisti yli 50%
Magman monipulisemmassa, laajemmassa ja vain suomenkielisille lähetetyssä kyselyssä kokonaiskuva oli jo yllättävänkin positiivinen. Ja jälleen nuorten arviot olivat muita ikäryhmiä huomattavasti myönteisemmät.
Ja Tala hei, sinunkaan kyselyissä numero ei ole koskaan ollut edes lähellä 90%. Miksi narraat?
pkq kirjoitti: "Keskusta ei kunnioittanut pätkääkään maansa historiallisia vähemmistöjä,"
Siis kuinka monta historiallista vähemmistöä ruotsalaisissa onkaan?
Ja miksi niitä pitäisi kunnioittaa?
Tai miksi pitäisi kunnioittaa yhtäkään ruotsalaista vähemmistöä? Törkeällä ja ahneella käytöksellään maamme ruotsalaiset eivät ole ansainneet minkäänlaista kunnioitusta keneltäkään.
PGK historia yhtä vähän mitä itse vähemistö, n 4%
Milloin Rkp on kunnioittannut Suomalaisia ?
Kerro edes yksi kerta että puolue olisi ajannut valtaväestön asiaa ja yhtä
tarmokkaasti kuin omia etujaan ?
Puhun nyt puolueesta en yksittäisistä Rkp jäsenistä !
Rkp,n historia on surullista luettavaa jos katsotaan valtaväestön silmin asiaa
ja "oikeita " historiaan liittyviä asiakirjoja.
Ei mitään muuneltua totuutta tai uudelleen kirjoitettua "historiaa"
Eilen tehtiin historiaa kokkolassa ja se oli enemistön mukaan viisasti harkittu
ja päätös sen mukainen. Mihin päätös perustui, pelkkään kokemukseen tehdä
yhteistyötä Rkp,n kanssa ja sitä oli kertynyt muutama tuskallinen vuosikymmen!
Ei edes kerjäläiset eläis niillä muruilla mitä annoitte tämän alueen yrityksille.
Teidän Nokialta huijatut miljardit eivät auttaneet ja ette pystyneet ketään lahjomaan !
Lopuksi ddr hieman historiaa
Pyhämaa karjalan evakoille !1939-1945
Välikysymys sotasyylisten puolesta ! (1945)
Ahvenanmaa !(1930-2009)
Vaasa ja potilaiden ryöstöretki yhdessä ruotsalaisten kanssa ! (2009)
Delegaatio Mannerheimin luona ettei vähemistö joudu eturintamalle ! (1941 )
Veljeily Venäläisten kanssa ! 1945 (ei veneily !)
Mökki kaupat lapissa ! 2009
ULf sundkvist
Forttum
Rkp " muumimamma&papan lahjonta,kirjanpito mitallit"
Lilius
Lista loputon ja pelkästään Kokkolasta saisi kirjasto-auton verran tavaraa !!
Kielilaki uusittava!
Rkp on hallituspuolue. Ainoa oppositiopuolue on Perussuomalaiset. Siksi Perussuomalaiset on Rkp:n päävastustaja.
"Rkp on hallituspuolue"
Se on tosiasia.
"Ainoa oppositiopuolue on Perussuomalaiset"
Se on puppua. Pääoppositiopuolue on SDP. Muut oppositiopuolueet ovat Vasemmistoliitto ja Kristilliset. PS on räksyttäjäpuolue joka vastustaa kaikkia ja kaikkea niin kauan kuin Soini asoista päättää. Kai sinäkin olet jo tajunnut ettei Soini koskaan tartu vallan kahvaan, vaikka kannatus nousisi 20%? 10% kansastahan ei ole vielä tajunut tätä. Kuulutko siihen vähemmistöön?
"Siksi Perussuomalaiset on Rkp:n päävastustaja."
PS:nykylinja kasvattaa RKP:n suosiota, koska RKP on kuitenkin vähemmistön puolue, ja vähemmistöt ovat tunnetusti tulilinjalla kun enemmistö oireilee.
sdp:hön on ruotsalaisten peitepuolue ja likaisten töiden suorittaja. Pakkoruotsitus on viime vuosikymmeninä pelannut niin, että rkp tilaa ja sdp toimittaa.
Tulee mieleen erään suositun sci-fi-elokuvan MasterBlaster-taistelija, jossa idioottimaisen lihasmöykyn olkapäillä, kypärän alla piilossa, istui pieni kääpiö, joka ohjasi idiootin toimintaa.
tämänkin päivän että todellinen Suomalaisuus jyrää RKP:n katalat juonittelut. Uudet tuulet taitavat nyt alkaa puhaltaa, ja vuosisatainen ruåtsalaisuuden kahleen ote maastamme vihdoinkin kirpoaa. Tästä on hyvä jatkaa!
Ole ollut koskaan rikkaus. Heti kun se oli mahdollista, haluttiin siitä eroon.
Kokkolan tulevaisuudesta ei nyt päätä hurrit ja se näyttää valoisalta.
Kokkola on aina ollut ja tulee aina olemaan JUNTTI-KYLÄ !!
TV1:n keskusteluohjelma 25.4.2009 pakkoruotsista:
http://www.youtube.com/watch?v=t_CokDGoACY
http://www.youtube.com/watch?v=syWXjaW2RY8&feature=related
Aiheesta lisää:
http://www.simplesite.com/Tala