Vaalitassut maahan

Hojo Hojo

Parhaillaan käytävä vaalirahoituskeskustelu osoittaa keskimääräisen ihmismielen suhteellisen matalaksi. Muutoin järkevät ihmiset hekumoivat asiassa monenlaisin ajatuksin, vaikka kesällä luulisi olevan muutakin hekumoitavaa. Vaalitassut on syytä laittaa tukevasti maata vasten ja pitää pää pilvissä muista syistä.

Vaalirahoitusjärjestelmä on Suomessa laadittu vasemmistoa tukevaksi. Tämä johtuu siitä, että ammattiyhdistysliikkeen saamat jäsenmaksutulot ovat maksajilleen verotuksessa vähennyskelpoisia. Näillä maksuilla kerätyn, huomattavan suuren varallisuuden tuottamasta voitosta ei tarvitse maksaa veroa. Lisäksi yhdistykset saavat jakaa rajattomasti vaaliavustuksia. Sen sijaan monet työnantajajärjestöt eivät kerää huomattavaa varallisuutta. Muistettakoon, että yhdistysten varallisuus on kaiken laillisuusvalvonnan ulkopuolella, mikäli yhdistys ei vapaaehtoisesti julkista tilinpäätöksiään. Epäilen, että työnantajajärjestöt julkistavat tilinpäätöksensä, mutta työntekijäjärjestöt eivät.

Nähtävästi useat pitävät liike-elämän mahdollisuuksia jakaa vaaliavustuksia loputtomia. Tällainen ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Liikkeenharjoittajat, avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt voivat periaatteessa antaa avustuksia ilman erityisiä rajoituksia, mutta osakeyhtiöiden suhteen tilanne on toinen. On ilmeistä, että em. haihattelijat, poliitikkomme ja hutkivat journalistimme eivät tiedä eivätkä ymmärrä asian todellista tilaa.

Osakeyhtiölaissa säädetään selkeästi, että lahjan antamisesta yleishyödylliseen tarkoitukseen päätetään yhtiökokouksessa. Hallitus saa käyttää tällaisiin tarkoituksiin ainoastaan varoja, joiden merkitys yhtiön tila huomioon ottaen on vähäinen. Edelleen laissa säädetään, että vastoin osakeyhtiölakia jaetut varat on palautettava, mikäli varojen saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää jakamisen tapahtuneen tämän lain vastaisesti.

Näiden säädösten valossa yhdistykset, joille Nova Group on jakanut vaaliavustusta, joutuisivat palauttamaan varat takaisin. Vaaleja varten perustetut yhdistykset on joko lopetettu tai varattomia, mistä syystä peräyttäminen on käytännössä mahdotonta. Kertakäyttöisten yhdistyksien tarve luonnollisesti kasvaa tästä syystä.

Äkkiä ajatellen jokaisen yritysjohtajan luulisi tietävän säännökset osakeyhtiön varojen käytöstä. Nova Groupissa ei ilmeisesti ole tiedetty tai sitten ei ole haluttu tietää. Jokaisen huippupoliitikon luulisi myös tietävän samat asiat. Nämä sanat kohdistan erityisesti Jutta Urpilaiselle, sillä hän on kaikessa toiminnassaan osoittanut, että hän ei kykene arvioimaan asioita suuressa mittakaavassa. Sosialidemokraatit ovat valinneet poikkeuksellisen pienen puheenjohtajan, joka ei kykene vetämään linjaa, vaan taipuu tutkimaan lillukanvarsia.

0

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2185
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        63
        781
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        770
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        686
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        507
        675
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        620
      8. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        560
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      10. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        59
        550
      Aihe