Rahat kuuluvat nyt ylälinjalaisille

Kyllä se juttu nyt vain niin on, että toiset voittavat ja toiset häviävät. Turha alkaa jälkeen päin vinkumaan kun on jo paskat housuissa; ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön - noin tulee todennäköisesti oikeuden tuomarikin toteamaan.

Lisäksi täytyy todeta, että suurin osa yli minimin menneistä sijoituksita oli ns. "helppoa rahaa", eli perintöjä ja sen sellaisia, eikä niiden menetyksiin sisälly mitään suurta tragediaa.
1278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ettei tule unohtaa sitä yhtä juttua

Otteita http://keskustelu.suomi24.fi/node/8162704, eli sanomisia yrittäjä OTT ETC Kavoniukselta, lainaukset "-merkein erotettu ei Kavoniukselta lainatusta tekstisisällöstä

"Talvisotayhteisöjen ja Wincapitan jutut"

"Vastine ja asian pointti oli itse lehti ja lehtitoiminta – ei mikään lehdellä kerättävä raha."

"Monien oikeusmurhattujen suuri ja raivoisa katkeruus on muuten fakta, joka faktana ei muutu yhtään mihinkään siitä sanonko minä sen vai en sano. Tämä katkeruus on myös osa EOK:n kollektiivista muistia ihan siitä riippumatta myös huomenna ja ylihuomenna, olenko minä silloin edes hengissä."

Ärrin murrin, ärrin murrin, NII!

"Talvisotayhteisöjen ja Wincapitan jutut ovat rakenteeltaan hyvin, hyvin samanlaisia."

NII!

Rahat kuuluvat nyt ylälinjalaisille! NII!
ei tod. millekään pikkusponsille! NII!


[On syytä muistaa, mitä tapahtui niin sanotussa talvisotayhteisöjen jutussa noin 10 vuotta sitten.]
-kärsijöinä veteraanit ja veteraanien tukijat jotka saatiin tukemaan aivan muuta, kuin veteraaneja.

Hakasuluissa lainaus toiminnanjohtaja Juntuselta, luettavissa vaikka tuolta: ajassanyt.net/eok-peraankuuluttaa-poliisilta.htm

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9803/980312/9803120193.html.
-Marraskuussa julkisuuteen tulleet talvisotayhteisöjen epäselvyydet ovat lamaannuttaneet kokonaan järjestöjen toiminnan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SavonSponssi kirjoitti:

Kyllä se juttu nyt vain niin on, että toiset voittavat ja toiset häviävät. Turha alkaa jälkeen päin vinkumaan kun on jo paskat housuissa; ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön - noin tulee todennäköisesti oikeuden tuomarikin toteamaan.

Lisäksi täytyy todeta, että suurin osa yli minimin menneistä sijoituksita oli ns. "helppoa rahaa", eli perintöjä ja sen sellaisia, eikä niiden menetyksiin sisälly mitään suurta tragediaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu