Viime yönä todistin Antipunikin uusinta taktiikkaa, nimittäin tyhmyys-taktiikkaa. Jossa Antipunikki selvitäkseen täydelliseltä umpikujalta heittäytyy täysin tyhmäksi ja kieltää tietävänsä kyseisestä aiheesta yhtään mitään! Uutta taktiikkaansa Antipunikki testasi päästäkseen irti väitteestään, että sosialismissa ja kommunismissa esiintyisi “kommunistista riistoa”.
Antipunikin tyhmyys-taktiikka selviää Antipunikin ja minun aiheesta käydystä keskustelusta palstalla. Lähtötilanne aiheeseen oli seuraavanlainen: 4.7, Antipunikki esitti näin:
”Millä nimellä sosialismissa kutsutaan sitä työn osuutta, jota työläinen ei saa itselleen?
Et taida tietää? Kalle auttaa ja kertoo sen olevan kommunistinen riisto.”
Vastasin Antipunikin viestiin seuraavana päivänä näin:
”…kaiketi sitten kansantaloudellisin teorioin ja käytännön esimerkein osoitat ja todistat tämän ”kommunistisen riiston”!”
Samana päivänä Antipunikki mainitsi yhden lauseen mittaisessa viestissään esimerkikseen ”kommunistiselle riistolle” ns. valuuttakaupat. Samana päivänä tyrmäsin Antipunikin kyseisen ”riistoesimerkin” ja osoitin ylipäätään riiston mahdottomuuden sosialismissa mm. näin:
”Siksi valuuttakaupat eivät voineet olla yhteiskunnallista riistoa, koska riiston perustana ovat yhteiskunnan tuotantovoimien ja -suhteiden sovittamattomat ristiriidat… sosialismissa ei ole mainitulta perustalta nousevia ristiriitoja, koska sosialismi perustuu tuotantovälineiden yhteiskunnalliselle omistukselle…”
”…valuuttakaupat eivät olleet luonteeltaan yhteiskunnallista riistoa, vaan stalinistisen ja jälkistalinistisen hallinto- ja komentojärjestelmään kuuluva erittäin vakava sosialistisen demokratian vastainen yhteiskunnallinen rakenne.”
Antipunikki otti väitteensä ”kommunistisesta riistosta” esille uudelleen 11.7. Väittäen näin:
”Kalle väitti, että neukkula esiintyi tulonsiirtoa, jossa työläisten työn tulokset siirrettiin kommunistikihojen taskuun. Esimerkkinä tästä hän mainitsi valuuttakaupat.”
Seuraavana päivänä kyselin Antipunikilta, että: ”Miksi toistat jo selvittämiäni asioita??? ”.
Samana päivänä esitin Antipunikille ja muille palstan äärioikeistolaisille työläisporvareille, että eivät massapostaisi palstalle jo tyrmättyjä väitteitään, kuten Antipunikki väitettään ”kommunistisesta riistosta”.
Mutta Antipunikki ei viis veisannut esityksistäni, vaan palasi 13.7 aiheeseen, toteamalla näin: ”… Kalle alkoi kutsua sitä sinulle aikaisemmin tuntematonta sosialistista työn osuutta kommunistiseksi riistoksi.”
Vastasin Antipunikille tuttuun tyyliin seuraavana päivänä ja pyysin jälleen perusteluja.
Tässä vaiheessa Antipunikki huomasi olevansa heikoilla. Ratkaisuksi Antipunikki keksi eilen, eli 14.7, uuden tulokulman aiheeseen, eli tällaisen:
”Kommunistinen riisto marxin mukaan”
”Jokaiselta kykyjensä mukaan jokaiselle tarpeidensa mukaan" pitää sisällään kommunistisen riiston, jossa työntekijä ei saa välttämättä kaikkia työn tuloksia itselleen vaan hän saa vain tarpeidensa mukaan - loput riistetään häneltä kommunistisella riistolla.”
Tyrmäsin Antipunikin uuden kulman aiheeseen yksinkertaisella lauseanalyysillä ja edelleen tivasin häneltä perusteluja, näin: ”…todenna väitteesi, että kommunismissa on väittämääsi "kommunistista riistoa", luonnollisesti tieteellisesti kestävin teoreettisin lähtökohdin!”
Sitten Antipunikki huomasi olevansa täydellisessä umpikujassa, joten mikä neuvoksi? Ja Antipunkin pururadalla välähti! Hän päätti heittäytyä tyhmäksi ja kieltää tietävänsä koko aiheesta mitään! Tähän tyyliin:
”Mitä sinulle pitäisi perustella”
”…kerrot tarkasti mihin Kallen väitteeseen odotat perustelua.”
Antipunikki vauhditti uutta taktiikkaansa kieltämällä koko väitteensä ”kommunistisesta riistosta”. Huomatkaa tekstin haparoivuus, se kielii Antipunikin hermostuneisuudesta.
”Et pysty sitä kertomaan koska sitä ei ole kuin sinun ******** aivoissasi - ei missään Kal”
Mutta aamulla Antipunikki oli jo sinut uuden tyhmyys-taktiikkansa kanssa, ja kyseli sen mukaisesti, näin:
”Olet väittänyt Kallen väittäneen jotakin, johon halusit perusteluja aikaisemmin - nyt kai olet ne perustelut löytänyt - joten kerrohan mistä väitteestä on kysymys.”
Näin siis toimi Antipunikin uusi tyhmyys-taktiikka, vaikka itse palstalle aiheen toi ja useissa viesteissään sitä esitteli, kuten minä yhtä useissa pyytelin aiheeseensa perusteluja! Kannattaa laittaa merkille, että Antipunikki liitti tyhmyys-taktiikkaansa aamulla uudelleen jankkaus-taktiikkansa, eli toi viestissään uudelleen esille väitteensä, mutta täysin ”tietämättömänä”, että olin ne jo kumonnut!
Näin toimii kiero ja valehteleva äärioikeistolainen porvari!
Antipunikin uusi tyhmyys-taktiikka!
6
264
Vastaukset 6
Koska sinun on aivan selvästi vaikea hahmottaa asiayhteyksiä useimmista viesteistä samaan aikaan niin meidän pitää edetä sinun tasosi vaatimalla tavalla - yksi asia kerrallaan.
Kalle kysyi sinulta näin:
"Millä nimellä sosialismissa kutsutaan sitä työn osuutta, jota työlainen ei saa itselleen?"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8270710/38644173
Sinä kiistit sellaista sosialismissa olevankaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8270710/38650305
Joten Kalle alkoi kutsua sitä sinulle aikaisemmin tuntematonta sosialistista työn osuutta kommunistiseksi riistoksi.
"Millä nimellä sosialismissa kutsutaan sitä työn osuutta, jota työläinen ei saa itselleen? Et taida tietää?
Kalle auttaa ja kertoo sen olevan kommunistinen riisto."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8270710/38651467
Noin, onko sinulla vielä jotakin kysyttävää käsitteestä "kommunistinen riisto", joka siis tarkoittaa sitä työn osuutta jota työläinen ei saa itselleen sosialismissa eikä myöskään kommunismissa?
Määritelmä on erittäin yksinkertainen: "Kommunistinen riisto on se työn osuus, jota työntekijä ei saa itselleen". Kaikki, mitä tähän määritelmään lisätään tai otetaan pois, on pahasta.
Ja annahan terävä vastaus siitä, että oletko vihdoin käsittänyt asian.Elli tyrmäsin väitteesi ”kommunistisesta riistosta” täydellisesti. Sen voit todentaa näiden linkkien takaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8308854/thread
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8270710/38666889
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8301275/38823138
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8301275/38824978
M.O.T.setäkertoojaselostaakuva kirjoitti:
Elli tyrmäsin väitteesi ”kommunistisesta riistosta” täydellisesti. Sen voit todentaa näiden linkkien takaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8308854/thread
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8270710/38666889
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8301275/38823138
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8301275/38824978
M.O.T.Tiedät siis miten kommunistinen riisto määritellään muutenhan et pysty Kallen väitettä aiheesta kumoamaan.
Jos sinulla ei ole antaa parempaa määritelmää kuin Kallen antama määritelmä kommunistiselle riistolle niin se jää voimaan keskustelussa. Kommunistinen riisto tarkoittaa sitä työn osuutta jota työläinen ei saa itselleen sosialismissa eikä myöskään kommunismissa.
"tyrmäsin väitteesi ”kommunistisesta riistosta” täydellisesti."
Pitääkö tämä ymmärtää niin, että hyväksyt Kallen määritelmän aiheelle?
Jos se ei sitä tarkoita niin kerrothan sitten minkä määritelmän mukaisen kommunistisen riiston väittämän olet kumonnut - sillä et kai sinä ole sentään niin tollo mieheksi, että kerrot jotakin kumonneesi tietämättä edes itse mitä tuli kumottua.
Et usko miten hauskaa sinua on viedä kuoriämpärin tavoin näin lomallakin.
- mitä mieltä
"stalinistisen ja jälkistalinistisen hallinto- ja komentojärjestelmään kuuluva erittäin vakava sosialistisen demokratian vastainen yhteiskunnallinen rakenne.”
- olemassaolon
ajan nkp eli neuvostoliiton kommunistinen puolue, ei mikään
stalinistinen tai jälkistalinistinen rakenne.
- vieraan..
vallan, Venäjän, agentti ??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3671415- 63936
- 116885
- 83880
- 62835
- 94701
- 45681
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50599En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56594Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku112534