VIITTEELLINEN TOTUUS KESÄSTÄ 1944

Faktat vs. fiktiot

Heikki Ylikangas toteaa blogissaan 16.10. 2008: "Itse arvioin - siis arvioin - omien asein kesällä ammuttujen määrän n. 250:ksi. --- Arvioni ei perustu nimiluetteloon vaan muihin syihin ja on arviona - niin kuin arviot aina - viitteellinen, ei tarkka luku".

Nyt on tilaisuus todistaa tämä viitteellinen totuus oikeaksi.

1. Oliko rintamatilanne 19.6.- 4.7. sellainen, että ylijohto saattoi keskittyä taistelujen johtamisen asemasta vakauttamaan rintaman salaisilla ja laittomilla teloituksilla, joista ei joukoille ilmoitettu? Näin Ylikangas väittää.

2.Todistakaa Ylikankaan väite, että "6. D.ssa ammuttiin yhtenä ainoana päivänä 20 karkuria ja muissa divisioonissa vähemmän, mutta ammuttiin niissäkin". Divisioonan numero ja ammuttujen määrä kussakin riittää. Nämä siis virallisten tietojen lisäksi.

3. Todistakaa, että henkilötäydennyskeskuksiin (HTK) perustettiin teloituselimet 20.6. lähetetyn Heinrichsin puhelinsanoman perusteella.Lappeenrannassa ammuttiin kymmeniä karkureita Ylikankaan mukaan. Paljonko muissa? HTK:n numero ja ammuttujen määrä riittää.

4. Todistakaa, että taistelukentälle kadonneiksi ilmoitetuista onkin suuri osa ammuttu karkureina. Lukumäärä riittää ja hieman perustelua.

Kertokaa sitten lopuksi millainen muodonmuutos tarvitaan,. jotta salaa ja laittomasti divisioonassa tai HTK:ssa teloitettu tai ammuttu rintamakarkuri muuttuu "omien asein ammutuksi" missä tahansa Suomen alueella? Ja mitä ryhmiä tähän joukkoon oikein kuuluu?

Niin, jättäkää nyt ne hytit ja muut sadasti jauhetut asiat ja vastatkaa noihin kysymyksiin. Niillä on arvoa totuuden etsimisen kannalta. Keskustelussakin voisi olla järkeä, jos pysytään aiheessa.

38

784

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • löytyy Jampan
    • Sivusta seuraten

      Omituisen tarkka luku tuo 250 , siis "viitteelliseksi". Missään ei ole tarkkoja arvioita, mutta silti saadaan - kaiketi etukäteen päätetty - täsmällisen tarkka lopputulos.

      1. Rintamatilanne ei edellyttänyt mitään laittomia teloituksia. Miten ne salaisina olisivat vaikuttaneet joukkoihin? Teloituksista ilmoitettiin laajalti ja huhut lisäsivät niiden määrää. Näkyvät lisäävän vieläkin.
      2. 6. D:ssa, eikä missään muuallakaan ole löytynyt ainoatakaan tapausta, josta ei olisi ilmoitettu asianmukaisesti. Muut ampumiset ovat tapahtuneet vain Ylikankaan päässä.
      3. Sodan alusta voimassa olleiden ohjeiden mukaan HTK:ten yhteydessä oli tarvittaessa karkurien järjestelykeskus, jossa heidät kuulusteltiin ja toimitettiin yhtymiin rangaistaviksi. Tämä ohje uusittiin 4.7. 44. HTK:n tai sotapoliisin tehtäviin ei kuulunut tuomitseminen, saati teloitusten toimeenpano ilman oikeudenkäyntiä.
      4. Kadonneeksi ilmoitettu oli siis taistelussa kaatunut, jonka ruumista ei eri syistä saatu evakuoiduksi. Miten kentälle jäänyt ruumis voitiin ampua karkurina?

      Tuota "omien asein ammuttua" en osaa kommentoida. Onkohan se Ylikankaan keksimä käsite?

      • parhaita...

        Tuohon kohtaan 3. liittyen Ylikangas tekee yhden naurettavimmista möhläyksistään. Hänhän tulkitsee (muistaakseni) sotapoliisikomppanian toimintakertomusta tms., jossa todetaan, että karkurit kuulusteltiin ja palautettiin, paitsi ne, joiden osalta oli toisin käsketty. Tästä Ylikangas tekee johtopäätöksen, että nämä muut oli käsketty teloittaa ja että oli olemassa sitä varten perustettu elin (koska yllättäen ei muka muutakaan voida päätellä, tämähän on se Ylikankaan yleisin "argumentti"...). Onko enää hatarampaa argumentointia?! Teloitetussa totuudessa sitten todetaan se, mikä lukijalle muutenkin tulee mieleen, eli että toisin oli käsketty niiden osalta, jotka olivat karkumatkalla syyllistyneet muihinkin rikoksiin. Samoin osa karkureista oli niin sekaisin, ettei heitä voitu lähettää takaisin yhtymiinsä. Että semmoinen pamfletti tuo Romahtaako rintama...

      • Avaaja on kai
        parhaita... kirjoitti:

        tosissaan, mutta en minä ainakaan voi ottaa Ylikangasta vakavasti. Joku esitti, että kyse on viitteellisestä arvailusta, muta minusta se on viihteellistä irvailua vakavasta asiasta. Kun täällä moititaan, että upseerit eivät muka arvosta veteraaneje, niin Ylikangas pitää heitä - siis veteraaneja - ihan pelleinä, joita voidaan kohdella miten sattuu. Ja todisteita ei löydy, vaikka kuinka kysellään. Nuo kirjat tuli luettua tarkkaan ja veteraanienkin kanssa on puhuttu.Kukaan veteraani ei tukenut Hessu-hopon väitteitä. Ovat rehellisiä miehiä, nimittäin.

        Nuo tyrkytetyt tarinat ovat oma juttunsa. Kaikenlaista on sattunut, mutta eihän vihollisen ampuma sotilas ole omien teloittama. Nämä heput eivät erota asioita toisistaan. Siinä ne ovat mestarinsa veroisia.

    • Hyttimies

      >Todistakaa Ylikankaan väite, että "6. D.ssa ammuttiin yhtenä ainoana päivänä 20 karkuria<

      Todista sinä ettei ammuttu! Mihin täsäs on enää luottaminen kun kaikki tuppaa olemaan valehtelijoita joidenkin kapiukkojen mukaan?

      Jos sotahistorian tutkijoihin on vähääkään luottamista, niin meillä on jo valehteleva kenraali, evp. yleisesikuntaeversti, majuri, kapteeni ja muutama taistelulähetti, sekä Päämajan lakimies.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8368385#comment-39439657

      Voiko upseeriin enää luottaa lainkaan?

      " Jos sotahistorian tutkijoihin on luottamista, niin nyt meillä on valehteleva taistelulähetti Vähä-Kouvola (Vitkalan kirjassa on 13 sivua pitkästi tätä muistelmaa, joka onkin kuulemma "valhetta"), kapteeni Railio, taistelukertomuksen laatinut majuri, valehteleva kenraali Vihma ja hännän huippuna valehteleva Päämajan lakimies Partanen! "

      • on todistus-

        velvoite. Ylikankaan väitteen on kumonnut Jukka Kulomaa TT-44 ss 150-166. Kumoa sinä Kulomaan todisteet.

        Luettelot valehtelijoista menevät hyttimiesten ja muiden "jukkatotuus-höpöttäjien" piikkiin. Rehellisyys näkyy olevan teille yhtä outoa kuin avaruusoliot tavallisille ihmisille..

      • väittäjäsi
        on todistus- kirjoitti:

        No mutta niinhän se on Teloitettu totuus kirjakin! Ja väitteenä tulee pysymäänkin, kun sille sakille eivät "tutkimuksen" ulkopuolelle suljetut todisteet kelpaa!

      • jokainen++
        väittäjäsi kirjoitti:

        No mutta niinhän se on Teloitettu totuus kirjakin! Ja väitteenä tulee pysymäänkin, kun sille sakille eivät "tutkimuksen" ulkopuolelle suljetut todisteet kelpaa!

        aikaisemmin tuntematon teloitettu otetaan mielenkiinnolla vastaan.

        Sinunhan ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin lista näistä teloitetuista.

        Nimi (Etu ja sukunimi)
        Joukko-osasto.
        Teloituksen päivämäärä.

      • tutkimus ei
        väittäjäsi kirjoitti:

        No mutta niinhän se on Teloitettu totuus kirjakin! Ja väitteenä tulee pysymäänkin, kun sille sakille eivät "tutkimuksen" ulkopuolelle suljetut todisteet kelpaa!

        ole väitettä. Teloitettu totuus on saanut kaikilta asiaan perehtyneiltä tutkijoilta kiitosta tarkkuudestaaan ja tieteellisyydestään. Katso arvostelut Niemisen sivustoilta. Kerro sellaisen tutkijan nimi, joka pitää TT: a väitteenä.

        Mitään todisteita ei tietenkään ole suljettu tutkimuksen ulkopuolelle. Kyse on siitä, että tarinat tulee voida tarkistaa faktojen osalta. Muuten ne ovat vain tarinoita, joihin voi uskoa, jos haluaa. Esitä esimerkki todisteistasi.

        TT:n takana olevatr huippututkijat ovat esittäneet tulostensa pohjaksi juuri ne asiakirjat, jotka Ylikangas väittää tuhotuiksi ja joita hän ei ole edes viitsinyt etsiä.

        Mikset todista oikeiksi Ylikankaan väitteitä? Esitä niiden faktapohja. TT:ssa on tarkat lähdeluettelot, joihin argumentaatio perustuu. Ylikangas on itsekin ilmoittanut esittäneensä viitteellisen arvion. Onko se tutkimusta?

        Jos sinulla on "tutkimuksen ulkopuolelle suljettuja todisteita", niin mikset esitä niitä? Kyllä sellaiislle julkisuutta löytyy. Ylimalkaiset tarinat eivät ole todisteita, vaikka et sitä ymmärrä.

      • Pulevakki
        on todistus- kirjoitti:

        velvoite. Ylikankaan väitteen on kumonnut Jukka Kulomaa TT-44 ss 150-166. Kumoa sinä Kulomaan todisteet.

        Luettelot valehtelijoista menevät hyttimiesten ja muiden "jukkatotuus-höpöttäjien" piikkiin. Rehellisyys näkyy olevan teille yhtä outoa kuin avaruusoliot tavallisille ihmisille..

        >Rehellisyys näkyy olevan teille yhtä outoa kuin avaruusoliot tavallisille ihmisille..<

        Sinäkö sen valahtelijaksinimittelyn itse aloitit?

        Sitä saat mitä tilaat. Lista on hyvä ja kapiukkojen useaan kertaan vahvistama.

      • Sitä tekevä
        Pulevakki kirjoitti:

        >Rehellisyys näkyy olevan teille yhtä outoa kuin avaruusoliot tavallisille ihmisille..<

        Sinäkö sen valahtelijaksinimittelyn itse aloitit?

        Sitä saat mitä tilaat. Lista on hyvä ja kapiukkojen useaan kertaan vahvistama.

        nämä hyttimiehet ja jukkatotuus-höpöttäjät. Heidän perättömät väitteensä ovat tietenkin valheita. Niistä he ovat itse vastuussa. Niitä on turha työntää kenenkään muun kontolle.

        Mikset todista Ylikankaan väitteiden puolesta? Siitähän tässä on kyse? Vai onko Ylikangas mielestäsi valehtelija, kun et yhdy hänen näkemyksiinsä?

        Kumma kun aina pitää kääntää puhe johonkin muuhun, kun todisteita kysytään.

    • Munsalasta Pensalaan

      Sotaveteraanit kääntyvät haudoissaan, eikä ihme sillä nyt on Munsalan soutureista mustaa valkoisella! Kukaan ei tutki tätä häpeällistä tapahtumaa, eikä juuri mitään ole julkaistu suomeksi!

      Jarmo Niemisen Huhtiniemi -kiimoissaan tehdyillä sivuilla on mielenkiintoisia dokumenttejä 1944 tapahtumia koskien. Sieltä löytyy se kuuluisa Aladar Paasosen tilanneraportti nro 12, jonka perusteella tehtiin monenlaisia ratkaisuja.

      http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=553

      Sitten löytyykin suomenruotsalaisten rantahurrien kannalta vähemmän isänmaallista tai hauskaa kerrontaa kolmesta Sotapoliisin kuukausiraportista...

      Sotapoliisin toimintakertomus touko-heinäkuulta 1944

      http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=478

      Sotapoliisin toimintakertomuus toukokuulta 1944

      "Ruotsiin suuntautuva karkuruus sekä virosta tänne saapuvat pakolaiset ovat antaneet meripoliisille jatkuvasti ylimääräistä työtä. Karkaaminen Ruotsiin tapahtuu pääasiallisesti Merenkurkun seuduilta ja suuremman osan sinne menneistä muodostavat pohjanlahden rannikkopitäjien väestö. Niinpä Siipyystä on kuluneen toukokuun aikana paennut Ruotsiin 22 henkilöä (joista sotilaita 5), Munsalasta 25 (sotilaita 21), Närpiöstä 8 (sotilaita 5), Pietarsaaresta 22 (sotilaita 20), Kristiinasta 7 ja Oravaisesta 7, eli yhteensä 91, joista sotilashenkilöitä 50 Virolaisia pakolaisia on toukokuun aikana pidätetty kaikkiaan 267 henkilöä, joista on tehty määräysten mukaiset ilmoitukset ja luovutettu Turun väestönsiirtoleirille."
      "Erillisen Sotapoliisiosastonkin havaintojen mukaan Ruotsiin suuntautuvan sotilashenkilöiden karkaaminen toukokuun aikana osoittanut lisääntymisen merkkejä. Maitse tapahtuneita rajanylityksiä on todettu vain 2, mutta meritse Ruotsiin sen sijaan on, kuten jo aikaisemmin mainittiin, kuukauden kuluessa poistunut 50 sotilaskarkuria ja 41 siviilihenkilöä. Kuljettajina ovat toimineet paikalliset kalastajat ja kuljetusmaksupalkkioksi on ilmoitettu vaaditun jopa mk. 50.000:- henkilöltä. Er.SPol.Os. on asettanut ylikulkua estämään sekä auto- että polkupyöräpartioita paikallisen poliisin ja valtiollisen poliisin käytettäväksi."

      http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=472

      Sotapoliisin toimintakertomus kesäkuulta 1944

      "Aikaisemmin melko vilkas pakolaisliikenne Virosta on kertomuskaudella ollut kokonaan pysähdyksissä. Ruotsiin suuntautuva karkuruus antoi sen sijaan meripoliisille jatkuvasti ylimääräistä työtä. Ylimenot tapahtuivat nytkin pääasiallisesti Merenkurkun seuduilta ja menijät olivat suurimmalta osaltaan rannikkopitäjien väestöä. Ahvenanmaalta on todettu paenneen sota-aikana kaikkiaan 112 henkilöä (joista 5 sotilaita). Pohjoisemmalta rannikkoalueelta on todettu lähteneen n. 100. kaikkiaan 56 siviilihenkilöä ja 19 sotilasta on saatu pakomatkalla pidätetyksi. Ruotsiin luvattomasti yrittäneitä virolaisia on pidätetty 20."

      "Erillisen sotapoliisiosastonkin havaintojen mukaan näyttää sotilaiden karkuriliike Ruotsiin lisääntymisen oireita erittäinkin Merenkurkun (20-30 tapausta) ja Tornionjokilaakson kohdilta (30-35 tapausta). On todennäköistä, että luvaton rajanylitys yhä lisääntyy öitten alkaessa pimetä."

      http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=502

      Sotapoliisin toimintakertomus heinäkuulta

      "Karkuruus ruotsiin on edelleenkin jatkunut runsaana." "Karkuruus ruotsiin on edelleenkin jatkunut runsaana. Esimerkkinä mainittakoon, että n. 90 % kaikista niistä, jotka saivat lomaa Kolarin ja Enontekiön kuntiin, karkasivat Ruotsiin. Myöskin muihin Tornionjokilaakson kuntiin lomaa saaneista teki huomattava osa samoin ja palvelukseenastumismääräyksen saaneista tämän seudun miehistä suuri joukko seurasi esimerkkiä. M.m. Enonteköstä karkasi 30.7.1944 Ruotsiin kolme veljestä, jotka olivat saaneet lomaa neljännen veljensä sankarihautajaisiin. Karkulaiset eivät tiettävästi läheskään kaikki ilmoittaudu Ruotsin viranomaisille, koska pelkäävät joutuvansa keskitysleireihin, vaan oleskelevat sukulaistensa ja tuttaviensa luona rajaseudun syrjäkylissä. On oletettavissa, että he talven tullen siirtyvät Suomen puolelle metsäkaartilaisiksi. – Vastatoimenpiteeksi ehdottaa Er.SPol.Os., että kaikki lomat Lapin läänin läntiselle matkustuskieltoalueelle kiellettäisiin sekä että vastaisuudessa Tornionjokilaaksosta palvelukseen kutsutuille reserviläisille ei lähetettäisi palvelukseenastumismääräystä poliisiviranomaisten toimesta, vaan ne annettaisiin osaston Torniossa sijaitsevalle asemakomennuskunnalle, joka noutaisi miehet palvelukseen."

      • Kuinkas muuten

        Vaikeaa on pysyä asiassa, kun pakkomielteenä hakkaa päässä vain yksi tapahtumasarja. Joka paikkaan se on työnnettävä.

      • 1946

        Kyllä monet muutkin olisivat jossakin vaiheessa lähteneet Ruotsiin, jos olisivat kohtuudella päässeet. Pohjanmaalla vaikutti asiaan myös uskonnollinen hurmahenkisyys, muistaakseni jo talvisodan aikana.

      • Lähtivät kanssa!
        1946 kirjoitti:

        Kyllä monet muutkin olisivat jossakin vaiheessa lähteneet Ruotsiin, jos olisivat kohtuudella päässeet. Pohjanmaalla vaikutti asiaan myös uskonnollinen hurmahenkisyys, muistaakseni jo talvisodan aikana.

        LEHDISTÖKATSAUKSET: MAALISKUU 1945

        http://agricola.utu.fi/cgi-bin/lehtikats.cgi?ty=2&txt=194503

        7.3. 4000-5000 suomalaista saa kehotuksen palata Ruotsista kotimaahansa. Niihin kuuluvat sotilaskarkurit, metsätyöläiset ja rouvat.

      • Flykten västerut.
        Kuinkas muuten kirjoitti:

        Vaikeaa on pysyä asiassa, kun pakkomielteenä hakkaa päässä vain yksi tapahtumasarja. Joka paikkaan se on työnnettävä.

        On kerrassaan huvittava yritys vääntää selkeä sotilaskarkuruus jonkun uskonnon tai poliitisen aatteen syyksi. Hurrit lähti kun naapuriin oli lyhyt matka, sama kieli ja isänmaan asiat ei tuntuneet omalta! Ikuinen häpeä heille tulikin tuosta asiasta vaikka Åke ja kumppanit koettavatkin tehdä heistä kalliissa elokuvissaan Suomen pelastajia, vieläpä suuren rahan voimalla. Juuri tämä elokuvahanke on saanut aikaan ennenäkemättömän nettikirjoittelun, jossa kaikki suomenruotsalaisten tekoset on kaivettu esiin.

        Andersen kertoo kirjassaan Flykten västerut. (Sahlgren Förlag 1987.) sivulla 144: "Syyskuun 19. päivään 1944 mennessä oli Ruotsissa rekisteröity yhteensä 2025 Suomesta kevään ja kesän aikana tullutta pakolaista. Näistä tulivat 62 prosenttia, eli 1257 henkilöä ruotsin- ja kaksikielisistä kunnista Pohjanmaalla.

        Kymmenestä kunnasta onnistui enemmän kuin 1%:n koko väestöstä paeta (Ruotsiin). Korkeimmat pekenemis-prosentit löytyvät Munsalasta ja Korsnäsistä, mutta lukumääräisesti eniten pakeni Närpiöstä. Monista (ruotsinkielisistä) Pohjanmaan kunnista ei paennut ketään: Öja, Alaveteli, Kruunupyy, Teerijärvi, Purmo, Uusikaarlepyy ja Björköby. (Andersenin taulukko s.145)
        "Fram till den 19 september 1944, dagen för vapenstilleståndets undertecknande, registrerades i Sverige sammanlagt 2025 flyktningar ankomna från Finland under våren och sommaren. Av dessa kom sammanlagt 62 procent eller 1257 personer från svenska och tvåspråkiga orter i Österbotten.

        Från tio kommuner lyckades mera än 1% av befolkningen fly, Munsala och Korsnäs hade högsta flyktprocenten, medan det största antalet flyktningar kom från Närpes. Från flera österbottniska kommuner flydde ingen: Öja, Nedervetil, Kronoby, Terjärv, Purmo, Nykarleby stad och Björköby.(Se tabell i sidan 145.)"
        Tämä on varsin ikävää luettavaa, mutta näidenkin asioiden tulee näkyä historiankirjoissa. Kaksi kylää, jotka jätämme yksilöimättä, loistaa ylitse muiden: Ensimmäisestä pakeni Ruotsiin 11 eli neljäsosa palvelukseen kutsutuista ja toisesta 12 miestä, vain yhden noudattaessa liikekannallepano-määräystä. Nämä kylät eivät olleet Munsalasta.

        Toinen länsirajaa sivuava karkuruuden ja käpykaartilaisuuden pesäke oli korpikommunismin leimaama Kolari. Paikalliseen metsäkaartiin kuului enimmillään 50 miestä. Asiasta on kirjoittanut Markku Tasala. "Metsäkaarti : Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha"; Oulu : Pohjoinen, 2000 (Jyväskylä: Gummerus) 295 s. ISBN 951-749-341-X (sid.).
        Sivulla 207 Tasala kirjoittaa Pohjanmaankin ongelmaa sivuten: "Ruotsiin paenneiden sotilaskarkureiden lukumäärä kohosi noin 800:aan vuoden 1944 alusta Lapin sodan päättymiseen saakka huhtikuussa 1945. Kolme neljäsosaa (3/4) heistä oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkielisiltä alueelta."

      • eri asiasta
        Flykten västerut. kirjoitti:

        Jostain syystä vain työnnät tuon juttusi mukaan, on aihe mikä hyvänsä. Pakkomielle, mikä pakkomielle.

      • eri juttu,

      • Mustasaaren vänrikki
        eri asiasta kirjoitti:

        Jostain syystä vain työnnät tuon juttusi mukaan, on aihe mikä hyvänsä. Pakkomielle, mikä pakkomielle.

        >Jostain syystä vain työnnät tuon juttusi mukaan, on aihe mikä hyvänsä.<

        Samaan aiheeseen tämäkin liittyy, vieläpä suoraan! Montako suomenruotsalaista karkuria ammuttiin? Montako ammuttiin pidätettäessä? Ainakin Mustasaaren vänrikkinä tunnettu tapaus on totta. Siinähän oli kyseessä (jossain on sanottu että kyseessä oli jopa ainoa karkurina ammuttu upseeri) upseerikarkuri, joka ammuttiin kiiniotettaessa.

        Kuinka monta venekuntaa sotilaskarkureita ilmavoimien merivalvontakoneet upotti Merenkurkussa? Joppe Karhunen kertoo Merilentäjät kirjassaan kuinka hän "käännytti venekunnan takaisin Suomea kohti"

      • TT:N liitteissä
        Mustasaaren vänrikki kirjoitti:

        Katso sieltä. Äidinkielen voi arvioida nimen, kotipaikan ja joukon perusteella. Se ei ollut peruste kuolemantuomioille.

        Mustasaaren vänrikistä ei ole löydetty todisteita. Esitä ne nyt.

        Samoin voit esittää todisteet ilmavoimien upottamista karkurien venekunnista. Käännytys tuskin on todiste upottamisesta.

    • luuraavat?

      Eikö kukaan puolusta idoliaan? Jos hän kerran on oikeassa, niin luulisi homman olevan helppoa. "Romahtaako rintama?" käteen ja vastaukset esiin. Turha totuuden kertomista on kainostella.

      Jos tarkkoja lukuja ei löydy, niin ainahan voi esittää viitteellisen arvion... Hehee.

      • Luuraaja...

        >Missä emerituksen kannattajat<

        Sinähän se niitä tunnut näkevän kaikkialla!

        Jos "jukkatotuutta" hieman kritisoi, niin täällä leimataan heti valehtelijaksi ja huudetaan "Missä emerituksen kannattajat". Kummallista meininkiä.

        Ylikangas on tehnyt hyvän työn ravistellaan "kappisaapasnahkaista sotahistoriantutkimusta".

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2156
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2045
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      22
      1930
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      46
      1357
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      73
      1297
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      863
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      782
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      721
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      703
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      688
    Aihe