22.12.1964 Helsingissä
LENININ KUNNIAMERKKI
Kun sain tiedon, että korkeimman neuvoston puhemiehistö on suonut minulle Leninin kunniamerkin, täytti tämä tieto luonnollisestikin mieleni suurella ilolla, mutta käsitin hyvin ja käsitän hyvin, että tämä merkittävä ja harvinainen kunnianosoitus ei kohdistu suinkaan minuun henkilökohtaisesti niinkään kuin siihen ulkopolitiikkaan, jota minulla on ollut kunnia edustaa, ja siihen maahan, jonka kansalainen olen.
Kunnianosoitus kohdistuu niihin moniin hyviin työtovereihin, joita minulla on ollut, mutta se kohdistuu myös laajoihin suomalaisiin kansankerroksiin, naisiin ja miehiin, joita en tunne, mutta jotka ovat vuosien ja vuosikymmenien mittaan antaneet tehokasta tukea sille ystävyyden ulkopolitiikalle, jota omilla vähäisillä voimillani olen koettanut olla mukana toteuttamassa.
Kun Leninin kunniamerkki annetaan suomalaiselle miehelle, on sillä hyvin suuri symbolinen merkitys juuri sillä tavalla, kuin Te, Herra Puheenjohtaja (Mikojan) äskeisessä puheessanne mainitsitte. Me tiedämme, että Leninin merkitys Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa on ratkaiseva, me tulemme aina sen kiitollisina säilyttämään mielessämme, ja silloin kun Leninin nimellä varustettu kunnianosoitus kohdistetaan meihin suomalaisiin, me annamme sille aivan poikkeuksellisen suuren arvon. Tänä päivänä tuntuu luonnolliselta, että Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsevat hyvät ja luottamukselliset suhteet. Asiat eivät olleet samanlaiset vielä kaksikymmentä vuotta sitten, jokainen, joka tätä epäilee, voi lukea J. K. Paasikiven puheita vuosilta 1944-46. Näissä puheissa toistuu ajatus, että meidän suomalaisten täytyy omalla toiminnallamme hankkia luottamus Neuvostoliiton taholta.
Mutta vilpittömätkään pyrkimyksemme eivät olisi johtaneet tulokseen, ellei Neuvostoliittoa ja sen johtomiehiä olisi hallinnut rehellinen pyrkimys saada aikaan hyvät suhteet pohjoisen naapurimaansa Suomen kanssa.
Me, jotka parin vuosikymmenen ajan olemme, voidaan sanoa päivittäin, joutuneet seuraamaan Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteitten kehitystä, voimme hyvällä omallatunnolla vakuuttaa, että Neuvostoliitto on todella tehnyt kaikkensa, jotta suhteet Suomeen olisivat ei vain säilyneet hyvinä vaan myös kehittyneet vuosi vuodelta paremmiksi. Minulle tuottaa tänä päivänä suurta iloa saada tämä julkisesti todistaa, ja nimenomaan saada tämä sanotuksi Teidän, Herra Puheenjohtaja, saapuvilla ollessanne, sillä me kaikki suomalaiset tiedämme, kuinka suuri osuus Teillä on ollut suhteittemme hyvään hoitamiseen. Te olette koko tämän kahden vuosikymmenen ajan ollut johtavalla paikalla Neuvostoliiton hallituksessa ja minulle tuottaa erityistä iloa ja mielihyvää se, että Te henkilökohtaisesti olette saapunut tuomaan tämän kunniamerkin minulle. Minä pyydän samalla yhtyä kaikkeen siihen, mitä Te puheessanne mainitsitte Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteitten merkityksestä, ja voin vakuuttaa tänä päivänä paremmin kuin aikaisemmin, että se politiikka, jota Suomi on noudattanut Neuvostoliittoon käsin, on todella saavuttanut vankkumattoman jalansijan meidän maassamme. Sitä ei mikään voima enää kykene toiseksi muuttamaan.
On syytä kenties määritellä tämä yhteistyö. Se ei johdu pakosta, se ei ole olosuhteitten välttämättömyys, se ei ole realiteetti, josta ei päästä muualle, vaan se on paljon enemmän. Se on meidän molempien tahto yhteistoimintaan, vapaitten kansojen tahto toimia käsi kädessä kansallisten etujensa vaatimalla tavalla.
LENININ KUNNIAMERKKI
Kun sain tiedon, että korkeimman neuvoston puhemiehistö on suonut minulle Leninin kunniamerkin, täytti tämä tieto luonnollisestikin mieleni suurella ilolla, mutta käsitin hyvin ja käsitän hyvin, että tämä merkittävä ja harvinainen kunnianosoitus ei kohdistu suinkaan minuun henkilökohtaisesti niinkään kuin siihen ulkopolitiikkaan, jota minulla on ollut kunnia edustaa, ja siihen maahan, jonka kansalainen olen.
Kunnianosoitus kohdistuu niihin moniin hyviin työtovereihin, joita minulla on ollut, mutta se kohdistuu myös laajoihin suomalaisiin kansankerroksiin, naisiin ja miehiin, joita en tunne, mutta jotka ovat vuosien ja vuosikymmenien mittaan antaneet tehokasta tukea sille ystävyyden ulkopolitiikalle, jota omilla vähäisillä voimillani olen koettanut olla mukana toteuttamassa.
Kun Leninin kunniamerkki annetaan suomalaiselle miehelle, on sillä hyvin suuri symbolinen merkitys juuri sillä tavalla, kuin Te, Herra Puheenjohtaja (Mikojan) äskeisessä puheessanne mainitsitte. Me tiedämme, että Leninin merkitys Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa on ratkaiseva, me tulemme aina sen kiitollisina säilyttämään mielessämme, ja silloin kun Leninin nimellä varustettu kunnianosoitus kohdistetaan meihin suomalaisiin, me annamme sille aivan poikkeuksellisen suuren arvon. Tänä päivänä tuntuu luonnolliselta, että Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsevat hyvät ja luottamukselliset suhteet. Asiat eivät olleet samanlaiset vielä kaksikymmentä vuotta sitten, jokainen, joka tätä epäilee, voi lukea J. K. Paasikiven puheita vuosilta 1944-46. Näissä puheissa toistuu ajatus, että meidän suomalaisten täytyy omalla toiminnallamme hankkia luottamus Neuvostoliiton taholta.
Mutta vilpittömätkään pyrkimyksemme eivät olisi johtaneet tulokseen, ellei Neuvostoliittoa ja sen johtomiehiä olisi hallinnut rehellinen pyrkimys saada aikaan hyvät suhteet pohjoisen naapurimaansa Suomen kanssa.
Me, jotka parin vuosikymmenen ajan olemme, voidaan sanoa päivittäin, joutuneet seuraamaan Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteitten kehitystä, voimme hyvällä omallatunnolla vakuuttaa, että Neuvostoliitto on todella tehnyt kaikkensa, jotta suhteet Suomeen olisivat ei vain säilyneet hyvinä vaan myös kehittyneet vuosi vuodelta paremmiksi. Minulle tuottaa tänä päivänä suurta iloa saada tämä julkisesti todistaa, ja nimenomaan saada tämä sanotuksi Teidän, Herra Puheenjohtaja, saapuvilla ollessanne, sillä me kaikki suomalaiset tiedämme, kuinka suuri osuus Teillä on ollut suhteittemme hyvään hoitamiseen. Te olette koko tämän kahden vuosikymmenen ajan ollut johtavalla paikalla Neuvostoliiton hallituksessa ja minulle tuottaa erityistä iloa ja mielihyvää se, että Te henkilökohtaisesti olette saapunut tuomaan tämän kunniamerkin minulle. Minä pyydän samalla yhtyä kaikkeen siihen, mitä Te puheessanne mainitsitte Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteitten merkityksestä, ja voin vakuuttaa tänä päivänä paremmin kuin aikaisemmin, että se politiikka, jota Suomi on noudattanut Neuvostoliittoon käsin, on todella saavuttanut vankkumattoman jalansijan meidän maassamme. Sitä ei mikään voima enää kykene toiseksi muuttamaan.
On syytä kenties määritellä tämä yhteistyö. Se ei johdu pakosta, se ei ole olosuhteitten välttämättömyys, se ei ole realiteetti, josta ei päästä muualle, vaan se on paljon enemmän. Se on meidän molempien tahto yhteistoimintaan, vapaitten kansojen tahto toimia käsi kädessä kansallisten etujensa vaatimalla tavalla.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vaikka nimimerkki lienee sen julkaissut pilkatakseen Kekkosta. Olisiko Kekkosen pitänyt ryhtyä haukkumaan kunniamerkin antajia? Kekkonen hoiti ulkopolitiikkamme hienosti perivihollisemme suuntaan. Saatiin vihdoinkin rauhanomainen rinnakkaielo, joka on nyt jatkunut yli 60 vuotta. N-liiton korkeimman kunniamerkin luovuttaminen Suomen presidentille jo -64 vahvisti asian.
Kekkosen aikaan talossa oli järjestys, jonka turvin Suomi nousi arvostetuksi maaksi niin idässä kuin lännessä.
Puolueiden pamput maalaisliitosta tyyne leivo larssoniin olivat hiljaa asennossa kun opettaja saapui luokkaan ja saivat luvan vastata vasta silloin kun kysyttiin.
Nykyään meno on pelkää paskanjauhantaa eikä valmista tule mistään, nykyiselle presidentille voisi myöntää mitalin ansiokkaasta työstä lätkäpillujen suosimisessa.
Mihin Kekkonen unohti sen mainitsemasi seikan, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden sillä taka-ajatuksella, että myöhemmin Suomi liitetään Neuvostoliittoon?
Veli Venäläinen katsoi Kekkosen olevan Akseli Anttrilan veroinen mies ja antoi Kekkosellekin Lenin-mitalin, jonka Anttila oli jo aiemmin saanut:DDD
ja sen takia ne jotka olisivat halunneet liittää suomen sosialistiseen leiriin ovat katkeria vieläkin.
http://antifasistit.blogspot.com/2009/01/suomen-pministerin-urho-kekkosen.html
"Stalinista valtiomiehenä ja ihmisenä oli meillä suomalaisilla ennen sotaa ja sodan aikana ainoastaan vihamielisen propagandan välittämä kuva."
Mihin Kekkonen unohti sen aiemmin sinunkin mainitsemasi seikan, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden sillä taka-ajatuksella, että myöhemmin Suomi liitetään Neuvostoliittoon?
Kekkonen ei ole kuollut, kepun labrassa on kloonattu miljoonia kekkosia.
NL nolasi Kekkosen totaalisesti tuolla mitalilla.
Tervo ei kykene Vanhasta nolaamaan kirjallaan yhtä nerokkaasti, mutta hyvänä kakkosena NL:N tempun jälkeen tulee.
Kekkosen oli pakko olla nöyrä poika, koska hänen presidenttiytensä oli NL:n vallassa.
ylistää aina kun siihen on tilaisuus! ;-)
hauskaa kirjaa, vaikka ei ollut vielä sitä lukenutkaan.
pitemmän korren.
Miksi luulet eunukkisopuleiden juosseen perjantaina satapäisenä laumana työntämään mikkejään Vanhasen naaman eteen?
Siksikö, että hän kehuukin tämän typerän tekeleen? Kerron sinulle luottamuksellisesti, että vain siksi jotta hän erehtyisi haukkumaan sitä. Nyt meni ihana juttu torsoksi. Kyllä harmittaa....
Sitten ei Lahnasella ole mitään jakoa missään pelissä.
Ellei sitten kepulaisten perinneleikeissä, joissa työnnetään paskaa nenuun..
ernikin sieltä kakkaleikkeineen. Äläpä nyt sekaannu suotta aikuisten asioihin, jotta ei tarvitse sotkea sinua suohon tavanomaiseen tyyliin. Ei näin sunnuntaina yhtään huvittaisi avuttomien potkiminen.
Vanhasen johdolla kepu on menettänyt kannatustaan jokaisissa vaaleissa.
Lisänä vielä henkilökohtainen tappio presidentinvaaleissa, joihin Vanhanen kävi urhokkaasti kalleimmalla kampanjallaan ja jäi kolmanneksi.
Niissä vaaleissa Vanhanen hävisi kahdesti, ensin itse ja sitten Niinistön tukijana.
kakkaleikkiä koko Tervon kirja. Lapsellista.
Väinö Tanner.
60-vuotias.
Tuskin yksikään elossaoleva suomalainen voi yhdistää itseensä niin paljon suomalaisessa yhteiskunnassa suoritettua työtä neljän viime vuosikymmenen aikana kuin tänään 60 vuotta täyttävä toimitusjohtaja Väinö Tanner. Me voimme panna hänen rinnalleen ja edelleen miehiä, joiden saavutukset poliittisessa toiminnassa ovat näkyvämmät ja tunnustetummat kuin hänen, me voimme taloudelliselta alalta löytää nimiä, jotka ovat antaneet suuremman panoksen talouselämämme kehittymiselle kuin hän, yksinpä osuustoiminnankin alalta voimme tavata jonkun, jonka sarka siinä on yhtä hyvin muokattu kuin hänen. Mutta kukaan toinen ei kaikilla näillä aloilla ole suorittanut sitä työtä, mikä on suotu Väinö Tannerin suorittaa. Hän on elänyt alusta lähtien mukana kansanvaltaisen valtioelämämme eri vaiheissa, nähnyt sen valtavan heräämisen, työskennellyt sen hyväksi vaikeina Venäjän vallan aikoina, kokenut raskaiden vuosien 1917 ja 1918 takatalven, ollut mukana kohottamassa työväenluokan takaisin vaikuttavaksi tekijäksi suomalaiseen demokratiaan, taistellut sen tuhoon pyrkiviä voimia vastaan ja lopuksi opettanut koko Suomen kansan ymmärtämään järjestyneen työväestön arvon valtakunnallemme. Hän on työskennellyt osuustoimintaliikkeessä sen vaatimattomasta alusta lähtien ja yhtenä kaikkein ansiokkaimmista kohottanut sen voimaan, jonkalaista muualla maailmassa saadaan hakea. Hän on ollut mukana monella eri paikalla edistämässä Suomen taloudellista kehitystä ja ohjaamassa sen suuntaa. Lyhyesti sanoen: hän on suorittanut yhden elämän puitteissa monen miehen työn suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.
Mikä on ollut tämän paljon aikaansaavan miehen "salainen ase", jonka turvin hän on kyennyt niin tehokkaasti edistämään omikseen ottamiaan asioita? Hänen työntäyteinen elämänsä on todistus erinomaisesta lahjakkuudesta ja tarmosta, joka hakee vertojaan. Se on todistuksena täydellisestä antautumisesta niiden ihanteiden palvelukseen, jotka mies on itselleen omaksunut ja joiden hyväksi hän on päättänyt elämäntyönsä omistaa. Mutta sittenkin tarjoaa hänen omalaatuinen persoonallisuutensa parhaan selityksen siihen, miksi Väinö Tanner on se mies, mikä hän on ollut ja on.
Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettinen mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihmisenä, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa. Mutta Väinö Tannerissa on myös sellaista, jota meiltä suomalaisilta yleensä puuttuu: hän on etevä organisaattori ja hän on johtajaluonne.
Demokratiassa voi olla vaarallista nimitellä miestä johtajaksi, mutta Tannerista sen voi sanoa. Hän on demokraattinen johtajatyyppi, likipitäen sen ihanne. Hän ei ole noussut johtajaksi kansankiihoittajana, hänen johtajapaikkansa on ikäänkuin tullut hänelle hänen ominaisuuksiensa vuoksi. Hän on johtaja asiantuntemuksensa, rohkeutensa ja luotettavuutensa ansiosta, hän on johtaja ilman suuria eleitä, siis siinäkin perinjuurin suomalainen tyyppi. Hän on tullut johtajaksi asioiden pakosta, häntä on tarvittu ja hän on ottanut tämän aseman vastaan. Ja hän osaa tehtävänsä. Hän tietää, että liike, jonka tulevaisuudesta hän tärkeältä osalta vastaa, voi menestyä ainoastaan yhtenäisenä ja ulospäin yksimielisenä. Johtajan seuraaminen on osoitus siitä joukkovoimasta, jonka avulla järjestynyt työväki on valloittanut itselleen aseman yhteiskunnassa. Mutta johtajanakin Tanner on "hyvin koulittu demokraatti", hänen omaa ajatustaan käyttääksemme, hän hyväksyy enemmistön kannan, vaikka olisi taistellut sitä vastaan, ja työskentelee sen voittoonviemiseksi. Mutta samaa demokraattista koulutusta hän vaatii toisiltakin.
Sanoimme, ettei Tanner ole saavuttanut asemaansa poliittisessa elämässä kansankiihoituksen avulla. Ja merkillistä tosiaan: hän ei ole hyvä puhuja sanan ulkonaisessa mielessä. Mutta hänen puheensa ovat sittenkin enemmän odotettuja ja enemmän huomattuja kuin kenenkään toisen nykypäivien poliitikon. Hänen puheessaan on vankkaa asiallisuutta, siinä on vakuuttavuutta ja siinä on huumoria. Hän on meidän harvoja "vapaasti puhumisen" taitajia. Hänellä on sanomisen halua ja sanomisen iloa, joskus niin paljon, että käytetyt ylisanat ovat jääneet moniksi kuukausiksi poliittisen kiistelyn makupaloiksi.
Väinö Tannerin toimintaa suomalaisessa yhteiskunnassa on johtanut pyrkimys vähäväkisen kansan taloudellisen ja valtiollisen aseman parantamiseen ja tietoisuus siitä, että se on mahdollista ainoastaan omien järjestöjen avulla. Hän on saattanut olla ahdasmielinen puoluemies taistellessaan puolueensa olemassaolon ja etujen puolesta vastustajia vastaan, mutta kun hän on joutunut asemaan, jossa hänen hoidettavanaan ovat olleet koko kansan asiat, on häneen saanut luottaa. Hyppäys kiivaasti arvostelevasta oppositiomiehestä hallitsevaksi ministeriksi on hänen kohdallaan ollut aina onnistunut, koska hänen vastuuntuntonsa ja persoonallinen rohkeutensa on ollut niin suuri, että hänellä on ollut varaa toimia sitä Tanneria vastaan, joka oli puhunut "mahdottomia" oppositiossa ollessaan.
Väinö Tannerin työ sosialidemokraattina ja työväenjohtajana on tullut oikeisiin mittasuhteisiin vasta viime aikoina, kun porvarillisissakin piireissä on opittu näkemään järjestyneen työväenliikkeen kansallinen merkitys. Työväenliikkeen nousu suvaituksi yhteiskunnassamme oli saavutus sekin, mutta sen tunnustaminen itsenäisyytemme, vapautemme ja kansanvaltamme elimelliseksi osaksi on vasta saattanut työväenliikkeen ja sen riveihin kuuluvan osan Suomen kansaa oikeaan asemaansa. Se on asettanut myös Väinö Tannerin työn työväenliikkeen voimakkaana johtajana ja oikealla tiellä pysyttäjänä oikeaan arvoonsa. Tannerin on kannattanut elää 60. vuosipäivänsä. Hän saa nähdä, kuinka sille työlle, jonka hän poliittisessa elämässä on suorittanut, annetaan vastustajienkin taholta tunnustus. Sivallukset, joita häneltä on saatu, unohdetaan, ja myönnetään, että hänen työnsä työväenliikkeessä on ollut paljon merkitsevä osa kansallisessa kehityksessämme. Väinö Tannerin on kannattanut elää näin pitkälle, niin että hän, monet kerrat vihatuin ja parjatuin mies, saa nähdä olevansa paitsi omiensa rakastama myös vastustajiensa arvostama ja kunnioittama.
Väinö Tanner, suomalainen valtiomies suomalaisen työväenliikkeen johdossa on eräs tae kansamme itsenäisyystahdon jatkuvasta säilymisestä ja lujittumisesta.
Olen Kekkosen kanssa täysin samaa mieltä.
Hoh hoh hoo
Kumpikin palkittiin Lenin-mitalilla.
Maalaisliitto Kekkosen johdolla ja Skdl olivat viemässä Suomea kommunismiin KGB:n rahoilla, mutta onneksi pohjalainen Oskari Tokoi oli Amerikassa ja yhdessä hän Tannerin kanssa junaili CIA:lta rahaa Sdp:lle. Tällä CIA:n rahalla pystyttiin tekemään tehokasta vaalityötä ja näin pystyttiin estämään Suomen luisumista kommunismiin.