Onko sinut kastettu evankeliumin totenapitäen? Jos et, niin olet vielä Herran nimeen kastamaton ja niin ollen myös uudestisyntymätön.
Lainaus kirjasta (jonka voi saada luettavaksi minulta):
Uudestisyntynyt on jo kastettu.
Tapaamme ihmisen, joka väittää olevansa uudestisyntynyt.
(1.5.1.) Välttämättömät ja riittävät määritteet sille, että tuo ihminen on uudestisyntynyt ovat seuraavat:
1. Hänelle on suoritettu Jumalan hänelle hyväksymä vesitoimitus ("vesi").
2. Hän on saanut syntinsä anteeksi, on Jumalan lapsi ("veri").
3. Hän on saanut (kreik. "lambanoo") Pyhän Hengen lahjan ("Henki").
Uudestisyntyneitä ei voi kastaa
53
839
Vastaukset
Lainaus edellä on kirjasta, jonka nimi on Uudestisyntymisestä.
Martti Luther kirjoittaa kasteesta ja uudestisyntymisestä seuraavasti:
"Hengestä syntymiseen ei kuulu muuta kuin vedellä kastaminen ja ottaminen vaarin huminasta, se on, Jumalan sanasta, sekä sen uskolla vastaanottaminen. Siten synnytään uudesti Jumalan valtakuntaan, mutta ei millään muulla tavalla. Missä ovat nyt nuo röyhkeät lahkolaiset ja haaveksijat, jotka eivät osaa muuta kuin hengestä kerskaten hokea? Paha henki, itse perkele on kuin onkin heidät ihan riivannut, ... " (Huonepostillasta)Uskovatko jotkut seuraavan ratkaisuekumeenisen raamatunväärennöksen mukaisesti? Vertaa (Joh. 3:3-5)
>Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, ratkaisusta, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny ratkaisusta, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.>- näin on
Tälläkin palstalla monet väittävät uudestisyntyneensä vanhempiensa ratkaisun perusteella.
Vanhemmat määräävät päivän, jolloin heidän vauvansa uudestisyntyy.
Jumala nauraa moiselle temppuilulle! näin on kirjoitti:
Tälläkin palstalla monet väittävät uudestisyntyneensä vanhempiensa ratkaisun perusteella.
Vanhemmat määräävät päivän, jolloin heidän vauvansa uudestisyntyy.
Jumala nauraa moiselle temppuilulle!>>Tälläkin palstalla monet väittävät uudestisyntyneensä vanhempiensa ratkaisun perusteella.
Vanhemmat määräävät päivän, jolloin heidän vauvansa uudestisyntyy.
Jumala nauraa moiselle temppuilulle!>>
Ihminen ei todellakaan synny omasta tai vanhempiensa ratkaisusta, vaan uudestisyntyminen on vedestä ja Hengestä Jeesuksen opetuksen mukaan. Näin on! Lue (Joh. 3:5).
Joten jos sinua, joka luet tämän, ei ole kastettu evankeliumin uskoen, olet silloin vielä aivan varmasti uudestisyntymätön eli vedestä ja Hengestä syntymätön.- pysy totuudessa
JEV238 kirjoitti:
>>Tälläkin palstalla monet väittävät uudestisyntyneensä vanhempiensa ratkaisun perusteella.
Vanhemmat määräävät päivän, jolloin heidän vauvansa uudestisyntyy.
Jumala nauraa moiselle temppuilulle!>>
Ihminen ei todellakaan synny omasta tai vanhempiensa ratkaisusta, vaan uudestisyntyminen on vedestä ja Hengestä Jeesuksen opetuksen mukaan. Näin on! Lue (Joh. 3:5).
Joten jos sinua, joka luet tämän, ei ole kastettu evankeliumin uskoen, olet silloin vielä aivan varmasti uudestisyntymätön eli vedestä ja Hengestä syntymätön.ymmärrä mitään, mitä heille tehdään, joten ei heillä ole uskoakaan!
Vauvakasteessa vanhemmat yrittävät väkisin pelastaa pientä vauvaa, joka on taivaskelpoinen sellaisenaan:
"Sen kaltaisten on taivasten valtatkunta."
Mutta ei uudestisyntymiseen tarvita edes vettä, vaan usko Jumalan sanaa:
Ap 10:43
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka USKOO HÄNEEN, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta."
Korneliuksen perhekunta täytettiin Pyhällä-Hengellä Pietarin puheen aikana, jolloin he uudestisyntyivät!!!!
Heidät kastettiin vasta myöhemmin.
Sinun teoriasi ei perustu Raamattuun, mutta kyllähän maailmaan teorioita sopii!
Ap 19:2
"Saitteko Pyhän-Hengen silloin, kun tulitte uskoon."
Nämäkin uskoontulleet kastettiin myöhemmin!!!!! pysy totuudessa kirjoitti:
ymmärrä mitään, mitä heille tehdään, joten ei heillä ole uskoakaan!
Vauvakasteessa vanhemmat yrittävät väkisin pelastaa pientä vauvaa, joka on taivaskelpoinen sellaisenaan:
"Sen kaltaisten on taivasten valtatkunta."
Mutta ei uudestisyntymiseen tarvita edes vettä, vaan usko Jumalan sanaa:
Ap 10:43
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka USKOO HÄNEEN, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta."
Korneliuksen perhekunta täytettiin Pyhällä-Hengellä Pietarin puheen aikana, jolloin he uudestisyntyivät!!!!
Heidät kastettiin vasta myöhemmin.
Sinun teoriasi ei perustu Raamattuun, mutta kyllähän maailmaan teorioita sopii!
Ap 19:2
"Saitteko Pyhän-Hengen silloin, kun tulitte uskoon."
Nämäkin uskoontulleet kastettiin myöhemmin!!!!!>>Vauvakasteessa vanhemmat ... >>
Huomaa: Minä en ole luterilainen enkä myöskään helluntailainen. Kasteeseen liittyen: En ole paavin-Lutherin kastekäytännössä ("vastasyntynyt on vietävä papin luo ja tämän on suoritettava tälle vesitoimitus jne. ... ") enkä myöskään "uskovien kaste" -opissa. Et ehkä tiedä, että on kolmaskin "linja" paavin-Lutherin kastekäytännön ja "uskovien kaste" -opin lisäksi! Nyt opit!
Tietenkin Kornelius oli Jeesukseen Kristukseen uskova puhuessaan kielillä Hengen vaikuttamana ennen Herran nimeen kastamistaan. Mutta ennen tulemistaan Herran nimeen kastetuksi (vesitoimitus) hän ei ollut eikä voinut olla vedestä ja Hengestä syntyntynyt eli uudestisyntynyt. Sillä uudestisyntyminen on vedestä ja Hengestä (ks. (Joh. 3:5)).
Ei yhtäkään kastamatonta ihmistä (ilman Jumalan hänelle hyväksymää vesitoimitusta olevaa ihmistä) ajalla alkaen helluntaista (Apt. 2:38) sanota uudestisyntyneeksi tai anneta ymmärtää jonkun olevan kastamattomana uudestisyntyneen. Jos olet toista mieltä, näytäpä yksikin kohta!- monenlaisia,
JEV238 kirjoitti:
>>Vauvakasteessa vanhemmat ... >>
Huomaa: Minä en ole luterilainen enkä myöskään helluntailainen. Kasteeseen liittyen: En ole paavin-Lutherin kastekäytännössä ("vastasyntynyt on vietävä papin luo ja tämän on suoritettava tälle vesitoimitus jne. ... ") enkä myöskään "uskovien kaste" -opissa. Et ehkä tiedä, että on kolmaskin "linja" paavin-Lutherin kastekäytännön ja "uskovien kaste" -opin lisäksi! Nyt opit!
Tietenkin Kornelius oli Jeesukseen Kristukseen uskova puhuessaan kielillä Hengen vaikuttamana ennen Herran nimeen kastamistaan. Mutta ennen tulemistaan Herran nimeen kastetuksi (vesitoimitus) hän ei ollut eikä voinut olla vedestä ja Hengestä syntyntynyt eli uudestisyntynyt. Sillä uudestisyntyminen on vedestä ja Hengestä (ks. (Joh. 3:5)).
Ei yhtäkään kastamatonta ihmistä (ilman Jumalan hänelle hyväksymää vesitoimitusta olevaa ihmistä) ajalla alkaen helluntaista (Apt. 2:38) sanota uudestisyntyneeksi tai anneta ymmärtää jonkun olevan kastamattomana uudestisyntyneen. Jos olet toista mieltä, näytäpä yksikin kohta!mutta Raamatun mukaan uudestisyntymiseen ei välttämättä tarvita vettä, sillä Jumala ei ole sidottu
materiaan vaan hän toimii Sanasa ja Pyhän-Henkensä kautta!
1. Piet 1:23
"Te olette uudestisyntyneet elävän sanan kautta."
1. Piet 1:3-5
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on suuren
laupeutensa mukaan uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,...
Jae 5 jotka Jumalan voimasta USKON kautta varjellutte pelastukseen..."
Ap 15:7
"" että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin ja tulisivat uskoon."
"Usko tulee kuulemisesta"
1. Kor 1:17
"Sillä ei Kristus lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan."
Room 5:1
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet..."
Tuo Joh 3:5 oleva "vesi" ei tarkoita kastetta, sillä silloinhan siinä olisi käytetty sanaa
"Baptismo", mutta tuossa se kuvaa Jumalan sanaa, kuten 1. Piet 1:23 vahvistaa! monenlaisia, kirjoitti:
mutta Raamatun mukaan uudestisyntymiseen ei välttämättä tarvita vettä, sillä Jumala ei ole sidottu
materiaan vaan hän toimii Sanasa ja Pyhän-Henkensä kautta!
1. Piet 1:23
"Te olette uudestisyntyneet elävän sanan kautta."
1. Piet 1:3-5
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on suuren
laupeutensa mukaan uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,...
Jae 5 jotka Jumalan voimasta USKON kautta varjellutte pelastukseen..."
Ap 15:7
"" että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin ja tulisivat uskoon."
"Usko tulee kuulemisesta"
1. Kor 1:17
"Sillä ei Kristus lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan."
Room 5:1
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet..."
Tuo Joh 3:5 oleva "vesi" ei tarkoita kastetta, sillä silloinhan siinä olisi käytetty sanaa
"Baptismo", mutta tuossa se kuvaa Jumalan sanaa, kuten 1. Piet 1:23 vahvistaa!>"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet" (ks. (Room. 5:1))
Ei kukaan ole sanomassakaan, etteikö Kornelius olisi ollut vanhurskas ennen tulemistaan Herran nimeen kastetuksi. Mutta onko tuollaista luvattu tapahtuvan uudestaan ajalla alkaen helluntaista (Apt. 2:38)? Itse uskon, että tuollaisia tapauksia voi vieläkin tapahtua, eli voi tapahtua, että jotkut tulevat vanhurskaiksi ennen tulemistaan Herran nimeen kastetuiksi. Mutta uudestisyntyminen on aina vedestä ja Hengestä. Kastamaton on siis varmasti uudestisyntymätön.
>"Te olette uudestisyntyneet ... elävän sanan kautta." (ks. (1 Piet. 1:23))
Väität siis, että tuossa sana "te" viittaa kastamattomiin?
>"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on suuren laupeutensa mukaan uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta," (ks. (1 Piet. 1:3-5))
Väität siis, että tuossa sana "meidät" viittaa kastamattomiin?
Tietysti noissa viitataan kastetuihin! Ja heistä sanotaan "olette uudestisyntyneet" ja "uudestisynnyttänyt meidät". Kastamattomista ei missään Raamatussa sanota "olette uudestisyntyneet"!
Kohdassa (Joh. 3:5) on sana "vedestä". Kirjaimellisesti ymmärtäminen on hyväksyttävä ellei äärimmäisen vahvoin, 100 %:isin todistein sitä poissuljeta. Eikä sitä ole kukaan pystynyt poissulkemaan. Minkäänlaisia pitäviä todisteita poissulkemiselle ei siis ole.
Kehoitan kaikkia lukemaan lisää raamatullista opetusta näistä asioista (myös kohdasta (Joh. 3:5)) kirjasta nimeltään (kirjaa saatavissa luettavaksi minulta osoitteesta [email protected]).monenlaisia, kirjoitti:
mutta Raamatun mukaan uudestisyntymiseen ei välttämättä tarvita vettä, sillä Jumala ei ole sidottu
materiaan vaan hän toimii Sanasa ja Pyhän-Henkensä kautta!
1. Piet 1:23
"Te olette uudestisyntyneet elävän sanan kautta."
1. Piet 1:3-5
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on suuren
laupeutensa mukaan uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,...
Jae 5 jotka Jumalan voimasta USKON kautta varjellutte pelastukseen..."
Ap 15:7
"" että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin ja tulisivat uskoon."
"Usko tulee kuulemisesta"
1. Kor 1:17
"Sillä ei Kristus lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan."
Room 5:1
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet..."
Tuo Joh 3:5 oleva "vesi" ei tarkoita kastetta, sillä silloinhan siinä olisi käytetty sanaa
"Baptismo", mutta tuossa se kuvaa Jumalan sanaa, kuten 1. Piet 1:23 vahvistaa!Kaikki kohdat Raamatusta on hyväksyttävä.
"te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta." (1 Piet. 1:23)
"Jeesus vastasi: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.'" (Joh. 3:5)
Siis kun hyväksymme nuo molemmat kohdat, voimme todeta, että uudestisyntyminen on Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta vedestä ja Hengestä. Näemme siis, että uudestisyntymiseen tarvitaan sana ja vesi ja Henki. Mitään noista ei sovi jättää pois.
Onko sinut kastettu evankeliumin totenapitäen? Jos et, niin olet vielä Herran nimeen kastamaton ja niin ollen myös uudestisyntymätön.
Tarkemmin opetusta näistä asioista kirjassa nimeltään *Uudestisyntymisestä* (luettavaksi saatavissa minulta, [email protected])- näin on
JEV238 kirjoitti:
Kaikki kohdat Raamatusta on hyväksyttävä.
"te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta." (1 Piet. 1:23)
"Jeesus vastasi: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.'" (Joh. 3:5)
Siis kun hyväksymme nuo molemmat kohdat, voimme todeta, että uudestisyntyminen on Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta vedestä ja Hengestä. Näemme siis, että uudestisyntymiseen tarvitaan sana ja vesi ja Henki. Mitään noista ei sovi jättää pois.
Onko sinut kastettu evankeliumin totenapitäen? Jos et, niin olet vielä Herran nimeen kastamaton ja niin ollen myös uudestisyntymätön.
Tarkemmin opetusta näistä asioista kirjassa nimeltään *Uudestisyntymisestä* (luettavaksi saatavissa minulta, [email protected])materialistit opettavat.
Heidän täytyy nähdä jotain konkreettista, ennenkuin voivat uskoa.
Jeesus sanoi:
Autuaat ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."
Kol 3:2
"Olkoon mielenne siihen, mikä on ylhäällä."
JEV katselee vain sitä, mikä on alhaalla eli vettä!!! - Alpo Ahola
näin on kirjoitti:
Tälläkin palstalla monet väittävät uudestisyntyneensä vanhempiensa ratkaisun perusteella.
Vanhemmat määräävät päivän, jolloin heidän vauvansa uudestisyntyy.
Jumala nauraa moiselle temppuilulle!Voisitko selittää ihan vaikka omin sanoin, että mitä tarkoittaa Jeesuksen ehdottomalta kuulostava seuraava määräys:
"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan" Joh.3:5. - näin on
Alpo Ahola kirjoitti:
Voisitko selittää ihan vaikka omin sanoin, että mitä tarkoittaa Jeesuksen ehdottomalta kuulostava seuraava määräys:
"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan" Joh.3:5.että siinä EI PUHUTA MITÄÄN VAUVAKASTEESTA.
Onhan tämä asia selitetty sinulle jo monta kertaa. Piruuttasiko kyselet? - Alpo Ahola
näin on kirjoitti:
että siinä EI PUHUTA MITÄÄN VAUVAKASTEESTA.
Onhan tämä asia selitetty sinulle jo monta kertaa. Piruuttasiko kyselet?Enhän minä kysy mitään lapsikasteesta, vaan selitystäsi Jeesuksen antamaan määräykseen. Miten voit tolla tavoin sekottaa asioita? On aikoihin eletty!
näin on kirjoitti:
materialistit opettavat.
Heidän täytyy nähdä jotain konkreettista, ennenkuin voivat uskoa.
Jeesus sanoi:
Autuaat ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."
Kol 3:2
"Olkoon mielenne siihen, mikä on ylhäällä."
JEV katselee vain sitä, mikä on alhaalla eli vettä!!!Sinä siis tulit "uskoosi" ilman, että olisit omilla korvillasi kuullut konkreettista ääntä (täällä alhaalla maan päällä olevan ihmisen julistusta Raamatusta) ja/tai lukenut tms. omilla silmilläsi konkreettista kirjaa (Raamattua kirjamuodossa tms.)? Olet siis tullut "uskoosi" ilman kenenkään konkreettisen ihmisen toimintaa (sinun "raamattusi" tuli suoraan sinulle, ei ole sama, joka minulla on ja joka on apostolien hyväksymä). "Uskosi" vai tipahti sinuun ilman mitään konkreettista? Ilmeisesti olet uudestisyntymätön, jokin meediouskossasi oleva.
Todelliset Jeesukseen Kristukseen uskovat, uudestisyntyneet ihmiset ovat saaneet kuulla evankeliumin konkreettisten ihmisten välityksellä, konkreettisesti kuulleen/lukien. Raamattukin on täällä alhaalla maan päällä. Seurakunta, joka julistaa evankeliumia on täällä maan päällä.
Uudestisyntyminen on sanan kautta vedestä ja Hengestä. Uudestisyntyminen ei tapahdu meediouskosi mukaisesti. Tietenkin voit jatkaa Jeesuksen sanojen "synny vedestä ja Hengestä" pilkkaamista mutta tiedä, että tulet siitä kerran tuomiolle.- Alpo Ahola
näin on kirjoitti:
Tälläkin palstalla monet väittävät uudestisyntyneensä vanhempiensa ratkaisun perusteella.
Vanhemmat määräävät päivän, jolloin heidän vauvansa uudestisyntyy.
Jumala nauraa moiselle temppuilulle!Missä viipyy - HU HUU se vastaus sieltä puskasta. Voisitko siis sieltä piilosta puskasta huudella sen vastauksen kysymykseeni siitä kohdasta, kun Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan Joh.3:5.
Samalla saisit huudella sieltä puskista piilopaikastasi sitten sen seuraavankin jakeen selitystä, kun Jeesus sanoo:
Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki Joh.3:6.
Siis arvoisa profeetta, sano nyt jotain selitystä parhaan kykysi mukaan kysymykseeni. - raamatullinen sana
Alpo Ahola kirjoitti:
Missä viipyy - HU HUU se vastaus sieltä puskasta. Voisitko siis sieltä piilosta puskasta huudella sen vastauksen kysymykseeni siitä kohdasta, kun Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan Joh.3:5.
Samalla saisit huudella sieltä puskista piilopaikastasi sitten sen seuraavankin jakeen selitystä, kun Jeesus sanoo:
Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki Joh.3:6.
Siis arvoisa profeetta, sano nyt jotain selitystä parhaan kykysi mukaan kysymykseeni.Jeesushan itse selittää tuota asiaa Nikodeemukselle:
Joh 3:7
"Älä ihmettele, että minä sanon sinulle:teidän täytyy syntyä uudesti YLHÄÄLTÄ." ei alhaalta kastevedestä!
Joh 6:63
"Henki on se joka eläväksi tekee." ei liha mitään hyödytä.
Jeesus ei puhu tuossa Joh 3:5 mitään kasteesta, vaan sana "vesi" tarkoittaa samaa asiaa, kuin seuraavassa luvussa, Joh 4:14, ELI JUMALAN SANAA!!!
"Mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se VESI, jonka minä hänelle
annan, muuttuu hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."
Kastevesi ei kumpua iankaikkiseen elämään, VAAN JUMALAN SANA, joka uskovan sydämessä saa
aikaan puhdistuksen:
1. Piet 1:23 Te olette uudestisyntyneet elävän Sanan kautta."
Jes 55:1
"Tulkaa kaikki janovaiset veden ääreen....-."
Te lapsikasteen puolustajat oletatte, että aina, kun mainitaan sana "vesi", sillä
tarkoitetaan kastetta, mutta Raamatun mukaan vedellä on monta eri merkitystä, ja tässä
yhteydessä se tarkoittaa Jumalan sanaa. raamatullinen sana kirjoitti:
Jeesushan itse selittää tuota asiaa Nikodeemukselle:

yhteydessä se tarkoittaa Jumalan sanaa.Oliko Johanneksen kaste taivaasta?
- Alpo Ahola
raamatullinen sana kirjoitti:
Jeesushan itse selittää tuota asiaa Nikodeemukselle:
Joh 3:7
"Älä ihmettele, että minä sanon sinulle:teidän täytyy syntyä uudesti YLHÄÄLTÄ." ei alhaalta kastevedestä!
Joh 6:63
"Henki on se joka eläväksi tekee." ei liha mitään hyödytä.
Jeesus ei puhu tuossa Joh 3:5 mitään kasteesta, vaan sana "vesi" tarkoittaa samaa asiaa, kuin seuraavassa luvussa, Joh 4:14, ELI JUMALAN SANAA!!!
"Mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se VESI, jonka minä hänelle
annan, muuttuu hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."
Kastevesi ei kumpua iankaikkiseen elämään, VAAN JUMALAN SANA, joka uskovan sydämessä saa
aikaan puhdistuksen:
1. Piet 1:23 Te olette uudestisyntyneet elävän Sanan kautta."
Jes 55:1
"Tulkaa kaikki janovaiset veden ääreen....-."
Te lapsikasteen puolustajat oletatte, että aina, kun mainitaan sana "vesi", sillä
tarkoitetaan kastetta, mutta Raamatun mukaan vedellä on monta eri merkitystä, ja tässä
yhteydessä se tarkoittaa Jumalan sanaa.Ns. uskovien uppokasteessanne ei olekaan muuta kuin lain tekoa. Johan sen viestissäsikin sanot, ettei kaste ole muuta kuin alhaalta, siis ihmisestä. No siinähän todistat Raamatun vastaisesti kasteen vain lihan työksi.
Minä pitäydyn Raamatun todistuksiin pitäen kasteen uudestisyntymisen pesona ja siis siten, että kasteessa tullaan osalliseksi Jeesuksen vanhurskaudesta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
Sille en sitten mitään mahda, kun omassa hengessäsi Raamatun todistukset torjut. raamatullinen sana kirjoitti:
Jeesushan itse selittää tuota asiaa Nikodeemukselle:
Joh 3:7
"Älä ihmettele, että minä sanon sinulle:teidän täytyy syntyä uudesti YLHÄÄLTÄ." ei alhaalta kastevedestä!
Joh 6:63
"Henki on se joka eläväksi tekee." ei liha mitään hyödytä.
Jeesus ei puhu tuossa Joh 3:5 mitään kasteesta, vaan sana "vesi" tarkoittaa samaa asiaa, kuin seuraavassa luvussa, Joh 4:14, ELI JUMALAN SANAA!!!
"Mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se VESI, jonka minä hänelle
annan, muuttuu hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."
Kastevesi ei kumpua iankaikkiseen elämään, VAAN JUMALAN SANA, joka uskovan sydämessä saa
aikaan puhdistuksen:
1. Piet 1:23 Te olette uudestisyntyneet elävän Sanan kautta."
Jes 55:1
"Tulkaa kaikki janovaiset veden ääreen....-."
Te lapsikasteen puolustajat oletatte, että aina, kun mainitaan sana "vesi", sillä
tarkoitetaan kastetta, mutta Raamatun mukaan vedellä on monta eri merkitystä, ja tässä
yhteydessä se tarkoittaa Jumalan sanaa.Oliko Johanneksen kaste taivaasta eli YLHÄÄLTÄ?
- Oikaisua oikaisijalta
JEV238 kirjoitti:
>>Vauvakasteessa vanhemmat ... >>
Huomaa: Minä en ole luterilainen enkä myöskään helluntailainen. Kasteeseen liittyen: En ole paavin-Lutherin kastekäytännössä ("vastasyntynyt on vietävä papin luo ja tämän on suoritettava tälle vesitoimitus jne. ... ") enkä myöskään "uskovien kaste" -opissa. Et ehkä tiedä, että on kolmaskin "linja" paavin-Lutherin kastekäytännön ja "uskovien kaste" -opin lisäksi! Nyt opit!
Tietenkin Kornelius oli Jeesukseen Kristukseen uskova puhuessaan kielillä Hengen vaikuttamana ennen Herran nimeen kastamistaan. Mutta ennen tulemistaan Herran nimeen kastetuksi (vesitoimitus) hän ei ollut eikä voinut olla vedestä ja Hengestä syntyntynyt eli uudestisyntynyt. Sillä uudestisyntyminen on vedestä ja Hengestä (ks. (Joh. 3:5)).
Ei yhtäkään kastamatonta ihmistä (ilman Jumalan hänelle hyväksymää vesitoimitusta olevaa ihmistä) ajalla alkaen helluntaista (Apt. 2:38) sanota uudestisyntyneeksi tai anneta ymmärtää jonkun olevan kastamattomana uudestisyntyneen. Jos olet toista mieltä, näytäpä yksikin kohta!" http://koti.phnet.fi/petripaavola/RaamatunvesikastePenttiHeiska.html "
Pelastumaton kuulee Jumalan sanan julistusta. Jos asiat menevät tarkalleen kohdan (Apt. 2:38,39) mukaisesti, tapahtuu näin:
Veteen astui pelastumaton, uudestisyntymätön, syntiä tehnyt, kuollut ihminen. Vedestä nousee elävä, uudestisyntynyt, pelastunut ihminen! Halleluja! Synteihinsä kuolleena haudataan, nousee elävänä!
Huomaa, ehto hautaamiselle ei ole se, että haudattavan tulisi mieluiten olla elävä! Emme odota kuolleen tulevan eläväksi, että voisimme hänet haudata. Siis hengellisessä mielessä emme odota, että syntiä tehneen ihmisen tulisi ensin tulla eläväksi, että hänet voitaisiin hengellisesti haudata.- pysy totuudessa
kukaan ei voisi pelastua ilman vettä!!!!
Rajoitat Jumalan kaikkivaltaa ja sidot sen materiaan!
Paavalikaan ei kulkenut vesikipon kanssa, vaan saarnasi evankeliumia:
Ap 10:42
"Ja Hän käski meidän SAARNATA evankeliumia ja todistaa, että Hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi."
Usko tulee kuulemisesta eikä kasteesta!!!
Onneksi oppisi ei perustu Raamattuun, sillä siellä kastettiin vain uskoontulleet:
Ap 8:12
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta....he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset." pysy totuudessa kirjoitti:
kukaan ei voisi pelastua ilman vettä!!!!
Rajoitat Jumalan kaikkivaltaa ja sidot sen materiaan!
Paavalikaan ei kulkenut vesikipon kanssa, vaan saarnasi evankeliumia:
Ap 10:42
"Ja Hän käski meidän SAARNATA evankeliumia ja todistaa, että Hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi."
Usko tulee kuulemisesta eikä kasteesta!!!
Onneksi oppisi ei perustu Raamattuun, sillä siellä kastettiin vain uskoontulleet:
Ap 8:12
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta....he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.">>Sinun oppisi mukaan kukaan ei voisi pelastua ilman vettä!!!!>>
Älä sano väärää todistusta.
Uskon, että jos joku uskossa Jeesukseen Kristukseen kuolee ja silloin ilman omaa syytään kastamattomaksi jääneenä (mutta on halunnut tulla kastetuksi), hän pääsee Herran tykö eli pelastuu. Hän siis pelastui ilman vettä.
>>Paavalikaan ei kulkenut vesikipon kanssa ... >>
Eipä tietenkään apostolit kulkeneet jotakin "pyhää vettä mukanaan kuljettaen".
Mutta väität siis, että apostoli Paavali ei ollut kuuliainen Jeesuksen käskylle (Matt. 28:18,19 jne.) eikä välittänyt siitä tulivatko kääntyvät ihmiset kastetuiksi? Olet väärässä. Kyllä apostolit pitivät tärkeänä, että ihmiset tulivat kastetuiksi. Apostoli Pietari sanoi: " ... parannus ja ottakoon ... kasteen ... " (ks. (Apt. 2:38)). Apostolit kuten Paavali keskittyivät julistamiseen. Apostoli Paavali ei ilmeisestikään itse konkreettisesti suorittanut paljonkaan kastamisia. Jotkut toiset suorittivat konkreettisesti kastamisia - ihmisiä syntyi vedestä ja Hengestä.
>>Usko tulee kuulemisesta eikä kasteesta!!!>>
Ei tietenkään usko tule vedestä. Vesi on kohdassa (Joh. 3:5) "synny vedestä ja Hengestä" konkreettista vettä, ei mitään "sakramentalistista" uskoa luovaa ihmevettä.
>>Onneksi oppisi ei perustu Raamattuun, sillä siellä kastettiin vain uskoontulleet: Ap 8:12>>
Onneksi oppini perustuu Raamattuun toisinkuin sinun!
Älä irroita jakeita Raamatun kokonaisilmoituksesta. Kohdan (Apt. 8:12) kanssa muista ensisijainen kohta (Apt. 2:38)!
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset." (Apt. 8:12)
Kohta (Apt. 8:12) opettaa selvästi, että kun nuo miehet ja naiset kastettiin, siinä hetkessä he uskoivat Filippusta. Varmaankin ennen vesitoimitusta noilta miehilta ja naisilta kysyttiin uskoivatko he Filippusta. Kun he ilmaisivat pitävänsä Filippuksen puheet totena, heidät voitiin kastaa ja kastettiin. Todella mielenmuuttumiseen tulleet pitivät vesitoimitussekunneissaan totena myös heille kuuluvan lupauksen (Apt. 2:38,39) eli heillekin kuului
" ... ja ... kasteen ... syntienne anteeksisaamiseksi,".
Ja kun he vesitoimitussekunneissaan tuon totenapitivät mielenmuuttumisessa ollen, ja haluten todella saada syntinsä anteeksi siinä hetkessä, mitä heille tapahtui siinä hetkessä? He todella saivat syntinsä anteeksi! Eli heistä tuli syntinsä anteeksisaaneita eli todellisia uskovia siinä kastamisensa hetkessä!
Ei missään ole sanottu, että Samarian tapauksessa olisi tapahtunut poikkeuksellisesti kuten Korneliuksen tapauksessa eli synnit anteeksisaavat olisivat saaneet syntinsä anteeksi ennen vesitoimitussekuntejaan. Pyhän Hengen saaminenkin tapahtui tässä Samarian tapauksessa lupauksen (Apt. 2:38,39) mukaisesti, ei poikkeuksellisessa järjestyksessä kuten Korneliuksen tapauksessa. Poikkeuksellinen järjestys Hengen saamisessa on se, että Henki saadaan ennen vesitoimitussekunteja (niin Korneliukselle tapahtui).
Yleinen sääntö Hengen saamisessa (tuoden esiin vain vesitoimituksen ja Hengen saamisen aikajärjestys):
" ... ja ottakoon ... kasteen ..., niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (ks. (Apt. 2:38)).
Vaikka olisit jonkin kirkon jäsen mutta sinua ei ole kastettu apostolien opetuksen mukaisesti, olet vielä todellisuudessa kastamaton.
Piditkö totena evankeliumin siinä hetkessä kun väitetään sinun tulleen kastetuksi?
Jos et, niin olet vielä Herran nimeen kastamaton ja niin ollen myös uudestisyntymätön. Et kuulu Kristuksen ruumiiseen eli seurakuntaan!
Lisää tietoa asiasta kirjassa nimeltään *Uudestisyntymisestä* (saatavissa luettavaksi minulta, [email protected]).Oikea järjestys:
1. Ensin mennään
2. Ja saarnataan evankeliumia
3. Sitten evankeliumin uskovia, totenapitäviä mielenmuuttumisessa olevia kastetaan.
Väärä järjestys:
1. Ensin kastetaan
2. Sitten saarnataan evankeliumia
...
Vaikka olisit jonkin kirkon jäsen mutta sinua ei ole kastettu apostolien opetuksen mukaisesti, olet vielä todellisuudessa kastamaton.
Piditkö totena evankeliumin siinä hetkessä kun väitetään sinun tulleen kastetuksi?
Jos et, niin olet vielä Herran nimeen kastamaton ja niin ollen myös uudestisyntymätön.>Oikea järjestys:
1. Ensin mennään
2. Ja saarnataan evankeliumia
3. Sitten evankeliumin uskovia, totenapitäviä mielenmuuttumisessa olevia kastetaan.
Väärä järjestys:
1. Ensin kastetaan
2. Sitten saarnataan evankeliumia
...>
Itseasiassa jos jollekin ihmiselle, jolle ei edes ole julistettu evankeliumia, suoritetaan jokin vesitoimitus muka kastamisena, se ei todellisuudessa sitä ole. Tuo ihminen jäi kastamattomaksi.
Jeesus opettaa selkeästi uudestisyntymisestä:
"Jeesus vastasi: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.'" (Joh. 3:5,6)
"Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä." (Joh. 3:22,23)
Noissa kohdissa (Joh. 3:5) ja (Joh. 3:23) esiintyy sana "vesi". Mitä tuo sana "vesi" tarkoittaa? Kyllä kai jokainen ymmärtää, että se tarkoittaa tiettyä ainetta, sellaista, jota virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa. Ymmärrämme siis sanan "vesi" kirjaimellisesti.
Onkin aina ymmärrettävä kirjaimellisesti (oletusarvo) ellei toisin sataprosenttisen varmasti todisteta.
Kohdan (Joh. 3:5) sana "vedestä" on ymmärrettävä kirjaimellisesti ellei sataprosenttisen varmasti todisteta, että kirjaimellisesti ymmärtäminen (oletusarvo) on poissuljettava.
Joten noiden Jeesuksen sanojen mukaan et voi olla vedestä ja Hengestä syntynyt eli uudestisyntynyt ilman kastamista (tarkoittaen tässä vesitoimitusta).
Jotkut harhaoppiset opettavat, että on poissuljettava sanan "vedestä" kohdassa (Joh. 3:5) kirjaimellisesti ymmärtäminen. Heillä ei ole tuolle saastaiselle ajatukselleen mitään todistetta. Tuo heidän harhansa on mitä ilmeisemmin lähtöisin Zwingliltä tai Calvinilta (kalvinismi) tai muulta Jumalan sanasta eksyneeltä harhaopettajalta.- Jopas nyt jotakin:
tuota harhaista näkemystäsi. Eväät oikaisuun löytyvät täältä:
" http://koti.phnet.fi/petripaavola/RaamatunvesikastePenttiHeiska.html " Jopas nyt jotakin: kirjoitti:
tuota harhaista näkemystäsi. Eväät oikaisuun löytyvät täältä:
" http://koti.phnet.fi/petripaavola/RaamatunvesikastePenttiHeiska.html "Voitko välittää linkissäsi esiintuleville henkilöille tämän tekstin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8460449/40171087
Heidän olisi syytä myös lukea kirja nimeltään *Uudestisyntymisestä* (saatavissa luettavaksi minulta, [email protected]).
Ehkä he pääsevät harhoistaan. Esimerkiksi siitä harhasta, että väittävät ilman mitään todisteita, että kohdasta (Joh. 3:5) sanan "vedestä" kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
On uskottava kirjaimmellisesti ellei sataprosenttisen varmasti osoiteta, että kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
Kohdassa (Joh. 3:5) sana "vedestä" tarkoittaa sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, siis vettä!- Jopas nyt jotakin:
JEV238 kirjoitti:
Voitko välittää linkissäsi esiintuleville henkilöille tämän tekstin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8460449/40171087
Heidän olisi syytä myös lukea kirja nimeltään *Uudestisyntymisestä* (saatavissa luettavaksi minulta, [email protected]).
Ehkä he pääsevät harhoistaan. Esimerkiksi siitä harhasta, että väittävät ilman mitään todisteita, että kohdasta (Joh. 3:5) sanan "vedestä" kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
On uskottava kirjaimmellisesti ellei sataprosenttisen varmasti osoiteta, että kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
Kohdassa (Joh. 3:5) sana "vedestä" tarkoittaa sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, siis vettä!tuskin on myöskään aihetta suositella kenellekään luettavaksi tuota sinulta saatavaaa kirjaa.
Oletan näet, että se on sinun itsesi kirjoittama, ja sisältää noita tuttuja näkemyksiä ja
väitteitä, joita olet jo pitkään näilläkin keskustelusivuilla esiin tuonut.
Voisit silti kertoa, onko kirjasi kenties julkaistu, ja miten se on saatavissa, ja onko siitä
netistä imuroitavaa versiota. Voisin näet siinä tapauksessa kirjaasi vilkaista, vaikka oletan,
ettei se siällä mitään, mikä ei olisi sinun näkemylksistäsi jo ennestään tiedossa. - vedestä ja Hengestä
JEV238 kirjoitti:
Voitko välittää linkissäsi esiintuleville henkilöille tämän tekstin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8460449/40171087
Heidän olisi syytä myös lukea kirja nimeltään *Uudestisyntymisestä* (saatavissa luettavaksi minulta, [email protected]).
Ehkä he pääsevät harhoistaan. Esimerkiksi siitä harhasta, että väittävät ilman mitään todisteita, että kohdasta (Joh. 3:5) sanan "vedestä" kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
On uskottava kirjaimmellisesti ellei sataprosenttisen varmasti osoiteta, että kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
Kohdassa (Joh. 3:5) sana "vedestä" tarkoittaa sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, siis vettä!Kohdassa (Joh. 3:5) sana "vedestä" tarkoittaa sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, siis vettä!
Jeesus puhui Nikodemukselle maallisesta vedestä (aqua, water, hydor); aivan kuten kerrot ja Hengestä; molemmat kasteen elemintit kuuluvat Jumalan sanan säätämään kristilliseen kasteeseen.
Raamatun taivaassa kulkeva ns. kaksoisvirtakin juoksevaa veden ja Hengen sekoitusta, joka tekee kaikki eläväksi, minne se virtaakin. Kyse ei ole siis pelkistä sanoista ja pelkästä puheesta ilman vettä ja Henkeä. Jopas nyt jotakin: kirjoitti:
tuskin on myöskään aihetta suositella kenellekään luettavaksi tuota sinulta saatavaaa kirjaa.
Oletan näet, että se on sinun itsesi kirjoittama, ja sisältää noita tuttuja näkemyksiä ja
väitteitä, joita olet jo pitkään näilläkin keskustelusivuilla esiin tuonut.
Voisit silti kertoa, onko kirjasi kenties julkaistu, ja miten se on saatavissa, ja onko siitä
netistä imuroitavaa versiota. Voisin näet siinä tapauksessa kirjaasi vilkaista, vaikka oletan,
ettei se siällä mitään, mikä ei olisi sinun näkemylksistäsi jo ennestään tiedossa.Mainitsemani kirja nimeltään *Uudestisyntymisestä* (julkaistu elokuussa 2009, ISBN-tunnuksen omaten) on vain paperimuodossa. Siitä on saatavissa luettavaksi minulta ([email protected]).
vedestä ja Hengestä kirjoitti:
Kohdassa (Joh. 3:5) sana "vedestä" tarkoittaa sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, siis vettä!
Jeesus puhui Nikodemukselle maallisesta vedestä (aqua, water, hydor); aivan kuten kerrot ja Hengestä; molemmat kasteen elemintit kuuluvat Jumalan sanan säätämään kristilliseen kasteeseen.
Raamatun taivaassa kulkeva ns. kaksoisvirtakin juoksevaa veden ja Hengen sekoitusta, joka tekee kaikki eläväksi, minne se virtaakin. Kyse ei ole siis pelkistä sanoista ja pelkästä puheesta ilman vettä ja Henkeä.... ei ketkään harhautuneet julistajat (kuten Calvin) voi pakottaa minua uskomaan heidän järjettömiä symbolointiselityksiään kohtaan (Joh. 3:5)! Miksi tehdä yksinkertaisesta asiasta monimutkaista?
Hyvä huomio. Kirjassa nimeltään *Uudestisyntymisestä* (saatavissa minulta, [email protected]) käsitellään ja torjutaan myös kaikki kuviteltavissa olevat harhat liityen sanan "vedestä" ymmärtämiseen kohdassa (Joh. 3:5). Kannattaa lukea tuo kirja!- vedestä ja Hengestä
JEV238 kirjoitti:
... ei ketkään harhautuneet julistajat (kuten Calvin) voi pakottaa minua uskomaan heidän järjettömiä symbolointiselityksiään kohtaan (Joh. 3:5)! Miksi tehdä yksinkertaisesta asiasta monimutkaista?
Hyvä huomio. Kirjassa nimeltään *Uudestisyntymisestä* (saatavissa minulta, [email protected]) käsitellään ja torjutaan myös kaikki kuviteltavissa olevat harhat liityen sanan "vedestä" ymmärtämiseen kohdassa (Joh. 3:5). Kannattaa lukea tuo kirja!Olet ainakin siltä osin oivaltanut asian oikein. Nikodemuksen vierailu kun liittyi siihen aikaan voimakkaana ilmiönä esiintyneeseen Johanneksen ja Jeesuksen opetuslapsien kastamiseen Jordanin virrassa. On luonnollista, että Jeesus puhuu kasteesta sanoessaan, että ihmisen on synnyttävä "vedestä ja Hengestä" uudestaan. Luonnollinen syntymä kun ei tee kenestäkään Jeesuksen opetuslasta.
- Jopas nyt jotakin:
JEV238 kirjoitti:
Mainitsemani kirja nimeltään *Uudestisyntymisestä* (julkaistu elokuussa 2009, ISBN-tunnuksen omaten) on vain paperimuodossa. Siitä on saatavissa luettavaksi minulta ([email protected]).
saatavissa kirjakauppojen kautta. Kiinnostaa tietää, lainailetko kenties kirjaasi, vai lahjoitteletko
sitä ilmaiseksi? Vai myytkö kenties tuota kirjaasi, ja mikä siinä tapauksessa on kirjasi hinta?
Kiinnostaa tietää, onko kirja kova vai pehmeäkantinen, minkä kokoinen, eli moniko sivuinen?
Onko kirja jostakin myös noudettavissa, vai lähetteletkö sitä kenties vain postitse? Veloitatko
kirjastasi ainakin postikulut? - kirjojahan
JEV238 kirjoitti:
Mainitsemani kirja nimeltään *Uudestisyntymisestä* (julkaistu elokuussa 2009, ISBN-tunnuksen omaten) on vain paperimuodossa. Siitä on saatavissa luettavaksi minulta ([email protected]).
on maa pullollaan, joten ei yksi pääsky lisää, kesää tee, mutta jos se noudattaa tuota samaa
itsepäistä väärää tulkintaasi, niin en suosittele kirjaa kenellekkään.
Tietenkin materialisti ja epäjumalanpalvoja tarvitsevat puuta, kiveä tai jopa vettä uskonsa
tueksi, mutta Jumalan Sanan kautta Pyhästä.-hengestä uudestisyntynyt ei kaipaa
mitään maallista todistetta.
2. Kor 4:18
Sillä me emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä, sillä näkyväiset ovat ajallisia mutta näkymättömät iankakkisia."
Onko tämä sinun raivokas esinntymisesi tällä ja muilla palstoilla jonkunlainen
myyntikikka tuolle kirjalle?
Tiedätkö, että mainostaminen on kielletty tällä palstalla? kirjojahan kirjoitti:
on maa pullollaan, joten ei yksi pääsky lisää, kesää tee, mutta jos se noudattaa tuota samaa
itsepäistä väärää tulkintaasi, niin en suosittele kirjaa kenellekkään.
Tietenkin materialisti ja epäjumalanpalvoja tarvitsevat puuta, kiveä tai jopa vettä uskonsa
tueksi, mutta Jumalan Sanan kautta Pyhästä.-hengestä uudestisyntynyt ei kaipaa
mitään maallista todistetta.
2. Kor 4:18
Sillä me emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä, sillä näkyväiset ovat ajallisia mutta näkymättömät iankakkisia."
Onko tämä sinun raivokas esinntymisesi tällä ja muilla palstoilla jonkunlainen
myyntikikka tuolle kirjalle?
Tiedätkö, että mainostaminen on kielletty tällä palstalla?En myy mainitsemaani kirjaa! Mainita asiasta kai voi.
Jopas nyt jotakin: kirjoitti:
saatavissa kirjakauppojen kautta. Kiinnostaa tietää, lainailetko kenties kirjaasi, vai lahjoitteletko
sitä ilmaiseksi? Vai myytkö kenties tuota kirjaasi, ja mikä siinä tapauksessa on kirjasi hinta?
Kiinnostaa tietää, onko kirja kova vai pehmeäkantinen, minkä kokoinen, eli moniko sivuinen?
Onko kirja jostakin myös noudettavissa, vai lähetteletkö sitä kenties vain postitse? Veloitatko
kirjastasi ainakin postikulut?>Kirjasi on ilmeisesti omakustanne, jota ei ole
saatavissa kirjakauppojen kautta. Kiinnostaa tietää, lainailetko kenties kirjaasi, vai lahjoitteletko
sitä ilmaiseksi? Vai myytkö kenties tuota kirjaasi, ja mikä siinä tapauksessa on kirjasi hinta?
Kiinnostaa tietää, onko kirja kova vai pehmeäkantinen, minkä kokoinen, eli moniko sivuinen?
Onko kirja jostakin myös noudettavissa, vai lähetteletkö sitä kenties vain postitse? Veloitatko
kirjastasi ainakin postikulut?>
Uskoakseni seuraavan verran saa kysymyksiin vastata.
Kirjaa *Uudestisyntymisestä* ei tosiaankaan ole tällä hetkellä saatavissa kirjakaupoista. Se on pehmeäkanttinen kirja, koko n. 170 x 220 (ei tarkasti mitaten), sivuja 342, mahtuu postiluukusta. Kirjaa voin lähettää postitse. Kirjaa on noudettavissa pääkaupunkiseudulla (ja voihan sovittaa vaikka "noutopaikaksi" Helsingin keskustan jonkin paikan). Kirjaa ei ole myynnissä (kyse ei siis ole mistään myyntikampanjasta). Tarkemmin asiasta kun ottaa yhteyttä [email protected]- periaate kuin
JEV238 kirjoitti:
En myy mainitsemaani kirjaa! Mainita asiasta kai voi.
aikoinaan Vennamolla:
Sen on sama mitä puhutaan, kunhan vain puhutaan!
Noin itsepäistä kirjoittajaa harvoin tapaa tällä palstalla. Vänkää ja vänkää, ja viis välittää
Raamatustta. No, Ahola oli kyllä samanlainen, mutta hänkin hiljeni, kun eväät loppuivat. kirjojahan kirjoitti:
on maa pullollaan, joten ei yksi pääsky lisää, kesää tee, mutta jos se noudattaa tuota samaa
itsepäistä väärää tulkintaasi, niin en suosittele kirjaa kenellekkään.
Tietenkin materialisti ja epäjumalanpalvoja tarvitsevat puuta, kiveä tai jopa vettä uskonsa
tueksi, mutta Jumalan Sanan kautta Pyhästä.-hengestä uudestisyntynyt ei kaipaa
mitään maallista todistetta.
2. Kor 4:18
Sillä me emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä, sillä näkyväiset ovat ajallisia mutta näkymättömät iankakkisia."
Onko tämä sinun raivokas esinntymisesi tällä ja muilla palstoilla jonkunlainen
myyntikikka tuolle kirjalle?
Tiedätkö, että mainostaminen on kielletty tällä palstalla?Sinun opetuksesi mukaan sinä et hyväksy Raamattua kirjamuodossa, sillä sehän on materiaalista! "Älä mitään materiaalista todistamaan! Ei materiaalista tukea!" - noinhan sinä näytät opettavan?
Uudestisyntyneelle tässä mainitaan kolme todistajaa:
"Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä." (1 Joh. 5:7,8)
Huomaa "vesi" myös!
Turhaan sinun on syyttää minua materiaalisten todisteiden etsimisestä.
Nyt kun minut on vuosia sitten kastettu, en tietenkään edes voi katsoa todisteena materiaaliseen veteen. Olisi harhaa säilyttää kastettaessa käytetty vesi ja katsella sitä. Eihän se vesi todistaisi pelkkänä vetenä mitään. Vesi on vettä: Kun minut kastettiin ei vesi pessyt minua synneistä. Vain Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri, voi puhdistaa synneistä (1 Joh. 1:7).
"Luopukaa pahoista teoistanne ja antakoon kukin teistä kastaa itsensä Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin Jumala antaa syntinne anteeksi ja lahjoittaa teille Pyhän Hengen." (Apt. 2:38, UT nykysuomeksi)
Kun syntinen kastetaan Herran nimeen ("syntisten kaste ... tule sellaisenaan Jeesuksen, Vapahtajan luokse") ja tapahtuu tarkalleen kohdan (Apt. 2:38) mukaisesti silloin Jeesuksen Kristuksen veri pesee hänet synneistä siinä vesitoimitussekunneissa, siis tuo syntinen saa siinä vesitoimitussekunneissa syntinsä anteeksi!
Tuo Vapahtajan armon kastamisen hetkessä saanut voi jälkeen päin laulaa: "Sen hetken muistan ain, kun Herran armon sain!"- laulun sanat
JEV238 kirjoitti:
Sinun opetuksesi mukaan sinä et hyväksy Raamattua kirjamuodossa, sillä sehän on materiaalista! "Älä mitään materiaalista todistamaan! Ei materiaalista tukea!" - noinhan sinä näytät opettavan?
Uudestisyntyneelle tässä mainitaan kolme todistajaa:
"Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä." (1 Joh. 5:7,8)
Huomaa "vesi" myös!
Turhaan sinun on syyttää minua materiaalisten todisteiden etsimisestä.
Nyt kun minut on vuosia sitten kastettu, en tietenkään edes voi katsoa todisteena materiaaliseen veteen. Olisi harhaa säilyttää kastettaessa käytetty vesi ja katsella sitä. Eihän se vesi todistaisi pelkkänä vetenä mitään. Vesi on vettä: Kun minut kastettiin ei vesi pessyt minua synneistä. Vain Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri, voi puhdistaa synneistä (1 Joh. 1:7).
"Luopukaa pahoista teoistanne ja antakoon kukin teistä kastaa itsensä Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin Jumala antaa syntinne anteeksi ja lahjoittaa teille Pyhän Hengen." (Apt. 2:38, UT nykysuomeksi)
Kun syntinen kastetaan Herran nimeen ("syntisten kaste ... tule sellaisenaan Jeesuksen, Vapahtajan luokse") ja tapahtuu tarkalleen kohdan (Apt. 2:38) mukaisesti silloin Jeesuksen Kristuksen veri pesee hänet synneistä siinä vesitoimitussekunneissa, siis tuo syntinen saa siinä vesitoimitussekunneissa syntinsä anteeksi!
Tuo Vapahtajan armon kastamisen hetkessä saanut voi jälkeen päin laulaa: "Sen hetken muistan ain, kun Herran armon sain!"muuttaa:??
"Sen hetken muistan ain, kun kasteella olin vain..."
Etkö tiedä, että:
"Kirajain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi." - vesi ja Henki yhdess
JEV238 kirjoitti:
Voitko välittää linkissäsi esiintuleville henkilöille tämän tekstin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8460449/40171087
Heidän olisi syytä myös lukea kirja nimeltään *Uudestisyntymisestä* (saatavissa luettavaksi minulta, [email protected]).
Ehkä he pääsevät harhoistaan. Esimerkiksi siitä harhasta, että väittävät ilman mitään todisteita, että kohdasta (Joh. 3:5) sanan "vedestä" kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
On uskottava kirjaimmellisesti ellei sataprosenttisen varmasti osoiteta, että kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
Kohdassa (Joh. 3:5) sana "vedestä" tarkoittaa sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, siis vettä!Ehkä he pääsevät harhoistaan. Esimerkiksi siitä harhasta, että väittävät ilman mitään todisteita, että kohdasta (Joh. 3:5) sanan "vedestä" kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
On uskottava kirjaimmellisesti ellei sataprosenttisen varmasti osoiteta, että kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
Kohdassa (Joh. 3:5) sana "vedestä" tarkoittaa sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, siis vettä!
---
Raamatun ilmoitus ns. kaksoisvirrasta on myös veden ja Hengen yhdistäminen virtaavaksi elämää synnyttäväksi virraksi. - harhaa...
vesi ja Henki yhdess kirjoitti:
Ehkä he pääsevät harhoistaan. Esimerkiksi siitä harhasta, että väittävät ilman mitään todisteita, että kohdasta (Joh. 3:5) sanan "vedestä" kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
On uskottava kirjaimmellisesti ellei sataprosenttisen varmasti osoiteta, että kirjaimellisesti ymmärtäminen on poissuljettava.
Kohdassa (Joh. 3:5) sana "vedestä" tarkoittaa sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, siis vettä!
---
Raamatun ilmoitus ns. kaksoisvirrasta on myös veden ja Hengen yhdistäminen virtaavaksi elämää synnyttäväksi virraksi.Kehumasi "oikein ymmärtäjä" on esittänyt totuutta ja harhaa samassa paketissa:
" http://kotisivu.dnainternet.net/raipou/oikeinym.html "
Ilmeisesti antamasi linkin kirjoituksessa oli käsitelty myös baptistisia näkemyksiä.
>Äärimmilleen viety sakramenttimaagillinen baptismi.>
"A Baptist is a Christian who subscribes to a theology and may belong to a church that, among other things, is committed to believer's baptism (as opposed to infant baptism) ... " (http://en.wikipedia.org/wiki/Baptist)
Mutta minun esittämääni näkemystä ei käsittääkseni voi sanoa baptistiseksi jos ymmärretään - kuten yleensä ymmärretään - baptismiin kuuluvan "uskovien kaste"-opin hyväksymisen. Sillä minä en hyväksy "uskovien kaste" -oppia. Olen jyrkästi "uskovien kaste" -oppia vastaan!
Maagiseksi näkemystäni ei myöskään ole oikein sanoa. Uskon kastamisessa "veden" olevan konkreettista vettä, sellaista mitä virtaa esimerkiksi Jordanin virrassa, ei mitään "taikavettä". Toimituksessa käytetty vesi, itse toimitus, sen hetki, nämä mitkään eivät pese synneistä. Jos sanottaisiin veden pesevän synneistä, silloin todellakin olisi kyseessä maaginen näkemys. Minä uskon sen sijaan, että Jumala pesee synneistä ja Jumalalle on mahdollista pestä tuossa kastamisen hetkessä syntiä tehnyt ihminen Poikansa Jeesuksen Kristuksen verellä.
-----
Todellisella Jeesukseen Kristukseen uskovalla tarkoitan ihmistä, joka omaa tällä hetkellä syntiensä anteeksiantamuksen ja näin ollen jos nyt hänen elämänsä päättyisi, hän pääsisi Herran luo.
Voiko nykyään joku ihminen olla todellinen Jeesukseen Kristukseen uskova, vaikka hän olisi Herran nimeen kastamaton (vesitoimitus)? Jotkut ilmeisesti vastaavat, että "ei voi".
Tarkemmin nyt Raamatulla perustelematta totean, että minä uskon "voi olla".
Tuollaisia kastamattomia kristittyjä voi olla eri paikoissa kuten helluntailaisten kokoukset ja eri ryhmissä kuten roomalaiskatolisessa kirkossa ja luterilaisessa kirkossa. Välttämättä nämä kastamattomat kristityt eivät tule koskaan elämänsä aikana Herran nimeen kastetuiksi, mutta jos he ovat elämänsä loppuun asti pysyneet uskossa Jeesukseen Kristukseen, he pääsevät Herran luo.
On täysin väärin ajatella tähän tapaan: "Jos nyt kerron Herraan Jeesukseen uskovalle luterilaiselle, että hänen tulee antaa kastaa itsensä ja hän ei minun antamaani 'uskovien kaste' -opin mukaista kehoitusta tottele, vaan kuolee kastamattomana, hän joutuu kadotukseen koska ei totellut".
-----
Keskustelussa uudestisyntymisestä on otettava huomioon se, että eri ihmisille sana (käsite) "uudestisyntyminen" tarkoittaa eri asiaa. Siitä mitä sana (käsite) "uudestisyntyminen" tarkoittaa tämä keskustelu itseasiassa on.
Joidenkin mielestä Raamattu opettaa, että jos ihminen on todella Jeesukseen Kristukseen uskova, silloin hän välttämättä on myös uudestisyntynyt. Näin uskomiselle en näe Raamatusta riittäviä perusteita. Eikä kukaan ole tuonut sellaisia esiin missään http://keskustelu.suomi24.fi/node/8493420
-----
Uskoakseni on tapauksia, joissa joku ihminen täällä Suomessa on tullut todelliseksi Jeesukseen Kristukseen uskovaksi ehkäpä 20 vuoden ikäisenä. Sitten hän on tullut Herran nimeen kastetuksi (vesitoimitus) vasta vaikkapa 50 vuoden ikäisenä. Ikävuosinansa 20 - 50 vuotta tuo ihminen toki oli Jumalan lapsi, mutta ei uudestisyntynyt. Vasta 50 ikävuodesta eteenpäin hän oli uudestisyntynyt. Tällöin täytyy todeta, että uudestisyntyminen (ikäänkuin ajatellen uudestisyntymistä "prosessina") kesti valtavan kauan! Hänen kohdallaan olisi tietenkin ollut parempi jos asiat olisivat tapahtuneet kohdan (Apt. 2:38) mukaisesti. Hänen uudestisyntymispäivänsä olisi silloin ollut sama kuin uskoontulopäivänsä.
Kun asiat tapahtuvat kohdan (Apt. 2:38) mukaisesti silloin uudestisyntyminen ei ole tuollainen monivuotinen asia, vaan on todella nopea tapahtuma.
>ihminen uudestisyntyy vain ja ainoastaan silloin,kun hänet tietoisessa evankeliumin sanoman totena pitämisen mielentilassa ollessaan, veteen upottamalla kastetaan.>
Tuo lause ohittaa edellä esittämäni. Se lähtee ilmeisesti siitä, että ymmärretään uudestisyntymisen olevan aina hyvin lyhyessä ajassa tapahtuva muutos. Sitä se ei välttämättä ole (kuten edellä olevasta esimerkistä kävi ilmi).- näköjään puolustettava

Tuo lause ohittaa edellä esittämäni. Se lähtee ilmeisesti siitä, että ymmärretään uudestisyntymisen olevan aina hyvin lyhyessä ajassa tapahtuva muutos. Sitä se ei välttämättä ole (kuten edellä olevasta esimerkistä kävi ilmi).pitkästi ja Raamatun terminologiaa muuttaen.
Mihinkä JEV unohti uudestisiittämisen???
JEV:n opin mukaan maailmassa ei ole siten muita kuin hän ainoa, joka olisi uudestisyntynyt?????
Hänen selityksensä johtaa sellaiseen umpikujann, että sieltä ei pääse susikaan pois:
Uskoontullut ei ole uudestisyntynyt.
Jumalan lapsi ei ole uudestisyntynyt.
Uskovien kasteella käynyt ei ole uudestisyntynyt.
Jeesukseen uskova ei ole uudestisyntynyt, muttaa pääsee kuitenkin taivaaseen?????
Huh, huh huh, mitä sotkua.
JEV sotkeutuu omaan näppäryyteensä, sillä Jeesushan sanoi:
"Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle taivasten valtakuntaan."
Nyt JEV:n mukaan tällainen pääseekin taivasten valtakuntaan, vaikka ei ole kastettu?????
Ota tuosta nyt sitten selvää!!!!! näköjään puolustettava kirjoitti:
pitkästi ja Raamatun terminologiaa muuttaen.

Ota tuosta nyt sitten selvää!!!!!Kyllä maailmassa on paljon uudestisyntyneitä, kiitos Herralle! Näin uskon.
Väärin:
Uskoontullut ei ole uudestisyntynyt.
Jumalan lapsi ei ole uudestisyntynyt.
Oikein:
Uskoontullut on uudestisiinnyt tai jo uudestisyntynyt.
Jumalan lapsi on uudestisiinnyt tai jo uudestisyntynyt.
Onko tuleminen Herran nimeen kastetuksi (vesitoimitus) ehdottoman välttämätöntä taivaaseen pääsemiselle?
Ei ole!
Jeesus ei sanonut: "mutta joka ei ole kastettu, se tuomitaan kadotukseen", vaan "mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (ks. (Mark. 16:15,16)).
Kun syntiä tehnyt ihminen on saanut uskon sydämeensä (siis tullut uskoon), silloin - ja vasta silloin - hän voi huutaa avuksi Herran nimeä (Room. 10:14). Mitä tapahtuu jos hän pysyy elämänsä loppuun asti Herraa nimeä avuksi huutavana, vaikka jäisi kastamattomaksi ilman omaa syytään? Hän pelastuu! Sillä Raamattu lupaa: "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu." (Apt. 2:21)
Tiedämme, että Jumalan sanassa ei voi olla ristiriitaa. Näin ollen Jeesuksen sanat (Joh. 3:5) eivät tarkoita sitä, että ilman omaa syytä kastamattomaksi jäänyt Jumalan lapsi ei pelastuisi. Kyllä hän pelastuu (ks. (Apt. 2:21))! Ei Jumala tuomitse lapsiaan kadotukseen! Sehän olisi hirvittävä oppi! Jumala on hyvä, rakastava Isä!
Jos joku on sellaisessa harhassa, että uskoo kaikkien Herran nimeen kastamattomina täältä elämästä erkanevien joutuvan kadotukseen, kehoitan häntä tekemään parannusta tuosta harhasta!näköjään puolustettava kirjoitti:
pitkästi ja Raamatun terminologiaa muuttaen.
Mihinkä JEV unohti uudestisiittämisen???
JEV:n opin mukaan maailmassa ei ole siten muita kuin hän ainoa, joka olisi uudestisyntynyt?????
Hänen selityksensä johtaa sellaiseen umpikujann, että sieltä ei pääse susikaan pois:
Uskoontullut ei ole uudestisyntynyt.
Jumalan lapsi ei ole uudestisyntynyt.
Uskovien kasteella käynyt ei ole uudestisyntynyt.
Jeesukseen uskova ei ole uudestisyntynyt, muttaa pääsee kuitenkin taivaaseen?????
Huh, huh huh, mitä sotkua.
JEV sotkeutuu omaan näppäryyteensä, sillä Jeesushan sanoi:
"Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle taivasten valtakuntaan."
Nyt JEV:n mukaan tällainen pääseekin taivasten valtakuntaan, vaikka ei ole kastettu?????
Ota tuosta nyt sitten selvää!!!!!¤¤¤
Apostolien aikana hyvin normaali uskoontuleminen, pääpiirteet:
Totenapitäen evankeliumin antaa kastaa itsensä.
¤¤¤
Eikö ole hyvin yksinkertaista ja selvää!
¤¤¤
Miten tulla Jeesukseen Kristukseen uskovaksi? Tapahtukoon sinulle tarkalleen (Apt. 2:38) mukaisesti.
Miten uudestisyntyä? Tapahtukoon sinulle tarkalleen (Apt. 2:38) mukaisesti.
¤¤¤
Eikö ole hyvin yksinkertaista ja selvää!
¤¤¤
- Pelastusarmeijassa
Raitista kristillisyyttä Pelastusarmeijassa.
Pelastusarmeijan sivuilta löytyy vesikastetta koskeva seuraava teksti:
"Kaste
Pelastusarmeijan näkemyksen mukaan Jeesus ei säätänyt vesikastetta eikä
velvoittanut seuraajiaan toimittamaan sitä. Sen mielestä ainoa tärkeä
kaste on Pyhän Hengen kaste, jonka jokainen kristitty saa tehtyään paran-
nuksen ja uudestisynnyttyään Jumalan lapseksi.
1700-luvulla George Fox ja Ystävien seura (kveekarit) esittivät näkemyksen,
että ainoa todellinen ja tärkeä kaste on Pyhän Hengen kaste (yhdeksi Kris-
tuksen ruumiiksi).
Kristillisessä Lähetyksessä kastettiin lapsia. Kun se vuonna 1878 muuttui
Pelastusarmei-jaksi, käytäntö jatkui jonkin aikaa, kunnes omaksuttiin kvee-
kareiden näkemys kasteesta."
Kun edellä esitettyä kantaa vertaa sakramenttimaagillisiin näkemyksiin,
joutuu myöntämään, kuinka raitis tuo näkemys onkaan, joka ilmaistiin
seuraavin sanoin:
"...ainoa tärkeä kaste on Pyhän Hengen kaste, jonka jokainen kristitty saa
tehtyään parannuksen ja uudestisynnyttyään Jumalan lapseksi."
Näin uusia kristittyjä nykyäänkin jatkuvasti syntyy Jumalan lapseuteen, ja
tämä uudestisyntyminen edellyttää mielenmuutokseen eli parannukseen taipu-
mista ja kääntymistä Herran puoleen.
Vieläkin näet pitää paikkansa erään jo edesmenneen katulähetysjohtajan
sanoittaman laulun sanat, jossa sanotaan:
"Missä syntinen Jeesusta huutaa, siellä taivaasta vastataan."
Sen sijaan kummankin lajin sakramenttimaagikot ovat pahasti erehtyneet.
Erehtyneet ovat ne, jotka sylivauvoja kastaessaan kuvittelevat taivaan
vastaavan kolmeen kämmenelliseen papin valamaa vettä sylivauvelin pää-
laelle, uudestisynnyttämällä vauvelit.
Samoin ovat erehtyneet nekin, jotka luulottelevat uudestisyntymisen
vaativan vesitoimitussekunteja, joissa sekunneissa tuo syntymisen akti
tapahtuu, kunhan nuo sekunnit ovat seurausta noita sekunteja edeltä-
neestä evankeliumin sanoman tietoisuudesta.
Eivät auta vesitoimitussekunnit kummassakaan tapauksessa, mutta mielen-
muutos /kääntymys / parannus auttaa, koska "Jumala on pakanakansoillekin
antanut parannuksen elämäksi", kuten eräät Pietarin selostuksen kuultuaan
jo aikoinaan totesivat (Apt. 11: 18).- kastekäsky
Kyllä Jeesuksen kastekäskyyn vesi kuuluu. Jumala kuitenkin hoitaa siinä oman osuutensa antamalla Pyhän Hengen tulla veden lisäksi kasteeseen. On synnyttävä vedestä ja Hengestä. Molemmat elementit kuuluva kristilliseen kasteeseen.
Matt.28 (kastekäsky)
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - kun höpäjät Pyhän
kastekäsky kirjoitti:
Kyllä Jeesuksen kastekäskyyn vesi kuuluu. Jumala kuitenkin hoitaa siinä oman osuutensa antamalla Pyhän Hengen tulla veden lisäksi kasteeseen. On synnyttävä vedestä ja Hengestä. Molemmat elementit kuuluva kristilliseen kasteeseen.
Matt.28 (kastekäsky)
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."Hengen muka tulevan ja sekoittuvan siihen veteen, jolla sylivauvelin päälakea kastellaan.
Täyttä sakramenttimaagillista harhaa esittää tuollaista vakavissaan.
Käyhän nyt opiskelemasssa hiukan tosiasioita siitä mikä ja millainen on harhaoppia ja
mikä sitä ei puolestaan ole:
" http://koti.phnet.fi/petripaavola/RaamatunvesikastePenttiHeiska.html " - selvästi sanottu
kun höpäjät Pyhän kirjoitti:
Hengen muka tulevan ja sekoittuvan siihen veteen, jolla sylivauvelin päälakea kastellaan.
Täyttä sakramenttimaagillista harhaa esittää tuollaista vakavissaan.
Käyhän nyt opiskelemasssa hiukan tosiasioita siitä mikä ja millainen on harhaoppia ja
mikä sitä ei puolestaan ole:
" http://koti.phnet.fi/petripaavola/RaamatunvesikastePenttiHeiska.html "viruksia ja demonia tuollaisissa linkeissä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147394
- 594742
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434714- 753408
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161995Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301840- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441657- 361557
- 1431307