Kepu vaatii poliittisia vankeja (ne pellet!)
Vittu teitä kepulaisia, muka puolueenne kähminnän arvosteleminen on kiihottamista kansanryhmää vastaan? Tyypillisesti kepulaiset pitävät itseään kansanryhmänä, jota on arvosteltu, jolloin kysymyksessä on kiihotus kansanryhmää vastaan. Vittu mitä kepulaisia emmehän me elä missään stalinismissa, jossa on poliittisia vankeja ja puolueen vihollisia.
"Kaupunginvaltuutettu Pertti Ahokas (kesk.) Rovaniemeltä on tehnyt poliisille tutkintapyynnön liittyen vaalirahajupakkaa ruotivaan kirjaan Näin valta ostetaan. Ahokas haluaa poliisin tutkivan, syyllistyvätkö kirjan tehneet yhteiskuntatieteiden tohtori Petri Koikkalainen ja Lapin yliopiston entinen rehtori, professori Esko Riepula teoksessaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Ahokas kertoo Uudelle Suomelle pitävänsä loukattuna kansanryhmänä Suomen Keskustan jäsenkenttää.
- Kirjan sisältä on keskustaa loukkaava. Mielestäni keskustalaiset ovat yksi osa suomalaisista. Ei [loukatun] ryhmän tarvitse olla etninen vähemmistö, Ahokas sanoo.
Tiistaina jätetystä tutkintapyynnöstä kertoi ensimmäisenä Uuden Suomen blogissaan toinen Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Hemmo Koskiniemi (perus).
Kirjassaan Koikkalainen ja Rovaniemen valtuustossa demareita edustava Riepula katsovat vaalirahajupakan osoittavan, ettei Suomi ole enää länsimainen demokratia. Yhdeksi päävastuulliseksi joutuu pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), jonka eroa kaksikko vaatii.
Kirja hyökkää myös Rovaniemen kaupunginjohtajaa Mauri Gardinia (kesk.) vastaan Nova Groupin, kaupunkiin nousseen kelkkatehtaan ja Rovaniemen kaupungin välisistä neuvotteluista.
- Riepula ja Koikkalainen ovat radio- ja tv-esiintymisillään vahingoittaneet Rovaniemen kaupungin imagoa, Ahokas sanoo.
Riepulan ja Koikkalaisen kirjan väitteiden lisäksi Ahokas haluaa poliisin selvittävän keskustakaunaisuuden taustoja Rovaseutu kuntayhtymään ja Rovaniemen kaupunkikiinteistöjen tekemiin kauppoihin liittyen."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74116-rovaniemen-kohukirjasta-poliisijuttu
Kiihottaminen keskustalaisuutta vastaan
18
164
Vastaukset
Kepuilta on näemmä kadonnut se viimeinenkin järjellisyyden ripe. Vai on Kepun jäsenkenttä kansanryhmä, jota vastaan on harjoitettu kiihotusta. Toki se voi lain tarkoittamassa mielessä olla kansanryhmä, mutta tästä ei liene oikeuskäytännössä mitään ennakkotapausta. Jotenkin tuntuisi kuitenkin demokratian ja vaalivapauden kannalta omituiselta, jos jonkun puoleen jäsen- ja kannattajakuntaa pidettäisiin kansanryhmänä. Kohta varmaan jääkiekkojoukkueen kausikorttilaisiakin aletaan pitää kansanryhmänä, kun vastustajat huutelevat näille pilkkahuutoja.
Toinen kinkkinen kysymys tässä on se, syyllistyvätkö kirjan kirjoittajat uhkailuun, panetteluun tai solvaukseen kepun jäsenkenttää kohtaan. Jos esitetään nimittäin totuudenmukaisia tietoja asiallisessa yhteydessä, se ei takuuvarmasti ole solvaamista. Se on normaalia sananvapautta.
Demokratiassa poliittisia puolueita ja niiden aatesuuntia pitää saada arvostella hyvinkin kärjekkäästi. Jos tätä ei sallittaisi, liuttaisiin pian venäläiseen demokratiamalliin. Tosin siltä suunnaltahan Kepu on monessa asiassa ottanut kyllä muutenkin mallia.
Olisihan se aika erikoista, jos meillä joku voimakkaasti arvostelisi esim. stalinismia ja sen takia sitten jokin kommunistinen pienpuolue väittäisi, että kyse on kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Toki tiedän, että eräs aika tunnetuksi itsensä tehnyt ja Virossa persona non grataksi nimetty henkilö ja taho hyvin mielellään näkisi, että tähän suuntaan juuri edettäisiin. Keput ja stalinistit ovat tässäkin sielunveljiä.
Rikoslain kiihottamispykälä kaipaisi sinällään kyllä muutoksia. Nykyisellää se houkuttelee tekemään ilmoituksia juuri tällaisin heppoisin perustein. Halla-Ahonkin asettamista syytteeseen pidän arveluttavana, vaikken miehen kanssa itse asioista olisikaan samaa mieltä. Kun esim. ateistit nauttivat samaa suojaa kuin uskonnolliset ryhmät, voitaisiin aika usein nostaa syytteitä jo Raamatun tekstien ja saarnatuolista lausutun perusteella. Jumalattomiahan uhataan ties minkälaisella kadotuksella ja helvetin tulella.- ja juu
Muistan Ahokkaan Rovaniemen ajoiltani. Oli kyllä aikamoinen piikki järkevien kepulaisten (heitäkin muutama on) lihassa silloin. Tuo nyt vaan vahvistaa käsitystäni siitä, että kepu on uskonto hänelle ja, ikävä kyllä, aika monelle muullekin. Kyllä Riepulan Esko on varmaan kuitenkin hieman yllättynyt Ahokkaan Pertin viimeisestä tempauksesta eikä tiedä itkeäkö vaiko nauraa.
Mistään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei tietenkään lain mukaan ole kysymys. Laki perustuu YK:ssa tehtyihin sopimuksiin ja julistuksiin, joiden tarkoituksena on taata jokaiselle oikeus osallisua demokraattiseen päätöksentekoon ja velvoittaa valtioita siihen, että ne eivät alueillaan salli syrjittävän mitään väestönryhmää.
Piti oikein tarkistaa lain esitöistä, joissa sanotaan mm. että kansanryhmän syrjintään kiihottamista tarkoittava kriminalisoitiin vuonna 1970. Säännös perustuu vuonna 1965 tehtyyn kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen ja vuonna 1966 hyväksyttyyn kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen. Molemmat on saatettu Suomessa voimaan 1970-luvulla (SopS 37/70 ja 8/76).
- Kepuliitti
kohtaan on lopetettava! Kepulitis hepatitis on vaikea sairaus ja mahdoton hoitaa.
http://ripuli-suurimouhijrvierikoisnumero.blogspot.com/2009/10/vahempiosaiset.html - huudat?
Sen vuoksi, että punikkeja vituttaa kannattaa jo muutamakin syyte nostaa.
Olenkin aina ihmetellyt miten pitkälle nämä persereikä kipit ja kapit voi riekkumisessaan mennä. Nythän sitä sitten testataan.- kepulikuseekintuille
Esim. uskontokunnan herjaamista ei voida pitää kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Mutta on kuitenkin olemassa erillinen julmalanpilkkapykälä, joka kieltää uskontojen arvostelun järkiperustein (vrt. Halla-aho). Vastaavaa puolueenpilkkapykälää ei kuitenkaan ole olemassa, joten puoluetta saa arvostella, eikä sen kunniaa voi loukata.
Myöskään aatesuunnat eivät ole mitään kansanryhmiä, joten turhaa te kepulit taas työllistätte poliisia, sillä se ei aloita esitutkintaa asiassa, jossa on kysymys on puolueen hämäräpuuhien arvostelusta.
Kepulaisen logiikan mukaan yhtä hyvin tietyn kondomimerkin käyttäjät voitaisiin luokitella omaksi kansanryhmäksi ja sen jälkeen tämän kondomimerkin arvostelu olisi kiihottamista kansanryhmää vastaan. Näet, mitä eroa sillä on minkämerkkisiä puolueen jäsenkirjoja tai kondomeja taskussasi on? - Otsikossa hymiö
kepulikuseekintuille kirjoitti:
Esim. uskontokunnan herjaamista ei voida pitää kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Mutta on kuitenkin olemassa erillinen julmalanpilkkapykälä, joka kieltää uskontojen arvostelun järkiperustein (vrt. Halla-aho). Vastaavaa puolueenpilkkapykälää ei kuitenkaan ole olemassa, joten puoluetta saa arvostella, eikä sen kunniaa voi loukata.
Myöskään aatesuunnat eivät ole mitään kansanryhmiä, joten turhaa te kepulit taas työllistätte poliisia, sillä se ei aloita esitutkintaa asiassa, jossa on kysymys on puolueen hämäräpuuhien arvostelusta.
Kepulaisen logiikan mukaan yhtä hyvin tietyn kondomimerkin käyttäjät voitaisiin luokitella omaksi kansanryhmäksi ja sen jälkeen tämän kondomimerkin arvostelu olisi kiihottamista kansanryhmää vastaan. Näet, mitä eroa sillä on minkämerkkisiä puolueen jäsenkirjoja tai kondomeja taskussasi on?*31.5.-97 Iltasanomat: Lipponen oli saanut kirjeitä kansalaisilta, jotka olivat joutuneet syrjityiksi kepulaiskunnissa. Esimerkkejä:
"Täytyy olla kepulainen.. Kunnan työpaikat täytetään siten, että niihin valitaan ‘sopivat’ henkilöt.”
“Pyydän, että ryhtyisitte toimenpiteisiin toimenpiteisiin keskustalaisen, Suomen valtiosäännön vastaisen poliittisiin perusteisiin nojautuvan syrjinnän lopettamiseksi.”
“Kunnan tilaisuudet rauhanyhdistyksellä
- - -rauhanyhdistyksen talolla pidettävät kunnan eri hallintokuntien järjestämät tilaisuudet, joihin on kutsuttu kuntalaisia tai sitten pelkästään luottamushenkilöt. - - - näin sulkee pois koko joukon kuntalaisia ja luottamushenkilöitä ao. tapahtumasta.”
“Näin, mitä on keskustan valta
- - -Kokemuksesta sanon, että - - - keskustan ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus täällä Kainuussa yltää.”
Lipponen: “Tässä on mahdollisuus harrastaa loukkaantumisteatteria, mutta se ei poista sitä, että ongelmat ovat todellisia.” “Monet ovat kiitollisia, kun ovat terveinä selvinneet.”
*Soundi-lehti 6/97:
“Kuusrockia 70- ja 80-luvuilla järjestettäessä törmäsi poliittiseen vastustukseen. Markku Hänninen: ‘Ongelmana oli kepulainen nurkkakuntaisuus, eikä asiaa auttanut lainkaan se, että järjestäjänä oli demareitten työväenyhdistys.’ “ - kondomia käyttänyt?
kepulikuseekintuille kirjoitti:
Esim. uskontokunnan herjaamista ei voida pitää kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Mutta on kuitenkin olemassa erillinen julmalanpilkkapykälä, joka kieltää uskontojen arvostelun järkiperustein (vrt. Halla-aho). Vastaavaa puolueenpilkkapykälää ei kuitenkaan ole olemassa, joten puoluetta saa arvostella, eikä sen kunniaa voi loukata.
Myöskään aatesuunnat eivät ole mitään kansanryhmiä, joten turhaa te kepulit taas työllistätte poliisia, sillä se ei aloita esitutkintaa asiassa, jossa on kysymys on puolueen hämäräpuuhien arvostelusta.
Kepulaisen logiikan mukaan yhtä hyvin tietyn kondomimerkin käyttäjät voitaisiin luokitella omaksi kansanryhmäksi ja sen jälkeen tämän kondomimerkin arvostelu olisi kiihottamista kansanryhmää vastaan. Näet, mitä eroa sillä on minkämerkkisiä puolueen jäsenkirjoja tai kondomeja taskussasi on?No, äitisihän olikin tunnettu huora ja jakoi peräänsä mustalaisille. Tuloshan nyt sitten nähdään...
- Otsikossa hymiö
Ylen Aamu-tv 8.10.2009, Seppo Kääriäisen haastattelu. Pätkä kepun puoluekokouksesta v. 1990:
”keskustan on pelastettava tämä Suomi kylmäverisiltä murhaajilta” – ”noustava kumpujen yöstä julmia isäntiä vastaan”
Lauri Oinonen Keski-Suomi- Otsikossa hymiö
Imetkö taas mun munaa?
- pontikka jortikka
Keskustan kenttäväki on oma kansanryhmänsä, sillä niillä kaikilla on punaiset nenänpäät.
- Ahokkaan puujalka
Vai että "kiihoittamista kansanryhmää vastaan". Ovatko Kepukonnat johtajansa Tatu Vanhanen jr.n johdolla arjalaista kansanryhmää joita ei voi arvostella?
Kaikki Suomen johtavat poliitikot ovat osoittautuneet korviaan myöten korruptoituneiksi. Meidän etukenoa nerokasta johtajaamme voi verrata vain kahteen pieneen pyöreäpäiseen mieheen Putiniin ja Berluskonnaan.
Kuvittelitteko todellakin TM-lehden uskaltavan löytää Vanhasen tontilta sitä kuuluisaa tuppimulkkulautaa?
Eivät olisi löytäneet vaikka olisivat vieressä seisoneet.- aina ollut
yhtä hönö?
Eppäillä soppii tekstistä päätellen. Saapihan sitä hönöistäkin lautapoikia naapurin työmaallle. - Huolestunut kansalai
aina ollut kirjoitti:
yhtä hönö?
Eppäillä soppii tekstistä päätellen. Saapihan sitä hönöistäkin lautapoikia naapurin työmaallle.En halua että minulle rakasta aatetta pilkataan. On jotenkin törkeätä lukea tuollaisia juttuja, kun kaikki tiedämme kuinka paljon meidän omat keskustalaiset ahkeroivat etujemme puolesta keinoja kaihtamatta.
Tässä on kaikille keskustamielisille ja niikisi haluaville paikka jossa voi vaikuttaa asioihin.
http://www.adressit.com/oikeatieto-keskustasta - Otsikossa hymiö
Huolestunut kansalai kirjoitti:
En halua että minulle rakasta aatetta pilkataan. On jotenkin törkeätä lukea tuollaisia juttuja, kun kaikki tiedämme kuinka paljon meidän omat keskustalaiset ahkeroivat etujemme puolesta keinoja kaihtamatta.
Tässä on kaikille keskustamielisille ja niikisi haluaville paikka jossa voi vaikuttaa asioihin.
http://www.adressit.com/oikeatieto-keskustastaAllekirjoittaja ei sallinut nimeään julkaistavan netissä
Allekirjoittaja ei sallinut nimeään julkaistavan netissä
Allekirjoittaja ei sallinut nimeään julkaistavan netissä
Allekirjoittaja ei sallinut nimeään julkaistavan netissä
Allekirjoittaja ei sallinut nimeään julkaistavan netissä
Allekirjoittaja ei sallinut nimeään julkaistavan netissä
7 Jyvä Jemmari Navetta 5.10.2009 00:15
Allekirjoittaja ei sallinut nimeään julkaistavan netissä
9 markus mäki eurajoki 7.10.2009 19:17
10 Linnea Rievonmaa Keski Suomi 9.10.2009 11:05
11 Antti Koijari-Kaikkonen Tuusula 9.10.2009 14:10
- kepu konkurrsissa
Jos Keskustapuolueen edesottamusten julkistaminen olisi kiihotusta keskustaa vastaan, niin olisiko vika tällöin toimien julkistajassa vai sittenkin kähmintöjen suorittajassa?
Neuvostoliiton ikiystävä maalaisliitto-kepu haluaisi tietysti myös muille kuin kannatusalueilleen valko-venäläisen lukashenko-tyylisen komennon, jossa sananvapaus rajoittuu muutamaan puoluesatraappiin.
Kepun venkoilu ei tule enää onnistumaan 2000-luvulla. Tiedonvälitysen kahlinta ja kähmintöjen piilottaminen ei enää ole mahdollista.
jos kepu tai vanhanen katsoo kunniaansa loukatuksi, niin heti vetämään syyte. Kepu on kuitenkin NIIN HEIKOSSA ASEMASSA syytteiden kohteena, ettei se uskalla lähteä käräjöimään. Tappio kun on 100% varma. Siksi kähmyjen tulee niellä itse tuottamansa häpeä. Sivistysmaissa syylliset eroaisivat. Lukasehenkon maassa ja kepulandiassa jatketaan ja tuomitaan tiedonvälitys.- Huolestunut kansalai
Kuinka te voitte olla noin antikeskustalaisia.
Ajatelkaa vaikkapa meidän maanviljelijöitä. He ovat itseään ja tukieuroja säästämättä luoneet Suomeen viljavuoren ja maitojärven.
Kuinka mukavaa on tiedottaa ulkomaille: Suomi maa joka tunnetaan tuhansista järvistään voi nyt ylpeänä kertoa saaneensa uuden järven joka on maitoa.
Siinä kierähtää kyynel paatuneemmankin kansalaisen silmäkulmasta pelkästä ylpeydestä tällaisen saavutuksen ansiosta.
Keskusta on Suomi ja Suomi on Keskusta.
http://www.adressit.com/oikeatieto-keskustasta - Bönde.
Huolestunut kansalai kirjoitti:
Kuinka te voitte olla noin antikeskustalaisia.
Ajatelkaa vaikkapa meidän maanviljelijöitä. He ovat itseään ja tukieuroja säästämättä luoneet Suomeen viljavuoren ja maitojärven.
Kuinka mukavaa on tiedottaa ulkomaille: Suomi maa joka tunnetaan tuhansista järvistään voi nyt ylpeänä kertoa saaneensa uuden järven joka on maitoa.
Siinä kierähtää kyynel paatuneemmankin kansalaisen silmäkulmasta pelkästä ylpeydestä tällaisen saavutuksen ansiosta.
Keskusta on Suomi ja Suomi on Keskusta.
http://www.adressit.com/oikeatieto-keskustastaOlet oikeassa, sitä ei vain monesti tule ajatelleeksi. Ilman kepuleita joutuisimme syömään puhdasta ja halpaa keski-eurooppalaista ruokaa!
- Otsikossa hymiö
Bönde. kirjoitti:
Olet oikeassa, sitä ei vain monesti tule ajatelleeksi. Ilman kepuleita joutuisimme syömään puhdasta ja halpaa keski-eurooppalaista ruokaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94934
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54878Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141718- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467