Miksi monet miehet heittävät luonnostaan esimerkiksi kiveä eri tavalla kuin naiset?
Miesten ja naisten heittotyylit
18
650
Vastaukset
- ...
Asiaa on tutkittu ihan hämmentävänkin paljon, ja se mikä on paljastunut on heittotyylien eron tausta. Miehet eivät heitä pelkän sukupuolensa takia eri tavalla, vaan ero on harjaantuneisuudessa. Tarpeeksi heittämistä harjoitelleet miehet ja naiset heittävät samalla tavalla (ns. miesten tavalla), harjaantumattomat miehet ja naiset samoin (ns. naisten tavalla). Kysymys pitäisi siis oikeastaan asettaa: miksi miehet ovat yleensä saaneet enemmän harjoitusta heittämisessä kuin naiset?
- pikatutkija
Asiaa pohdittaessa voisi päätyä tähän johtopäätökseen, koska tehokas heittotapa löytyy vain nykyihmiseltä.
"Miesten" heittotavan omaksuneet ovat pystyneet hankkimaan tehokkaammin ravintoa ja luonnonvalinta on tehnyt tehtävänsä.
Naisilla luonnonvalinta on painottunut toisiin asioihin ja nopea "oikean" heittotekniikan omaksuminen on jäänyt sivuseikaksi. - muistuu mieleen
"Miehet eivät heitä pelkän sukupuolensa takia eri tavalla, vaan ero on harjaantuneisuudessa."
Muistuupa mieleen alakouluajat aika kauan sitten. Yksi luokkakaveri - ei ruumiillisesti mitenkään rotevan tuntuinen, samanlainen nassikka kuin me muutkin - osoittautui pihaleikeissä aivan ylivoimaiseksi pallon heittäjäksi sekä pituuden että tarkkuuden suhteen. Koviksille se lienee ollut kiusallista mutta onneksi tuo heittäjä ei pitänyt taidostaan isoa meteliä ja rauha säilyi.
Kävin sitten kerran kaverin luona kylässä. Poika asui yksinhuoltajaäidin kanssa pienessä mökissä aivan metsän reunassa. Leikittiin metsässä ja mieluisinta hommaa oli ainakin kaverin mielestä käpyjen keräily ja heittely. Se oli kerännyt valtavia käpyvarastoja huolellisesti naamioituihin maakuoppiin ja ymmärsin että niiden paljastaminen oli iso luottamuksen osoitus. Minulle valkeni jo silloin että oltiin heittotaidon alkulähteillä. - dfhjhkfgh
Miehet ovat saaneet enemmän harjaantumista kulttuurin vuoksi. Se alkaa heti siitä hetkestä, kun poikalapsi syntyy ja saa ylleen siniset vaatteet.
- eiksjeh
dfhjhkfgh kirjoitti:
Miehet ovat saaneet enemmän harjaantumista kulttuurin vuoksi. Se alkaa heti siitä hetkestä, kun poikalapsi syntyy ja saa ylleen siniset vaatteet.
Mikseivät niiden kulttuurien
miehet heitä keihästä parhaiten
joiden kulttuuriin keihäs
on viimeksi kuulunut?
Keihäänheittohan on valkoisen miehen laji! - Maasai Kuuei
eiksjeh kirjoitti:
Mikseivät niiden kulttuurien
miehet heitä keihästä parhaiten
joiden kulttuuriin keihäs
on viimeksi kuulunut?
Keihäänheittohan on valkoisen miehen laji!Jaa siis heitä mihin? Veikkaanpa että keihäällä metsästävät ihmiset heittävät keihästä paljon paremmin antiloopin kylkeen tai jänikseen kuin suomalaiset. Eihän urheilukisojen keihäänheitossa ole paskankaan väliä osuuko se yleensäkään mihinkään elävään, eihän siellä kentällä ole edes elukoita! Millään muulla ole väliä kun jollain etäisyydellä. Ihme pelleilyä koko homma.
- eiksjeh
Maasai Kuuei kirjoitti:
Jaa siis heitä mihin? Veikkaanpa että keihäällä metsästävät ihmiset heittävät keihästä paljon paremmin antiloopin kylkeen tai jänikseen kuin suomalaiset. Eihän urheilukisojen keihäänheitossa ole paskankaan väliä osuuko se yleensäkään mihinkään elävään, eihän siellä kentällä ole edes elukoita! Millään muulla ole väliä kun jollain etäisyydellä. Ihme pelleilyä koko homma.
Kyllä kylkeenheitto onnistuu suomalaiseltakin ja samalla kaukaa.
Olen nähnyt.
Keihään osuman olen nähnyt kolmasti.
Joka kerralla suomalaisen kädestä. - asfasffa
eiksjeh kirjoitti:
Mikseivät niiden kulttuurien
miehet heitä keihästä parhaiten
joiden kulttuuriin keihäs
on viimeksi kuulunut?
Keihäänheittohan on valkoisen miehen laji!Et ymmärtänyt. Kulttuuri ei automaattisesti tarkoita etnisyyttä. Kulttuurilla tarkoitin sitä, millaiseksi sosiaalinen ympäristömme kasvattaa pojat ja tytöt. Tällainen aivopesu alkaa välittömästi, kun lapsi syntyy.
- Maasai Kuuei
eiksjeh kirjoitti:
Kyllä kylkeenheitto onnistuu suomalaiseltakin ja samalla kaukaa.
Olen nähnyt.
Keihään osuman olen nähnyt kolmasti.
Joka kerralla suomalaisen kädestä.Ei sinulla ole mitään vertailukohtaa, kun olet nähnyt pelkkiä suomalaisia heittäjiä.
- eiksjeh
Maasai Kuuei kirjoitti:
Ei sinulla ole mitään vertailukohtaa, kun olet nähnyt pelkkiä suomalaisia heittäjiä.
1. heitto oli yli 70m ja osui pohkeeseen ja pomppasi jännittyneestä lihaksesta.
2. heitto n. 4-50m ei haavoittanut mutta osui säärien väliin tehdn mustelman.
3.toissa kesänä Roomassa kylkilihakseen heittäjänä Tero Pitkämäki yli 85m(Kultainen liiga).
http://www.iltalehti.fi/urheilu/200707136353029_ur.shtml
Kerro jos tiedät pidemmät osumaheitot! - Maasai Kuuei
eiksjeh kirjoitti:
1. heitto oli yli 70m ja osui pohkeeseen ja pomppasi jännittyneestä lihaksesta.
2. heitto n. 4-50m ei haavoittanut mutta osui säärien väliin tehdn mustelman.
3.toissa kesänä Roomassa kylkilihakseen heittäjänä Tero Pitkämäki yli 85m(Kultainen liiga).
http://www.iltalehti.fi/urheilu/200707136353029_ur.shtml
Kerro jos tiedät pidemmät osumaheitot!Ja kuinkas moni noista heitoista oli tarkoitettu kaatamaan eläin ruuaksi? Tajua nyt ettei HEITON PITUUS MERKKAA METSÄSTÄJÄLLE MITÄÄN JOS SILLÄ EI SAA KAADETTUA RIISTAA!
- nääsny
Maasai Kuuei kirjoitti:
Ja kuinkas moni noista heitoista oli tarkoitettu kaatamaan eläin ruuaksi? Tajua nyt ettei HEITON PITUUS MERKKAA METSÄSTÄJÄLLE MITÄÄN JOS SILLÄ EI SAA KAADETTUA RIISTAA!
Eihän metsästäjälle saalis ole täkeintä vaan sen pyynti.
Eikä liha vaan sen liemi!
- yx ex äx
Asiaa jauhettiin pitkään ja hartaasti Tiede-lehden vanhalla keskustelupalstalla. Ei nyt löytynyt sitä alkup. juttelua, mutta jotain kuitenkin:
http://www.tiede.fi/vanhakeskustelu/ketju.php?id=1434532
http://www.tiede.fi/vanhakeskustelu/ketju.php?id=1426371
. - asia on melko
selvä; naiset kärsivät leveästä lantiostaan joka pakottaa reisiluun
yläpään niin leveälle että jalkojen asento ei ole niin optimaalinen
kuin miehillä.
En tiedä, mutta naisen käsivarsien luusto voi myös olla jotenkin
eri kulmassa kuin miesten vaikka asia ei niin selvältä vaikutakaan.- ilonpilari
Kyllä ovat harvassa ne miehetkin, jotka osaavat juosta.
Näkisitpä oman juoksusi livenä. (Se on ammattisilmälle karseaa katseltavaa.)
Jo kävely tuottaa vaikeuksia nykymiehille.
Tarkoitan oikeasti kävelyä, enkä sitä mikä on jokapäivä nähtävillä.
Keskiverto nainenkin nuorena kävelee ja juoksee paremmin kuin mies.
Itse olen juossut kilpaa ja juoksutekniikka on opeteltava, jotta se olisi taloudellista ja nopeaa. Siksihän valmentajat ovat! - Elkku K
Kankaanpään Elias totesi Pohjantähdessä:
" Ei tuosta opettajasta tule koskaan oikein hyvää juoksijaa, sillä on jalat väärin kiinni perseessä."
- bnma
Ei sekään ole mikään iso ihme, miksi miehet heittävät yleensä eri tyylillä kuin naiset.
Mutta sitä minä ihmettelen, miksi monet miehet heittävät kuin naiset? - J. Avelin
http://www.youtube.com/watch?v=yyDlOtduzec
Tosin takana on miehinen ohje. Seppo Räty oli neuvonut ennen kilpailua: "Repäise heti ekalla niin ,että kuset lentää".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192136Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi352016Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä161899Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461347- 731277
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46853Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?51721Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8711- 49661
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32658