-> Mustien autojen yö.

Varavaraani

Suomessa katoaa vuosittain noin 400 ihmistä. Heistä noin 380 löytyy myöhemmin - suurin osa kuolleina. Yleensä vanhainkodeista karanneet mummot löytyvät kuolleina metsistä, nuoret miehet hukkuneina vesistöistä. Parikymmentä tapausta vuosittain jää pysyvästi selvittämättä. Eräs tapa kadota jälkiä jättämättä on ns. "tahdonvastainen katoaminen". Tämä kyseinen sanonta on ihan kansainvälisessä käytössä, ja mm. YK ja Amnesty international ovat ottaneet kantaa sen taustalla olevaan ilmiöön.
http://www.amnesty.fi/mita-teemme/teemat/oikeutta/tahdonvastaiset-katoamiset/loppu-tahdonvastaisille-katoamisille

Tahdonvastainen katoaminen tarkoittaa yksinkertaisesti toisinajattelijoiden salaista vangitsemista ja teloittamista. Etelä-Amerikan valtioiden äärioikeistolaisten sotilasjunttahallintojen aikaan 1970-luvulla oli tapana, että äänekkäimmin hallitusta arvostelleiden ihmisten pihaan ajoi yöllä iso, musta auto, josta nousseet mustapukuiset miehet hakivat arvostelijan pois, eikä hänestä enää koskaan kuultu sen jälkeen.

Samaan aikaan, toisaalla: Neuvostoliiton ja sen vasallivaltioiden, itäblokin maiden, alueella tehtiin aivan samoin kommunismin arvostelijoille. Autona oli yleensä Tshaika. Ja yksinäinen laukaus kajahti öisellä sorakuopalla. U.S.A. on myöskin jo vuosikymmeniä käyttänyt samaa taktiikkaa. U.S.A.:n hallitus on lisäksi myöntänyt C.I.A.:lle oikeudet vielä tänäkin päivänä hakea U.S.A.:n politiikan äänekkäimmät arvostelijat, tai sen valtionsalaisuuksia vuotavat ihmiset pois minkä tahansa muun maan alueelta ja tuoda U.S.A.:han "kuulusteltaviksi".

Eli - puhe isosta, mustasta autosta, joka hitaasti lipuu yöaikaan jonkun mielenosoituksia järjestävän tai suosittua nettisivua ylläpitävän, tai populistista puoluetta johtavan toisinajattelijan pihaan ja vie hänet pois, ei ole tuulesta temmattua. Tietysti joskus eliminointi voidaan hoitaa dramaattisemminkin, kuten Jörg Haiderin tai Theo van Goghin kohdalla tapahtui. Onneksi tällaisia asioita ei pääse tapahtumaan Suomessa. "Suomi on lintukoto", sanoi poliisiylijohtaja Paatero.

48

1318

    Vastaukset 48

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aatteleppaite

      kuka tahnasa voi kadota jos tietää liikaa,nyt joku jo koputteleekin ovelle,ties vaikka Mossad;)

      • Varavaraani

        Lyö leikiksi tai älä, mutta perheelle on vaikea paikka, kun isi katoaa salaperäisesti jälkiä jättämättä. Ei kuitenkaan onneksi Suomessa.

      • Aatteleppaite
        Varavaraani kirjoitti:

        Lyö leikiksi tai älä, mutta perheelle on vaikea paikka, kun isi katoaa salaperäisesti jälkiä jättämättä. Ei kuitenkaan onneksi Suomessa.

        Eikö Suomessa?

      • Varavaraani

      • Anonyymi

        Juu ja "ne jotka tietää liikaa" on yleensä googlettaneet ne tiedot. Mossad katsoo Googlea siellä, sivuhistoriaa, ja toteaa, nyt on aika. Hän klikkasi liikaa.

    • elämä on..

      Näinhän se menee,tosin sorakuopal kajahtelee toispuolin neukkuihin nähen mut euvostoliiton myötä sekin tulee kääntymään.

      Fiksut käyttäis ns"toisinajattelijoiden"älykkyyttä hyväkseen ;)

    • hyvin pian...

      kaikki on voitava paikallistaa joka sekunti

      eikö se jollakin nykytekniikalla jo onnistuisi jos ihan kaikki suostuisivat olemaan paikallistettavissa koko ajan?

      • Varavaraani

        Muistatko sen puhelinyhtiön mainoksen parin vuoden takaa, olikohan se nyt Elisa, joka mainosti telkkarissa: "Haluan olla kaikkien kanssa, kaikkialla, kaiken aikaa, nyt ja aina"? Mainoksessa nuori tyttö nousi Helsingin metron rullaportaita ylös ja haaveili "kaikkien kanssa olemisesta". Joku Julkisen sanan neuvosto tai vastaava instanssi kielsi mainoksen huorahtavana.

      • ihan

        oikein! Joku roti mainostamisellakin...

      • Kysyn vaan!

        Näin olen ymmärtänyt!

      • Anonyymi

        EU:n Turvallisuus-kokouksessa Raisa Räisäsen ja (poliisi-baarissa? ) Rasmus Takaluoman puhelimet ei toimineet...

    • Nngghh!

      Nngghh!

      • ?????-..

        vai aivopieruko pääsi, kenties kyseessä oli kusipäinen turha nosto ilman uutta asiaa. Suomalaiset ovat melko tyhmiä.

      • Nngghh!
        ?????-.. kirjoitti:

        vai aivopieruko pääsi, kenties kyseessä oli kusipäinen turha nosto ilman uutta asiaa. Suomalaiset ovat melko tyhmiä.

        Nngghh!

      • olivat oikeassa
        Nngghh! kirjoitti:

        Nngghh!

        heppu halkeaa paskaansa. Jenkit taisivat olla oikeassa...

        "analyysin voi hyvin päättää vuosisadan vaihteen USA:n lehdistössä yleisesti käytettyyn sanontaan:

        "Suomalaiset ovat täysin kyvyttömiä omaksumaan sivistyneen yhteiskunnan sääntöjä. Mutta heidän tekemänsä työ tuottaa hyötyä valkoiselle miehelle!"

        Tähän totuuteen ei liene enää mitään lisättävää.

        http://www.anarkismi.net/kapis/10rasismi.htm

      • Plop plop plop!
        olivat oikeassa kirjoitti:

        heppu halkeaa paskaansa. Jenkit taisivat olla oikeassa...

        "analyysin voi hyvin päättää vuosisadan vaihteen USA:n lehdistössä yleisesti käytettyyn sanontaan:

        "Suomalaiset ovat täysin kyvyttömiä omaksumaan sivistyneen yhteiskunnan sääntöjä. Mutta heidän tekemänsä työ tuottaa hyötyä valkoiselle miehelle!"

        Tähän totuuteen ei liene enää mitään lisättävää.

        http://www.anarkismi.net/kapis/10rasismi.htm

        Ei tarvitse enää. Tuli jo.

    • järkevä.

      Vie juttusi salaliittoteoriapalstalle.
      Kaikenlaisia hulluja täällä kirjoitteleekin!

      • 643erdrtdudt

        en45365e8re4ee

      • 312+132

        pikkuista, oletko kenties hieman idiootti?

      • Uskalla avartua

        jollain tavalla järkevämpi kuin aloitus. Minusta on ihan kiva, että täällä on kaikenlaisia aloituksia. Meitä on monta, joilla ei ole aikaa käydä kaikenmaailman palstoilla. Asia on todella päivänpolttava jatkuvasti. Eikä niitä eliminointeja aina salassa tapahdu, jos esimerkiksi ajattelee muutamia toimittajien murhia lähinaapurissa viime vuosina.

      • pelkkää faktaa

        se oli pelkkää faktaa, tosin nyt myöhemmin niitä mustia autoja ei enään Euroopassa juurikaan tarvita, EU kun meni jo tekemään luovutussopimukset Yhdysvaltojen kanssa, he voivat pyyytää epäiltyjä "terroristeja" luovutettavaksi ja kotimainen poliisi hakee pyynnöstä. Euroopan maat ovat muutenkin olleet USA:n soluttamia, joka maassa on ollut Yhdysvaltojen ja Naton ns. viides kolonna, myös Suomessa.

        "Pommi-isku rautatieasemalla ruuhka-aikaan, pääministerin sieppaus ja murha. Näyttää terrorismilta.

        Jotkut Euroopassa tehdyt iskut kuitenkin vain näyttävät terroristien tekemiltä. Ne on lavastettu. Oikea syyllinen on Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n johtama Naton maanalainen armeija."

        http://fifi.voima.fi/artikkeli/Naton-terroristit/2926

    • Oh

      hoh!

      • Suut supussa

        Toimittajat vaikenevat asioista, isot talousrikokset saavat jatkua rauhassa aivan silmiemme edessä, kun toimittajat eivät uutisoi ja rikostutkijat keskittyvät pienempiin asioihin, MIKSI ?

        Ovatko Caymansaarelaiset rikostutkijoitten erityissuojeluksessa ja jos ovat niin mikä on syy ?

      • Toimittajat...
        Suut supussa kirjoitti:

        Toimittajat vaikenevat asioista, isot talousrikokset saavat jatkua rauhassa aivan silmiemme edessä, kun toimittajat eivät uutisoi ja rikostutkijat keskittyvät pienempiin asioihin, MIKSI ?

        Ovatko Caymansaarelaiset rikostutkijoitten erityissuojeluksessa ja jos ovat niin mikä on syy ?

        vaikenevat paljosta muustakin, mm. siitä, että jonkun rikoksen tekijä on pakolainen. Väittäisin, että jopa talousrikoksista uutisoidaan tarkemmin kuin pakolaisten tekemistä rikoksista.

    • pöpelikössä

      Saako tämmöstä tehdä?

      • tehdään.

        Vaan älä pelkää. Kun jonkun haluaan katoavan, niin kyseessä on sitten sellainen henkilö, joka on liian äänekkäästi käännyttänyt kansaa hallitsijoita vastaan. Ei tavallisia rivikansalaisia mihinkään viedä, vaan kansanjoukkojen yllyttäjät.

      • Epätietoinen..
        tehdään. kirjoitti:

        Vaan älä pelkää. Kun jonkun haluaan katoavan, niin kyseessä on sitten sellainen henkilö, joka on liian äänekkäästi käännyttänyt kansaa hallitsijoita vastaan. Ei tavallisia rivikansalaisia mihinkään viedä, vaan kansanjoukkojen yllyttäjät.

        Voiko jo osallistuminen tähän keskusteluun olla riittävä peruste muilutukselle?

      • Ei.
        Epätietoinen.. kirjoitti:

        Voiko jo osallistuminen tähän keskusteluun olla riittävä peruste muilutukselle?

        Ei.

      • Anonyymi

    • kyytiin...

      Esille nostamasi aihe on ihan mielenkiintoinen...

      Katoamisia on tapahtunut suomessakin historian kuluessa, mutta eikö niistä ole opittu? Oppimisella tarkoitan sitä, että olemme pieni kansa, jonka pitäisi pitää huolta toisistaan. Jos kansalaiset eivät välitä, pitäisi hallituksemme välittää...

      Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei meille pääse muodostumaan kansanosaa, jokä äänekkyytensä tms. syyn nojalla pitäisi 'kyyditä'. On aivan selvä, että jos kansalaisilla olisi tunne siitä, että kaikista huolehditaan, silloin myös tulisi yhteistunne, ei tulisi tilanteita, missä kyydittäisiin puolin, eikä toisin.

      Niinkin yksinkertainen kysymys, pitääkö hallitus kansan puolta, on aivan aiheellinen kysymys. Monet ajattelevat juuri nyt, ettei hallitus ole kuin osalle kansaa 'oma hallitus', mikä tietyissä tilanteissa voi tänäkin päivänä johtaa 'kyydityksiin'.

      Sana 'kyyditys' on tässä kirjpoituksessa käsitettävä laajemmin, kuin mitä olivat ne konkreettiset kyyditykset aikoinaan. Kyydityksellä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asioista vaietaan, ne haudataan, mikä onkin osoittautunut hyvin tehokkaaksi aseeksi yhtenäisen kuvan luomisessa, vaikka tosiasiassa mitään yhtenäistä kansaa ei koskaan ole ollut, eikä tule olemaan. Tärkeintä ihmisille olisi tunne siitä, että ne, jotka meitä johtavat, olisivat tasapuolisia päätöksissään.

      • Kysyn vaan?

        Siis kenellä on viimeinen sana?

        Ketkä kaikki tästä tietää?

        Missä se salaseura kokoontuu?

      • Epäilyt herää!
        Kysyn vaan? kirjoitti:

        Siis kenellä on viimeinen sana?

        Ketkä kaikki tästä tietää?

        Missä se salaseura kokoontuu?

        Secret society? X meets XX and other notables in a shady basement at turku uni.

        http://www.youtube.com/watch?v=ealVpT-E7pc

      • ZZzzzzzZZ...
        Epäilyt herää! kirjoitti:

        Secret society? X meets XX and other notables in a shady basement at turku uni.

        http://www.youtube.com/watch?v=ealVpT-E7pc

        kuten kommentitkin kertovat:

        >Tässä ei ole mitään aitoa. Se on todella hienoa kun tehdään kalliilla halvan näköistä. Mainostoimiston sittiä.

        >Odotettavissa oleva varainhankinta-floppi Syöpäyhdistykselle tehdyn "hyvä ajatus"- kampanjan tapaan...pipopäiset pikkupojat leikkii vakavilla asioilla.Jos se todellinen vakavasti otettava varainhankinta olisi tuollaista diipa daapaa ja hölmöilyä niin siitä vaan, muttakun...ainahan näköjään löytyy tahoja jotka rahoittavat moista hölmöilyä omien ideoiden puutteessa ja Bobin pipopäät nauraa koko matkan pankkiin...

        >Minä en menis maksamaan tästä kokoomuksen kotivideosta yhtään tukiaiseuroa... Keski-ikäisten mielestä varmaan jännä olla juutuupissa.

      • Anonyymi
        ZZzzzzzZZ... kirjoitti:

        vapaamuurarit tekee naurettavaksi salaliittoteoreetikkoja jotka uhkaa paljastaa heidän salaisuuksia...

    • taas uneton yö

      Se on joka toinen viikko vähintään, kun joku saa kyytiä?

    • Monta tänä vuonna?

      Joinain päivinä useampi..

      Onko asiantilan suhteen ilmennyt muutosta?

      • Jotkut toimitetaan

        mielisairaalaan ja unohdetaan sinne...

    • Teemu Vehkala on
    • Ja niin

      lopulta käy...

    • Mihin katosi
    • Kaikki on

      hyvin. Ei mitään pelättävää.

    • Valkotakit vie

      Ei Suomessa mustat autot hae, täällä hakee valkotakkiset jos oikein alat herroja arvostelemaan.

      • Joo, näin

        se meillä toimii!

    • stt t

      Jeesus asuu euroopan keskuspankissa.

    • Anonyymi

      Ne on metsässä nyt. "NE". Sienissä on muka liikaa säteilyä, että voi kuolla niihin. Ja joku muka kuoli kun kaveri ampui haulikolla. Se on Mossad!

    • Anonyymi

      Miten se, kun CIA murhasi Palmen? Mies toisin ei kadonnut mihinkään, mutta salamurha taisi olla tahdonvastainen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1939
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      21
      978
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      648
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      57
      629
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe