RKP on nimennyt päävastustajakseen

heikki_tala

PerusSuomalaiset rp:n - ja ruotsinkielinen YLE Heikki Talan!
http://areena.yle.fi/video/567902 (alkaa 21.10 minuutin kohdalta ja kestää 5 minuuttia)

Linjat alkavat selkiytyä ja suomenruotsalaiset ovat aivan oikein osanneet määritellä päävastustajansa. PerusSuomalaiset on toistaiseksi ainoa puolue, jolla on selkeä kanta pakkoruotsiin ja tulevaan valtakunnallisesti viralliseen yksikielisyyteen.
Suomalaisuuden Liitto ry on minun puheenjohtajakaudellani 2003-2009 ollut nettikirjoittelun innoittaja rakentamaan Suomeen kestävän kehityksen kielipolitiikkaa. Kuluneiden kuuden vuoden aikana olen varovasti arvioidenkin kirjoittanut ainakin 25.000 viestiä eri nettipalstoille (Jippii, Suomi24, valtionhallinnon otakantaa, Svensk ungdom, kokoomuksen korvat, Helsingin Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Keskisuomalainen, APU, jne).

Helsingin Sanomat antoi siitä tunnustuksen ensimmäisessä pääkirjoituksessaan 25.10.2009: "Kolmas syy on verkkokeskusteluissa lietsottu hurriviha, joka hitaasti kasvattaa tilaa kielivähemmistön vähättelemiselle myös muussa yhteiskunnassa." Muotoilu toki on päin honkia - täällä mitään hurrivihaa lietsota. Tavoite on vain saada Suomen kielipolitiikka järkeviin uomiin. Siihen aivan erityisen erinomaisen mallin tarjoaa Ruotsin uusi kielilaki (1.7.2009). Onhan kyseessä kaksi pitkän yhteisen historian omaavaa kansaa, veljeskansaa kerrassaan (juhlapuheissa) ja nykyisin kaksi pientä mutta maailman kehittyneimpiin kuuluvaa EU-naapurimaata. Kyllä se siitä!

57

909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 179-3

      Varmaan uudelle puheenjohtajalle voi tehdä valituksia nykyisten rivijäsenten toimista.

    • hopss

      antavat RKP:lle kaikki aseet kuitata kielipoliittinen arvostelu halla-aholais-hommalaisten hörhöjen muukalaismaalaisvastaisen toiminnan osana.

      Maahamuuttopolitiikassa ja kielipolitiikassa on aivan varmasti sijaa _asialliselle_ kitiikille, mutta sitä toiminta ei valitettavasti läheskään aina ole. Etenkin Halla-ahon porukan esittämä "kritiikki" täyttää de facto rasismin kriteerit, ja valitettavasti Heikki Talankaan sanoma ei sen suhteen paljoa eroa, aina kun hän esittää _yleistettyjä_, läpeensä negatiivisia käsityksiään suomenruotsalaisista.

      Valitettava ilmiö, koska - kuten todettua - maahanmuutto- ja kielipolitiikka kaipaavat molemmat kritiikkiä osakseen. Nyt se uhkaa hukkua kaiken sen asiattoman toiminnan alle.

      • faktamies

        "Etenkin Halla-ahon porukan esittämä "kritiikki" täyttää de facto rasismin kriteerit"

        Olen lukenut useita Halla-Ahon Scriptan juttuja, ja minusta niissä nojattiin faktoihin. Milloin faktat ovat muuttuneet rasismiksi? Mihin pyrit esittämälläsi väittämällä?

    • sappua

      Asia ja mielipide ovat tärkeämpiä kuin yksityisten mielipiteiden tai faktojen esittäjien nimet. Jos kirjoittaa kielikysymyksistä tai muista emootioita herättävistä asioista avoimesti, mutta ei halua joutua häiriköinnin kohteeksi, on parempi kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä.

    • kunnian mies

      http://peruss.wordpress.com/2009/09/25/espoon-persujen-puheenjohtaja-jaanyt-kiinni-huumeista-2/

      • kaikkien puolueitten murheenkryyneistä - niitä näet riittää joka lähtöön. Sen perusteella yksikään puolue ei olisi äänestämisen arvoinen.

      • luettelo
        heikki_tala kirjoitti:

        kaikkien puolueitten murheenkryyneistä - niitä näet riittää joka lähtöön. Sen perusteella yksikään puolue ei olisi äänestämisen arvoinen.

        Vai piikitätkö?

    • ‹^› ‹(•¿•)› ‹^›

      Jippiin muinoinen Kielipolitiikka -foorumi suljettiin 2.12.2004 klo 16.20 ja avattiin uudestaan 22.2.2005 aamulla.

      Sen kunniaksi väänsin vähän tuota vanhaa"raiskiota" uuten kuosiin, jos sallitte...

      Joulukuussa se tuli julki,
      häiriköt kielipalstan jo sulki.
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Palstalle pantiin kerralla sulku,
      estettiin kansalta "totuuden" kulku.
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Kaikki ne hetken ihmeissään poti,
      Tala ja kumppanit, poissa on "koti"
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Vaan Soturit urheat jääneet ei tähän,
      vaihdettiin palstaa, pykälää vähän.
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Politiikkapalsta me vallattiin hetkessä,
      "ne siellä" ei pysyneet hurjassa retkessä.
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Palsta oli eri, mutta tutunlainen,
      kieli -sana puuttui vainen.
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Helmikuussa foorumi taas aukaistiin
      ja vanhat linkit pannasta laukaistiin.
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Helpotus kaikilla suuren suuri,
      murtuuko sittenkin kielimuuri.
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Vanhat jutut talles eli,
      hetkessä lähti entinen peli.
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Politiikka foorumi otti jo totia,
      Tala ja kumppanit lähti jo "kotia"!
      Hilipata hilipata hippantaa
      Kielisodassa näin poikia laulattaa

      Rantaruottalaisten kunniaksi pieni värssy:

      Sulle hinnan laskemme oi kallis ruotsin kieli,
      meille riittäis hyvin täällä yksi Suomen Mieli.

      Verkkojaan ei vedest nosta rantahurrit koskaan.
      suomenkieltä puhuvat ne hukkuvat jo moskaan.

      Pakkopaulat viritetty on jo kauan sitte,
      meiltä eivät lopu naulat, meitä ette kitke.

      Pyrstö kiinni ruotsissa kuin harakat me ollaan,
      kun sulka irtoo perästä niin nokka osuu nollaan.

      Sankareita kaikki oomme Säntämän ja Talin,
      Kivisillan takana jo osa otti ravin,

      Summan muistaa Talvisodast koko Suomen kansa,
      Meikäläisten mielestä se oli varma ansa!

      Reserviksi herrat laittoin kohta hurrikaanit,
      Siellä olo aina voitti sodan, fennomaanit.

      Mainettamme pelastamaan perustettiin raati,
      elokuvaan juonen oman, kohta se jo laati.

      Historia kirjoitettiin samoin uuteen kuosiin,
      vaan kaikki temput julki tulleet, suorastaan jo muotiin.

      Sota se on paska juttu, ei se meiltä suju,
      äijät lähtee kesken kaiken, loppuu aina nuju.

      Kaikki lähtee lippahivoon, porukat jo luistaa,
      kieliriitaa tämän jälkeen on turha enää muistaa!

      • sappua

        "Jippiin muinoinen Kielipolitiikka -foorumi suljettiin 2.12.2004 klo 16.20 ja avattiin uudestaan 22.2.2005 aamulla."

        Niinhän siinä valitettavasti kävi.
        Samanlaista riitelyä käydyt keskustelut olivat jippiinkin aikana kuten nyt nämä.

      • ‹^› ‹(•¿•)› ‹^›

        Tästä se Manaus -herra suorastaan räjähti!

        JR13 /II 28.6.1944

        Onko meistä sankareiksi?
        Toistuvasti poistuneiksi,
        joku meidät kohta risti,
        vaikka pantiin hösseliksi.

        Eessä kurja maine kiiri,
        mistä löytyi tuuliviiri,
        sekö meille tietä näytti,
        suunta taakse aina käytti.

        Kolmas kerta toden sanoi,
        taistelusta aina anoi,
        taakse pitää meidän päästä,
        muuten kohtalo ei säästä.

        Riimitystä satuun kurjaan,
        sankarjoukko pakoon hurjaan,
        läksi kerran, kohta kaksi,
        meno yltyi hurjemmaksi.

        Vitja repes niinkuin seitti,
        kauas taakse alkoi reitti,
        suota pitkin matka heitti,
        turve raskaat aseet peitti,

        Mielessä jo Korsnäs ootti,
        olisko siellä vielä bååtti,
        sillä merenkurkun yli,
        siellä ootti veljessyli.

        Herrat silloin kovin pohti,
        mitä tässä tehdä tohti,
        sitten löytyi kelpo niksi,
        pannaan joukko reserviksi.

        Siihen päättyi sankar taru,
        lopputulos oli karu,
        Kuinka tästä saatais saaga,
        sankarit ol toista maata.

        Siispä näin:

        Sankareita kaikki oomme Säntämän ja Talin,
        Kivisillan takana jo osa otti ravin,

        Summan muistaa Talvisodast koko Suomen kansa,
        Meikäläisten mielestä se oli varma ansa!

        Sota se on paska juttu, ei se meiltä suju,
        äijät lähtee kesken kaiken, loppuu aina nuju.

        Kaikki lähtee lippahivoon, porukat jo luistaa,
        kieliriitaa tämän jälkeen on turha enää muistaa!

      • mauno88
        ‹^› ‹(•¿•)› ‹^› kirjoitti:

        kohta loppuu narina kun Ruotsinkieli ajetaan ales junttilandiassa..olkaa fennot tyytyväisiä..meikä ottaa båten ja muuttaa Ruotsiin..sielä nyt saa vielä puhua Ruotsia

      • SUHTEET:::????
        mauno88 kirjoitti:

        kohta loppuu narina kun Ruotsinkieli ajetaan ales junttilandiassa..olkaa fennot tyytyväisiä..meikä ottaa båten ja muuttaa Ruotsiin..sielä nyt saa vielä puhua Ruotsia

        .

        suomenkielisiä 95 %

        ruotsinkielisiä 5 %

        MUTTA::::

        svekojen "matematiikassa" 5 % = 50 %

        .

      • oikolukija

        Trubadurix kirjoitti 18.8 16:56

        Sulle valan vannomme
        oi kallis Suomen Mieli:
        ruotsin kieltä puhuvilta
        katkaistaan me kieli.

        Kirvestään ei maahan laske
        fennomaani koskaan,
        ennen kuin on hurrit lyöty
        isänmaamme loskaan.

        Perse kiinni penkissä
        me sankareita ollaan,
        virtuaalisotilaita
        Raatteen, Summan, Kollaan.

        Omistan tämän fennomaanien urheille nettisotilaille.

      • Harmittaakos?
        oikolukija kirjoitti:

        Eipä tiedä ko. nimimerkki Oikolukija sitä oikeaa vuotta milloin Truba tuon kirjoitti!

      • Hej på dig.
        mauno88 kirjoitti:

        kohta loppuu narina kun Ruotsinkieli ajetaan ales junttilandiassa..olkaa fennot tyytyväisiä..meikä ottaa båten ja muuttaa Ruotsiin..sielä nyt saa vielä puhua Ruotsia

        muutkin ottaa sinusta esimerkkiä. HeiHei vaan ja terveisiä tutuille.

      • oikolukija
        Harmittaakos? kirjoitti:

        Eipä tiedä ko. nimimerkki Oikolukija sitä oikeaa vuotta milloin Truba tuon kirjoitti!

        ja vieläkin ajankohtainen.

      • finländarejävel
        oikolukija kirjoitti:

        Trubadurix kirjoitti 18.8 16:56

        Sulle valan vannomme
        oi kallis Suomen Mieli:
        ruotsin kieltä puhuvilta
        katkaistaan me kieli.

        Kirvestään ei maahan laske
        fennomaani koskaan,
        ennen kuin on hurrit lyöty
        isänmaamme loskaan.

        Perse kiinni penkissä
        me sankareita ollaan,
        virtuaalisotilaita
        Raatteen, Summan, Kollaan.

        Omistan tämän fennomaanien urheille nettisotilaille.

        Höblä ja Rkp ovat olleet liikuttavan kiinnostuneita Suomalaisuuden liitosta.

        Miksiköhän?

        http://www.suomalaisuudenliitto.fi

      • Tekijä.
        oikolukija kirjoitti:

        Trubadurix kirjoitti 18.8 16:56

        Sulle valan vannomme
        oi kallis Suomen Mieli:
        ruotsin kieltä puhuvilta
        katkaistaan me kieli.

        Kirvestään ei maahan laske
        fennomaani koskaan,
        ennen kuin on hurrit lyöty
        isänmaamme loskaan.

        Perse kiinni penkissä
        me sankareita ollaan,
        virtuaalisotilaita
        Raatteen, Summan, Kollaan.

        Omistan tämän fennomaanien urheille nettisotilaille.

        Tämä on paljon vanhempaa perua eli vähintäänkin 2004 syksyltä Jippiin Kielipolitiikka -palstalta.

        Minä tein tästä raiskion tuolloin: Tekijä kirjoitti 28.2.2005 13:49

        >>

        Kansalle
        Trubadurix kirjoitti 28.2 17:31 ilmianna asiaton viesti

        _Tämä ns. hauska Trubadurix "paskansi kielensä yli" useasti, häntä itseään suoraan lainatakseni. Sellaista hiekkaa oli sillä hampaissaan._

        Herra Kansa, puhutaanpa välillä paskaa. Turunmaan ja Ahvenanmaan saaristossa liikkuessani olen törmännyt sanontaan "skita över tungan" (paskantaa kielen yli). Sillä tarkoitetaan lähinnä oksentamista, mutta sopii mainiosti myös paskanpuhumisen synonyymiksi.

        PS. Pian on taas kesä ja hilpeiden saaristolaistanssien aika. Krooniseen kireyteen on vaikea keksiä sen parempaa lääkettä. Suosittelen lämpimästi myös fennomaaniystävilleni.

      • Harmittaakos?
        oikolukija kirjoitti:

        ja vieläkin ajankohtainen.

        Olisihan minun pitänyt tietää, etten tiedä.

      • TULOS OLI:
        Tekijä. kirjoitti:

        Tämä on paljon vanhempaa perua eli vähintäänkin 2004 syksyltä Jippiin Kielipolitiikka -palstalta.

        Minä tein tästä raiskion tuolloin: Tekijä kirjoitti 28.2.2005 13:49

        >>

        Kansalle
        Trubadurix kirjoitti 28.2 17:31 ilmianna asiaton viesti

        _Tämä ns. hauska Trubadurix "paskansi kielensä yli" useasti, häntä itseään suoraan lainatakseni. Sellaista hiekkaa oli sillä hampaissaan._

        Herra Kansa, puhutaanpa välillä paskaa. Turunmaan ja Ahvenanmaan saaristossa liikkuessani olen törmännyt sanontaan "skita över tungan" (paskantaa kielen yli). Sillä tarkoitetaan lähinnä oksentamista, mutta sopii mainiosti myös paskanpuhumisen synonyymiksi.

        PS. Pian on taas kesä ja hilpeiden saaristolaistanssien aika. Krooniseen kireyteen on vaikea keksiä sen parempaa lääkettä. Suosittelen lämpimästi myös fennomaaniystävilleni.

        Truba 6 - Tekijä 0.

        http://peruss.wordpress.com/

    • pois pakkoruotsi!

      RKP:n päävastustaja on suomenkielinen kansa.
      Pakkoruotsituksesta halutaan päästä eroon. Samoin halutaan päästä eroon surujen ylimitoitettujen etujen maksamisesta. Keinotekoisen kaksikielisyyden kulissi on kaadettava.

      Pakkoruotsi pois! Suomi virallisesti yksikieliseksi, suomenkieliseksi!

      • JINIUH

        VOI SUA JUNTTI

      • Suomenmielinen !

        Suomi suomalaisille. Suomi on yksi maa ja täälä puhutaan suomea virallisena kielenä. Saa tietysti puhua mitä tahansa maailman kieltä, mutta virallin !en asema on vain suomen kielellä.

    • selvä peli

      "PerusSuomalaiset on toistaiseksi ainoa puolue, jolla on selkeä kanta pakkoruotsiin ja tulevaan valtakunnallisesti viralliseen yksikielisyyteen."

      Ja jääkin idioottimaisuutensa ja rikollisuutensa vuoksi ainoaksi ruotsin kielen ja suomenruotsalaisten & ruotsalaisten ja Ruotsin vihaajaksi

      http://peruss.wordpress.com/2009/06/29/kari-barlund-kavalsi-145-000-euroa/

      • finländarejävel

      • finländarejävel kirjoitti:

        http://ryyti.blogit.uusisuomi.fi

        Persut on joka paikassa ja kaikkialla netissä. Turska sulkikin kotisivunsa.

        näkyy juuri siinä, ettei heillä ole enää munaa sallia keskustelua nettisivuillaan. Minä olen saanut vuosia lunta tupaan ja jäitä porstuaan täällä netissä, mutta sallin silti ihmisten kirjoittaa vieraskirjaani. Se taas johti siihen, että muuan häirikkö (jonka IP-numeron sain Simplesiteltä) kaatoi vieraskirjan kolme kertaan. IP-numeron selvittäminen rauhoitti häirikön.

        Suomenruotsalaiset on vallannut hämmennys, epäusko ja katkeruus, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan. Eipä tuo mikään ihme ole, sillä pieni, äänekäs ja ääririkas kielivähemmistö on simputtanut suomalaisia vuosisadan ajan ja nyt yhtäkkiä on noussut seinä eteen. Suomenruotsalaiset väittävät olevansa suomalaisia ja vihdoin heitä on varovasti alettu viedä kohti sitä todellisuutta, jossa me muut suomalaiset elämme. Onhan se katkeraa ja voi tuntua epäuskottavalta, joka johtaa hämmennykseen. Manifestia pukkaa - viimeksi Kasnaisista (Kasnäs), missä apureina hääri kaksi riikinruotsalaista konsulttia (jotka eivät tiedä yhtään mitään Suomen todellisuudesta).

        Ennen vanhaan RKP:n manifestit saivat suuren näkyvyyden suomenkielisessä mediassa. Nyt enää pieni ilmoitus, että oli taas entistä salaisempi seminaari. Manifestista ei puhuta enää mitään. RKP tavoittelee 10 % kannatusta, johon PerusSuomalaiset ovat jo melkein kivunneet - kauas RKP:n edelle.

      • totuus persuista

        Olavi Mäenpää

        7. elokuuta 2009 julkisuuteen tuli tieto, jonka mukaan äärirasistisilla teoillaan alituisesti leventelevän Olavi Mäenpään joukkion eli Suomen kansan sinivalkoisten kannattajakorteista merkittävä osa saattaa olla väärennettyjä. Asia uutisoitiin ensimmäisenä Helsingin Sanomissa.

        Mäenpäällä on vahva tausta perussuomalaisissa, jonka kansanedustajaehdokkaaksikin hänet oli hyväksytty. Mäenpää mainostaa asiaa omilla kotisivuillaan:

        http://picasaweb.google.co.uk/sinivalkoiset/PS9899#5183242532673613858

        Vuonna 1998 Mäenpää oli pystyttänyt Turkuun Kurjenmäen pallokentälle äärirasistisia kylttejä ja hänet tuomittiin teostaan sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Loppujen lopuksi perussuomalaiset eivät Mäenpäätä listoilleen sillä kertaa ottaneet. Mäenpää oli aiemmin ehtinyt vaikuttamaan myös perussuomalaisten edeltäjässä Suomen maaseudun puolueessa.

        Tuoreimman tapauksen osalta totuus lienee se, että Mäenpään porukan kannattajakortteihin kirjatuista henkilöistä isoa osaa ei edes ole olemassa. Oikeusministeriö ehti tutkia lähetetyistä kannattajakorteista 600, joista yli kahdessasadassa oli suuria epäselvyyksiä. Perussuomalaisten kanssa samoilla apajilla kalasteleva Suomen kansan sinivalkoiset yrittää tällaisilla tavoilla päästä taas puolueeksi, jonka aseman ryhmä menetti vuonna 2007 joukon jäätyä ilman kansanedustajia kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa.

        Perussuomalaistaustainen Mäenpää on ehtinyt niittämään jokseenkin kyseenalaista mainetta varsinkin Turussa. Hän on muun muassa kaupunginvaltuutettuna ollessaan esitellyt toisesta valtuutetusta otettuja intiimejä valokuvia valtuuston kokouksessa. Kyseiset kuvat julkaistiin myös Se! – lehdessä, jota Mäenpää avusti. Tästäkin rapsahti sakot Mäenpäälle ja Se! – lehdelle.

        Vuoden 2007 elokuussa Turun käräjäoikeus tuomitsi Mäenpään 30 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta. Mäenpää oli valtuustokokouksen aikana sanonut Somaliasta kotoisin olevalle vihreiden valtuutetulle Roda Hassanille, että tämä kasvattaa kotonaan rikollisia.

        Tässä vain muutama persutaustaisen Mäenpään hölmöilyistä. Hän on puolustanut myös väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan muun muassa todetessaan pienpuolueiden TV-tentissä, että on valmis ottamaan oikeuden omiin käsiinsä “roskajoukkoa” vastaan. Asiasta Mäenpää sai sakot.

        http://peruss.wordpress.com/

      • rautaako?
        heikki_tala kirjoitti:

        näkyy juuri siinä, ettei heillä ole enää munaa sallia keskustelua nettisivuillaan. Minä olen saanut vuosia lunta tupaan ja jäitä porstuaan täällä netissä, mutta sallin silti ihmisten kirjoittaa vieraskirjaani. Se taas johti siihen, että muuan häirikkö (jonka IP-numeron sain Simplesiteltä) kaatoi vieraskirjan kolme kertaan. IP-numeron selvittäminen rauhoitti häirikön.

        Suomenruotsalaiset on vallannut hämmennys, epäusko ja katkeruus, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan. Eipä tuo mikään ihme ole, sillä pieni, äänekäs ja ääririkas kielivähemmistö on simputtanut suomalaisia vuosisadan ajan ja nyt yhtäkkiä on noussut seinä eteen. Suomenruotsalaiset väittävät olevansa suomalaisia ja vihdoin heitä on varovasti alettu viedä kohti sitä todellisuutta, jossa me muut suomalaiset elämme. Onhan se katkeraa ja voi tuntua epäuskottavalta, joka johtaa hämmennykseen. Manifestia pukkaa - viimeksi Kasnaisista (Kasnäs), missä apureina hääri kaksi riikinruotsalaista konsulttia (jotka eivät tiedä yhtään mitään Suomen todellisuudesta).

        Ennen vanhaan RKP:n manifestit saivat suuren näkyvyyden suomenkielisessä mediassa. Nyt enää pieni ilmoitus, että oli taas entistä salaisempi seminaari. Manifestista ei puhuta enää mitään. RKP tavoittelee 10 % kannatusta, johon PerusSuomalaiset ovat jo melkein kivunneet - kauas RKP:n edelle.

        "Manifestia pukkaa - viimeksi Kasnaisista (Kasnäs), missä apureina hääri kaksi riikinruotsalaista konsulttia (jotka eivät tiedä yhtään mitään Suomen todellisuudesta)."

        No Ruotsi talaismin haarakonttorin konsultit ovat siis käsinpoimittuja samalla tavalla ja krirteereillä kuin Tala.

        Nyt kun pääsit pestissäsi voisit siirtymään Ruotsiin IHRAilemaan suurimalle vähemmistölle siellä. Ja niistä tiedät yhtä vähän kuin tähän asti IHRAttamistasi. Nehän on suomalaisia.

      • Ministeri Heikki
        heikki_tala kirjoitti:

        näkyy juuri siinä, ettei heillä ole enää munaa sallia keskustelua nettisivuillaan. Minä olen saanut vuosia lunta tupaan ja jäitä porstuaan täällä netissä, mutta sallin silti ihmisten kirjoittaa vieraskirjaani. Se taas johti siihen, että muuan häirikkö (jonka IP-numeron sain Simplesiteltä) kaatoi vieraskirjan kolme kertaan. IP-numeron selvittäminen rauhoitti häirikön.

        Suomenruotsalaiset on vallannut hämmennys, epäusko ja katkeruus, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan. Eipä tuo mikään ihme ole, sillä pieni, äänekäs ja ääririkas kielivähemmistö on simputtanut suomalaisia vuosisadan ajan ja nyt yhtäkkiä on noussut seinä eteen. Suomenruotsalaiset väittävät olevansa suomalaisia ja vihdoin heitä on varovasti alettu viedä kohti sitä todellisuutta, jossa me muut suomalaiset elämme. Onhan se katkeraa ja voi tuntua epäuskottavalta, joka johtaa hämmennykseen. Manifestia pukkaa - viimeksi Kasnaisista (Kasnäs), missä apureina hääri kaksi riikinruotsalaista konsulttia (jotka eivät tiedä yhtään mitään Suomen todellisuudesta).

        Ennen vanhaan RKP:n manifestit saivat suuren näkyvyyden suomenkielisessä mediassa. Nyt enää pieni ilmoitus, että oli taas entistä salaisempi seminaari. Manifestista ei puhuta enää mitään. RKP tavoittelee 10 % kannatusta, johon PerusSuomalaiset ovat jo melkein kivunneet - kauas RKP:n edelle.

        Heikin päässä viiraa jo niin paljon, että hän vertaa itsensä ministeriin! Hi, hi, hi....Ennennäkemätön narsisti!

    • rautaako?

      Saahan nähdä nyt onnistuuko uuden puheenjohtajan ohjata SL takaisin laillisuuden tielle ja kenties olla vastaanottokelpoinen valtion tuille?

      Ainakin hän otti höblässä etäisyyttä Talan linjasta. No kukahan ei ottaisi.

      Talaismin sopiva symbolinen loppu oli se että VAIN Hbl uutisoi puheenjohtajavaihtoa. Siis vain hurrilehti. Talan työ ei ole liittynyt suomalaisuuteen vaan hurreihin. No senhän me kaikki olemme tienneet siitä asti kun jostain syystä eksyimme netissä jollekin Talan polkemille poluille.

      Minä kohtasin tuon onnettoman "kielisoturin" ensimmäsistä kertaa "Ota Kantaa" nettipalstalla. Kanava oli valtiovallan yritys lisätä kansalaisten osallistumista poliittiseen päätöksentekoon. Avattiin nettikeksustelupalsta jossa ihmiset saivat ottaa kantaa erilaisiin poliittisiin teemoihin.

      Kanava jouduttiin sulkemaan koska kielisoturit spammailivat, keskustelun teemasta riippumatta, palstat täyteen samaa IHRAA kuin mitä Tala sittemin on spammailut ympäri nettiä. Tämä ei ollut ainoa kanava jonka sabotoivat hajalle, mutta varmasti se jonka menetys oli suuri Suomelle ja suomalaisuudelle.

      "Kuluneiden kuuden vuoden aikana olen varovasti arvioidenkin kirjoittanut ainakin 25.000 viestiä eri nettipalstoille (Jippii, Suomi24, valtionhallinnon otakantaa, Svensk ungdom, kokoomuksen korvat, Helsingin Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Keskisuomalainen, APU, jne)."

      25.000 viestiä silkkaa oireilua, josta olet saanut banneja, pilanut kanavia, aiheuttanut varmasti joillekin klukijalle aidosti mielipahaa (ainakin kunnes lukija ymmärsi mistä oikeasti on kyse, varmistanut että SL:n tulevaisuuden olevan rahaton ja maineeton pitkikisi ajoiksi.

      • rautaako?

        Suomalaisuuden liitto on tuomittu ikuiseen häpeään ja rahapulaan. Sen sijaan yhdistyksistä oivin Folktinget rypee säätiöiden ja veronmaksajien rahoissa, kun vielä käännöstoimistonkin työt tuottavat Folktingetille 50 euroa sivu. Lisäksi Folktingetiin liittyvät monet huippupoliitikot, kuten Kimmo Sasikin.

        Te köyhät Persut, että ymmärrä laisinkaan rahan päälle, siksi te olette tyhmiä.

      • Savijalka
        rautaako? kirjoitti:

        Suomalaisuuden liitto ei saada tekemälläkään Folktingetiä vastaavaksi

      • rautaako?
        rautaako? kirjoitti:

        Suomalaisuuden liitto on tuomittu ikuiseen häpeään ja rahapulaan. Sen sijaan yhdistyksistä oivin Folktinget rypee säätiöiden ja veronmaksajien rahoissa, kun vielä käännöstoimistonkin työt tuottavat Folktingetille 50 euroa sivu. Lisäksi Folktingetiin liittyvät monet huippupoliitikot, kuten Kimmo Sasikin.

        Te köyhät Persut, että ymmärrä laisinkaan rahan päälle, siksi te olette tyhmiä.

        aika onneton taktiikka, mutta pysy ihmeessä valitsemallasi tiellä jos et muuhun pysty.

      • Kas näin:

        Pärs Aukon syytökset järkyttivät jopa Sampo Terhoakin...

        http://www.sampoterho.net/?p=764

        >>

        Käsittämätön syytös
        September 13, 2010

        Tänään pitäisi HBL:sa olla vastineeni Pär Stenbäckille. Alla saman sisältöinen teksti suomeksi, jolla korvaan aiemmin täällä olleen vastineeni. HBL:n mukaan Stenbäck ei itse asiassa väittänyt viharyhmän olevan Suomalaisuuden Liiton sisällä, vaan “ympärillä”, sikäli kun tällä on merkittävää eroa.

        Pär Stenbäck vihjaili viime sunnuntaina HBL:n haastattelussa, että Suomalaisuuden Liiton “ympärillä” pyörii jonkinlainen viharyhmä, joka kiihottaa kansalaisia ruotsinkielisiä vastaan. Hän ei täsmentänyt, mihin syytös perustuu tai kehen se viittaa.

        Suomalaisuuden Liitto hoitaa esimerkiksi hallituksensa kokouksissa aivan normaaleja järjestöasioita, eikä missään nimessä käy vihakampanjaa ketään kohtaan. Minä puheenjohtajana edustan Liittoa julkisuudessa, ja vaikka kielipoliittiset tavoitteemme kieltämättä ovat poikkeavat RKP:n kanssa, olen nähdäkseni pyrkinyt mahdollisimman rakentavasti käsittelemään erimielisyyksiä mm. HBL:n haastattelussa ja Ylellä esitetyssä Rauhan asialla -ohjelmassa.

        Suomalaisuuden Liittoa ei voi vetää vastuuseen mahdollisista nimettömistä nettikirjoituksista, mikäli Pär Stenbäck tarkoitti tätä. Kannattaa muistaa, että myös Suomalaisuuden Liittoa ja sen jäseniä solvataan internetissä äärimmäisen vihamielisesti. Osa näistä solvaajista epäilemättä äänestää RKP:tä, jotkut saattavat olla puolueen jäseniäkin. Oikeuttaako tämä väittämään, että RKP:n ympärille on kokoontunut suomenkielisiä vastaan kiihottava viharyhmä?

        Erimielisyyksistä on voitava puhua asiallisesti, se on demokratian perusta. Olemme varmasti kaikki äidinkielestämme riippumatta samaa mieltä, että yhteisessä yhteiskunnassamme meidän ei kannata demonisoida toisiamme.

        Kielipoliittiset riidat esimerkiksi pakkoruotsista eivät anna oikeutta vastapuolen mustamaalaamiseen, enkä myöskään usko, että suomalaisiin voi laajassa mittakaavassa vaikuttaa vihapuheilla. Ne vain tympäisevät kansalaisten suurta enemmistöä.

        Totta on, että mm. pakkoruotsi herättää jatkuvaa närkästystä, koska asia koetaan monien suomenkielisten parissa ilmeiseksi epäkohdaksi, jota kansalaismielipiteestä huolimatta ei suostuta korjaamaan. Turhautuminen hölmöksi koettua kielipolitiikkaa kohtaan ei kuitenkaan ole vihakampanja kansanryhmää vastaan.

        Siksi pyytäisin Pär Stenbäckiä selventämään väitettään. Jos syytökselle löytyy jotain totuuspohjaa, puutun asiaan kaikin käytettävissäni olevin keinoin. Mikäli väite taas on vailla pohjaa, olisi korrektia oikaista lausunto. Pelkät epämääräisiksi jäävät syyttelyt ovat nimenomaan omiaan kiihdyttämään kielteisiä tunteita puolin ja toisin.

        Ja kuten viestiketjussa onkin jo pantu merkille, ulkoministeri Stubb teki eilen melkoisen ulostulon sisäpolitiikan saralle. HBL:n haastattelussa hän mm. toteaa, että kaksikielisyys on meillä DNA:sa, pakkoruotsi pitäisi aloittaa jo ensimmäiseltä luokalta, ja että hänen ensimmäinen vaalilupauksensa on, ettei ruotsin kielen asemaa heikennetä mitenkään. Kehotan jokaista tutustumaan haastatteluun itse, koska käännökseni voi olla epätarkka (kaksikielisestä DNA:stani huolimatta).

        Sitä en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, että jos Stubbin ykköslupaus vaaleissa on ruotsin kielen aseman ylläpito, miksei hän ole RKP:n ehdokas? Ja kuinka ulkoministeri voi (tai edes haluaa) olla Kokoomuksen jäsen ja luvata ylläpitää pakkoruotsia, kun hänen puolueensa on päättänyt, että puolue toimii pakkoruotsin lakkauttamiseksi?

      • kuka käänsi ruotsin kielelle ST:n kirjoituksen Höblään. Kyllä vain, its me! Totta kai autoin, kun pyydettiin. Nuori polvi ei näet enää osaa ruotsia - ja miksi osaisikaan.

        On muuten iso tuo Indonesian suurlähetystö, josta juuri tulen. Kiva ilta, eikä ruotsin sanaa. ;-)

    • J.Ryyti

      Jos Kokoomus voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Jos Sdp voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Jos Keskusta voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Mitä eroa niillä siis on? Voisko joku tuon likaisen kolmikon kaadereista selventää äänestäjälle?

      Kummallista on myös se,että Kokoomus, Sdp ja Keskusta perustelevat pakkoruotsiakin puolueina täsmälleen samoilla argumenteilla kuin ihan toinen puolue,Rkp.

      Kummallista, perin kummallista. Tuo likainen kolmikko ei viitsi edes keksiä omia perusteluita pakkoruotsille. Kierrätetään vain Rkp:n keksimiä perusteluja. Eräänlaista älyllistä laiskuutta sekin. Semmosta se on se apupuolueen rooli. Osataanko noiden puolueiden riveissä edes hävetä?

      Eläköön Perussuomalaiset vielä kerran. Se on itsenäinen itsenäisesti ajattelevien ihmisten puolue. Eikä Perussuomalaiset puolueena edes kannata pakkoruotsia. Meillä on siis sittenkin valinnan varaa. Meillä on toisenlainen puolue Suomessa sittenkin.

      Ne,jotka moittivat puolueita samankaltaisuudesta ovat väärässä. Tilanne on Perussuomalaiset versus muut. Siltä pohjalta. Näin on.

      http://ryyti.puheenvuoro.uusisuomi.fi

      • pelkkää faktaa

        "Jos Kokoomus voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Jos Sdp voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Jos Keskusta voittaa vaalit se nostaa Rkp:n Suomen hallitukseen. Mitä eroa niillä siis on?"

        Minkäs sille mahtaa, ettei Tala & Co:lla ole parlamentissa(kaan) mitään kannatusta

    • kansan voitto

      NYT SUNNUNTAINA ON JÄNNITYSVAALIT RUOTSISSA 19.9. ELI
      http://svenskopinion.nu/

      Kannattaa seurata miten ylimielisillä Ruotsin kokoomuksella ja demareilla pyyhkii,
      voi mennä pitkin lattiaa ns. varma määräilyvalta. Isoina nämä kaksi puoluetta pysyvät,
      selvä,
      mutta voi olla että joutuvat turvautumaan vieraan apuun eli pienempiin puolueisiin.
      Suomessa voi arvata, että Perussuomalaisten sanoma iskee 2011 vaaleissa aimo annoksen
      edustajia eduskuntaan.

      Espoossa sanoman isku etenee Uudenmaan menestykseen Perussuomalaisille

      Espoo-aktiivi siirtyy perussuomalaisiin

      http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Leo Hiltunen loikkaa Espoon perussuomalaisiin/HS20100917SI1KA036oc

      Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen on kunnostautunut ahkerana "Olarin puutarhurina" perustettuaan vuonna 2000 Viihtyisämpi Olari -viher- ja siivousprojektin.

    • jfk1967

      sitä mieltä, että et lietso hurrivihaa, niin olet joko tyhmä tai laskelmoiva. En tunne sinua henkilökohtaisesti, mutta veikkaan jälkimmäistä.

      Kielikeskustelu on oikeasti tärkeä asia ja ruotsin kielen asemaa tulisi tarkastella kriitisesti. Sääli, että kaltaisesi ihmiset ovat sitä pilaamassa. Mielikuva SL:n uudesta puheenjohtajasta on sinuun verrattuna huomattavsti parempi. Kumma juttu, pidän osaa kirjoituksistasi ihan asiallisina mutta osaa todella vastenmielisinä. Ne jälkimmäiset osoittavat, että ihminen ei historiasta mitään opi. Tuot esiin runsaasti historiallisia "faktoja", mutta et sistoriasta ole pahemmin oppinut. Ehkä se on vain perimmäiseen ihmisluontoon vetoamista, johon taas kaltaisesi iskevät. Sääli. Motiivisi näyttävät olevan henkilökohtaisia (=egon kohotus).

      Olet myös vedonnut siihen, että sinun persoonaasi on hyökätty monet kerrat. Kukas sitä omaa persoonaansa sitten on ollut korostamassa?

      • Pääasia on, että suomenruotsalaisuuden itsekkyys, härskiys, röyhkeys ja ahneus ovat nousseet jo jokapäiväiseksi puheenaiheksi vanhassa mediassa. Tänään esimerkiksi Iltalehdessä Jyrki Lehtolan kolumni "Länsiväylän juutalaiset" ja Suomen Kuvalehden arvio Pär Stenbäckistä - "Viikon valopää", mitä se sitten merkitseekään.

      • jfk1967
        heikki_tala kirjoitti:

        Pääasia on, että suomenruotsalaisuuden itsekkyys, härskiys, röyhkeys ja ahneus ovat nousseet jo jokapäiväiseksi puheenaiheksi vanhassa mediassa. Tänään esimerkiksi Iltalehdessä Jyrki Lehtolan kolumni "Länsiväylän juutalaiset" ja Suomen Kuvalehden arvio Pär Stenbäckistä - "Viikon valopää", mitä se sitten merkitseekään.

        mielessä, että jonain päivänä vähemmistössä voit olla sinä tai joku sinulle arvokas.

        Silloin minä ja kaltaiseni ovat sinua puolustamassa.

      • jfk1967 kirjoitti:

        mielessä, että jonain päivänä vähemmistössä voit olla sinä tai joku sinulle arvokas.

        Silloin minä ja kaltaiseni ovat sinua puolustamassa.

        jos RKP:n ja Astrid Thorsin politiikan sallitaan jatkuvan. Juuri oman ja minulle arvokkaiden takia teen tätä työtä - suomalainen Suomi, suomen kieli ainoaksi viralliseksi kieleksi, pakkokielet pois ja KAIKILLE vähemmistöille tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen asema.

      • herrakansan kieli
        heikki_tala kirjoitti:

        Pääasia on, että suomenruotsalaisuuden itsekkyys, härskiys, röyhkeys ja ahneus ovat nousseet jo jokapäiväiseksi puheenaiheksi vanhassa mediassa. Tänään esimerkiksi Iltalehdessä Jyrki Lehtolan kolumni "Länsiväylän juutalaiset" ja Suomen Kuvalehden arvio Pär Stenbäckistä - "Viikon valopää", mitä se sitten merkitseekään.

        Hyvä Heikki ! Jatka Sinä missiotasi, se on tärkeää työtä. Saadaan edes vähän suhteellisuudentajua näille meidän rantaruotsalaisille.
        Nyt se vaivainen 5 prosentin vähemmistö kyykyttää meitä 95 prosenttia kansasta mennen tullen - ja nauraa vielä paskaisesti päälle. Eihän tällaista tolkuttomuutta ole missään päin maailmaa. Tai, jos on, niin kertokaa se meille. Onko siis jossain niin, (Suomen lisäksi), että muuutaman prosentin vähemmistö kansasta kyykyttää suurta enemmistöä ?
        Ja, niin kuin ulkoministerimme Stubb naureskelee meille tyhmille suomalaisille, jotka puhumme kovin puutteellista ruotsin kieltä - hänen mielestään. Kivahan se on naureskella, joo...Taisi nyt kyllä mennä pisteet Stubbilta miinukselle.

      • jfk1967
        heikki_tala kirjoitti:

        jos RKP:n ja Astrid Thorsin politiikan sallitaan jatkuvan. Juuri oman ja minulle arvokkaiden takia teen tätä työtä - suomalainen Suomi, suomen kieli ainoaksi viralliseksi kieleksi, pakkokielet pois ja KAIKILLE vähemmistöille tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen asema.

        ruotsinkielistä vähemmistöä kaltaisiltasi.

        ja ihan pakkoruotsipohjalta.

      • jfk1967
        herrakansan kieli kirjoitti:

        Hyvä Heikki ! Jatka Sinä missiotasi, se on tärkeää työtä. Saadaan edes vähän suhteellisuudentajua näille meidän rantaruotsalaisille.
        Nyt se vaivainen 5 prosentin vähemmistö kyykyttää meitä 95 prosenttia kansasta mennen tullen - ja nauraa vielä paskaisesti päälle. Eihän tällaista tolkuttomuutta ole missään päin maailmaa. Tai, jos on, niin kertokaa se meille. Onko siis jossain niin, (Suomen lisäksi), että muuutaman prosentin vähemmistö kansasta kyykyttää suurta enemmistöä ?
        Ja, niin kuin ulkoministerimme Stubb naureskelee meille tyhmille suomalaisille, jotka puhumme kovin puutteellista ruotsin kieltä - hänen mielestään. Kivahan se on naureskella, joo...Taisi nyt kyllä mennä pisteet Stubbilta miinukselle.

        "5 prosentin vähemmistö kyykyttää meitä 95 prosenttia kansasta mennen tullen - ja nauraa vielä paskaisesti päälle"

        Niinhän ne vähemmistöt ovat kautta historian "tehneet". Muutama muukin tapaus historiankirjoista tulee mieleen...pitäisiköhän se vähemmistö mielestänne vaientaa? Kaikkihan kun niiden syytä. Minäkin ajoin eräänä päivänä autokolarin ja huomasin että ao. kaupungissa asui paljon ruotsinkielisiä. Joten kolari oli kyllä heidän syytään. Sitten lapseni sai matematiikan kokeesta vain 8:n, sekin kyllä on surujen syytä. Yksi sukulaiseni jäi työttömäksi, se on ainakin niiden sikojen syytä...ja sitten se vielä lahjovat koko yhteiskunnan ja valvovat ikkunoiden takana. Ja ovat niin omituisen näköisiäkin.

        Kannattaisiko hankkia elämä?

      • jfk1967
        jfk1967 kirjoitti:

        Isä Aurinkoinen Heikki Tala tulee ja pelastaa meidät tältä helvetiltä....sitten taivaasta sataa mannaa ja voimme käydä maahanmuuttajien, homojen ynnä muiden vaarallisten ainesten kimppuun!

    • bee+

      Minusta Heikki Tala on paras suomalaisuuden lipunkantaja. Olisipa suomen älymystössä enemmän hänen kaltaisiaan.

    • Minoriteetti

      Mitäs, jos eduskuntavaalit menevätkin 6 - 0 Perussuomalaisten hyväksi ? Ruotsalaiset pannaan tauolle hallituksesta ja keilestä tehdään valinainen aine. Eikös tämä olisi hyvä ajattelun lähtökohta.

      • realismia peliin

        se olisi yhtä suure ihme.

    • TALA PETTÄÄ AINA

      heikki_tala

      " Muotoilu toki on päin honkia - täällä mitään hurrivihaa lietsota. "

      heikki_tala 26.6.2010 15:38

      "Suomi-poika maailman huippu, hurrinretku liukas luikku. Painuu synkkään unhon yöhön, suomalaisuus ryhtyy työhön"

      - Tämä on Jippiin kielikeskustelupalstalla riehuneeseen pilkkarunokisaan rakentamani pieni runon pätkä. Ja mielestäni varsin osuva! ;-)"

    • karu totuus

      on vertaansa vailla.

      Siksi kannatuskin on vain alle puoli promillea - mitattu suuresta otoksesta.

    • hohhoijakkaa

      Eihän sinusta ole kenellekään vastusta.

      Valtionavutkin onnistuit hukkaamaan.

      Elä vaan haavemaailmassasi, todellinen kannatuksesi on tunnetusti ja virallisesti mitattuna alle puolen promillen luokkaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45623
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      44
      11359
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10961
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9775
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      90
      8618
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      277
      6664
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      3325
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      13
      2594
    9. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      2
      2583
    10. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      44
      2350
    Aihe