SDP tulonsiirtoja varakkaille

Tyyris Tyllerö

SDP ja demarit jatkavat linjaansa. Ensin poistettiin varallisuusvero ja nyt saatiin tehtyä selvitys, että eläkekattoa ei Suomeen tarvita.

Eläkekattoa vastaan julkisuudessa esiintyneet henkilöt 5 tai 6 ovat yhtä lukuun ottamatta olleet demareita (Akavan johtaja ei tietääkseni ole). Miksi demareiden käsityksen mukaan on oikeudenmukaista, että tavallisten työssäkäyvien ihmisten ja pienituloisten kukkarosta otetaan rahaa, jotka annetaan eläkkeinä johtajanpalkkoja nauttineille henkilöille.

Eläkekatto olisi oikeudenmukainen, koska johtajien kuten kaikkien muidenkin palkoista kerätyt maksut oikeuttaisivat oikeasti vain noin neljäsosaan siitä eläkkeestä mikä maksuun tulee. Loppuosa maksetaan tavallisten työssäkäyvien ihmisten palkoista. Jos Jaakko johtaja saa palkkaa 100.000 euroa kuussa, hän saa eläkettä noin 60.000 euroa kuussa. Työssäkäyvät ihmiset maksavat hänen eläkkeestään 35.000 euroa joka kuukausi.

Oikea ratkaisu olisi, että tietyn rajan ylittävistä tuloista ei maksettaisi eläkemaksuja eikä niistä kertyisi eläkettä.

Joku on vastustanut eläkekattoa sen vuoksi, että sittenhän johtajat ottaisivat lisäeläkkeitä ja saisivat kuitenkin suuria eläkkeitä. Ei suurissa eläkkeissä ole mitään väärää, koska tässä tapauksessa lisäeläkkeen maksaa kokonaisuudessaan johtaja itse eikä pienituloinen tai tavallinen työntekijä.

Tämä on yksi esimerkki sosialidemokraattien oikeudenmukaisuudesta. Eli otetaan pois niiltä jolla on vähän ja annetaan lisää niille, joilla jo on paljon.

Tasavero ilman mitään vähennyksiäkin on oikeudenmukaisempaa, koska ao. tulot on jokainen itse ansainnut. Tilanne eläkekatottomuudessa on sama kuin jos isotuloisten perheille annettaisiin suurempia lapsilisiä sen vuoksi, että he ovat isotuloisia.

17

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyyris Tyllerö

      tekstiin tuli pieni lyöntivirhe. Eli oikea luku tässä lauseessa olisi 45.000 ei 35.000:

      Jos Jaakko johtaja saa palkkaa 100.000 euroa kuussa, hän saa eläkettä noin 60.000 euroa kuussa. Työssäkäyvät ihmiset maksavat hänen eläkkeestään 45.000 euroa joka kuukausi.

    • Syyrakki

      Eihän tämä ole mikään virallinen demarien kannanotto, jos yksittäisiltä henkilöiltä kysytään mielipidettä jostakin asiasta.
      Kun porvarihallituksen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) sanoo, että ajatusta eläkekatosta ei kannata viedä eteenpäin, on se jo virallinen kannanotto.

      Porvarihallitus kaikista turvattomampien kimpus:
      http://www.demari.fi/content/view/8419/317/

      • Tyyris Tyllerö

        On 100 % varma, että demarien kanta asiassa on tämä. Jo kesällä yksi eläkejohtaja ja jäsenkirjademari julisti ehdottoman ei eläkekatolle! Lisäksi lehdissä on esiintynyt mm. Lasse Lehtisen vaimo mielipiteineen. Lisäksi on ollut työmarkkinajohtajia.

        Vielä 1970 luvun alussa tilanne oli toinen. Silloin SDP olisi halunnut eläkekaton. Silloin tämä asia oli jopa SDP:n tavoitteissa.

        Eläkekattoasiaa ei edes olisi lähdetty selvittelemään, ellei Hyssälä asiaa olisi halunnut tutkia. Vaikea on viedä asiaa läpi jos selvityksessä ei löydetä mitään hyvää ja vain syitä, että eläkekattoa ei tarvita. Demarit saivat tahtonsa läpi jälleen.


    • Lyllerö

      ryhtynyt massapostaajaksi. Sama viesti postattu myös muiden puolueiden palstoille...

      • Tyyris Tyllerö

        on melkein sama juttu, mutta vain siellä! Olihan tämä keskustavetoinen juttu, jonka demarit torppasivat, joten kyllä nämä kirjoitukset sopivat kahdelle palstalle.

        Lisäksi kysymyksessä on yhteiskunnallisesti merkittävä asia ja niin monilla on jälleen kerran niin vääriä harhakuvitelmia asioista.


      • Syyrakki

        Minä demarina ainakin eherottomasti kannatan eläkekattoa, eikä mun kantani ole yhtään vähääsempi kuin jonkun tunnetun demarinimen. Vain äänestämällä saataisiin demokraattinen ja virallinen kanta puolueeltamme.
        Arvoisa Tyyris Tyllerökään ei saa naulata demarien kantoja omista spekulaatioistaan, sillä meitä on satojatuhansia joilla on omakin miälipide asioista.


      • Tyyris Tyllerö
        Syyrakki kirjoitti:

        Minä demarina ainakin eherottomasti kannatan eläkekattoa, eikä mun kantani ole yhtään vähääsempi kuin jonkun tunnetun demarinimen. Vain äänestämällä saataisiin demokraattinen ja virallinen kanta puolueeltamme.
        Arvoisa Tyyris Tyllerökään ei saa naulata demarien kantoja omista spekulaatioistaan, sillä meitä on satojatuhansia joilla on omakin miälipide asioista.

        Se on näin, että jos asiaa kysytään kansalta, suuri osa haluaisi eläkekaton. Tätä mieltä ovat myös SDP:tä äänestävät. Ongelma on, että SDP:n eliitti on asiassa aivan toista mieltä ja eliitin kanta ratkaisee - ei kansan mielipide.

        Onhan muuten varma kostokin ilmoittautunut eläkekaton kannattajaksi. Minä kannatan eläkekattoa oikeudenmukaisuussyistä. Tätä on kyseltykin ja vaikka kysymys oli muotoiltu mahdollisimman sopivaksi, silti taisi 2/3 osaa kannattaa eläkekattoa. Suuri osa ei kuitenkaan tavallaan ymmärrä mistä on kysymys ja asia ratkeaa vähän "väärillä syillä" oikeaksi.

        Totuus vain on, mikä käy ilmi googenkin avulla, lähes kaikki eli 90 % asiaa vastustaneista ja asiaa kommentoineista on tunnettuja demareita ja näkyviä vaikuttajia.

        Liisa Hyssälä halusi tutkia eläkekaton mahdollisuutta. Hyvin pian sen jälkeen Esa Swanljung, iso eläkejohtaja SDP, tyrmäsi eläkekaton useissa medioissa. Tässä on lainaus eräästä hänen kommentistaan ja lisäksi jälleen Guzenina-Richardsonin kommentti, joka osoittaa että hän katsoo asiaa jälleen tätäkin asiaa nurin päin ja näin ollen vastustaa eläekattoa.

        Esim. Maria Guzenina-Richardson katsoo asiaa väärästä päästä 30.4.2009:
        "Käytäntönä on, että työeläkettä maksetaan palkasta perityn eläkemaksun mukaisesti. Eläkekatto tarkoittaisi siis ylisuurten palkkojen vapauttamista eläkemaksuista eli eräänlaista verohelpotusta. Mieluummin puuttuisin ylisuuriin palkkioihin." Eli hän vastustaa eläkekattoa.

        Esa Swanljung 15.4.2009, SDP, STTKn entinen johtaja nykyinen iso eläkejohtaja
        "En ole törmännyt Suomessa yhdeksään vuoteen kehenkään, joka kannattaisi eläkekattoa. Vasemmistoliiton piirissä ajatusta on joskus muinoin kannatettu ja yksittäisiä yleisönosastokirjoituksia on ollut."


    • Varma K.

      Mutta näyttää siltä, että niissä puolueissa eläkekattoa todella vierastetaan. Demareista ei yltäsi, kuin ministerinä ja monivuotiset kansanedustajat esim. 5000€ eläkekaton yläpuolelle. mutta porvareissa heitä on pilvin pimein. Sitä minä kyllä ihmettelen, että ammattiliiton eivät ole eläkekaton kannalla. Taitavat loimaan loiset jo määärätä sielläkin.

      • Syyrakki

      • Sdp-sotilas

      • Se aito Sorbus

        eläke ? Taitaaolla melko suuri.


      • Tyyris Tyllerö
        Se aito Sorbus kirjoitti:

        eläke ? Taitaaolla melko suuri.

        suurimpien työmarkkinajohtajien palkat ovat kuukaudessa parikymmentä tuhatta yli 100.000 euroa. Keskimäärin kuukausipalkasta tulee eläkettä kai joku 46 % (näin väitetään alhaalla demarien linkissä). Laskekoon tuosta kukin itse arvioita, mikä voisi olla eläkkeen määrä.

        Aikas paljon..

        Jos joku haluaa todeta tuon 46 %, niin tästä linkki on alhaalla. En suosittele avaamaan ellei ole todella kiinnostunut aiheesta.
        http://www.tietotori.fi/wanhattoverit/?sivu=Uutiset&alisivu=Uutisarkisto&viesti=I0030BB44


    • tiedoksi ja opiksi

      Tämä Tyyris Tyllerö se jaksaa kirjoitella vähän vanhalle haiskahtavista asioita, joista osa ei ole edes reaalielämästä reväistyjä. Tyyris Tyllerö on osoittautunut suurituloisten puolustajaksi ja miksi ei olisi, koska netistä otetun tutkimuksen mukaan ei häneltäkään irtoa kokoomuslaisittain puolen tunnin puutarhan kyntö alle sadanviidenkymmenen euron.

      • Tyyris Tyllerö

        Ei ole vanha asia, jos se on juuri tuotu työryhmästä ministerin pöydälle. Huhtikuussa asiaa ryhdyttiin selvittelemään ja nyt asia on sitten selvitelty. Mikä osa ei ole reaalielämästä?

        Minä en suurituloisia puolusta. Turha yrität muuttaa mustaa valkeaksi. Minä vastustan tasaveroa, haluaisin eläkekaton jne. Minä edustan mielestäni inhimillistä näkökulmaa.

        Minua riipii se, että "pienituloisten ja tavallisten ihmisten puolueena" itseänsä markkinoiva SDP tekee toistuvasti asioita, jotka eivät ole näiden ryhmien etujen mukaisia. Asiat yritetään monesti naamioida muuksi kuin mitä ne oikeasti ovat, koska totuuden kertominen löisi liian paljon korville.


    • aika hassua, vai?

      Jyrki Katainen kummpaneineen teki taas päätöksen viedä Suomen vähempiosaisilta ja köyhiltä sen viimeisenkin lantin, kun he päättivät taas korottaa sosiaali- ja terveyspalveluasiakasmaksujen hintaa ensi vuoden alusta 25,60 eurosta 27,40 euroon. Korotusprosentti on kova, jos vertailee siihen mitä nämä Jyrki Kataisen kumppani ovat köyhille ja vähäosaisille prosentteina jakaneet. Kyllähän tämä Jyrki Katainen täpinöissään toimittajien edessa kehuu antamis avoimuuttaan köyhien ja vähäosaisten suuntaan, mutta takanapäin nauraa röhönauruja, että kerrankin on päässyt kusettamaan Suomen köyhiä ja vähäosaisia.

      Kyllähän meille kaikille on tullut tutuksi tämä Jyrki Kataisen kusetusröhönauru, miten hän valtioneuvoston parvekkeelle veteli sikarisauhuja ja näiden kusetusröhönaurujen kera. Onhan tähän kusetusröhönaurua piisannut, kun Jyrki Katainen kumppaneineen istahtaa eduskunnan kyselytunnilla ministeriaitioon ja tämä Jyrki Kataisen röhökusetusnauru on tarttunut myö muihin ministereihin. On tarttunut näihin porvarihallituksessa huorapuolueena oleviin vihreisiinkin.

    • 33

      kun rikkaidenkin tulot on tippuneet laman takia. Olisiko paikka pudottaa progressiota tai säätää köyhäinvero.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      42
      5702
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      44
      5233
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3668
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3623
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3096
    6. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      88
      3063
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      51
      2793
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2673
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      50
      2306
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1794
    Aihe