Kristiinankaupungin tilanne, HS

jrtj

Kristiinankaupungin tilanne
Petetyt asukkaat | 26.11.2009 11:40
Maahanmuuttoministerille on tietenkin voitava laittaa palautetta, kun maahanmuuttoasiat koetaan huonosti hoidetuiksi.

Eilen oli radio Vegassa keskustelu Kristiinankaupungin tilanteesta. Ruotsinkielinen Punainen risti on tuonut sinne 250 turvapaikanhakijaa, vaikka alunperin heitå piti olla vain 50 kpl. Kaupunkin on suuren määrän vuoksi joutunut ahdistavaan tilanteeseen. Turvapaikanhakijat seuraavat naisia ja eräs häiriintyneeksi mainittu turvapaikanhakija raiskasi krisitiinankaupunkilaisen naisen jokin aikaa sitten. Koko kaupungin ilmapiiri on hetkessä muuttunut rauhallisesta ahdistavaksi. Turha tätä on kieltää tai sensuroida, asia vain on niin.

Thorsin katsotaan olevan siitä vastuussa. Islaminuskoa tunnustavat, pitkään pakolaisleireillä olleet eivät arvosta minkään vertaa suomalaista vääräuskoista naista, tämä on totuus. Jos henkilö vielä on häiriintynyt, tulee tällaisia raiskauksia. Radiokeskustelussa todettiin, että RKP:n hallitsema Närpiö ei ole ottanut yhtään turvapaikanhakijaa, vaan kaikki ulkomaalaiset siellä ovat ns. vierastyöläisiä eli otettu työn vuoksi kasvihuoneisiinn ym. Esim. yhtään somalialaista ei Närpiössä ole.

Sen sijaan Kristiinankuapungissä, jossa RKP:lla on n. opuolet valtuustopaikoista, on nyt siis turvapaikanhakijaongelma. Kokoomus on tehnyt aloitteen turvapaikka-aseman sulkemiseksi. Asukkaat vastustavat turvapaikka-asemaa ja katsovat tulleensa petetyiksi, koska heille kerrottiin, että n. 50 naista ja lasta tulee kaupunkiin. Sen sijaan suurin osa tulijoista olikin miehiä. Moni on ottanut yhteyttä kaupungin kokoomukseen.

Yleisönosastokirjoituksissa ihmetellään, miksi ne, jotka ovat vastuussa turvaa hakijoista, eivät saa mitään opastusta siitä, miten naisiin tulee suhtautua Suomessa.

On kuin he vain toimisivat välittäjinä, eivätkä ota mitään vastuuta, mitä sijoituspaikkakunnalla tapahtui. Tulijat vain heitetään keskelle aivan vierasta kulttuuria. Radiokeskusteluun osallistuneet spr:läisen sävy oli uskomaton, hän valitti tätä "yksittäsitapahtumaa" ja kehoitti kaikkia nyt positiivisuuteen ja menemään eteenpäin yhtä linjaa. Ei se niin käy. Kaupungin asukkaat kokevat turvattomuutta, otettuaan naiivisti henkilöitä turvaan.

Esiin nousee kysymys, onko turvaa hakeneiden kulttuuri ollenkaan muutettavissa, että he osaisivat olla kiitollisia saamastaan turvasta, eivätkä alkaisi esim. raiskata naisia. Ja ymmärtävätkö heitä tänne tuovat tahot ollenkaan, mistä on kysymys ja mihin tämä johtaa..

11

882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rautaako?

      Onko hänet vangittu/tuomittu/turvapaikka evätty/kotiutettu? Maassamme raiskaus on laitonta ihan uskontoon, kansallisuuteen ja ihonväriin katsomatta.

      • kukaan tosissaan

        uskoo, että turvaa hakevien kulttuuri eli tavat muuttuisivat. Eihän siitä ole näyttöä mistään päin maailmaa. Joka muuta väittää, hän valehtelee.


    • Nykö jo?

      Jos vastaanottokeskus ei pienene, halutaan koko toiminta lopettaamaanantai 02.11.2009

      http://www.suupohjansanomat.fi/Article.jsp?article=6872&utm_source=rss_feed&utm_medium=rss&utm_campaign=uutiset

      Kokoomuksen valtuutetut yhtä lukuun ottamatta jättivät tämän iltaisessa valtuustonkokouksessa aloitteen, jossa vaaditaan valtuuston palaavan alkuperäiseen päätökseensä, jonka mukaan Kristiinassa sijaitsevassa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa saa olla enintään 50 turvapaikanhakijaa.
      Jos vastaanottokeskuksen kokoa ei pienennetä edellä olevan ehdotuksen mukaisesti, vaativat allekirjoittaneet koko vastaanottokeskuksen lopettamista Kristiinassa.
      Mikäli kumpikaan edellä mainituista vaihtoehdoista ei toteudu, vaaditaan aloitteessa, että kaupunki järjestäisi vastaanottokeskuksen tulevaisuudesta kansanäänestyksen.
      Nykyisellään SPR:n pyörittämässä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa on runsas 200 henkeä.
      Moitteita aloitteessa saa myös Kristiinan kaupunginhallitus, joka ei ole valtuutettujen mukaan tiedottanut vastaanottokeskuksen toiminnasta ja kehityksestä tarpeeksi hyvin.
      Vain yksi puolueen valtuutettu, Jessica-Bårdsnes Malinen, ei pistänyt nimeään aloitteeseen.
      - Minun puolesta tämä määrä on ihan ok niin kuin se nyt on, mutta en halua heitä lisääkään, Malinen kommentoi kokouksen jälkeen turvapaikanhakijoiden nykymäärää.
      Kaksi tuntia kestäneessä kokouksessa päätettiin lisäksi muun muassa Kristiinan ensi vuoden veroprosenteista ja hyväksyttiin yksimielisesti Kristiinanseudun koulun remonttia koskeva hankesuunnitelma. Lisää valtuustouutisia ylihuomenna Suupohjan Sanomissa.
      Lotta Kallio


      http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/kristiinankaupunki

      Kokoomuksen valtuutetut yhtä lukuun ottamatta jättivät tämän iltaisessa valtuustonkokouksessa aloitteen, jossa vaaditaan valtuuston palaavan alkuperäiseen päätökseensä, jonka mukaan Kristiinassa sijaitsevassa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa saa olla enintään 50 turvapaikanhakijaa.

      Jos vastaanottokeskuksen kokoa ei pienennetä edellä olevan ehdotuksen mukaisesti, vaativat allekirjoittaneet koko vastaanottokeskuksen lopettamista Kristiinassa.

      Mikäli kumpikaan edellä mainituista vaihtoehdoista ei toteudu, vaaditaan aloitteessa, että kaupunki järjestäisi vastaanottokeskuksen tulevaisuudesta kansanäänestyksen.

      Nykyisellään SPR:n pyörittämässä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa on runsas 200 henkeä.
      Moitteita aloitteessa saa myös Kristiinan kaupunginhallitus, joka ei ole valtuutettujen mukaan tiedottanut vastaanottokeskuksen toiminnasta ja kehityksestä tarpeeksi hyvin.

      Vain yksi puolueen valtuutettu, Jessica-Bårdsnes Malinen, ei pistänyt nimeään aloitteeseen.
      - Minun puolesta tämä määrä on ihan ok niin kuin se nyt on, mutta en halua heitä lisääkään, Malinen kommentoi kokouksen jälkeen turvapaikanhakijoiden nykymäärää.

      Kaksi tuntia kestäneessä kokouksessa päätettiin lisäksi muun muassa Kristiinan ensi vuoden veroprosenteista ja hyväksyttiin yksimielisesti Kristiinanseudun koulun remonttia koskeva hankesuunnitelma. Lisää valtuustouutisia ylihuomenna Suupohjan Sanomissa.

      • 50 vs 250

        Tätä juttua kyllä kadutaan ja kovasti!

        Vastaanottokeskusta kaavailtiin aluksi kaupungin vastuulle, mutta nyt tilanne on muuttunut.


        Kristiinankaupungin vastaanottokeskus SPR:lle

        julkaistu 16.03. klo 05:48, päivitetty 16.03. klo 17:37

        http://yle.fi/alueet/pohjanmaa/2009/03/kristiinankaupungin_vastaanottokeskus_sprlle_615505.html


        Kristiinankaupungin vastaanottokeskuksen päävastuu tulee Suomen Punaiselle Ristille.Kaupunginhallitus kokoontuu tänään maanantaina ennen valtuuston kokousta ylimääräiseen kokoukseen asian osalta.

        Kaupunginjohtaja Riitta El-Nemrin mukaan päätös luopua päävastuusta kypsyi kuukausien aikana ja ratkaisu on kaupungille parempi.

        Kaupunginjohtaja Riitta El-Nemrin mukaan päätös on kaupungille tällä hetkellä parempi. El-Nemr uskoo, että hallituksen ehdotus menee illan valtuustossa läpi.

        YLE Pohajanmaa


    • muslimien ihmisoikeu

      Muslimidiskoturistit tietävät voivansa elää Suomessa kuin pellossa, koska heillä on vahvat puolustajat kuten esim. valtakunnan syyttäjävirasto, oikeuskanslerinvirasto, oikeusministeri, sisäministeri, Thors, pakolaisvaltuutettu, vähemmistövaltuutettu, seta, feministiliikkeet, presidentti, vihreät ja sen kaikki järjestöt, rkp:n johto, vasemmistoliitto, valtaosa demarien naiskansanedustajista, merkittävä osa kaikkien puolueiden, paitsi persujen, johdosta. Tämä joukko leimaa jokaisen raiskauksen ja muun rötöksen yksittäistapauksesksi, joka johtuu lisäksi vain ja ainoastaan suomalaisten rasismista ja islamin kunnioituksen puutteesta. Tämä joukko apulaisoikeuskansleri kärkenä toteavat kaiken mitä diskokarva-ankkurit haluavat tehdä oikeaksi, koska se heidän mielestään edistää muslimien kotoutumista, mikä on ns. ihmisoikeusjuristien mielestä lakien tärkein tarkoitus. Sossukorvausten edelleen nostaminen edistää myös kotoutumista ja islamin arvostusta. SPR:n lakimiehet kertovat muslimituristeille kaiken heidän eduistaan ja oikeuksistaan.

    • Sitä saa mitä tilaa

      Kokoomuksen kansanedustaja lakkauttaisi Kristiinankaupungin pakolaiskeskuksen
      5.11.2009 20:37
      HS

      http://www.hs.fi/tulosta/1135250537779


      Kokoomuksen kansanedustaja ja Kristiinankaupungin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Petri Pihlajaniemi vaatii kotikaupunkinsa vastaanottokeskuksen paikkamäärän supistamista tai vaihtoehtoisesti koko keskuksen lakkauttamista.

      Pihlajaniemi on yksi Kristiinankaupungin kokoomuksen valtuustoaloitteen allekirjoittajista.


      Aloitetta perustellaan Pihlajaniemen mukaan sillä, että moni kuntalainen on huolissaan siitä, jos pakolaiskeskus saa jatkaa toimintaansa 2011 jälkeen.

      "Aiemmin hyvin turvallinen kaupunki onkin nyt turvaton ja epämiellyttävä ympäristö liikkua. Tämä ei ole kokoomuksen politiikan mukaista. Ei kuntalaisten tarvitse kokea sekä henkistä että fyysistä turvattomuutta", kokoomuslaiset perustelevat.

    • Sählämmi

      Siis RKP:n syy, että jollakin paikkakunnalla EI OLE somaaleja ja myös RKP:n syy että jollakin paikkakunnalla ON somaaleja!!!! Nyt meni yli hilseen............

    • zz<<<

      sinnekkään eivät asukkaat halunneet vastaanottokeskusta,mutta sinne se vain tuli ja ongelmat alkoi.Muslimien paskasakki alkoi heti häiriköidä paikallisia asukkaita,kuljeskelevat ihmisten pihoilla,kiskovat kaljaa (muslimit) ja huutelevat varsinkin naisille rivouksia,tappeluitakin on tullut.

      Tällä rättipääporukalla ei ole mitään käytöstapoja.eikä nämä surkeat hyysäri-ämmät ilmeisesti yritä niitä edes opettaa.

      Pitää muistaa että tämä muslimisakki pitää "vääräuskoisia" naisia jotka eivät ole hunnutettu ihan pelkästään lihana,huorina joille voi tehdä mitä vaan.

      • VASTUU:::!!!

        .

        tänne rahtaamista olennoistaan eikä jättää kansalaisia heitteille eli villien armoille

        Jokin oikeusturva pitää oman maankin kansalaisilla olla

        .


    • sdvsdvsd
      • 28.05.2009

        Jutta Zilliacus kohautti yleisöä, kun hän sanoi 28.05.2009 Tuomas Enbuske -ohjelmassa, että vähäpukeisuus on merkki halusta tulla raiskatuksi.



        RKP:n entinen kansanedustaja Zilliacus on sitä mieltä, että tyttöjen napapaidat ovat selvä signaali miehille siitä, että he ovat valmiita muuhunkin kun käsikynkässä kävelemiseen.

        83-vuotias Zilliacus ei vaadi naisia muuttamaan pukeutumistaan mutta, jos jotain sattuu, niin syy on naisen. Vaikka Zilliacus onkin nähnyt vuosien varrella monenmoista pukeutumista, niin nykymeininki ei häntä miellytä. Nuoret naiset tuntuvat nykyisin kulkevan alusvaatteet päällä.

        Teksti: Seija Aunila


        http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=&a=7327


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      67
      3857
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      80
      3154
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      80
      2945
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      96
      2757
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2494
    6. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      163
      2221
    7. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      208
      2190
    8. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      66
      2125
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      90
      2080
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      391
      2024
    Aihe