Olen parikymppinen nainen ja seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa pari vuotta ja asumme yhdessä. Häntä ennen seurustelin reilut pari vuotta toisen miehen kanssa, kunnes mä aloin ns. halveksumaan häntä; kaikki mitä hän teki ja miten hän teki ällötti mua enkä halunnut seksiä enää. Nyt huomaan itsessäni samoja oireita nykyisen mieheni kanssa, vaikka nämä miehet ovat täysin erilaisia! Tässä miehessä ei OIKEASTI ole mitään vikaa ja on seurustelumme aikana muuttunut vain parempaan suuntaan, mutta SILTI löydän jatkuvasti ällöttäviä piirteitä hänessä ja kaikki ärsyttää. MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA, ETTÄ PYSTYN SEURUSTELEMAAN VAIN PARI VUOTTA JA SITTEN EN ENÄÄ KUNNIOITA MIESTÄ OLLENKAAN?? En halua seksiä ollenkaan enkä kohta enää keksi tekosyitä...
MIKÄ MUA VAIVAA?!
10
893
Vastaukset
- whatafuck?!!
Ja silti olen huomattavasti mustasukkaisempi kuin alkuaikoina ja se vaan pahenee ja muuttuu sairaanloisemmaksi koko ajan. Olenko vaan sekopää vai mistä tää kertoo??
- psykologilta?
Varaa aika paikkakuntasi mielenterveystoimistoon, siellä voit näitä asioita luottamuksellisesti käsitellä ja ammattiauttajan kanssa.
- alkup....
psykologilta? kirjoitti:
Varaa aika paikkakuntasi mielenterveystoimistoon, siellä voit näitä asioita luottamuksellisesti käsitellä ja ammattiauttajan kanssa.
Kiitos hyvästä neuvosta! Kerkesinkin jo ensimmäisen kerran käymään vastaanotolla ennenkun huomasin vastauksesi. Oikein hyvä mieli jäi ekasta tapaamisesta psykologin kanssa ja uskon, että lääkityskin auttaa pikkuhiljaa (olen vasta alle viikon syönyt pillereitä). Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin! :)
- ....................
alkup.... kirjoitti:
Kiitos hyvästä neuvosta! Kerkesinkin jo ensimmäisen kerran käymään vastaanotolla ennenkun huomasin vastauksesi. Oikein hyvä mieli jäi ekasta tapaamisesta psykologin kanssa ja uskon, että lääkityskin auttaa pikkuhiljaa (olen vasta alle viikon syönyt pillereitä). Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin! :)
Ja taas yksi turha pillerinpopsija lisää. Mikä saatana siinä on, että lääkityksen saa vähän joka vaivaan. Minun mielestäni tuo käytöksesi kuulostaa enemmänkin vain siltä, ettet kuitenkaan ole vielä valmis sitoutumaan ja siksi koitat miestä työntää kauemmaksi tuolla keinolla. Ihan normaalia, jos kerta olet vasta parikymppinen, ei siinä iässä välttämättä mikään pakottava tarve haudanvakaviin suhteisiin edes ole.
- killmister
.................... kirjoitti:
Ja taas yksi turha pillerinpopsija lisää. Mikä saatana siinä on, että lääkityksen saa vähän joka vaivaan. Minun mielestäni tuo käytöksesi kuulostaa enemmänkin vain siltä, ettet kuitenkaan ole vielä valmis sitoutumaan ja siksi koitat miestä työntää kauemmaksi tuolla keinolla. Ihan normaalia, jos kerta olet vasta parikymppinen, ei siinä iässä välttämättä mikään pakottava tarve haudanvakaviin suhteisiin edes ole.
Itsellä oli ton ikäisenä samoja fiiliksiä ja niin oli kaikilla muillakin. Tai jos ei ihan jokaisella niin suurimmalla osalla kavereista. Sillon se oli vaan merkki siitä, et "ahaa, mä en vielä ole valmis tämmöseen touhuun" ja erottiin suosiolla. Ne oli sellasia harjottelusuhteita ja tollaset fiilikset meni ohi kun ikä ja kokemukset karttu. Kai me sitten oltiin kaikki henkisesti sairaita mut ei vaan tajuttu, hehheh... On se vaan ihme juttu, että suurin osa meistä on nyt täysin yhteiskuntakelpoisia, työtä tekeviä, lapset hyvin hoitavia perheenisiä ja -äitejä ja vielä ihan omin avuin :D
- potilas0
killmister kirjoitti:
Itsellä oli ton ikäisenä samoja fiiliksiä ja niin oli kaikilla muillakin. Tai jos ei ihan jokaisella niin suurimmalla osalla kavereista. Sillon se oli vaan merkki siitä, et "ahaa, mä en vielä ole valmis tämmöseen touhuun" ja erottiin suosiolla. Ne oli sellasia harjottelusuhteita ja tollaset fiilikset meni ohi kun ikä ja kokemukset karttu. Kai me sitten oltiin kaikki henkisesti sairaita mut ei vaan tajuttu, hehheh... On se vaan ihme juttu, että suurin osa meistä on nyt täysin yhteiskuntakelpoisia, työtä tekeviä, lapset hyvin hoitavia perheenisiä ja -äitejä ja vielä ihan omin avuin :D
nappeja vaan naamaan niin hyvä tulee! ei ole todellista! itse sairastuin vaikeaan masennukseen enkä silti suostunut syömään nappeja, nyt puoli vuotta kulunut ja masennus on lievempi, enkä yhtään nappia ole tarvinut! eihän niitä nyt kannata hemmetti joka vaivaan popsia! vielä tuollaiseen ongelmaan! huh huh
- ei aina kimpassa!
potilas0 kirjoitti:
nappeja vaan naamaan niin hyvä tulee! ei ole todellista! itse sairastuin vaikeaan masennukseen enkä silti suostunut syömään nappeja, nyt puoli vuotta kulunut ja masennus on lievempi, enkä yhtään nappia ole tarvinut! eihän niitä nyt kannata hemmetti joka vaivaan popsia! vielä tuollaiseen ongelmaan! huh huh
Ei pillereitä joka vaivaan! Vitutukset kuuluu elämään! Niitten kans pitää vaan oppia olemaan!!
Elämä ei todellakaan ole koko ajan yhtä liibalaabaa..
Parit liian tiiviisti yhdessä,pitäs säilyttää niitä omiakin juttuja ja harrastuksia!
Opiskelu on hyvää terapiaa,jos alkaa ahdistamaan!!!!!
- ei todellakaan.
Siis hetkinen.
Syötkö lääkkeitä pelkästään tuon takia?! Jos sinussa ei ole muuta "vikaa" kuin kyllästyminen ja vittuuntuminen poikaystävääsi, niin ei tuota lääkityksellä hoideta. :) Tiedäthän varmasti että rakastumisen tunne, alkuhuuma, loppuu viimeistään n.2v kohdalla. Viimeistään tuossa vaiheessa joko rakastat miestä tai et. Ja tuo näyttää että et. Tai ainakaan et ole varma tunteistasi.
Jos yhtään lohduttaa, niin minulla tuo sama tapahtui kahden ekan poikaystävän kohdalla n.6kk seurustelun jälkeen (ensihuuma kestää yleensä 6kk-2v). Ei noissakaan mitään erityistä vikaa ollut, mutta ei eivät vaan olleet minulle sopivia. :) Ja vaikka noin käy, niin se ei tarkoita että niin käy aina, pelkästään väärän miehen kohdalla. ;) Nykyisen avopuolisoni kanssa olen seurustellut 5,5v, kesällä mennään naimisiin.- EPÄTIETOTOIVO
Olen 19-vuotias tyttönen. Olen seurustellut kohta 11kk ja sama tunne kuin aloittajalla. Ajattelen poikaystävästäni jotain juttuja, että se on ällöttävä tms. Vaikka siinä miehessä ei ole mitään vikaa! ( tai on, mutta silti)
Mun tunteet heittelee laidasta laitaan. Mutta olen jo kohta 3kk ajatellut että onko tämä se juttu?! EIhän noin pitäisi ajatella jos se on _se_.
En ymmärrä itseäni!!! ARGH. Ajattelen nykyään useammmin eroa, mutta sen tiedän että maailmani romahtaa jos eroamme. Minun mielestäni se ensimmäinen seurustelusuhde tulisi olla myös viimeinen. Tämä on siis ensimmäinen seurustelusuhteeni, ja isäni ja äitini ja veljeni ovat tutustuneet mieheeni. Myös minä olen tutustunut hänen perheeseensä, ehkä liiankin hyvin.
Olen ajatellut myös sitä, että jos erotaan niin mitä vanhempani ajattelevat. Viimeiseen asti välttelin sitä että vien tän miehen vanhempien ''näytille''
Oon tässä miettiny, että kun olen vanhanaikainen niin mielestäni ei pidä kiirehtiä kihloihin/naimisiin/ tehdä lapsia... Kun jotkut ovat seurustelleet parikin vuotta mutta he eivät ole menneet kihloihin. Vähän ajan päästä he eroavat, löytävät uuden kumppanin ja menevät melkein heti kihloihin, naimisiin tai tekevät lapsen! Onko se vain niin että ensimmäisen suhteen jälkeen nämä ovat löytäneet vain ''sen oikean'' ja tunteet ovat niin vahvat että he tietävät sen kestävän.
Olen muutenkin miettinyt ''sitä oikeaa'' Onko sitä?! Koska jos on, niin tämä minun nykyinen suhde ei sitä ole, ainakaa näillä näkymin. Rakastan häntä, mutta en ole rakastunut häneen?!
Tuntuu joskus että olemme kuin veli ja sisko. Emme ole tunnustaneet toisillemme rakkautta, ja minun miehenikin on samanlainen kuin minä, viimeisen päälle vapaudestaan kiinnipitävä. Ajattelin, että suhde voisi toimia, mutta nyt en tiedä voiko se sittenkään toimia?! Tai voihan se toimia, mutta silti.
Katson subilta Hills -tv sarjaa ja koen samoja tunteita kuin Heidi Ja Lauren. He seurustelivat Jordanin ja Jasonin kanssa, ja nyt ovat eronneet... Siinäkin sama heidillä kuin edellä selitin. Heidi erosi Jordanista ja löysi Spencerin! nyt he ovat naimisissa...
En osaa puhua tunteistani ja tuntuu että kaveripiirimmme on hajoamassa. En oikein koe luottavani kehenkään, paitsi mieheeni ja yhteen kaveriini. En tähän jonka kanssa olen koulussa. Paskan puhumista muista riittää!
Kun tapasin nykyisen mieheni, melkein 2 vuotta sitten, jokin muuttui... Ihastuin häneen ensihetkellä kun tapasin hänet, ja silloin tein mitä tahansa ollaksene hänen kanssaan. nyt... en tiedä. en tiedä mitä tekisin... muistan silloin alussa, että tapailtiin 6kk (ei virallista seurustelua) ja sitten aloitettiin seurustelemaan. Vaihtoehtoina oli seurustelu tai koko tapailun lopettaminen. päätetttiin kokeilla seurustelua ja tässä nyt ollaan.
Tuntuu myös että me ei puhuta tarpeeksi vakavista asioista. En tiedä mitä tekisin...
Ainiiin, aloitimme seurustelemaan sillä silloin ei olisi niin epätietoista. olisimme vain satuttaneet toisiamme, tai se olisi satuttanut minua jos rehellisiä ollaan. viimeinen niitti oli se että hän vehtaili Exänsä kanssa, jonka jälkeen aloimme seurustelemaan.
kommentoikaaaa - kokenut täti
EPÄTIETOTOIVO kirjoitti:
Olen 19-vuotias tyttönen. Olen seurustellut kohta 11kk ja sama tunne kuin aloittajalla. Ajattelen poikaystävästäni jotain juttuja, että se on ällöttävä tms. Vaikka siinä miehessä ei ole mitään vikaa! ( tai on, mutta silti)
Mun tunteet heittelee laidasta laitaan. Mutta olen jo kohta 3kk ajatellut että onko tämä se juttu?! EIhän noin pitäisi ajatella jos se on _se_.
En ymmärrä itseäni!!! ARGH. Ajattelen nykyään useammmin eroa, mutta sen tiedän että maailmani romahtaa jos eroamme. Minun mielestäni se ensimmäinen seurustelusuhde tulisi olla myös viimeinen. Tämä on siis ensimmäinen seurustelusuhteeni, ja isäni ja äitini ja veljeni ovat tutustuneet mieheeni. Myös minä olen tutustunut hänen perheeseensä, ehkä liiankin hyvin.
Olen ajatellut myös sitä, että jos erotaan niin mitä vanhempani ajattelevat. Viimeiseen asti välttelin sitä että vien tän miehen vanhempien ''näytille''
Oon tässä miettiny, että kun olen vanhanaikainen niin mielestäni ei pidä kiirehtiä kihloihin/naimisiin/ tehdä lapsia... Kun jotkut ovat seurustelleet parikin vuotta mutta he eivät ole menneet kihloihin. Vähän ajan päästä he eroavat, löytävät uuden kumppanin ja menevät melkein heti kihloihin, naimisiin tai tekevät lapsen! Onko se vain niin että ensimmäisen suhteen jälkeen nämä ovat löytäneet vain ''sen oikean'' ja tunteet ovat niin vahvat että he tietävät sen kestävän.
Olen muutenkin miettinyt ''sitä oikeaa'' Onko sitä?! Koska jos on, niin tämä minun nykyinen suhde ei sitä ole, ainakaa näillä näkymin. Rakastan häntä, mutta en ole rakastunut häneen?!
Tuntuu joskus että olemme kuin veli ja sisko. Emme ole tunnustaneet toisillemme rakkautta, ja minun miehenikin on samanlainen kuin minä, viimeisen päälle vapaudestaan kiinnipitävä. Ajattelin, että suhde voisi toimia, mutta nyt en tiedä voiko se sittenkään toimia?! Tai voihan se toimia, mutta silti.
Katson subilta Hills -tv sarjaa ja koen samoja tunteita kuin Heidi Ja Lauren. He seurustelivat Jordanin ja Jasonin kanssa, ja nyt ovat eronneet... Siinäkin sama heidillä kuin edellä selitin. Heidi erosi Jordanista ja löysi Spencerin! nyt he ovat naimisissa...
En osaa puhua tunteistani ja tuntuu että kaveripiirimmme on hajoamassa. En oikein koe luottavani kehenkään, paitsi mieheeni ja yhteen kaveriini. En tähän jonka kanssa olen koulussa. Paskan puhumista muista riittää!
Kun tapasin nykyisen mieheni, melkein 2 vuotta sitten, jokin muuttui... Ihastuin häneen ensihetkellä kun tapasin hänet, ja silloin tein mitä tahansa ollaksene hänen kanssaan. nyt... en tiedä. en tiedä mitä tekisin... muistan silloin alussa, että tapailtiin 6kk (ei virallista seurustelua) ja sitten aloitettiin seurustelemaan. Vaihtoehtoina oli seurustelu tai koko tapailun lopettaminen. päätetttiin kokeilla seurustelua ja tässä nyt ollaan.
Tuntuu myös että me ei puhuta tarpeeksi vakavista asioista. En tiedä mitä tekisin...
Ainiiin, aloitimme seurustelemaan sillä silloin ei olisi niin epätietoista. olisimme vain satuttaneet toisiamme, tai se olisi satuttanut minua jos rehellisiä ollaan. viimeinen niitti oli se että hän vehtaili Exänsä kanssa, jonka jälkeen aloimme seurustelemaan.
kommentoikaaaaOot niin nuori vielä ja ajatukset menee laidasta laitaan...:)
Kyllä se kuule niin on, ettei niitten ekojen kanssa perheitä perustella..
Katella pitää muitakin ja SEURUSTELLA muittenkin kanssa..
Tylsyys tulee äkkiä, jos elämän on ekan kanssa suunnitellu häistä hautaan..
Itse olen ollut monen kanssa, nuorena aloittanut seurustelut ja asunutkin useamman kanssa..
Joitakin olen oikeasti rakastanut, usein vain ihastunut..
Vasta 30 vuotiaana löysin ihmisen, jonka kanssa olen edelleen ja johon rakastuin tulisesti...ja arki hiipii hiljalleen tähänkin suhteeseen, mutta hänen kanssa haluan jakaa sen.
Joten, älä pura kiukkuasi poikaystävääsi, vaan ajattele,että se on nyt sitä aikansa ja kun tylsyys iskee totaalisesti, mene kavereitten kanssa viihteelle ja katsastele tarjonta..ei noin nuorena kannata niin vakavasti seurustella..nykyajan nuoret on kuitenkin niin fiksuja, että pystyvät seurustelun loputtuakin olemaan kavereita!
Sulla on elämä edessäsi, nauti nuoruudestasi ja opiskele! Siihen kannattaa panostaa..poikia nyt kyllä riittää joka viikonlopulle..ei kannata sitoutua lopullisesti..siksi kapinoit itsekkin,tiedät sen olevan muuta kuin oikeasti haluat..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh882088Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr1361756- 1801316
- 237766
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol10711- 59708
- 65699
Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako211608- 49556
Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </337492