ELÄMÄN SYNTY ALKUMAASSA

Tapio A. Kärnä

Puhuttaessa ihmiselämän synnystä alkumaassa noin 1,2 miljardia vuotta sitten tärkeää on huomata,että Au-
rinko oli ilmeisesti kylmempi ja alkumaa lähempänä tuota tähteä.Vaikka alkumaassa ei ollut happea,kyllä
täällä oli paljon hiilipitoisia aineita.Keskilämpötila on nolla (0) celsiusta,sillä sehän on myös rajattoman uni-
versumin jalokaasuissa.Näin ollen alkumaan pinnalla liikkui siittiö luonnonlaissa
F = m x a

eli teoriassa
F = voimaton
m = 0,0000158 g (massa)
a = 0,0001 Ms (liike)

Näissä lukuarvoissa on sinänsä yhdeksän asteen tangenttikulma

0,0000158 g / 0,0001 Ms = 0,158 = tan 9 astetta ,

joka toteutuu myös kasvukulman luonnonlaissa
m = B x a x r .
Sitten saamme yhtälöt

m = 0,0000158 g (massa)
B = 100000 g/m3 (tiheys on 10-kertaa pienempi kuin vedellä nykyään)
a = 0,0001 Ms (kasvunopeus)
r = 0,00000158 M (yhden perintötekijän pituus)

Tästä lasken nyt alkuihmisen solun geenien lukumäärän

0,0000158 g / 0,00000158 M = 10 = 5 5 (kahdella yksilöllä)

Kieltämättä alkumaahan syntyy herrasväen lisäksi heti muitakin lajeja,mutta solunjakautuminen perustuu
matemaattiseen verrantoon
d / r = m / a

yhtälöissä m = B x a x r ja A = d x r

jos kasvukulma on vaikkapa 45 astetta tangentissa

d / r = 1 = tan 45 astetta

29

801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VITUSTA...

      sä revit noita "faktoja"???

      Ps. Nyt heti se pyräilykypärä päähän ja napit poskeen!!!

      • Tapio A. Kärnä

        Alkuihmisen munasolun ja hermoston evoluutio

        Alkuihmisen munasolu syntyi maapallolla noin 1,2 miljardia vuotta sitten,jolloin palaneetan pinnalle satoi
        runsaasti hiilipitoisia aineita.Kun pallon tilavuus V = 4,2 x r3 ,ja säde r = 0,0001 M ,pallon paino N
        noudattaa yhtälöä
        N = B x V
        ja luonnontieteessä

        N = 0,00000042 g (paino)
        B = 100000 g/m3 (Tiheys on 10-kertaa pienempi kuin veden tiheys nykyään)
        V = 0,0000000000042 m3 (tilavuus)

        Alkumaan keskilämpötila oli nolla celsiusta,ja auringonvalo näkyi alkusolun pinnalle.Niin ollen hedelmöityk-
        sen jälkeen alkion sukupuoli riippui siitä,kiinnittyikö siittiö munasolussa varjon vai valon puolelle.Samalla
        alkioon muodostui hermorata
        F = m x a
        ja kasvukulmakin
        A = d x r

        Koska hermostossa ei ole tumia,ei siinä ole edes geeniä,joten seuraavaksi esitän yhtälöt
        A = 0,000000000042 m2 (puolipallo 6,28 x r x r)
        d = 0,00000042 M (paksuus)
        r = 0,0001 M (pituus)

        Sitten osoitamme kasvunopeuden
        F = voimaton
        m = 0,00000042 g (massa)
        a = 0,0001 Ms (kasvunopeus)

        Hermoradoissa on oleellista se,että a = r ,jolloin kaksi luonnonlakia toteuttaa jopa verrannon
        m / a = d / r

        Niin ollen alkusolun hermoradan kasvukulma oli tangentissa

        0,00000042 g / 0,0001 Ms = 0,0042 = tan 0,24 astetta.

        Vaikka alkusikiöllä ja ympäristöllä oli erillinen hermosto,ei luuston kehitys ollut mahdollinen ilman hormo-
        ninesteitä,mikroskoopissa mitokondrioita.

      • unohda, että...
        Tapio A. Kärnä kirjoitti:

        Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että alkuihminen näyttää todeksi tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.

      • Tapio A. Kärnä
        unohda, että... kirjoitti:

        Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että alkuihminen näyttää todeksi tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.

        Kyllähän luonnonlait yhdistävät jopa psykologian evoluutioon.Näin ollen ei ole mikään sinänsä ihme,vaikka alkuihminen oli joskus jopa keuhkoton herra Tyranki.Onneksi kannibalismi on jo loppunut.Nykyään olisi näet aivan lapsellista väittää,että "alkuihminen olisi ollut joskus muka jokin herttainen karvatarzan,tai että heprealaisten muinaisjumala loi alkuihmisen muka tyhjästä".Kyllä ihmistiede pitää erottaa tulevaisuudessa jyrkemmin siis eläin- ja kasvitieteestä.

        Ihmisalkion kehitysoppi

        Ensimmäinen ihmisalkio kehittyi munasolusta alkumaassa noin 1,2 miljardia vuotta sitten,jolloin maa-
        pallo oli paljon pienempi,mutta keskilämpötila oli nolla celsiusta pinnalla.Samalla alkumaahan satoi
        lisää hiilipitoisia aineita,niinpä hedelmöitynyt munasolu muuttui alkioksi,jonka tilavuus V oli seuraavis-
        sa yhtälöissä,kun säde r oli 0,000335 M.
        N = 0,0000158 g (alkion paino)
        B = 100000 g/m3 (aineen tiheys)
        V = 0,000000000158 m3 (pallo 4,2 x r3)

        Kyllä ihmisalkion paino kasvoi koko ajan,koska siinä oli pieni suukin.Luonnollisesti jo alkiossa on kes-
        kushermosto,jonka kasvukulma on 0,24 astetta.Keskushermoston sisällä on hormoninestettä.Vaikka
        alkio on vasta muutaman päivän ikäinen,solunjakutuminen tapahtuu luonnonlaissa
        m = B x a x r
        sekä kasvukulmassa
        A = d x r

        Jos haluamme tietää yhden solun ominaisuuksia,silloin jaamme painon N kymmenellä
        m = 0,00000158 g (yhden solun massa)
        B = 100000 g/m3 (hiilipitoisen aineen tiheys)
        a = 0,00001 Ms (kasvunopeus)
        r = 0,00000158 M (yhden geenin pituus)

        Alkion pinnalla on vain kahdeksan tumaa,sillä ei hermostossa eikä luustossa ole soluja
        A = 0,00000001772 m2 (yhden tuman puolipallo)
        d = 0,0000529 M (solun paksuus)
        r = 0,000335 M (pallon säde)

        Niin ollen solunjakautuminen tapahtuu aina myös verrannossa
        m / a = d / r
        ja tuman tangenttikulma on
        0,0000529 M / 0,000335 M = 0,158 = tan 9 astetta

        Toisaalta kyllä auringonvalo näkyi jo muinoin ihmisalkion pinnalle,eli varjopuoli oli vähän kylmempi.
        Jos auringonvalo näkyi alkion pinnalle,alkiosta syntyi kyljellään makaava naaras.Alkiokehityksen jäl-
        keen ne muuttuivat sikiöiksi.Sen sijaan urossikiöt kasvoivat pelkästään varjossa jalat alaspäin.Kieltä-
        mättä myös kalsiumilla oli tärkeä merkitys sikiökehityksessä jo muinoin.Happea ei vielä ollut.

      • laskelmissasi...

        huomioon pääsi säteen potenssiin 5/hypotenuusa 4 ja sen kuinka paljon siihen sattuu, ku saat golfpallon otsaasi?

        Entä paljonko on pii kertaa pii jaettuna pikkumyyllä potenssiin 2 hattiwattia?

      • Tapio A. Kärnä
        laskelmissasi... kirjoitti:

        huomioon pääsi säteen potenssiin 5/hypotenuusa 4 ja sen kuinka paljon siihen sattuu, ku saat golfpallon otsaasi?

        Entä paljonko on pii kertaa pii jaettuna pikkumyyllä potenssiin 2 hattiwattia?

        Pikkuherra Tyrankin luusto ja keskushermosto

        Keskushermostollahan tarkoitamme sinänsä aivoputkia ja selkäydintä.Vaikka ihmisalkiossa oli
        muinoin vain 8 erilaista solua,keskushermostossa ja luustossa ei ollut geeniä eikä edes soluja,vaan luusto ja hermosto syntyivät lähinnä hormoninesteestä.Se näkyy mikroskoopeissa mitokondrioina.Käytännössä ihmisalkion suu oli auki,ja siitä virtasi hormoninestettä sisälle.Näin ollen ruokatorven ja keskushermoston kasvukulma perustuu yhtälöön
        A = d x r

        jossa toteamme esimerkin
        A = 0,00000042 m2 (mahan puolipallo 6,28 x r x r )
        d = 0,000042 M (ruokatorven paksuus)
        r = 0,01 M (ruokatorven pituus)

        Kieltämättä pikkuherra Tyrankin painokin suureni jatkuvasti,niinpä keskushermosto ja alkuluusto
        kehittyivät vuorovaikutuksessa keskenään.Se noudattaa verrantoa
        m / a = d / r
        Ja luuston kasvunopeus on
        m = B x a x r

        Sekä ihmisalkiossa
        m = 0,000000042 g (luumassa)
        B = 100000 g/m3 (aineen tiheys)
        a = 0,00001 Ms (kasvunopeus)
        r = 0,000000042 M (alkuluun pituus)

        Olioiden luusto kasvaa vain pienissä kohdissa,minkä ehto on siis m / a = tan.Sen sijaan
        kasvukulma oli luustossa ja keskushermostossa sama,sillä alkuihmisen ruokatorvikin oli
        luuainetta

        0,000000042 g / 0,00001 Ms = 0,0042 = tan 0,24 astetta.

        Keskuhermoston lisäksi jo muinaisliskoilla oli ääreishermosto,joka vaikutti ennen kaikkea
        aisteihin.Siten hermon pituus r on yhtälössä A = d x r sama lukuarvo kuin liike a voiman
        luonnonlaissa F = m x a.Toisaalta jo pikkuherra Tyranki syntyi sikiöpallon sisällä,jolloin
        sikiöneste vaikutti ihon kehitykseen mutta ei hermoston eikä luuston kasvuun.Toisin sanoen pikkuherra Tyrankin suu oli sikiöpallon pinnalla,josta se imi lisää materiaa sisäänsä..Sen takia muinaisliskojen aistit olivat paljon huonommat kuin meillä nykyään.

      • jemiwa

        Sä et vieläkään muistanut ottaa huomioon Lorentz-kontraktion, aikadilaation ja pituus-massafunktion aiheuttamaa viivettä, joka todistaa raamatun väitteen todeksi ja, että maa on vain 6000 vuotta vanha. In your face!

    • mn/c

      Jos mn/c > WC, tehtävä on mahdoton.

      • Tapio A. Kärnä

        Ihosolun jakautuminen pikkuherra Tyrankissa

        Solunjakautumista tapahtui jo pikkuherra Tyrankissa,mutta nyt aluksi todistan erään ihosolun paino N
        N = B x V
        ja käytännössä

        N = 0,000215 g (paino)
        B = 100000 g/m3 (aineen tiheys)
        V = 0,00000000215 m3 (pallo 4,2 x r x r)

        Alkuihmisen ihosolussa on vain yksi tuma,jonka kasvukulma on
        A = d x r
        Siinä saamme lukuarvot
        A = 0,000000101 m2 (tuman puolipallo 6,28 x r x r)
        d = 0,000126 M (tuman säde)
        r = 0,0008 M (ihosolun säde)

        Tuman tangenttikulma on
        0,000126 M / 0,0008 M = 0,158 = tan 9 astetta.

        Kun tuman säde r on 0,000126 M ,sen paino on
        N = 0,00000084 g (paino)
        B = 100000 g/m3 (aineen tiheys)
        V = 0,0000000000084 m3 (pallo 4,2 x r3)

        Tuman ja geenin kasvunopeus perustuu sen sijaan luonnonlakiin
        m = B x a x r
        niinpä näemme yhtälöt
        m = 0,00000084 g (tuman massa)
        B = 100000 g/m3 (aineen tiheys)
        a = 0,00000532 Ms (kasvunopeus)
        r = 0,00000158 M (geenin pituus)

        Niin ollen tuman tangenttikulma on
        0,00000084 g / 0,00000532 Ms = 0,158 = tan 9 astetta.

        Kun pikkuherra Tyrankin ihosolu kasvaa riittävän suureksi,tuma halkeaa,ja soluseinä menee rikki.Sen
        jälkeen perintötekijä ja solulima muodostavat viereen uuden,samanlaisen,solun.Siten solunjakautuminen
        tapahtuu verrannossa
        m / a = d / r

        Esimerkiksi
        m = 0,00000532 g (soluliman massa)
        a = 0,00000532 Ms (kasvunopeus)
        d = 0,0016 M (ihosolun halkaisija)
        r = 0,0016 M (reaktion pituus)

        Mutta solunjakautuminen osoitetaan tangenttikulmassa
        0,0016 M / 0,0016 M = 1 = tan 45 astetta.
        Ei kaikki solut jakaudu suinkaan 45:n asteen kasvukulmassa,vaan esimerkiksi luulihassolujen muoto viittaa
        yhdeksään asteeseen ainakin ihmisillä nykyään.

        Pikkuherra Tyrankin soluista

        Ei pikkuherra Tyrankilla ollut kuin kahdeksan erilaista solua plus yksi sukusolu jälemmin.Näin ollen ihosoluja oli vain yhdenlaisia kuten esimerkiksi kaikkien nisäkkäidenkin alkulajeilla alkumaassa noin
        67 miljoonaa vuotta sitten.Sen sijaan nykyihmisellä on 44 erilaista solua ja geeniä plus yksi sukusolu.

      • että niitä...

        sukusoluja on vain yksi... mutta mullapa onkin kaksi sukulakua!

      • Tapio A. Kärnä
        että niitä... kirjoitti:

        sukusoluja on vain yksi... mutta mullapa onkin kaksi sukulakua!

        Ompa hyvä...mutta

        Eihän Sir Tyrankilla ollut sukulakua ensinkään.Hän vain puri emäntäänsä niskasta,painoi kyljelleen
        alkumaahan,minkä jälkeen he pudottivat sukusolut pihalle.Voi seksiä.

      • Tapio A. Kärnä

        Sitten suomalaisseksin alkuperä

        Onneksi taantumukselliset suomalaiset rakastelivat jo muinoin Savossa,ei Israelissa.Juutalaiset
        on ympärileikattu.

      • Tapio A. Kärnä
        Tapio A. Kärnä kirjoitti:

        Sitten suomalaisseksin alkuperä

        Onneksi taantumukselliset suomalaiset rakastelivat jo muinoin Savossa,ei Israelissa.Juutalaiset
        on ympärileikattu.

        Ääreishermosto ja lihassolu muinoin

        Ensimmäinen ääreishermo ja lihassolu syntyivät pikkuherra Tyrankissa samalla.Hermoissahan ei ole
        sinänsä soluja eikä geeniä,vaan hermoston kasvu perustuu lähinnä hormoninesteeseen.Näin
        ollen hermoissa kahden luonnonlain lukuarvot pitää olla samoja
        F = m x a ja A = d x r

        Pieni voima sikiöpallon sisällä eläneessä oliossa
        F = 0,00000015 g (ääreishermon voima)
        m = 0,00000644 g (massa)
        a = 0,023 Ms (reaktionopeus)

        Kun puolipallon A säde on hermoradan päässä 0,000156 M ,samat lukuarvot toteutuvat
        A = 0,00000015 m2 (puolipallo 6,28 x r x r)
        d = 0,00000644 M (ääreishermon paksuus)
        r = 0,023 M (materian pituus)

        Evoluuutiossa on kysymys lihashermosta,jonka kasvukulma on
        0,00000644 M / 0,023 M = 0,00028 = tan 0,004 astetta.

        Käytännössä lihashermon toinen pää on kiinni lihassolussa,jonka kasvunopeus osoitetaan
        m = B x a x r

        Vaikka erilaisia lihassoluja oli vain alkuihmisen sydämessä,tämän kasvunopeus a oli sama lukuarvo kuin puolipallon A säde
        m = 0,0000246 g (lihassolun massa)
        B = 100000 g/m3 (aineen tiheys)
        a = 0,000156 Ms (kasvunopeus)
        r = 0,00000158 M (geenin pituus)

        Myös pikkuherra Tyrankin luulihaksen muodossa oli yhdeksän asteen kasvukulma.Toisin sanoen
        jopa solunjakautuminen tapahtui yhdeksän asteen kasvukulmassa luulihassolussa
        0,0000246 g / 0,000156 Ms = 0,158 = tan 9 astetta.

        Sen sijaan luulihassolun tuman paino N oli 0,00000158 g ,eli se oli sama lukuarvo kuin pikkuherra
        Tyrankin perintötekijän pituus alkumaassa noin 67 miljoonaa vuotta sitten.Kaiken kaikkiaan
        alkuihmisellä oli silloin sukusolun lisäksi vain kahdeksan erilaista solua eli kahdeksan elintä:
        sydän,maksa,munuainen,sukuelin,iho,aivot,lihakset ja suolisto.

      • sulla...

        kaikki lepakot tapulissa?

      • Sotaherra Tyranki
        sulla... kirjoitti:

        kaikki lepakot tapulissa?

        Keuhkoton vastaus

        En minä tiijä,ko en omista lepakoja.Mutta kyllä minulla on sentään haimakin,joten
        sukusolun lisäksi minulla on siis 9 erilaista solua ja geenijä.Jos nä haluvat laskia minun
        pituuven,hyvä on muistaa,että imujärijestelmän ja ääreishermon kasvukulmahan on sama
        eli 0,004 astetta tankentissa.Häntäytimen kasvukulumahan on sinänsä 0,24 astetta.Tottakai hormonikki vaikuttaa tyrankipenikojen kasvuun,sillä sukuelinhän on keskellä.Lyöt vain yhtälöihin aivolisäkkeen ja nivusissa olevan imusolomukkeen lukuarvot.Ja siinä se on,minun koko komeus nuin 67 milijoonaa kesää sitten.

      • vintilläsi...
        Sotaherra Tyranki kirjoitti:

        kaikki matot ihan suorassa?

      • Sotaherra Tyranki
        vintilläsi... kirjoitti:

        kaikki matot ihan suorassa?

        Evoluution matematiikkaa

        Niin,no tietysti minun ääreishermojen ja aistien kasvukulma oli jo muinoin 0,008 astetta,joka on siis sama kuin vielä nykyäänkin.

      • Tapio A. Kärnä
        Sotaherra Tyranki kirjoitti:

        Evoluution matematiikkaa

        Niin,no tietysti minun ääreishermojen ja aistien kasvukulma oli jo muinoin 0,008 astetta,joka on siis sama kuin vielä nykyäänkin.

        Veren evoluutio

        Kun alkumaassa muinoin elänyt ihmisalkio muuttui sikiöksi,välittömästi sen luuytimissä alkoi syntyä kellertävää vertakin.Sen paino N todistetaan luonnontieteessä
        N = B x V

        Esimerkiksi
        N = 0,00000042 g (nesteen paino)
        B = 100000 g/m3 (nesteen tiheys)
        V = 0,0000000000042 m3 (materian tilavuus)

        Kieltämättä luuytimissä ollut hormonineste vaikutti veren ominaisuuksiin,mutta ei veressä
        ollut soluja eikä kiinteitä geenejä.Sen sijaan pikkuherra Tyrankin veren kasvunopeus noudattaa luonnonlakia
        m = B x a x r
        ja tämä tapahtui jo pienessä ihmissikiössä
        m = 0,00000042 g (alkuveren massa)
        B = 100000 g/m3 (nesteen tiheys)
        a = 0,00001 Ms (kasvunopeus)
        r = 0,00000042 M (reaktion pituus)

        Toisaalta veren evoluutio perustuu myös luonnonlakiin
        A = d x r
        jolloin toteutuu jopa
        m / a = d / r

        Kun samoja lukuarvoja on taasa monissa yhtälöissä,verisuonen kasvukulma lasketaan
        0,00000042 M / 0,00001 M = 0,042 = tan 2,4 astetta.

        Ja sitten kasvukulman luonnonlaissa
        A = 0,0000000000042 m2 (reaktion pinta-ala)
        d = 0,00000042 M (verisuonen paksuus)
        r = 0,00001 M (verisuonen pituus)

        Verihän kehittyi verisuonten ohuissa kärjissä,hiussuonissa,luuytimissä,joten kasvu-
        nopeus oli sama lukuarvo kuin verisuonen pituus.Samaan aikaan veren kanssa
        pikkuherra Tyrankiin kasvoi toki sydänkin.Näin ollen sydämen sykkimiseen vaikutti
        veren virtausnopeus ja lämpötila,eli muinaisliskojen sydän sykki harvemmin kuin
        meillä nykyään.

        Aivolisäke ja Tyrankin hormonitoiminta

        Käytännössä muinainen alkuihminen osasi avata suutaan jo sikiöpallon pinnalla,niinpä aivolisäke kehittyi olion kitalaesta.Luonnollisesti aivolisäkkeen paino N oli Tyrankilla 10-kertaa suurempi kuin lapsilla nykyään,sillä tiheys B oli Tyrankilla 10-kertaa pienempi
        N = B x V

        Kysymys on nyt hiilipitoisista aineista mutta ei oksideista
        N = 0,58 g (aivolisäkkeen paino)
        B = 100000 g/m3 (tiheys)
        V = 0,0000058 m3 (tilavuus)

        Myös haiman hormonit vaikuttivat oleellisesti Tyrankin elämään,sillä kellertävä alkuverihän syntyi luuytimien sisällä.Mutta ei alkuverta kehittynyt silti Tyrankin pitkässä hännässä,joka oli kiertynyt mahan alle sikiöpallossa.Noin yhdeksän kuukautta hedelmöityksestä Tyranki rikkoi sikiöpallon,jolloin hänen pituus oli luonnonlaissa
        A = d x r

        Se oli hermostossa verrannollinen voimaan
        F = m x a

        Näin ollen tuntohermon sisällä oli hormoninestettä,joka kehittyi aivolisäkkeessä,jonka
        säde oli 0,0112 M.

        A = 0,00079 m2 (aivolisäkkeessä)
        d = 0,00033 M (tuntohermon paksuus)
        r = 2,4 M (olion pituus)

        Kysymys on Tyrankin tuntoaistista hännän päähän
        0,00033 M / 2,4 M = 0,00014 = tan 0,008 astetta.

        Ja kaksi luonnonlakia oli verrannollisia hermostossa
        F = 0,00079 g (voima)
        m = 0,00033 g (hormonineste)
        a = 2,4 Ms (reaktionopeus)

        Tyrankin paino oli 10-kertaa suurempi kuin vauvoilla nykyään.Vaikka neljässä raajassa oli vain yksi varvas,ei hän osannut uida,kävellä eikä lentää vaan "mönki"
        hitaasti alkumaan nestevyöhykkeen rannalla noin 67 miljoonaa,sateista,"kesää"
        sitten.

        Kun pikkuherra Tyranki kasvoi sikiöpallossa suuremmaksi,luonnollisesti hänellä
        muodostui samalla myös imujärjestelmä,jonka kasvukulma oli 0,008 astetta eli sama
        kuin ääreishermoissa
        A = d x r
        mutta sehän on verrannollinen voiman F kanssa
        F = m x a

        Käytännössä imunesteen eräs tehtävä on taistella elimistölle vieraita aineita vas-
        taan.Imuneste syntyi ääreishermojen kärjissä,joista se liikkui isoihin verisuoniin
        kaulalaskimossa.Sen lisäksi verisuonia oli myös imusolmukkeissa,eli ne muuttivat
        verenkierron suunnan valtimoihin ja laskimoihin.Kieltämättä jo pikkuherra
        Tyrankin jalassa oli imusuoni
        A = 0,0000252 m2 (nivusen imusolmuke)
        d = 0,00006 M (imusuonen paksuus)
        r = 0,42 M (jalan pituus)

        Koska kaksi luonnonlakia on verrannollisia,niillä on sama kasvukulmakin
        0,00006 m / 0,42 M = 0,00014 = tan 0,008 astetta.

        F = 0,0000252 g (voima)
        m = 0,00006 g (imuneste)
        a = 0,42 ms (reaktionopeus)

        Esimerkiksi alkuihmisen sikiön nivusen imusolmukkeessa on verenkierto yhtälöissä,jolloin verisuonen pituus 0,002 M on imusolmukkeen sädekin
        F = 0,000000168 g (voima)
        m = 0,000084 g (alkuveri)
        a = 0,002 Ms (reaktionopeus)

        ja verisuonten kasvukulma oli alkuihmisillåä muinoin
        0,000084 g / 0,002 ms = 0,042 = tan 2,4 astetta.
        A = 0,000000168 m2 (imusolmukkeessa)
        d = 0,000084 M (verisuonen paksuus)
        r = 0,002 M (imusolmukkeen säde)

        Vaikka alkuihmisellä ei ollut hajuaistia eikä keuhkoja,kyllä heillä oli tajunta eli sielu.Aistit ja järki muodostavat tajunnan eli sielun.Vielä noin 67 miljoonaa vuotta sitten eläneillä Tyrankeilla oli vain joko naisellinen tai miehinen tajunta.Kun maapallo kääntyi 90 astetta akselillaan noin 17 miljoonaa kesää sitten,alkuihmiselle kehittyivät keuhkot ja pystykävely.Samalla puolet maailman miehistä alkoi tajuta todellisuuden naisellisella tavalla,mitä kutsumme sielunlaiksi materialismissa.Tunne sielunlaissa edes itsesi,koska ei kukaan naispuolinen voi tajuta todellisuutta siis miehisellä tavalla.Vaikka puolet maailman miehistä tajuaa todellisuuden naisellisella tavalla,minulla on nykyään miehinen tajunta.

      • Tapio A: Kärnä

        Kun Tyranki syntyi sikiöpallosta,normaalisti hänellä oli kaksi silmää,jotka näkivät noin 180 astetta sektorissa.Mutta nyt laskemme yhden silmän painon N
        N = B x V
        ja käytännössä saamme
        N = 5,25 g
        B = 100000 g/m3 (tiheys)
        V = 0,0000525 m3 (pallo 4,2 x r3)

        Tyrankin silmä painoi siis 10-kertaa enemmän kuin lapsilla nykyään,koska tiheys
        oli Tyrankilla 10-kertaa pienempi.Myös luonnonlaki A = d x r vaikutti näkö-
        aistin toimintaan,kun silmän halkaisija oli 0,046 M.Niin ollen seuraavissa esimer-
        keissä pituus r on silmän sisällä pupillin ja verkkokalvon välillä.
        A = 0,000334 m2 (puolipallo 6,28 x r2)
        d = 0,00727 M (paksuus)
        r = 0,046 M (pituus)

        Sen sijaan kasvukulmahan oli
        0,00727 M / 0,046 M = 0,158 = tan 9 astetta.

        Ja luonnonlaissa F = m x a toteutuvat samat lukuarvot hermostossa
        F = 0,000334 g (voima)
        m = 0,00727 g (massa)
        a = 0,046 Ms (reaktionopeus)

        Luonnollisesti näköhermot toimivat myös verkkokalvolla,jolloin näköaistissa
        A = F.
        A = 0,000334 m2 (verkkokalvolla)
        d = 0,00119 M (näköhermon paksuus)
        r = 0,281 M (etäisyys)

        Verrannollisilla luonnonlaeilla on sama kasvukulmakin
        0,00119 M / 0,281 M = 0,0042 = tan 0,25 astetta.
        F = 0,000334 g (voima)
        m = 0,00119 g (hormonineste)
        a = 0,281 Ms (reaktionopeus)

        Näköaisti vaikutti Tyrankilla suoraan keskushermostoon.Siten silmien sisällä
        oli pienempi reaktionopeus kuin silmien ja aivojen takaosan välillä.

      • Tapio A. Kärnä
        Tapio A: Kärnä kirjoitti:

        Kun 2,4 metria pitkä Tyranki syntyi sikiöpallosta,hänellä oli jo silloin neljä
        hammasta suussa,koska aivolisäkkeessä oli neljänlaisia hormonirauhasia.Sen
        takia Tyrankilla oli kaksi jalkaa ja kaksi kättä,neljä kynttä sekä neljä ham-
        masta.Myös hampaat olivat luuainetta,jonka kasvunopeus oli
        m = B x a x r
        Hampaissahan ei ole sinänsä soluja vaan ohuita verisuonia
        m = 0,00000042 g (hammasluun massa)
        B = 100000 g/m3 (tiheys)
        a = 0,00001 Ms (kasvunopeus)
        r = 0,00000042 M (reaktion pituus)

        Vaikka hampaan ydinontelossa oli paljon verisuonia,yhden verisuonen kasvukulma oli
        0,00000042 g / 0,00001 Ms = 0,042 = tan 2,4 astetta.
        Toisaalta hampaan ydinontelossa ei ollut kuitenkaan hermorataa,vaan tuntohermo yhdistyi siellä vereen
        A = d x r ja F = m x a

        Esimerkiksi pikkuherra Tyrankin hampaassa
        A = 0,0000158 m2 (ydinontelossa)
        d = 0,00158 M (ydinontelon paksuus)
        r = 0,01 M (ydinontelon pituus)

        Koska kahdella luonnonlailla on sama kasvukulma,tällöin ne ovat verran-
        nollisia
        0,00158 M / 0,01 M = 0,158 = tan 9 astetta.
        F = voimaton
        m = 0,00000158 g (hammasluun massa)
        a = 0,00001 Ms (reaktionopeus)

      • entä eilen?
        Tapio A. Kärnä kirjoitti:

        Vaikka alkuihmisellä ei ollut hajuaistia eikä keuhkoja,kyllä heillä oli tajunta eli sielu.Aistit ja järki muodostavat tajunnan eli sielun.Vielä noin 67 miljoonaa vuotta sitten eläneillä Tyrankeilla oli vain joko naisellinen tai miehinen tajunta.Kun maapallo kääntyi 90 astetta akselillaan noin 17 miljoonaa kesää sitten,alkuihmiselle kehittyivät keuhkot ja pystykävely.Samalla puolet maailman miehistä alkoi tajuta todellisuuden naisellisella tavalla,mitä kutsumme sielunlaiksi materialismissa.Tunne sielunlaissa edes itsesi,koska ei kukaan naispuolinen voi tajuta todellisuutta siis miehisellä tavalla.Vaikka puolet maailman miehistä tajuaa todellisuuden naisellisella tavalla,minulla on nykyään miehinen tajunta.

        Olet useasti väittänyt, että sinulla on "nykyään" miehinen tajunta. Tämä viittaisi siihen, että näin ei ole aina ollut. Lisäksi kirjoituksistasi välittyy ns. naisen logiikka, joten epäilen, että tajuntasi muutos miehiseen ei ole ollut aivan täydellinen.

    • Huoh!

      Olisitpa jäänyt sinne Alkumaahan ja pysynyt!

      • xxxyyy

        Siellähän se taitaa vielä olla, mutta nyt joku ääliö on vienyt sinnekin läppärin ja mokkulan...

      • Tapio A. Kärnä
        xxxyyy kirjoitti:

        Siellähän se taitaa vielä olla, mutta nyt joku ääliö on vienyt sinnekin läppärin ja mokkulan...

        Katsopas tyttöpoika esimerkiksi miehisen sielun omistavaa prinssi Charlesia ja hänen tyttöpoikaa Harrya.Eikös he olekin taantumuksellisia ?
        Joo...siis kuningas Tyrannosaurus Rex.Tyttö.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      46
      2959
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2793
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2571
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      105
      2154
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      142
      1890
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1812
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      21
      1695
    Aihe