Rassaako keskusta verta nenästään?
Olen huomannut, että näilläkin saiteilla keskustalaiset usein, kun heiltä muut aseet käyvät vähiin, rupeavat sättimään vastustajiaan fasisteiksi ja natseiksi. Sosialidemokraatteja on nimitelty sosiaalifasisteiksi ja punikeiksikin, millä ilmeisesti tarkoitetaan kommunisteja. Nimimerkki ”asevelisosialisti” on saanut osakseen nimittelyä ”aseverifasistiksi” ja vaikka miksi. Eivätkä kokoomuslaisetkaan ole nimittelyltä säästyneet. Näkyi tuolla eräs yrittävän lyödä noita leimoja minuunkin.
Historiallisia tapahtumia tuntevalle on vaikeata jättää tuollainen omaan arvoonsa. Totuus kun on jokseenkin päinvastainen. Keskustalaisissa on ollut enemmän noita –ismejä kumartaneita, myöhempinä aikoina tuo –ismi on vain ollut toinen kuin 1930-luvulla. Taipumuksesta totalitarismien hyväksymiseen kertoo sekin, että itsenäisyytemme ajan yksinvaltaisin järjestelmä on edelleen monien keskustalaisten ihanneaika ja sen luoja nauttii heidän kritiikitöntä kunnioitustaan ja ihailuaan.
Valheellisuudella ei ole estoja, kun yritetään lyödä fasistin leimaa myös Väinö Tanneriin ja K-A.Fagerholmiin. Noiden miesten uran tuntevalle sellainen on äärimmäisen vastenmielistä. Minulla on helppo tehtävä kumota noita herjaavia yrityksiä, kun tarvitsee puhua vain totta. Tässä muutamia tosiasioita:
Tanneria enemmän kuin ketään muuta saamme kiittää siitä, että vanhan sosialistisen työväenliikkeen valtaosa ei ryhtynyt 1918 liikkeen vasemmiston nostattamaan kapinaan. Tanner suuren arvovaltansa avulla sai pian vapaussodan jälkeen sosialidemokraattisen työväenliikkeen ryhtymään rakentamaan maata yhdessä sodan voittaneiden valkoisten kanssa. Kenellekään muulle kuin Väinö Tannerille me emme ole yhtä suuressa kiitollisuudenvelassa siitä, että suomalaiset ottivat yhdessä ja yksimielisenä vastaan maahamme hyökänneen vihollisen syksyllä 1939.
Ja miten epäoikeudenmukaisesti Tanneria kohdeltiin pian sodan jälkeen! Tuo suuri rauhanmies joutui tuomituksi sotasyyllisenä. Tämähän oli Neuvostoliiton vaatimus, kuten mm. ”mielipidepankki” on asian ansiokkaasti kuvannut, mutta puhtaat kädet asiassa ei ole kaikilla suomalaisillakaan, ei ainakaan Urho Kekkosella. Inttävässä politikoinnissaan yleensä kuitenkin asiallisuuteen pyrkivä Oiva Härkönen syyllistyy vastenmieliseen hurskasteluun sanoessaan, että sotasyyllisyystuomio oli Tannerin palvelus isänmaalle, jota Tanner ei hyväksynyt kuten eräät muut. Miksi hänen olisi pitänyt hyväksyä sellainen? Pitäisikö olla vain tyytyväinen ja nöyrä, kun joutuu istumaan linnassa mm. omien tuomitsijoittensa sijaiskärsijänä?
Kerroin jo tuossa pitkässä Urho Kekkosta koskevassa ”tutkielmassani” viime vuonna ilmestyneestä Rony Smolarin kirjasta ”Setä Stiller”. Kirja kertoo Suomen juutalaisesta Abraham Stilleristä, joka viime sotien aikana omistautui kaiken aikansa ja paljon omaisuuttaankin uhraten pelastamaan juutalaisia joutumasta Saksaan kuolemanleireille. Lainasin tuohon juttuuni kirjasta muutaman otteen, jotka kertoivat Tannerin ja K-A.Fagerholmin toiminnasta juutalaisten pelastamiseksi. Myös totesin, että meillä – kuten maailmallakin – sosialidemokraatit ennen muita yrittivät pelastaa juutalaisia natsien vainoilta. Tässä vielä pieni täydennys aiemmin esittämääni. Ensiksi suora lainaus edellä mainitusta kirjasta:
”Väinö Tanner, joka oli sodan aikana ollut ministerinä kaikissa hallituksissa, oli Neuvostoliiton listalla sotasyyllinen numero yksi. Suomalaisten silmissä hän oli se, joka joutui kantamaan kansallisen marttyyrin kruunua. Kuitenkin Tannerin ajattelua ja toimintaa oli lähes koko hänen aktiivisen uransa ajan ohjannut sosialidemokraattisen puolueen länsimaistaminen sekä pitäminen isänmaallisilla linjoilla – kuitenkin länsimaisen sosialidemokratian kansainvälisessä perheessä.”
Stiller kertoo, miten hän oli laatinut ja toimittanut sotasyyllisyysoikeudelle voimakkaan puolustuspuheen Tannerin puolesta, missä hän mm. oli todistanut, että Tannerin väliintulo esti yrityksen kuljettaa 50 juutalaispakolaista varmaan kuolemaan Saksaan. Venäläiset valvontakomission jäsenet eivät pitäneet Stillerin toiminnasta. He lähettivät Neuvostoliiton juutalaisen lehtimiehen Beni Beregovskyn käännyttämään Stilleriä. Stiller kertoo:
”Näytin hänelle Tannerin puolesta kirjoittamani todistajanlausunnon, jonka olin käännättänyt venäjäksi, ja sanoin hänelle suoraan, että vaikka tietäisin teidän ampuvan minut huomenna, niin sittenkin todistaisin Tannerin puolesta.” Ja niin hän myös teki, mutta eihän se paljon auttanut, kun syyttäjä Toivo Tarjannetta hiosti kotikommunistiemme tuella oikeusministeri Urho Kekkonen ja hänen takanaan oli valvontakomission neuvostoliittolainen puheenjohtaja kenraali Andrei Zdanov, joka sai ohjeensa itseltään isä aurinkoiselta Josif Vissarionovits Stalinilta. Tannerin puolustusasianajaja juutalaissyntyinen tohtori Mikko Erich, entinen sosialidemokraattinen kansanedustaja teki voitavansa, mutta vastapuoli oli jo ennalta päättänyt Tannerista tuomiosta.
Kun Suomeen tulleita juutalaispakolaisia päätettiin sisäministeri Horellin päätöksellä palauttaa Saksaan marraskuussa 1942, sosiaaliministeri K-A.Fagerholm jätti vastalauseena eroilmoituksensa pääministeri Rangellille. Rangell yritti turhaan taivuttaa Fagerholmia jatkamaan tehtävässään, kunnes presidentti Ryti ilmoitti, että hän ei tule hyväksymään eroa. Niinpä Fagerholm jäi vastahakoisesti paikalleen, ja jatkoi sosiaaliministerinä myös 1943 muodostetussa Linkomiehen hallituksessa. Kun Fagerholm oli mm. rauhanopposition jäsenenä jo paljon ennen Kekkosta ja häntä rohkeammin jatkanut saksalaisten ankaraa arvostelua ja marraskuussa 1943 pitänyt hyvin tiukkasävyisen natsisminvastaisen puheen ruotsinkielisen työväenyhdistyksen miehitetyn Norjan hyväksi järjestetyssä tilaisuudessa, presidentti Rytin oli pakko taipua saksalaisten vaatimukseen ja erottaa Fagerholm hallituksesta.
Vaikka Fagerholm oli rauhanoppositiomiehenä siis paljon edellä Urho Kekkosta ja hän koko sodan ajan esitti saksalaiskriittisiä näkemyksiä toisin kuin esimerkiksi Kekkonen, hän oli syvästi isänmaallinen ja oikeudentuntoinen mies. Niinpä hänen ensimmäisellä pääministerikaudellaan 1948-50 ja paljolti hänen tahdostaan kaikki sotasyyllisyyslain mukaan tuomitut vapautettiin.
Fagerholmin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus lakkautti myös kommunistisen valtiollisen poliisin ja nujersi maata häirinneet ja vallankumouksen aluksi tarkoitetut kommunistien lakkoliikkeet. Kun samaan aikaan ns. asevelisosialistit toimivat täälläkin mm. nimimerkki ”asevelisosialistin” tunnetuksi tekemällä tavalla eduskunnassa, maa pelastettiin luisumasta kommunismiin. Nuo asevelisosialistit osoittivat rohkeasti arvostustaan Väinö Tannerille nostamalla hänet SDP:n johtoon vielä 1957, vaikka he hyvin tiesivät siitä seuraavat ulkopoliittiset vaikeudet puolueelle Kekkosen Suomessa, mutta he katsoivat olevansa sen velkaa miehelle, jonka isänmaa oli palkinnut niin huonosti.
Fagerholm pysyi Tannerin tavoin aina uskollisena ihannoimalleen länsimaiselle parlamentarismille ja pohjoismaiselle demokratialle. Hänelle kuten Tannerille ja noille ”asevelisosialisteille” fasismi, natsismi ja kommunismi olivat vastenmielisimmät mahdolliset yhteiskunnalliset ilmiöt. Fagerholm oli myös tunnettu Israelin ystävä ja Suomi-Israel-seuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja myöhemmin kunniapuheenjohtaja, kuten muuten myös myöhemmin puoluetoverinsa Arvo Salo, joka myös toimi Suomi-Israel-seuran puheenjohtajana ja taitaa olla nykyisin kunniapuheenjohtaja.
Suomalaiset kristityt ehtivät ensimmäisinä kunnioittamaan kahdeksaa Suomen natsi-Saksalle luovuttamaa pakolaista perustamalla 1971 Jerusalemin rinteille pienen maanviljelyssiirtokunnan, moshav Jad Hashmonan. Kolme vuosikymmentä myöhemmin sosialidemokraattinen pääministeri Paavo Lipponen esitti Suomen valtion virallisen anteeksipyynnön: ”Suomi ei tässä säilynyt tahrattomana. Kahdeksan juutalaispakolaisen luovutusta Saksan käsiin voidaan selittää olosuhteilla, mutta tehtyä ei saa poistetuksi asiakirjoista. Päätös oli Suomen hallituksen. Luovutus oli häpeän hetki Suomen historiassa. Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten puolesta pyydän sitä anteeksi juutalaiselta yhteisöltä”.
Kyllä näillä saiteilla arvostellaan Keskustaakin varsin railakkaasi ja esitetään keskustalaisista mielipiteitä, joista asianomaisten ei ole syytäkään kovin pitää. En minäkään tuossa Kekkos-jutussani häntä silkkihansikkailla käsitellyt, mutta miksi olisin; te hoivaatte häntä niin, minun tehtäväni oli näyttää miehen toista puolta, vähintään yhtä todellista kuin teidän kiiltokuva-Kekkosenne. Mutta olen ollut huomaavinani, että tuo Keskustan ja keskustalaisten arvostelu on sittenkin pitäytynyt melko hyvin asioissa, joita ei voida alussa esille tuomani tavoin pitää täysin valheellisuutena, äärimmäisen loukkaavana sellaisena.
Usein Keskustaa ja keskustalaisia riepottelevissa esityksissä on mukana myös huumoria, joskus ilmeisesti tarkoitettu enemmän huumoriksi kuin vakavasti otettavaksi. Tällaista näkyy tulevan niin oikealta kuin vasemmalta. Harva keskustalainen siihen kuitenkaan vastaa huumorilla, vaan ryhtyy äärimmäisen tosissaan, synkkänä ja suu irvessä punnertamaan vastaväittämiään, jolloin syntyy vain entistä koomisempi tilanne, jota älykäs opponentti käyttää herkutellen hyväkseen. Ja jos jollakulla keskustalaisella ei riitä asiaeväitä vakavan vastauksen punnertamiseen, hän alkaa heitellä herjoja ja nimitellä opponenttiaan siten kuin alussa kuvasin.
En minä nyt tuolla tahdo väittää, että kokoomuslaiset, demarit tai muut ei-keskustalaiset eivät ollenkaan syyllistyisi edellä kuvaamaani, mutta harvinaisempaa se on. Eikö vain olekin, keskustalaiset? Mitähän siitä pitäisi päätellä?
Toisissa yhteyksissä keskustalaiset näilläkin saiteilla toivovat muilta parempaa yhteistyötä. Vedotaan nykyisen hallituskumppanin edustajien solidaarisuuteen. Toiset kaipailevat porvariyhteistyötä kokoomuksen kanssa. Ovatkohan nuo kummatkaan toivomukset realistisia kaiken nähtävän valossa? Voidaan sanoa, että täällä tapahtuvalla ei ole merkitystä todellisella politiikan näyttämöllä. Kyllä sillä on. Mielipiteenmuodostus alkaa ruohonjuuritasolta. Meillä monella on varautunut asenne Keskustaa kohtaan. Tuo asenne ei ole syntynyt aiheetta, vaan sillä on historialliset perusteensa, jotka ovat keskustalaisten tiedossa. Alussa esille tuomani ilmiöt vahvistavat noita asenteita. Jos puolue ja sen kannattajat leimautuvat noiden ilmiöiden perusteella yhä valheellisemmaksi useampien kokoomuslaisten ja demarien silmissä, niin se tulee vain entistä vierastetummaksi. Ei kukaan asioita tunteva, ajatteleva ja rehellisyyttä kunnioittava ihminen halua olla missään tekemisissä sellaisen puolueen ja sen kannattajien kanssa. Ja sen jälkeen on Keskustan taru pian lopussa.
Tuo juttuni otsikkoon sisältyvä kysymys ”rassaako Keskusta verta nenästään” on brutaali, mutta varmaan hyvin ymmärrettävä.
K.K.Korhonen
Olen huomannut, että näilläkin saiteilla keskustalaiset usein, kun heiltä muut aseet käyvät vähiin, rupeavat sättimään vastustajiaan fasisteiksi ja natseiksi. Sosialidemokraatteja on nimitelty sosiaalifasisteiksi ja punikeiksikin, millä ilmeisesti tarkoitetaan kommunisteja. Nimimerkki ”asevelisosialisti” on saanut osakseen nimittelyä ”aseverifasistiksi” ja vaikka miksi. Eivätkä kokoomuslaisetkaan ole nimittelyltä säästyneet. Näkyi tuolla eräs yrittävän lyödä noita leimoja minuunkin.
Historiallisia tapahtumia tuntevalle on vaikeata jättää tuollainen omaan arvoonsa. Totuus kun on jokseenkin päinvastainen. Keskustalaisissa on ollut enemmän noita –ismejä kumartaneita, myöhempinä aikoina tuo –ismi on vain ollut toinen kuin 1930-luvulla. Taipumuksesta totalitarismien hyväksymiseen kertoo sekin, että itsenäisyytemme ajan yksinvaltaisin järjestelmä on edelleen monien keskustalaisten ihanneaika ja sen luoja nauttii heidän kritiikitöntä kunnioitustaan ja ihailuaan.
Valheellisuudella ei ole estoja, kun yritetään lyödä fasistin leimaa myös Väinö Tanneriin ja K-A.Fagerholmiin. Noiden miesten uran tuntevalle sellainen on äärimmäisen vastenmielistä. Minulla on helppo tehtävä kumota noita herjaavia yrityksiä, kun tarvitsee puhua vain totta. Tässä muutamia tosiasioita:
Tanneria enemmän kuin ketään muuta saamme kiittää siitä, että vanhan sosialistisen työväenliikkeen valtaosa ei ryhtynyt 1918 liikkeen vasemmiston nostattamaan kapinaan. Tanner suuren arvovaltansa avulla sai pian vapaussodan jälkeen sosialidemokraattisen työväenliikkeen ryhtymään rakentamaan maata yhdessä sodan voittaneiden valkoisten kanssa. Kenellekään muulle kuin Väinö Tannerille me emme ole yhtä suuressa kiitollisuudenvelassa siitä, että suomalaiset ottivat yhdessä ja yksimielisenä vastaan maahamme hyökänneen vihollisen syksyllä 1939.
Ja miten epäoikeudenmukaisesti Tanneria kohdeltiin pian sodan jälkeen! Tuo suuri rauhanmies joutui tuomituksi sotasyyllisenä. Tämähän oli Neuvostoliiton vaatimus, kuten mm. ”mielipidepankki” on asian ansiokkaasti kuvannut, mutta puhtaat kädet asiassa ei ole kaikilla suomalaisillakaan, ei ainakaan Urho Kekkosella. Inttävässä politikoinnissaan yleensä kuitenkin asiallisuuteen pyrkivä Oiva Härkönen syyllistyy vastenmieliseen hurskasteluun sanoessaan, että sotasyyllisyystuomio oli Tannerin palvelus isänmaalle, jota Tanner ei hyväksynyt kuten eräät muut. Miksi hänen olisi pitänyt hyväksyä sellainen? Pitäisikö olla vain tyytyväinen ja nöyrä, kun joutuu istumaan linnassa mm. omien tuomitsijoittensa sijaiskärsijänä?
Kerroin jo tuossa pitkässä Urho Kekkosta koskevassa ”tutkielmassani” viime vuonna ilmestyneestä Rony Smolarin kirjasta ”Setä Stiller”. Kirja kertoo Suomen juutalaisesta Abraham Stilleristä, joka viime sotien aikana omistautui kaiken aikansa ja paljon omaisuuttaankin uhraten pelastamaan juutalaisia joutumasta Saksaan kuolemanleireille. Lainasin tuohon juttuuni kirjasta muutaman otteen, jotka kertoivat Tannerin ja K-A.Fagerholmin toiminnasta juutalaisten pelastamiseksi. Myös totesin, että meillä – kuten maailmallakin – sosialidemokraatit ennen muita yrittivät pelastaa juutalaisia natsien vainoilta. Tässä vielä pieni täydennys aiemmin esittämääni. Ensiksi suora lainaus edellä mainitusta kirjasta:
”Väinö Tanner, joka oli sodan aikana ollut ministerinä kaikissa hallituksissa, oli Neuvostoliiton listalla sotasyyllinen numero yksi. Suomalaisten silmissä hän oli se, joka joutui kantamaan kansallisen marttyyrin kruunua. Kuitenkin Tannerin ajattelua ja toimintaa oli lähes koko hänen aktiivisen uransa ajan ohjannut sosialidemokraattisen puolueen länsimaistaminen sekä pitäminen isänmaallisilla linjoilla – kuitenkin länsimaisen sosialidemokratian kansainvälisessä perheessä.”
Stiller kertoo, miten hän oli laatinut ja toimittanut sotasyyllisyysoikeudelle voimakkaan puolustuspuheen Tannerin puolesta, missä hän mm. oli todistanut, että Tannerin väliintulo esti yrityksen kuljettaa 50 juutalaispakolaista varmaan kuolemaan Saksaan. Venäläiset valvontakomission jäsenet eivät pitäneet Stillerin toiminnasta. He lähettivät Neuvostoliiton juutalaisen lehtimiehen Beni Beregovskyn käännyttämään Stilleriä. Stiller kertoo:
”Näytin hänelle Tannerin puolesta kirjoittamani todistajanlausunnon, jonka olin käännättänyt venäjäksi, ja sanoin hänelle suoraan, että vaikka tietäisin teidän ampuvan minut huomenna, niin sittenkin todistaisin Tannerin puolesta.” Ja niin hän myös teki, mutta eihän se paljon auttanut, kun syyttäjä Toivo Tarjannetta hiosti kotikommunistiemme tuella oikeusministeri Urho Kekkonen ja hänen takanaan oli valvontakomission neuvostoliittolainen puheenjohtaja kenraali Andrei Zdanov, joka sai ohjeensa itseltään isä aurinkoiselta Josif Vissarionovits Stalinilta. Tannerin puolustusasianajaja juutalaissyntyinen tohtori Mikko Erich, entinen sosialidemokraattinen kansanedustaja teki voitavansa, mutta vastapuoli oli jo ennalta päättänyt Tannerista tuomiosta.
Kun Suomeen tulleita juutalaispakolaisia päätettiin sisäministeri Horellin päätöksellä palauttaa Saksaan marraskuussa 1942, sosiaaliministeri K-A.Fagerholm jätti vastalauseena eroilmoituksensa pääministeri Rangellille. Rangell yritti turhaan taivuttaa Fagerholmia jatkamaan tehtävässään, kunnes presidentti Ryti ilmoitti, että hän ei tule hyväksymään eroa. Niinpä Fagerholm jäi vastahakoisesti paikalleen, ja jatkoi sosiaaliministerinä myös 1943 muodostetussa Linkomiehen hallituksessa. Kun Fagerholm oli mm. rauhanopposition jäsenenä jo paljon ennen Kekkosta ja häntä rohkeammin jatkanut saksalaisten ankaraa arvostelua ja marraskuussa 1943 pitänyt hyvin tiukkasävyisen natsisminvastaisen puheen ruotsinkielisen työväenyhdistyksen miehitetyn Norjan hyväksi järjestetyssä tilaisuudessa, presidentti Rytin oli pakko taipua saksalaisten vaatimukseen ja erottaa Fagerholm hallituksesta.
Vaikka Fagerholm oli rauhanoppositiomiehenä siis paljon edellä Urho Kekkosta ja hän koko sodan ajan esitti saksalaiskriittisiä näkemyksiä toisin kuin esimerkiksi Kekkonen, hän oli syvästi isänmaallinen ja oikeudentuntoinen mies. Niinpä hänen ensimmäisellä pääministerikaudellaan 1948-50 ja paljolti hänen tahdostaan kaikki sotasyyllisyyslain mukaan tuomitut vapautettiin.
Fagerholmin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus lakkautti myös kommunistisen valtiollisen poliisin ja nujersi maata häirinneet ja vallankumouksen aluksi tarkoitetut kommunistien lakkoliikkeet. Kun samaan aikaan ns. asevelisosialistit toimivat täälläkin mm. nimimerkki ”asevelisosialistin” tunnetuksi tekemällä tavalla eduskunnassa, maa pelastettiin luisumasta kommunismiin. Nuo asevelisosialistit osoittivat rohkeasti arvostustaan Väinö Tannerille nostamalla hänet SDP:n johtoon vielä 1957, vaikka he hyvin tiesivät siitä seuraavat ulkopoliittiset vaikeudet puolueelle Kekkosen Suomessa, mutta he katsoivat olevansa sen velkaa miehelle, jonka isänmaa oli palkinnut niin huonosti.
Fagerholm pysyi Tannerin tavoin aina uskollisena ihannoimalleen länsimaiselle parlamentarismille ja pohjoismaiselle demokratialle. Hänelle kuten Tannerille ja noille ”asevelisosialisteille” fasismi, natsismi ja kommunismi olivat vastenmielisimmät mahdolliset yhteiskunnalliset ilmiöt. Fagerholm oli myös tunnettu Israelin ystävä ja Suomi-Israel-seuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja myöhemmin kunniapuheenjohtaja, kuten muuten myös myöhemmin puoluetoverinsa Arvo Salo, joka myös toimi Suomi-Israel-seuran puheenjohtajana ja taitaa olla nykyisin kunniapuheenjohtaja.
Suomalaiset kristityt ehtivät ensimmäisinä kunnioittamaan kahdeksaa Suomen natsi-Saksalle luovuttamaa pakolaista perustamalla 1971 Jerusalemin rinteille pienen maanviljelyssiirtokunnan, moshav Jad Hashmonan. Kolme vuosikymmentä myöhemmin sosialidemokraattinen pääministeri Paavo Lipponen esitti Suomen valtion virallisen anteeksipyynnön: ”Suomi ei tässä säilynyt tahrattomana. Kahdeksan juutalaispakolaisen luovutusta Saksan käsiin voidaan selittää olosuhteilla, mutta tehtyä ei saa poistetuksi asiakirjoista. Päätös oli Suomen hallituksen. Luovutus oli häpeän hetki Suomen historiassa. Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten puolesta pyydän sitä anteeksi juutalaiselta yhteisöltä”.
Kyllä näillä saiteilla arvostellaan Keskustaakin varsin railakkaasi ja esitetään keskustalaisista mielipiteitä, joista asianomaisten ei ole syytäkään kovin pitää. En minäkään tuossa Kekkos-jutussani häntä silkkihansikkailla käsitellyt, mutta miksi olisin; te hoivaatte häntä niin, minun tehtäväni oli näyttää miehen toista puolta, vähintään yhtä todellista kuin teidän kiiltokuva-Kekkosenne. Mutta olen ollut huomaavinani, että tuo Keskustan ja keskustalaisten arvostelu on sittenkin pitäytynyt melko hyvin asioissa, joita ei voida alussa esille tuomani tavoin pitää täysin valheellisuutena, äärimmäisen loukkaavana sellaisena.
Usein Keskustaa ja keskustalaisia riepottelevissa esityksissä on mukana myös huumoria, joskus ilmeisesti tarkoitettu enemmän huumoriksi kuin vakavasti otettavaksi. Tällaista näkyy tulevan niin oikealta kuin vasemmalta. Harva keskustalainen siihen kuitenkaan vastaa huumorilla, vaan ryhtyy äärimmäisen tosissaan, synkkänä ja suu irvessä punnertamaan vastaväittämiään, jolloin syntyy vain entistä koomisempi tilanne, jota älykäs opponentti käyttää herkutellen hyväkseen. Ja jos jollakulla keskustalaisella ei riitä asiaeväitä vakavan vastauksen punnertamiseen, hän alkaa heitellä herjoja ja nimitellä opponenttiaan siten kuin alussa kuvasin.
En minä nyt tuolla tahdo väittää, että kokoomuslaiset, demarit tai muut ei-keskustalaiset eivät ollenkaan syyllistyisi edellä kuvaamaani, mutta harvinaisempaa se on. Eikö vain olekin, keskustalaiset? Mitähän siitä pitäisi päätellä?
Toisissa yhteyksissä keskustalaiset näilläkin saiteilla toivovat muilta parempaa yhteistyötä. Vedotaan nykyisen hallituskumppanin edustajien solidaarisuuteen. Toiset kaipailevat porvariyhteistyötä kokoomuksen kanssa. Ovatkohan nuo kummatkaan toivomukset realistisia kaiken nähtävän valossa? Voidaan sanoa, että täällä tapahtuvalla ei ole merkitystä todellisella politiikan näyttämöllä. Kyllä sillä on. Mielipiteenmuodostus alkaa ruohonjuuritasolta. Meillä monella on varautunut asenne Keskustaa kohtaan. Tuo asenne ei ole syntynyt aiheetta, vaan sillä on historialliset perusteensa, jotka ovat keskustalaisten tiedossa. Alussa esille tuomani ilmiöt vahvistavat noita asenteita. Jos puolue ja sen kannattajat leimautuvat noiden ilmiöiden perusteella yhä valheellisemmaksi useampien kokoomuslaisten ja demarien silmissä, niin se tulee vain entistä vierastetummaksi. Ei kukaan asioita tunteva, ajatteleva ja rehellisyyttä kunnioittava ihminen halua olla missään tekemisissä sellaisen puolueen ja sen kannattajien kanssa. Ja sen jälkeen on Keskustan taru pian lopussa.
Tuo juttuni otsikkoon sisältyvä kysymys ”rassaako Keskusta verta nenästään” on brutaali, mutta varmaan hyvin ymmärrettävä.
K.K.Korhonen
Vastaukset 48
Vanhimmat
Noinko paljon se masensi, että Tuomioja tunnusti Lipposen mokanneen pahastí George W. Bushin kanssa muhinoidessaan, että piti taas vääristellä historiaa vähän kauempaa, kun lähihistorian demarimokat uhkaavat kaatua päälle?
Hyvä, että edes yksi demari (Tuomioja) on järjissään. Oikeasti kyllä luulen, että heitä on paljon enemmän. Itse asiassa suurin osa, siitä kielivät nykyhallituksen kannatusluvut.
Kukakohan muuten kertoi Lipposen emämunauksesta kertovat tiedot iltapäivälehdille, jos Jätteenmäki tai Manninen eivät sitä tehneet?
Meitsin veikkaus on Zavidovo-Tuomioja. Fiksumpi toveri tuo Tuomioja kuin ensinäkemältä arvaisi.
Ja tämäkö on mielestäsi asiallinen vastauksesi???
Osoitat toki sen verran viisautta, että et ryhdy toivottomaan yritykseen kumotatksesi mitään sanomastani.
Osoitat juuri sitä, mistä puhuin jutussani. Katso lisää vastauksestani Okolle!
Luuleeko K.K.Korhonen, että joku viitsisi lukea noin pitkäpiimäiset propagandapätkät kokonaan, saati, että jaksaisi ruveta oikaisemaan? K.K.Korhosen tyylisille fundamentalisteille kun on turha yrittääkään puhua järkeä, se on silkkaa ajanhukkaa.
>> Luuleeko K.K.Korhonen, että joku viitsisi lukea noin pitkäpiimäiset propagandapätkät kokonaan
Kymmenet tuhannet historiankirjojen sivut ovat näemmä viisastuttaneet sinua siinä määrin, että sinulle on valjennut myös mistä uuslukutaidottomuus johtuu.
Onneksi olkoon. Seuraavaksi varmaan kirjaat ylös ne, jotka kiittelevät sinua, ne samanmieliset, jotka tietävät että se johtuu koulujärjestelmästämme.
Eikä siihen pysty vastaankaan sanomaan, minä kun en tiedä mistä se johtuu. Eikä tiedä moni muukaan, vaikka sitä on yritetty selvittää.
Eivät ole osanneet kääntyä K K Korhosen puoleen. Hölmöjä nuo kognitiotieteilijät. Olisivat saaneet kaupantekijäisiksi kuulla totuuden Kekkosestakin.
Asiaton nimittely ei minunkaan mielestäni kuulu keskustelupalstoille, mutta sitä näyttävät harjoittavan sosialidemokraattiset "aseveljetkin". Asiallinen keskustelu ei palaa ennen kuin itse kukin tunnustaa omat ylilyöntinsä ja muuttaa tapansa.
Miten historialliset tosiasiat rauhoitetaan keskustelussa? Historiallista konsensusta ei ole olemassa.
K K Korhonen mainosti jossain poliittisen mieltymyksensä värittömyyttä tutkielmiinsa.
Taitaa suurin motivaatio tutkimuksiin olla koettu katkeruus Kekkosen hiuslakan kiiltävyydestä.
Onhan se hieno kirjoitella historiaa, jos sen pystyy
pitämään historiana...
Aattenpalon ja ennakkoasenteen vaikutus kirjoitukseen, joiden väitetään perustuvan ehdottomaan totuuteen paljastaa oikeastaan kirjoittajansa tavoitteet..
Ehkä KK Korhosen pitäisi nimetä kirjoitelmansa
SosiaaliDemokraattisen propagandankampanjan uusi tuleminen Suomessa: Tapahtuihan tämä näin, tapahtuihan ???
Saman jutun voisi myydä sarjakuvakirjan juoneksi ja Hollywood leffan aiheeksi vaikka Finlandisierung inm der NationalSozialitsiskeDemokratische partei uber alles..
Juuri tuollaista minä tarkoitin. Suolletaan vain mitä sylki suuhun tuo yrittämättäkään pysyä edes hiukan totuudessa. Oliko tuo olevinaan vastaus minun juttuuni? Et sanallakaan kosketellut yhtää kohtaa siitä. Varmaan siksi, että tiedät sen olevan totta, mikä sentään kertoo hyvää todellisuudentajustsi, mutta et lankea silti toden puhumiseen.
Ja tuollaisten kanssa pitäisi järki-ihmisten olla yhteistyössä! Ei tule mitään.
Katso lisää vastineestani Okolle, ole hyvä.
Kirjoituksesta paljastui nimim. Korhosen takana olevan tuottelias kaunankylväjä ja verta nenästään koko ajan kaivava "asevelisosialisti", "stadin kundi", jne, jne...
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa...yleensä sivistynyt ja sen myötä avaramielinen keskustalainen suhtautuu ymmärtäväisesti hänen kaltaisiinsa. Kekustalainen ei provosoidu herkästi tahalliseksi ymmärtämästään ärsytyksestä.
Jos joku keskustalainen äityy joskus antamaan takaisin samalla mitalla, älköön sitä hänelle viaksi laskettako.
En tiedä, keitä kaikkia minun takaani kurkistelee, mutta K.K.Korhonen ei ole nimimerkki, se on oikea nimeni. Joku tuolla historian palstoilla kysyi, että olenko Keijo Korhonen. En ole, jos tarkoitettiin tuota ent. ulkoministeriä, ent. diplomaattia, EU-vastaisten ent. presidenttiehdokasta, nyk. amerikkalaisprofessoria ym.. sillä hän on Keijo Tero Korhonen Paltamon Melalahdesta. En ole hänen lähisukulaisensakaan, mutta samoja Kainuun Korhosia kyllä olen.
Sosialidemokratiaa pidän aatteena mitä kannatettavimpana ja arvostan suuresti sen saavutuksia ja sen edustajien osoittamaa moraalia ja rohkeutta, jota toin kirjoituksessani esille, ja kauan äänestin myös demareita, kunnes Kekkosen lannistettua oikeat demarit siirryin kokoomuslaiseksi. Sekin on demokraattinen ja parlamentarismia kunnioittava, länsimaisesti suuntautunut puolue, minkä ajamien asioiden omakohtaisista syistä olen katsonut paremmin vastaavan minun etujani ja tavoitteitani. Paavo Lipposen palautettua demarit taas oikeille linjoilleen, olen jälleen voinut muutaman kerran äänestää demareitakin. Toki toivon, että demarit ja kokoomus voisivat taas pian toimia yhteistyössä, mikä yhteistyö tuotti viime vuosikymmenten parhaat tulokset maallemme ja sen useimmille kansalaisille.
>> Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa...yleensä sivistynyt ja sen myötä avaramielinen keskustalainen suhtautuu ymmärtäväisesti hänen kaltaisiinsa. >>
Missähän ne sivistyneet ja avaramieliset keskustalaiset ovat? "Ei ole Viljoa" näkynyt näillä saiteilla!
>> Kekustalainen ei provosoidu herkästi tahalliseksi ymmärtämästään ärsytyksestä.> Jos joku keskustalainen äityy joskus antamaan takaisin samalla mitalla, älköön sitä hänelle viaksi laskettako.
Eipä kirjoituksesi sisältöä voi kieltää. Näinhän se on. Keskustalaisuuteen juurtui Kekkosen ajoilta tietynlainen nurkkakuntainen öykkäriasenne. Siis: jos vastustit kepuja, sinut voitiin tuomita ulkopoliittisesti epäilyttäväksi. Syvällä maaseudulla kepu-vastaiset tuomittiin (ja tuomitaan edelleen)hulluiksi. Öykkäriasenne on monilla johtavilla kepuilla ikään kuin toimen kuvaan kuuluva asia. Lyhyesti sanoen: kusi on noussut päähän. (Hyvä esimerkki on keski-pohjanmaalla käytävä episodi, missä kunnanhallituksen puheenjohtaja oli kännipäissään kommentoinut palvelutalojen hintatasoja. Nyt ollaan käräjillä. Oli tuomio mikä tahansa, arvoisan puheenjohtajan toiminta oli luokatonta).
Ongelman ydin on siinä, että Kekkosen aikana kasvatettiin pari sukupolvea öykkärimäisiä kepu-broilereita. Siis sellaisia, joiden politiikan tekoon kuuluu kieroilu, valehtelu ja kykenemättömyys tehdä politiikkaa muiden poliittisten puolueiden kanssa. On vain kepujen politiikkaa ja kaikki muut ovat sitä vastaan. On siis kyse asennevammasta. Asennevammaisten tuloksetkin ovat (valitettavasti) heikkoja.
Koskahan keput älyävät kysyä itseltään: "Miksi meidän kunnilla ei ole veronmaksajia riittävästi? Miksi meiltä väki muuttaa pois?". Toivottavasti älyävät pian: nimittäin kohta laari on tyhjä.
Wiljami
Olen samaa mieltä siinä, että Keskustaan on Kekkosen aikana kasvanut tai kasvatettu öykkärimäisten politiikkojen kaarti. Kaikista muista puolueista tuo surkean suomettumisajan henki on jo karissut, mutta Keskustasta se ei näytä lähtevän, ei millään. Tarkoitus pyhittää keinot. Kekkosen aikana kaikki muu politiikka oli alistettu ulkopolitiikalle. Tuota Kekkosen politiikka palvelevat menetelmät ovat Kepussa vielä täysissä hengissä ja voivat ikävä kyllä hyvin.
Olen todella otettu että termit alkavat pikkuhiljaa juurtua kommariänkyröiden päähän, niin päästään pikkuhiljaa ylitse tuosta SDP alkukodin marxin oppien mukaisen punakoneiston kaatumisesta omaan mahdottomuuteensa.
Taitaa tulla Hakaniemellä kalliiksi tämä, kun pitää palkata kouluja käyneitä ihmisiä propagandatoimintaan , kun SAK kieltää työskentelyn alla vähimmäispalkan, siis ilmaiseksi...siinäpä uusi tuleva Hakaniemen termi ilma-seksi...
arvatkaapa vaan millä paikalla, jonne aurinko ei paista, on tekemistä tämän termin kanssa...
hernekeittoaterian jälkeen...
No niin, siitä vaan jatkamaan harjoituksia, jotta voitte palautua yhteiskuntaan monien vuosikymmenien punailluusioharharetkien jälkeen...
...on väittänyt demari olevansa? En minä ainakaan. Kovin on "köykäinen" puolustuspuhe sinulla. (Ehkäpä sanottavaa ei ollut!)
Wiljami
Niin kuin olen ennenkin kirjoittanut Tanner oli hyvä mies uransa alkuaiakoina. Erikoisesti hän ei sekaantunut kapinnallisten puolella vapausotaan ja oli näin kykenevä heti sodan jälkeen rakentamaan demokraattista maata.
Piloille hän meni jatkosodan loppupuolella. Luen juuri Paasikiven päiväkirjan 1. osan alkupuolta, joka käsittelee sodasta irtaantumista ja rauhaan palaamista. Siitä käy ilmi, että Tanner jarrutti rauhantekoa 44, ei osannut Paasikiven ja Kekkosen
asennoitua venäläiseen sen hetken ehdottomien tarpeiden mukaisesti.
Maahan oli hävinnyt kaksi sotaa, toisen vielä Natsi-Saksan kumppanina, maassa oli valvontakomissio satoine työntekijöineen, Helsingin vieressä oli Neukkujen sotilastukikohta, Länsi ja Itä olivat etupiirijaossaan jättäneet Suomen täysin N-liiton etupiiriin jne.
Tuo tilanne vaati ehdottoman luottamuksellisten ja ystaävällisten suhteiden luomista itään. Kun rauhan syntymisen vaiheissa muodostettiin uusi Paasikiven hallitus, siihen otettiin vain tämän tilanteen ymmärtäviä ministereitä. Tanner ei kuulunut heihin. Hän jatkoi myyräntyötään.
Paasikiven hallituksen vaikeimpia tehtäviä oli "sotasyyllisyysoikeudenkäynnin" järjestäminen. Valvontakomissio valvoi ja ohjasi tapahtumaa hyvin yksityiskohtaisesti. Se määräsi syytetyyt ja valvoi päivittäin tapahtuman etenemistä. Paasikivi pääministerinä, joka käytännössä hoiti presidentin myös presidentin tehtäviä Mannerheimin sairastelun ja ulkomailla oleilun johdosta sekä oikeusministeri Kekkonen, joka joutui tulensilmään tämän "oikeustapahtuman" junailuissa. Kekkonen ja Paasikivi olivat jopa useasti päivässä valvontakomission ohjeita saamassa. Yleisesti eduskunnassakin todettiin, että niitä on noudatettava. Tuohon aikaan länsimaatkin, jotka olivat samoihin aikoihin käymässä Nurnbergissä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä saksalaisia vastaa, seurasivat myös tarkasti, että Suomi hoitaa omansa. Venäläisethän uhkailivat Suomen hallitukselle, ellei se hoida hommaa, niin meidän syytetyt viedään Nurnbergiin. Siellä jaettiin yleensä vain kuolemantuomioita.
Varjonen oli tuohon aikaan demareden puoluesihteeri. Hänä voidaan pitää Tannerin ohella ensimmäisenä asevelisosialistina. Fagerholm ei tuohon joukkoon koskaan kuulunut.
Sitten 50-luvun lopulla tämä asevelisosialisten joukkio Leskinen, Lindblom, Pitsinki ja Tanner nousivat uuteen yritykseen kaappaamalla vallan puoluessaan ja nostamalla Katkeran Tannerin puheenjohtajaksi. Joukkio sai äärioikeistolaisista piireista muista puolueista tukea (Junnila, Ehrnrooth ja Vennamo). Tämän Yhteenliittymän näyttävin teko oli Honka-liitto, jonka avulla oli tarkoitus kaataa Kekkonen ja hänen ulkopolitiikkansa. Sehän ei sitten onnistunut. Demarit palasivat suomalaiskansalliseen ruotuun Paasion ja Sorsan johdolla jo 60 luvun alkupuolella. Kokoomuksen korpivaellus kesti viellä 70-luvun alkuun, kun Holkeri tuli johtoon.
... tuleminen alkoi joitakin vuosia sitten, kun Lipponen jolisti sodan Kekkosen muistoa vastaan Kekkosen syntymän 100 vuotisjuhlan juhlapuhujana. Sitten seurasi Lehtisen "väitöskirja" ja nämä monet kirjoittajat esim. tällä palstalla. Lipposen perimmäinen politiikka on vanhojen aseveljien tapaan Amerikan ihannointi ja viimeisistäkin itsenäisyyden rippeistä luopuminen viemällä maata Natoon ja kehittämällä unionista liittovaltio.
Onneksemme Lipposta ja hänen hengenheimolaisiaan Jaakonsaarta ja Bacmania, jokainen entinen ministeri, ei kelpuutettu nykyiseen hallitukseen.
Ensimmäistä vastinettasi pidin suhteellisen asiallisena huolimatta tuosta
>> Maahan oli hävinnyt kaksi sotaa, toisen vielä Natsi-Saksan kumppanina> Sitten 50-luvun lopulla tämä asevelisosialisten joukkio Leskinen, Lindblom, Pitsinki ja Tanner nousivat uuteen yritykseen kaappaamalla vallan puoluessaan ja nostamalla Katkeran Tannerin puheenjohtajaksi. Joukkio sai äärioikeistolaisista piireista muista puolueista tukea (Junnila, Ehrnrooth ja Vennamo). > Onneksemme Lipposta ja hänen hengenheimolaisiaan Jaakonsaarta ja Bacmania, jokainen entinen ministeri, ei kelpuutettu nykyiseen hallitukseen
Ja taas lipsahti tuo nimimerkki, jolla olen joskus jotakin kirjoitellut, kun se on heti tuon oikean nimeni perässä aakkosellissa luettelossa, josta sen napsautin. Mutta eihän se asiaa muuksi muuta, eikä aatettanikaan, sillä demareitten ja kokoomuksen välimaastossahan minä olen aina liikkunut ja liikun edelleenkin!
Kun sinä sekoilet noissa nimimerkeissä, ehdotan vielä yhtä "Lipposlainen kokdem".
On hienoa, että sotasaavutuksemme selitetään voitoksi. Molemmat sodat kyllä päättyivät taistelujen loppumiseen ilman koko maan valtausta. Mutta eivätpä nuo toisen maailmansodan voittajavaltiot pitäneet meitä voittajina, vaan jouduimme häviäjien joukkoon aluemenetyksineen, voittajien sotilastukikohtineen, valvontakomissioineen, sotasyyllisyyskäräjineen, sotakorvauksineen, saneltuine rauhansopimuksineen ja pakollisine YYA-sopimuksineen.
Tuo asevelisosialistien joukko kyllä taisteli kommunisteja vastaa suurilla työpaikoilla ja teollisuuskaupungeissa. Siihen aikaan väestöstä asui kuitenkin valtaosa maaseudulla ja maakuntien pikkukaupungeissa, missä maalaisliitto kävi ratkaisevan taistelun kommunistien etenemistä vastaan.
Mainitsemani asevelisosialisten joukko sekoitti kommunismin vastaisuutensa vihaksi N-liittoa vastaan ja vihaksi Kekkosta vastaan, joka yritti korjata suhteita itänaapuriin niin, ettei tarvitsisi aina olla napit vastakkain. Joukkon päätavoite oli Kekkosen kaatamisen kautta katkaista suhteet itään ja jo silloin haaveilivat Natoon liittymisestä. Onneksemme Länsikään ei innostunut puuhasta. Jos Suomi olisi silloin liitetty Natoon, olisi sota Lännen ja Idän välillä ollut väistämätön. Mitenhän siinä olisi meidän käynyt! Silloin suurvallat pitivät tiukasti kiinni sovituista etupiirirajoistaan myös asevoimin.
Tämä asevelijoukko sai levitettyä vihansa puoluväen keskuuteen, että se äänesti nämä valtaan. Ei se vielä todista, että toimii puhtain aattein ja demokratiaa kunnioittaen, jos vaaleissa saa vallan. Valittiinhan Hitlerkin vapaissa vaaleissa Saksan johtoon.
Kekkonen ei ollut koskaan puolueen puheenjohtaja, mutta oli kuitenkin arvovaltaisin poliitikko ja joutui vähemmän lahjakkaiden puheenjohtajien kuten Kalliokoski ja Sukselainen, kanssa erimielisyyksiin, mutta varsinaisen kenttäväen tukemana Kekkosen näkemykset yleensä voittivat.
Tanner oli oikeastaan ainoa niistä sodanajan politiikoista, jotka eivät älynneet väistyä. Hän ei myöskään tajunnut, että hän tekee isänmaalle palveluksen istuessaan sotasyllisenä vankilassa jonkin vuoden. Se oli näiden miesten asevelvollisuus, nuoremmat olivat olleet sadoin tuhansin rintamalla vuosikausia, monet menettivät henkensä.
Että Vennamon puolueen nimi oli Pientalonpoikien puolue, ei todista etteikö ollut oikeistolainen. Onhan Lipposenkin puolueen nimi Sosialidemokraattinen puolue.
Lipposta, Jaakonsaarta eikä Bacmania asianomaiset puolueen elimet ottaneet hallitukseen. Saattoi olla, kun huomasivat mielialat, eivät enää niin altiivisesti pyrkineetkään.
Kun kehut, miten pitkä kokemus Lipposella on puoluejohtajan pääministerinä ei todista mitään. Politikon arvoa ei mitata kokemusvuosilla vaan sillä millaista politiikka hän harjoittaa. Lipponen harjoitti huonoa politiikka. Siitä olen paljon kertonut muissa yhteyksissä. Sorsa oli parempi.
Vanhanen noudattaa kaikillan politiikan sektoreilla erilaista politiikkaa kuin Lipponen, muttan tosiviisasti ei provosoidu Lipposen puheista vaähän samaan tapaan kuin sossuministeritkin, kuuntelevat Lipposen melkein päivittäisiä puuttumisia julkisuudessa hallituksen politiikkaan, mutta eivät niistä välitä.
Juuri tuo samainen Lipponen aloitti Kekkosen mustaamisen ja Tannerin nostamisen. Ei tule onnistumaan.
>> jouduimme häviäjien joukkoon aluemenetyksineen, voittajien sotilastukikohtineen, valvontakomissioineen, sotasyyllisyyskäräjineen > Tuo asevelisosialistien joukko kyllä taisteli kommunisteja vastaa suurilla työpaikoilla ja teollisuuskaupungeissa. Siihen aikaan väestöstä asui kuitenkin valtaosa maaseudulla ja maakuntien pikkukaupungeissa, missä maalaisliitto kävi ratkaisevan taistelun kommunistien etenemistä vastaan.> Mainitsemani asevelisosialisten joukko sekoitti kommunismin vastaisuutensa vihaksi N-liittoa vastaan ja vihaksi Kekkosta vastaan, joka yritti korjata suhteita itänaapuriin niin, ettei tarvitsisi aina olla napit vastakkain> Jos Suomi olisi silloin liitetty Natoon, olisi sota Lännen ja Idän välillä ollut väistämätön. > Tanner oli oikeastaan ainoa niistä sodanajan politiikoista, jotka eivät älynneet väistyä. Hän ei myöskään tajunnut, että hän tekee isänmaalle palveluksen istuessaan sotasyllisenä vankilassa jonkin vuoden. > Lipposta, Jaakonsaarta eikä Bacmania asianomaiset puolueen elimet ottaneet hallitukseen. > Juuri tuo samainen Lipponen aloitti Kekkosen mustaamisen ja Tannerin nostamisen. Ei tule onnistumaan
...
...
...tarvinnut tilata. Niitä oli valmiina rajan takana valtavat määrät. Olisi ollut Suomen kannalta tuhoisaa, jos Neukku ja Nato olisivat täällä käyneet sotaa.
Kekkosen kannatus kasvoi koko ajan kansan keskuudessa. Viimeisissä valitsijamiesvaaleissa hän sai 86 % äänistä.
Joo, todennäköisesti Kekkonen olisi saanut yli 100% äänistä, jos valtakausi olisi vielä jatkanut. Silloin olisi ikävästi pitänyt laskea äänet uusiksi.Sellaistakin sattui noihin aikoihin Neuvostoliitossa. Onneksemme Tamminiemen herra kuitenkin pääsi ansaitsemattomaan lepoon ennen sitä.
Joo, todennäköisesti Kekkonen olisi saanut yli 100% äänistä, jos valtakausi olisi vielä jatkanut. Silloin olisi ikävästi pitänyt laskea äänet uusiksi. Sellaistakin sattui noihin aikoihin Neuvostoliitossa. Miksei myös Kekkoslovakiassa Onneksemme Tamminiemen herra kuitenkin pääsi ansaitsemattomaan lepoon ennen sitä.
Niinpä niin,
sen minkä LippoPaavo vaaleissa äänien määrässä hävisi, yritti Keisari Paavo PuoliMieli ottaa takaisin mylvähtelemällä äänen määrässä..
Eikä tainnut onnistua...vai mitä...
On onneksi kansakunnalle, että Lipponen eikä kruununprinsessa Heinäluoma hoida ikinä enää ministerin tehtäviä Suomen hallituksessa..
Kas kun lipsahti taas melkein punttiin asti, kun pääseen nauttimaan punakoneiston urheiden iskurityöläisten aikaansaannoksista...
Liika nauru voi olla haitallista terveydelle...
mutta minkäs sille voi kun pääseen tutustumaan kansakunnan historioitsevaan kermaan...
Eihän tästä enää puutu kuin kertomus kuinka Kekkonen pyöri haudassaan kun Hakaniemen jäämistöä jaettiin aatteen ajauduttua tyhjän päälle...
...
Sehän jäi paljon jälkeen samanlaisen järjestelmän vaaleista tuossa hänen itäisessä auttajassaan. Siellähän samassa asemassa olleitten kannatus oli aina 99,9 %.
Käyhän lukemassa Pienen runoilijapojan KEPU-runo 2. Siinä näet oivan esimerkin aatetoverisi rumasta tyylistä keskustella näillä palstoilla.
Tavoittelet historiallista totuutta, mutta samaan aikaan tunnut koko ajan vilkuilevan ympärillesi että millaisen kajauksen kannanottosi tekevät.
Olet hahmottanut ympärillesi selvät rintamalinjat ja tunnet seisovasi valitsemassasi rintamassa.
Kummallista historiankirjoitusta. Ehkä historiallinen totuus sitten todellakin on ihan oma totuuden lajinsa.
Minä en usko siihen että jos kokee kilpailevat kannanotot maamerkkeinään ja peilaa itseään vastustajansa kasvoista mitään olennaista totuutta tavoitettaisiin.
Hiakkalaatikkokärhämöintiä.
Tuntuu jotenkin lattealta noin hienon esityksen jälkeen sanoa vain kiitos! Mutta kun muutakaan en voi tai minun ei tarvitse sanoa noin (taas kerran) loistavan esityksen jälkeen. Pitää itse kehitellä taas toisenlaisia tapoja lähestyä asiaa, koska K.K.Korhonen tuo faktapuolen miltei täydellisesti esille...
K K Korhosen korottaminen yksinäiseen ylhäisyyten kansakunnan yläpuolelle on tainnut tapahtua paljolti itsensä KK Korhosen korvien välissä..
Joutunet odottamaan vielä jonkin aikaa kansainvälistä tunnusta suuristä löydöksistäsi...
Mutta eiköhän se aikanaan saavu sen sairaalan kansliaan, missä vietät aikaasi rauhoittavia napsien..
Monelle Kekkonen on vakava päähänpinttymä, joka on alentanut elämänlaatua jopa niin, etteivät Kekkosen teflonin pinnasta takaisin roiskuvan paskan takia pysty elämään ilman lääkitystä..
Mutta sellaista se on taistelu tuulimylljä vastaan
Don Korhonen.. yksinään, kun aseenkantajakin on ottanut loparit...
Hoh hoijaa. Näytät kuvittelevan, että olen sama henkilö kuin K.K.Korhonen. No sellaiset, erityisesti kepulaisten esittämät vainoharhaiset epäilyt eivät tällä saitilla ole mitään uutta. Sinulle lohdullista on tietää, että lievä vainoharhaisuus on aivan normaalia. Mutta muista tarkkailla tilaasi, sillä se saattaa vakavissa tapauksissa kehittyä skitsofreniaksi, joka on mielen taudeista vaikeimmin hoidettavia.
Paranoia eli vainoharhaisuus on vainotuksi tai syrjityksi tulemisen tunteena ilmenevä mielenterveyden häiriö. Lievimmät epäluuloisuutena ilmenevät harhaluuloisuuden muodot kuuluvat jokapäiväiseen elämään eivätkä vaadi sairaalahoitoa.
Vaikeammat, psykoosin asteiset vainoharhat sen sijaan aiheuttavat usein masennustiloja, kytkeytyvät todellisuuden vastaisiin kuvitelmiin tai johtavat vainoharhoista kärsivän vastatoimiin vainoajikseen tuntemiaan henkilöitä kohtaan. Vaikeimmillan sairaus voi kehittyä skitsofreniaksi.
On se kumma juttu, että kun vähän raaputtaa "asevelisosialistia", "Mielipidepankkia" tai vaikkapa "historioitsija K.K.Korhosta", niin perusteellisen raffinoiduksi profiloidun kirjoittajakatraan alta tunkee esiin moisten pikku-bernsteinien kaikkein "brutaaleimmat" piirteet.
Näin näyttää käyneen viimeksi eritoten K.K.Korhoselle, jonka päreet näyttävät polttaneen jopa pelihousunsakin! Keep calm, copyboy! Todelliset punapaidat eivät vielä ole edes aloittaneet argumentointejaan, koska vielä ette ole esittäneet edes mitään argumentoitavaa.
K.K.Korhonen ja kumppaninsa! Tutustukaa Markku Jokisipilän lauantaina 3.4.2004 Turussa tarkastettuun väitöskirjaan Suomen lähihistoriasta
Ryteineen ja Ribbentroppeineen ja ruvetkaa vasta sitten kynälle. Jokisipilän argumenteille Suomen aseveljeyden ylittäneestä liittolaissuhteesta Natsi-Saksaan antoi tunnustusta vastaväittäjä Mauno Jokipiikin, jonka veroista Suomen Saksan-suhteiden tutkijaa ja tuntijaa ei maassamme toista liene, Seppo Hentiläkin kelvannee vain aisapojaksi...
Seuraavassa jokaiselle "asevelisosialistin" sivupersoonalle katsomis- ja lukusuositusta:
TV1:n A-piste viime perjantailta esitetään uusintana TV1:ssä tänään maanantaina 5.4.2004 klo 16.00.
Kannattaa katsoa - ja lukea seuraava linkki ja senkin linkit!
Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002896012
Parahin K.K.Korhonen
Oleosuhteiden pakosta en ehtinyt käymään läpi kaikkia kirjoittamiasi "historioitasi" Kekkosesta. Epäilyksesi siitä, että Kekkonen hyväksyttäisiin keskustassa kritiikittömästi (jos sellaisen nyt olet esittänyt edes huumorin varjolla) on perusteeton. Kritiikkiä hän on saanut ja ansainnut. Vielä enemmän kritiikkiä tarvitsisivat ns. "perässähiihtäjät", joilla ei ole ollut kovinkaan paljon tämän maan yhteistyöpolitiikalle annettavanaan. Samaan hengenvetoon huomautan, etteivät toki kaikki olleet eivätkä ole perässähiihtäjiä. Vallan liepeille tarttuu joskus myös sakkaa.
En tiedä, mistä sosialidemokraattien kaunapolitiikka keskustaa kohtaan on saanut alkunsa, mutta epäilen sen olevan voimakkaasti henkilötaustaista. Kun Kekkonen valittiin äärimmäisen niukalla enemmistöllä ensi kerran Suomen presidentiksi, häviäjänä oli juuri Fagerholm. Itse tunnet parhaiten puolueesi takkuisen poliittisen tien niistä ajoista tähän päivään saakka. Itse varmaan koet ja tunnet, kuinka paljon puiolueesi viime vuonna on ollut kiinni ja riippuvainen Paavo Lipposen toiminnasta. Ei ole ehkä väärin rinnastaa viime eduskuntavaalien lopputulosta ja keskustan niukkaa voittoa sosialidemokraateista edellä mainittuun presidentinvaalitaistoon. Se Fagerholmin kunniaksi on sanottava, että hän ei henkilökohtaisesti osoittanut kaunaisuuttaan. Sitä samaa ei voida sanoa viimeisemmästä häviäjästä eli Paavo Lipposesta. Hän oli liian iso mies mahtumaan Jäätteenmäen hallitukseen. Iso henkisesti ja mahdollisesti myös arvomaailmaltaan. Itse hän teki vaalista pääministerivaalin, sai haastajan ja hävisi. Pääministerin asema ja vaikutusvalta nykyään on ehkä lähempänä sitä vaikutusvaltaa, mikä tasavallan presidentillä oli 1950-luvulla. Jos rinnastus on liian yksioikoinen, niin olkoon. PL siirtyi eduskunnan puhemieheksi, mutta ei nähdäkseni ole tyytynyt osaansa. Hyvin usein hänellä on nokittelemista keskustan suuntaan,eikä aina perustellusta syystä. Ei ole Keskustan eikä Jäätteenmäen vika, että Lipponen kävi tunnetut keskustelunsa USA:n presidentin kanssa eikä se, minkälaisia arvioita niistä on sekä kotimaassa että ulkomailla tehty. Lipponen ei vain tyytynyt kohtaloonsa hävinneenä haastajana. Vastustaja piti raivata pois. Hänen apunaan olikin sitten jo esitutkinta- ja syyttäjäorganisaatio, mutta eipä enää tuomioistuinlaitos. Oliko tämä prosessi hämäystä ja savuverhoa sen ylle, mitä todella selviäisi hänen Irakgateen liittyvistä toimistaan. Ainakin ulkomailla virhearvion tehneitä on kohdeltu huomattavan rajummin kuin meidän entistä pääministeriämme Lipposta. Toivotan hänelle kuitenkin mahdollisimman hyvää menestystä EU-virkahankkeissaan. Hän ei nähtävästi halua enää kovin avoimesti pyrkiä kansalliseen politiikkaan, onhan Suomi niin pieni maa. Vanha mieshän hän ei vielä ole, mutta auttamattomasti kulunut. Vaikka Keskustan rivijäsenen asiana ei ole puuttua SDP:n puheenjohtajakuvioihin, alkaa kuitenkin tuntua siltä, että SDP:kin olisi Lipposelle liian pieni forum.
Ja sitten siihen huumoriin. "Rassaako Keskusta verta nenästään?" Ei todellakaan rassaa. Veren rassaamista jonkun nenästä on sen sijaan historian sektoritulkintainen esiintuominen juutalaiskysymyksineen, ikään kuin sillä saataisiin oikeutusta niille keinoille, joita juutalaisvaltio ja valtioksi pyrkivät palestiinalaiset kohdistavat toisiinsa. Mielenkiintoista olisikin saada vastauksesi siihen, ratkaistaanko Länsirannan ja Gazan alueen ongelmat sellaisella sosialidemokraattisella lämpimällä asenteella, jota olet todennut K.A.Fagerholmin ja Arvo Salon osoittaneen Suomen (?) suhteessa Israeliin. Pyydän ottamaan huomioon, että en samaista heitä tässä kysymyksessä SDP:n "virallisen" kannan muodostajiin. En tietenkään voi verrata mihinkään "ystävyysseuraan" kuuluvaa fascisteihin tai natseihin eikä se ole halunikaan. Hämmästystä herättää vain jotkut siirtokuntien perustamiset ja aidan rakentamiset kansallisuus- ja itsenäisyyskysymysten tiekartan merkkeinä.
AAMOH
... vaikka en olekaan siitä monilta osin samaa mieltä!
Olen antanut kirjoitukseesi vastauksia jo ennakolta - mielipiteissäni, Kekkosesta, Jäätteenmäestä, Lipposesta ja muusta. Olen perustellut omat mielipiteeni hyvin, eikä minulla ole mitään syytä muuttaa niitä Sinun nyt esittämäsi johdosta. Kirjoituksesi on kyllä hyvä, ja Sinulla on oikeus näkemyksiisi suomalaisen politiikan osalta. Olet myös tunnustusta ansaitsevan asiallinen -lukuunottamatta tuota sosialidemokraattien kaunapolitiikka-höpö-höpöä -olet, mikä ei ole tavallista keskustalaisille opponenteilleni. Siitä kiitos!
Näkemyksissäsi juutalaiskysymyksestä taidat olla aika lailla tyhjän päällä? Minä olen valottanut näkemyksiäni siitä ja muustakin Lähi-Idässä varsin pitkässä kirjoituksessani (avauksessani) otsikolla "sattuneesta syystä". Se on lopputiivistelmä eräästä kirjoitussarjastani, mikä julkaistiin muutamia vuosia sitten eräissä sotilalehdissä. Kerron siinä näkemyksiäni, joita on syntynyt lähes nelivuotisessa YK:n rauhanturvapalveluksessani upseerina Kyproksella, Siinailla ja Golanilla. Ole hyvä, lue sieltä lisää, niin ymmärrät paremmin tarkoitukseni.
Miten ihmeessä kaikki asevelisosialistit, mielipidepankit, Wiljamit, Stadin kundit ja nyt sitten jo myös historioitsija eli "K.K.Korhonen" ovat olleet ennen mittavaa siviiliuraansa kuka missäkin sotilasuralla ja "rauhanturvatehtävissä" - ainakin fiktiivisesti eli lähinnä Ensio Siilasvuon elämäkerralta Readers´ Disgustin malliin lyhennellyltä pohjalta.
Myös "lopputiivistelmät eräästä kirjoitussarjasta" viittaavat tunnetusti sylttytehtaalle, jota luonnehdin piinaviikon kirjoituksessani teologi, filosofi Raimo Mäkelän tunnustettua kirjaa siteeraillen:
"Joukkoviestimet, erityisesti televisio, tarjoavat luonnehäiriöisille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia itsetehostukseen. Se vetää puoleensa erityisesti tällaisia esiintyjiä ja kutsuu heistä esiin narsistista käyttäytymistä ja vahvistaa sitä. Tällä tavoin kulttuuri luo vahvasti itsetehosteisia käyttäytymismalleja eikä suinkaan torju niitä. Sellaista käyttäytymistä pidetään itsestäänselvänä, hyväksyttävänä ja toivottavana, mutta se koituu tuhoisaksi monille ihmisille, tällä tavoin käyttäytyville itselleen ja koko yhteiskunnalle."
Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli, s. 73
ja vielä:
"Hän yrittää "totuuden" ja "oikeuden" nimissä saada "neutraalit" ihmiset puolelleen niitä vastaan, joita hän mielestään perustellusti ja oikeutetusti vihaa, mutta joita todellisuudessa hän itse on kohdellut väärin. Hänen puolitotuuksiensa ja valheidensa oikominen olisi päättymätön kierre, jota ei jaksa kukaan muu kuin hän. Hänellä sen sijaan on sellaiseen pohjattomasti energiaa ja loputtomasti aikaa."
Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli, kuinka kohtaan luonnehäiriöisen?", s.51
Sapienti sat!
Kun Sinä et näy millään pääsevän yli minun henkilöllisyyteni mysteeristä, niin yritä toki se selvittää. Minä hieman autan Sinua:
Hankipa vaikkapa "Suomalaiset Sinibaretit" (Kustannus Oy Kirjatuote 1973) ja "Suomalaiset Sinibaretit 1 ja 2 (Kotimaan Kirja Oy 1982) niin Sinulla on mielenkiintoinen tehtävä etsiessäni niistä minua. Myös Upseerimatrikkeli voisi olla hyvä lähde. Hyllyssäni oleva on "Kadettiupseerit 1920-1985" (Kadettikunta Oy ja Upseeriliitto, Kainuun Sanomain Kirjapaino 1985), mutta uudempikin on jo ilmestynyt.
Kaikissa noissa on minun tietojani ja henkilöhistoriaani oikein valokuvani kanssa. Kyllä Sinä terävänä poikana ehkä pystyt minut identifioimaan, vaikka ihan pieni ero tässä nimessäni on siellä olevaan oikeaan nimeeni. Kerro sitten kehen olet päätynyt; jos olet identifioinut minut oikein, voin sen ehkä vahvistaa (sitä en lupaa varmaksi).
Kai noita kirjoja voi saada kirjastonkin kautta, ettei tarvitse ostaa. En minä enää niin komea ole, kuin noissa matrikkelien kuvissa, joten älä ihastu liikaa ulkoiseen olemukseeni, ihastele vain henkeäni ja sen tuottamaa!
Ps. Minä tiedän, että erään näillä saiteilla ahkeroivan sekopään nimi on ihan oikeasti Timo Ristimäki, ja jos hänellä on vähänkin järkeä päässänsä niin kyllä häntä nyt varmaan harmittaa tuo henkilöllisyytensä julkisuus. Ei hän varmaan voi olla niin arvostelukyvytön narsisti, että voisi olla ylpeä "tuotannostaan".
>>"Joukkoviestimet, erityisesti televisio, tarjoavat luonnehäiriöisille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia itsetehostukseen. Se vetää puoleensa erityisesti tällaisia esiintyjiä ja kutsuu heistä esiin narsistista käyttäytymistä ja vahvistaa sitä. Tällä tavoin kulttuuri luo vahvasti itsetehosteisia käyttäytymismalleja eikä suinkaan torju niitä. Sellaista käyttäytymistä pidetään itsestäänselvänä, hyväksyttävänä ja toivottavana, mutta se koituu tuhoisaksi monille ihmisille, tällä tavoin käyttäytyville itselleen ja koko yhteiskunnalle."
Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli, s. 73
ja vielä:
"Hän yrittää "totuuden" ja "oikeuden" nimissä saada "neutraalit" ihmiset puolelleen niitä vastaan, joita hän mielestään perustellusti ja oikeutetusti vihaa, mutta joita todellisuudessa hän itse on kohdellut väärin. Hänen puolitotuuksiensa ja valheidensa oikominen olisi päättymätön kierre, jota ei jaksa kukaan muu kuin hän. Hänellä sen sijaan on sellaiseen pohjattomasti energiaa ja loputtomasti aikaa."
Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli, kuinka kohtaan luonnehäiriöisen?", s.51
KK Korhonen, hei ketään ei kiinnosta selvittää missä kuvissa tai kirjoissa esiinnyt tiukoissa nahkahousuissa koppalakki päässä..
Perehdypä nyt niihin vaimosi pahalääkäri-hyvähoitaja sarjakuvalehtiin ja kirjoihin, ja yritä sieltä löytää taudinkuvaasi sopivat oireet tai oireisiisi sopiva taudinkuva ..ihan miten vain...
Vilkaisinpa kehotuksestasi tuota vaimoni ammattikirjallisuutta, jota melko monta hyllymetriä näkyy olevan kirjastossamme.
Kirjasta "Psykiatrinen potilas" (Schwartz & Shockley, WSOY 1959) luin luvusta "Harhojensa valtaan tai omiin ajatuksiinsa vaipunut potilas" seuraavaa:
"Olkootpa kuinka kieroutuneita tai vääristyneitä tahansa, potilaan käsitykset eivät ole kuitenkaan täysin mielettömiä. Voimme sanoa, että potilas vääristää tietyt puolet ympäristöstään. Joissakin ihmissuhteissaan ja joissakin asioissa potilas voi olla varsin realistinen. Toisilla alueilla hän on epävarma, toisinaan hänen arvionsa ovat realistisia, toisinaan vain kieroontuneita. Toisilla alueilla potilas tulkitsee ympäristönsä alinomaa väärin. Hänellä voi olla mitä ilmeisempiä hyvin vakavia harhoja. On hyvä päästä vaikuttamaan noihin vääriin uskomuksiin tai kuviteltuihin harhoihin vaikka väliaikaisestikin, jolloin potilaan vääristymät supistuvat ja laimenevat ja ne häiritsevät vähemmän hänen suhteitaan toisiin ihmisiin".
Niin se varmaan on. Tuosta sairaudestasi johtuen Sinulla on siis noita salaliitto-, koalitio- ym vajavia harhoja. Niiden poistamiseksi minäkin koetan "vaikuttaa" Sinuun juuri niin kuin tuossa kirjassa neuvotaan.
Toinen kirja, Martti Paloheimon "Mielenterveys ja ihmissuhteet" (WSOY 1970)puhuu luvussa "Oikeus itsensä ilmaisemiseen" mm. näin:
"Ilman vakaumusta itsemme ilmaisemisen oikeudesta ahdistuu ja rajoittuu elämämme yksinpuheluksi, se autioituu ja johtaa eristykseen sekä - mikä tärkeintä - epäasianmukaisiin itsensä ilmaisemismuotoihin, joilla ei ole interpersonaalista luonnetta, vaan jotka osuvat tyhjään."
Kyllä minä nyt ymmärrän tuon Sinussa olevan voimakkaan "itseilmaisun" tarpeen, mutta olisikohan tapa väärä, sillä mielestäni esityksesi olisivat ilman minun ystävällistä huomiotani juuri tuota "tyhjään osuvaa yksinpuhelua"? Mietipä asiaa, Timo!
KK Korhonen, olen todella pettynyt.
Vainoharhassasi sotket kirjoittajia keskenään, ja siteeraat taudinkuvastasi selvityksiä ääneen..siis julkisesti kirjoitellen. No onhan se halvempaa kuin lääkärissä käynti ja apukin tulee vastauksien muodossa nopeammin...
Ihmettelen suuresti, missä bunkkerissa olet onnistunut rauhanturvatehtävissäsi aikasi viettämään ja selviytymään hengissä takaisin, jos niinkin yksinkertainen asia, kuin henkilöprofilointi tuottaa vaikeuksia. Toisaalta kun idoliasi Lipposta vedettiin nenästä ja munasta Walkoisessa talossa, jossain toisaalla tiedettin melko lailla tarkkoja tarpeellisia asioita. Eikä sitten tarvinnut muuta kuin pistää sihteeri asialle kertomaan nuo asiat eteenpäin..Tässä vainoharhaisempi saattaisi ajatelle hyvin synkkiä ajatuksia, mutta hyvin pieniin asioihin pienet sielut usein kompastuvat.
Mutta uppoudupa syvemmälle itseilmaisusi jalostamiseen, niin saatat löytää suuresta pimeyden tyhjyydestäsi edes sormituntumalla ihmisten ilmoille, tietenkin sillä oletuksella, että että et pidä toista sormea mustassa aukossa, johon valo ei muutenkaan paista ja toista suussa ja vaihtele näiden sormien paikkaa..
KK, jos edes arvaisit mistä päin maailmaa tulee täysilaidalta päin otsikkoa, ymmärtäisit että nyt K.K.K:lle v*ttuillaan...
Se sinussa KK miellyttää, että narsistisuutesi hekumassa kypsyttelet itse itseäsi omissa liemissäsi jakaen elämän viisauksia, huomaamatta lainkaan mitä tässä ajassa ja paikassa tapahtuu....
Jatka vain harhaisia illuusioitasi ja elä mukava loppuelämä barettisi päässä nahkahousuissa sängyssä omia tuotoksiasi tutkien.. Koppalakki, nahkaruoska ja Kekkostutkimus varmaan antavat semmoisia viboja, että oikein viisari väräjää...
Barettiveli **** voitto
toimeenpaneman *****
***perinteen keruun **palkinnon.
Pieni maa, pienet puitteet...
Täällä ei voi pieraistakaan ilman että naapuri kuulee... Paskanakki...
No, jos et ole Timo Ristimäki, niin sitten tällä saitilla täytyy olla toinenkin, joka on yhtä sekaisin pollastaan.
Timoon vain viittasi tuo, että sinulla on ilmeisiä gay-fantasioita nahkahousuisista ja koppalakkipäisistä karvaisista karjuista. Tai ehkä ne eivät ole fantasioita, ehkä sinulla on kokemuksiakin. Mutta et varmaan ole "tullut kaapista", ja siksi oletkin noin sekava ja ahdistunut.
Minä en voi auttaa. Sanon samoin kuin tuolle Timollekin, että en voi tulla pitämään sinua edes kädestä ja silittämään kuumeista otsaasi, sillä minä tykkään vain tytöistä, olen tykännyt aina ja paljon. Ja tytöt ovat tykänneet myös minusta, kuten sotilaista aina. Nyt olen jo ikämies ja vain vaimoni ihailija ja palvelija, mutta kyllä minä mielelläni syrjäsilmin muitakin nättejä tyttöjä vilkaisen, ja hyvä niin, sillä sanoohan kenraaliluutnantti T.J.A.Heikkilä, tuo Simo Penttilän mainio romaanihahmo, "Sonoran uni", että "niin kauan kuin miehen silmä ottaa naisen nilkan vilahduksen hameen helman alta, ei hänen otsaansa voida lyödä leimaa: mitätön"
Jäljillä taidat olla! Kiitos, että "tähditit" nuo avainsanat! Älä puhu enempää, hyvä SB-veli, pyydän!