Semmosta avautuisin, ku oon tyttöystävän kanssa seurustellut melkeen kolme vuotta, (molemmat ollaan tyttöjä), meillä on kaukosuhde ja nähdään joka viikonloppu.
Tietenkin tässä ollaan jo rakastuneita ja suhdekkin on arkisempaa kuin ennen.
Asia on nyt semmonen, että mulla on tullut outoja tunteita, tai en tiedä mitä on tullut, en ymmärrä itteeni.
Vielä vaikkapa puolivuotta sitten, pystyin soittamaan tyttöystävälleni innoissani, kuinka rakastan häntä ja ikävöin, edelleen noita asioita voin hänelle sanoa, mutta en samalla tavalla kun ennen.
Noi asiat ei tuota mulle enää mitään erikoista iloia/hyvää oloa mitä ennen, kun tyttöystäväni kertoo minulle ihania asioita, ne ei tunnu samalta kun ennen, se tuntuu vaan semmoselta saman toistamiselta ja asialta "joka on kuultu miljoona kertaa", mutta onhan niitä silti ihana edelleen kuulla.
Kun nähdään tyttöystäväni kanssa, en koe hetkiä enää aina semmoisiksi kun ennen, en välttämättä tarvii läheisyyttä niin paljon, ja nykyään kun nähdään, en sano melkein kertaakaan viikonlopun aikana että rakastan häntä tms, vaikka siis rakastan ja tiedän sen, mutta tyttöystävänikin on maininnut mulle tosta, että miks asia on nykyää noin, en tosiaan tiedä vastausta.
Kännykässäni on vuodenkin takaisia viestejä, ja niissä puhun kuin eri ihminen, "lässytän" niitä ihania asioita ihan eri tavalla kun nyt, nykyään se kaikki tuntuu niin tavalliselta, eikä yhtään erikoiselta, siis kaikki läheisyys/ihanat puheet ja kehut.
Pari viime kuukautta on mennyt tappelemiseen, eikä asiat ole ollut hetkeen hyvin, paitsi nyt muutama viikko on mennyt hyvin ja ei olla pahemmin tapeltu.
Mietin, että voiko mun ajatukset johtua tappeluista? Onko tunteet laskenut? Onko suhde vaan niin arkinen jo mulle?
Tavallaan pelästyn itteäni, harmittaa kuinka tyttöystävä soittaa intopinkeenä, joskus myöskin itkien ja kertoo kuinka ikävöi ja oon maailman ihanin, mä sanon samaa sille, mutta en oo silti samalla aaltopituudella.
Jos saisin päättää, reagoisin ja toimisin samalla tavalla kuin ennen, mutta mun osalta asiat on muuttunut.
Tiedän, että tää liittyy tunnepuoleen, koska en voi itse vaikuttaa nyt asiaan,
onko muilla vastaavia tilanteita?
Olisko tää ihan normaalia?
Apua tartten ;(
Sitä viel lisäilen, että olo ei tunnu enää niin onnelliselta kun ennen, tosiaan semmonen tavallinen olo, ihan ku olis kivi, eikä tunne enään erikoista mitää.
normaalia(ko) suhteessa?
7
1182
Vastaukset
- n24
Toi kuulostaa niin tutulta ja uskon, että se on sitä ihan suhteen arkipäiväistymistä. Enää ei jaksa lähettää mitään ihania pitkiä viestejä tai antaa muita huomionosoituksia. Varmaan ihan normaalia, että noin käy. Mutta kyllä silti musta pitäis olla onnellinen suhteessa, tai sellanen tunne ettei pysty toisesta luopumaan, vaikka se yhdessäolo ei tuotakaan enää samanlaista kipinää kuin ennen. Ymmärrän hyvin miltä sun tyttöystävästä tuntuu, koska meillä kävi niin että poikaystävä muuttui etäiseksi ja mulla oli koko ajan kauhee huoli, kun tajusin että jokin on vialla, silti se aina sanoi että kaikki hyvin tykkää musta jne. Sitten itse yritti hirveästi koko ajan näyttää toiselle miten paljon tykkää, mutta toinen vain ahdistui enemmän.
Mutta en osaa oikein neuvoa sua mitenkään. Mutta älä tee mitään hätiköityjä päätöksiä, kun olette kuitenkin olleet noin pitkään yhdessä. Voithan vaikka selittää tyttöystävälle miltä susta tuntuu, jotta molemmat tiedätte missä mennään. Sitten vaan annat asialle aikaa ja katot miltä susta alkaa tuntua.. Voimia!- 12 vuotta rakkautta
Noinhan siinä yleensä käy eli siis jossain vaiheessa se alkuhuuma katoaa ja elämä alkaa taas olla 'tätäkö tää nyt vaan on' normaalin tylsää. (siis tylsä ei tässä ole varsinaisesti negatiivisessa merkityksessä)
Nyt hyvä on huomata että tässä vaiheessa suhteen jatko ja kehittyminen on sinun ja tyttöystäväsi käsissä. EDli jos vain molemmat alistutte siihen, että tässä tää nyt oli, nyt loppu romantiikka jne. niin todennäköisesti päädytte siihen tilaan kun monet täällä valittelijat jotka kertoo kuinka suhde on ihan tyydyttämätön ja poika/tyttöystävä vain makoilee sohvalla 10kg lihavampana kuin ennen ja tuijottaa telkkaa. Siinä vaiheessa on hankala enää päästä mihinkään. Jos sen sijaan jatkatte toistenne huomioimista, myös silloin kun se tuntuu velvollisuudelta (ja tähän muuten voi vaikuttaa tosi paljon omalla asennoitumisella että miltä se loppujen lopuksi tuntuu) eli kerrotte tunteistanne, hellitte toisianne, järjestätte pientä romantiikkaa elämäänne niin todennäköisesti suhteenne pysyy hyvänä ja molempia tyydyttävänä. Tähän kuitenkin kuuluu se että huomioidaan toisen mukavuusalue eli niin kuin edellinen kirjoittaja kirjoitti niin toisia vaan ahdistaa jos liikaa höösää, mutta aina on jotain pientä millä voi osoittaa rakkauttaan ja arvostustaan vaikka se olisi 'vain' toisen lempiruoan kokkaamista tai jokapäiväinen aamupusu tms. eli keinoja kyllä on kunhan pari ne löytää.
Eli hyväksy se että tunteittesi luonne on muuttunut ja iloitse niistä uudenlaisista tuntemuksista, joita kumppanisi sinussa herättää. Älä mieti olisiko jonkun muun kanssa parempi vaan keskity tekemään teidän yhteisestä suhteesta niin hyvä kuin mahdollista. On aivan ihana tunne kun jossain vaiheessa huomaa rakkauden olevan niin vahva tunne että se melkein pakahduttaa vaikka se ei sellaista hetken huumaa enää olekaan kuin alkuaikoina. Ja muista että kaikkein tärkeintä on jatkuva avoin keskustelu. Sillä tavoin teistä molemmat saavat suhteeltanne juuri sen määrän hellyyttä, huolenpitoa, tukea ja turvaa kuin tarvitsee. - tietämätöntyttö00
12 vuotta rakkautta kirjoitti:
Noinhan siinä yleensä käy eli siis jossain vaiheessa se alkuhuuma katoaa ja elämä alkaa taas olla 'tätäkö tää nyt vaan on' normaalin tylsää. (siis tylsä ei tässä ole varsinaisesti negatiivisessa merkityksessä)
Nyt hyvä on huomata että tässä vaiheessa suhteen jatko ja kehittyminen on sinun ja tyttöystäväsi käsissä. EDli jos vain molemmat alistutte siihen, että tässä tää nyt oli, nyt loppu romantiikka jne. niin todennäköisesti päädytte siihen tilaan kun monet täällä valittelijat jotka kertoo kuinka suhde on ihan tyydyttämätön ja poika/tyttöystävä vain makoilee sohvalla 10kg lihavampana kuin ennen ja tuijottaa telkkaa. Siinä vaiheessa on hankala enää päästä mihinkään. Jos sen sijaan jatkatte toistenne huomioimista, myös silloin kun se tuntuu velvollisuudelta (ja tähän muuten voi vaikuttaa tosi paljon omalla asennoitumisella että miltä se loppujen lopuksi tuntuu) eli kerrotte tunteistanne, hellitte toisianne, järjestätte pientä romantiikkaa elämäänne niin todennäköisesti suhteenne pysyy hyvänä ja molempia tyydyttävänä. Tähän kuitenkin kuuluu se että huomioidaan toisen mukavuusalue eli niin kuin edellinen kirjoittaja kirjoitti niin toisia vaan ahdistaa jos liikaa höösää, mutta aina on jotain pientä millä voi osoittaa rakkauttaan ja arvostustaan vaikka se olisi 'vain' toisen lempiruoan kokkaamista tai jokapäiväinen aamupusu tms. eli keinoja kyllä on kunhan pari ne löytää.
Eli hyväksy se että tunteittesi luonne on muuttunut ja iloitse niistä uudenlaisista tuntemuksista, joita kumppanisi sinussa herättää. Älä mieti olisiko jonkun muun kanssa parempi vaan keskity tekemään teidän yhteisestä suhteesta niin hyvä kuin mahdollista. On aivan ihana tunne kun jossain vaiheessa huomaa rakkauden olevan niin vahva tunne että se melkein pakahduttaa vaikka se ei sellaista hetken huumaa enää olekaan kuin alkuaikoina. Ja muista että kaikkein tärkeintä on jatkuva avoin keskustelu. Sillä tavoin teistä molemmat saavat suhteeltanne juuri sen määrän hellyyttä, huolenpitoa, tukea ja turvaa kuin tarvitsee.Toisaalta mä kyllä hyväksyn ja tajuun että tää saattaa olla normaalia, mutta ku tää ei oo yhtään kivaa.
Mä ajattelin että mulla olis tullu jo semmonen vaihe, että suhde on normalisoitunu, mutta että se menee vielä enemmän tämmöseks.
Kyllä mä onnellinen oon suhteessani ja me osoitetaan aina huomiota toisillemme, ostellaan jotain ja kokkaillaan yhdessä, katellaan leffoja ym, että tommonen ei kyllä oo suhteesta jäänyt pois.
Mun ajatukset ja mun tunteet vaan mättää.
Tyttöystävälle en viittis kertoa, koska siit tulee vaan draamaa, kuten edellis kerrasta ku puhuin vähän omista ajatuksista ja tunteista, nyt en puhu jos ei oikeesti oo pakottava tarve.
mä vaa mietin, että jos tää olo on ja pysyy, miten mä kestän, kyllä mä haluun tuntee sen ihanan olon vielä monen monta kertaa ja sen ihanan olon kun rakastaa toista ja ikävöi.
Vaikka noi tunteet ei oo siis kadonnu, mutta haluaisin että ne joskus palais yhtä voimakkaana.
Kyllä sitä välillä miettii, että haluunko mä tätä, haluunko mä olla just ton ihmisen kanssa, koska onhan mun tyttöystävässä paljon semmosia puolia mitä en todellakaan aina kestä, mutta niinhän meissä jokasessa on.
Kunpa osaisin vaan palauttaa mieleen niitä ihania aikoja, tai osaan palauttaa, mutta en osaa ajatella niitä silleen niin ku ennen.
Tää tosissaan pistää pielen matalaks..
Mut sit ku mietin, että ku nähdään viikonloppusin ja jos meillä tosissaan on sillä hetkellä asiat hyvin, niin mulla on parempi olla, eli kyllä nää arkipäivät on mulle pahimpia, viikonloput sitte vähän parempia.
Sillon osaa oikeesti olla tosi tyytyväinen tilanteeseen, kunhan ei vaan tapella ja valiteta turhista toisillemme.
Ehkä tää on sitä todellisuutta, suhde on mulle nyt liianki arkinen, tyttöystävä taas tulee sitte mun perässä, se jopa vielä välillä tuntee olonsa semmoseks kun olis ihastunu, niin se ainaki sanoo.
Mä tunsin olon viimeks tommoseks joskus... en edes muista millon. - satsaalaatuun
tietämätöntyttö00 kirjoitti:
Toisaalta mä kyllä hyväksyn ja tajuun että tää saattaa olla normaalia, mutta ku tää ei oo yhtään kivaa.
Mä ajattelin että mulla olis tullu jo semmonen vaihe, että suhde on normalisoitunu, mutta että se menee vielä enemmän tämmöseks.
Kyllä mä onnellinen oon suhteessani ja me osoitetaan aina huomiota toisillemme, ostellaan jotain ja kokkaillaan yhdessä, katellaan leffoja ym, että tommonen ei kyllä oo suhteesta jäänyt pois.
Mun ajatukset ja mun tunteet vaan mättää.
Tyttöystävälle en viittis kertoa, koska siit tulee vaan draamaa, kuten edellis kerrasta ku puhuin vähän omista ajatuksista ja tunteista, nyt en puhu jos ei oikeesti oo pakottava tarve.
mä vaa mietin, että jos tää olo on ja pysyy, miten mä kestän, kyllä mä haluun tuntee sen ihanan olon vielä monen monta kertaa ja sen ihanan olon kun rakastaa toista ja ikävöi.
Vaikka noi tunteet ei oo siis kadonnu, mutta haluaisin että ne joskus palais yhtä voimakkaana.
Kyllä sitä välillä miettii, että haluunko mä tätä, haluunko mä olla just ton ihmisen kanssa, koska onhan mun tyttöystävässä paljon semmosia puolia mitä en todellakaan aina kestä, mutta niinhän meissä jokasessa on.
Kunpa osaisin vaan palauttaa mieleen niitä ihania aikoja, tai osaan palauttaa, mutta en osaa ajatella niitä silleen niin ku ennen.
Tää tosissaan pistää pielen matalaks..
Mut sit ku mietin, että ku nähdään viikonloppusin ja jos meillä tosissaan on sillä hetkellä asiat hyvin, niin mulla on parempi olla, eli kyllä nää arkipäivät on mulle pahimpia, viikonloput sitte vähän parempia.
Sillon osaa oikeesti olla tosi tyytyväinen tilanteeseen, kunhan ei vaan tapella ja valiteta turhista toisillemme.
Ehkä tää on sitä todellisuutta, suhde on mulle nyt liianki arkinen, tyttöystävä taas tulee sitte mun perässä, se jopa vielä välillä tuntee olonsa semmoseks kun olis ihastunu, niin se ainaki sanoo.
Mä tunsin olon viimeks tommoseks joskus... en edes muista millon.aina ohi. Se on normaalia. Hyvä olla muita asioita elämässä, jokin hyvä harrastus esim
Voi siihen yhdessäolemiseenkin keksiä jotain uutta. Jos olette kovin erilaisia, niin satsatkaa asioihin joista tykkäätte molemmat, ja harvennatte yhteisiä viikonloppuja. Kummasti toisen erilaisuuttakin arvostaa, kun ehtii kunnolla ikävöimään. - ....
tietämätöntyttö00 kirjoitti:
Toisaalta mä kyllä hyväksyn ja tajuun että tää saattaa olla normaalia, mutta ku tää ei oo yhtään kivaa.
Mä ajattelin että mulla olis tullu jo semmonen vaihe, että suhde on normalisoitunu, mutta että se menee vielä enemmän tämmöseks.
Kyllä mä onnellinen oon suhteessani ja me osoitetaan aina huomiota toisillemme, ostellaan jotain ja kokkaillaan yhdessä, katellaan leffoja ym, että tommonen ei kyllä oo suhteesta jäänyt pois.
Mun ajatukset ja mun tunteet vaan mättää.
Tyttöystävälle en viittis kertoa, koska siit tulee vaan draamaa, kuten edellis kerrasta ku puhuin vähän omista ajatuksista ja tunteista, nyt en puhu jos ei oikeesti oo pakottava tarve.
mä vaa mietin, että jos tää olo on ja pysyy, miten mä kestän, kyllä mä haluun tuntee sen ihanan olon vielä monen monta kertaa ja sen ihanan olon kun rakastaa toista ja ikävöi.
Vaikka noi tunteet ei oo siis kadonnu, mutta haluaisin että ne joskus palais yhtä voimakkaana.
Kyllä sitä välillä miettii, että haluunko mä tätä, haluunko mä olla just ton ihmisen kanssa, koska onhan mun tyttöystävässä paljon semmosia puolia mitä en todellakaan aina kestä, mutta niinhän meissä jokasessa on.
Kunpa osaisin vaan palauttaa mieleen niitä ihania aikoja, tai osaan palauttaa, mutta en osaa ajatella niitä silleen niin ku ennen.
Tää tosissaan pistää pielen matalaks..
Mut sit ku mietin, että ku nähdään viikonloppusin ja jos meillä tosissaan on sillä hetkellä asiat hyvin, niin mulla on parempi olla, eli kyllä nää arkipäivät on mulle pahimpia, viikonloput sitte vähän parempia.
Sillon osaa oikeesti olla tosi tyytyväinen tilanteeseen, kunhan ei vaan tapella ja valiteta turhista toisillemme.
Ehkä tää on sitä todellisuutta, suhde on mulle nyt liianki arkinen, tyttöystävä taas tulee sitte mun perässä, se jopa vielä välillä tuntee olonsa semmoseks kun olis ihastunu, niin se ainaki sanoo.
Mä tunsin olon viimeks tommoseks joskus... en edes muista millon.Taatusti tollanen ärsyttää, helppo uskoa, mutta pitkän suhteen "ongelma" on just tämä, että ei halua luopua suhteesta, mut ei halua luopua siitä huumastakaan ikuisiksi ajoiksi.
Tiiät varmaan iteki että jos haluat kokea uudelleen tollasta ikävöimis-rakastumis-tunteita, sun täytyy joko hankkia uusi parisuhde tai yrittää herätellä niitä tässä suhteessa joko pitämällä taukoa tai jotakin. Vaihtoehtoisesti voit myös yrittää keskittyä johonkin muuhun, mikä herättää suuria tunteita, kuin se suhde.
Joka tapauksessa, ei kannata tuhlailla aikaansa ja elämäänsä turhuuksiin, armoton parinvaihto tai epätyydyttävä suhde on ajantuhlausta molemmat. - polop
tietämätöntyttö00 kirjoitti:
Toisaalta mä kyllä hyväksyn ja tajuun että tää saattaa olla normaalia, mutta ku tää ei oo yhtään kivaa.
Mä ajattelin että mulla olis tullu jo semmonen vaihe, että suhde on normalisoitunu, mutta että se menee vielä enemmän tämmöseks.
Kyllä mä onnellinen oon suhteessani ja me osoitetaan aina huomiota toisillemme, ostellaan jotain ja kokkaillaan yhdessä, katellaan leffoja ym, että tommonen ei kyllä oo suhteesta jäänyt pois.
Mun ajatukset ja mun tunteet vaan mättää.
Tyttöystävälle en viittis kertoa, koska siit tulee vaan draamaa, kuten edellis kerrasta ku puhuin vähän omista ajatuksista ja tunteista, nyt en puhu jos ei oikeesti oo pakottava tarve.
mä vaa mietin, että jos tää olo on ja pysyy, miten mä kestän, kyllä mä haluun tuntee sen ihanan olon vielä monen monta kertaa ja sen ihanan olon kun rakastaa toista ja ikävöi.
Vaikka noi tunteet ei oo siis kadonnu, mutta haluaisin että ne joskus palais yhtä voimakkaana.
Kyllä sitä välillä miettii, että haluunko mä tätä, haluunko mä olla just ton ihmisen kanssa, koska onhan mun tyttöystävässä paljon semmosia puolia mitä en todellakaan aina kestä, mutta niinhän meissä jokasessa on.
Kunpa osaisin vaan palauttaa mieleen niitä ihania aikoja, tai osaan palauttaa, mutta en osaa ajatella niitä silleen niin ku ennen.
Tää tosissaan pistää pielen matalaks..
Mut sit ku mietin, että ku nähdään viikonloppusin ja jos meillä tosissaan on sillä hetkellä asiat hyvin, niin mulla on parempi olla, eli kyllä nää arkipäivät on mulle pahimpia, viikonloput sitte vähän parempia.
Sillon osaa oikeesti olla tosi tyytyväinen tilanteeseen, kunhan ei vaan tapella ja valiteta turhista toisillemme.
Ehkä tää on sitä todellisuutta, suhde on mulle nyt liianki arkinen, tyttöystävä taas tulee sitte mun perässä, se jopa vielä välillä tuntee olonsa semmoseks kun olis ihastunu, niin se ainaki sanoo.
Mä tunsin olon viimeks tommoseks joskus... en edes muista millon.Itseäni huolestuttaisi tuo, jos et voi kertoa tyttöystävällesi mitä tunnet. Suhde kariutuu jossain vaiheessa ihan varmasti, jos kumppanit eivät voi puhua keskenään. Kerro ystävällisessä mielessä, ei tyttö siitä voi suuttua. Ja jos suuttuu, niin siinä on ainakin hyvä syy päättää suhde.
- sfasdasd
Ehkä sun tunnetta voimistaa se, että toinen (ehkä?) tarrautuu enemmän? Silloin voi tulla tunne, että tarvitsee enemmän tilaa. Jos toinen on epävarma, saattaa toisen viileneminen ahdistaa ja aiheuttaa juuri tuossa jonkun aikaisemman vastaajan kuvaaman entistä vahvemman huomioimisen ja liimautumisen, ja se taas ahdistaa toista vaan lisää... Eli jos tyttöystäväsi on liian itsestäänselvä, niin sekin voi laimentaa tunteita (kun ei "tarvitse" kaivata eikä ikävöidä).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh892158Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr1381796- 1731333
- 229805
- 65744
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol10721- 60720
Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako211619- 49587
Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </347550