Ollaan asusteltu mieheni kanssa nykyisessä kaupugissamme nyt 11 vuotta. Opiskelemaan tänne tultiin yhdessä, jonka jälkeen molemmat sai vakituisen työn ja lapsi syntyi reilu vuosi sitten. Itse koen, että koko elämäni on täällä, ystävät, harrastukset, työ .... tosin omat ja mieheni vanhemmat ovat n. 150km päässä olevalla kotipaikkakunnalla, parin tunnin ajomatkan päässä. En koe matkaa ongelmaksi, näemme noin kerran kuukaudessa viikonlopun verran mummoja ja pappoja, kun ajelemme kotipaikkakunnalle ja tietysti loma-aikoina. Ja silloin tällöin hekin vierailevat meillä. Olen luullut ja olettanut että elämämme on nyt täällä, mieheni ei ole millään eleellä tai sanoilla kertonut aiemmin, että hän kaipaisikin takaisin kotipaikkakunnalle. Nyt hän sen kuitenkin teki, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Asumme omistus rivarissa ja haaveenamme on ollut omakotitalo... täällä, olen ainakin luullut niin, koska yhdessä on tontteja etsitty ja jopa tarjouksia jätetty. Ja mielestäni asiaa on halunnut molemmat, en koe olevani jyrä tyyppi, joka päättää miehen puolesta, varsinkaan suurissa elämän asioissa, että mitä tehdään.
Nyt mies sitten kuitenkin ilmoitti, että hän haluaisi harkita omakotitalon rakentamista sinne kotiseudulle. Minä koin kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Itselläni ei missään vaiheessa ole ollut mitään haluja palata sinne ja olen asian toki myös ilmaissut elämän varrella usein. Ja mieheni on sanonut samaa, että täällä missä nyt ollaan on meidän koti.
Hän perustelee muutto halukkuutta, että pääsisi lähemmäs vanhempiaan heidän ikääntyessä. Ajatuksena se on hieno minustakin, en haluaisi myöskään omien vanhempieni ikääntyvän yksin. Mutta minusta on silti liian suuri asia repiä sen takia koko tällä hetkellä turvattu elämä pois. Itse olen alalla, jolla vakituisen paikan saaminen on vaikeaa, sijaisuuksia kyllä on, mutta vuosi kaudet koin sitä sijaisena olemisen "ihanuutta". Nyt olo on mahtavan turvattu, kun on työ mihin palata hoitovapaalta ja ajatella toista lastakin myöhemmin.
En nyt tiedä kuinka tästä jatkaa eteenpäin. Jos aletaan ajatella muuttoa, menettäisin koko sen ystävä ja tukiverkoston jota minulla täällä on, sekä minulle tärkeän työn. Miehellä ei juurikaan ole täällä, eikä siellä ystäviä. Kavereita kyllä, mutta ei siinä määrin, että vaikuttaisi mitenkään radikaalisti hänen elämäänsä. Jos taas jäädään, pelkään miten se vaikuttaa suhteeseemme. Miten tässä toimisi järkevästi? Onko kenelläkään mitään vastaavaa kokemusta? Toki täytyy käydä paljon kekusteluja miehen kanssa ja selvittää, mitä hän todella haluaa ja ymmärtääkö sen muutoksen joka tulisi sen mukana. Enkä itse voi tietää koenko koskaan viihtyväni siellä vanhalla kotipaikalla. Tällä hetkellä muutto ajatus on todella vastenmielinen. Lapsi on nyt reilun vuoden ikäinen ja kovasti ollaan puhuttu, että hänen kouluun mennessä oltaisiin sitten siellä, missä olisi tavoitteena asua "loppu elämä". Tiedän toki, että elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta haaveilla voi silti.
Kertokaa siis mielipiteitänne, miten etenisitte?
muutto muualle?
5
844
Vastaukset
- Saman kokenut
Multa löytyy kokemusta vähän vastaavasta. Meillä oli vaan erona se, et mies teki ratkasun muutosta yksinään ja pakotti mut muuttamaan toiselle paikkakunnalle tai sit ois muuten erottu. Me ei muutettu kuin 50 kilsan päähän sieltä, missä aiemmin asuttiin. Muutettiin siis kaupungista maalle ja mies on asunut täällä lapsuutensa ja muutenkin suunnilleen koko elämänsä. Mekin oltiin puhuttu et asutaan kaupungissa ja olin sen pitkin meidän suhdetta ilmaissut miehelle etten halua muuttaa maalle. No nyt ollaan asuttu täällä kohta 2 vuotta ja mä en edelleenkään tykkää olla täällä. Kaikki on paljon vaikeempaa, kun mun sukulaiset ja kaverit on kaupungissa. Miehen sukua kyllä löytyy täältä. Meille tuli myös kriisi ton muuton seurauksena, jota vieläkin selvitellään. Itelläni oli kans heti ajatus, et en haluu tänne lähtee ja tiesin myös etten tule täällä viihtymään.
Sun tilanne on sillei vähän eri, kun sulla kuitenkin asuu omia sukulaisia siellä toisella paikkakunnalla. Mut mä en sinuna lähtis sieltä nykyiseltä paikkakunnalta, jos se ajatus toisesta tuntuu epämiellyttävältä. Ite ku saisin uudestaan valita, ni oisin kyl jääny siinä vaiheessa kaupunkiin. Meillä siis on 2 lasta ja kolmas tulossa. Ja, kun sulla kerran on siellä työpaikka, ni ei kyl kannattas ihan heti lähtee vaihtamaan sitä taas epätietoon saako niitä töitä. Nykyaikana tuntuu muutenkin olevan lottovoitto, et on yleensä työpaikka. En nyt oikein muuta osaa sanoo, kuin voimia päätöksen tekemiseen... - jerveertti
auttaa mutta kerrompa minäkin..me olemme molemmat kotoisin pk-seudulta...kun eka lapsemme oli vajaa 1 v, muutimme itään...täällä ei minulla ollut muita kuin pari tuttua keihin en ollut moneen vuoteen ollut yhteydessä...mieheni on täällä opiskellut joten hänellä riitti tuttuja.ja toki minäkin olen saanut jopa kaksi ystävää täältä..Heti kun tänne muutimme, alkoi parisuhteemme alamäki..mielestäni..meillä ei ollut mahdollisuuttasaada hoitoapua lapsille koska emme tunn e täältä ketään..siis sellaisia keille lapsia antaisi hoitoon..aika muutos siihen, kun edellisessä kaupungissa asui mieheni vanhemmat, joille veimme lapsen n. kerran kuussa hoitoon sen verran että mentiin leffaan ja syömään ...
Kapunki sinällään on tosi kiva ja olemme asuneet täällä nyt 3 v mutta hoitoapua täältä ei paljon saa että yjhteistä aikaa saisi..yhdell eperheelle voimme tarvittaessa vcanhemman lapsen viedä mutta tuskin yökylään kuitenkaan, heillä kun on itsellään samanikäiset pienet lapset kuin meillä..
Anyway..siis..ompas sekavaa..siis se pointti että meillä molemmilla on täällä työpaikat ja koti...mutta minulla vain muutama ystävä, miehellänikin vain muutama oikea ystävä...ja minun vanhemmat ja mieheni vanhemmat asuu ihan eri suunnill amolemmat..samoin meidän sisarukset.kaikki eri suunnissa ja eri kaupungeissa...olemmemiettineet ja pähkäilleet että mihinkä sitä muuttaisi että olisi lähellä kaikkia niitä tärkewitä ihmisiä, mutta ei vaan löydy vastausta..jos muutamme samaan kaupunkiin mieheni vanhempien luokse, minulla menee hermot..jos taas muutamme samaan kaupunkiin minun vanhempien luokse (jotk a olisivatvalmiita hoitamaan lapsiamme kun minä menen töihin..kun eivät itse enää ole työelämässä..),anoppini suuttuu...ystävämme asuvat kaikki pk-seudulla, suku taas ei...joudumme nyt miettimään todella tarkkaan mihin kaunpunkiin muutamme jos muutamme mihinkään, sillä eka lapsemme menee pian kouluun ja silloin ei mielestämme enää muuteta...
todella ahdistavaa kun haluaisi nähdä ystäviä useammin mutta ei voi, sinne kun on matkaa reilu 200km...ja vanhempiamme näemme n. parin kuukauden välein, he asuvat 200km ja 300km päässä..ja se on mielestäni liian vähän ...myös lapsiamme ajatellen...
Minusta teidän kannatta amiettiä työpaikkojanne..nykyään ei ole itsestään selvyys että saa selaisen työpaikan missä viihtyykin, joten jos sinulla sellainen on, pidä siitä kiinni..mekin olemme puhuneet että kun asumme täällä niin kauan kun palaan hoitovapaalta ja sitten rupeamme katselemaan minulle työpaikkaa (mieheni työt ovat määräaikaisia ja etä ja reissutöitä joten hänelle on periaatteessa sama missä hän asuu) ja katsomme mistä löytyy ja muutamme sinne..siis joistakin näistä paikkakunnista missä asuu tuttuja/sukulaisia...työpaikka on kuitenkin aika tärkeä asia elämässä ja varsinkin jos teillä on koko elämä ollut jo vuosia siellä...olisiko täällä uudessa paikkakunnassa tarjota sinulle heti työpaikkaa? on todella vaikea tilanne ja uskon että miehesikin ymmärtää sinun kantasi... vaikea juttu enkä osaa auttaa mutta kerroimpa nyt oman (aik asekavan )tarinan..- jaakkopaakko
"Jos aletaan ajatella muuttoa, menettäisin koko sen ystävä ja tukiverkoston jota minulla täällä on, sekä minulle tärkeän työn. Miehellä ei juurikaan ole täällä, eikä siellä ystäviä. Kavereita kyllä, mutta ei siinä määrin, että vaikuttaisi mitenkään radikaalisti hänen elämäänsä." pisti silmään...vaikk ahänellä ei ole siellä paljoa ystäviä, voivat ne muutamat olla hänelle tärkeitä ja vaikuttaakkin radikaalisti hänen elämäänsä...ovatko ne muutamat ehkäpäsaaneet lapsia?jospa hän haluaisi nähdä niitä enempi...ei sillä ettäkö teidön pitäisi muuttaa ja hyvät pointit sinullakin on, mutta hypää hetkeksi miehesi saappaisiin ja katsastele elämää hänen kannaltaan...oli meinaan aika itsekäs lause tuo yllä oleva, kun puhut vain SINUN ystävistäsi ja SINUN tukiverkostostasi..vaikka tuskin sitä niin ajattelitkaan mutta huomaamattaan sitä ihminen antaa itsestään välillä merkkejä m itä oikeasti ajattelee...
- -yksivaan-
jaakkopaakko kirjoitti:
"Jos aletaan ajatella muuttoa, menettäisin koko sen ystävä ja tukiverkoston jota minulla täällä on, sekä minulle tärkeän työn. Miehellä ei juurikaan ole täällä, eikä siellä ystäviä. Kavereita kyllä, mutta ei siinä määrin, että vaikuttaisi mitenkään radikaalisti hänen elämäänsä." pisti silmään...vaikk ahänellä ei ole siellä paljoa ystäviä, voivat ne muutamat olla hänelle tärkeitä ja vaikuttaakkin radikaalisti hänen elämäänsä...ovatko ne muutamat ehkäpäsaaneet lapsia?jospa hän haluaisi nähdä niitä enempi...ei sillä ettäkö teidön pitäisi muuttaa ja hyvät pointit sinullakin on, mutta hypää hetkeksi miehesi saappaisiin ja katsastele elämää hänen kannaltaan...oli meinaan aika itsekäs lause tuo yllä oleva, kun puhut vain SINUN ystävistäsi ja SINUN tukiverkostostasi..vaikka tuskin sitä niin ajattelitkaan mutta huomaamattaan sitä ihminen antaa itsestään välillä merkkejä m itä oikeasti ajattelee...
voin kirjoittaa vain omasta puolestani ja tiedän, että kuulostaa itsekkäältä, mutta itseäni ja omaa olemistani siellä tai sitten täällä nykyisellä paikalla mietinkin. Kuinka meidän päätöksemme vaikuttaisi minun elämään, sitä juuri pohdin. Koska olen kotiäiti tällä hetkellä, tukiverkosto todella on minulle tärkeä. Suunnitelmissa on lähitulevasuudessa lisää lapsia, jatkuu kotiäitiys todennäköisesti vielä muutamia vuosia. Ja juu, yritän nähdä asian hänen kannaltaan, mutta kavereiden vuoksi hän ei sinne ole palaamassa, sen tiedän. Kyseessä on puhtaasti hänen vanhemmat. Hän saisi ehkä jatkaa samassa yhtiössä töitä siellä, missä on tällä hetkellä, joten ymmärrän, että hänelle muutos ei ole alkuunkaan niin maata järisyttävä, kuin minulle olisi. Minulla puolestaan kaikki elämän asiat muuttuisivat. Vanhemmat toki olisi minullakin sitten lähellä, mutta en tiedä onko se riittävä syy, että voisi koko elämän kääntää ylösalaisin. Varsinkin kun koen, että näemme kohtuu usein nykyisinkin. Tiedän että kirjoitan vain minusta ja minuun liittyvistä asioista, mutta pakko on itseään pohtia, mitä on valmis "uhraamaan" yhteiseen hyvään. Täytyyhän tällaiset asiat miettiä tarkkaan, ettei tee päätöstä liian nopeasti ja keveästi.
- august13
-yksivaan- kirjoitti:
voin kirjoittaa vain omasta puolestani ja tiedän, että kuulostaa itsekkäältä, mutta itseäni ja omaa olemistani siellä tai sitten täällä nykyisellä paikalla mietinkin. Kuinka meidän päätöksemme vaikuttaisi minun elämään, sitä juuri pohdin. Koska olen kotiäiti tällä hetkellä, tukiverkosto todella on minulle tärkeä. Suunnitelmissa on lähitulevasuudessa lisää lapsia, jatkuu kotiäitiys todennäköisesti vielä muutamia vuosia. Ja juu, yritän nähdä asian hänen kannaltaan, mutta kavereiden vuoksi hän ei sinne ole palaamassa, sen tiedän. Kyseessä on puhtaasti hänen vanhemmat. Hän saisi ehkä jatkaa samassa yhtiössä töitä siellä, missä on tällä hetkellä, joten ymmärrän, että hänelle muutos ei ole alkuunkaan niin maata järisyttävä, kuin minulle olisi. Minulla puolestaan kaikki elämän asiat muuttuisivat. Vanhemmat toki olisi minullakin sitten lähellä, mutta en tiedä onko se riittävä syy, että voisi koko elämän kääntää ylösalaisin. Varsinkin kun koen, että näemme kohtuu usein nykyisinkin. Tiedän että kirjoitan vain minusta ja minuun liittyvistä asioista, mutta pakko on itseään pohtia, mitä on valmis "uhraamaan" yhteiseen hyvään. Täytyyhän tällaiset asiat miettiä tarkkaan, ettei tee päätöstä liian nopeasti ja keveästi.
voihan kuvaamasi "uhraamisen yhteiseen hyvään" kääntää monin päin.
- Muutatte vanhempienne lähelle - sinä uhrasit työn ja ja verkostot nykyisellä paikkakunnalla
- Jäätte paikkakunnalle - mies uhrautuu sinun työsi ja verkostojesi takia, ohittaen omat tarpeensa olla lähellä sukuaan jne.
- Pidätte molemmat tiukasti kiinni näkemyksistänne tekemättä minkäänlaista kompromissia - suhteenne lähtee alamäkeen eli uhraatte sen. Jos tilanne oikein pitkälle menee, uhraatte lapseltanne kodin ja perheen.
Koko uhrautumisen ajatus on inhottava, koska se jättää katkeruuden siemenet itämään. Tiedämmehän varmaan kaikki parisuhteita, joissa vakavampien riitojen aikana kaivetaan esiin se, kuinka MINÄ olen joutunut joustamaan.
On helppo nähdä se, mitä minä olen joutunut tekemään ja mistä luopumaan yhteisen hyvän nimissä, mutta sitten kun ollaan yhdessä & lapsia on olemassa, on pakko kyetä kompromisseihin. Nykyisessä menossa on kyse paljon siitä että jokainen tahtoisi tehdä elämästään omannäköistä ja parisuhteessa/perheessä se ei vaan aina voi mennä niin. Sitten kärvistellään, katkeroidutaan ja jopa erotaan. Ollaan ehkä tyytyväisiä että voidaan elää kuten itse tahtoo, mitä nyt eksä ja sen uusi heittää kapuloita rattaisiin, lapset oireilee jne. jne.
Mitä muuta voin sanoa...keskustelun paikkahan tuo on. Kyllä täällä palstalla me ventovieraat voidaan kompata, että "joo. pidä vaan kiinni sun tarpeista", mutta mitä se tarkoittaa sinun elämässäsi... Miehesi huoli vanhemmistaan voi olla hetkellistä, jos heillä on tapahtunut hiljattain muutoksia terveydentilassa, joten asiat voi kääntyä vielä vaikka miten päin. Voihan kompromissi olla sitä, että toteutatte muuton myöhemmin. Ensin sinä saat mitä haluat, sitten hän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh741933Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr971673- 1471217
- 59688
- 198662
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol6636- 54557
Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako191553- 46498
Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </337462