netin kautta ihmistä, joka on tuntunut " omalta " ja jäänyt mieleesi vuosiksi vaikka yhteys olisikin jo katkennut ?
Oletko
6
328
Vastaukset
- serinaoikea
Vaikka vuosista ei voi puhua..mutta heti yksi J.forever tuntui "omalta".
Jokin hassu ja selittämätön asia..ja jäi vaivaamaan pitkäksi aikaa. - mies30+
Jos on pidempään tapaillut, niin tokihan ihmisen muistaa vuosia.
Mutta olen tavannut myös hyvin lyhyen kirjoittelun jälkeen yksillä live-treffeillä. Nainen oli ensimmäisen viestin lähettäjä. Tuntui "omalta" - käyttäisiin juuri tätä ilmaisua, vaikka en omistamista tai elämänikäistä kumppanuutta ajattelekaan. Päätin ilmaista naiselle aika avoimen suoraan omat fiilikseni. Tämä tietenkin aiheutti sen, että naisen kokemat kemiat jäivät vain melko voimakkaiksi; no, seuraavalla kerralla olen enemmän oma itseni ja toimin perinteisten pelimieskäytäntöjen mukaan. Nainen kun oli etsimässä jotain vähän vakavampaa vaihteeksi ja olisi mut niillä ajatuksilla toisillekin treffeille halunnut. Mutta enhän mä voi sellaiseen "vakavampaan" sitoutua, jos toinen kokee lievempiä kemioita (ei halua [heti] seksiä) mun kanssa kuin on kokenut joidenkin aiempien seksikumppaniensa kanssa. Tällaisia "omalta" tuntuvia naisia, joiden kanssa mikä tahansa voisi olla mahdollista (jos kemiat molemminpuolisia), tapaan ehkä kerran vuodessa tai kerran kahdessa vuodessa.- 15+3
siis jos nainen ei hyppää heti sänkyyn, niin eihän se kai tarkoita että ei olisi kemiaa??? Tää on niin tyypillistä miesten logiikkaa. Seksin määrä ja nopeus, jolla aktiin edetään, kertoo rakkauden määrän ja sen kuinka oikea toinen on!!!!
Minä pihtasin puoli vuotta miehen kanssa, joka oli mun suuri ihastus. Revi siitä. - mies30+
15+3 kirjoitti:
siis jos nainen ei hyppää heti sänkyyn, niin eihän se kai tarkoita että ei olisi kemiaa??? Tää on niin tyypillistä miesten logiikkaa. Seksin määrä ja nopeus, jolla aktiin edetään, kertoo rakkauden määrän ja sen kuinka oikea toinen on!!!!
Minä pihtasin puoli vuotta miehen kanssa, joka oli mun suuri ihastus. Revi siitä.eipä aleta väärin tulkita. Olen samaa mieltä, että seksittömät ensitreffit eivät välttämättä kerro puutteellisesta kemiasta. Mutta usein kertoo. Jos nainen ei ole koskaan kenenkään kanssa heti sänkyyn hypännyt, niin tartte munkaan kanssa. Mutta jos on hypännyt, niin silloin tarttee munkin kanssa, jos toivoo vakavampaa/pitkäakaisempaa/sitoutuneempaa suhdetta. Tai siis ei tietenkään pidä eikä saa hypätä mun kanssa sänkyyn ellei todella tee seksiä mieli, mutta tämä halu ne kemiat juuri mittaa suhteessa naisen aiempiin kokemuksiin. Ja mitä sitoutuneempaa juttua haluaa, niin sitä reippaampaa pitää kemioiden olla. Kun kemiat ovat vahvat, niin silloin haluaa seksiä heti, jos on kerran joskus aiemminkin halunnut seksiä heti (eli ei siis ole irtojuttua vastaan tms.).
Ihastumisia ja rakastumisia en tähän seksuaalikemiakeskusteluun ottaisi mukaan. - -n-
mies30+ kirjoitti:
eipä aleta väärin tulkita. Olen samaa mieltä, että seksittömät ensitreffit eivät välttämättä kerro puutteellisesta kemiasta. Mutta usein kertoo. Jos nainen ei ole koskaan kenenkään kanssa heti sänkyyn hypännyt, niin tartte munkaan kanssa. Mutta jos on hypännyt, niin silloin tarttee munkin kanssa, jos toivoo vakavampaa/pitkäakaisempaa/sitoutuneempaa suhdetta. Tai siis ei tietenkään pidä eikä saa hypätä mun kanssa sänkyyn ellei todella tee seksiä mieli, mutta tämä halu ne kemiat juuri mittaa suhteessa naisen aiempiin kokemuksiin. Ja mitä sitoutuneempaa juttua haluaa, niin sitä reippaampaa pitää kemioiden olla. Kun kemiat ovat vahvat, niin silloin haluaa seksiä heti, jos on kerran joskus aiemminkin halunnut seksiä heti (eli ei siis ole irtojuttua vastaan tms.).
Ihastumisia ja rakastumisia en tähän seksuaalikemiakeskusteluun ottaisi mukaan."Jos nainen ei ole koskaan kenenkään kanssa heti sänkyyn hypännyt, niin tartte munkaan kanssa. Mutta jos on hypännyt, niin silloin tarttee munkin kanssa, jos toivoo vakavampaa/pitkäakaisempaa/sitoutuneempaa suhdetta."
En vetäisi noin suoraa johtopäätöstä kiinnostuksen määrästä sen perusteella, kuinka pian nainen haluaa intiimimpää kanssakäymistä. Ihmisen tapa toimia voi muuttua, kun ikää tulee lisää ja ihminen todennäköisesti kasvaa ja viisastuu... Naisen logiikalla sanoisin, että jos kemioita näyttää olevan, mutta sänkyyn ei heti hypätä, se voi olla ihan hyväkin merkki.
"Tai siis ei tietenkään pidä eikä saa hypätä mun kanssa sänkyyn ellei todella tee seksiä mieli, mutta tämä halu ne kemiat juuri mittaa suhteessa naisen aiempiin kokemuksiin."
Miksi edellisiä suhteita ja silloista käyttäytymistä pitää verrata nykyhetken käyttäytymiseen?
"Ja mitä sitoutuneempaa juttua haluaa, niin sitä reippaampaa pitää kemioiden olla."
Voi olla, mutta ihmiset ovat tässäkin suhteessa erilaisia tapailun alkuvaiheessa. Joillakin kiinnostus toiseen ihmiseen kasvaa pikku hiljaa ja voi olla että tunteet ovat sitten vähän ajan kuluttua voimakkaat. Toiset ihmiset rakastuvat taas silmin nähden nopeasti. Meitä on moneen junaan.
"Kun kemiat ovat vahvat, niin silloin haluaa seksiä heti, jos on kerran joskus aiemminkin halunnut seksiä heti (eli ei siis ole irtojuttua vastaan tms.)."
Niin, ellei ihmisen toimintatapa ole muuttunut, kun ikääkin on tullut lisää. Ja toisaalta joku voi olla kiinnostunut toisesta seksuaalisesti kovastikin, mutta silti haluaa tutustua ihmiseen ensin muulla tavoin.
"Ihastumisia ja rakastumisia en tähän seksuaalikemiakeskusteluun ottaisi mukaan."
Naisena en voi erottaa ihastumista/rakastumista seksuaalikemiasta. - mies30+
-n- kirjoitti:
"Jos nainen ei ole koskaan kenenkään kanssa heti sänkyyn hypännyt, niin tartte munkaan kanssa. Mutta jos on hypännyt, niin silloin tarttee munkin kanssa, jos toivoo vakavampaa/pitkäakaisempaa/sitoutuneempaa suhdetta."
En vetäisi noin suoraa johtopäätöstä kiinnostuksen määrästä sen perusteella, kuinka pian nainen haluaa intiimimpää kanssakäymistä. Ihmisen tapa toimia voi muuttua, kun ikää tulee lisää ja ihminen todennäköisesti kasvaa ja viisastuu... Naisen logiikalla sanoisin, että jos kemioita näyttää olevan, mutta sänkyyn ei heti hypätä, se voi olla ihan hyväkin merkki.
"Tai siis ei tietenkään pidä eikä saa hypätä mun kanssa sänkyyn ellei todella tee seksiä mieli, mutta tämä halu ne kemiat juuri mittaa suhteessa naisen aiempiin kokemuksiin."
Miksi edellisiä suhteita ja silloista käyttäytymistä pitää verrata nykyhetken käyttäytymiseen?
"Ja mitä sitoutuneempaa juttua haluaa, niin sitä reippaampaa pitää kemioiden olla."
Voi olla, mutta ihmiset ovat tässäkin suhteessa erilaisia tapailun alkuvaiheessa. Joillakin kiinnostus toiseen ihmiseen kasvaa pikku hiljaa ja voi olla että tunteet ovat sitten vähän ajan kuluttua voimakkaat. Toiset ihmiset rakastuvat taas silmin nähden nopeasti. Meitä on moneen junaan.
"Kun kemiat ovat vahvat, niin silloin haluaa seksiä heti, jos on kerran joskus aiemminkin halunnut seksiä heti (eli ei siis ole irtojuttua vastaan tms.)."
Niin, ellei ihmisen toimintatapa ole muuttunut, kun ikääkin on tullut lisää. Ja toisaalta joku voi olla kiinnostunut toisesta seksuaalisesti kovastikin, mutta silti haluaa tutustua ihmiseen ensin muulla tavoin.
"Ihastumisia ja rakastumisia en tähän seksuaalikemiakeskusteluun ottaisi mukaan."
Naisena en voi erottaa ihastumista/rakastumista seksuaalikemiasta."Naisen logiikalla sanoisin, että jos kemioita näyttää olevan, mutta sänkyyn ei heti hypätä, se voi olla ihan hyväkin merkki."
Oman logiikkani mukaan tämä on hyvä merkki vain, jos nainen on aina toiminut noin.
"Miksi edellisiä suhteita ja silloista käyttäytymistä pitää verrata nykyhetken käyttäytymiseen?"
Niin, sitoutuneessa yhdennaisen suhteessa kokisin erittäin tärkeäksi, ettei seksuaalikemioissa ole merkittäviä puutteita. Siksi kysyisin itseltäni ja naiselta, olisiko nainen halunnut mut vaikka vain yhdeksi yöksi, jos ei juuri nyt niin ainakin silloin "menneisyydessä". Jos ei olisi halunnut, mutta on halunnut jonkun toisen, ilmeisesti jotenkin erityyppisen miehen, niin tämä kertoisi merkittävä puutteesta mun ja naisen välisissä seksuaalikemioissa. Kevyemmissä kuvioissa, joissa esim. sitoutuminen ei ole mikään oleellinen juttu, ei näillä asioissa ole niin ratkaisevaa painoarvoa. Tuntuuko ymmärrettävältä?
"Niin, ellei ihmisen toimintatapa ole muuttunut, kun ikääkin on tullut lisää. Ja toisaalta joku voi olla kiinnostunut toisesta seksuaalisesti kovastikin, mutta silti haluaa tutustua ihmiseen ensin muulla tavoin"
Miksi seksuaalisesti vapaamielinen (yhden yön juttuja takana yms.) ei haluaisi harrastaa heti seksiä ihmisen kanssa, josta on kovasti seksuaalisesti kiiinnostunut? Makuja on tietysti monenlaisia, mutta mulla ei vaan oikein synkkaa sellaisen ihmisen kanssa, joka kiristää vannettaan vuosi vuodelta - löystäähän sitä pitäisi iän karttuessa. Ainakin pitäisi kertoa hyvä peruste toimintatapojen muuttamiselle; ehkä jokin paha virhe tai kertakaikkinen epäonnistuminen aiemman toimintatavan kanssa.
"Naisena en voi erottaa ihastumista/rakastumista seksuaalikemiasta."
Luulen että jotkut naiset voivat "ihastua" seksikkääseen kusipäähän mutta eivät silloin ihastu. Jotkut kutsuvat jo puhdasta himoakin rakkaudeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772588On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682523Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742433Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051769Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve121283Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271277Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r81069Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065