http://wwnet.fi/users/veijone/
kuvia
VIIMEINEN VUOSIVIIKKO ALKAA TEMPPELIN RAKENTAMISEN ALOITTAMISELLA
Daniel12.jpg on päivitetty. Siinä oli jo sana temppeli viimeisen vuosiviikon alkaessa, mutta temppelin rakentaminen - jos se kerran tulee - on vuonna 2010. Saapa nähdä mikä alkaa 16. 3. 2010, mutta vuosiviikon katsoisin loppuvan vasta syys-lokakuussa 2017. Seurakunnan ylösotto on 1335 päivää ennen vuosiviikon päättymistä Messiaan näkyvään paluuseen. Niilo Paasivirta voi taas päivittää sekuntikellonsa montako sekuntia mihinkin tuloon. Tosin aivan sekunnilleen aikoja ei etukäteen voida tietää, mutta tavattoman helpoksi menee lopun profetian loppu, jos kerran temppeli rakennetaan!
Jos kerran Temppeli rakennetaan
29
1056
Vastaukset
- KK
juttuja temppelin valmiista osista, joista pian kootaan tuo temppeli.
Juttu taitaakin olla niin, että ne temppelin pylväät ja elementit ovat uskossa olevat Herran omat.
Ilmestyskirja 11 luvun temppeli ainakin on seurakunta, jota mitataan koetuksilla, joista luku 11 kertoo.- SamiA
”Ilmestyskirja 11 luvun temppeli ainakin on seurakunta”
No eipä taida olla.
Kyse on kolmannesta Jerusalemin temppelistä.
Kristus ei asu käsintehdyssä temppelissä, vaan Kristuksen ruumin (seurakunnan) jäsenet koostuvat ihmisistä.
Säkkipukuiset todistajat eivät myöskään symboloi seurakuntaa, koska säkkipukuiset seisovat Maan Herran edessä. He seisovat siis kolmannessa taivaassa tällä hetkellä. Kun he aloittavat tehtävänsä, niin he tulevat alas taivaasta.
- .
Kukas se kirjoitti näin 30. 10. 2005:
"Sitä seuraavan viimeisen vuosiviikon Antikristus tunnetulla tavalla puolittaa, mutta meille olennaisinta on seurakunnan ylösotto 45 päivää Antikristuksen ilmestymisen jälkeen. Mariginaalia sille ei tällä tietoa löydy kuin noin kolme vuorokautta välillä 25. - 28. 10. 2007.
Näin siis Harri Veijonen, josta seuraavat profeetat eivät vielä ole nähneet ensimmäistäkään Antikristuksen tuloa! Harri Veijonen, YLIVOIMAISESTI maailman paras profeetta. Sana YLIVOIMAISESTI niin suurella kuin toiseksi parhaaseenkin eroa on. Ja sitä on PALJON!
Harri Veijonen 1972 09/11 - 2005 10/06
Maailman YLIVOIMAISESTI paras profeetta
täyttäessään 50 vuotta ja 9 kuukautta 8. 10. 2005."
Kätevä tuo hakutoiminto.- Profeettojen tarkkai
5. Moos. 18:2: Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.
- mathes
temppeli on rakennettu jo 691 jKr. Se kantaa nimeä Kipat Hasela eli Dome of the Rock. Suomeksi se on Kalliomoskeija, mutta oikeat moskeijat eivät ole tuon muotoisia.
Juutalaiset orjat rakensivat sen omaksi "temppelikseen", vaikka Jeesus rakensi temppelin uusiksi jo n. 30 jKr.- KK
On Jumalan Temppeli. Se ei ole ihmiskäsin tehty kuten Herran temppelit ja Jeerusaleminkin kaikki temppelit.
Jumala ei asu käsin tehdyssä temppelissä. Raamattu ei tunne yhtään ihmiskäsin tehtyä Jumalan Temppeliä.
- tultua näemme
melko selkeästi Jeesuksen paluun läheisyyden.
- Odotetaan tapahtum
Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen haastattelu, mutta eräs asia pisti erikoisesti mieleeni:
Hän sanoi, että temppeli on jo rakennettu. Se on osina ympäri maailmaa ja kuljetetaan Israeliin käskyn tultua jossa se kootaan entiseen kukoistukseensa... Onko totta? Enpä tiedä, mutta jos näin on, Juutalaisilla on suunitelmat valmiina sen rakentamiseen. On vain yksi este. Al Aksa moskeija pitää entii tuhota.- KK
"Temppeli on osina ympäri maailmaa". Ja käskyn (Nouskaa tänne ylös) kuuluessa se kootaan oikaksi Jumalan teppeliksi, joka ei ole mikään ihmiskäsin tehty teollinen tuote.
- Westsider
KK kirjoitti:
"Temppeli on osina ympäri maailmaa". Ja käskyn (Nouskaa tänne ylös) kuuluessa se kootaan oikaksi Jumalan teppeliksi, joka ei ole mikään ihmiskäsin tehty teollinen tuote.
Tule Herra Jeesus
- KK
Westsider kirjoitti:
Tule Herra Jeesus
että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" (1. Kor. 3:16)
- rtkk
Eivät tarvitse purkaa moskeijoitakaan!
- Filadelfi
Ilm.11, mainittu temmppeli rakennetaan, sillä siinä on jatko; mutta ulkopuolella oleva esikartano annetaan pakanakansoille, jotka tallaavat pyhää kaupunkia 42 kk.
Dan.12:11, siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva 1290 pv. Ja tältä otettiin pois jokapäiväinen uhri, ja hänen pyhäkkönsä paikka kukistettiin, Dan.8:11.
Ja hän tekee liiton raskaaksi monille, 1v. viikon ajaksi, ja 1/2 v. viikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä, Dan.9:27.
Paavali kertoo; tuo vastustaja korottaa itsensä yli kaiken, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala, 2Tess.2:4.
Jeesus puhuu samasta; kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa- joka tämän lukee, se tarkatkoon- silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoon vuorille...Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella... silloin on oleva suuri ahdistus... ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään, Matt.24:15-22.
Israel ahdistuksessa paossa 1/2v. viikon, Ilm.12 mukaan. (vert.Jordanin puolella Dan.11:41).- Harri Veijonen
TEMPPELIN RAKENTAMISEN AIKATAULU
This gives us the very date the Temple will be completed. Tämä antaa meille päivämäärän milloin temppeli valmistuu. From the beginning till the cleansing of the Temple will be 2,550 days. Alusta asti puhdistuksiin temppelin on 2550 päivää. If we take the 2,550 days and subtract it from the 2,300 days which was the total # of days from the time the sacrifices began till the temple is cleansed, Daniel 8:13, we come up with 250 days. Jos otamme 2550 päivää ja vähennämme siitä 2300 päivää, joka oli yhteensä # päivien ajan uhraukset alkoi asti temppeli on puhdistettava, Daniel 8:13, saamme aikaan 250 päivää. This tells us that 250 days later the Temple will have been built and the regular sacrifices will have started! Tämä kertoo, että 250 päivää myöhemmin temppeli on rakennettu ja säännöllisesti uhrauksia on alkanut! Vertaa unveilingthebride (suomennettu). ennaltatieto.htm sivu yritti jo kertoa miten mm. 2300 päivää oli vuosia historiassa ja näin se olisi jälleen päiviä meidän ajassamme.
Mahdollisesti temppelin rakentamisen aloittaminen tarkentaa meille Messiaan näkyvän paluun hetkeä seitsemän vuotta myöhemmin. Odotan temppelin rakentamisen alkavan syys-lokakuussa 2010 ja tämän mukaan temppeli valmistuisi 250 päivässä. HV http://wwnet.fi/users/veijone/ - KK
Harri Veijonen kirjoitti:
TEMPPELIN RAKENTAMISEN AIKATAULU
This gives us the very date the Temple will be completed. Tämä antaa meille päivämäärän milloin temppeli valmistuu. From the beginning till the cleansing of the Temple will be 2,550 days. Alusta asti puhdistuksiin temppelin on 2550 päivää. If we take the 2,550 days and subtract it from the 2,300 days which was the total # of days from the time the sacrifices began till the temple is cleansed, Daniel 8:13, we come up with 250 days. Jos otamme 2550 päivää ja vähennämme siitä 2300 päivää, joka oli yhteensä # päivien ajan uhraukset alkoi asti temppeli on puhdistettava, Daniel 8:13, saamme aikaan 250 päivää. This tells us that 250 days later the Temple will have been built and the regular sacrifices will have started! Tämä kertoo, että 250 päivää myöhemmin temppeli on rakennettu ja säännöllisesti uhrauksia on alkanut! Vertaa unveilingthebride (suomennettu). ennaltatieto.htm sivu yritti jo kertoa miten mm. 2300 päivää oli vuosia historiassa ja näin se olisi jälleen päiviä meidän ajassamme.
Mahdollisesti temppelin rakentamisen aloittaminen tarkentaa meille Messiaan näkyvän paluun hetkeä seitsemän vuotta myöhemmin. Odotan temppelin rakentamisen alkavan syys-lokakuussa 2010 ja tämän mukaan temppeli valmistuisi 250 päivässä. HV http://wwnet.fi/users/veijone/Minä väitän, että sitä ei rakenneta, ei tänä vuonna, eikä koskaan
- Profeettojen tarkkai
Harri Veijonen kirjoitti:
TEMPPELIN RAKENTAMISEN AIKATAULU
This gives us the very date the Temple will be completed. Tämä antaa meille päivämäärän milloin temppeli valmistuu. From the beginning till the cleansing of the Temple will be 2,550 days. Alusta asti puhdistuksiin temppelin on 2550 päivää. If we take the 2,550 days and subtract it from the 2,300 days which was the total # of days from the time the sacrifices began till the temple is cleansed, Daniel 8:13, we come up with 250 days. Jos otamme 2550 päivää ja vähennämme siitä 2300 päivää, joka oli yhteensä # päivien ajan uhraukset alkoi asti temppeli on puhdistettava, Daniel 8:13, saamme aikaan 250 päivää. This tells us that 250 days later the Temple will have been built and the regular sacrifices will have started! Tämä kertoo, että 250 päivää myöhemmin temppeli on rakennettu ja säännöllisesti uhrauksia on alkanut! Vertaa unveilingthebride (suomennettu). ennaltatieto.htm sivu yritti jo kertoa miten mm. 2300 päivää oli vuosia historiassa ja näin se olisi jälleen päiviä meidän ajassamme.
Mahdollisesti temppelin rakentamisen aloittaminen tarkentaa meille Messiaan näkyvän paluun hetkeä seitsemän vuotta myöhemmin. Odotan temppelin rakentamisen alkavan syys-lokakuussa 2010 ja tämän mukaan temppeli valmistuisi 250 päivässä. HV http://wwnet.fi/users/veijone/Mutta mitenkäs kun toinenkin erehtymättömän ja luotettavan tuntuinen profeetta on sanonut, että Kolmannen temppelin rakennustyöt alkavat jo ensi viikolla! 16.3. siis. Ei kai vain nyt jompi kumpi ole valehteleva valeprofeetta ja kyykäärmeen sikiö!? Eihän nyt mitenkään näin voisi olla!
- Harri Veijonen
Profeettojen tarkkai kirjoitti:
Mutta mitenkäs kun toinenkin erehtymättömän ja luotettavan tuntuinen profeetta on sanonut, että Kolmannen temppelin rakennustyöt alkavat jo ensi viikolla! 16.3. siis. Ei kai vain nyt jompi kumpi ole valehteleva valeprofeetta ja kyykäärmeen sikiö!? Eihän nyt mitenkään näin voisi olla!
seuraavaa:
Jerusalemin Juutalainen Rabbinaatti on jo ilmoittanut, että suunnitelmat juutalaisen temppelin jälleenrakentamiseksi esitetään Israelin valtiolle ja juutalaiselle kansalle maaliskuun 16. päivänä 2010. - Profeettojen tarkkai
Harri Veijonen kirjoitti:
seuraavaa:
Jerusalemin Juutalainen Rabbinaatti on jo ilmoittanut, että suunnitelmat juutalaisen temppelin jälleenrakentamiseksi esitetään Israelin valtiolle ja juutalaiselle kansalle maaliskuun 16. päivänä 2010.Eli väität tuon toisen profeetan siis olevan valehteleva kyykäärmeen sikiö.
- Harri Veijonen
Harri Veijonen kirjoitti:
seuraavaa:
Jerusalemin Juutalainen Rabbinaatti on jo ilmoittanut, että suunnitelmat juutalaisen temppelin jälleenrakentamiseksi esitetään Israelin valtiolle ja juutalaiselle kansalle maaliskuun 16. päivänä 2010.LÄHES SAMOIN AJATTELEVA
Osoitteessa http://heavenawaits.wordpress.com/jewish-prophecies-over-jerusalem/ uskotaan viimeisen vuosiviikon alkavan 25. maaliskuuta. Pääsiäinen alkaa 30. 3. ja silloin Jerusalemiin on kutsuttu miljoona juutalaista nauttimaan uhrilampaasta, temppelin alttari on jo valmis. Katson edelleen, että itse temppeliä ei vielä ole aloitettu rakentaa. - KK
On annettu pakanakansoille, jotka tallaavat pyhää kaupunkia (Seurakuntaa) 3 ja puoli vuotta.
Tempaukseen saakka. - Jeesus mua rakastaa
Profeettojen tarkkai kirjoitti:
Mutta mitenkäs kun toinenkin erehtymättömän ja luotettavan tuntuinen profeetta on sanonut, että Kolmannen temppelin rakennustyöt alkavat jo ensi viikolla! 16.3. siis. Ei kai vain nyt jompi kumpi ole valehteleva valeprofeetta ja kyykäärmeen sikiö!? Eihän nyt mitenkään näin voisi olla!
Toivon, jotta jäisi sillälailla Isän ja minun asiaksi kohdata Jeesus Jerusalemissa, eikä turhia rakennustoimia, siksi se nyt niin levotonta. Rukoilen myös ufo mainoksissa helpompaa ja mukavampaa matkaa, sinne Jeesuksen ................................. Isä meidän, ota perheemme tämän Jeesus Kristus Nasaretilaisen Nimessä: "Jumalan huolenpitoa" "Taivasten Valtakunta on tullut"
- samaa mieltä?
Vieläkö sinä esität, että Gorbatshov on Antikristus? Luin joskus vuonna -98 sinun verkkosivuasi ja muistelen, että olit vahvasti sitä mieltä siihen aikaan.
- rtkk
Onko teillä katkennut filmi lähes 2000 vuotta ja jatkunut sitten!
Oikeampi selitys on Tohtori Uuras Saarnivaaralla. Hänen laskelmien mukaan 70 vuosiviikkoa päättyi 33/34 jKrs, jolloin uhrit menettivät voimansa ja väri ei muuttunut enää jossakin Jumalan palvelus välineessä. - rtkk
Ilmeisesti Jerusalemin temppelin paikka on toinen kuin Kalliomoskeijan ja voisivat rakentaa vaikka heti Uuden Temppelin!
- Filadelfi
Moskeijan pohjoispuolla ilmeinen rakennuspaikka, ja temppelin esipiha on eteläpuolella, eli Kalliomoskeija on tulevan temppelin pakanain esipiha. Jolloin astuu voimaan taas erottava väliseinä (vihollisuus)rakentamalla muuri, Ef.2:14.
- Loppu tulee !!!
Päivitys:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8807833
TIISTAI 16.03.10
1. HURVAN SYNAGOGA Jerusalemin vanhankaupungin juutalaiskorttelissa avattiin eilen...
http://israelupdate.achlak.net/.
-----------------------------------------
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8807833
URGENT 29.1.2010 20:44
"Israel Today välitti 30.11.2009 uutisen Temppelin rakentamisesta perustuen 1700-luvulla eläneen rabbi Vilna Gaonin profetiaan.
Rakennetaanko Kolmas Temppeli ensi vuonna?
Vuosisatoja vanhan rabbiinisen profetian mukaan, joka näyttää käyvän toteen, Israel aloittaa maaliskuun 16. päivänä 2010 Kolmannen Temppelin rakentamisen Jerusalemissa.
Kahdeksannellatoista vuosisadalla Vilna Gaon, kunnioitettu rabbiininen auktoriteetti, profetoi, että Hurvan synagoga Jerusalemissa, joka rakennettiin hänen aikanaan, hävitettäisiin ja jälleenrakennettaisiin kaksi kertaa ja että kun Hurva olisi valmistunut kolmannen kerran, Kolmannen Temppelin rakentaminen alkaisi.
Hurvan synagoga tuhottiin ensimmäisen kerran kohta ensimmäisen rakentamisen jälkeen, kun lainoja takaisin vaativat muslimit repivät sen maan tasalle. Synagoga rakennettiin uudelleen sata vuotta myöhemmin ja siitä tuli tärkein juutalainen palvontapaikka pyhällä maalla vain tullakseen räjäytetyksi kappaleiksi jordanialaisten joukkojen toimesta Israelin itsenäisyyssodassa vuonna 1948.
Vuonna 2001 Israel lopulta päätti jälleenrakentaa muistomerkin, joka nyt seisoo Jerusalemin vanhan kaupungin juutalaiskorttelin keskustassa. Rakennus on määrä valmistua ja Hurvan synagoga vihkiä kolmannen kerran maaliskuun 15. päivänä ensi vuonna."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7073209- Harri Veijonen
TEMPPELI 250 PÄIVÄSSÄ - EI KANNATUSTA SUOMESSA
Ihmisprofetiat tulee alistaa seurakunnan arvosteltaviksi, mutta Jumalan profetian selitystä tulee uskaltaa asiaan perehtyneen julistaa, vaikka yksikään ei olisi sisällöstä samaa mieltä. Erityisesti minua kiinnostaa, kuka ensimmäiseksi ehtii kirjoittamaan, että onhan tuo Harri Veijonen oikeassa siinäkin, että uusi juutalaistemppeli tulee ja sen rakentamisen aloittaminen alkaa viimeisen vuosiviikon.
Toistaiseksi en ole havainnut tukea viimeisimmille ajatuksilleni Suomessa edes kirkkoihin kuulumattomien seurakunnassa. Turussa Weijo Lindroos ei ole lopun profetiaa oppinut juuri muuta kuin että Isä yksin tietää milloin Jeesus tulee, vaikka Isä yksin tietääkin liittyy maailmanloppuun eikä Herran paluuseen. Osmo Pöysti Kurussa kirjoittaa viimeisimmässä artikkelissaan siihen tapaan kuin uutta juutalaistemppeliä ei tulisikaan ja viimeisin arvionsa Herran paluusta oli 2000 vuotta ristiinnaulitsemisesta, noin 2028, johon vuosilukuun Leo Melleriläisetkin ovat mieltyneet.
ULKOMAILLA AJATELLAAN PAREMMIN
Minä olen saanut paljon apuja ulkomailta, viimeksi tästä kirjoituksesta Onko 7 v vihan aika alkanut?. Se (englanniksi) puhuu temppelin valmistuvan 250 päivässä ja siitä loppuun olevan 2300 päivää. Katsotaanpa löytyykö tuota oikeana pitämääni ajatusta muualta ulkomailta.
Haku Googlesta antaa listauksen ei vain yhden vaan useampiakin sivuja, joissa kussakin 10 linkkiä aihetta käsitteleviin artikkeleihin englanniksi. Aika näyttää olemmeko oikeassa, mutta jos ja kun temppeli rakennetaan sen rakentaminen on tiedetty iät ja ajat juuri siihen ajankohtaan ja että rakentamisen aloittamisesta on vain 7 vuotta Herran näkyvään paluuseen. HV helatorstaina 2010
http://wwnet.fi/users/veijone/ - tuhat ja yksi

http://wwnet.fi/users/veijone/Ovat peräjälkeä 2028 saakka , ja sen jälkeen kaikki nuo ennustukset kaatuvat harhauskoina , niin rajua on ollut noitten vuosilukujen keksiminen jottei millään ole ollut mitään määrää.
Veijonen ja Melleri ovat mieltyneet niistä kaikkiin harhassaan-.
Ainosataan yhteen asiaan uskon josta kerroit ja se oli kertomus joutuessasi poliisiputkaan,
Ja kun et tiennyt mikä näppi seinällä oli -
Katselit tuota nappia ja huomasit jotta sen viereen oli raaputettu sanat ; "Juoksuta sikaa!"
Päätit kokeilla nappia ja mitään ei tapahtunut et keksinyt mikä tuo nappi on ?
Vaan hetken kuluttua luukku avautui ja kuuluii kohtelias ääni ( ketään ei näkynyt) "tarvitsetteko jotain?"
Niin silloin valkeni nappulan tarkoitus ja merkitys!
Miksi et kuuntele muissakin asioissa mitä järjen ääni sanoo, sama koskee myöskin Leo Melleriä hänen pitäisi pysähtyä kuuntelemaan mitä viisaus maailmassa kertoo se ei välttämättä huuda torien kulmissa , sitä voi joutua joskus etsimäänkin ja se ei ole sidottu inhimilliseen viisauteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412470Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864