"Tilitietojen rajoittaminen vain asiakkaan oman Osuuspankin käyttöön ei valitettavasi ole teknisesti mahdollista OP-Pohjola-ryhmässä." Näin vastasi Osuuspankkien lakiasiainyksikkö.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä hankalaa tilannetta, jossa tilitietosi ja kaikki tietosi pankkiasiointiin ovat
käytössä joka paikkakunnalla missä OP-pankki sattuu toimimaan. Kummallista, että oma osuuspankki ei voi rajoittaa asiointia vain tiettyyn pankkiin. Lisäksi puhelinpankki pääsee kaikkiin tileihisi käsiksi.
Tästä syystä en ole osuuspankin asiakas enkä vastaavien isojen pankkiryhmien asiakas. En halua, että pienellä paikkakunnalla asioista puhutaan ja se pankkisalaisuus tuntuu olevan menneen talven heiniä ainakin osuuspankeissa. Itse nuorena olin osuuspankin asiakas ja tärkeintä lainan saamisessa oli ja on tänäänkin kenen sukuun tai tuttavapiiriin satut kuulumaan. Osuuspankki on jyväjemmaripankki vaikka kuinka yrittää puolustella palkansaajan pankkina toimimista. Luottamus ja tilitietojen luotettavuus sekä niin luotettava säilytys on ensiarvoisen tärkeää. Minulle se on tärkeämpää kuin palvelumaksut! Nykyisessä pankissa maksan huomattavasti enemmän palvelumaksuja eli 10e per kk, mutta onpa asiatkin vain muutamassa konttorissa eikä pitkin maita ja mantuja. Suuri ei ole aina kaunista ja vakuutuksetkin siirrän Pohjolasta muuanne! Luulisi tietoteknisesti olevan helppo rajoittaa näitä palveluita, mutta ei ole tahtoa ja ihmiset ovat liian hyväuskoisia. Mene osuuspankkiin pienellä paikkakunnalla ja taatusti tiedetään kuka istuu lainatiskillä tai sijoitustiskillä!!!
Osuuspankin vastaus - hämmästy, näin muillakin!
10
3908
Vastaukset
- 12+3=
konttorissa.Minä hoidin Helsingin konttorissa lainahakemukset ja muut ja sain lainan vaikka asun Lapissa pikku paikkakunnalla.Ei ole pakko asioida nykyisin vain kotipaikkakunnalla edes lainojen takia ja lainat saa netin kauttakin ilman konttorissa käyntiä kaikissa pankeissa.
- puhelulla
Rahasi - ovatko ne turvassa osuuspankissa?
Yhdessä osuuspankin pikkukonttorissa vanhuksen rahat nosti miniä, vanhus soitti joitakin kertoja osuuspankin konttoriin, että joku tulee hakemaan rahaa, mitään kirjallista valtakirjaa ei vaadittu, vaikka tilin tyhjentäminen jatkui yli 20 vuotta. Tämä vanhus ei ollut koskaan itse käynyt pankissa. Olivat 'tunteneet' soittajan äänen, jota ei sitten enää tarvittu, vaan rahat sai nostaa ilman muuta.
Pankinjohtaja oli hyvä tuttu, ja tämä tililtä nostaja oli iso asiakas, jolla suuret lainat.- örkki3
tämä siinä lehmipankin touhussa onkin ihmeellistä.ryhmä on yhtäkkiä päättänyt, että asiakkaan tiedot ovat kaikkien ossuuskassojen näkyvillä. Sen sijaan jos kerran ossuuskassat kilpailevat keskenään, et kyllä parhaita talletustarjoustietoja tai lainatietoja saa toiesta osuuskassasta. täyttä kuluttajien huikaista. jaa poonukista päättävät osuusskassat kuinka haluavavat. täysin huikausta.
- 10 €/kk,,,?
"En halua, että pienellä paikkakunnalla asioista puhutaan"
eivät he muuten voi katsoa tilitietojasi, ellet sinä sitä itse pyydä,
aivan samoin he näkevät kaikissa muissakin pankeissa, jos paikkakunnallasi käyt.
Jos et käy paikkakuntasi op, käyt vieraalla paikkakunnalla ja käytät nettiä,
eivät todella tiedä tilitietojasi.
Toiseksi, jos olet menettänyt luottotiedot, sen näkevät kaikki kaikissa pankeissa, aina kun teet ásioita joissa automaattisesti tulee luottotiedot esiin.
-------------
"Nykyisessä pankissa maksan huomattavasti enemmän palvelumaksuja eli 10e per kk,"
en kyllä tiedä pankkia jossa voisi olla "tuntematon" ja jossa perittäisiin palvelumaksuja..???
S-pankissa on helpoin olla tuntematon, varsinkin pienellä paikkakunnalla, sillä he eivät todella näe yhtään tilejäsi, eivät silloinkaan kun käytät, kaikki menee vain kun annat korttisi, ei mikään sivu aukea.
ja S-PANKISSA ei ole palvelumaksuja. - että vaivauduinkin..
Sulla on todellisuudentaju aika pahasti häiriintynyt. En viitsi puuttua edes kaikkiin harhoihisi, mutta tässä ihan joitain:
>tärkeintä lainan saamisessa oli ja on tänäänkin kenen sukuun tai tuttavapiiriin satut kuulumaan
OP pankki on Suomen suurin antolainaaja mm. asuntolainasektorilla, jos tuo mitä sanoit pitäisi paikkansa, olisi tässä maassa aika laajat "tuttavapiirit", eikö niin.
>Osuuspankki on jyväjemmaripankki vaikka kuinka yrittää puolustella palkansaajan pankkina toimimista
OP on Suomen suurin finanssitalo ja miljoonien suomalaisten palkkapankki. Toisaalta maanviljelijöiden rahaa ja omaisuutta on hajautettu moniin muihinkin pankkeihin kuin OP pankkiin.- örkki2
äläpä sinä maitotili-op:lainen viiti tänne kirjotella. onko niin huono ittetunto
- lyllerö.....
Jyväjemmareilla taitaa olla suurimmat varat, sillä OP-pohjola-ryhmä taitaa olla Suomen suurin varainhoitaja ja Private banking -palvelut ovat tutkitusti suomen parhaimmat.
Eikös se enemmän helpota asioiden hoitoa osuuspankissa, jos pankkiasioitaan voi jatkossa hoitaa mistä tahansa konttorista? Pienillä paikkakunnilla taitaa joka pankissa olla sama ongelma kun "kaikki tuntevat kaikki".. ei se pelkästään op:n ongelma ole.
Loogista on myös se, että puhelinpalvelu näkee kaikissa osuuspankeissa olevat tilit. Mikä se sellainen puhelinpalvelu olisi, että jos sieltä vastattaisiin, että "valitettavasti en voi nyt sinua palvella, koska sinun palvelusi ovat Keski-Suomen Osuuspankissa. Ole yhteydessä omaan konttoriisi."?? - pweölf,
lyllerö..... kirjoitti:
Jyväjemmareilla taitaa olla suurimmat varat, sillä OP-pohjola-ryhmä taitaa olla Suomen suurin varainhoitaja ja Private banking -palvelut ovat tutkitusti suomen parhaimmat.
Eikös se enemmän helpota asioiden hoitoa osuuspankissa, jos pankkiasioitaan voi jatkossa hoitaa mistä tahansa konttorista? Pienillä paikkakunnilla taitaa joka pankissa olla sama ongelma kun "kaikki tuntevat kaikki".. ei se pelkästään op:n ongelma ole.
Loogista on myös se, että puhelinpalvelu näkee kaikissa osuuspankeissa olevat tilit. Mikä se sellainen puhelinpalvelu olisi, että jos sieltä vastattaisiin, että "valitettavasti en voi nyt sinua palvella, koska sinun palvelusi ovat Keski-Suomen Osuuspankissa. Ole yhteydessä omaan konttoriisi."??op-järjestö rikkoo kilapilulainsaadäntöä, kun ei mahdollista osuuspankkien välistä kilapilua. Missä viipyy kilpailuvirasto?
Asiakkailta viety satoja miljoonia ja sitten annetaan muutama tai muutama kymmentä euroa jalosti takaisin asiakkialle! Onhan touhua 2011-luvun suomessa. mutta kyllä kepun ja op:n asiat vielä selviää. - Tiaroks Vaan
pweölf, kirjoitti:
op-järjestö rikkoo kilapilulainsaadäntöä, kun ei mahdollista osuuspankkien välistä kilapilua. Missä viipyy kilpailuvirasto?
Asiakkailta viety satoja miljoonia ja sitten annetaan muutama tai muutama kymmentä euroa jalosti takaisin asiakkialle! Onhan touhua 2011-luvun suomessa. mutta kyllä kepun ja op:n asiat vielä selviää.Kun OP:t ovat myös vastuussa toistensa veloista.
Samassa kasassa kaikki rahat. - minä vaan
pweölf, kirjoitti:
op-järjestö rikkoo kilapilulainsaadäntöä, kun ei mahdollista osuuspankkien välistä kilapilua. Missä viipyy kilpailuvirasto?
Asiakkailta viety satoja miljoonia ja sitten annetaan muutama tai muutama kymmentä euroa jalosti takaisin asiakkialle! Onhan touhua 2011-luvun suomessa. mutta kyllä kepun ja op:n asiat vielä selviää....että miksi täällä tuntuu olevan muotia haukkua yhtä pankkiryhmää, joka kuitenkin viime pankkikriisissä oli ainoa omillaan (=ilman tukia) hengissä säilynyt pankki. Teksteistä on helppo päätellä, että mollaajat ovat varattomia, kateellisia, stadiin savon sydänmailta muuttaneita ja ainoastaan jonkun kaverin kaverin mielikuvan perusteella näkemyksensä muodostaneita. Tietysti kokemuksia pankista onkin vaikeata saada, jos sattuu vielä omistamaan pitkän maksuhäiriörekisterin ja pikavipeistäkin on taas kertynyt rästejä. Johonkihan sitä pitää omaa mielipahaansa ja taloudellisen epäonnistumisen paineita purkaa.
Minusta ainakin olisi huomattavan paljon antoisempaa lukea POSITIIVISIA kokemuksia ja faktoja pankeista (siis muistakin kuin OP:sta) kuin tätä jatkuvaa pankin mollaamista. Itsekin vaihtaisin raha-asioitteni hoidon OP:sta pois heti, kun löytyisi paremman ja kokonaisedullisemman palvelun tarjoava pankki!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192146Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi402045Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä181920Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461357- 731297
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46863Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56772Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32678- 50676