kertoa ja julistaa Hänestä, Jeesuksesta Kristuksesta, jolla on avaimet iankaikkiseen elämään.
Kaikilla uskovaisilla on avaimet
56
413
Vastaukset
Turha on veeällien leikkiä Jumalaa oman sielunsa iäisyyskohtalon kustannuksella.
- lisätietoja
Niillä on taivaan valtakunnan avaimet.
Ja muuallekkin, vaikka minne. kertoa ja julistaa Hänestä, Jeesuksesta Kristuksesta, jolla on avaimet iankaikkiseen elämään.** Amen.
Mutta sitomisen avain jäi niille 11 opetuslapsille, niitä ei riittänyt edes Jumalalle, sillä Jeesuksella on kaikki valta.jätti vallan antaa syntejä anteeksi omilleen. Jeesus myös asuu omissa lapsissaan ja vaikuttaa. Sinä et sitä voi myötää, vaikka Raamatusta jo annoin kohdankin.
Mutta toinenkin kohta:
Matt.18:17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.weha kirjoitti:
jätti vallan antaa syntejä anteeksi omilleen. Jeesus myös asuu omissa lapsissaan ja vaikuttaa. Sinä et sitä voi myötää, vaikka Raamatusta jo annoin kohdankin.
Mutta toinenkin kohta:
Matt.18:17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.Lähde käymään vaikka uimahallissa.
- Voe,voe
weha kirjoitti:
jätti vallan antaa syntejä anteeksi omilleen. Jeesus myös asuu omissa lapsissaan ja vaikuttaa. Sinä et sitä voi myötää, vaikka Raamatusta jo annoin kohdankin.
Mutta toinenkin kohta:
Matt.18:17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.olis paljonkin sanottavaa noihin "päästöihin", kun tulkitset niitä nähtävästi vääristellen omalla tavallasi.
Mutta kun sulle pitäis väntää rautalangasta niin en viitsi! - acimlai nen
weha kirjoitti:
jätti vallan antaa syntejä anteeksi omilleen. Jeesus myös asuu omissa lapsissaan ja vaikuttaa. Sinä et sitä voi myötää, vaikka Raamatusta jo annoin kohdankin.
Mutta toinenkin kohta:
Matt.18:17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa...jolla joku on "Jeesuksen oma"? Niitä, joille Raamatun mukaan Jeesus jätti avaimet, oli Jeesus itse henkilökohtaisesti kouluttanut, ehkäpä vuosien ajan.
Miksi esim. sinulla olisi nämä samat avaimet jos et ole edes Jeesusta koskaan nähnytkään? Vai oletko ehkä sittenkin?
Jos minä luen vaikka Aku Ankasta että Aku lupaa veljenpojilleen jotain niin eihän minusta tule automaatisesti Aku Ankan veljenpoikaa eikä minulla ole sitä mitä lehdessä veljenpojille luvattiin vaikka joku sivusta tulisi ja väittäisi että kyllä sinä nyt vain olet Aku Ankan veljenpoika kun uskolla tämän sukulaisuussuhteen omistat ja sinulla on sama valta tai ominaisuus tai oikeus mikä Tupulla, Hupulla ja Lupullakin on.
On olemassa ihmisiä joilla on henkilökohtainen yhteys Jeesukseen (joka on elävä ja todellinen tänäkin päivänä) ja on olemassa ainakin yksi ihminen maapallolla joka vakavissaan väittää olleensa Jeesuksen opetuslapsi (Tuomas) 2000 vuotta sitten ja muistavansa asioita tuosta aikaisemmasta elämästään. Oletko sinäkin ehkä sellainen? - Sectori
weha kirjoitti:
jätti vallan antaa syntejä anteeksi omilleen. Jeesus myös asuu omissa lapsissaan ja vaikuttaa. Sinä et sitä voi myötää, vaikka Raamatusta jo annoin kohdankin.
Mutta toinenkin kohta:
Matt.18:17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.Hyvä että otit esiin Mattekuksen evankeliumin. Tapasi mukaan otit vain omaan korvasyyhyysi sopivat, srk:n aiempaa toimintaa suojelevat jakeet (Hoitokokoukset olivat siunauksellisia, siitä srk pitää edelleen kiinni).
Laitan kuitenkin s a m a n Matteuksen evankeliumin loppuosasta Jeesuksen vertauksen. Siinä kerrotaan, miten käy sille, joka vaatii toiselta, ja pidättää toiselta vertauskuvallisen oikeuden uskoa vapasti, ennenkuin on maksanut kanssapalvelijalleen:
23. Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
24. Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.
25. Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi.
26. Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki'.
27. Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.
28. Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'.
29. Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle'.
30. Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
31. Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
32. Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
33. eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
34. Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
Tämä on niin selvää tekstiä, että en tiedä, kuka tämän jälkeen enää haluaa puhua sitomisesta mitään. Weha, ymmärrätkö sinä tämän vertauksen sisällön, kuinka vakavaa puhetta se on?
Jos lähimmäiselle tehdään jotakin, ainoa keino on voittaa se rakkaudella. Rakkaus on suurin, ja sitominen rakkaudessa on käytännössä ihmiselle mahdotonta. En edes oikein ymmärrä, mikä sitomisen tarkoitus on. Voitko kertoa, weha, miten sitominen edistää jonkun lähimmäisesi taivaaseen pääsyä. Vai onko tarkoituksena nostaa rimaa taivasten valtakunaan niin korkealle, etteivät kaikki sinne pääsisi? Minä kun luulin, että Jeesus kuoli kaikkien puolesta, ja tie olisi niin yksikertainen kulkea, ettei siitä tyhmäkään eksy. Pitääkö sitä tietä sitomalla vaikeuttaa jonkun ihmisen osalta? Voe,voe kirjoitti:
olis paljonkin sanottavaa noihin "päästöihin", kun tulkitset niitä nähtävästi vääristellen omalla tavallasi.
Mutta kun sulle pitäis väntää rautalangasta niin en viitsi!1.kor.5:18. Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
21. Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa.acimlai nen kirjoitti:
..jolla joku on "Jeesuksen oma"? Niitä, joille Raamatun mukaan Jeesus jätti avaimet, oli Jeesus itse henkilökohtaisesti kouluttanut, ehkäpä vuosien ajan.
Miksi esim. sinulla olisi nämä samat avaimet jos et ole edes Jeesusta koskaan nähnytkään? Vai oletko ehkä sittenkin?
Jos minä luen vaikka Aku Ankasta että Aku lupaa veljenpojilleen jotain niin eihän minusta tule automaatisesti Aku Ankan veljenpoikaa eikä minulla ole sitä mitä lehdessä veljenpojille luvattiin vaikka joku sivusta tulisi ja väittäisi että kyllä sinä nyt vain olet Aku Ankan veljenpoika kun uskolla tämän sukulaisuussuhteen omistat ja sinulla on sama valta tai ominaisuus tai oikeus mikä Tupulla, Hupulla ja Lupullakin on.
On olemassa ihmisiä joilla on henkilökohtainen yhteys Jeesukseen (joka on elävä ja todellinen tänäkin päivänä) ja on olemassa ainakin yksi ihminen maapallolla joka vakavissaan väittää olleensa Jeesuksen opetuslapsi (Tuomas) 2000 vuotta sitten ja muistavansa asioita tuosta aikaisemmasta elämästään. Oletko sinäkin ehkä sellainen?meni hautaan Pietarin mukana, sanoi myös helluntailainen sukulaiseni:)
- Jari-Kyösti
weha kirjoitti:
1.kor.5:18. Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
21. Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa.20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
Me olemme vain käskyläiset Kristuksen puolesta ja me neuvomme ja rukoilemme Kristuksen puolesta, että sovittaisitte välinne Jumalan kanssa Jeesuksessa Kristuksessa. Me olemme VAIN KÄSKYLÄISET, emme SOVITTAJIA.
- Kössijariko
Oletko moista. Opiekele. Tiedä vähemmän??
Tässä:
VL-harhaopin levittäjä on. Sehän ei ole raamatullinen seurakunta, vaan yhdistys, jolta puuttuvat
raamatullisen seurakunnan tunnusmerkit.
Sillä ei ole vanhemmistoa; se toimii kirkon alaisuudessa; piispat nimittävät sen papit; se ei tee
lähetystyötä; armolahjat eivät toimi sen keskuudessa; sillä on epäraamatullinen armojärjestys, jossa
pelastumiseen vaaditaan toisen vl:n synninpäästö; sillä on vaihtuvat syntilistat; sillä ei ole hätää
muun maailman kurjuudesta eikä se toimi lähimmäisten auttamiseksi pakanamailla; se noudattaa
katolisen kirkon kehittämää vauvakastetta, jota Raamattu ei tunne, ym, ym
Ja suurin synti sillä on tuomitseva asenne Jesuksen omia kohtaan, joten se todistaa, että saatana on
sen käyttövoimana. Historia kertoo sen julmista hoitokokouksista ja pakkokeinoista, joilla
se hallitsee jäseniään.
Jos Pyhä-Henki toimisi sen keskuudessa niin Henki tuntee jokaisen joka tunnustaa, että
Jeesus Kristus on Herra.
Kristuksen ruumis on maailmanlaajuinen uskovien joukko, johon kuuluu jäseniä
kaikista kielistä ja sukukunnista. Tokihan vl-läistenkin keskuudessa on joitakin, jotka ovat todellisesti
uudestisyntyneet ja nämä tunnistaa siitä, että he eivät tuomitse toisia Jumalan omia.
Valitettavasti he ovat vähemmistönä SRK:n keskuudessa.
Lestadiolaisia on vain muutama tuhat Pohjolan perukoilla, mutta Kristuksen seurakuntaa on niin suuri, että sitä ei voi lukea, kuten Ilmestyskirja kertoo.
Ottanet kantaa, jos epäselvyyttä!- Jari-Kyösti
kertoa Hänestä, joka sanoo: "Matt. 9:6
Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi"
Hänellä on tälläkin hetkellä kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja sitä paitsi Raamatun mukaan HÄN ON SAMA EILEN, TÄNÄÄN JA IANKAIKKISESTI. - menesinne
Jari-Kyösti kirjoitti:
kertoa Hänestä, joka sanoo: "Matt. 9:6
Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi"
Hänellä on tälläkin hetkellä kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja sitä paitsi Raamatun mukaan HÄN ON SAMA EILEN, TÄNÄÄN JA IANKAIKKISESTI.VAIN ME:
"Älä tuomitse, että sinuakin J-K tuomittaisi, sillä..........
SRK-oppi tuomitsee sinut iänkaikkiseen helvettiin, saatanalle Srk, ei kuulu kirkkoon, mutta vanhoillislestadiolaiset kuuluvat. On sanottu, kirkko, kirkon sisällä-
Meillä on omat puhujat ja papit. Pappeja toimii myös kirkossa, jossa tavottaa paljon ihmisiä.
Tärkeintä on hengellinen yhteys, ei se missä on paperilla.
Suurimmaksi osaksi kirjoitukssesi on palturia.
http://www.srk.fi/index.php?p=nain_me_uskomme- Jari-Kyösti
menesinne kirjoitti:
VAIN ME:
"Älä tuomitse, että sinuakin J-K tuomittaisi, sillä..........
SRK-oppi tuomitsee sinut iänkaikkiseen helvettiin, saatanalletuominnut ketään. Iloitsen vaan, kun saan kertoa Hänestä, jolla on avaimet iankaikkiseen elämään.
- outo juttu
weha kirjoitti:
Srk, ei kuulu kirkkoon, mutta vanhoillislestadiolaiset kuuluvat. On sanottu, kirkko, kirkon sisällä-
Meillä on omat puhujat ja papit. Pappeja toimii myös kirkossa, jossa tavottaa paljon ihmisiä.
Tärkeintä on hengellinen yhteys, ei se missä on paperilla.
Suurimmaksi osaksi kirjoitukssesi on palturia.
http://www.srk.fi/index.php?p=nain_me_uskommeseurakunta!!
SRK:han on YHDISTYS!!! Missä se seurakunta on? Sillä on Yhdistyslain alaiset säännöt!
Raamattu ei tunne tuollaista seurakuntaa.
"On sanottu, kirkko, kirkon sisällä-
Meillä on omat puhujat ja papit. Pappeja toimii myös kirkossa, jossa tavottaa paljon ihmisiä"
Vääräuskoiset piispati nimittävät vl-papit!
Vl-läiset käyttävät härskisti hyväkseen kirkon suomia etuja mutta samalla tuomitsevat kirkon harha-oppiseksi!!!
Sellaistako se kristillinen rakkaus on? Ekös Raamattu kehoita kunnioittamaan esivaltaa ja
Jumalan palvelijoita? outo juttu kirjoitti:
seurakunta!!
SRK:han on YHDISTYS!!! Missä se seurakunta on? Sillä on Yhdistyslain alaiset säännöt!
Raamattu ei tunne tuollaista seurakuntaa.
"On sanottu, kirkko, kirkon sisällä-
Meillä on omat puhujat ja papit. Pappeja toimii myös kirkossa, jossa tavottaa paljon ihmisiä"
Vääräuskoiset piispati nimittävät vl-papit!
Vl-läiset käyttävät härskisti hyväkseen kirkon suomia etuja mutta samalla tuomitsevat kirkon harha-oppiseksi!!!
Sellaistako se kristillinen rakkaus on? Ekös Raamattu kehoita kunnioittamaan esivaltaa ja
Jumalan palvelijoita?myös täysi avaintenvalta...Seurakunta ja usko on siis hengellinen asia, ei nimi paperissa ratkase mitään---
- Avainten valta
avaimia julistaakseen evankeliumia , meillä on velvollisuus julistaa sitä Kristuksen nimessä
Avaimia/valtuutta tarvitaan pappeuden tehtäviin, pyhiin toimituksiin mitä kirkossa on.
Jos ihmisellä ei ole pappeuden avaimia, niin vaikka hän olisi vilpitön,niin Herra ei tunnusta
hänen toimittamia toimituksia ks.Matt.7: 21-23.
Kun Kristus eli maan päällä, Hän valitsi apostolinsa ja asetti heidät, niin että he saattoivat
jatkaa Jeesuksen työtä.
Hän antoi heille valtuuden toimia Hänen nimessään.Ks.Mark. 3:13-15, Joh.15:16.
Pappeuden valtuutta/avaimia ei voi ostaa eikä myydä, eikä ottaa itselleen!
Uudessa Testamentissa kerrotaan Simon-nimisestä miehestä, joka eli Kristuksen apostolien
toimiessa maanpällä. Simon käntyi ja kastettiin. Koska hän oli taitava noita, ihmiset uskoivat, että hänellä
oli Jumalan voima. Mutta Simonilla ei ollut valtuutta/avaimia, ja hänkin tiesi sen.
Simon tiesi, että apostoleilla oli todellinen Jumalan voima, ja hän halusi sitä myös itselleen.
Hän tarjoutui ostamaan sen voiman/avaimet itselleen,ks.Ap.t.8:9-19.
Mutta Pietari sanoi: "Kadotukseen joudut rahoinesi, kun luulet,että Jumalan lahja on ostettavissa"! Ap.t.8:20.noita ei ollut uskossa ja ei ollut osaa Jumalan valtakunnassa- Perimätiedon mukaan, ei tehnyt koskaan parannusta.
weha kirjoitti:
noita ei ollut uskossa ja ei ollut osaa Jumalan valtakunnassa- Perimätiedon mukaan, ei tehnyt koskaan parannusta.
Jumalan lapsella, om Pyhän Hengen virka:
Paavali toteaa Hengen virasta: "Meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on" (2.Kor.4:1).
Kohta osoittaa siis, että ennen uskoneiden kautta, on Pyhän Hengen virka- Ossi-elmeri
weha kirjoitti:
Jumalan lapsella, om Pyhän Hengen virka:
Paavali toteaa Hengen virasta: "Meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on" (2.Kor.4:1).
Kohta osoittaa siis, että ennen uskoneiden kautta, on Pyhän Hengen virkasekoittaa nyt käsitteitä avaimaista. Avaimet on nimittäin ne, jolla annetaan syntejä anteeksi. Sitä tarkoittaa avaimet:
18. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.
19. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." - Jari-Kyösti
weha kirjoitti:
Jumalan lapsella, om Pyhän Hengen virka:
Paavali toteaa Hengen virasta: "Meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on" (2.Kor.4:1).
Kohta osoittaa siis, että ennen uskoneiden kautta, on Pyhän Hengen virkaweha, mutta eihän se kohta osoita, että ennen uskoneiden kautta, vaan armo on tavalla tai toisella kohdannut (sekin JUMALAN ARMOSTA)
Uuden Raamatunkäännöksen mukaan se kuuluu:
"1 Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu."
Tässäkin tulee esiin se tärkein, että ARMOSTA, eikä ole tärkeintä miten saanut, vaan tärkeintä on että on Jumalalta saanut ja JUMALASTA (eikä ihmisestä). - Jari-Kyösti
Ossi-elmeri kirjoitti:
sekoittaa nyt käsitteitä avaimaista. Avaimet on nimittäin ne, jolla annetaan syntejä anteeksi. Sitä tarkoittaa avaimet:
18. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.
19. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."vaikka käytin sanaa avaimet, koska halusin korostaa, että meillä kaikilla uskovilla on etuoikeus, jopa velvollisuus niinkuin eräs kirjoittaa kertoa ja julistaa Hänestä, jolla on avaimet iankaikkiseen elämään.
- näin on
weha kirjoitti:
noita ei ollut uskossa ja ei ollut osaa Jumalan valtakunnassa- Perimätiedon mukaan, ei tehnyt koskaan parannusta.
taas Jumalan sanaa!
"Simon noita noita ei ollut uskossa ja ei ollut osaa Jumalan valtakunnassa- Perimätiedon mukaan, ei tehnyt koskaan parannusta. "
Taitaa olla SRK:n perimätietoa, sillä Raamattu todistaa:
Ap 8:13
"Ja Simon itsekin uskoi ja kasteen saatuaan hän pystteli Filippuksen seurassa."
Uskohan tulee kuulemisesta eikä Wehan harhaopista. - näin on
weha kirjoitti:
Jumalan lapsella, om Pyhän Hengen virka:
Paavali toteaa Hengen virasta: "Meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on" (2.Kor.4:1).
Kohta osoittaa siis, että ennen uskoneiden kautta, on Pyhän Hengen virkasano tuossa, että SRK:lla olisi Pyhän Hengen virka!!!!
Eihän vl-läisiä ollet edes olemassa tuohon aikaan .
Paavali ei tarkoita tuossa vl-läisiä, sillä hän jatkaa 2. Kor 4:1
"...niin ettemme vaella kavaluudessa, emmekä VÄÄRENNÄ jumalan sanaa.."
Jae 5
"Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että Hän on Herra, ...."
Weha väärentää Jumalan Sanaa ja julistaa itseään ja omaan lahkoaan, joten Paavali ei
puhu tuossa SRK:sta! Jari-Kyösti kirjoitti:
weha, mutta eihän se kohta osoita, että ennen uskoneiden kautta, vaan armo on tavalla tai toisella kohdannut (sekin JUMALAN ARMOSTA)
Uuden Raamatunkäännöksen mukaan se kuuluu:
"1 Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu."
Tässäkin tulee esiin se tärkein, että ARMOSTA, eikä ole tärkeintä miten saanut, vaan tärkeintä on että on Jumalalta saanut ja JUMALASTA (eikä ihmisestä).on kaikilla Jumalan lapsilla, tuo virka- Kyllä se samaa tarkoittaa, mutta epäselvemmin.
näin on kirjoitti:
taas Jumalan sanaa!
"Simon noita noita ei ollut uskossa ja ei ollut osaa Jumalan valtakunnassa- Perimätiedon mukaan, ei tehnyt koskaan parannusta. "
Taitaa olla SRK:n perimätietoa, sillä Raamattu todistaa:
Ap 8:13
"Ja Simon itsekin uskoi ja kasteen saatuaan hän pystteli Filippuksen seurassa."
Uskohan tulee kuulemisesta eikä Wehan harhaopista.Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.
apt.8:16. (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.)
17. Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
18. Mutta kuin Simon näki, että apostolien kätten päälle-panemisen kautta Pyhä Henki annettiin, taritsi hän heille rahaa,
19. Sanoen: antakaat minullekin se voima, että kenenkä päälle minä käteni panen, se sais Pyhän Hengen.
20. Vaan Pietari sanoi hänelle: sinun rahas olkoon sinun kanssas kadotuksessa, että Jumalan lahjan luulet rahoilla ostettavan.
21. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tässä sanassa; sillä ei sinun sydämes ole oikia Jumalan edessä.- olet harhaoppinen
weha kirjoitti:
Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.
apt.8:16. (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.)
17. Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
18. Mutta kuin Simon näki, että apostolien kätten päälle-panemisen kautta Pyhä Henki annettiin, taritsi hän heille rahaa,
19. Sanoen: antakaat minullekin se voima, että kenenkä päälle minä käteni panen, se sais Pyhän Hengen.
20. Vaan Pietari sanoi hänelle: sinun rahas olkoon sinun kanssas kadotuksessa, että Jumalan lahjan luulet rahoilla ostettavan.
21. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tässä sanassa; sillä ei sinun sydämes ole oikia Jumalan edessä.väärennät Jumalan Sanaa?????
Simon noita tuli uskoon Filippuksen saarana kautta!!!! Ap 8:13
Eihän Raamattu valehtele, mutta sinä valehtelet.
Mutta Simon lankesi ylpeyden kiusaukseen ja halusi samanlaisen voiman, kuin mitä oli Pietarilla
ja Johanneksella.
Kyllähän uskovakin voi langeta!
Simon noidalle kävi juuri samoin, kuin vl-saarnamiehille. He lankesivat ylpeyden syntiin kun
luulivat, että Jumalan voima ilmestyy vain SRK:n kautta.
"Vain meillä on se voima"!!!!!!!!!
Miksi et jo lopeta Jumalan sanan raiskaamista! Olet muuten kopioinut tuon saman sepustuksen
jo kymmeniä kertoja ja aina vaan jatkat Sanan väärentämistä! - 16+4
weha kirjoitti:
Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.
apt.8:16. (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.)
17. Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
18. Mutta kuin Simon näki, että apostolien kätten päälle-panemisen kautta Pyhä Henki annettiin, taritsi hän heille rahaa,
19. Sanoen: antakaat minullekin se voima, että kenenkä päälle minä käteni panen, se sais Pyhän Hengen.
20. Vaan Pietari sanoi hänelle: sinun rahas olkoon sinun kanssas kadotuksessa, että Jumalan lahjan luulet rahoilla ostettavan.
21. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tässä sanassa; sillä ei sinun sydämes ole oikia Jumalan edessä.tuo teksti ei ole sinun kirjoittamaa vaan aivan eri tyylistä. Kenen on alkuperä ?
- 17+13=?
16+4 kirjoitti:
tuo teksti ei ole sinun kirjoittamaa vaan aivan eri tyylistä. Kenen on alkuperä ?
Weha ei ilmeisesti tiedä, että toisen kirjoittaman tekstin omiminen omiin nimiinsä on rangaistava rikos.
- Miehet mustissa
17+13=? kirjoitti:
Weha ei ilmeisesti tiedä, että toisen kirjoittaman tekstin omiminen omiin nimiinsä on rangaistava rikos.
vilkutamma kaikki tommoset pois päiväjärjestyksestä. Ihan kaikki!
- näin se vaan on
näin on kirjoitti:
sano tuossa, että SRK:lla olisi Pyhän Hengen virka!!!!
Eihän vl-läisiä ollet edes olemassa tuohon aikaan .
Paavali ei tarkoita tuossa vl-läisiä, sillä hän jatkaa 2. Kor 4:1
"...niin ettemme vaella kavaluudessa, emmekä VÄÄRENNÄ jumalan sanaa.."
Jae 5
"Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että Hän on Herra, ...."
Weha väärentää Jumalan Sanaa ja julistaa itseään ja omaan lahkoaan, joten Paavali ei
puhu tuossa SRK:sta!jokainen voi tulkita raanattua omaan korvasyyhyynsä, ja millä ymmärryksen tasolla sitten on,
selittää sitä samalta tasolta.
Pyhä Henki kyllä voi ohjata ja antaa oikeita tulkinnan mahdollisuuksia, mutta jos on saanut ihmisoppeja
elämänsä varrella, niin ei niitä voi enää muuttaa! - vallan?
weha kirjoitti:
noita ei ollut uskossa ja ei ollut osaa Jumalan valtakunnassa- Perimätiedon mukaan, ei tehnyt koskaan parannusta.
Milloin se tapahtui, voisitko ystävällisesti kertoa, kiitos.
näin on kirjoitti:
taas Jumalan sanaa!
"Simon noita noita ei ollut uskossa ja ei ollut osaa Jumalan valtakunnassa- Perimätiedon mukaan, ei tehnyt koskaan parannusta. "
Taitaa olla SRK:n perimätietoa, sillä Raamattu todistaa:
Ap 8:13
"Ja Simon itsekin uskoi ja kasteen saatuaan hän pystteli Filippuksen seurassa."
Uskohan tulee kuulemisesta eikä Wehan harhaopista.Uskohan tulee kuulemisesta eikä Wehan harhaopista. ** Näinkin, mutta Jeesuksen luo ei tule kukaan, ennen kuin Isä Häntä sinne vetää. Saarnamiehen työ on vain tuoda Hänelle Jeesus Messiaana. Loppu onkin jo Jeesuksen ja ihmisen välinen asia, ei se kyttäämistä tarvitse.
Jos taas katsomme Apt 8 lukua, siellä tapahtuu ihmeitä, joita VL ei tunnusta ollenkaan Kristityille mahdolliseksi. Meille ne on jokapäiväistä, mutta ilman Pyhää Henkeä ja Jeesusta eläville kauhistus.
Simonilla taas oli ”omat temput” eikä Jeesuksen uskon aikaan saamaa ihmettä, joka kirkastaa Poikaa Isässään.
Mikä erottaa Filippoksen lestadiolaisuudesta? Se, että Hän paransi sairaita Jumalan Voimalla eikä omilla tempuillaan sekä julisti evankeliumia Jeesuksesta Kristuksena, Herrana ja tätä kautta tietä Jumalan Valtakuntaan.
Milloin SRK näin tekee, heille on evankeliumi vain ” tämän jumalien valtakunnan evankeliumia” syntien anteeksi antamisesta.
VL pelastuu uskomalla SRK;n lailla. Mutta Simon uskoi Jeesukseen Messiaana ja hakeutui kasteelle Häneen, ei seurakuntaan.
Kirjoitat: "Simon noita noita ei ollut uskossa ja ei ollut osaa Jumalan valtakunnassa- Perimätiedon mukaan, ei tehnyt koskaan parannusta. "??
Mistä tuo tuli. Hän teki parannuksen Jeesukseen entisestä elämästä ja lupasi seurata Jeesusta, ei Filipposta. Kaste vaatii parannuksen Häneen ja lupauksen seuraamiseksi. juuri siksi kukaan ei kasta lestadiolaista, he uskovat vain Jeesukseen Vapahtajana.- tee parannus!
weha kirjoitti:
on kaikilla Jumalan lapsilla, tuo virka- Kyllä se samaa tarkoittaa, mutta epäselvemmin.
>Kyllä se samaa tarkoittaa, mutta epäselvemmin.<
wehalla riittää loruja
- valta!
Valta tuomita eläviä ja kuolleita. Valta ottaa taivaspaikka pois keneltä haluaa tai antaa se takaisin oman harkintansa mukaan.
Kysy vaikka wehalta.- 2010.03 .11
Jeesuksia paljon!
- 68+51
2010.03 .11 kirjoitti:
Jeesuksia paljon!
ry:ssä vielä lisää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211123Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41985Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55874