VL-äänet ratkaisivat?

Pastor vetus

Montako vanhoillislestadiolaista lienee äänestänyt arkkipiispan vaalissa? Koska professori Ruokanen aikanaan nuoruudessaan kirjoitti Oulun Hiippakunnalle synodaalikirjan, missä kritisoi hyvin voimakkaasti vanhoillislestadiolaisuuden korostuksia, lienee hyvin todennäköistä, että vanhoillislestadiolaiset äänestivät Mäkistä arkkipiispaksi. Ainakin jossain paikallislehdessä vl-papit ovat olleet kannastaan visusti hiljaa. Mutta ratkaisiko vl-äänestäjät Suomen arkkipiispan?

14

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luihuluikkiko

      ei mitään merkitystä

    • Vinoutuma

      Yli 15% kirkolliskokouksen jäsenistä on SRK-lestadiolaisia, joten kyllä heillä on tässä ollut suuri valta. Heidän lisäkseen kirkolliskokouksen maallikkoedustajien joukossaon paljon muitakin äärikonservatiiveja ja jopa fundamentalisteja. Se ei tällä kertaa ihan riittänyt. Arkkipiispan vaalin ratkaisivat etelä-suomen kaupunkiseurakuntien ihmiset.

      Kirkon tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan kirkolliskokousedustajiksi on valikoitunut huomattavasti konservatiivisempaa joukkoa kuin mitä tavalliset rivi-seurakuntalaiset ovat. Tämä ilmenee esimerkiksi asennoitumisessa naispappeuteen, homoseksuaalien oikeuksiin ja hedelmöityshoitoja koskevaan lainsäädäntöön.

      Vinoutuma kirkolliskokouksessa johtuu siitä että tavalliset liberaalit kirkon jäsenet eivät piittaa äänestämisestä seurakuntavaaleissa. Seurakuntavaaleissa äänestävät vain fanaatikot joiden ehdokkaat eivät julkista äänestäjille todellisia hengellisiä taustojaan.

      Näin suhteellisen pientä joukkoa edustavat fanaatikot päättävät koko kirkkomme ja sen enemmistöltään suvaitsevaisen jäsenkunnan asioista!

      • Kaikkea sitä

        Aika kumma kirkko se olisikin, jos ei jäsenistö olisi konservatiivisempaa kuin keskiverto syntiin laveasti tai jopa naureskellen suhtautuva kaduntallaaja. Minusta on todella outoa, että suvaitsevaisuudella kuvitellaan kaiken sallimista.

        Olihan Jeesuskin toki suvaitsevainen syntisiä kohtaan, muttei kuitenkaan syntiä kohtaan. ISO ERO. "Mene äläkä enää syntiä tee" on mieleenjäänyt lause. Syntisten rakastaminen ei tarkoita sitä, että pidetään mitä tahansa syntielämää hyväksyttävänä suvaitsevaisuuden nimissä.

        Suvaitsevaisuushöpötys on mennyt ihan överiksi.

      • Kaikkea sitä
        Kaikkea sitä kirjoitti:

        "Aika kumma kirkko se olisikin, jos ei jäsenistö olisi konservatiivisempaa kuin keskiverto syntiin laveasti tai jopa naureskellen suhtautuva kaduntallaaja. Minusta on todella outoa, että suvaitsevaisuudella kuvitellaan kaiken sallimista."

        Ei nyt kaiken, mutta siis näyttää siltä, että monenlainen syntielämä pitäisi monien itseään uskovaisinakin pitävien mielestä hyväksyä, jotta oltaisiin tarpeeksi suvaitsevaisia. Ei kai Jeesuskaan meitä opettanut syntiä suvaitsemaan. Siitä voidaan tietysti olla eri mieltä, mikä on syntiä, monien mielestä yhä harvempi asia.

      • 7+1
        Kaikkea sitä kirjoitti:

        Aika kumma kirkko se olisikin, jos ei jäsenistö olisi konservatiivisempaa kuin keskiverto syntiin laveasti tai jopa naureskellen suhtautuva kaduntallaaja. Minusta on todella outoa, että suvaitsevaisuudella kuvitellaan kaiken sallimista.

        Olihan Jeesuskin toki suvaitsevainen syntisiä kohtaan, muttei kuitenkaan syntiä kohtaan. ISO ERO. "Mene äläkä enää syntiä tee" on mieleenjäänyt lause. Syntisten rakastaminen ei tarkoita sitä, että pidetään mitä tahansa syntielämää hyväksyttävänä suvaitsevaisuuden nimissä.

        Suvaitsevaisuushöpötys on mennyt ihan överiksi.

        "Olihan Jeesuskin toki suvaitsevainen syntisiä kohtaan, muttei kuitenkaan syntiä kohtaan. ISO ERO. "Mene äläkä enää syntiä tee" on mieleenjäänyt lause. Syntisten rakastaminen ei tarkoita sitä, että pidetään mitä tahansa syntielämää hyväksyttävänä suvaitsevaisuuden nimissä.

        Suvaitsevaisuushöpötys on mennyt ihan överiksi."

        Ei kai kansankirkko ole olemassa itseään, vaan ihmisiä varten. Senhän kuuluu tulkita Raamattua oman aikansa ihmisille ja hoitaa ihmisten hengellisiä tarpeita. Ei fundamentalistinen raamatuntulkinta kelpaa tämänpäivän ihmisille, koska heidän tietonsa ja käsityksensä maailmankaikkeudesta on tyystin erilainen ja paljon paljon laajempi kuin Raamatun kirjoittamisen aikoihin. On täysin turhaa tuputtaa ihmisille 2000 vuoden takaista kreationistista maailmankatsomusoppia. Fundamentalistiseen raamatuntulkintaan pitäytyvä kirkon kohtalona on kuolema, mikäli sen opetus ei vastaa kansalaisten hengellisiin tarpeisiin. Vaikka kirkko onkin yrittänyt parhaansa mukaan mukautua ja vastata nykyihmisten tarpeisiin, se on silti menettänyt valtavasti jäseniään vapaisiin uskonsuuntiin, joiden opetusta nykyihmiset ymmärtävät.

      • Pari pointtia
        7+1 kirjoitti:

        Onko se vain rakennus, jossa jutellaan rauhalliseen sävyyn kaikille mukavia heidän tarpeittensa ja mielihalujensa (sis. mahdolliset synnit) mukaan? Vai edustaako se kristinuskoa?

        En tarkoita tällä, että halveksuisin kirkkoa, päinvastoin, mutta olen huolissani, jos painopiste siirtyy uskonnollisista asioista "mukavien juttelun puolelle". Tietysti keskustelu ja ihmisten lohduttaminen ovat tärkeitä muutenkin, mutta kirkko on mielestäni kuitenkin ennen kaikkea hengellisiä asioita varten, ei mikään uskontoneutraali psykologin vastaanotto, jossa kaikki mukautetaan 2000-luvun MAALLISIIN tarpeisiin.

        Mielestäni kirkon pitäisi edustaa kristinuskoa kertomalla armosta, mutta opettamalla myös synnistä. En näe, että on oikein "suvaita" syntiä.

    • uskova äiti**

      rukoukseen.

      Arkkipiispanvaalien tiimoilla on paljon rukoiltu. Uskon rukoukseen ja Pyhän Hengen johdatukseen. Lopputulos oli varmasti paras mahdollinen.

      Rukoilkaamme lakkaamatta Pyhän Hengen johdatusta kirkolle ja uudelle arkkipiispalle.

      • Pastor vetus

        Mutta jos kuusi-seitsemän vl-edustajaa äänesti arkkipiispan vaalissa Mäkistä, se ratkaisi tuloksen! Löytyykö
        niin monta vl-edustajaa vaalista?

      • 11 + 4

      • Pastor verus

      • No problem
        Pastor verus kirjoitti:

        ääntä meni Oulusta Mäkiselle. Olisiko mitään syytä kieltää sitä, että kyseessä olisi olleet vl-äänet?

        Vai oletko sitä mieltä, että osa äänioikeutetuista ei saisi äänestää ketä haluaa?

        Jokainen äänesti ketä halusi, äänet laskettiin yhteen ja - voila! Tulos on valmis.

    • L U Kija

      Jokainen äänestää tietysti omasta mielestään parasta ehdokasta.

      • kait on yks

        lysti, kuka on arkkipiiskana. Helevettiin se kuitenkin plumpsahtaa.

      • Pastor vetus
        kait on yks kirjoitti:

        lysti, kuka on arkkipiiskana. Helevettiin se kuitenkin plumpsahtaa.

        Mielestäni ei ole poissuljettu sekään mahdollisuus, että arkkipiispan valiunnan ratkaisi vl-liike. Eikös se terveesti korostaisi liikkeen merkitystä kirkossamme?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2206
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2095
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      30
      1989
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1396
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1336
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      883
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      812
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      751
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      733
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      718
    Aihe