Korvaa katsottiin kummallisella laitteella

mikähän tämä oli?

Mikähän oli tämä härveli, jolla lääkäri katsoi lapsen korvat ja totesi tulehduksen?
Ensin katsoi korvat tavallisella korvantutkimislaitteella, eikä havainnut tulehdusta.
Sen jälkeen kävi hakemassa jostain toisesta huoneesta sellaisen harmaan vekottimen, jossa oli joku näyttö (jolla näkyi jotain kuvioita). Sillä totesi, että toisessa korvassa on tulehdus.
En kehdannut alkaa kyselemään enempiä, eikä ollut aikaakaan.
Miksi en ole kuitenkaan koskaan nähnyt muiden lääkäreiden käyttävän tällaista? Meidän omalla terveysasemalla sellaista tuskin edes on (nyt oltiin sairaalan puolella päivystyksessä).
Pari päivää sitten katsottiin korvat edellisen kerran tavallisella laitteella (toinen lääkäri), eikä niissä näkynyt tulehdusta, mutta nyt vein lapsen uudelleen lääkäriin, kun alkoi väsähtää, kurkku on ihan kaameessa kunnossa (ollut jo viikon, myös kurkunpäätulehdus ollut nyt ja influenssan kaltaiset oireet) ja kuumetta on pitänyt myös jo viikon (pahimmillaan 40:ssä asteessa) ja oli taas nousussa.
Jos siis olisin vienyt hänet jollekin toiselle lääkärille (esim. omaan terveyskeskukseen), joka olis katsonut pelkällä korvalampulla, niin meidät olisi ilmeisesti lähetetty edelleen vaan kotiin potemaan epämääräisiä ja pahenevia oireita ilman mitään lääkitystä.
Nyt katsotaan, josko antibioottikuuri auttaisi.

1

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyseessä

      Sillä laitteella katsotaan, liikkuvatko tärykalvot kunnolla. Jos se näyttää että korva on ok, niin silloin se on ok. Mutta jos se näyttää jotain muuta, niin sitten sinne pitää katsoa että miltä se tärykalvo näyttää.

      Sellainen vehje kyllä löytyy käytännössä joka terveysasemalta nykyään, mutta se on tavallisesti hoitajien käytössä. Eli hoitaja katsoo ensin korvat tympanometrillä, ja jos se ei näytä tervettä käyrää, niin sitten lääkäri katsoo seuraavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      38
      3545
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      32
      2315
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2243
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      45
      2111
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1484
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      18
      1445
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1396
    8. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      957
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      48
      945
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      823
    Aihe