Testamenttini Suomen kansalle - Mika Myllylä

"Testamenttini Suomen kansalle.
Tämä on testamentti, jota en koskaan uskonut joutuvani
kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut,
enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni
28..2.2001, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla Lahden
MM-kisoissa antamani doping-näytteen olevan positiivinen. Elämäni
pahin painajainen oli alkanut.

Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni
koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippu-urheilijana
minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani
aineen johtavan positiiviseen doping-tulokseen. Nyt saan tästä
valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii
monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi
tapahtunutta muuttaa.

Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta
haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko
urheilevalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille
tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet
minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.

Urheilu antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole
enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten,
kun pienenä poikana Tervanevalle ensimmäisen kerran jalkani upotin,
alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin
ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja
kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden,
jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.

Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen
kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni
ja pyydän sielulleni rauhaa.

Haapajärvellä maaliskuun 6. päivänä 2001
Mika Myllylä"
296581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tosi säälittävää uikuttamista. Pateettista sananhelinää. Katuu, että jäi kiinni, ei sitä, että käytti. Koko maailman urheiluväki tuskin tuntee Myllylää!! Kuvittelee itseään liian tunnetuksi.Ui nyt itsesäälin lammikossa.Entä, jos ei olisi jäänyt kiinni? Kiittäisikö Herraa mestarillisesta urheilusuorituksesta?

Äänestä
  • Olin 100% varma vielä eilen, että kun Myllylä esittää omat näkemyksensä asiasta, hän sanoo katuvansa syvästi sitä, että TEKI VÄÄRIN, mutta nyt hän vain uikuttaa, että olisi pitänyt ottaa selvää jääkö kiinni!(hyvä on-olinhan minä vielä pari viikkoa sitten 100% varma, että Myllylä ei käytä koskaan epärehellisiä keinoja...)

    Äijältä puuttuu omatunto!

    Äänestä

  • Tässä on ainesta poliitikoksi!
    Hyvä teksti, asiaa!
    Olet piikittänyt kunnolla, jatka tekstiä!
    Ja kuten olet huomannut, testamenttia ei kukaan
    ole allekirjoittanut käsin, en ole ainakaan
    nähnyt, mitään virallista asiakirjaa ei
    hyväksyttäisi ilman allekirjoitusta.

    Äänestä

  • Missä allekirjoitus kirjoitti:

    Tässä on ainesta poliitikoksi!
    Hyvä teksti, asiaa!
    Olet piikittänyt kunnolla, jatka tekstiä!
    Ja kuten olet huomannut, testamenttia ei kukaan
    ole allekirjoittanut käsin, en ole ainakaan
    nähnyt, mitään virallista asiakirjaa ei
    hyväksyttäisi ilman allekirjoitusta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8783587#comment-42137849

    Äänestä

miksi pitää ottaa jumalan avuksi sitä en oikein ymmärrä eihän jumala ole tehnyt rikettä vain ihminen on tehnyt virheen sen pitää kärsiä vain mitä mika.???????

Äänestä
  • oli kyl koskettava juttu!!!Sääliks käy Mikaa....kyllä kansan pitää antaa anteeksi!!!!!!!herätkää ny!!!

    Äänestä

alakoululainen pystyy parempaan

Äänestä
  • Minusta tuo teksti oli koskettava.Mika pytää nöyrästi anteeksi suomalaisilta, että toi heille pettymyksen.Ja eikö lapsena ole opetettu antamaan anteeksi, niin itsekin saa?Niin ainakin minulle on opetettu.Olin 100% varma, että Mika ei olisi yksi niistä neljästä kärähtäneestä.Minusta oli aivan hirveää kuulla, että Mika olikin yksi niistä, olin aivan varma, ettei hän ole ikinä käyttänyt, ekä tule käyttämään, dopingia.Mutta niin hän teki, ja pyytää nyt anteeksi Suomen kansalta!Antakaa hänelle anteeksi!!

    Äänestä

  • -Janicka- kirjoitti:

    Minusta tuo teksti oli koskettava.Mika pytää nöyrästi anteeksi suomalaisilta, että toi heille pettymyksen.Ja eikö lapsena ole opetettu antamaan anteeksi, niin itsekin saa?Niin ainakin minulle on opetettu.Olin 100% varma, että Mika ei olisi yksi niistä neljästä kärähtäneestä.Minusta oli aivan hirveää kuulla, että Mika olikin yksi niistä, olin aivan varma, ettei hän ole ikinä käyttänyt, ekä tule käyttämään, dopingia.Mutta niin hän teki, ja pyytää nyt anteeksi Suomen kansalta!Antakaa hänelle anteeksi!!

    Kaikenlaista sontaa ja kuvotusta vielä piti
    yrittää tarjota kärähdyksen lisäksi.

    Sinne meni koko ura vessasta alas. Minä en enää
    arvosta eikä moni muukaan.

    Mutta on tässä doping-porukkajupakassa jotain
    hyvääkin, nimittäin 4 kpl paikkoja aukesi
    maajoukkueessa. Jos nyt pääsisivät TODELLISET
    lahjakkuudet esille.

    Äänestä

  • -Janicka- kirjoitti:

    Minusta tuo teksti oli koskettava.Mika pytää nöyrästi anteeksi suomalaisilta, että toi heille pettymyksen.Ja eikö lapsena ole opetettu antamaan anteeksi, niin itsekin saa?Niin ainakin minulle on opetettu.Olin 100% varma, että Mika ei olisi yksi niistä neljästä kärähtäneestä.Minusta oli aivan hirveää kuulla, että Mika olikin yksi niistä, olin aivan varma, ettei hän ole ikinä käyttänyt, ekä tule käyttämään, dopingia.Mutta niin hän teki, ja pyytää nyt anteeksi Suomen kansalta!Antakaa hänelle anteeksi!!

    Ei tuu mittää ne huijaavat kaikkia ja sitten
    pyytävät anteeksi. Huijareita ne on eikä mitään
    marttyyreitä.

    Äänestä

  • -Janicka- kirjoitti:

    Minusta tuo teksti oli koskettava.Mika pytää nöyrästi anteeksi suomalaisilta, että toi heille pettymyksen.Ja eikö lapsena ole opetettu antamaan anteeksi, niin itsekin saa?Niin ainakin minulle on opetettu.Olin 100% varma, että Mika ei olisi yksi niistä neljästä kärähtäneestä.Minusta oli aivan hirveää kuulla, että Mika olikin yksi niistä, olin aivan varma, ettei hän ole ikinä käyttänyt, ekä tule käyttämään, dopingia.Mutta niin hän teki, ja pyytää nyt anteeksi Suomen kansalta!Antakaa hänelle anteeksi!!

    Et kai ole noin tiedoton.
    Moni tiesi ja huhut oli meidän korvissa jo paljon
    aiemmin. Yllätys? Ei se todella yllättänyt!! Ja
    ajattele järjellä, et voi tosissasi uskoa tuota,
    jos hän sen edes lukisi julkisesti olisi siinä
    vähän uskon häivettä valheitten jälkeen. Ja mitä
    hän katuu? Kiinnijäämistä. Ja kuten joku sanoi,
    eihän sitä ole omakätisesti allekirjoitettu.

Surkeaa populismia, asianajajan tekele koko testamentti. Vetoaa juuri tyhmään junttiin.

Mika on arvoton raukka, koska ei itse uskaltanut astua kameroiden eteen selittämään.

Isometsä ja Kirvesniemi hoitivat tiedottamisen kuten pitikin.

Äänestä

Todella asiaton teksti joltakin selittäjältä!
Ei omia töppäyksiään tarvitse noin selitellä.
Tämä kansa osaa kyllä runoilla mutta todelliset
katumukset ovat vähemmän runollisia!

Hävettää niin perkeleesti olla suomalainen!
Suomalaisen pitää olla sen verran juoni kuin
muutkin, ettei tarvitse runoilla katumusta
kansalle aina jumalaa myöten kun töppää!
Kirjoita testamenttisi uusiksi!

Äänestä

nolona häpeän puolestasi!

Äänestä

Kansan eessä kun puheen hän pitäis,
silloin se enemmän uskoa lisäis.
Kuka lie kirjoittaja,
poissa on myös allekirjoittaja.
Viraton on tämä falski tarina,
on siinä vain tyhjänpäiväinen marina.
Kukaan ei uskalla puheita pitää
ei se uskoa hiihtäjiin lisää!

Äänestä

"Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni
koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippu-urheilijana
minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani
aineen johtavan positiiviseen doping-tulokseen. Nyt saan tästä
valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii
monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi
tapahtunutta muuttaa."

Alkaisi nyt vaan vastaamaan jo teoistaan, kolme rattijuoppoutta, huumeidenkäyttöä, juoksutaksin käyttöä ja nyt sitten jo hakkaa naisia pitsamestoissa. Sitäkö se jumalan saaminen elämään on, että oma vastuu poistuu vallan.

Äänestä

Mika.

Äänestä

toivotaan, että myös USAn ja Eurostoliiton sotahullut saavat samalla tavalla siipeensä ja joutuvat kohtaamaan pahat tekonsa.
Myllylä näyttää hyvää esimerkkiä: ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Äänestä

saastainen anarkistikomukka!

Äänestä

Hieno kirjoitus hienolta mieheltä.
Niillä jotka mollaavat Myllylää näyttää ja kuulostaa olevan perin huono itsetunto, koska he kokevat Myllylän erehdyksen loukkaavan heidän omaa itsetuntoaan ja kunniaansa, jonka he olivat rakentaneet Myllylän menestyksen varaan.
Todella raukkamaista käytöstä.
Nämä Myllylän raukkamaiset arvostelijat kuuluvat eduskunnan takinkääntäryhmään tai sitten entisiin hiihtäjiin, jotka siipeilivat Myllylän maineella.

Äänestä

..

Äänestä

Eipä arvannut, että asia on lööpeissä vielä 10 vuoden kuluttua...

Äänestä

Antais olla koko jutun! Töissäkin puhuttiin porukalla, että ihan turhaan kaivellaan noita vanhoja juttuja. Turha selitellä, kaikkihan me haluamme menestyä. Ei siitä ihmisarvo miksikään muutu, vaikka on dopingia käyttänytkin. Turhaa vatvomista.

Äänestä
  • Hän vain lopetti matkan turhan koska täällä oli koditon ja saman päivän iltana hän roikkui narun jatkeena oman talonsa vintissä, tähdet loistivat silmistään.

    Äänestä

Mikan dödöpullot ja muovipussi pitäisi saada urheilumuseon vitriiniin!

Äänestä

Tällä päivämäärällä on testamentti astunut voimaan.

Äänestä

"Sydämeni pohjasta
haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko
urheilevalta maailmalta."

voi herranjestas, että doping onkin virhe eikä tietoinen valinta että tietoinen valhe.

Siis M.Myllylä tappoi itsensä "virheen" takia vai oliko hänellä muuten pää mennyt jo sekaisin muustakin kuin dopingista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

=( kirjoitti:

"Testamenttini Suomen kansalle.
Tämä on testamentti, jota en koskaan uskonut joutuvani
kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut,
enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni
28..2.2001, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla Lahden
MM-kisoissa antamani doping-näytteen olevan positiivinen. Elämäni
pahin painajainen oli alkanut.

Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni
koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippu-urheilijana
minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani
aineen johtavan positiiviseen doping-tulokseen. Nyt saan tästä
valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii
monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi
tapahtunutta muuttaa.

Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta
haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko
urheilevalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille
tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet
minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.

Urheilu antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole
enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten,
kun pienenä poikana Tervanevalle ensimmäisen kerran jalkani upotin,
alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin
ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja
kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden,
jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.

Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen
kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt
vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni
ja pyydän sielulleni rauhaa.

Haapajärvellä maaliskuun 6. päivänä 2001
Mika Myllylä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu