"Jeesus historiallisena vai myyttisenä hahmona - monitahoinen historiallinen ongelma
Mitä Jeesuksen historiallisuuteen tulee niin agnostisismi voi olla siinäkin kysymyksessä perustelluin suhtautumistapa vastuuntuntoiselle historian tutkijalle (kuten professori Robert M. Price on esittänyt): emme tiedä varmuudella, onko Jeesus ollut olemassa, emmekä tiedä, että hän ei ole koskaan elänyt. Ja vaikka Jeesus olisi historiallinen henkilö, on hän kadonnut myyttisyyden, legendaarisuuden ja kirkollisen teologisen pelastaja-kultillisuuden usvaan. Jeesuksen valtavan suuri henkilökohtainen uskonnollinen merkitys niin historian aikana kuin nykyään miljoonille ihmisille asettaa Jeesuksen aivan omaan luokkaansa ja tekee kysymyksen tarkastelun objektiivisesti ja neutraalisti mitä ilmeisimmin vaikeammaksi kuin monien muiden historiallisten kysymyksien arvioinnin (esimerkiksi Sokrateen, Homeroksen tai piispa Henrikin historiallisuuden tarkastelun, jotka tuskin herättävät suuria tunteita).
Jeesuksen historiallisuuden tutkimisessa asenteellisuuden ja henkilökohtaisten uskonvakaumuksien sulkeminen pois johtopäätöksien muodostamisessa ei ole helppoa (ja päinvastaista kantaa edustavien on helppo kuitata omalle näkemykselle epäedulliset päätelmät ”asenteellisuudeksi”, ”ennakkoluuloiksi”, ”poleemisiksi ja tarkoitushakuisiksi” tms.). Mutta asenteellisuudesta ja erilaisten vakaumuksien mukana olosta huolimatta Jeesuksen historiallisuus-kysymyksessä voidaan päästä eteenpäin, sillä kenenkään havainnot ja johtopäätökset lähdemateriaalin äärellä eivät ole a priori arvottomia tai vääriä tutkijan henkilökohtaisen vakaumuksen, maailmankatsomuksen tai ennakkoasenteen tähden.
Oppineita tutkimuksia, jotka kiistävät Jeesuksen historiallisuuden
Jeesuksen historiallisuutta ei itse asiassa pidetä sataprosenttisella konsensuksella selviönä eikä varmana asiana Jeesusta tutkineiden oppineiden keskuudessa (skeptisiä tutkijoita, joista osa on teologeja, ovat nykyään ainakin Freke, Gandy, Price, Harpur, Doherty, Carrier). Voi todellakin olla, että on hyvin vähän perusteita uskoa Jeesuksen olevan historiallinen henkilö (tai että UT:n teologioiden ja ”oikeaoppisen” kirkon Kristus-kuvan takana olisi vain yksi juutalainen hahmo). Kirkon Kristus-uskon takana voi olla kaksi tai useampia historiallisia juutalaisia henkilöitä, jotka olivat messiastavoittelijoita ja/tai apokalyptisen taivasten valtakunnan ja Jumalan tahdon saarnaajia ja joku tällainen kapinallisuudesta Roomaa vastaan epäilty juutalainen kansankiihottaja voitiin todella tuomita ja teloittaa ristiinnaulitsemalla Pontius Pilatuksen aikaan (eräät tutkijat Jeesus-seminaarissa ovat kannattaneet teoriaa, jonka mukaan Jeesus oli kyynikko, eli edusti kreikkalaista kyynikoiden filosofista koulukuntaa). Jeesus-kysymys on arvoituksellinen ja vaikeasti ratkaistava palapeli, jossa on monenlaisia aineksia, jotka mahdollistavat erilaisia lähtökohtia sekä niistä käsin toisistaan poikkeaviin lopputuloksiin päätymisen, joita kaikkia voi pitää perusteltuina. Evankeliumien historiallisessa tutkimuksessa on varsin laaja konsensus siitä, että evankeliumit eivät ole sellaisinaan historiallisesti luotettavia, vaan ne ovat alkukirkon eri suuntien ja koulukuntien uskon todistuksia, jotka ovat saaneet kirjallisen asunsa 2. sukupolven kristittyjen aikaan. Lisäksi enemmistö tutkijoista on päätynyt tulokseen, jonka mukaan Jeesus ei pitänyt itseään Messiaana (Myllykoski, s.16). "
Jeesuksen historiallisuus
55
612
Vastaukset
- ehaehaeha
"Kirkollisen uskontunnustuksen mukainen Jeesus Kristus ei ole historiallisesti uskottava eikä todennäköinen
Ainakin voidaan pitää historiallisesti erittäin epätodennäköisenä ja hyvin suuressa määrin epäuskottavana, että sellainen juutalainen henkilö olisi ollut kirjaimellisesti olemassa, joka oli neitseellisesti syntynyt jumalihminen (jumaluuden inkarnaatio), teki hämmästyttäviä ihmeitä, kuten herätti kuolleita ja paransi sairaita, teki vedestä viiniä ja käveli veden päällä, hallitsi luonnonvoimia ja jonka kuollessa tapahtui ihmeellisiä ja huomiota herättäviä ilmiöitä, ja joka nousi ruumiillisesti kuolleista ja lopuksi astui taivaaseen. Lisäksi tuonkaltaisen todella hämmästyttävän jumalihmisen olemassaolo edellyttäisi tietynlaista maailmankuvaa ja maailman rakennetta ja ylipäätään hyvin rohkeita metafyysisiä taustaoletuksia. Mutta Kristus-hahmon edellyttämä uskonnollinen maailmankuva ja sen taustalla oleva metafysiikka - lähtien persoonallisen teistisen juutalaiskristillisen Jumalan olemassaolosta ja vaikutuksesta maailmassa - on hyvin vahvasti ristiriidassa luotettaviin, kontrolloitaviin ja objektiivisiin empiirisiin tutkimuksiin perustuvan tieteellisen maailmankuvan kanssa. Kyseiselle uskonnolliselle maailmankuvalle ei ole mitään sitä selvästi ja objektiivisesti tukevia todisteita, joita olisi lähes mahdoton tulkita mitenkään muuten kuin tukena kristilliselle jumalauskolle.
Tässä kirkon virallisessa, evankeliumien ristiriitaisuudet ohittavassa Kristus-kuvassa jälkikäteen luodut tulkinnat, teologia ja antiikkinen filosofia peittävät alleen historian Jeesuksen (jos hän todella oli olemassa). On hämmästyttävää, että noin merkillisestä ja huomiota herättävästä henkilöstä, jos sellainen olisi ollut, ei ole enempää lähdemateriaalia, ja että roomalaiset ja juutalaiset kirjoittajat eivät tiedä hänestä paljoakaan (eräissä tapauksissa ainakin roomalaiset kirjoittajat ovat voineet vain toistaa kuulemiaan olemassa olevia kristillisiä uskomuksia). On vaikea ymmärtää, että Jeesus olisi ollut yleisesti tunnettu ja tärkeä henkilö, suurten kansajoukkojen huomion kohde, kuten evankeliumeista voisi päätellä.
Kristinuskon useiden oppien alkuperä on antiikin filosofioissa ja uskomuksissa eikä Raamatussa
Kristinuskon syntyä tarkasteltaessa on merkittävää myös se tosiasia, että kristilliset keskeiset uskomukset ja opit eivät ole saaneet sisältöään ja muotoaan puhtaasti Raamatusta (alun perin Vanhasta testamentista ja vähitellen Uudeksi testamentiksi järjestetystä uusien arvovaltaisina pidettyjen kirjoituksien kokoelmasta), vaan Raamatun ajatuksien järjestämisessä opeiksi on
”apuna käytetty kunkin aikakauden filosofiaa. Antiikin filosofia (Platon, Aristoteles) ei ole vaikuttanut vain kristillisen tradition muotoon; myös monien oppien lähtökohdat ovat selkeämmin antiikissa kuin Raamatussa. Raamatun ja muun tradition suhde onkin usein muodostunut kiistanalaiseksi” (prof. Heikki Räisänen teoksessa Pentikäinen –Pentikäinen, s. 176. Lihavointi minulta).
Platoninen ylhäällä-alhaalla-ajattelutapa omaksuttiin hellenistiseen kristinuskoon juutalaisperäisen eskatologian rinnalle
Hellenistisessä ympäristössä, minne kristinusko levisi syntysijaltaan arameankielisestä juutalaisuudesta, kristinuskoon liittyi taustaltaan hellenisoituneessa diasporajuutalaisuudessa kasvaneita käännynnäisiä, jolloin Jeesus-usko sai uusia, sävyltään toisenlaisia tulkintoja. Uusia teologia tulkintoja luotiin Platonin filosofiaa käyttäen ja suuntautuen yksilölliseen eskatologiaan (kuoleman jälkeen Jumalan luo taivaaseen) sekä Jeesuksen tulkitsemiseen aina vain jumalallisemmaksi. Näin Jeesus ja hänen historiallisuutensa on peittynyt erilaisista juutalaisista ja hellenistisistä lähteistä (filosofiset suuntaukset, mysteerikultit) otettuihin ajatuskuvioihin ja niiden sovellutuksiin.
”Hellenistisessä miljöössä juutalaisperäinen eskatologia sai rinnalleen platonilaisen ’ylhäällä –alhaalla’ –ajattelun. Ratkaisevaa ei enää ollut, että uusi aikakausi pian syrjäyttäisi nykyisen, vaan että taivaalliset voimat vaikuttivat jo maan päällä. Kansallinen eskatologia väistyi individualistisen tulkinnan tieltä...Se, joka uskoi häneen [Jeesukseen, joka oli voittanut demoniset voimat], sai kuoltuaan elää hänen kanssaan Jumalan luona. Ajatus, että Jumala oli korottanut Jeesuksen uuteen asemaan, vei huomion tulevaisuudesta Jeesuksen persoonaan, jossa nähtiin yhä jumalallisempia piirteitä” (Prof. Räisänen teoksessa Pentikäinen –Pentikäinen, s.177). "- ehaehaeha
"Van Voorst: Jeesukseen liittyvä aineisto ristiriitaista. UT:n jälkeisillä kristillisillä kirjoituksilla ei todistusarvoa
Robert E. Van Voorst (kriittinen keskitietä kulkeva akateeminen tutkija) on tutkinut systemaattisesti Jeesukseen liittyvää lähdemateriaalia roomalaisista, juutalaisista ja evankeliumien jälkeisistä kristillisistä dokumenteista sekä evankeliumeista. Hänen tutkimuksensa on nimeltään Jesus Outside the New Testament: An Introduction to the Ancient Evidence (2000) Van Voorstin analyysin mukaan eräät roomalaiset ja juutalaiset lähteet eivät ole hyödyllisiä tai luotettavia, mutta eräistä on yllättävästi apua vaikkakin ne ovat luonnosmaisia yksityiskohdissa. Lisäksi Jeesukseen liittyvät lähteet ovat ristiriitaisia. UT:n kanonisoitujen kirjoituksien jälkeiset kristilliset kirjoitukset polveutuvat Uudesta testamentista eikä niillä sen tähden ole arvoa historiallisina todisteina.
Van Voorstin Jeesus-myyttiteoriaan kohdistaman kritiikin heikkouksia
Van Voorst ei huomioi kritikoidessaan G.A.Wellsin Kristus-myyttikäsityksiä, että uusimmassa teoksessan The Jesus Myth Wells hyväksyy Jeesuksen historiallisuuden Burton Mackin Qlähteeseen perustuvien argumenttien perusteella (Q = Quelle, lähde. Tutkijoiden olettama Jeesuksen puheiden lähde). Arvostellessaan nimenomaan G.A.Wellsin aikaisempaa käsitystä Jeesuksen myyttisyydestä Van Voorst tekee useita väitteitä, joita voi pitää suorastaan koomisina ja erittäin heikosti vakuuttavina.
Vaikenemiseen perustuva argumentointi
Ensiksi Van Voorst katsoo Wellsin tulkitsevan väärin Paavalin vaikenemisen lähes täysin Jeesuksen elämän yksityiskohdista (tarkka elinaika, ihmeteot, Pontius Pilatuksen tuomio jne.). Van Voorst esittää, että on väärin olettaa olemassaolon puuttumista sen tähden, että asioita tai yksityiskohtia ei mainita. Vaikenemisen perusteella argumentointi, tässä tapauksessa raamatullisten tai Raamatun ulkopuolisten Jeesukseen viittaavien mainintojen puuttuminen on erityisen vaarallista hänen mukaansa.
Kaksoisstandardi-virhe
Mutta Van Voorst tekee tässä kohtaa itse kaksoisstandardi-virheen argumentoinnissaan, kuten konservatiiviset kristityt tapaavat usein tehdä. Kun on puhe Jeesuksen historiallisuudesta niin silloin kristityt väittävät, että argumentointia vaikenemisen perusteella ei voi pitää pätevänä. Mutta kun on puhe Jeesuksen tyhjästä haudasta niin silloin kristityt halukkaasti itse käyttävät argumentointia vaikenemisen perusteella: ”hauta oli tyhjä, koska ei ole mitään todisteita siitä, että juutalaiset viranomaiset olisivat kieltäneet haudan olleen tyhjä”. Tuollaiseen väitteeseen voitaisiin viitata Van Vorstia mukaillen, että ”juutalaiset, jotka olivat alkukristittyjen aikalaisia, pitivät tyypillisesti kristillisiä tarinoita tyhjästä haudasta niin heikkoina ja outoina, että he sivuuttivat ne täydellisesti, eivätkä pitäneet tarpeellisina edes kommentoida niitä”. Toinen samankaltainen vastaväite voitaisiin tehdä samalla periaatteella, jos Van Voorstin logiikka hyväksytään: roomalaiset ja juutalaiset, jotka olivat alkukristittyjen aikalaisia pitivät tyypillisesti kristillisiä tarinoita Jeesuksen olemassaolosta niin heikkoina ja outoina, että he sivuuttivat ne täydellisesti, eivätkä pitäneet tarpeellisina edes kommentoida niitä”. " - ehaehaeha
ehaehaeha kirjoitti:
"Van Voorst: Jeesukseen liittyvä aineisto ristiriitaista. UT:n jälkeisillä kristillisillä kirjoituksilla ei todistusarvoa
Robert E. Van Voorst (kriittinen keskitietä kulkeva akateeminen tutkija) on tutkinut systemaattisesti Jeesukseen liittyvää lähdemateriaalia roomalaisista, juutalaisista ja evankeliumien jälkeisistä kristillisistä dokumenteista sekä evankeliumeista. Hänen tutkimuksensa on nimeltään Jesus Outside the New Testament: An Introduction to the Ancient Evidence (2000) Van Voorstin analyysin mukaan eräät roomalaiset ja juutalaiset lähteet eivät ole hyödyllisiä tai luotettavia, mutta eräistä on yllättävästi apua vaikkakin ne ovat luonnosmaisia yksityiskohdissa. Lisäksi Jeesukseen liittyvät lähteet ovat ristiriitaisia. UT:n kanonisoitujen kirjoituksien jälkeiset kristilliset kirjoitukset polveutuvat Uudesta testamentista eikä niillä sen tähden ole arvoa historiallisina todisteina.
Van Voorstin Jeesus-myyttiteoriaan kohdistaman kritiikin heikkouksia
Van Voorst ei huomioi kritikoidessaan G.A.Wellsin Kristus-myyttikäsityksiä, että uusimmassa teoksessan The Jesus Myth Wells hyväksyy Jeesuksen historiallisuuden Burton Mackin Qlähteeseen perustuvien argumenttien perusteella (Q = Quelle, lähde. Tutkijoiden olettama Jeesuksen puheiden lähde). Arvostellessaan nimenomaan G.A.Wellsin aikaisempaa käsitystä Jeesuksen myyttisyydestä Van Voorst tekee useita väitteitä, joita voi pitää suorastaan koomisina ja erittäin heikosti vakuuttavina.
Vaikenemiseen perustuva argumentointi
Ensiksi Van Voorst katsoo Wellsin tulkitsevan väärin Paavalin vaikenemisen lähes täysin Jeesuksen elämän yksityiskohdista (tarkka elinaika, ihmeteot, Pontius Pilatuksen tuomio jne.). Van Voorst esittää, että on väärin olettaa olemassaolon puuttumista sen tähden, että asioita tai yksityiskohtia ei mainita. Vaikenemisen perusteella argumentointi, tässä tapauksessa raamatullisten tai Raamatun ulkopuolisten Jeesukseen viittaavien mainintojen puuttuminen on erityisen vaarallista hänen mukaansa.
Kaksoisstandardi-virhe
Mutta Van Voorst tekee tässä kohtaa itse kaksoisstandardi-virheen argumentoinnissaan, kuten konservatiiviset kristityt tapaavat usein tehdä. Kun on puhe Jeesuksen historiallisuudesta niin silloin kristityt väittävät, että argumentointia vaikenemisen perusteella ei voi pitää pätevänä. Mutta kun on puhe Jeesuksen tyhjästä haudasta niin silloin kristityt halukkaasti itse käyttävät argumentointia vaikenemisen perusteella: ”hauta oli tyhjä, koska ei ole mitään todisteita siitä, että juutalaiset viranomaiset olisivat kieltäneet haudan olleen tyhjä”. Tuollaiseen väitteeseen voitaisiin viitata Van Vorstia mukaillen, että ”juutalaiset, jotka olivat alkukristittyjen aikalaisia, pitivät tyypillisesti kristillisiä tarinoita tyhjästä haudasta niin heikkoina ja outoina, että he sivuuttivat ne täydellisesti, eivätkä pitäneet tarpeellisina edes kommentoida niitä”. Toinen samankaltainen vastaväite voitaisiin tehdä samalla periaatteella, jos Van Voorstin logiikka hyväksytään: roomalaiset ja juutalaiset, jotka olivat alkukristittyjen aikalaisia pitivät tyypillisesti kristillisiä tarinoita Jeesuksen olemassaolosta niin heikkoina ja outoina, että he sivuuttivat ne täydellisesti, eivätkä pitäneet tarpeellisina edes kommentoida niitä”. ""Ei pitäviä perusteita evankeliumien ajoitukselle
Seuraavaksi Van Voorst arvostelee Wellsin tekemää evankeliumien ajoitusta vuoden 100 tienoolle. Van Voorst kannattaa nykyään aikalailla standardiajoitusta, jonka mukaan Markus on tehty vähän ennen vuotta 70 ja Matteus sekä Luukas 80-luvulla ja Johannes viimeisenä. Mutta evankeliumien ajoittaminen perustuu erinäisiin olettamuksiin ja todennäköisyyspäätelmiin. Van Voorstin ajoitukset voivat olla tosia, mutta niin voi olla Wellsinkin ajoitus. Van Voorst ei tarjoa mitään perusteita ajoitukselleen, hän vain olettaa – eikä sano, miksi juuri hänen ajoituksensa pitäisi ottaa totena. Lisäksi voidaan vielä todeta, että ”Kristus-myytin” kannalta evankeliumien syntyaika ei ole tärkein asia (ei Paavalinkaan kirjeitä tarvitse ajoittaa vuoteen 100 jos lähtee argumentoimaan Jeesuksen historiallisuutta vastaan).
Seuraavaksi Van Voorst toteaa, että evankeliumitraditioiden kehitys ja niihin liittyvät historialliset vaikeudet eivät välttämättä merkitse, että kaikki olisi keksittyä eivätkä vaikeudet todista olemassa olemattomuutta. Tähän voidaan sanoa, että Wells ei väitä, että traditioiden kehitys ja historialliset vaikeudet välttämättä todistavat Kristus-myytin puolesta. Ne kuitenkin voivat antaa erään aiheen ja vihjeen olettaa Jeesuksen olevan myyttinen, mutta itsessään ja pelkästään historialliset ongelmat ja traditioiden kehitysprosessi ei sitä vielä todista. Vähintäänkin evankeliumiperinteiden epäyhtenäisyys ja vähittäinen kehitys kaikkine historiallisine ongelmineen tukee maltillista teesiä siitä, että Jeesuksen historiallisuus - olettaen hänen olleen olemassa - ja se, mitä hän oikeastaan teki ja opetti sumentuvat näkyvistämme piiloutuen kirkollisen teologisen perinteen ja apologian (uskon puolustuksen) sekä missionääristen motiivien pilven taakse: emme tiedä juuri mitään todellisesta historiallisesta Jeesuksesta, jos hän oli olemassa.
Toistuva vaikenemiseen vetoava argumentointi Jeesus-myyttiä vastaan
Neljänneksi Van Voorst rakentaa kritiikkinsä vaikenemisen perusteella argumentoinnin varaan (jälleen): Wells ei pysty tyydyttävästi selittämään miksi, jos kristityt keksivät Jeesuksen vuoden 100 tienoolla, juutalaiset ja pakanat, jotka vastustivat kristinuskoa, eivät kieltäneet Jeesuksen historiallisuutta tai edes kyseenalaistaneet sitä.
On totta kyllä, että 1. vuosisadalta ei ole löytynyt lähteitä, joissa Jeesuksen historiallisuutta olisi kyseenalaistettu. Mutta sellaisten lähteiden puuttuminen ei ole sinänsä todiste Jeesuksen historiallisuuden puolesta, eikä tee Jeesuksen olemassaolosta vielä todennäköistä. Olipa Jeesus ollut olemassa tai ei, niin kristinusko oli vain pieni lahko, joka näytti roomalaisista taikauskoiselta kultilta. Mitä syitä, kiinnostusta tai tarvetta kenelläkään roomalaisella olisi ollut nähdä vaivaa 1. vuosisadalla sen todistamiseksi, että mitään Jeesusta ei ole ollut olemassa vain kumotaksensa pientä, vähämerkityksistä lahkoa, joka alussa oli vielä juutalaisuuden sisällä?
Tutkijoiden yleiseen konsensukseen vetoamisen argumentointivirhe: kannattajien lukumäärä ei ratkaise väitteen totuutta
Viidenneksi Van Voorst arvostelee Wellsin näkemyksiä ei-kristittyjen lähteiden, etenkin Tacituksen ja Josefuksen luotettavuudesta sillä perusteella, että tutkijoiden parissa on ”vahva konsensus” siitä, että kyseiset lähteet ovat luotettavia. Tämä on naiivi ja heikko argumentti – se on vetoamista siihen, että miljardi kärpästä ei voi olla väärässä. Entä jos ne ovat kuitenkin väärässä? Mistä Van Voorst sen tietää, että tutkijoiden nykyinen konsensus on tosi? " - ehaehaeha
ehaehaeha kirjoitti:
"Ei pitäviä perusteita evankeliumien ajoitukselle
Seuraavaksi Van Voorst arvostelee Wellsin tekemää evankeliumien ajoitusta vuoden 100 tienoolle. Van Voorst kannattaa nykyään aikalailla standardiajoitusta, jonka mukaan Markus on tehty vähän ennen vuotta 70 ja Matteus sekä Luukas 80-luvulla ja Johannes viimeisenä. Mutta evankeliumien ajoittaminen perustuu erinäisiin olettamuksiin ja todennäköisyyspäätelmiin. Van Voorstin ajoitukset voivat olla tosia, mutta niin voi olla Wellsinkin ajoitus. Van Voorst ei tarjoa mitään perusteita ajoitukselleen, hän vain olettaa – eikä sano, miksi juuri hänen ajoituksensa pitäisi ottaa totena. Lisäksi voidaan vielä todeta, että ”Kristus-myytin” kannalta evankeliumien syntyaika ei ole tärkein asia (ei Paavalinkaan kirjeitä tarvitse ajoittaa vuoteen 100 jos lähtee argumentoimaan Jeesuksen historiallisuutta vastaan).
Seuraavaksi Van Voorst toteaa, että evankeliumitraditioiden kehitys ja niihin liittyvät historialliset vaikeudet eivät välttämättä merkitse, että kaikki olisi keksittyä eivätkä vaikeudet todista olemassa olemattomuutta. Tähän voidaan sanoa, että Wells ei väitä, että traditioiden kehitys ja historialliset vaikeudet välttämättä todistavat Kristus-myytin puolesta. Ne kuitenkin voivat antaa erään aiheen ja vihjeen olettaa Jeesuksen olevan myyttinen, mutta itsessään ja pelkästään historialliset ongelmat ja traditioiden kehitysprosessi ei sitä vielä todista. Vähintäänkin evankeliumiperinteiden epäyhtenäisyys ja vähittäinen kehitys kaikkine historiallisine ongelmineen tukee maltillista teesiä siitä, että Jeesuksen historiallisuus - olettaen hänen olleen olemassa - ja se, mitä hän oikeastaan teki ja opetti sumentuvat näkyvistämme piiloutuen kirkollisen teologisen perinteen ja apologian (uskon puolustuksen) sekä missionääristen motiivien pilven taakse: emme tiedä juuri mitään todellisesta historiallisesta Jeesuksesta, jos hän oli olemassa.
Toistuva vaikenemiseen vetoava argumentointi Jeesus-myyttiä vastaan
Neljänneksi Van Voorst rakentaa kritiikkinsä vaikenemisen perusteella argumentoinnin varaan (jälleen): Wells ei pysty tyydyttävästi selittämään miksi, jos kristityt keksivät Jeesuksen vuoden 100 tienoolla, juutalaiset ja pakanat, jotka vastustivat kristinuskoa, eivät kieltäneet Jeesuksen historiallisuutta tai edes kyseenalaistaneet sitä.
On totta kyllä, että 1. vuosisadalta ei ole löytynyt lähteitä, joissa Jeesuksen historiallisuutta olisi kyseenalaistettu. Mutta sellaisten lähteiden puuttuminen ei ole sinänsä todiste Jeesuksen historiallisuuden puolesta, eikä tee Jeesuksen olemassaolosta vielä todennäköistä. Olipa Jeesus ollut olemassa tai ei, niin kristinusko oli vain pieni lahko, joka näytti roomalaisista taikauskoiselta kultilta. Mitä syitä, kiinnostusta tai tarvetta kenelläkään roomalaisella olisi ollut nähdä vaivaa 1. vuosisadalla sen todistamiseksi, että mitään Jeesusta ei ole ollut olemassa vain kumotaksensa pientä, vähämerkityksistä lahkoa, joka alussa oli vielä juutalaisuuden sisällä?
Tutkijoiden yleiseen konsensukseen vetoamisen argumentointivirhe: kannattajien lukumäärä ei ratkaise väitteen totuutta
Viidenneksi Van Voorst arvostelee Wellsin näkemyksiä ei-kristittyjen lähteiden, etenkin Tacituksen ja Josefuksen luotettavuudesta sillä perusteella, että tutkijoiden parissa on ”vahva konsensus” siitä, että kyseiset lähteet ovat luotettavia. Tämä on naiivi ja heikko argumentti – se on vetoamista siihen, että miljardi kärpästä ei voi olla väärässä. Entä jos ne ovat kuitenkin väärässä? Mistä Van Voorst sen tietää, että tutkijoiden nykyinen konsensus on tosi? ""Vetoaminen Jeesus-myytin kannattajien "antiuskonnollisuuteen" argumenttina
Kuudes vastaväite Van Voorstilla on sekin lapsellinen: Wells ja toiset (Kristus-myytin kannattajat) näyttävät tekevän olettamuksiaan ei objektiivista historiallisista syistä, vaan erittäin tarkoitushakuisesti ja antiuskonnollisesti. Entä sitten ne, jotka puolustavat Jeesuksen historiallisuutta (saati ne, jotka puolustavat Jeesuksen kirjaimellista ylösnousemusta)? Onko heidänkin väitteensä sivuutettava huonona historian tutkimuksena ja tarkoitushakuisena, kristinuskoa puolustavana ja poleemisesti ateismia sekä skeptisyyttä vastustavana asenteellisuutena? Tällä tavalla mikä tahansa argumentti voidaan sivuuttaa arvottomana ja sitä edes tarkemmin tutkimatta, koska sillä on arveluttavia motiiveja ja tavoitteita tai ”vääriä” ennakkoasenteita takanaan. Ovatko kristilliset ennakkoluulot ja asenteet ainoat oikeat, missä se on todistettu? Eikö uskovaisten teologien ja tutkijoiden väitteet kristinuskon puolesta pitäisi samalla logiikalla hylätä, koska ne ovat "uskonnollisia" ja eivät ole objektiivisia, vaan tähtäävät tiettyyn päämäärään - pitäisi, jos toimitaan Van Voorstin logiikalla.
Vakuuttavin argumentti Jeesus-myyttiä vastaan
Viimeisestä Van Voorstin väitettä voi pitää merkityksellisempänä kritiikkinä: Wells ja muut Kristus-myytin kannattajat eivät ole kyenneet tarjoamaan toista, luotettavaa selitystä kristinuskon syntymiselle ja historiallisen Kristuksen muodostamiselle. Tämän väitteen osalta tilanne voi toki muuttua. Oikeastaan painavin Van Voorstin argumentti Jeesuksen historiallisuuden puolesta on, että on olemassa joitain Raamatun ulkopuolisia lähteitä, jotka antavat riippumattoman vahvistuksen Jeesuksesta. Tämä asiantila todellakin on ongelmallinen teorialle Jeesus-myytistä ja vaatii perusteellisempaa käsittelyä, kuin mitä tässä yhteydessä teen. Mutta kuten sanottu, UT:n erilaisissa, keskenään jännitteisissä teologioissa ja kristologisissa käsityksissä voi olla taustalla yksi tai muutamia todella olemassa olleita juutalaisia uskonnollisia opettajia ja roomalaisten teloittamia marttyyreitä, jotka ovat olleet lähtökohtana evankeliumien ja apostolisten kirjeiden keskenään kilpaileville teologioille.
Robert Funk, Jeesus Seminaarin puheenjohtaja, on todennut Jeesuksen historiallisuuden ja
evankeliumien luotettavuuden osalta:
“As an historian, I do not know for certain that Jesus really existed, that he is anything more than the figment of some overactive imaginations. In my view, there is
nothing about Jesus of Nazareth that we can know beyond any possible doubt….And the Jesus that scholars have isolated in the ancient gospels, gospels that are bloated with the will to believe, may turn out to be only another image that merely reflects our deepest longings.” (The Fourth R, January-February 1995, s.9).
Funk siis sanoo, että historioitsijana hän ei tiedä varmuudella oliko Jeesus todella olemassa, että hän oli mitään enempää kuin yliaktiivisen mielikuvituksen tuote. Funkin näkemyksen mukaan ei ole mitään Jeesukseen liittyvää, jonka voisimme tietää olevan epäilyksen tuolla puolen. Tutkijoiden evankeliumeista eristämä Jeesus voi olla vain kuva, joka heijastaa meidän syvimpiä kaipauksiamme.
Tutkimuksia ja tulkintoja Jeesuksen historiallisuudesta ja Jeesus-myytistä
Timothy Freke & Peter Gandy: The Jesus Mysteries: Was the 'original Jesus' a Pagan god? Acacia Press, 1999.
Tämän teoksen mukaan Jeesus ei ole edes historiallinen henkilö, vaan rakentaen vahvasti Nag Hammadin gnostilaisten evankeliumien perustalle tekijät päättelevät, että Jeesus-usko on synkretistinen gnostikkojen uudelleentulkinta pakanallista "jumalanmiehistä" (godman). Osiris, Dionysus, Attis ja Mithra ovat kaikki ilmentymiä yhdestä kultista, jossa on kuoleva ja kuolleista nouseva "jumalanmies". Kirjan tekijät käyttävät siitä nimitystä Osiris- Dionysos. Literalistinen "oikeaoppinen" kristinusko ei ollut gnostilaisen kristillisyyden edeltäjä, vaan se on myöhemmin kehittynyt, ja se kirjoitti historiaa uusiksi saadakseen literaalin (kirjaimellisesti tekstejä tulkitsevan) kristillisyyden näyttämään gnostilaisuutta vanhemmalta. Kristinusko on kirjan tutkijoiden mukaan juutalaistettu versio pakanallisista mysteeriuskonnoista. - ehaehaeha
ehaehaeha kirjoitti:
"Vetoaminen Jeesus-myytin kannattajien "antiuskonnollisuuteen" argumenttina
Kuudes vastaväite Van Voorstilla on sekin lapsellinen: Wells ja toiset (Kristus-myytin kannattajat) näyttävät tekevän olettamuksiaan ei objektiivista historiallisista syistä, vaan erittäin tarkoitushakuisesti ja antiuskonnollisesti. Entä sitten ne, jotka puolustavat Jeesuksen historiallisuutta (saati ne, jotka puolustavat Jeesuksen kirjaimellista ylösnousemusta)? Onko heidänkin väitteensä sivuutettava huonona historian tutkimuksena ja tarkoitushakuisena, kristinuskoa puolustavana ja poleemisesti ateismia sekä skeptisyyttä vastustavana asenteellisuutena? Tällä tavalla mikä tahansa argumentti voidaan sivuuttaa arvottomana ja sitä edes tarkemmin tutkimatta, koska sillä on arveluttavia motiiveja ja tavoitteita tai ”vääriä” ennakkoasenteita takanaan. Ovatko kristilliset ennakkoluulot ja asenteet ainoat oikeat, missä se on todistettu? Eikö uskovaisten teologien ja tutkijoiden väitteet kristinuskon puolesta pitäisi samalla logiikalla hylätä, koska ne ovat "uskonnollisia" ja eivät ole objektiivisia, vaan tähtäävät tiettyyn päämäärään - pitäisi, jos toimitaan Van Voorstin logiikalla.
Vakuuttavin argumentti Jeesus-myyttiä vastaan
Viimeisestä Van Voorstin väitettä voi pitää merkityksellisempänä kritiikkinä: Wells ja muut Kristus-myytin kannattajat eivät ole kyenneet tarjoamaan toista, luotettavaa selitystä kristinuskon syntymiselle ja historiallisen Kristuksen muodostamiselle. Tämän väitteen osalta tilanne voi toki muuttua. Oikeastaan painavin Van Voorstin argumentti Jeesuksen historiallisuuden puolesta on, että on olemassa joitain Raamatun ulkopuolisia lähteitä, jotka antavat riippumattoman vahvistuksen Jeesuksesta. Tämä asiantila todellakin on ongelmallinen teorialle Jeesus-myytistä ja vaatii perusteellisempaa käsittelyä, kuin mitä tässä yhteydessä teen. Mutta kuten sanottu, UT:n erilaisissa, keskenään jännitteisissä teologioissa ja kristologisissa käsityksissä voi olla taustalla yksi tai muutamia todella olemassa olleita juutalaisia uskonnollisia opettajia ja roomalaisten teloittamia marttyyreitä, jotka ovat olleet lähtökohtana evankeliumien ja apostolisten kirjeiden keskenään kilpaileville teologioille.
Robert Funk, Jeesus Seminaarin puheenjohtaja, on todennut Jeesuksen historiallisuuden ja
evankeliumien luotettavuuden osalta:
“As an historian, I do not know for certain that Jesus really existed, that he is anything more than the figment of some overactive imaginations. In my view, there is
nothing about Jesus of Nazareth that we can know beyond any possible doubt….And the Jesus that scholars have isolated in the ancient gospels, gospels that are bloated with the will to believe, may turn out to be only another image that merely reflects our deepest longings.” (The Fourth R, January-February 1995, s.9).
Funk siis sanoo, että historioitsijana hän ei tiedä varmuudella oliko Jeesus todella olemassa, että hän oli mitään enempää kuin yliaktiivisen mielikuvituksen tuote. Funkin näkemyksen mukaan ei ole mitään Jeesukseen liittyvää, jonka voisimme tietää olevan epäilyksen tuolla puolen. Tutkijoiden evankeliumeista eristämä Jeesus voi olla vain kuva, joka heijastaa meidän syvimpiä kaipauksiamme.
Tutkimuksia ja tulkintoja Jeesuksen historiallisuudesta ja Jeesus-myytistä
Timothy Freke & Peter Gandy: The Jesus Mysteries: Was the 'original Jesus' a Pagan god? Acacia Press, 1999.
Tämän teoksen mukaan Jeesus ei ole edes historiallinen henkilö, vaan rakentaen vahvasti Nag Hammadin gnostilaisten evankeliumien perustalle tekijät päättelevät, että Jeesus-usko on synkretistinen gnostikkojen uudelleentulkinta pakanallista "jumalanmiehistä" (godman). Osiris, Dionysus, Attis ja Mithra ovat kaikki ilmentymiä yhdestä kultista, jossa on kuoleva ja kuolleista nouseva "jumalanmies". Kirjan tekijät käyttävät siitä nimitystä Osiris- Dionysos. Literalistinen "oikeaoppinen" kristinusko ei ollut gnostilaisen kristillisyyden edeltäjä, vaan se on myöhemmin kehittynyt, ja se kirjoitti historiaa uusiksi saadakseen literaalin (kirjaimellisesti tekstejä tulkitsevan) kristillisyyden näyttämään gnostilaisuutta vanhemmalta. Kristinusko on kirjan tutkijoiden mukaan juutalaistettu versio pakanallisista mysteeriuskonnoista."Tom Harpur: The Pagan Christ; Recovering the Lost Light, Thomas Allen, 2004.
Tutkimuksen mukaan, viitaten sellaisiin oppineisiin kuten Alvin Boyd Kuhn, kristinuskon keskeiset myytit muotoiltiin Egyptissä tuhansia vuosia ennen evankeliumien kirjoittamista. Harpur kiinnittää huomiota egyptiläiseen Horus-jumalaan, jonka ihmeellisen syntymän sanansaattajana oli tähti itäisellä taivaalla, ja joka kastettiin kastajan toimesta, joka myöhemmin mestattiin (vrt. Johannes Kastaja). Horuksella oli 12 opetuslasta, hän käveli veden päällä, ajoi pois demoneita, paransi sairaan, kirkastui vuorella, ristiinnaulittiin kahden varkaan väliin, haudattiin kallioluolaan ja nousi kuolleista ja lisäksi Horus tunnettiin nimellä KRST tai "se, joka on voideltu" (juutalaisten "messias" ja kreikan Kristus tarkoittavat "voideltua"). Horus oli myös hyvä paimen, jumalan karitsa, elämän leipä, ihmisen poika, Sana ja kalastaja. Harpurin mukaan Horus-myyttiä ei koskaan tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi ylimaallisesta olennosta nimeltä Horus.
Harpurin mukaan Jeesus ei ole historiallinen henkilö, vaan eräs versio muinaiseen Egyptiin ja kreikkalais-roomalaisiin mysteeriuskontoihin palautuvasta myytistä. Jeesus oli olemassa Harpurin mukaan vain symbolisena esityksenä yleismaailmallisista hengellisistä periaatteista. Harpur haastaa kristikuntaa uudistumaan ja tarjoaa universaalisen hengellisyyden, ”kosmisen Kristuksen”, ideaa kirjaimellisesti UT:n kertomuksia tulkitsevan selitysperinteen tilalle. Tätä newage-henkistä kosmisen hengellisyyden mainostamistendenssiä voi oikeutetusti pitää ongelmallisena ja lisäksi on perusteltua paikoitellen kysyä, vetääkö Harpur lähteistään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Horus on symboli ihmisyydelle itselleen Harpurin mukaan. Edustaessaan sekä meidän (kuten gnostilaisuudessa ajatellaan) jumalallista että inhimillistä puoltamme Horus on jokamies ja jokanainen. Horuksen tarina on ihmisen tietoisuuden gnostilainen tarina. Legenda Horuksesta nousee pinnalle uudestaan myöhempien vapahtajien/pelastajien myyteissä, kuten Tammuz, Adonis, Mithra, Dionysos, Krishna ja Buddha. Purkamalla palasiksi todisteet historiallisesta Jeesuksesta Harpur rakentaa johtopäätöksensä siitä, että Jeesus-kertomus on yksinkertaisesti vain yksi muunnelma tästä arkkityyppisestä usein ja useissa uskonnoissa toistuneesta teemasta.
Tom Harpur on eräs kunnioitetuimpia ja tunnetuimpia Kanadan kristillisistä ajattelijoista. Hän on entinen anglikaanisen kirkon pappi ja hän on toiminut Uuden testamentin professorina Toronton yliopistossa 1964–1971. Harpurin maineen johdosta hänen kirjansa ei ole jäänyt perinteistä kristillisyyttä puolustavilta tahoilta vastausta vaille. Konservatiiviselta evankelikaaliselta suunnalta on tehty Harpurin teosta vastaan kumoamiskirja: Stanley E. Porter Stephen J. Bedard: Unmasking the Pagan Christ (2006). Jeesuksen historiallisuus vs. epähistoriallisuus on teema, joka ei jätä helpolla kylmäksi.
Earl Doherty: The Jesus Puzzle: Did Christianity Begin with a Mythical Christ? Challenging the Existence of an Historical Jesus, 2000.
Dohertyn tekemien tutkimuksien johtopäätös on, että Jeesus ei ole historiallinen, vaan myyttinen henkilö, ja kristinusko alkoi mystisestä juutalaisesta lahkosta. Dohertyn väite ei ole: "Jeesus ei ole ollut olemassa, sen tähden kristikunta alkoi mystisenä lahkona", vaan "kristikunta syntyi mystisenä juutalaisena lahkona, sen tähden Jeesus ei ole historiallinen henkilö". Dohertyn yleisesti ottaen huolellinen argumentointi poikkeaa ratkaisevasti aikaisemmista Jeesuksen historiallisuuden kiistäneistä näkemyksistä (Jeesus-myytti). Doherty ei rakenna argumentointiaan hiljaisuuden varaan, vaan positiivisille todisteille ja varsinkin sellaisille todisteille, jotka ovat muutoin hyvin erikoisia seikkoja ja joita perinteisesti on sivuutettu tai selitetty heikosti. Doherty tekee pääsääntöisesti vakuuttavasti perustellen uskottavan teorian, jonka mukaan kristinusko syntyi mystisenä lahkona juutalaisuudessa (a mystical-revelatory religion). " - ehaehaeha
ehaehaeha kirjoitti:
"Tom Harpur: The Pagan Christ; Recovering the Lost Light, Thomas Allen, 2004.
Tutkimuksen mukaan, viitaten sellaisiin oppineisiin kuten Alvin Boyd Kuhn, kristinuskon keskeiset myytit muotoiltiin Egyptissä tuhansia vuosia ennen evankeliumien kirjoittamista. Harpur kiinnittää huomiota egyptiläiseen Horus-jumalaan, jonka ihmeellisen syntymän sanansaattajana oli tähti itäisellä taivaalla, ja joka kastettiin kastajan toimesta, joka myöhemmin mestattiin (vrt. Johannes Kastaja). Horuksella oli 12 opetuslasta, hän käveli veden päällä, ajoi pois demoneita, paransi sairaan, kirkastui vuorella, ristiinnaulittiin kahden varkaan väliin, haudattiin kallioluolaan ja nousi kuolleista ja lisäksi Horus tunnettiin nimellä KRST tai "se, joka on voideltu" (juutalaisten "messias" ja kreikan Kristus tarkoittavat "voideltua"). Horus oli myös hyvä paimen, jumalan karitsa, elämän leipä, ihmisen poika, Sana ja kalastaja. Harpurin mukaan Horus-myyttiä ei koskaan tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi ylimaallisesta olennosta nimeltä Horus.
Harpurin mukaan Jeesus ei ole historiallinen henkilö, vaan eräs versio muinaiseen Egyptiin ja kreikkalais-roomalaisiin mysteeriuskontoihin palautuvasta myytistä. Jeesus oli olemassa Harpurin mukaan vain symbolisena esityksenä yleismaailmallisista hengellisistä periaatteista. Harpur haastaa kristikuntaa uudistumaan ja tarjoaa universaalisen hengellisyyden, ”kosmisen Kristuksen”, ideaa kirjaimellisesti UT:n kertomuksia tulkitsevan selitysperinteen tilalle. Tätä newage-henkistä kosmisen hengellisyyden mainostamistendenssiä voi oikeutetusti pitää ongelmallisena ja lisäksi on perusteltua paikoitellen kysyä, vetääkö Harpur lähteistään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Horus on symboli ihmisyydelle itselleen Harpurin mukaan. Edustaessaan sekä meidän (kuten gnostilaisuudessa ajatellaan) jumalallista että inhimillistä puoltamme Horus on jokamies ja jokanainen. Horuksen tarina on ihmisen tietoisuuden gnostilainen tarina. Legenda Horuksesta nousee pinnalle uudestaan myöhempien vapahtajien/pelastajien myyteissä, kuten Tammuz, Adonis, Mithra, Dionysos, Krishna ja Buddha. Purkamalla palasiksi todisteet historiallisesta Jeesuksesta Harpur rakentaa johtopäätöksensä siitä, että Jeesus-kertomus on yksinkertaisesti vain yksi muunnelma tästä arkkityyppisestä usein ja useissa uskonnoissa toistuneesta teemasta.
Tom Harpur on eräs kunnioitetuimpia ja tunnetuimpia Kanadan kristillisistä ajattelijoista. Hän on entinen anglikaanisen kirkon pappi ja hän on toiminut Uuden testamentin professorina Toronton yliopistossa 1964–1971. Harpurin maineen johdosta hänen kirjansa ei ole jäänyt perinteistä kristillisyyttä puolustavilta tahoilta vastausta vaille. Konservatiiviselta evankelikaaliselta suunnalta on tehty Harpurin teosta vastaan kumoamiskirja: Stanley E. Porter Stephen J. Bedard: Unmasking the Pagan Christ (2006). Jeesuksen historiallisuus vs. epähistoriallisuus on teema, joka ei jätä helpolla kylmäksi.
Earl Doherty: The Jesus Puzzle: Did Christianity Begin with a Mythical Christ? Challenging the Existence of an Historical Jesus, 2000.
Dohertyn tekemien tutkimuksien johtopäätös on, että Jeesus ei ole historiallinen, vaan myyttinen henkilö, ja kristinusko alkoi mystisestä juutalaisesta lahkosta. Dohertyn väite ei ole: "Jeesus ei ole ollut olemassa, sen tähden kristikunta alkoi mystisenä lahkona", vaan "kristikunta syntyi mystisenä juutalaisena lahkona, sen tähden Jeesus ei ole historiallinen henkilö". Dohertyn yleisesti ottaen huolellinen argumentointi poikkeaa ratkaisevasti aikaisemmista Jeesuksen historiallisuuden kiistäneistä näkemyksistä (Jeesus-myytti). Doherty ei rakenna argumentointiaan hiljaisuuden varaan, vaan positiivisille todisteille ja varsinkin sellaisille todisteille, jotka ovat muutoin hyvin erikoisia seikkoja ja joita perinteisesti on sivuutettu tai selitetty heikosti. Doherty tekee pääsääntöisesti vakuuttavasti perustellen uskottavan teorian, jonka mukaan kristinusko syntyi mystisenä lahkona juutalaisuudessa (a mystical-revelatory religion). ""Professori George Albert Wellsin kannanmuutos
Emeritusprofessori George Albert Wells sen sijaan on nykyään luopunut kannattamasta teoriaa Jeesus-myytistä peruuttaen aikaisemmissa teoksissaan (The Jesus Legend ja The Jesus Myth 1990-luvulta) esittämänsä johtopäätöksen, että Jeesus ei ole historiallinen henkilö. Wellsin nykyinen kanta on, että kaikki jälki-paavalilainen (Paavalin ajan jälkeen tehtyjen synoptisten evankeliumien taustalla oletettavasti olevaan ja mahdollisesti joiltain osin noin vuoteen 50 jaa. ajoittuvaan Q-lähteeseen palautuva) Jeesus-perinne ei ole mytologista. Mutta Wells ei ole löytänyt mitään asiaperusteita luopua useista kriittisistä näkemyksistään koskien evankeliumeja ja niiden historiallista luotettavuutta, vaikka Jeesuksen historiallisuutta koskevassa nimenomaisessa asiassa Wells hyväksyi konservatiivisen eksegeetin J.D.G. Dunnin kritiikin Jeesus-myyttiä vastaan, vaan Wells on edelleen kriittinen monia Dunnin oletuksia kohtaan.
Jeesuksen historiallinen olemassaolo ja sen merkitys erilaisille maailmankuville ja -katsomuksille
Lopuksi on vielä syytä huomauttaa, että Jeesuksen historiallinen olemassaolo tai olemattomuus ei ole millään muotoa kynnyskysymys tai elinehto maailmankatsomuksellisesti millekään skeptiselle ja ei-teistiselle (= ei pidä käsitystä persoonallisesta maailmasta erillisestä ja maailmassa vaikuttavasta jumalolennosta uskottavana) kristinuskoon suhtautumisen tavalle: Jeesuksen (mahdollinen) olemassaolo historiallisena henkilönä ei edellytä eikä todista oikeaksi kristillistä uskonnollista maailmankuvaa erilaisine yliluonnollisine olentoineen (Jumala, Jumalan poika, pyhä henki, saatana, enkelit) tai "paikkoineen"/todellisuuden "tasoineen" (taivas, helvetti). Kristillisen maailmankuvan erilaisia elementtejä voidaan analysoida erikseen kohta kohdalta ja tutkia niiden filosofisia (tietoteoreettisia ja metafyysisiä) perusteita ja logiikkaa. Ainoastaan kristinuskoon sen klassisessa muodossa sitoutuneille uskoville kaikki seisoo ja kaatuu sen varassa, että Jeesus Kristus - juuri sellaisena kuin vanhakirkollisissa uskontunnustuksissa määritellään - on todella ollut historiallinen henkilö. Mutta esoteeris-gnostilaisesti Jeesukseen uskovat eivät tarvitse kirjaimellisesti historiallisesti olemassa ollutta Jeesusta.
Aivan samoin profeetta Muhammadin olemassaolo, hänen julistuksensa ja hänestä puhuvat traditiot eivät ole todiste, joka näyttäisi toteen islamilaisen maailmankuvan ja siihen kuuluvien tuonpuoleisten olentojen oikeellisuuden, eikä Buddhan historiallisuus (ja häneen liittyvä kertomusperinne) todistaa buddhalaisuuden totuusarvoa.
Kirjallisuus
Juha Pentikäinen, Katja Pentikäinen (toim.): Uskonnot maailmassa, 2. painos, 1993
Robert E. Van Voorst: Jesus Outside the New Testament: An Introduction to the Ancient Evidence, 2000
Timothy Freke & Peter Gandy: The Jesus Mysteries: Was the 'original Jesus' a Pagan god? 1999
Tom Harpur: The Pagan Christ; Recovering the Lost Light, 2004
Earl Doherty: The Jesus Puzzle: Did Christianity Begin with a Mythical Christ? Challenging the Existence of an Historical Jesus, 2000
Robert M. Price: Deconstructing Jesus, 2001
Robert M. Price: Incredible Shrinking Son of Man: How Reliable Is the Gospel Tradition? 2003
Dennis R. MacDonald: The Homeric Epics and the Gospel of Mark (Yale University), 2000
Matti Myllykoski: Jeesuksen viimeiset päivät, 1994
George Albert Wells: Can We Trust the New Testament? Thoughts on the Reliability of Early Christian Testimony, 2003"
Lähde: http://www.argumentti.fi/jeesuksen_historiallisuus/jeesuksen_historiallisuus.php?id=72 - Kössönöm
ehaehaeha kirjoitti:
"Professori George Albert Wellsin kannanmuutos

Lähde: http://www.argumentti.fi/jeesuksen_historiallisuus/jeesuksen_historiallisuus.php?id=72tarvitsisi laittaa nupparilla kiinni sivun ylälaitaan, niin ateismipalstalla kuin ollaankin:)
- ehaehaeha
Kössönöm kirjoitti:
tarvitsisi laittaa nupparilla kiinni sivun ylälaitaan, niin ateismipalstalla kuin ollaankin:)
varsin asiallinen ja puolueeton teksti.
- Kössönöm
ehaehaeha kirjoitti:
varsin asiallinen ja puolueeton teksti.
ja melkoisen perusteellinen.
Harmi kun ei ole sefua nuppineuloineen. - ehaehaeha
Kössönöm kirjoitti:
ja melkoisen perusteellinen.
Harmi kun ei ole sefua nuppineuloineen.että liittyykö tämä niin paljoa ateismiin... sen sijaan kristinusko palstalle yms tämän voisi kyllä laittaa
- Kössönöm
ehaehaeha kirjoitti:
että liittyykö tämä niin paljoa ateismiin... sen sijaan kristinusko palstalle yms tämän voisi kyllä laittaa
ettei a-teismia olisi ilman uskontoja.
- åqwer
Kössönöm kirjoitti:
ettei a-teismia olisi ilman uskontoja.
Edellä lähinnä teoreettisella tasolla käytävä pähkäily on filosofisessa mielessä tietenkin mielenkiintoista, mutta miksi pitäytyä siinä kun on olemassa valtava kasa kovien tieteiden osoittamia faktojakin Jeesuksen historiallisuudesta, hänen passiostaan ja jopa ylösnousemuksestaan.
Nimittäin Torinon käärinliinalla. Aivan uusimmat tiedot siitä nimittäin vahvistavat sen, että sille vuonna 1988 tehty radiohiiliajoitus oli kaikkien aikojen tieteellinen fiasko. On käynyt mm. ilmi, että työryhmä, joka leikkasi sen vasemmasta yläkulmasta pienen näytepalan, sai tämän tehtävän käskystä, joka soti niin tieteellisen etiikan kuin logiikankin perimmäissääntöjä vastaan. Ai, että kuinka niin? Siksi, että alkuperäinen suunnitelma oli ottaa kymmenkunta näytettä eri puolelta liinaa ja välttää kulmaa, jota oli aiemmin leikelty, joka oli nuhruisin ja johon paikalla olleet tekstiilitutkijat varoittivat kajoamasta, koska sitä oli mahdollisesti keskiajalla paikkailtu. Ja näin sitten tehtiinkin, seitsemän muuta näytekohtaa hylättiin ja leikattiin pieni näyte kaikkein epäkiitollisemmasta kohdasta - ja sekin jaettiin kolmeen osaan. Tällä haluttiin nimittäin maksimoida se tulosmahdollisuus että käärinliina ajoittuisikin keskiajalle. Tutkimus ajetiin läpi lisäksi kiireellä ja yhtä nopeasti sen tulos julistettiin fanfaarilla maailman medialle - ennen vertaisarviointia, mikä on normaali tieteellinen käytäntö.
Kaksi vuotta sittenb kyseisten laboratorioiden 9 entistä työntekijää tunnusti kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa, että Torinon käärinliinan radiohiiliajoitus oli tieteellisesti invalidi. Piste.
Kyse on aivan epäämättömästi aidosta Jeesus Nasaretilaisen hautaliinasta. Tämä on ankara asia hyväkysyttäväksi, etenkin ateisteille.
Dosentti Juha Hiltunen - Kössönöm
åqwer kirjoitti:

Dosentti Juha Hiltunendos voi sanoa mitä lystää ja ilmeisesti häntä lystittääkin.

Dosentti Juha HiltunenSAATAN PULU VITTUUN SIITÄ.
Torinon käärinliina on FEIKKIFEIKKIFEIKKI^99999999999999999999999999999999999999.
EIKÄ SIINÄ LUE ETTÄ SE OLISI JEESUS NASARETILAISEN VITUN PÖNTTÖ!!!!!!!!!!1 - bgrewq
ehaehaeha kirjoitti:
SAATAN PULU VITTUUN SIITÄ.
Torinon käärinliina on FEIKKIFEIKKIFEIKKI^99999999999999999999999999999999999999.
EIKÄ SIINÄ LUE ETTÄ SE OLISI JEESUS NASARETILAISEN VITUN PÖNTTÖ!!!!!!!!!!1Viime vuoden lopulla Vatikaanin arkiston tutkija Barbara Frale julkisti kansainvälistä huomiota saaneen erittäin mielenkiintoisen tutkimuksen, koskien arameankielistä tekstiä joka on tietokoneellisesti erotettavissa Torinon käärinliinan nurjalta puolelta sillä kohdin, jonka "oikealla" puolella on vainajahahmon kasvokuva. Teksti on fragmentaarinen, mutta riittävässä määrin luettavissa. Se kuuluu suomennettuna näin:
"Keisari Tiberiuksen 16. hallitusvuotena (sic. 30 j.Kr.) Jeesus Nasaretilainen (joka) otettiin alas (ristiltä) varhain illalla tultuaan roomalaisen tuomarin tuomitsemaksi kuolemaan, koska juutalainen viranomainen oli havainnut hänet syylliseksi, lähetetään haudattavaksi sillä velvoitteella, että hänet voidaan luovuttaa perheensä haltuun vasta vuoden kuluttua".
Tällainen teksti kuului kirjoittaa käärinliinan päälle vainajan pään tietämille kun kyseessä oli poikkeusluvalla tapahtuva ristiinnaulitun hautaaminen. Näin tapahtui Käärinliinan miehelle/ Jeesukselle siksi, että rikas Joosef Arimatialainen oli kysynyt Pilatukselta luvan saada haudata hänet omaan hautaansa. Sen hän teki (Torinon) käärinliinoissa, joka oli kuninkaallisen arvokas hautaliina (nykyrahassa noin 6000 euroa). Ellei Joosef olisi näin tehnyt, olisi Jeesus joutunut viskatuksi Jerusalemin etelämuurin takana sijaitsevaan Hinnonin (Gehenna) - laaksoon, jossa rikollisten (ja ristiinnaulittujen) ruumit poltettiin.
Torinon käärinliina todistaa ainutkertaisesta ja poikkeuksellisesta hautauskäytännöstä, joka sopii täsmällisesti vai ja ainoastaan tapaukseen Jeesus Nasaretilainen.
Dosentus Hildendum - ehaehaeha
bgrewq kirjoitti:
Viime vuoden lopulla Vatikaanin arkiston tutkija Barbara Frale julkisti kansainvälistä huomiota saaneen erittäin mielenkiintoisen tutkimuksen, koskien arameankielistä tekstiä joka on tietokoneellisesti erotettavissa Torinon käärinliinan nurjalta puolelta sillä kohdin, jonka "oikealla" puolella on vainajahahmon kasvokuva. Teksti on fragmentaarinen, mutta riittävässä määrin luettavissa. Se kuuluu suomennettuna näin:

Dosentus Hildendumhahhah niin varmasti. anna vaikka linkkiä tähän "tutkimukseen".
Sitäpaitsi liinan on todistettu olevan väärennös. Ihan sama vaikka sitä tekstiä löytyisikin. - ehaehaeha
bgrewq kirjoitti:
Viime vuoden lopulla Vatikaanin arkiston tutkija Barbara Frale julkisti kansainvälistä huomiota saaneen erittäin mielenkiintoisen tutkimuksen, koskien arameankielistä tekstiä joka on tietokoneellisesti erotettavissa Torinon käärinliinan nurjalta puolelta sillä kohdin, jonka "oikealla" puolella on vainajahahmon kasvokuva. Teksti on fragmentaarinen, mutta riittävässä määrin luettavissa. Se kuuluu suomennettuna näin:
"Keisari Tiberiuksen 16. hallitusvuotena (sic. 30 j.Kr.) Jeesus Nasaretilainen (joka) otettiin alas (ristiltä) varhain illalla tultuaan roomalaisen tuomarin tuomitsemaksi kuolemaan, koska juutalainen viranomainen oli havainnut hänet syylliseksi, lähetetään haudattavaksi sillä velvoitteella, että hänet voidaan luovuttaa perheensä haltuun vasta vuoden kuluttua".
Tällainen teksti kuului kirjoittaa käärinliinan päälle vainajan pään tietämille kun kyseessä oli poikkeusluvalla tapahtuva ristiinnaulitun hautaaminen. Näin tapahtui Käärinliinan miehelle/ Jeesukselle siksi, että rikas Joosef Arimatialainen oli kysynyt Pilatukselta luvan saada haudata hänet omaan hautaansa. Sen hän teki (Torinon) käärinliinoissa, joka oli kuninkaallisen arvokas hautaliina (nykyrahassa noin 6000 euroa). Ellei Joosef olisi näin tehnyt, olisi Jeesus joutunut viskatuksi Jerusalemin etelämuurin takana sijaitsevaan Hinnonin (Gehenna) - laaksoon, jossa rikollisten (ja ristiinnaulittujen) ruumit poltettiin.
Torinon käärinliina todistaa ainutkertaisesta ja poikkeuksellisesta hautauskäytännöstä, joka sopii täsmällisesti vai ja ainoastaan tapaukseen Jeesus Nasaretilainen.
Dosentus Hildendumettei käärinliinaan olisi muodostunut sellaista kasvokuvaa. Siinä olisi pitänyt näkyä vain nenänpää yms. , toisin kuin tässä feikkiliinassamme.
- noin kovasti
ehaehaeha kirjoitti:
SAATAN PULU VITTUUN SIITÄ.
Torinon käärinliina on FEIKKIFEIKKIFEIKKI^99999999999999999999999999999999999999.
EIKÄ SIINÄ LUE ETTÄ SE OLISI JEESUS NASARETILAISEN VITUN PÖNTTÖ!!!!!!!!!!1huuda - muuten, minkä alan tutkijoita sinä mahdat olla???
- ehaehaeha
noin kovasti kirjoitti:
huuda - muuten, minkä alan tutkijoita sinä mahdat olla???
vajakkeja, mutta myös uskovaiset liittyvät tutkimuksiini hyvin vahvasti. Syytä tähän voit miettiä ihan rauhassa pienessä päässäsi.
- Raamattu riittää
ehaehaeha kirjoitti:
että liittyykö tämä niin paljoa ateismiin... sen sijaan kristinusko palstalle yms tämän voisi kyllä laittaa
Minä en jaksa lukea kaikkea joutavaa, olen uskossa, ja se pysyy... kiitos.
- Hengenmies
åqwer kirjoitti:
Edellä lähinnä teoreettisella tasolla käytävä pähkäily on filosofisessa mielessä tietenkin mielenkiintoista, mutta miksi pitäytyä siinä kun on olemassa valtava kasa kovien tieteiden osoittamia faktojakin Jeesuksen historiallisuudesta, hänen passiostaan ja jopa ylösnousemuksestaan.
Nimittäin Torinon käärinliinalla. Aivan uusimmat tiedot siitä nimittäin vahvistavat sen, että sille vuonna 1988 tehty radiohiiliajoitus oli kaikkien aikojen tieteellinen fiasko. On käynyt mm. ilmi, että työryhmä, joka leikkasi sen vasemmasta yläkulmasta pienen näytepalan, sai tämän tehtävän käskystä, joka soti niin tieteellisen etiikan kuin logiikankin perimmäissääntöjä vastaan. Ai, että kuinka niin? Siksi, että alkuperäinen suunnitelma oli ottaa kymmenkunta näytettä eri puolelta liinaa ja välttää kulmaa, jota oli aiemmin leikelty, joka oli nuhruisin ja johon paikalla olleet tekstiilitutkijat varoittivat kajoamasta, koska sitä oli mahdollisesti keskiajalla paikkailtu. Ja näin sitten tehtiinkin, seitsemän muuta näytekohtaa hylättiin ja leikattiin pieni näyte kaikkein epäkiitollisemmasta kohdasta - ja sekin jaettiin kolmeen osaan. Tällä haluttiin nimittäin maksimoida se tulosmahdollisuus että käärinliina ajoittuisikin keskiajalle. Tutkimus ajetiin läpi lisäksi kiireellä ja yhtä nopeasti sen tulos julistettiin fanfaarilla maailman medialle - ennen vertaisarviointia, mikä on normaali tieteellinen käytäntö.
Kaksi vuotta sittenb kyseisten laboratorioiden 9 entistä työntekijää tunnusti kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa, että Torinon käärinliinan radiohiiliajoitus oli tieteellisesti invalidi. Piste.
Kyse on aivan epäämättömästi aidosta Jeesus Nasaretilaisen hautaliinasta. Tämä on ankara asia hyväkysyttäväksi, etenkin ateisteille.
Dosentti Juha HiltunenJoh. 20:6-7
"Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja.
Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään."
Kuinka on mahdollista että niin selvä kuva voi painautua käärinliinaan koska hikiliinakin oli kasvojen suojana?
Rohkenen epäillä petosta. - huuhaa-tutkija
ehaehaeha kirjoitti:
vajakkeja, mutta myös uskovaiset liittyvät tutkimuksiini hyvin vahvasti. Syytä tähän voit miettiä ihan rauhassa pienessä päässäsi.
jälleen asialla - "tutkimuksesi" joutaakin samantien Ö-mappiin.
- ehaehaeha
huuhaa-tutkija kirjoitti:
jälleen asialla - "tutkimuksesi" joutaakin samantien Ö-mappiin.
tajuta (vieläpä varsin läpinäkyvää ja huonoa) sarkasmia :)
- Kristitty45
åqwer kirjoitti:
Edellä lähinnä teoreettisella tasolla käytävä pähkäily on filosofisessa mielessä tietenkin mielenkiintoista, mutta miksi pitäytyä siinä kun on olemassa valtava kasa kovien tieteiden osoittamia faktojakin Jeesuksen historiallisuudesta, hänen passiostaan ja jopa ylösnousemuksestaan.
Nimittäin Torinon käärinliinalla. Aivan uusimmat tiedot siitä nimittäin vahvistavat sen, että sille vuonna 1988 tehty radiohiiliajoitus oli kaikkien aikojen tieteellinen fiasko. On käynyt mm. ilmi, että työryhmä, joka leikkasi sen vasemmasta yläkulmasta pienen näytepalan, sai tämän tehtävän käskystä, joka soti niin tieteellisen etiikan kuin logiikankin perimmäissääntöjä vastaan. Ai, että kuinka niin? Siksi, että alkuperäinen suunnitelma oli ottaa kymmenkunta näytettä eri puolelta liinaa ja välttää kulmaa, jota oli aiemmin leikelty, joka oli nuhruisin ja johon paikalla olleet tekstiilitutkijat varoittivat kajoamasta, koska sitä oli mahdollisesti keskiajalla paikkailtu. Ja näin sitten tehtiinkin, seitsemän muuta näytekohtaa hylättiin ja leikattiin pieni näyte kaikkein epäkiitollisemmasta kohdasta - ja sekin jaettiin kolmeen osaan. Tällä haluttiin nimittäin maksimoida se tulosmahdollisuus että käärinliina ajoittuisikin keskiajalle. Tutkimus ajetiin läpi lisäksi kiireellä ja yhtä nopeasti sen tulos julistettiin fanfaarilla maailman medialle - ennen vertaisarviointia, mikä on normaali tieteellinen käytäntö.
Kaksi vuotta sittenb kyseisten laboratorioiden 9 entistä työntekijää tunnusti kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa, että Torinon käärinliinan radiohiiliajoitus oli tieteellisesti invalidi. Piste.
Kyse on aivan epäämättömästi aidosta Jeesus Nasaretilaisen hautaliinasta. Tämä on ankara asia hyväkysyttäväksi, etenkin ateisteille.
Dosentti Juha HiltunenMikä muuten saa sinut kirjoittamaan kirjan täysin huuhaasta? Kirjapajan mainekin on mennyt kun se on lähtenyt mukaan moiseen tuotokseen. Kohta niitä kirjoja myydään euron kappalehintaan. En maksaisi edes sitä täydestä potaskasta.
Turkuunko kaikki huuhaa on pesiytymässä? - Lukutaitoinenkin
ehaehaeha kirjoitti:
"Professori George Albert Wellsin kannanmuutos
Emeritusprofessori George Albert Wells sen sijaan on nykyään luopunut kannattamasta teoriaa Jeesus-myytistä peruuttaen aikaisemmissa teoksissaan (The Jesus Legend ja The Jesus Myth 1990-luvulta) esittämänsä johtopäätöksen, että Jeesus ei ole historiallinen henkilö. Wellsin nykyinen kanta on, että kaikki jälki-paavalilainen (Paavalin ajan jälkeen tehtyjen synoptisten evankeliumien taustalla oletettavasti olevaan ja mahdollisesti joiltain osin noin vuoteen 50 jaa. ajoittuvaan Q-lähteeseen palautuva) Jeesus-perinne ei ole mytologista. Mutta Wells ei ole löytänyt mitään asiaperusteita luopua useista kriittisistä näkemyksistään koskien evankeliumeja ja niiden historiallista luotettavuutta, vaikka Jeesuksen historiallisuutta koskevassa nimenomaisessa asiassa Wells hyväksyi konservatiivisen eksegeetin J.D.G. Dunnin kritiikin Jeesus-myyttiä vastaan, vaan Wells on edelleen kriittinen monia Dunnin oletuksia kohtaan.
Jeesuksen historiallinen olemassaolo ja sen merkitys erilaisille maailmankuville ja -katsomuksille
Lopuksi on vielä syytä huomauttaa, että Jeesuksen historiallinen olemassaolo tai olemattomuus ei ole millään muotoa kynnyskysymys tai elinehto maailmankatsomuksellisesti millekään skeptiselle ja ei-teistiselle (= ei pidä käsitystä persoonallisesta maailmasta erillisestä ja maailmassa vaikuttavasta jumalolennosta uskottavana) kristinuskoon suhtautumisen tavalle: Jeesuksen (mahdollinen) olemassaolo historiallisena henkilönä ei edellytä eikä todista oikeaksi kristillistä uskonnollista maailmankuvaa erilaisine yliluonnollisine olentoineen (Jumala, Jumalan poika, pyhä henki, saatana, enkelit) tai "paikkoineen"/todellisuuden "tasoineen" (taivas, helvetti). Kristillisen maailmankuvan erilaisia elementtejä voidaan analysoida erikseen kohta kohdalta ja tutkia niiden filosofisia (tietoteoreettisia ja metafyysisiä) perusteita ja logiikkaa. Ainoastaan kristinuskoon sen klassisessa muodossa sitoutuneille uskoville kaikki seisoo ja kaatuu sen varassa, että Jeesus Kristus - juuri sellaisena kuin vanhakirkollisissa uskontunnustuksissa määritellään - on todella ollut historiallinen henkilö. Mutta esoteeris-gnostilaisesti Jeesukseen uskovat eivät tarvitse kirjaimellisesti historiallisesti olemassa ollutta Jeesusta.
Aivan samoin profeetta Muhammadin olemassaolo, hänen julistuksensa ja hänestä puhuvat traditiot eivät ole todiste, joka näyttäisi toteen islamilaisen maailmankuvan ja siihen kuuluvien tuonpuoleisten olentojen oikeellisuuden, eikä Buddhan historiallisuus (ja häneen liittyvä kertomusperinne) todistaa buddhalaisuuden totuusarvoa.
Kirjallisuus
Juha Pentikäinen, Katja Pentikäinen (toim.): Uskonnot maailmassa, 2. painos, 1993
Robert E. Van Voorst: Jesus Outside the New Testament: An Introduction to the Ancient Evidence, 2000
Timothy Freke & Peter Gandy: The Jesus Mysteries: Was the 'original Jesus' a Pagan god? 1999
Tom Harpur: The Pagan Christ; Recovering the Lost Light, 2004
Earl Doherty: The Jesus Puzzle: Did Christianity Begin with a Mythical Christ? Challenging the Existence of an Historical Jesus, 2000
Robert M. Price: Deconstructing Jesus, 2001
Robert M. Price: Incredible Shrinking Son of Man: How Reliable Is the Gospel Tradition? 2003
Dennis R. MacDonald: The Homeric Epics and the Gospel of Mark (Yale University), 2000
Matti Myllykoski: Jeesuksen viimeiset päivät, 1994
George Albert Wells: Can We Trust the New Testament? Thoughts on the Reliability of Early Christian Testimony, 2003"
Lähde: http://www.argumentti.fi/jeesuksen_historiallisuus/jeesuksen_historiallisuus.php?id=72Ja seuraavaksi vastaava pohdinta Buddhasta ja Muhammedista. Huomauttaisin että nämä ideat ja ajatukset ovat olemassa olipa niillä tiettyä henkilöä alkuunpanijana tai ei. Älä tuijota sormea.
- Hej på dig
ehaehaeha kirjoitti:
SAATAN PULU VITTUUN SIITÄ.
Torinon käärinliina on FEIKKIFEIKKIFEIKKI^99999999999999999999999999999999999999.
EIKÄ SIINÄ LUE ETTÄ SE OLISI JEESUS NASARETILAISEN VITUN PÖNTTÖ!!!!!!!!!!1Tyypillinen ateisti, jonka suvaitsemattoman sydämen valtava piiloviha purkautui.
Noh, käyppä ny mielen hallinnan kursseilla, niin ehkä seuraavalla kerralla onnistut.
Minkä helvetin takia kopioit tänne koko saatanan sivuston. Mikset yksinkertaisesti kirjoita, että lukekaapa tämä:
http://www.argumentti.fi/jeesuksen_historiallisuus/jeesuksen_historiallisuus.php?id=72
Ja sitten kerrot oman mielipiteesi asiasta?- ehaehaeha
ei sitä kukaan lukisi jos noin tekisi.
Painuppa siis muualle itkemään siitä - 8yyrte
Miettikääpäs hieman seuraavaa:
Tehkäämme yksinkertainen kulttuurihistoriallisesti viitekehykseensä nivoutettu ajatuskoe. Oletetaan, että Torinon käärinliinan kaltainen ja sen näkyvimmät elementit ilmentävä maalausväärennös oltaisiin tehty keskiajalla. Tuon ajan taiteilija ei ensinnäkään olisi maalannut Jeesusta alasti: se olisi ollut groteskia ja valmis työ pantaisiin pätsiin ja tekijä inkvisition tyrmään. Ja jos hän olisi halunnut saada aikalaisensa vakuuttumaan, että kyseessä on Jeesuksen käärinliina, hän olisi piirtänyt heikon sädekehän hänen päänsä ympärille ja riipustanut kankaalle tekstin I.N.R.I. Missään tapauksessa hän ei olisi maalannut naulanjälkiä ranteisiin, vaan keskelle kämmentä. Ja tradition mukaisesti hän esittäisi jalkojen naulauksen rinnakkain, niin että krusifiksikuva koostui neljän naulan pyhästä kokonaisuudesta. Mitään roomalaisen flagrum-ruoskan kaltaisia jälkiä hän ei osaisi piirtää, vaan mallit piiskauksesta tulisivat oman aikakauden välineistä. Lisäksi niiden intensiteetti oli hyvin lievä, muutamia viiruja sinne tänne eri puolille kehoa oli tarpeeksi. Päässä tällä miehellä olisi seppelemäinen orjantappurakruunu, ei lakki. Hänen vasen kylkensä olisi puhkaistu, koska otaksuttiin iskun tulleen sydämen puolelta – toisin kuin Torinon käärinliinassa. Vainajan kädet lepäisivät maalauksessa hänen sivuillaan ja vainaja olisi jotakuinkin 160 cm pitkä mies, mikä vastasi keskiaikaisen miehen mittoja (antiikin aikana miehet olivat keskimäärin pidempiä).
Väärentäjän täytyi ottaa kaikki nämä yksityiskohdat huomioon mikäli halusi vakuuttaa oman aikansa ihmiset siitä, että tässä olisi oikea Jeesuksen Kristuksen hautaliina. Mielikuvat ovat äärimmäisen vahvoja kaikkina aikoina ja taiteellinen poikkeaminen niistä tuo aina vahvaa kristiikkiä. On lisäksi muistettava, että tuona aikana hyvinkin kehnosti toteutetut väärennökset kävivät kaupan ja niiden aitoperäisyyteen uskottiin, taiteilija joka olisi uhrannut mittavassa määrin enemmän aikaa ja energiaa väärennöstavoitteiden saavuttamiseksi olisi ollut suorastaan mielipuoli.
Dosentushumanumromanum - laarumin joku
ehaehaeha kirjoitti:
ei sitä kukaan lukisi jos noin tekisi.
Painuppa siis muualle itkemään siitäjaksoi muka lukea??!! Linkitä nyt hyvä mies jotain lukukelpoista ateismisi pönkittämiseksi (vittu, mikä pelle!).
- ehaehaeha
laarumin joku kirjoitti:
jaksoi muka lukea??!! Linkitä nyt hyvä mies jotain lukukelpoista ateismisi pönkittämiseksi (vittu, mikä pelle!).
Jeesuksen historiallisuus ei liikauta minua paskan vertaa saatanan vajakki!
- ehaehaeha
8yyrte kirjoitti:
Miettikääpäs hieman seuraavaa:
Tehkäämme yksinkertainen kulttuurihistoriallisesti viitekehykseensä nivoutettu ajatuskoe. Oletetaan, että Torinon käärinliinan kaltainen ja sen näkyvimmät elementit ilmentävä maalausväärennös oltaisiin tehty keskiajalla. Tuon ajan taiteilija ei ensinnäkään olisi maalannut Jeesusta alasti: se olisi ollut groteskia ja valmis työ pantaisiin pätsiin ja tekijä inkvisition tyrmään. Ja jos hän olisi halunnut saada aikalaisensa vakuuttumaan, että kyseessä on Jeesuksen käärinliina, hän olisi piirtänyt heikon sädekehän hänen päänsä ympärille ja riipustanut kankaalle tekstin I.N.R.I. Missään tapauksessa hän ei olisi maalannut naulanjälkiä ranteisiin, vaan keskelle kämmentä. Ja tradition mukaisesti hän esittäisi jalkojen naulauksen rinnakkain, niin että krusifiksikuva koostui neljän naulan pyhästä kokonaisuudesta. Mitään roomalaisen flagrum-ruoskan kaltaisia jälkiä hän ei osaisi piirtää, vaan mallit piiskauksesta tulisivat oman aikakauden välineistä. Lisäksi niiden intensiteetti oli hyvin lievä, muutamia viiruja sinne tänne eri puolille kehoa oli tarpeeksi. Päässä tällä miehellä olisi seppelemäinen orjantappurakruunu, ei lakki. Hänen vasen kylkensä olisi puhkaistu, koska otaksuttiin iskun tulleen sydämen puolelta – toisin kuin Torinon käärinliinassa. Vainajan kädet lepäisivät maalauksessa hänen sivuillaan ja vainaja olisi jotakuinkin 160 cm pitkä mies, mikä vastasi keskiaikaisen miehen mittoja (antiikin aikana miehet olivat keskimäärin pidempiä).
Väärentäjän täytyi ottaa kaikki nämä yksityiskohdat huomioon mikäli halusi vakuuttaa oman aikansa ihmiset siitä, että tässä olisi oikea Jeesuksen Kristuksen hautaliina. Mielikuvat ovat äärimmäisen vahvoja kaikkina aikoina ja taiteellinen poikkeaminen niistä tuo aina vahvaa kristiikkiä. On lisäksi muistettava, että tuona aikana hyvinkin kehnosti toteutetut väärennökset kävivät kaupan ja niiden aitoperäisyyteen uskottiin, taiteilija joka olisi uhrannut mittavassa määrin enemmän aikaa ja energiaa väärennöstavoitteiden saavuttamiseksi olisi ollut suorastaan mielipuoli.
Dosentushumanumromanummietippäs itse seuraavaa
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/torinon_kaarinliina.html - jaksoit tänne
ehaehaeha kirjoitti:
Jeesuksen historiallisuus ei liikauta minua paskan vertaa saatanan vajakki!
vääntää jonkun vitun ketjun aiheesta, joka ei sua kiinnosta paskan vertaa???!!! Äläs nyt poju selittele ja ala peruuttamaan...
- muuta linkkiä, kuin
ehaehaeha kirjoitti:
mietippäs itse seuraavaa
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/torinon_kaarinliina.htmltuota skepsis-paskaa - nehän on tunnetusti tyyppejä, jotka kuvittelevat voivansa nostaa itsensä hiuksista ilmaan.
- ehaehaeha
muuta linkkiä, kuin kirjoitti:
tuota skepsis-paskaa - nehän on tunnetusti tyyppejä, jotka kuvittelevat voivansa nostaa itsensä hiuksista ilmaan.
tais osua ja upota
- Enemminkin
ehaehaeha kirjoitti:
tais osua ja upota
naurattaa tuo skepsis-porukka ja niille kumartavat (sinä) - mitähän ne on koskaan voineet todistaa muuta kuin epäilyksensä kaikkee, mitä raukat eivät ymmärrä (lapsikin osaa sanoa, että en usko, ei ole totta).
- ehaehaeha
jaksoit tänne kirjoitti:
vääntää jonkun vitun ketjun aiheesta, joka ei sua kiinnosta paskan vertaa???!!! Äläs nyt poju selittele ja ala peruuttamaan...
mutta ei vaikuta ateismiini paskan vertaa! Tajuaako vajakki jo, vai aiotko jatkaa sitä vinkumistasi?
- ehaehaeha
Enemminkin kirjoitti:
naurattaa tuo skepsis-porukka ja niille kumartavat (sinä) - mitähän ne on koskaan voineet todistaa muuta kuin epäilyksensä kaikkee, mitä raukat eivät ymmärrä (lapsikin osaa sanoa, että en usko, ei ole totta).
kumartelehan sinä vain kamelien edessä.
Osaatko tehdä muutakin kuin jauhaa paskaa, esim. kritisoida skepsiksen sivujen kirjoitusta aiheellisesti? Et vai? Siinä tapauksessa painu vittuun mun internetistä vajakki. - jos tiede sen keksii
ehaehaeha kirjoitti:
kumartelehan sinä vain kamelien edessä.
Osaatko tehdä muutakin kuin jauhaa paskaa, esim. kritisoida skepsiksen sivujen kirjoitusta aiheellisesti? Et vai? Siinä tapauksessa painu vittuun mun internetistä vajakki.Ei niitä kirjoituksia tekstin raskauden takia jaksaisi lukea lukemaan oppinut kamelikaan...!
- aiot sitä huutamista
ehaehaeha kirjoitti:
mutta ei vaikuta ateismiini paskan vertaa! Tajuaako vajakki jo, vai aiotko jatkaa sitä vinkumistasi?
jatkaa, vähemmälläkin meuhkaamisella tajuaa sun vähä-älyisyyden. Sähän et Jeesusta tunnistaisi, vaikka vastaan kävelisi ja kädestä puristaisi - eihän ateistipelle nyt uskostaan voi luopua.
- noin kipeää?
ehaehaeha kirjoitti:
kumartelehan sinä vain kamelien edessä.
Osaatko tehdä muutakin kuin jauhaa paskaa, esim. kritisoida skepsiksen sivujen kirjoitusta aiheellisesti? Et vai? Siinä tapauksessa painu vittuun mun internetistä vajakki.Ettäkö oikein internetin omistajan kanssa tässä on kunnia keskustella!? Nyt täytyy kumartaa oikein syvääääännnnn!!!!!!
- ehaehaeha
aiot sitä huutamista kirjoitti:
jatkaa, vähemmälläkin meuhkaamisella tajuaa sun vähä-älyisyyden. Sähän et Jeesusta tunnistaisi, vaikka vastaan kävelisi ja kädestä puristaisi - eihän ateistipelle nyt uskostaan voi luopua.
paskanjauhaminen, ketään ei kiinnosta. Provoilusi on aivan käsittämättömän läpinäkyvää ja surkeaa, ei toimi.
- ehaehaeha
noin kipeää? kirjoitti:
Ettäkö oikein internetin omistajan kanssa tässä on kunnia keskustella!? Nyt täytyy kumartaa oikein syvääääännnnn!!!!!!
kumarra, ettei kameli innostu liikaa.
Henkinen kehityksesi on jäänyt selvästi lapsen tasolle, sillä takerrut aivan selkeästi vitseinä esitettyihin pikkuseikkoihin (esim. "mun internetistä"). Kyllä se ymmärrys siitä pikkuhiljaa kasvaa, älä huoli.
Jokos palattaisiin aiheeseen? - ...taitaa kiinnostaa
ehaehaeha kirjoitti:
paskanjauhaminen, ketään ei kiinnosta. Provoilusi on aivan käsittämättömän läpinäkyvää ja surkeaa, ei toimi.
ja hyvin näyttää toimivan?!
- olikaan - vittuilun
ehaehaeha kirjoitti:
kumarra, ettei kameli innostu liikaa.
Henkinen kehityksesi on jäänyt selvästi lapsen tasolle, sillä takerrut aivan selkeästi vitseinä esitettyihin pikkuseikkoihin (esim. "mun internetistä"). Kyllä se ymmärrys siitä pikkuhiljaa kasvaa, älä huoli.
Jokos palattaisiin aiheeseen?lisäksi?
- ehaehaeha
olikaan - vittuilun kirjoitti:
lisäksi?
sinä tämän ketjun muutit vittuiluksi -.- ota se pää jo pois perseestä
- Tuossahan jo
ehaehaeha kirjoitti:
sinä tämän ketjun muutit vittuiluksi -.- ota se pää jo pois perseestä
eräissäkin ketjuissa intettiin historiallisen Jeesuksen olemassaolosta/olemattomuudesta, tuotiin esille roomalaisten historioitsijoiden ym. muistiinmerkittyä materiaalia jeesus-nimisestä henkilöstä - atet jankuttivat aikalaiskirjoitusten puuttumisesta (Palestiinan aluehan hävitettiin totaalisesti roomalaisten toimesta v. 70 jKr, siinä tuhoutuivat samantein niin kovasti kaivatut aikalaiskirjoitukset). Vaan eihän ATEISTIroomalaisten kirjallinen materiaali ateille kelpaa, ehei - joten turha on yrittää tämän enempää...
- åptrewq
Tuossahan jo kirjoitti:

Hengenmies yllä kirjoitti:
Joh. 20:6-7
"Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja.
Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään."
Kuinka on mahdollista että niin selvä kuva voi painautua käärinliinaan koska hikiliinakin oli kasvojen suojana?
Rohkenen epäillä petosta.
Johannes oli kaiken silminnäkijä. Hänen kertomansa ja Torinon käärinliinan todistus käyvät yksi yhteen. Edellä manittu hikiliina eli Sudarium on sama kuin ns. Oviedon hikiliina, joka on kiistattaomasti ollut Espanjassa 600-luvulta lähtien. Siinä olevat verijäöjet, verityyppi ja siitepöly täsmäävät Torinon käärinliinan kanssa niin, että tutkijat ovat päätyneet varmuudella siihen, että molemmat ovat kuuluneet samalle vainajalle.
Evankeliumien Jeesus jouduttiin sapatin alkaessa hautaamaan kiirellä. Siksi hautaliina vain taitettiin hänen ylleen eikä kasvoliinaa aseteltu tässä vaiheessa erikseen. Sitä ei pidä sekottaa "hikiliinaan", joka oli juutalaisen tavan mukainen "pyyhe", joka kiedottiin vainajan ylle hetikohta kuoleman jälkeen jos kasvot olivat veriset ja ruhjoutuneet. Ne taiteltiin erilleen hautaan tämän käytön jälkeen juuri siten miten Johannes on asian kuvannut. Kyse oli erikoisesta poikkeuksesta, jonka Johannes on parilla lauseella osannut täsmentää. M.O.T.
Dosendum argumentum professorium exactum verdicti - Kyseenalaistaja
åptrewq kirjoitti:

Dosendum argumentum professorium exactum verdictiTässä wikin selostus Jeesuksen historiallisuudesta. Myllykoskenhan me kaikki tunnemme ja tiedämme äärilaidan mieheksi, jonka opeilla ei ole laajaa kannatusta.
Valtavirran maallinen historiantutkimus sekä liberaali teologinen tutkimus (kuten Jeesus-seminaari) hyväksyvät Jeesuksen historiallisuuden muun muassa siksi, että se selittää uskottavimmin evankeliumitradition synnyn.[3] Uskontojen ja tutkijoiden näkemykset siitä, millainen historiallinen Jeesus oli, kuitenkin vaihtelevat merkittävästi.
Kristinuskon synty on suurin todiste siitä, että Kristus on elänyt. Ja mitä tulee käärinliinoihin, minusta on herttisen saman tekevää, ovatko ne aidot, sillä niiden todistusvoima on kuitenkin pienempi kuin raamatun kirjojen - Kristitty45
åptrewq kirjoitti:
Hengenmies yllä kirjoitti:
Joh. 20:6-7
"Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja.
Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään."
Kuinka on mahdollista että niin selvä kuva voi painautua käärinliinaan koska hikiliinakin oli kasvojen suojana?
Rohkenen epäillä petosta.
Johannes oli kaiken silminnäkijä. Hänen kertomansa ja Torinon käärinliinan todistus käyvät yksi yhteen. Edellä manittu hikiliina eli Sudarium on sama kuin ns. Oviedon hikiliina, joka on kiistattaomasti ollut Espanjassa 600-luvulta lähtien. Siinä olevat verijäöjet, verityyppi ja siitepöly täsmäävät Torinon käärinliinan kanssa niin, että tutkijat ovat päätyneet varmuudella siihen, että molemmat ovat kuuluneet samalle vainajalle.
Evankeliumien Jeesus jouduttiin sapatin alkaessa hautaamaan kiirellä. Siksi hautaliina vain taitettiin hänen ylleen eikä kasvoliinaa aseteltu tässä vaiheessa erikseen. Sitä ei pidä sekottaa "hikiliinaan", joka oli juutalaisen tavan mukainen "pyyhe", joka kiedottiin vainajan ylle hetikohta kuoleman jälkeen jos kasvot olivat veriset ja ruhjoutuneet. Ne taiteltiin erilleen hautaan tämän käytön jälkeen juuri siten miten Johannes on asian kuvannut. Kyse oli erikoisesta poikkeuksesta, jonka Johannes on parilla lauseella osannut täsmentää. M.O.T.
Dosendum argumentum professorium exactum verdictiOnko Jeesuksesta saatu DNA-näyte, jota on sitten verrattu Torinon liinasta otettuun veri- tai maalinäytteeseen?
- Hengenmies
åptrewq kirjoitti:
Hengenmies yllä kirjoitti:
Joh. 20:6-7
"Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja.
Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään."
Kuinka on mahdollista että niin selvä kuva voi painautua käärinliinaan koska hikiliinakin oli kasvojen suojana?
Rohkenen epäillä petosta.
Johannes oli kaiken silminnäkijä. Hänen kertomansa ja Torinon käärinliinan todistus käyvät yksi yhteen. Edellä manittu hikiliina eli Sudarium on sama kuin ns. Oviedon hikiliina, joka on kiistattaomasti ollut Espanjassa 600-luvulta lähtien. Siinä olevat verijäöjet, verityyppi ja siitepöly täsmäävät Torinon käärinliinan kanssa niin, että tutkijat ovat päätyneet varmuudella siihen, että molemmat ovat kuuluneet samalle vainajalle.
Evankeliumien Jeesus jouduttiin sapatin alkaessa hautaamaan kiirellä. Siksi hautaliina vain taitettiin hänen ylleen eikä kasvoliinaa aseteltu tässä vaiheessa erikseen. Sitä ei pidä sekottaa "hikiliinaan", joka oli juutalaisen tavan mukainen "pyyhe", joka kiedottiin vainajan ylle hetikohta kuoleman jälkeen jos kasvot olivat veriset ja ruhjoutuneet. Ne taiteltiin erilleen hautaan tämän käytön jälkeen juuri siten miten Johannes on asian kuvannut. Kyse oli erikoisesta poikkeuksesta, jonka Johannes on parilla lauseella osannut täsmentää. M.O.T.
Dosendum argumentum professorium exactum verdictiUusimpien tutkimusten mukaan emme tunne Johanneksen evankeliumin kirjoittajaa. Vakiintuneen tavan mukaan häntä nimitetään kuitenkin Johannekseksi. Teos ajoitetaan yleensä ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteen tienoille. Teokseen myöhemmin liitetyssä loppuluvussa 21 esitetään, että teos perustuu ns. lempiopetuslapsi Johanneksen tiedonantoihin. Johanneksen evankeliumin Jeesus-kuva poikkeaa niin monessa suhteessa synoptisten evankeliumien tiedoista, että Johanneksen evankeliumin kirjoittaja ei voi olla kertomiensa tapahtumien silminnäkijä.
- Lukija...
åptrewq kirjoitti:
Hengenmies yllä kirjoitti:
Joh. 20:6-7
"Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja.
Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään."
Kuinka on mahdollista että niin selvä kuva voi painautua käärinliinaan koska hikiliinakin oli kasvojen suojana?
Rohkenen epäillä petosta.
Johannes oli kaiken silminnäkijä. Hänen kertomansa ja Torinon käärinliinan todistus käyvät yksi yhteen. Edellä manittu hikiliina eli Sudarium on sama kuin ns. Oviedon hikiliina, joka on kiistattaomasti ollut Espanjassa 600-luvulta lähtien. Siinä olevat verijäöjet, verityyppi ja siitepöly täsmäävät Torinon käärinliinan kanssa niin, että tutkijat ovat päätyneet varmuudella siihen, että molemmat ovat kuuluneet samalle vainajalle.
Evankeliumien Jeesus jouduttiin sapatin alkaessa hautaamaan kiirellä. Siksi hautaliina vain taitettiin hänen ylleen eikä kasvoliinaa aseteltu tässä vaiheessa erikseen. Sitä ei pidä sekottaa "hikiliinaan", joka oli juutalaisen tavan mukainen "pyyhe", joka kiedottiin vainajan ylle hetikohta kuoleman jälkeen jos kasvot olivat veriset ja ruhjoutuneet. Ne taiteltiin erilleen hautaan tämän käytön jälkeen juuri siten miten Johannes on asian kuvannut. Kyse oli erikoisesta poikkeuksesta, jonka Johannes on parilla lauseella osannut täsmentää. M.O.T.
Dosendum argumentum professorium exactum verdictiMiten se rätti joutui Espanjaan 600-luvulla? Missä se oli ennen sitä? Mistä päättelet että se olisi ollut Jeesuksen hikiliina? Ilman DNA-todistusta mitään varmuutta asiastahan ei voi olla. Pyhäinjäännösten tehtaileminen oli kyseisenä aikana, johon radiohiilitutkimus viittaa, hyvin yleistä ja tuottoisaa liiketoimintaa.
- äöotewq
Lukija... kirjoitti:
Miten se rätti joutui Espanjaan 600-luvulla? Missä se oli ennen sitä? Mistä päättelet että se olisi ollut Jeesuksen hikiliina? Ilman DNA-todistusta mitään varmuutta asiastahan ei voi olla. Pyhäinjäännösten tehtaileminen oli kyseisenä aikana, johon radiohiilitutkimus viittaa, hyvin yleistä ja tuottoisaa liiketoimintaa.
On olemassa vanhoja dokumentteja, jotka kertovat sen tulleen visigoottien hallitsemaan Espanjaan 618 meritse Aleksandriasta, jonne se oli oli tuotu v. 616 Jerusalemista, josta se oli kuljetettu tänne turvaan persialaisten hyökättyä sinne 614. Sudariumin ja Käärinliinan miehen kasvojen rinnallistumiskohtia on kaikkiaan yli 120, mikä on suorastaan 99-100%:n identifikaatio. Verrannoksi kerrottakoon, että rikosoikeudellinen kuvien yms. samastumiseen riittävä määrä yhtenevyyskohtia on "vain" 12. Meillä on tässä kyseessä kymmenkertainen yhtenevyys, mitä kukaan ei rohkenisi missään instanssissa kyseenalaistaa mikäli kyseessä olisi jokin muu objekti kuin sellainen mikä yhdistetään Jeesukseen.
Dosendumus humus exame suppendum - Lukija...
äöotewq kirjoitti:

Dosendumus humus exame suppendumOnko dosenttimme hieman huppelissa kun kirjoittaa moista soopaa?: "Sudariumin ja Käärinliinan miehen kasvojen rinnallistumiskohtia on kaikkiaan yli 120, mikä on suorastaan 99-100%:n identifikaatio."
Olettakaamme - vaikka se on äärimmäisen epätodennäköistä - että rätti olisi todella aito Jeesus Nasaretilaisen käärinliina, niin mitä sen olisi silloin tarkoitus todistaa??? - åpouiyre
Lukija... kirjoitti:
Onko dosenttimme hieman huppelissa kun kirjoittaa moista soopaa?: "Sudariumin ja Käärinliinan miehen kasvojen rinnallistumiskohtia on kaikkiaan yli 120, mikä on suorastaan 99-100%:n identifikaatio."
Olettakaamme - vaikka se on äärimmäisen epätodennäköistä - että rätti olisi todella aito Jeesus Nasaretilaisen käärinliina, niin mitä sen olisi silloin tarkoitus todistaa???Molemmat "rätit" todistavat täsmälleen sen mitä silminnäkijä/ evankelista Johannes näki tyhjässä haudassa: "kasvoilla ollut hikiliina erikseen taitettuna" (siis ko. sudarium) sekä sindone (Torinon käärinliina) erillään. "He näkivät ja uskoivat", koska ensisilmäys kertoi, ettei ruumista oltu voitu "viedä/ryöstää" käärinliinojen sisältä, koska "Torinon käärinliina" oli käännetty vainajan ylle eikä "kääritty", koska oli kyse sapatin alla tehdystä pikaisesta hautausvalmistelusta: kaikki piti tehtämän juutalaisen tavan mukaan huolella sitten sunnuntaina (mikä tarkoitti: ruumiin huolellista pesua seitsemään kertaan, voitelua, parran ja hiusten leikkuuta, lannevaatteen pukemista sekä puhtaiden vaatteiden pukemista. Sen jälkeen vainajan pään päälle oltaisiin pantu erillinen kasvoliina ja varsinainen hautaliina vartaloa peittämään. Nämä oltaisiin kiedottu ns. othonia-nauhoihin, jotka muistuttaisivat ulkoisesti hieman egyptiläistä muumiointia). Se mitä Johannes ja Pietari näkivät sunnuntaina oli seuraavanlainen asetelma: "Torinon käärinliina" oli painunut tyhjänä kasaan ja sen ympärillä oli hyvin löysänä harvakseltaan yltympäri kieduttuna othonia-siteet, jotka olemassaolollaan sinänsä viestivät, ettei ruumiista oltu saatu vietyä "niiden välistä". Että tällainen tapaus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke332173- 1181846
- 771581
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671207- 1601202
- 611036
- 481033
- 64994
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62917Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t28900