Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

kerava kauneushoitola hyvä olo

oinas1234

kävin hyvässä olossa ja tuli paha olo =(..hutiloitua työtä..en todellakaan mene enään uudestaan..ulkonäkö voi pettää ja pahasti.

156

9265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • utelias-------------

      No kerrohan toki enemmän, mistä kysymys...?

    • kynsi 3

      Hei!
      Niin tosiaan olin jokunen aika sitten kyseisessä liikkeessä kynsikoulutuksessa, joka ei todellakaan ollut kkunnollista saatikka, että opettaja olisi ollut paikoillaan vaan sinkoili siellä täällä aivan muissa asioissa. Hutiloitua opetusta. Ostin myös heidän välityksellään tuotteita kynsien tekemiseen, jotka eivät todellakaan vastanneet rahamäärää. Kuittia ei tuotteista ole tähän päivään mennessä tullut, saatikka edes takuutodistusta. Uskomatonta toimintaa ja huijausta. Kaikenmaailman yrittäjiä meilläkin tässä maassa saa olla. olen muutenkin kuullut kyseisestä paikasta huonoa, joten katsellaan tilannetta. Kiinnostaa vaan tietää missä hoidossa siellä kävit.................Itselläni värjättiin siellä aikoinaan ripset ja kulmat, joista väri lähti muutaman päivän päästä pois, huono paikka on niitä parempiakin.

      • oinas1234

        Se oli jalkahoito opiskelijatyönä ja opettajaa ei tässäkään tapauksessa paljoa näkynyt,kerran kävi tarkastamassa,että "hyvinhän täällä pärjätään" ja lähti sitten röökille.. Opiskelijat kyselivät toisiltaan mitä tehdä, alkoi penkissä vähän pelottaa... Hieronta meni nyt jotenkuten, mut kynsien lakkaukset oli kaameet. Mut eihän se sen opiskelijan vika ollut, vai mitä?..


      • Uusi keravalainen
        oinas1234 kirjoitti:

        Se oli jalkahoito opiskelijatyönä ja opettajaa ei tässäkään tapauksessa paljoa näkynyt,kerran kävi tarkastamassa,että "hyvinhän täällä pärjätään" ja lähti sitten röökille.. Opiskelijat kyselivät toisiltaan mitä tehdä, alkoi penkissä vähän pelottaa... Hieronta meni nyt jotenkuten, mut kynsien lakkaukset oli kaameet. Mut eihän se sen opiskelijan vika ollut, vai mitä?..

        Joo, mun kulmakarvat oli ihan eriparia kun tulin sieltä ulos...siis mullekkin tuli paha olo... Onko Keravalla mitään hyvää kosmetologia?


      • neito 26
        Uusi keravalainen kirjoitti:

        Joo, mun kulmakarvat oli ihan eriparia kun tulin sieltä ulos...siis mullekkin tuli paha olo... Onko Keravalla mitään hyvää kosmetologia?

        voin suositella! Pätevät kosmetologit ja aina ollut tyytyväinen. Muutama ystävänikin käynyt jo pidempään.


      • keravalainen25-v
        Uusi keravalainen kirjoitti:

        Joo, mun kulmakarvat oli ihan eriparia kun tulin sieltä ulos...siis mullekkin tuli paha olo... Onko Keravalla mitään hyvää kosmetologia?

        On niitä hyviäkin paikkojakin monia..:)
        esim.Aleksintorilla joku M kirjaimella alkava paikka. Kuulemma tosi hyvä palvelu sekä kauneusasemasta kuullut paljon hyvää.
        Oletteko valittaneet tekijöille huonosta palvelusta?
        Ei tarvitse maksaa koko hintaa jos jälki ei miellytä.
        Olen käynyt siellä myös(hyvä olossa). Aivan kaamea henkilökunta.
        Häsläystä ja kovaan ääneen puhuttiin puhelimeen.
        Mites parturi puoli??
        Mun rakennekynnet irtosi siis alle viikossa. :(


      • 28v.
        keravalainen25-v kirjoitti:

        On niitä hyviäkin paikkojakin monia..:)
        esim.Aleksintorilla joku M kirjaimella alkava paikka. Kuulemma tosi hyvä palvelu sekä kauneusasemasta kuullut paljon hyvää.
        Oletteko valittaneet tekijöille huonosta palvelusta?
        Ei tarvitse maksaa koko hintaa jos jälki ei miellytä.
        Olen käynyt siellä myös(hyvä olossa). Aivan kaamea henkilökunta.
        Häsläystä ja kovaan ääneen puhuttiin puhelimeen.
        Mites parturi puoli??
        Mun rakennekynnet irtosi siis alle viikossa. :(

        kosmetologeja ja palvelutarjonta todella laaja. Itse käynyt jo muutaman vuoden ajan ja on kätevästi keskustassa. Olen törmännyt siellä muutamaan julkisuuden henkilöönkin ;)...


      • luusereita
        oinas1234 kirjoitti:

        Se oli jalkahoito opiskelijatyönä ja opettajaa ei tässäkään tapauksessa paljoa näkynyt,kerran kävi tarkastamassa,että "hyvinhän täällä pärjätään" ja lähti sitten röökille.. Opiskelijat kyselivät toisiltaan mitä tehdä, alkoi penkissä vähän pelottaa... Hieronta meni nyt jotenkuten, mut kynsien lakkaukset oli kaameet. Mut eihän se sen opiskelijan vika ollut, vai mitä?..

        Kynnethän on niin vaikea lakata ja poistaminen ja uudestaan laittaminen ihan mahdotonta. Tympii tollanen asenne, sillä ei pääse yhtään mihinkään.


      • S
        Uusi keravalainen kirjoitti:

        Joo, mun kulmakarvat oli ihan eriparia kun tulin sieltä ulos...siis mullekkin tuli paha olo... Onko Keravalla mitään hyvää kosmetologia?

        Firette on hyvä. Useamman vuoden käyneenä:D


      • marja4
        oinas1234 kirjoitti:

        Se oli jalkahoito opiskelijatyönä ja opettajaa ei tässäkään tapauksessa paljoa näkynyt,kerran kävi tarkastamassa,että "hyvinhän täällä pärjätään" ja lähti sitten röökille.. Opiskelijat kyselivät toisiltaan mitä tehdä, alkoi penkissä vähän pelottaa... Hieronta meni nyt jotenkuten, mut kynsien lakkaukset oli kaameet. Mut eihän se sen opiskelijan vika ollut, vai mitä?..

        Hei, jalkahoito Kauneusasemalla, en suosittele! Oli vähän ihmeellistä hoitoa(silittely ja pientä rapsuttamista), kantapäät kamalassa kunnossa lähdin sieltä pois .Kynsinauhoja ei hoidettu, kynnet ei leikattu, ei maalattu. Hoito kest i1h ja maksoi 65e. Kuulemma, se ei mahdu tähän hoitoon, piti ottaa 1,5 h aika, silloin olisi hoitanut varpaat! Eikä tunnin mahdu varpaiden hoito? Pyysin kokeilemaan kantapäät, miten karheat olivat hoidon jälkeen, hoitaja vastasi :ei voi mitään. Valituksesta huolimatta, omistaja piti minulle luentoa hoidosta ja käyttäen ammattilais sanastoa, varmaan haluaisi tehdä vaikutuksen miten pätevä hän on.
        Palvelu (omistajan) oli ylimielinen, huono omatunto tuli siitä, vaikka maksoin palvelusta! Ihan hölmistynyt.....
        Laatua, please....


    • hämmästynyt;

      Olen itse käynyt jo pidempään hyvä olossa ja kyllä ihan eri mieltä siitä että henkilökunta olisi jotenkin kaamea tai ammattitaidossa olisi jotain vikaa, päin vastoin mielestäni joka kerta olen saanut ystävällistä palvelua ja ollut tosi tyytyväinen niin kulmien värjäyksiini kuin kaikkiin muihin hoitoihin missä olen käynyt :) ja kävin itseasiassa itsekkin tuon kynsikoulutksen noin vajaa vuosi sitten eikä mitään moitittavaa, yksilöllistä opetusta ja kynsiä olen tässä koko ajan kohta vuoden ajan tehnyt.

      • Pia2010

        Edellinen taitaa itse olla hyvän olon omistaja! Ei myöskään täällä mitään hyvää sanottavaa hyvästä olosta asiakkaan näkökulmasta... Jatkossa kierrän kaukaa!


      • hämmästänyt;
        Pia2010 kirjoitti:

        Edellinen taitaa itse olla hyvän olon omistaja! Ei myöskään täällä mitään hyvää sanottavaa hyvästä olosta asiakkaan näkökulmasta... Jatkossa kierrän kaukaa!

        ihan rehellisesti voin kyllä sanoa olevani tyytyväinen palveluun ja heidän vakioasiakas olen.


      • fakta1000
        hämmästänyt; kirjoitti:

        ihan rehellisesti voin kyllä sanoa olevani tyytyväinen palveluun ja heidän vakioasiakas olen.

        Hei!

        Nyt en ymmärrä arvostelijoita lainkaan! Hyvässä Olossa on asiansa osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta! -Itse, ystävieni kanssa olemme aina saaneet ammattitaitoista ja iloista palvelua. En ymmärrä nykypäivän valittajia, jos tekee mieli valittaa, pitää antaa kasvot valituksen taakse. -Suora reklamaatio on nykypäivää, ja myös reilua yrittäjää kuin yrittäjää kohtaan. Tosi
        asiahan on se, että kilpailevat yritykset saattavat alentua tällekin tasolle, houkutellakseen asiakkaita itselleen. Toinen seikka ja fakta on myös ; Kaikkia ei voi miellyttää, vaikka työn tekisi 110% oikein, löytyy vain perus-negatiivisia ihmisiä, jotka olettavat maailman pyörivän heidäna akselinsa ympäri. Allekirjoittanut ei ole Hyvän Olon omistaja,tai työntekijä . Hyvää loppu vuotta iloisille ihmisille!


      • on se....
        Pia2010 kirjoitti:

        Edellinen taitaa itse olla hyvän olon omistaja! Ei myöskään täällä mitään hyvää sanottavaa hyvästä olosta asiakkaan näkökulmasta... Jatkossa kierrän kaukaa!

        kuulostaa vahvasti kyllä kauneushoitolan henkilökunnalta/omistajalta.


      • järki hoi!
        on se.... kirjoitti:

        kuulostaa vahvasti kyllä kauneushoitolan henkilökunnalta/omistajalta.

        Ja sinä kuulostat toista yrittäjää vahvasti mollaavalta kilpailijalta!
        Oikeat reklamaatiot hoidetaan suoraan liikkeeseen nimettyinä henkilöinä eikä paruta täällä piilossa nimimerkkien takana!


    • ei pahalla

      no mikäs se on tämän henkilön nimimerkki sitten? tuollaisella yrityksen maineella keskittyisin sen maineen parantamiseen enkä täällä vauhkoomiseen

    • angrp

      Tää taitaa olla se sama jolla oli liike väinö auerin kadulla helsingissä? Siellä oli omistajan tytär töissä ja ei ollut edes vielä valmistunut mutta teki hoitoja ilman valvontaa täydellä hinnalla. Ei jäänyt hyvä maku paikasta. Itse omistaja oli todella hermostuneen ja rauhattoman oloinen joten en yhtään epäile etteikö nuo negatiiviset kommentit pitäisi paikkansa. Varmasti on myös paikkaan tyytyväisiä asiakkaita mutta tämän ketjun "puolustuspuheenvuorot" kyllä näyttäisi olevan samalta kirjoittajalta peräisin... Jokainen osaa varmasti vetää omat johtopäätöksensä...

    • juujuu12

      Olen myös kuullut että kovat hinnat on ja oppilastyövoimalla. Hintalaatusuhde nolla.

    • khkm khkm khkm

      See on ihan totta! Oon kyllä kuullut todella paljon valitusta tästä liikkeestä! Huijausta, huijausta, huijausta! Kuulemma on siellä 2 omistajaa- äiti ja tytär- todella epämiellyttävät ihmiset. Mitä koulutusta sieltä saa n. tai yli 500 eur puolessa vuodessa? Minkäläiset kosmetologit sieltä tulee? En ihmetelee, että siellä aina vaihtuu se työporukka!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • koulutusta?

      kuulostaa tosi pahalta, kierrän kaukaa, ja myös tämän koulutuksen käyneet oppilaat myöskin, hyvä palvelu on kaikkein tärkein, ei ihmiset aio paskasta maksaa kuten ei myöskäään epäammattimaisestä työn jäljestä.

    • jojjjj

      Voin kyllä kertoa sellaisen jutun että päiväkouluna kosmetologiksi opiskelevat vasta huonoja onkin jos jalkahoidon oppiin menee vuosi, niin täytyy olla aika yksinkertainen tyyppi..työnteolla työn oppii ei koulussa istumalla

    • fgsgn

      Jaa-a...jalkaterapeutiksi opiskellaan ammattikorkeassa ihan useampi vuosi...ovatkos he sitten myös yksinkertaisia tyyppejä:)

    • suurta huijausta

      Mielestäni kauneushoitolan työntekijät ovat yksinkertaisia, jos kuvittelevat että mikään korkeampi taho ei puutu heidän harjoittamaansa hyväksi käyttämiseen! Olen muutaman kerran käynyt kyseisessä hoitolassa ja kertaakaan ei ole kuitin kuittia tai takuutodistusta tullut hoidoista. Odotan kauneushoitolalta miellyttävää tunnelmaa, mutta rentoutuminen oli hyvin vaikeaa kun ``yrityksen`` johtohenkilö ja koko suuren huijauslaitoksen kieroin ``kauneusalanasiantuntija`` puheli koko hoidon ajan puhelimessa!
      Hoito, jossa kävin alkoi lupaavasti sillä, että kosmetologi (jos hänellä on koulutusta oikeasti) kehui lääkärin toteamaa vaikeaa akneihoani todella hyväksi perusihoksi. Seuraava askelma kohti suurta rentoutumista oli hoitajan lasten pölähtäminen paikalle huutamaan ja keskeyttämään kriittisessä vaiheessa olleen hoidon. Kun lapsista päästiin, jatkui puhelimen pirinä (luultavasti henkilökohtainen, koska hoitaja vastasi puhelimeen ``äiti``) Upean hoidon päätös oli tuttavani luvanneen alennuksen mitätöinti. Sain maksaa tuplahinnan tupla huonosta työstä. Rahat kolahtivat kassaan, jossa ei kuitin printtausominaisuutta todellakaan ollut!!

      • primooodonna

        Selventäisitkö mitä tarkoittaa takuutodistus hoidoista? Missään hoitolassa ei kirjoiteta takuutodistuksia. En ole eläissäni moista kuullutkaan! Ihan noin mielenkiinnosta vaan...


    • rgf27
    • rgf27

      ovat kuulemma kouluttaneet myös jalkaterapeutteja:) 2 viikkoa kestää tämä koulutus.

    • ghshg

      Ohoh!

    • detj

      OioOi. Kannattaa tosiaan kiertää sekä kyseinen koulu, että Kauneushoitola, sillä nämä "huippu kosmetologit" eivät itse ole käyneet edes kolmen vuoden tutkintoa saati estenomin koulutusta ammattikorkeessa, josta saisi valmiudet opettamiseen. On se ihme että tälläistä voi harjoittaa siihen kenenkään puuttumatta. ???

      • isoja asioita

        Onko tosiaan näin ettei ole koulutusta? sen olen kuullut että nuorempi on äitinsä opeissa mutta että vanhempikin vajavaisella koulutksella? tämä on jo vakavaa ja paha virkavirhe, miksei nämä ihmiset ole vastuussa toimistaan.. eikö myös pitäisi olla koulutus ammattikorkeasta opettajan pestiin, uskomatonta


    • Nyt puhuu asiakas!

      Nimimerkki: Nyt puhuu asiakas!

      Aivan kauheata tekstiä täällä! Miten voi olla? Hirveätä mustamaalaamista! Olen käynyt kauneushoitolassa ja koululla hoidoissa ja erittäin tyytyväinen olen ollut. Henkilökunta hoitolassa on erittäin ammattitaitoista ja hyvin koulutettua. Koulun hoitoihin olen myös erittäin tyytyväinen. Olen ollut jokaisen kurssin oppilashoidoissa ja opetus on todella tasokasta. Olen todella pettynyt että ihmiset kirjoittavat täällä valheita ja piiloutuvat nimimerkkien taakse!
      Jos on valitettavaa niin kirjoittakaa omalla nimellänne tai menkää paikanpäälle sanomaan!

      T: Kim Ylitervo

      • Bullshit

        Paskapuhetta Kimiltä
        T: Moppe Kesäapulainen


    • airhwgai+rgh

      No mutta Kim, oletko ajatellut että vaikka sinä oletkin saanut hyvää palvelua näin ei välttämättä kaikkien kohdalla ole.
      Tämä puolustuspuhe jossa väität että nimimerkkien taakse "piiloutuvat" ihmiset valehtelevat on kyllä nyt aika paksua! Mikä sinun motiivisi on syytellä muita valehtelijoiksi? Eikö jokaisella ole oikeus omaan mielipiteeseensä ja jos ko. kauneushoitola on jonkun muun mielestä huono paikka niin ei se kyllä välttämättä tarkoita että ihminen valehtelee..

    • onko varaa sanoa??

      Ettei olisi Kim Ylitervo itse kauneushoitolan omistaja!!
      -siltä vähän vaikuttaisi

    • Tim Alitervo

      Minäkin haluan varoittaa ihmisiä näistä "yrittäjää" leikkivistä pikkurouvista. He eivät osaa hoitaa edes omia, saati sitten yrityksensä asioita. Laskut jätetään maksamatta ja lupaukset eivät pidä jne. Kiertäkää hyvät ystävät nämä huijarit kaukaa. Jos joku on saanut heistä käsityksen että he ovat ammattinsa osaavia ja ystävällisiä niin se on valitettava erhdys. Näytellä tämä kaksikko kyllä osaa, sen olen omakohtaisesti tullut huomaamaan ja myös melko taitavia huijareita, jäi nimittäin saamatta muutama satanen saatavia heiltä. Itse he osaavat kyllä laskuttaa todella rankasti "palveluksistaan." Eli eipä ole mitään hyvää kerrottavaa näistä "kampaaja-kosmetologeista".

      • huijattu

        olen samaa mieltä!


    • tätituollainen

      Voi että. Jos he todella ovat sinulle nimim. Tim Alitervo oikeasti velkaa, etkö pystyisi esim. perimään näitä rahoja?
      Olen sekä täällä keskustelu palstalla, että suusta suuhun kuullut todella hurjia tarinoita kyseisistä kosmetologeista.
      Mutta jos heillä asiakkaita riittää ja yritys pyörii niin ei kannata päätänsä vaivata kyseisellä asialla.
      VAI??

    • kamalia ihmisiä

      niin että mitä sitten jos yritys on ihmisten huijaamista, kunhan bisnekset pyörii ja hyväuskoisia asiakkaita riittää?

      • Nähty on

        Ei niillä juuri maksavia asiakkaita ole...rahat lypsetään "opiskelijoilta"


    • Ihme juttuja täällä

      Mielestäni kamalia ihmisiä ovat ne, jotka tänne kirjoittelevat ja haukkuvat yrittäjiä tai ylipäätään ketään joka on tunnistettavissa!!!! TÖRKEETÄ!!!!!

    • raivostunut

      hoitolan äiti ja tytär ovat todellakin kieroja huijareita ja näyttelevät päin naamaa ystävällistä palvelua mistä näkee heti että selän takana sitten haukutaan ja arvostellaan! Hoitolan tunnelma ei ole miellyttävä ja kaikki työt teetätetään opiskelijoilla täyteen hintaan!! En mene enää ikinä sinne!
      sitten nämä henkilöt lupailevat sinne ja tänne alennuksia jotka unohtuvat maksun hetkellä. Muutamissa hoidoissa ja kolutuksissa käyneenä kaikki on olleet pettymyksiä.
      Ja sitten heidän kosmetologikoulunsa se vasta huijausta onkin, rahastetaan mieletön summa vajaasta koulutuksesta josta ei todellakaan valmistu pätevää porukkaa! Tiedän muutamia entisiä opiskelijoita jotka pettyneitä ja vailla saataviaan myös.
      ihme touhua, pitäisi nämä tyypit laittaa edesvastuuseen tekemisistään ja korvaamaan kaikki mielipaha mitä ovat aiheuttaneet kieroilullaan ja paskan puhumisellaan!!!
      Pyydän kiertämään kaukaa koko paikan ja henkilöt ja levittämään sanaa ettei tulisi enempää uhreja jotka joutuvat kantapaan kautta kokemaan tuleensa petetyksi.

    • josmar

      En ymmärrä miten tälläinen kaksikko voi hoitaa bisneksiään kaiken tämän huijaamisen jälkeen?! Miten heidät voisi saada edesvastuuseen? Ja miten ihmiset/asiakkaat eivät vaadi esim. rahojaan takaisin jos ovat saaneet epäpätevää palvelua.

    • oinas1234
    • Entinen opiskelija

      Olen itse aivan toista mieltä. Olen käynyt kyseisen koulutuksen ja koulutukseen olen tyytyväinen. Sain kaiken tarvittavan opin. Olen tällähetkellä työssä ja asiakkaita riittää. On paljon itsestä kiinni miten hyvin pärjää koulutuksen jälkeen. On täysin selvää että tämä intensiivinen opetus ei tule ilmaiseksi. Ilmaisella tarkoitan sitä että opit ei tule itsestään, vaan koulutukseen on paneuduttava 110% että saat pätevyyden koska aikaa ei ole jankata näitä asioita (eikä tarvitsekkaan) 3 vuotta. Näistä huhuista että koulu ei olisi laillinen, eikä opettajilla olisi pätevyyttä olen ottanut yhteyttä tahoihin jotka sen tietävät ja nämä huhut ei todellakaan pidä paikkaansa. Koulutus on nimenomaan tutkintoon valmistava kurssi, jonka jälkeen on mentävä valtakunnalliseen näyttötutkintoon josta saa sitten paperit joilla pyrkiä muualle jos mielii jatkokouluttautua tai jos haluaa papereillaan todistella jotain. Minun ei tarvitse todistella mitään, sillä todistan ammattitaidollani pätevyyteni ammattiin. Se on sitten oma ongelma jos ei ole oppinut tarpeeksi. Aina voi pyytää ja sopia lisää opetusta.

      • ent.opiskelija

        opettaja on suurin valehtelija mihin elämäni aikana olen törmmännyt


      • ......
        ent.opiskelija kirjoitti:

        opettaja on suurin valehtelija mihin elämäni aikana olen törmmännyt

        Voisitko kertoa tarkemmin? Miten sulle siis valehdeltiin? Ihan mielenkiinnosta kysyn kun nyt näyttää tulen´van juttua puolesta ja vastaan (enemmän vastaan kylläkin :D) Jos voisit perustella niin olisin kiitollinen.


      • ....
        ent.opiskelija kirjoitti:

        opettaja on suurin valehtelija mihin elämäni aikana olen törmmännyt

        Kiinnostaisi edelleen kovasti tietää vähän faktoja?


      • Palkkasin...

        UKK ei ole minkään sortin koulu, asia kysytty opetushallituksesta. Sanoutuvat jyrkästi irti ko. "koulun" toiminnasta. Ei täytä mitään oikean koulun kriteereitä ei opetuksen, valvonnan tai puitteiden suhteen. Vuosittain tulee kuulemma useita yhteydenottoja tän puulaakin tiimoilta. Kyseessä TÄYSIN osakeyhtiömuotoinen liikeyritys. Valitukset pyydettiin osoittamaan kuluttajasuoja-asiamiehelle jolle myös tämä kioski on tuttu. Käskivät palkata lakimiehen...


    • TEHKÄÄJOTAINASIALLE!

      Entinen opiskelija juu juu ;DDDDDDD olen samaa mieltä, en ole kuunaan tavannut samanlaista henkilöä. IHAN HELVETIN HÄIKÄLEMÄTÖNTÄ VALEHTELUA !!! itse olen ollut seuraamassa tälläistä näyttöä. Noh: suurin osa oppilaista oli pihalla kuin lumiukot ja hoito meni päin helvettiä. En kokenut hoitoa millään tavalla onnistuneeksi, saati että vastavalmistuva oppilas olisi ollut millään tavalla osaava ja asiantunteva.
      Mennään vaan siitä mistä aita on matalin. Tällaisiä huippuosaajia ja yrittäjiä tämä maa kaipaakin.
      Missä ammattitaito ja ihmisläheinen asiakaspalvelu. Ei ainakaan opettajien kukkarossa

    • Totuus

      No jopas on katkeraa tekstiä. Kaikki nämä alatyylisten tekstien kirjoittajat täällä taitavat olla erittäin epävakaita henkilöitä joilla ei ole mitään elämää. Kirjoittaa nyt tuollaisia uskomattomia valheita ja yöllä!?? Miten saatte yönne oikein nukuttua? Haloo!!?? Totuus on että kauneushoitolassa ja koulussa ei ole mitään vikaa, vikaa taitaa olla mustamaalajien päässä, ja pahasti. Eikö omat bisnekset suju että pitää mustamaalata kilpailijoita? Omapa on elämänne, kannattais varmaan pikkuhiljaa ryhdistäytyä, nolaatte itsenne täysin. Luuletteko ettette joudu vastuuseen julkisesta mustamaalaamisesta? Te olette jo poliisin tiedossa. Kannattaa lopettaa hyvän sään aikana.

      • Poliisi tietää...

        Saatat vielä yllättyä...;)


    • aöknsf

      Hei "TOTUUS" (eli ilmeisesti yrittäjä itse)
      Miten vastaat näihin syytöksiin? Miksi tyytymättömiä asiakkaita on näin paljon?
      Miten ihmeessä voit sanoa ettei hoitolassa tai koulussanne ole MITÄÄN vikaa?
      Ei kaikki tällä palstalla todellakaan ole valetta. Itselläni kokemus teidän Väinö Auerin kadun hoitolasta, en ollut todellakaan tyytyväinen.
      Muille kirjoittajille, kehotan tietysti pysymään totuudessa mutta esim. tämä valehtelu syytös kiinnostaa. Miten on valehdeltu/johdettu harhaan?
      Yrittäjällehän tälllainen keskustelu ei ole mieluista mutta ehkäpä tästä voisi oppia jotain ja parantaa palvelu

      • Hyvää päivää...

        En ole yrittäjä. En tiedä mitään Väinö Auerin kadun hoitolasta. En edes usko että yrittäjät ovat olleet sielä itse. Varmasti kaikille tulee valituksia ja ne käsitellään liikkeessä kun niistä tiedotetaan, myös hyville. Kummastelen että et ole ottanut yhteyttä suoraan sinne missä kävit, itket täälä monen vuoden kokemuksen jälkeen. WTF?!! Jättäkää hyvät ihmiset nämä ihmiset rauhaan, he eivät varmasti halua kenellekkään mitään pahaa. Olen myös kuullut että nämä ihmiset jotka täälä kirjoittelevat ovat sabotoineet yritystä monilla tavoin, sotkemalla ikkunoita ja varastelleet mainoksia. Valehtelijoita ovat ja vielä varkaita! Nämä epärehelliset ihmiset pilaavat liikkeen mainetta, varmasti tekin yrittäjät ette itse haluaisi samanlaista kohtelua? Tunnen yrittäjät vuosien kokemuksella ja uskon että he eivät lue edes tätä palstaa joten tarvittavat yhteydenotot voi osoittaa suoraan liikkeeseen. Oikein mukavaa jatkoa!


      • Kyllästynyt:(
        Hyvää päivää... kirjoitti:

        En ole yrittäjä. En tiedä mitään Väinö Auerin kadun hoitolasta. En edes usko että yrittäjät ovat olleet sielä itse. Varmasti kaikille tulee valituksia ja ne käsitellään liikkeessä kun niistä tiedotetaan, myös hyville. Kummastelen että et ole ottanut yhteyttä suoraan sinne missä kävit, itket täälä monen vuoden kokemuksen jälkeen. WTF?!! Jättäkää hyvät ihmiset nämä ihmiset rauhaan, he eivät varmasti halua kenellekkään mitään pahaa. Olen myös kuullut että nämä ihmiset jotka täälä kirjoittelevat ovat sabotoineet yritystä monilla tavoin, sotkemalla ikkunoita ja varastelleet mainoksia. Valehtelijoita ovat ja vielä varkaita! Nämä epärehelliset ihmiset pilaavat liikkeen mainetta, varmasti tekin yrittäjät ette itse haluaisi samanlaista kohtelua? Tunnen yrittäjät vuosien kokemuksella ja uskon että he eivät lue edes tätä palstaa joten tarvittavat yhteydenotot voi osoittaa suoraan liikkeeseen. Oikein mukavaa jatkoa!

        Jos et tiedä mitään väinö auerin kadun hoitolasta, mistä päättelet että kokemuksesta on monta vuotta? Ei nyt kovin uskottavaa tekstiä sinulta.

        Täällä keskustellaan kokemuksista ja minä kerroin etten ollut tyytyväinen. Tiedän ketä yrittäjät ovat ja tiedän kenellä kävin asiakkaana (yrittäjällä).

        Vihjaatko että minä olisin sabotoinut yritystä sotkemalla ja varastamalla? Tämä ei pidä paikkaansa ja on mielestäni törkeä syytös. Mikäli joku sabotoi, voi asiasta tehdä rikosilmoituksen ja viranomaiset hoitavat asian.
        Edelleenkään omien mielipiteidensä kertominen ei ole kiellettyä.


      • ent.as
        Hyvää päivää... kirjoitti:

        En ole yrittäjä. En tiedä mitään Väinö Auerin kadun hoitolasta. En edes usko että yrittäjät ovat olleet sielä itse. Varmasti kaikille tulee valituksia ja ne käsitellään liikkeessä kun niistä tiedotetaan, myös hyville. Kummastelen että et ole ottanut yhteyttä suoraan sinne missä kävit, itket täälä monen vuoden kokemuksen jälkeen. WTF?!! Jättäkää hyvät ihmiset nämä ihmiset rauhaan, he eivät varmasti halua kenellekkään mitään pahaa. Olen myös kuullut että nämä ihmiset jotka täälä kirjoittelevat ovat sabotoineet yritystä monilla tavoin, sotkemalla ikkunoita ja varastelleet mainoksia. Valehtelijoita ovat ja vielä varkaita! Nämä epärehelliset ihmiset pilaavat liikkeen mainetta, varmasti tekin yrittäjät ette itse haluaisi samanlaista kohtelua? Tunnen yrittäjät vuosien kokemuksella ja uskon että he eivät lue edes tätä palstaa joten tarvittavat yhteydenotot voi osoittaa suoraan liikkeeseen. Oikein mukavaa jatkoa!

        just joo..kaikki toi on ihan tuulesta temmattua. Sabotoineet yritystä..heko.. heko, palautetta on annettu muutakin kautta kuin tätä kautta


      • Häpeäisin
        Hyvää päivää... kirjoitti:

        En ole yrittäjä. En tiedä mitään Väinö Auerin kadun hoitolasta. En edes usko että yrittäjät ovat olleet sielä itse. Varmasti kaikille tulee valituksia ja ne käsitellään liikkeessä kun niistä tiedotetaan, myös hyville. Kummastelen että et ole ottanut yhteyttä suoraan sinne missä kävit, itket täälä monen vuoden kokemuksen jälkeen. WTF?!! Jättäkää hyvät ihmiset nämä ihmiset rauhaan, he eivät varmasti halua kenellekkään mitään pahaa. Olen myös kuullut että nämä ihmiset jotka täälä kirjoittelevat ovat sabotoineet yritystä monilla tavoin, sotkemalla ikkunoita ja varastelleet mainoksia. Valehtelijoita ovat ja vielä varkaita! Nämä epärehelliset ihmiset pilaavat liikkeen mainetta, varmasti tekin yrittäjät ette itse haluaisi samanlaista kohtelua? Tunnen yrittäjät vuosien kokemuksella ja uskon että he eivät lue edes tätä palstaa joten tarvittavat yhteydenotot voi osoittaa suoraan liikkeeseen. Oikein mukavaa jatkoa!

        Menee niin yli. Miten kehtaat itse väittää että täällä jotkin tietyt henkilöt varastavat ja sotkavat ja kirjoittelevat?? en usko että kukaan asiakas sotkisi ikkunoita?? ja tiedän että yrittäjät itse lukevat pää sauhuten näitä palstoja ja käskevät esim. oppilaita kirjoittelemaan puolustelevia kommentteja tai sitten kirjoittavat itse kätkien itsensä nimerkin taa myöskin. Ja uskon myös vakaasti että täällä kirjoittelee monen moisia ihmisiä eikä esim katkeria ja kateellisia kilpalijoita. Hei haloooo nyt jotain rajaaa. Antaa hyvän kuvan yritystoiminnasta haukkua asiakkaita...Tämä on vapaa maa ja kuka vaan saa kertoa mielipiteitä, ja varsinkin niitä jotka on tärkeitä ja aikaansaavia.


    • ent opisk.

      Lopettakaa jo M ja S toi kosmetologikoulu kokonaan.. koulu oli ihan perseestä ja teidän ammattitaito opettamiseen on riittämätön. Eikö ole jo tarpeeksi nostettu kanteita ja tehty valituksia teidän koulutuksien takia

      • Leikitään opettajia

        Täysin samaa mieltä


    • Naffa

      Osui ja upposi! Muhhahaa!! Juokaa Jaffaa!

      • Heh heh

        Niimpä! Kipee paniikki aöknsf:llä! Muka tyytymättömiä asiakkaita, ei todellakaan. Hyvin arvostettu yritys kyseessä. Kateellisten panettelua! Kyllä ihmiset huomaa tonkin tekstistä ettei ole kaikki muumit laaksossa :D


      • Kaikkeakanssa
        Heh heh kirjoitti:

        Niimpä! Kipee paniikki aöknsf:llä! Muka tyytymättömiä asiakkaita, ei todellakaan. Hyvin arvostettu yritys kyseessä. Kateellisten panettelua! Kyllä ihmiset huomaa tonkin tekstistä ettei ole kaikki muumit laaksossa :D

        ÖÖ, mikä paniikki ja eikös nyt ole sitten asiakkaidenne mustamaalausta sanoa ettei ole "kaikki muumit laaksossa" ?
        Mielestäni tuossa esitettiin asiallisia kysymyksiä ja toivoisinkin sinulta yrittäjä vastauksia.


    • aouwbfåsdåcxjzåäo

      Onko tehty kanteita koulutuksesta? Miten on näiden kanssa käynyt?

      • ent.opisk

        on tehty.. EN SUOSITTELE KYSEISTÄ KOULUA, menkää mielummin johonkin josta saatte lailliset paperit


    • 0åoiurewaugfousjopvc

      Musta on jännä et " joku" voi sanoa ettei tyytymättömiä asiakkaita ole. Mistäs sellaisen asian tietää esittää faktana?
      Olen vankasti sitä mieltä että hyvin arvostetut yrityksetkin saavat joskus reklamaatioita. Ihmisillä on aina mielipiteensä puolesta ja vastaan, asiassa kuin asiassa.

    • vielä näette..

      Miten koululle on voitu myöntää luvat opetukseen???? Hämärää toimintaa sanon minä. Luulisi jonkun puuttuvan tähän toimintaan, varsinkin jos kerran olette jotkut tehneet ilmoituksia tms.

      • Onko

        koulusta valitettu? Minne? Miten? Suoraan opettajille? Miten on vastattu valituksiin/ilmoituksiin?


      • Kuuroille korville
        Onko kirjoitti:

        koulusta valitettu? Minne? Miten? Suoraan opettajille? Miten on vastattu valituksiin/ilmoituksiin?

        Varmaan siitä jotain hyötyä olisikin jos "opettajille" valittaisi. Sanoisivat vaan että kateellisten panettelua ja nauraisivat... Tässä tapauksessa ei ihminen saa reklamaatiota kuulumaan toivotulla tavalla


      • yksi petetty
        Onko kirjoitti:

        koulusta valitettu? Minne? Miten? Suoraan opettajille? Miten on vastattu valituksiin/ilmoituksiin?

        On valitettu suoraan koululle ja laitettu asioita myös eteenpäin erinäisille tahoille...valitukset koululle eivät tuota minkäänlaista tulosta ja muut tahot käsittelevät asioita erittäin hitaasti!! Täytyy vain toivoa,että oikeesti joku alkaa tekemään asialle jotain ja pian!!


      • Jo on kumma
        yksi petetty kirjoitti:

        On valitettu suoraan koululle ja laitettu asioita myös eteenpäin erinäisille tahoille...valitukset koululle eivät tuota minkäänlaista tulosta ja muut tahot käsittelevät asioita erittäin hitaasti!! Täytyy vain toivoa,että oikeesti joku alkaa tekemään asialle jotain ja pian!!

        Onko siis siellä tällä hetkelläkin opiskelijoita?


      • pettyneitä lisää
        Jo on kumma kirjoitti:

        Onko siis siellä tällä hetkelläkin opiskelijoita?

        Juu,toiminta jatkuu tälläkin hetkellä!! Ja ensi syksyksikin hakevat uusia opiskelijoita! Toivon mukaan asiat etenis toivottuun suuntaan ennen kuin on taas liian myöhäistä!


      • Niinpä, mutta
        Jo on kumma kirjoitti:

        Onko siis siellä tällä hetkelläkin opiskelijoita?

        Olen kuullut että aika hiljaista olisi toiminita tällä hetkellä?? Lieneekö siis koulun kuitenkin vaikea saada opiskelioita? Kun miettii jo näitäkin kirjotuksia, niin luulisi ainaskin sanan leviävän, jos ei kerta toimintaa saada laukkautettua.


      • Niin luulis,mutta
        Niinpä, mutta kirjoitti:

        Olen kuullut että aika hiljaista olisi toiminita tällä hetkellä?? Lieneekö siis koulun kuitenkin vaikea saada opiskelioita? Kun miettii jo näitäkin kirjotuksia, niin luulisi ainaskin sanan leviävän, jos ei kerta toimintaa saada laukkautettua.

        Tammikuussa kuulemani mukaan aloitti 8-9 uutta opiskelijaa eli ryhmä olis kutakuinkin ollut täysi eli ei oo tarpeeks sana kuitenkaan kiiriny eteenpäin! Useammat kouluun hakijat eivät välttämättä tule näitä palstoja lukemaan. Sana ehkä leviää,mutta liian hitaasti...asialle pitäisi saada kuuluvuutta jollain muulla tavalla!


      • Tarkastettu on

        "koululle" ei ole myönnetty lupia...sepä se.. Opetushallitus irtisanoutuu tästä kioskista ja sen toiminnasta täysin... kyseessä pelkkä osakeyhtiömuotoinen liikeyritys!!!!


      • Tarkastettu

        Ei niillä ole mitään lupia....liikeyritys..


    • Siiri

      Aikanaan kun aloittelivat, elivät kädestä suuhun, kun ei ollut edes vaihtorahaa asiakkaalle. Juoksivat kampaamoissa ja kahviloissa vaihtamassa rahaa kun omasta takaa ei ollut. Olen muuttanut pois Keravalta, mutta olen kuullut negatiivista myös Vantaan puolella kyseisestä liikkeestä. Itse en uskaltaisi siihen liikkeeseen mennä. Kaveritkin kävi kerran ja ei enään sen jälkeen. Ammattiaitoa löytyy Keravalta muualta. Toivottavasti löydätte kunnon liikkeet.

    • sellasta sekoilua

      Toivon mukaan monet lukisivat totuuksia täältä ennenkuin hakisivat kouluun tai menisivät asiakkaaksi kyseiseen "kauneushoitolaan". Kokemukseni näistä ihmisistä ovat todella huonoja ja olen kovin pettynyt kaikkeen heidän toimintaansa. Suurin osa ihmisistä jotka asioivat heidään kanssaan joutuvat raskaan huijauksen uhreiksi. Tälläinen ei vaan yksinkertaisesti saa jatkua, ja on joku keino löydettävä miten saataisi huijaukset loppumaan.On törkeää miten kaksi täysin opettajiksi kouluttamatonta ihmistä voi pitää koulua ja jakaa huonoa asiakaspalveluaatetta yms epäpätevää tietoa.

    • hope not over yet

      jos jotain alkaa tapahtua, olen mukana henkisesti ja fyysisesti. taitavat oikeen ammatikseen pilata ihmisten elämiä, voi jumalauta. annan kaiken tukeni että saataisiin jotain aikaan. itse voisin luetella monia ihmisiä jotka voisivat tehdä kunnianloukkaussyytteitä, oikeusjuttuja, ja muuten vaan seuraamuksia heidän kieroiluistaan. niin monet ovat saaneet tarpeekseen heidän touhuistaan. vitun paskat asenteet kummallakin ja setelit silmissä joka hetkellä.

      • kyllä...

        Sama täällä! Siis pakkohan toi touhu on jotenkin saada loppumaan.


      • lankaan meni

        Todellakin. Törkeitä huijareita. Olemme olleet kuluttajasuojaan, opetus-kulttuurimiisteriöön, suomen kosmetologiyhdistykseen sekä poliisiin yhteydessä. Nyt odottelemme vain asian etenemistä ja toivomme parasta!


    • Tim Alitervo

      Voi hyvänen aika sentään!!! Saako tämä kaksikko edelleen jatkaa liiketoimintaa? Eikö heitä saada edesvastuuseen millään keinolla? Eikö joku pettynyt opiskelija voisi tehdä heistä ilmoituksen jollekin alaa valvovalle viranomaiselle, tai vaikka sitten poliisille jos ei muu auta.Nämä syytökset joita heitä vastaan on tälläkin palstalla asetettu täyttäisivät varmasti esim.petoksen tunnusmerkit. Tehkää nyt hyvät ihmiset jotain että se huijaaminen vihdoinkin loppuisi.

    • Luojan kiitos

      ...että itse aikoinani osasin tulla etsimään mielipiteitä ja keskustelua tulevasta "opinahjostani". Kurssi jäi aloittamatta.
      Rahanikin sain takaisin pienen uhkailun jälkeen.

    • toivo elää

      Kokoajan yritetään saada toiminta loppumaan,muuta niinkuin aiemmin sanottu,niin kaikki tapahtuu äärettömän hitaasti viranomaisten osalta! Tietojeni mukaan useampi koulun käynyt henkilö on yrittänyt saada asioita eteenpäin,mutta laki tällaisissa puoli koulutuksissa tökkii suomessa pahasti,mutta se on selvää,että asioita ei todellakaan jätetä tähän!!

    • sigge13

      Näiden kanssa tulee nimenomaan rahan kanssa kahnausta. Sovitaan kaikenlaista alennusta jotka sitten unohtuu ja välillä heiltä itseltäänkin maksaminen jää
      . Tosi ailahteleva ja ylimielinen omistajarouva ja tyttärensä, kauheeta paskanpuhumista ihmisisitä. Päälleppäin huomaa ettei kaikki ole kunnossa. Asiakkaita ei kannattaisi kohdella huonosti, se kostautuu ja sana kiirii. Ette te kohta huijaa enää ketään, toivon mukaan siis saisi tämän mädän yrittäjyyden kuriin.

      • !!!

        Itsekin tuli ostettua ripsipidennyspaketti koululta, ja ylläri ylläri pinsetit jäi kokonaan saamatta vaikka täyden hinnan paketista maksoin. Aina vaan sanottiin että pinsetit tulee huomenna/ ensi viikolla. Ja lupauksenahan oli että tarvikekustannukset kuuluvat koulutuksen hintaa. huhhuh, niin loppu tuota huijausta ja paskan puhumista. Toivottavasti pian saadaan toiminta loppumaan näiltä epäammattitaitoisilta ihmisiltä. Ainakin heidän maahantuonti/tukku siinä vieressä on joutunut konkkaan. Pidetään peukkuja että asiat etenee hyvin ja nopeasti!


    • wrhbafibcdx

      Minkäniminen niiden tukku/maahantuonti on? Kyselee kaudenudenhoitoalan ammattilainen, ettei vaan tulisi sieltä tarvikkeitaan ostettua..

      • vjbv

        Tais olla Feel Good


    • pettynyt!

      Tukun nimi oli Uudenmaan kauneustukku.

    • koska tää loppuu??
      • ????

        Artikkeli löytyy sivulta 23...


    • cmlllll

      Voi kun sana leviäis nopeesti ja ja tuottais tulosta!

    • Kosmetologi Roi:sta

      Sana on kyllä levinnyt jo ihan Rovaniemelle asti tästä. Itse juuri valmistun ens kesänä kosmetologiksi, eli kauneudenhoitoalan ammattilainen -nimikkeen saan, kun olen 3 vuotta opiskellut alaa 5 päivänä viikossa n. 8 tuntia päivässä sekä teoriassa ja suurimmaksi osaksi käytännössä. Eli mielestäni on naurettavaa, että joku väittää kouluttavansa päteviä "kosmetologeja" lyhyemmässä ajassa. Itse olen koulussa opiskellut ravinto-oppia (miten asiakasta neuvotaan terveellisissä elämäntavoissa), ihmisen anatomiaa (luita, lihaksia, elimiä, ruuansulatusta, karvan ja karvatupen sisältöä jne.), koko vartalon hoidot teoriassa sekä käytännössä (jalat, kädet, kynnet, kasvot, kestovärjäykset, ripsipermanentit, itämaisen päänhieronnan, perusasiat jalkapohjan vyöhyketerapiasta, hieronnat ja eri hoidoitta käytettävät tuotteet yms.) joiden lisäksi olen käynyt ripsipidennyskoulutuksen. 3 vuoden opiskelu ei todellakaan ole turhaa, sillä kosmetologin tulee tietää mitä tekee ja jokaiseen tekoon on löydyttävä perustelu. On siis valitettava tosiasia, että ihminen ei voi kutsua itseään kauneudenhoitoalan ammattilaiseksi (eli kosmetologiksi) ilman oikeanlaista koulutusta. Lisäksi jokaisesta koulutuksesta, ostoksesta ja hoidosta on saatava kuitti ja todistus, sillä muulloin on syytä epäillä, että kyseiset yrittäjät kiertävät jostakin syystä veroja olemalla kirjaamatta tietoja ylös. Ja keskustelussa vierailleet "haukutut osapuolet" tekevät kyllä kypsymättömillä ja ravoisilla kommenteillaan itselleen enemmän hallaa kuin hyötyä raivoamalla ja yrittämällä kehua itseään muiden nimillä, sillä asiakkaat ovat fiksuja ihmisiä jotka ymmärtävät asioita ja tietävät, jos joku on pielessä. Alallamme asiakas on aina oikeassa vaikkei olisikaan, ja yrittäjä itse päättää tekemällä työnsä hyvin/huonosti, mitä hänestä puhutaan. Puskaradiolla niitä asiakkaita karkoitetaan tai ansaitaan, joten työnsä kannattaa hoitaa hyvin. Ja minun mielestäni tuollaiset "kosmetologi"yrittäjät voisi uittaa omassa paskassaan ja heittää kaivoon mätänemään, koska ovat saaneet jo niin paljon ihmisiä huijattua :) toivon koko sydämestäni että joutuvat kärsimään tuollaisesta ryöväämisestä ja pitkään!

      • Sivullinen.

        Hieno kommentti! Onnea työelämään.


    • hoplaaaa

      Täyttä asiaa, ei ole oikein oikeita opiskelijoita ja ammattilaisia kohtaan että tälläisia puoskareita on liikenteessä kusemassa alan mainetta. Kun sais jotain faktoja nyt pöytään. Monet meistä tietävät paljon valonarkoja asioita.

    • Joukolla taistoon!!!

      Eiköhän laiteta joukolla lakialoite avoimeen ministeriöön näitä tällaisia kouluja/koulutuksia vastaan?!! Tää näitten touhu on PAKKO saada nyt loppumaan!! Itse tulen tekemään kaikkeni,että tää ihmisten kusettaminen loppuu!!!

    • sibbees

      mukana

    • apubvdsubcjzx8

      Mä komppaan kans tuota lakialoitetta!

    • heta.

      Mukana myös!! Tälläiselle toiminalle on saatava loppu!!

    • yks pikku juttu

      Huomasin että Hyvä olon kampaamohinnastossa on opiskelijatyöt -30%. Onko ne ruvennu opettaa kampaajia myös? Millä ammattitaidolla kysyn vaan. Kampaajarouva tekee tosi huonoa jälkeä ja on mielestäni epäammattimainen. Onkohan itselläänkään koulutusta?

    • Varokaa!

      Hirveä paikka!! Välttäkää arvon ladyt ko putiikkia.Maailman huonointa palvelua ja todella ylihinnoiteltua. Maksaa saa itsensä kipeäksi, mutta vastineeksi ei saa kun pahan mielen. Olen myös kuullut että eräs oppilas sai silmävamman samojen henkilöiden ylläpitämässä "koulussa"...

    • mimimidd

      Ja Pinni-lehti erehtyi kirjoittamaan kauniin jutun tästä paikasta...

    • Sen haluan lukea

      Missä Pinnin numerossa kyseisestä liikkeestä oli juttu?

    • Missä ajassa...??

      Missä ajassa tästä koulusta nykyään luvataan valmistuvan? Kun jossain lukee kosmetologi- koulutuksen kesto UKK:ssa 6kk:tta ja jossain 16kk:tta...siis jokatapauksessahan aika on liian lyhyt oppimaan kolmen vuoden asiat, oli sit 6 tai 16 kuukautta...mut kertokaahan mitä ne lupaa??

    • viimesin tieto

      8 kk

    • Jenny

      Kyseisessä paikassa on omistaja vaihtunut lähiaikoina ja olipa myös paikka saanut uuden ilmeen. Olen käynyt nyt muutaman kerran ripsiä ottamassa ja olen ollut kovin tyytyväinen. Tulen ainakin ripseni ottamaan tuolla.

    • ???:o

      Siis hyvässä olossa?? vaihtunut omistaja?? mistä moinen tieto?

    • Marja_Leena_Kerava

      Kyllä, minä kuulin saman uutisen uudesta omistajasta viime viikolla käydessäni hoidossa. Voin suositella. Sain kiireetöntä ja asiantuntevaa hoitoa. Uusi aika varattu jo.

    • Fulga

      höpö höpö...mitään uutta omistajaa oo.

      • piiri pieni pyörii..

        Yritysrekisteristä löytyi tieto,että tuolla vanhalla nimellä ei enää liikettä olisi,mutta samaisesta osoitteesta löytyy tämän M:n tyttären yritys nimellä Tmi SP eli samaa porukkaa edelleen...


      • Fulga
        piiri pieni pyörii.. kirjoitti:

        Yritysrekisteristä löytyi tieto,että tuolla vanhalla nimellä ei enää liikettä olisi,mutta samaisesta osoitteesta löytyy tämän M:n tyttären yritys nimellä Tmi SP eli samaa porukkaa edelleen...

        Nin mä vähän arvelinkin....


    • Jane*

      Kyllä siellä on omistaja vaihtunut uskokaa jo!!! Sieltä saa siis tänä päivänä hyvää palvelua ja ammattitaidolla, suosittelen kokeilemaan ja murtamaan sen negatiivisen ilmeen naamastanne.
      Kyllä täytyy sanoa että hävettää olla suomalainen... OKEI on selvää että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä.
      Mutta jos minä saisin huonoa palvelua, annan sen aina suoraan minua palvelleelle henkilölle enkä surkuttelisi täällä.
      Näyttää vähän siltä että samat tyypit kirjottelee samaa paskaa vähän eri muodossa...

      • Totuus...

        Kuule Jane,se kaikki p***a mitä sun sanojes mukaan täällä jauhetaan sattuu vaan olemaan täyttä totta näistä yrittäjä naikkosista!! Ja nää täällä esitetyt mielipiteet ovat lähtöisin todellisista kokemuksista joko kauneushoitola hyvä oloa kohtaan tai heidän kosmetologikouluaan kohtaan! Tuskin itsekään puhuisit kovin ystävälliseen sävyyn henkilöistä, jotka ovat kusettaneet sulta rahaa useamman tonnin!!!


    • 21

      se koira älähtää johon kalikka kalahtaa vai mitä? taidat olla "hyvän olon" uusi kosmetologi?

      sanonpa sinulle, että aikamoinen duuni saada maine palautettua. mutta mikäli onnistut, olet paikkasi varmasti ansainnut :)

      eli rohkea veto!!! onnea matkaan!

    • kusetettu liikaa

      Tää on varmana joku uus juoni saada maine puhtaaks. Ei se tolla tavalla onnistu. Miks sitäpaitsi joku keksis päästään näitä tapahtumia ja valituksia? tyytymättömät asiakkaat, koulun oppilaat ja kaikki muutkin kusetetut henkilöt ovat saaneet tarpeekseen tosta paskasta ja kieroilusta. Näihin ihmisiin ja heidän toimintaansa ei ole luottamista. Saa ainaski jotenki äänensä kuulumaan..

    • Turhautunut

      Kaikki näkevät kirjoituksista suoraan keihin paskanjauhanta on kohdistettu. Tätä voitte jatkaa jossain muualla tai tehdä siitä oman palstan. Tässä on linkki
      www.kauneushoitolahyvaolo.fi/index. HyväOlon kotisivuille ja siellä on nyt uudesta omistajasta nimen kera. OLKAA YSTÄVÄLLISIÄ ja antakaa hänen tehdä työtään. Tämä ihminen ei kuuluu samaan porukkaan eikä ole syypää teidän aikasempiin kokemuksiin!!!!

      • turhautunut

      • Niin no...

        Ei kuulu samaan porukkaan?? hmm, miten sen nyt ottaa.. Oppinsa saanut ainaskin osittain kohutusta koulusta.. No onnea uudelle omistajalle silti, aika homma edessä maineen puhdistamiseksi.


    • uhrvausv

      Ok, tuosta linkistä kävi ilmi että kauneushoitolassa on uusi omistaja, mutta miten on tämän kosmetologikoulun laita?

    • kauan katsellut tätä

      Samat "opettajat" edelleen. On se kumma ku ei saada huijaamista kuriin. Mutta onnea uudelle omistajalle, saat yrityksen varmasti kukoistamaan niiden naikkosten jälkeen :) rehdimpää yrittäjyyttä uuteen hyvään oloon

    • shflsdn

      Kyllä on tuo hyvän olon uusi omistaja Iiris Maritan ja Susannan tuttuja, on käynyt itse myös kyseisen koulun (siis tuon uudenmaan kosmetologikoulun) ja ollut siellä tekemässä muutaman kerran hoitoja samaan aikaan kun oppilaat ovat olleet opetuksessa sekä on ollut tutustumisretkillä mukana sekä seuraamassa välillä opetusta. Mielestäni tämä uusi omistaja on ollut vuokratuolilla tai ainakin työskennellyt aikaisemminkin kyseisessä liikkeessä.. Joten ei kannata mennä lankaan. Sama p*ska varmasti jatkuu, jollain tavoin ainaki..

    • sylvi

      Sama paska jatkuu koulun muodossa, entistä laajemmin. Kaikki ihmiset ei vaan valitettavasti osaa etsiä tietoja tästä koulusta ennen aloittamista.

    • naurut teille

      Ootte te vittu kyllä niin lapsellisia! :DDD Mitä te tällä saatte kun täällä paskaa jauhatte, ette yhtikäs mitään. Harakatki teille nauraa. Tiesittekö muuten että olis välillä hyvä katsoa myös sinne peiliin!

    • niinpä niiin...

      Eihän uudenmaan kosmetologi koulusta valmistu edes oikeaksi kosmetologiksi. "Uudenmaan kosmetologikoulu tarjoaa näyttötutkintoon VALMISTAVAA koulutusta kauneudenhoitoalan perustutkintoa (kosmetologi) varten." eli kyseisestä paikasta ei mitään kosmetologin papereita edes saa.. Onkohan hyvä olon uusi omistajakaan sitten valmis kosmetologi jos kyseisen koulun käynyt???

      • fetyi

        Monet keskeyttäneet tai vaihtaneet koulua. En usko.


      • teppuli1

        Hyvä olon uusi omistaja on suorittanut näytöt erittäin hyvin arvosanoin. Ja on näin ollen virallisesti kosmetologi.


    • Plåpå

      Kauneushoitola hyväoloa pyörittää pelkät rahanahneet gusipååt. Itselle jäi hyväolosta pelkkä kusetuksen maku suuhun. Heikko työnlaatu ei auttanut asiaa.

    • srhjsrkj

      Juu ja koulukin vaihtoi nettisivuille tuon valmistaa näyttötutkintoon vasta keväällä, kun tuli niin paljon valituksia kun antoivat nettisivuillaan ensin lupauksen kosmetologin ammattiin, mutta eivät sitä pysty antamaan, koska heille ei ole myönnetty tutkintoa näyttötutkinnon valvontaan. Ja tämä on otettu selvää ylemmältä taholta !!!

    • en usko

      Haluisin nähä sen todistuksen, että näillä naisilla muka molemmilla viralliset näyttötutkintomestarin paperit. Sellanen koulutus kestää noin vuoden.

      • en usko minäkään

        Niinpä! Näinköhän on...Niitten koulun sivuilla lukee,että ovat näyttöTUTKINTAmestareita!! :)


      • hahha
        en usko minäkään kirjoitti:

        Niinpä! Näinköhän on...Niitten koulun sivuilla lukee,että ovat näyttöTUTKINTAmestareita!! :)

        kans vähä hajosin tolle TUTKINTA-jutulle, sellasia amatööri-puoskareita ne on, ei osaa ees oikeen kirjottaa:D


      • en silti usko
        en usko minäkään kirjoitti:

        Niinpä! Näinköhän on...Niitten koulun sivuilla lukee,että ovat näyttöTUTKINTAmestareita!! :)

        Ilmeisesti käyvät täällä tosiaankin urkkimassa mitä heistä kirjoitetaan,kun nyt oli tämäkin asia käyty korjaamassa koulun uusille sivuille! On tullut huomattua,että korjaavat/kaunistelevat sivujen tietoja aina sitä mukaa mitä puutteita täällä niissä huomioidaan!


      • falligg..
        en silti usko kirjoitti:

        Ilmeisesti käyvät täällä tosiaankin urkkimassa mitä heistä kirjoitetaan,kun nyt oli tämäkin asia käyty korjaamassa koulun uusille sivuille! On tullut huomattua,että korjaavat/kaunistelevat sivujen tietoja aina sitä mukaa mitä puutteita täällä niissä huomioidaan!

        ihan tosi?:o huh


    • hei

      no kai niillä nyt on, eikai ne muuten niitä saisi/pystyisi tekemään..

    • Ois kiva tietää...
    • XD

      No ny on kampaamo hyvä olo myynnissä...onnea ja menestystä sille kuka siihen peehen laittaa kätensä!

    • työrauhakaikille

      Minun mielestäni uusi omistaja on hyvä ja asiallinen. Päätäni ei käännä tällaiset huonot viestit.

    • tammikuu 2012

      Onko kenelläkään tietoa kuinka moni viime tammikuussa uudenmaan kosmetologikoulussa aloittaneista kosmetologi opiskelijoista kävi kyseisen koulun loppuun? Ja kuinka moni keskeytti tai vaihtoi koulua?

    • tietoja

      Suurin osa ihan yleensäkkään ei sieltä valmistu. Tai eihän sieltä edes voi valmistua

      • k.uukkeli 18

        Aijaa olin koulun oppilaana sain hyvää opetusta ilman ammatikoulun paskanjauhamiskursseja, kävin näytöissä mitkä koulu minulle järjesti ja valmistuin Kosmetologiksi hyvin arvosanoin!


    • hämäryyden hämäryys

      mietityttää kovasti eräs asia.. ku näillä rouvilla ei aikaisemmin ollut valtuuksia valvoa oppilaiden lopputyötä/ näyttöä mikä onkaan. Nyt kuitenkin ovat näyttötutkintAmestareita. Silti heillä oli niiitä näyttöjä siellä aikaisemminkin. Ja oppilaiden pitää mennä muualle tekemään silti näytöt, koska oma opettaja ei saa valvoa omia oppilaitaan.... ei mee vaa jakeluun, saa oikaista.

    • as

      Eilen kävin ko.kauneushoitolassa eikä todellakaan mitään valittamista? Liike on vaihtanut omistaa uusi nimi on Kauneushoitola Iiris tänään 13.10.2012 on liikkeen viralliset avajaiset samalla kun viereisen kampaamonkin.

      • jepsss1

        juuu nyt siinä sini ja iiris puuhastelee eikä enää huijarit :)


    • termos18

      Koska ihmiset alkavat kirjoittamaan omilla nimillään, helppo piiloutua täällä nimimerkin taakse. Tero Auvinen

      • Oikeus ja kohtuus

        Onko Terolla kakka housussa kun vaimon päätä vaaditaan vadille, vastuu henkilö kun on UKk:ssa.


      • noppe
        Oikeus ja kohtuus kirjoitti:

        Onko Terolla kakka housussa kun vaimon päätä vaaditaan vadille, vastuu henkilö kun on UKk:ssa.

        No vastuutahan nämä rouvat ei osaa ottaa, päässä viiraa pahasti niinkutsutuilla opeilla. Saas nähä millon jäävät kiinni kaikesta ja uhrit saavat edes pienen lohdun


      • Kievi

        Koskas Teron vaimo esiintyy omalla nimellä hoitoloissaan? Varokaa Susanna Auvisen hoitoloita, samaa porukkaa kun Uudenmaan kosmetologikoulussa.


    • äläuskoUkknHarakoita

      Huomasin, että Uudenmaan kosmetologikoulun nettisivuilla he mainostavat: Näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta kosmetologin perustutkintoa varten.

      Ja facebook sivuillaan he mainostavat, että vuonna 2012 heidän koulustaan valmistui 8 oppilasta kosmetologin PERUSTUTKINTOON.

      Hyvin mainostaa ja puhuu ihan ristiin :D Ja voin kyllä kertoa, ettei valmistunut !!!

    • !!!!!!!
    • ssddgf

      http://www.weddingdressesmore.com/

      Olen itse tykästynyt kyseiseen kauppaan. Tavan seppälästä ei nääs minun makuun löydy. Varsinkin leggingsit lämmittävät jalkoja ja mieltäni.

    • emma-lotta

      KH Minna Helkiö on hyvän oloinen mesta... Hienot, huolella tehdyt nettisivut ja asiallisen oloinen hinnoittelu. Yritän saada ajan kun seuraavan kerran käyn Keravalla.

    • Vittu teitä taas

      Ihan täyttä paskaa ja vittua nämä teidän kauneustouhut on. Ihan puhdasta perkeleen rahastusta. Ihmiset nyt vaan sattuu vanhenemaan. Kestäkää se niinkuin aikuiset. Saatanan läskipäät...

    • Anonyymi

      Kellään tietoa, mitä tämä kauhukaksikko nykyään touhuaa? Huhujen mukaan ainakin muutama vuosi sitten olivat edelleen alan hommissa, vanhempi rouva ilmeisesti tällöin edelleen jakamassa eteenpäin virheellisiä opetusmetodejaan...

      • Anonyymi

        voisikin aloittaa uuden ketjun ja kerätä porukka kasaan kellä huonot kokemukset, uskon että meitä on PALJON,


    • Anonyymi

      Näyttää tytär tekevän pistoshoitoja Lahdessa madame chic ja M.P vaihtunut sukunimi Tuikka ja opettaa järvenpään koulussa :D että semmoista. onneksi sentäs silloin vuosia sitten se keravan "koulu" suljettiin ja toivon että pahat on saanut palkkansa, maine on ainakin mennyt heiltä molemmilta.

    • Anonyymi

      Se on totta, että jos joku tältä kaksikolta on mennyt niin maine! Jatkossakin kiertäisin hyvin kaukaa nämä huijarit, saati että pitkällä tikullakaan antaisin näiden pistellä neuloilla naamaani...

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe