Nokiaa ostoon

kESSIKA

Kyllä käy kateeksi. Odottelin Hyvinkäällä vuoroa, kun kaksi sellaista kuuskymppistä miestä, haisivat keskikaljalle heti aamusta ja kiilasivat jonon ohi tiskille asioimaan heti sisääntultuaan. Olivat puheiden mukaan myyneet metsät, kävivät pankkitoimihenkilöltä kyselemään, että mihin kannattaisi sijoittaa. Toinen oli sitä mieltä, että Nokia on aika alhaalla, että siihen rahat ja siirtyivät toiselle tiskille. Kaveri heitti että, pistäpä 50000 kpl ostoon mun onnennumerolle 7,77 ja äijä teki saman vielä ainakin neljä kertaa peräkkäin. Sanoi vain, että "viiskyttuhatta ostoon, osta sieltä alle 7,80 kaikki mitä saat." Kaveri lopulta komppasi ja sanoi, että pistä mullekin "50 kiloo" ostoon ja laita kahdeksaan euroon asti kaikki mitä laidasta löytyy. Ihan vain "läpällä" heitti, kun kaverikin osti, eikä hinta näyttänyt ollenkaan haittaavan.

Voi helvetti, että joillakin on rahaa. Tuo on reippaasti päälle kaksi miljoonaa euroa, mitä tarvitsivat ostoihin ja jätkät kaljapäissään vain naureskelivat, vittuilivat vielä että joutuvat "köyhien kerroksessa asioimaan" ja lähtivät varmaankin jatkamaan ryyppäämistä johonkin kuppilaan.

Saatana, että joillain on oikeasti rahaa, kun voivat noin rennosti vain ostella osakkeita.

3

942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Köyhä laulaja

      Kyllähän se noin on. Voit lohduttautua sillä, että tyhmä ja hänen rahansa eivät pysy yhdessä. Mutta nyt meillä kaikilla on mahdollisuus rikastua ostamalla juuri Nokiaa, eivät nuo ukkelit kuitenkaan taineet mitään typeryksiä. Nokiaa saa alle kahdeksan euron!!

      • Joulu Tonttu

        Tuo tyyppi on selvästi AP-Areenan Kansanmeno. Kaveri on oikeasti ammattisijoittaja. Ei ne mistään hetken mielijohteesta Nokiaa tuolloin ostaneet, kunhan läpällä vähän esittivät köyhien kiusaksi. :)


    • $€uroilija

      Trooli.fi:stä tämän bongaisin ja muistan myös tapauksen. Melkoisia velikultia. Kertoivat Ap-areenalla Kainuusta myyneensä metsät, jotka olivat perintöinä ostaneet 90-luvun lama-aikaan halvalla. Ei enää metsien hoito kiinnostanut, kun niitä oli satoja hehtaareja ja siirsivät rahaa vastaan puut metsäyhtiölle, joka omisti tilat vierestä.

      Pikkuisen on tullut takkiin. Elopin loistostrategia on tuostakin potista syönyt 3/4 pois. On niillä vielä 500 000 eurolla ainakin Nokiaa, ettei ne mitään köyhiä miehiä ole. Toisilla on näemmä varaa myös hävitä kunnolla.

      Siirsivät silloin vuodenvaihteessa laput omasta salkusta yhteisen omaisuudenhoitoyhtiön nimiin, joten kun heillä tuollainen on, niin on sitä rahaa muussakin kiinni kuin pelkästään Nokiassa. Arvasivat vain väärin, että suuryritykset saavat parhaat mahdolliset kyvyt (Ollila ja Elop) hoteisiinsa ja pystyvät iskemään takaisin markkinoille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3498
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      88
      3296
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      52
      2808
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      55
      2621
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      92
      2445
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      35
      1550
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1269
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1238
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      340
      1098
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      993
    Aihe