Sammakonkoipia suuhun vai suusta?

Mitä mahtaa tarkoittaa dontopedalogisti?

Vihjeitä:
- termi löytyy tämän päivän Hesarista (ainakin paperiversiosta)
- väitetään, että prinssi Philip, Edinburghin herttua (Philip Mountbatten, ennen Kreikan ja Tanskan prinssi Filippos, nykyisin Britannian hallitsijan Elisabet II:n puoliso) olisi ”dontopedalogist par excellence”
- samaa miestä väitetään dontopedalogist-sanan isäksi

Täytyykö olla dontopedalogian lisensiaatin tutkinnon suorittanut henkilö ollakseen oikeutettu päästämään sammakoita omasta suustaan?
2333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Dontopedalogistin möläytyksiin ei kannattane vastata ”veit jalat suustani”.

Sammakkoprinssi Vilppu voisi arvatenkin perustaa nimeään kantavan dontopedalogistiikkakeskuksen eli sievistyssanavaraston.

Äänestä

Espoon Leppävaaran nykyisen Kauppakeskus Sellon paikalla sijaitsi historiallisen esimuinaisina aikoina hehtaarin kokoinen rahantärväämö nimeltä Maxi-Market. Siellä riehui 1970-luvun lopulla melkoinen tulipalo, jonka seurauksena tavaraa myytiin ulos jättialessa puoleen hintaan. Omaan ostoskärryyni eksyi mm. purkillinen sammakonreisiä. Ajattelin, ettei niitä tulisi kuitenkaan koskaan ostaneeksi täyteen hintaan eikä noiden umpinaisten säilykepurkkien sisältö ole palossa mitenkään kärsinyt.

Ihan olivat maistuvia nuo kurnuttajat. Noin vuoden ikäinen esikoisemmekin söi niitä ihan mielikseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suunapäänä kirjoitti:

Mitä mahtaa tarkoittaa dontopedalogisti?

Vihjeitä:
- termi löytyy tämän päivän Hesarista (ainakin paperiversiosta)
- väitetään, että prinssi Philip, Edinburghin herttua (Philip Mountbatten, ennen Kreikan ja Tanskan prinssi Filippos, nykyisin Britannian hallitsijan Elisabet II:n puoliso) olisi ”dontopedalogist par excellence”
- samaa miestä väitetään dontopedalogist-sanan isäksi

Täytyykö olla dontopedalogian lisensiaatin tutkinnon suorittanut henkilö ollakseen oikeutettu päästämään sammakoita omasta suustaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu