Tampereen hoitotestamentti?

on jo käytäntönä

http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Paakirjoitukset/1194658986352/artikkeli/mika on tampereen hoitotahto .html

1. Jos sairauteni pahentuessa hoitoa ei ole, haluan tulla hoidetuksi siinä paikassa (vanhainkoti, palvelutalo, koti), missä olen elänyt edeltävät kuukaudet.

2. Minua ei saa elvyttää, mikäli se lääketieteellisesti arvioiden ei saa aikaan elämänlaadun ja toimintakyvyn palaamista ennalleen.

3. Jos etenevä sairaus aiheuttaa nielemisen heikkenemisen niin, että ravinnon ja nesteen saantini on riittämätöntä, ei minua tule hoitaa nesteyttämällä suonensisäisesti tai ravitsemalla nenämahaletkun kautta. Väliaikaista nesteytystä (3-5 vrk) voidaan silti koittaa äkillisensairastumisen oireiden hoitamiseksi.

4. Minulle on annettava riittävä oireenmukainen hoito (esimerkiksi kipulääkitys) riippumatta sen vaikutuksesta elinaikani pituuteen.

5. Vaikka sairauteni aiheuttaisi suurentuneen riskin kaatumiselle, esimerkiksi sekavuuden vuoksi, ei liikkumista rajoittavia apuvälineitä tule käyttää. Hyväksyn kaatumisen aiheuttaman suurentuneen riskin esimerkiksi lonkkamurtuman syntyyn ja kannan tästä valinnasta itse vastuun.

Esimerkiksi Koukkunimestä ruumisauton hakemat ruumiit ovat luuta ja nahkaa kohta kolme on käytössä. Siitä eivät omaiset tiedä tai osaa edes kysyä.
Että sillä lailla se lopu tulee, nälkään ja juomattomuuteen kun kuolee.

10

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eutanasiaan oikeus

      Eikös hoitotestamenttia voisi lyhentää niin että annettaisiin kunnon nukutuslääkeet ijäiseen uneen ilman itkäaikaista kiduttamista, nesteen puutteen ja ravinnon puutteeseen kuolemista.
      Lähtöni tulee olla äkkilähtö kun se aikatulee, jokaisen tulee saada itse päättää päiviensä määrän, kun ei enään jaksa jatkaa omatoimisena elämäänsä.

      • Näillä mennään

        Taidan olla kanssasi sama mieltä, en halua että kuolen nälkään tai janoon, haluan sen pillerin jolla voi tästä maailmasta päästä eroon sitten kun ei enää jaksa ihan itse. Eipä tämä muutenkaan mene kuin hullumpaan suuntaa, tosin olen päättänyt nauttia eläkkeestäni koska isäni ja mieheni eivät koskaan eläkettä ehtineet nauttimaan. Töistäkin vapautettiin hiukan yli viiskymppisenä, että aikaa on ollut tottua sekä työttömyyteen että eläkkeeseen.
        Eipä tässä elämässä enää ole kuin vanha kissa ja lapsenlapset jotka ovat kyllä aivan ihania mutta en halua olla vaivaksi kenellekkään koska en sitä ole ollut ennenkään, patsi pikkukakarana tietty vanhemmille.

      • työnäni terveys ...
        Näillä mennään kirjoitti:

        Sama tarina melkein täällä, mutta en oikein nauti vanhuudesta, koen elämän jo turhaksi, kaiken olen elämältä saanu, perheen lapsineen ja lapsenlapsineen, nyt työni on pitää itteni terveenä, omatoimisena, en tahdo koskaan tulla niin vanhaksi että joutuu laitoskuntoiseksi, toivoisin eutanasia mahdollisuuden suomeen, meitä on paljon tulossa vanhuusikään ja paljon jotka tahtoisi itse päättää milloin elämä on eletty.

      • 1
        työnäni terveys ... kirjoitti:

        mutta vaikka nykyajan keski-ikäiset mielellään hautaavat eläkeikäiset vaikka elävältä pois vaivoista ja kuluttamasta heidän hyvinvointiaan....
        Entäs lapsenlapset, olen todella tärkeä ja tapaan säännöllisesti, en usko että voisin koskaan tehdä heille sitä että tappaisin itseni, sekö pitää jättää elämän päämääräksi jälkipolville?

      • eutanasia mahdollisu
        1 kirjoitti:

        mutta vaikka nykyajan keski-ikäiset mielellään hautaavat eläkeikäiset vaikka elävältä pois vaivoista ja kuluttamasta heidän hyvinvointiaan....
        Entäs lapsenlapset, olen todella tärkeä ja tapaan säännöllisesti, en usko että voisin koskaan tehdä heille sitä että tappaisin itseni, sekö pitää jättää elämän päämääräksi jälkipolville?

        Ei tietenkään jos on terve, mutta jos huomaa, että on niin väsyny ettei enään jaksa pitää ittestä huolta, silloin on luonnollista poistua elämän näyttämöltä, ainaki mun mielestä.

    • 17

      Asiat ovat aina katsottavissa useammalta kantilta.

      Ja kyllä tuolla annetaan oikeus painostaa poistumaan elävien kirjoista.
      Ja aina saa tehtyä sitten sanattoman sopimuksen, esimerkiksi keuhkokuumeeseen sairastuvasta vanhuksesta, saa pedin tyhjäksi ja omaisuuden jakoon.

    • ??

      EIKÖS keuhkokuume ole tuskallinen tauti ilman lääkitystä, miksi pitää kuolla keuhkokuumeseen hirveitten tuskin kanssa, IHMETTELEN suuresti keuhkokuumeen mainostamista ??

    • Eutanasia, ehdottomaan kieltoon, jolla vähän aikaa, sekin ahneet ottais pois...Elvytyskielto myös,sillä kuolemanpelko on kaikilla,eikä vähennä henkilökunnan työtä kun elvytyskiellossa oleva alkaa hälytyskelloa soittamaan, varmistaakseen, hoidetaanko hänet..

    • kontantiinus.

      Huonosta lehtijutusta tehty vielä huonompi aloitus. Mikä lienee lietsontasi taustalla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2529
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2507
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2392
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      66
      2184
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      103
      1739
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1195
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1044
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1025
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      932
    Aihe