Jos evoluutio koskeekin Jumalaa eikä luontoa?

Jumalan evoluutio

Ovatko tiedemiehet koskaan pohdiskelleet ja/tai tutkineet sellaista mahdollisuutta, että luonnon historiassa evoluutiota ei olisikaan tapahtunut eliökunnnassa vaan Jumalassa? Tarkoitan tällä sitä että Jumala olisi evoluution kautta ajan myötä tullut yhä paremmaksi Älykkääksi Suunnittelijaksi ja sitä kautta kykeneväksi luomaan yhä monimutkaisempia eliölajeja - aluksi pelkkiä yksisoluisia ja bakteereja, sitten monisoluisia kasveja ja elämiä, lopulta jopa ihmisen. Tähän voi joku huomautta, että mikä tekijä ajaa Jumalan evoluutiota eteenpäin. Sitä en toistaiseksi osaa sanoa. Mutta kysymystä kannattaisi jonkun ryhtyä tosissaan tutkimaan. Minulla ei oikein ole aikaa eikä ehkä pätevyyttäkään.

10

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalle Tarvinen

      Tiede ei tutki sellaista, jota ei voi tutkia. Tiede ei voi tutkia Jumalaa eikä siis hänen mahdollista kehitystään. Jumalaa voisi tutkia vain, jos olisi olemassa edes jotain sellaisia todisteita, jotka viittaisivat Jumalan olemassaoloon. Sellaisia ei tiede ole koskaan löytänyt, joten ei jää yhtään mitään, mitä tutkia.

      Tuollainen spekulointi on aivan käypää uskonnollista ajattelua. Esimerkiksi oppirakennelmana ei lainkaan sen hullumpi kuin olemassaolevat uskonnot. Tieteellä ei ole vain mitään tekemistä tuon kanssa.

      • Aukkojen Jumala

        "Jumalaa voisi tutkia vain, jos olisi olemassa edes jotain sellaisia todisteita, jotka viittaisivat Jumalan olemassaoloon."

        Toisaalta myöskään vähittäisen eliökunnan evoluution edellyttämiä välimuotoja ei fossiiliaineistosta löydy, ainoastaan täysin "valmiita" eri lajeja. Fossiiliaineistossa on siis välimuodon kohdalla suuria aukkoja. Tämän ovat myntäneet sellaisetkin kuuluisat tutkijat kuin Stephen J. Gould. Evoluutio tarvitsee siis AUKKOJEN JUMALAA. Kun Jumalan suunnittelukyky on kehittynyt, hän on luonut uusia lajeja vanhojen suunnitelmien (geneettinen koodi) pohjalle, ja tehnyt niihin uusia lisäyksiä (mutaatiot). Tietysti lisäosat kuten kompleksiset elimet (esim. silmä tai höyhen) ovat fossiiliaineiston perusteella syntyneet aivan valmiina, siis Jumalan työnä.


      • Kalle Tarvinen
        Aukkojen Jumala kirjoitti:

        "Jumalaa voisi tutkia vain, jos olisi olemassa edes jotain sellaisia todisteita, jotka viittaisivat Jumalan olemassaoloon."

        Toisaalta myöskään vähittäisen eliökunnan evoluution edellyttämiä välimuotoja ei fossiiliaineistosta löydy, ainoastaan täysin "valmiita" eri lajeja. Fossiiliaineistossa on siis välimuodon kohdalla suuria aukkoja. Tämän ovat myntäneet sellaisetkin kuuluisat tutkijat kuin Stephen J. Gould. Evoluutio tarvitsee siis AUKKOJEN JUMALAA. Kun Jumalan suunnittelukyky on kehittynyt, hän on luonut uusia lajeja vanhojen suunnitelmien (geneettinen koodi) pohjalle, ja tehnyt niihin uusia lisäyksiä (mutaatiot). Tietysti lisäosat kuten kompleksiset elimet (esim. silmä tai höyhen) ovat fossiiliaineiston perusteella syntyneet aivan valmiina, siis Jumalan työnä.

        Mitä tarkoitat? Miten niin ei ole välimuotoja? Katso vaikka ihmisen kehitystä. Välimuotoja on löydetty vaikka miten paljon. Tietenkin satojen miljoonien ja miljardienkin vuosien ajalta eläinten kehityksen jokaisesta uudesta hieman edellisestä muuntuneesta lajista ole löydetty fossiileja. Ajanjaksot ovat mielettömän suuret ja fossiileja on löydetty ja tutkittu vain kaikista kaikkina aikoina eläneistä eläimistä tai edes eläinlajeista vain pieni osa. Kaikki eläimet eivät ole säilöytyneet jonnekin fossiileiksi, vaan tällaiset ovat satojen miljoonien vuosien takaa äärimmäisiä poikkeuksia.

        Jos kuvitellaan, että eläinlajeja olisi viimeisen miljardin vuoden aikana ollut koko ajan keskimäärin 10 000 erilaista (todellisuudessa niitä on ollut enemmän) ja meillä olisi jokaisen 100 000 vuoden jaksolta vähintään yksi fossiili kustakin näistä silloin eläneestä 10 000 eläinlajista, meillä olisi tässä tapauksessa oltava "aukottomaan" ketjuun fossileja vähintään 100 miljoonaa fossiilia. Tämä ei tietenkään ole eikä tule olemaan mahdollista.

        Se, ettei koskaan päästä täydelliseen kaikkia eläinlajeja koskevaan fossiillistoon, ei todista yhtään mitään mistään "aukkojen jumalasta".

        Evoluution olemassa olo ei lähde jostain fossiilikokoelmien kattavuudesta, vaan yksinkertaisista tiedossa olevista tosiasioista. Tiedämme, että eläimen geenit periytyvät sen jälkeläisille. Tiedämme, että sellainen eläin, joka selviää paremmin hengissä ehtii keskimäärin saada enemmän jälkeläisiä aikuisuuteen. Siis paremmin pärjäävien geenit lisääntyvät populaatiossa ja heikommin pärjäävien geenit vähenevät. Tässä ei pitäisi olla mitään outoa kenellekään. Miljoonien ja satojen miljoonien vuosien ajan, kun näin tapahtuu jokaisessa sukupolvessa lajit muuttuvat pakosta erilaisiksi kuin aiemmat lajit.

        Kun lisätään vielä tiedossamme oleva tosiasia, että miljoonien vuosien aikana olosuhteet saattavat muuttua useaankin otteeseen ja silloin uusissa olosuhteissa taas erilaiset ominaisuudet tulevat tärkeiksi (esim. joskus kuumuuden kestäminen on hyvä ominaisuus, joskus taas kylmyyden kestäminen). Tiedossamme on myös, että ihmisen perimässä tapahtuu aina silloin tällöin virheitä, mutaatioita. Nämä muutokset perimässä ovat useimmiten haitallisia ja sellaisen perimässään saanut pärjää muita heikommin, mutta joskus sellainen voi olla hyödyllinnen (yksilö pystyy vaikka hyppäämään muita pidemmälle ja saa korkeammalta hedelmiä silloin kun niistä on pulaa) , jolloin hän pärjää muita paremmin ja saa muita enemmän jälkeläisiä, jolloin hänen geeninsä uusine ominaisuuksineen periytyy muita enemmän jälkeläisille. Kun tämä toistuu satojen, tuhansien ja miljoonien sukupovien ajan eläinlajit pakosta kehittyvät uusiksi ja jakautuvat uusiksi lajeiksi.

        Fossiilit vain todistavat tämän yksinkertaisen, ja jo tiedetyn, kehityksen todella tapahtuneen.


    • ----------------

      Evoluution käynnissä pitävä voima on sattuma ja sattuma ohjaa myös monilta osin tämän yksittäisen sattuman eli mutaation mahdollisuutta vaikuttaa evoluution kulkuun.
      Mikäli tämä sattuma mielletään Jumalaksi voidaan ainakin teoriassa uskonnollinen ja tieteellinen ajattelutapa yhdistää.

      • ********************

        Evoluutio ei perustu pelkkään sattumaan...

        http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/

        "Evoluutio on geenien eri muotojen suhteellisten lukumäärien muuttumista populaatiossa."

        "Eliöiden ominaisuudet siis muodostuvat sattuman ja valinnan kautta. Evoluutiolla ei ole mitään päämäärää, sen tuloksena on vain jollakin tavoin ympäristöönsä paremmin sopeutuneita yksilöitä. Täydellisesti ympäristöönsä sopeutuneita eliöitä ei kuitenkaan voi syntyä, koska ympäristö muuttuu koko ajan, ja eliöiden kehityshistoria voi asettaa rajoituksia tulevalle kehitykselle."


    • Osoita jumala, jota tutkia...

      • Aukkojen Jumala

        Emmehän me näe atomien sisäänkään, mutta tiedämme silti, että niissä on protoneja, neutroneja ja elektroneja, koska pystymme havaitsemaan niiden vaikutuksen. Samalla tavoin tiedämme, että suurin osa maailmankaikkeuden aineesta on näkymätöntä, koska sen painovoima vaikuttaa näkyvän aineen liikkeeseen. Jumalan vaikutus havaitaan samalla epäsuoralla tavalla. Evoluutioteorian aukkoja ("puuttuvia renkaita" ja välimuotoja ei ole löydetty) varten tarvitaan AUKKOJEN JUMALAA.


      • Puuttuva Aukko
        Aukkojen Jumala kirjoitti:

        Emmehän me näe atomien sisäänkään, mutta tiedämme silti, että niissä on protoneja, neutroneja ja elektroneja, koska pystymme havaitsemaan niiden vaikutuksen. Samalla tavoin tiedämme, että suurin osa maailmankaikkeuden aineesta on näkymätöntä, koska sen painovoima vaikuttaa näkyvän aineen liikkeeseen. Jumalan vaikutus havaitaan samalla epäsuoralla tavalla. Evoluutioteorian aukkoja ("puuttuvia renkaita" ja välimuotoja ei ole löydetty) varten tarvitaan AUKKOJEN JUMALAA.

        Sinun tiedoissa on aukkoja.
        Protoneja, neutroneja yms. hiukkasia pystytään tutkimaan hyvinkin monella tavalla.
        Jumalaa ei voida tutkia vaan se jää ikuiseksi pseudotieteen MUSTAKSI AUKOKSI .


    • jumalan kehitys

      jos raamatun lukee kannesta kanteen niin tuleehan siitä sellainen mielikuva että teoksen edetessä kiihkeästä palavan lihan haisteluun kiintyneestä imppaajasta tulee vähitellen muidenkin kuin israelilaisten tavoista ja käyttäytymisestä kiinnostunut kosminen ja salaperäinen tarkkailija ja vaikuttaja.

      • Niin, nykyisen Raamatun sisältöä on kirjoitettu ja muokattu tuhansien vuosien aikana ja sen uusimmat osat osoittavat jo hiukan kehittyneisyyttä ja "globaalisuutta" siinä, että kirjoittajina on myös kreikkalaisia ja roomalaisia, jotka hiukan ottivat etäisyyttä Vanhan Testamentin julmuuksiin ja räikeimpiin rasismin ja etnisen nurkkakuntaisuuden ilmentymiin. Pitihän tuote saada pakattua uuteen, sovinnollisempaan kuosiin jotta sitä saataisiin myydyksi muillekin kuin juutalaisille... ; )


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2232
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2173
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2053
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      51
      1427
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      61
      870
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      771
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      743
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      734
    Aihe