Vekkuli veijarimme AGW se näyttää nostattavan lämpötilat jo lähelle hellelukemia jo tähän aikaan vuodesta. Helsinkiin on ennustettu perjantaille 29. huhtikuuta ja tiistaille 3. toukokuuta molemmille päiville jo 23°C lämpötiloja.
http://myforecast.com/bin/expanded_forecast_15day.m?city=62073&metric=true
AGW etenee.
AGW-helteet alkavat jo kolkutella ovella
16
120
Vastaukset
- lyhyt kesä
Onhan se jo nähty että noista ennusteista putoaa puolet pois.
Oletteko muuten huomanneet erään olennaisen eron viime vuoteen verrattuna?
Ilmavirtaukset tulevat lähes poikkeuksetta lännestä. Tämä on positiiviseksi muuttuneen NAOn eräs seuraus, samoin kuin Grönlannin ja Pohjois-Amerikan kylmyys.
Tämä tietää sitä että ensi kesän hellejaksot jäävät lyhyiksi tauoiksi Atlantilta hönkäävien matalapaineiden välissä. Viime kesän kaltaisista pitkistä hellejaksoista tai lämpötilaennätyksistä on turha haaveilla.- kerropas vielä
Mistä päättelet, että NAO ei muutu taas negatiiviseksi ennen kesää?
- aikaa on
Ne oskillaatiot ehtivät vielä kesäksi muuttua. Vielä on rutkasti aikaa sille, että oskillaatiot muuttuvat kesälle siten, että saamme kuumaa mantereista ilmaa Euraasiasta. Jos sulkukorkeapaine jämähtää Venäjän ylle, kuten viime kesänä, niin saamme jälleen pitkiä hellejaksoja ja ennätyshelteitä.
- Torakan pieru
Puolet tippuu.
Tätä se on AGW-hihhulointi.
Toteutumattomia ennustuksia, joihin sitten typerin joukko uskoo sellaisenaan.
- Eelis Permanen
Siis länsivirtauksista huolimatta jo nyt lähes käsittämättömiä lämpöjä. Mitä tuleekaan kesällä kun itätuulet tulevat. Terminen kevät alkanut lähes koko Suomessa jopa kuukauden etuajassa! Sähköhörhö yritti tämänkin päivänselvän asian selitellä jollain uskomattomalla paskalla mutta kaikesta huolimatta - ilmasto jatkaa lämpenemistään.
- käsittämätön?
Eelikselle näyttää normaali sää olevan käsittämätöntä. No kansakoulunopettajan käsityskyky on ehkä hyvin rajallinen.
- Kuu-pappi
Kuu-pappi on kuutamolla
- huohh...
Miksi valehtelet?
http://foreca.fi/Finland/Helsinki/tenday
29. huhtikuulle luvataan vain 7 lämpöastetta. - huohh...
Miksi valehtelet?
29. huhtikuulle luvataan enää vain 13 lämpöastetta.
3. toukokuulle luvataan enää 17 lämpöastetta. - Hihhulitkuriin
Miksi kirjoittelette tänne kaikenlaista sontaa? Tosiasia on se että ette voi mitään sille että ilmasto kylmenee, jäätiköt kasvavat, merenpinta nousee jne jne jne jne jne jne jne jne jne jne jne jne jne jne
- huohh...
Kyllä nyt AGW etenee -tyyppiä vituttaa kun ei tullutkaan 29. huhtikuulle tai 3. toukokuulle 23 lämpötiloja. 3. toukokuuta oli vain 5 astetta lämmintä.
http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/obshist- AGW etenee
AGW on sen verran vekkuli veijari, että AGW:n mieli saattaa muuttua hyvin nopeasti. AGW sai sellaisen päähänpiston, että päättikin tuolloin mennä jonnekkin muualle.
Mutta AGW on luvannut tulla tänä kesänä ainakin koko kesän kestävälle vierailulle Suomeen. AGW sanoi minulle, että jos viihtyy täällä, niin saattaa viipyä pitempäänkin.
AGW etenee. - huohh...
AGW etenee kirjoitti:
AGW on sen verran vekkuli veijari, että AGW:n mieli saattaa muuttua hyvin nopeasti. AGW sai sellaisen päähänpiston, että päättikin tuolloin mennä jonnekkin muualle.
Mutta AGW on luvannut tulla tänä kesänä ainakin koko kesän kestävälle vierailulle Suomeen. AGW sanoi minulle, että jos viihtyy täällä, niin saattaa viipyä pitempäänkin.
AGW etenee.On se AGW aikamoinen vekkuli veijari, kun sen mieli muuttuu hyvin nopeasti.
- huohh...
huohh... kirjoitti:
On se AGW aikamoinen vekkuli veijari, kun sen mieli muuttuu hyvin nopeasti.
Miksi retard et keksi omaa nimimerkkiä?
- ....................
Kun nyt edes alkaisi kesä muuallakin kuin almanakassa.
Kun pitää niin kylmiä ilmoja ettei keskisuomesta ylöspäin ole järvistä vielä kaikki jäät sulaneet. - vanha pieru
Mikä ihmeen AGW? On se kesä ennenkin jo toukokuussa alkanut ja kesäksi sitä silloin sanottiin. Ootteko kaikki ihan höperöitä, ellette tuota ole oppineet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712501
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454680Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1453670Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392768Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1081671Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1031524Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461