Tein viime kesänä ensimmäistä kertaa kierroksen koto-Suomen leirintäalueilla ja petyin todella pahasti tuohon karavaanaritouhuun! :(
Onko se joku karavaanarien tavaramerkki, että paskotaan wc-istuimen KANNELLE? Ja kyseessä ei sitten ole vain yksi paikka missä tuollaista tehdään. Kun noita leirintäalueiden vessoja ei taideta koskaan siivota, on tuo varsin ikävä yllätys muille käyttäjile.
Suihkunkaan jälkeen en tuntenut oloani kovin puhtaaksi, koska suihkukopin lattialla oli sentin kerros haisevaa hiekkaa. Se haisi lannalle tms. paskalle.
Kaikki oli jokapuolella jotenkin rempsallaan ja rikki. Ja se likaisuus!
Kalajoella vedessä oli pojan ruumis, joka löytyi vasta seuraavalla viikolla. YÖKS!
Aika huonoa vastinetta saa sille, että maksaa 80 mk vuorokaudesta. Siis melkein satanen siitä, että saa parkkeerata vaununsa ja siihen sähköä ja sitten etsiä mahdollisimman vähäpaskaista vessaa ja suihkua.
Vaunu lähtee myyntiin ja jatkossa jatkan lomailua Thaimaassa.




No eiköhän vielä muutos tule, kun kerjäläisvaltioita aletaan rahotteleen. Nousee kaikki taksat niin korkeiksi, että töjötetään sitten kotona kämpillä kaikki.
Väitän, että jos kaikki toimisivat näissä puistokonserteissa, sun muissa ulkoilmatapahtumissa, kuten elävät kotonaankin, ei moista törkeyttä olisi! Kuka meistä heittäisi omalla pihallaan juodun mehupullon maahan toisten korjattavaksi, kuka antaisi tuulen viedä roskaruokien sinappiset käärepaperit?
Vaikka leirintäalueita (tiettyjä, kaikki eivät suinkaan ole siivottomia!) siivottaisiin pari kolme kertaa vuorokaudessa, ehtisivät tapoja osaamattomat ja muista mitään välittävät toopet sotkea taatusti vessat sun muut yhteiset tilat törkykuntoon!
On muuten kauheata lukea ns. puhekieltä, ts. kun kirjoitetaan kuten asia puhuttaisiin! Koettaisitte vähän keskittyä asianne saamiseksi luettavaan muotoon, meillä lukijoilla olisi helpompi saada selvää tuotoksestanne!
Asiat voi kirjoittaa niin monellakin tapaa..puhekieli sopii nettiin ja mikä mukavempaa luettavaa.Tavanomaisuus oli sitten syynäri tai mikä onkaan taustoiltaan.Tota sikamaisuutta näkee nytkin meni minne pikkukylään vaikka tai suurkaupunkiin roskaa on kadut kujat täys keskustoissa perjant/lauant illan jälkeen.Kaikki heitetään käsistä.Omassa nuoruudessa asiat oli erilailla.40++.
Niiden parin kymmenen vuoden aikana, jolloin olen kiertänyt leirintäalueita sekä Suomessa että myös Norjassa, en ole kohdannut moista. Norjasta en muista yhtäkään paikkaa, jossa leirintäalue olisi ollut epäsiisti!
Suomessa lienee ylisiistejä, jotka eivät pysty istumaan yleisten vessojen pytyille, vaan tekevät asiansa mieluummin kyykyssä, takamus "ilmassa". Kyllähän tuollaisessa akrobatiaa vaativassa hommassa toisinaan paska menee sinnekin, minne sen ei pitäisi mennä!
Kalajokiko tässä aloituksessa on yksinomaan ollut silmätikkuna? Täällä haluttaisiin varmaan kuulla kaikista niistä paikoista, joista ette ole pitänyt siisteyden puitteissa.
Meitä matkailijoita on monenlaisia, toisen likaiseksi ja surkeaksi haukkuma alue saattaa toisen mielestä olla aivan kelpo paikka! Onhan toki niitäkin leirintäalueita, jotka olisi pitänyt sulkea jo ajat sitten, mutta aina niissä vaan jotkut jaksavat käydä. Myönteiset muistot kaiketi ajavat palaamaan takaisin aina vaan.
Minäkin olisin käynyt vielä Kangasalan Kisarannan leirintäalueella, mutta se lopetettiin.Yhtenä syynä lopetukseen luultavasti olivat liian suuret tulossa olevat korjaukset alueen viihtyvyyden parantamiseksi.
Miltä vuosisadalta aloittaja muuten on, kun laskee vielä markoissa :) ?
Alle 20 euron ei tosiasiassa monellekaan alueelle pääse, ruska-aikaan suositummat paikat miltei vielä tuplaavat tuon!
Se tosiasia oikeasti joillain on, sfc-alueella ollaa "karavaanariroolissa" ja ollaan niin fiksuja ja siistejä. Kun siirrytään yksityisille alueille, muututaan sioksi, lue omiksi minäksi. Ja aloitetaan sikailu salassa ja valitus kaikesta.
Mutta se Thaimaa on kyllä parempi. Siellä on nuoria poikia jotka haluavat karvaanarsedän huomiota.
Otat vaan kädestä kiinni ja lähdet hotellihuoneeseen. Se on kyllä loma se !
Yhtään Romanian kerjäläistä ei ole yrittänyt liittyä SFC:n jäseneksi. Ilman voimassa olevaa jäsenyyttä ei Romanian kerjäläisillä ole asiaa SFC-alueille.
Asumisen vrk maksu on isompi, mitä kerjäämäällä saa samaan aikaan kasaan.
Katos ny kun on olemassa IKEA lihapullat, kilon säkki kohtuulliseen hintaan, puolivalmista paskaa ! Mutta helvetin hyvän makuisia..... ! Iltasella pistelin niitä melkein koko säkillisen 40% valkoviinin kera. Ja eikun nukkumaan.......aamulla heräsin aikaisin....... valtava paskahätä, se maistui jo suussa asti !
Eikun leirintäalueen paskahuussille helvetin kiireellä ja manaten! saatana jos siellä on joku, mä paskon sen syliin...ei ollut ! OVI kansi käännös ja housut.... ai perkele ! Valtava paskanpurskahdus !! Kilon säkillinen, nyt täysvalmiita !!!!
Mutta paineesta ja puolinelssoni asennosta johtuen osumatarkkuus oli tipotiessään ! Sitä valui peräseinässäkin.... IKEAAAA:::: AAAH ! Helpotti..... !
saatana missäs sitä paperia on ??? No ei missään...... kalsarit piti uhrata ja se taas saatana tukki koko vessan..... ja paskavalui ! Kyllä elämä on inhimmillistä karavaanarillakin! ;)))))) Startista lähti heti.....
Rajoita!!!syö kohduudella.Mutta aika vitsikäs luulet olevasi.Paskavitsit vaan ei naurata lainkaan.Normi ihmisen erite.
Empä usko että karavaanarit paskoneet leirinnän wcssat koska heillä omatkin wcssat.Enkä ainakaan käy tienvarsi wcssoissa koska niissä juuri kaikkee propleemaa aina...likasuus ja ties mitä.
Kyllä tuo on taas niin paksua paskanjauhantaa ja jotain mitä lie..?harrastus on hieno ja älä sitä muilta vie turhilla jauhonnoillasi.Meillä kaikilla on upeet omat wcssat ompa luksusta istuskella aamnusonnilla ja päivärupulilla mitä se sit onkaan.Jauhantaa...
Totuushan on että nuoria kesäduuneissa ne vaan istuu kun pitäs esim siivoilla paikkoja jne.Jos tää olis matkailuyrittäjä kyllä panostettas 1000lla!asiakas tyytyväisyyteen ja puhtauteen!puhtaus on kadonnut yleisistä paikoista!heti 90 luvulla...yks ihminen istuu luukulla ..aikaansa.
Ei palkata ihmisiä kuten ennen ja tyytymättömyys näkyy.Thaimaaseen mua ei sais ees pakolaiseksi sotaa..Suomessa kiersin aikoinani nyt 2000luvulla harvemmin koska ei oo enää kivaa matkustaa alueilla ja yöpyä.Syitä monia.Parasta kun yöpyy omissa oloissaan omalla maallaan eikä ainakaan raumalla!!en oo koskaan käynyt enkä käy!!
Eiköhän suurin osa meistä karavaanareista tee isot asiansa leirintäalueen vessoissa. Siis ainakin ne, joilla suoli toimii vieraan ihmisen ollessa ohuen seinän takana. Vaimoltani tuo ei onnistu ja hänen vuokseen juodun tyhjentämään septitankin joka toinen päivä.
Vaunuissakin on varsin ohuet seinät, enkä tohtisi kovin paljon piereskellä vessassa, jos tiedän naapuri vaunukunnan olevan muutaman metrin päässä ruokailemassa! Jo tuonkin vuoksi menen suosiolla yleiseen vessaan istunnolle.
Et taida olla omin silmin nähnyt näitä paskoja vessojen istuimien reunoilla? Ensimmäisen kerran moisen ilmiön nähtyäni ajattelin jonkun pilailleen. Sittemmin tuollaisia juttuja on aina silloin tällöin sattunut kohdalle ja pakottanut etsimään toista vessaa.
Ylimalkaiset huitaisut, ilman selvää kohdistamista johonkin tiettyyn paikkaan/ tai sama monikossa, osoittaa kertojan pelkästään kirjoittavan provoja.
Minulla menee ulosteet suoraan vc:n säiliöön ,onneksi ei septisäiliöön,minne menee harmaa likainen vaesi,olisi kamala homma aina puhdistaa septitankki paskasta ;) Mutta onneksi suurimmissa osissa vaunuja löytyy ns.kemsan tyhjennysluukku vaunun kyljesä,josta sen saa vedetyksi käsiään sotkematta.
Kafisti
Ainahan alueen asukit ei niinkään sotke itse aluetta,vaan siellä käyvät vieraat,olen kiertänyt melkein kaikki yhdistyksen alueet ja myös kohdannut ,kuten avauksen aloittanut keskusteluun,niin paskalla sotkettuja seiniä ja lattiolle kustuja vessoja,joihin olisi kumisaappailla mentävä,kyllä sikailevia karavaanareita on suomessa yllättävän paljon,mutta on myös paikkojakin,joissa on vakavia puutteita turvallisuudesta johtuen,kuka korvaa,jos esimerkiksi vaikka surullisen kuuluisassa lähiksessä sattuisi katsastamaton vaunu palamaan,kun kaasulaitteet on tarkastettu 10 vuotta sitten ja asukit on varattomia ,niin korvaako alue vai kuka,kun säännöissä selkeästi sanotaan,että asutuissa vaunuissa pitää olla katsastus voimassa ja näin ei tuolla alueella ollut monessa vaunussa voimassa olevaa katsastusta,kun on ehtinyt jo puustoakin kasvaa vaunun eteen,niin sekin kertoo,että leima on vanha ,samoin turvallisuusväli oli alueella laiminlyöty useissa kohdissa alueella,välihän on 5 metriä toiseen,mutta näin ei todellisuudessa ollut,mutta tuo ei ole ainoa alue,joissa on aivan samoja puutteita,johdot on maatapitkin,eikä nostettu turvakorkeuteen,liitokset oli normaaleita maadoitettuja onneksi,kun vedessä lilluvat keväisin ainakin noin kymmenessä alueessa eteläisessä suomessa,siksi kannattaakin mennä ennen,kun vuokraa kausipaikan ,niin viikonlopuksi katsomaan onko mahdollisesti sikailua ja kännisten örinöitä ja samalla kierrellä aluetta ja tutkiskella hiukan onko katsastamattoman näköisiä vaunuja ja että turvaväliä noudatetaan,sillä se on vakava virhe,jos turvaväli ei ole kunnolla riittävä,Jalavaniemi Iittalassa on malliesimerkki siistinä pidetystä alueesta ja sinne on aina tervetullut,vaikka olisi uusi karavaanari,samoin Keskisen Tuurissa oleva alue on aivan ihana,Paljon on vikaa asukeissa ympäri suomen ,mutta vikaa on myös alueissa ,niiden laiminlyöntiensä tähden,mutta koitetaan saada kaikki tyytyväisiksi omalla käytöksellä ja alueet voisi nyt panostaa asukkien turvallisuuteen,ennen kun saamme lukea,kuinka kokonainen perhe menehtyi palossa,kun turvaväli oli puutteellinen.
hyvää kesää kaikille karavaanareille,T. Taisto ja Irmeli Espoo-caravan ry
Maisematkin tosi hulppeita, tänä kesänä uudelleen.
Terkkuja siistijälle! Kuinka tunnistit juuri karavaanarin työllistäneen sinua?
Terkkuja kaikille muille 99,99% siistijöille. Arvokasta siistimistyötä teette meidän (sotkijoiden) viihtyvyyden parantamisen eteen.