KePulle sittenkin mustat autot alle?

Persut kieltäytyi?

Perussuomalaiset ei hyväksy Portugali-pakettia ja tämä taitaa johtaa KePu-haamun kaivamiseen opposiotioasetelmista hallitusneuvotteluihin!



Perussuomalaiset ei hyväksy Portugali-pakettia


Maanantai 2.5.2011 klo 12.19

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011050213645077_uu.shtml

Perussuomalaiset on ilmoittanut kokoomuksen puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle, ettei puolue aio tukea Portugali-pakettia, Suomen vastuiden kasvattamista tai pysyvän vakausmekanismin luomista.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti kantansa Portugalin tukemisessa.
Katainen tiedusteli puolueilta hallitustunnustelut avanneessa kyselyssään, ovatko ne valmiita hyväksymään Suomen jo tekemien sitoumuksien loppuun saattamisen.
Perussuomalaiset sanoo omassa vastauksessaan, ettei se voi hyvällä omallatunnolla tukea kyseisiä toimia, koska puolue ei usko niiden kestävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Ennen tänään annettuja vastauksia puolueen kannan ehdittiin jo tulkita pehmentyneen. Puheenjohtaja Timo Soini sanoi viimeksi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että asiasta käydään neuvotteluja. Hän ei suoraan tyrmännyt järjestelyjen hyväksymistä, kuten aiemmin vaalikampanjassa.
Perussuomalaiset ilmoittaa kuitenkin olevansa periaatteellisesti valmis kokoomusjohtoiseen hallitukseen. Kolmanteen Kataisen esittämään kysymykseen talouspolitiikan linjasta puolue ei ole vastannut lainkaan.
Hallitustunnusteluihin osallistuvien puolueiden piti vastata Kataiselle puoleen päivään mennessä.
Näin perussuomalaiset vastasivat
Onko eduskuntaryhmänne valmis osallistumaan neuvotteluihin kokoomusjohtoisen enemmistöhallituksen muodostamiseksi eduskuntavaalien tuloksen pohjalta?
Vastaus: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on valmis osallistumaan neuvotteluihin kokoomusjohtoisen enemmistöhallituksen muodostamiseksi eduskuntavaalien tuloksen pohjalta.
Oletteko valmiit hyväksymään Suomen jo tekemien sitoumuksien loppuunsaattamisen euroalueen sekä Suomen vakauden, talouskasvun ja työllisyyden turvaamiseksi?
Vastaus: Valitettavasti emme usko tähän saakka omaksuttujen toimenpiteiden kestävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Kriisiä on yritetty hillitä näillä edellä mainituilla toimenpiteillä yli vuoden päivät huonolla menestyksellä; nyt ollaan jo kuilun partaalla. Jokainen askel eteenpäin siirtää riskejä ja tappioita suomalaisten sekä muiden maiden veronmaksajien kannettaviksi.
Emme voi hyvällä omallatunnolla tukea Portugal-pakettia emmekä pysyvän vakausmekanismin luomista. Emme myöskään hyväksy Suomen vastuiden kasvattamista väliaikaisessa rahoitusvakausvälineessä.
IL-STT

SDP hyväksyy Portugali-paketin

Maanantai 2.5.2011 klo 12.45

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011050213645176_uu.shtml

SDP:n mukaan euroasioissa on kunnioitettava eduskunnan käsittelemiä ja hyväksymiä kansainvälisiä sopimuksia.
Puolue vastasi hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok) kysymykseen euroalueen vakauttamisesta, että kaikkien on syytä sitoutua näihin sopimuksiin.
Uuden hallituksen on SDP:n mielestä tähdättävä laajaan kansainvälisen rahoitusjärjestelmän pelisääntöjen uudistamiseen.
SDP ei ota kantaa julkisen talouden kestävyysvajeen suuruuteen. Puolueen mielestä valtiontalouden tasapainotustoimista on päätettävä jo hallitusneuvotteluissa.

14

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turkinkääntäjä

      Kyl kepu ny kolmanen kerran takin/turkinkääntää :)

      • miten kepu

        on kääntänyt takkinsa ???


    • PerskutaRallaatia

      Niin tulee jos vähänkin siltä näyttää, sanoi pyhä isämmekin.

      Ei haittaa jos tuli pakollinen "kauheusleikkaus" vaaleissa. Timo taitaa viedä PerSut väkisinkin oppositioon.

      http://ukk.evvk.com/

    • 12.19 <=> 13.08
    • Kyl määki Turuus

      Kyll se siit sit...sanos satamajätkäkin Turuus.

    • KEPU hallitukseen!

      Pekkarinen ja Väyrynen miehittää jo mielessään KEPUlle ministeripaikkoja. Näin murskatappio kääntyy vielä torjuntavoitoksi.

      Kun Pekkarinen tulee hallitukseen venettä keikuttamaan, niin siinä käy pian "Käteistä" sääliksi.

    • Kalliit autot

      Perussuomalaiset antavat periksi ja paketti lähtee Portugaliin. Mieluummin takinkääntö kuin että Kepulle annettaisiin uudelleen mustat autot. Siihen ei ole varaa, kun jo nähtiin mihin se johtaa. Se tuli kalliimmaksi kuin Portugalin paketti.

    • Voehan Veäyryys

      Paavo ei siis kuolekaan v*tutukseen?

    • SDP-PS-Kepu

      Jos Katainen ei saa hallitusta pystyyn, Urpilainen alkaa sitä koota. Jospa Urpilaisen ja kepun näkemykset sitten olisivat toisiaan niin lähellä, että Urpilainen hyväksyisi kepun halitukseen? Katainenhan voidaan puristaa ulos kokonaan hallituksesta, jos niin halutaan

      • Portugali ei tärkeä:

        .

        tärkeampää on puhdistaa yleisradio viidennen kolonnan jäänteistä ja wanhasta miehityswallasta

        .


      • ?
        Portugali ei tärkeä: kirjoitti:

        .

        tärkeampää on puhdistaa yleisradio viidennen kolonnan jäänteistä ja wanhasta miehityswallasta

        .

        Mihin se kokoomuslainen johtaja heiwataan YLE:sta?


    • urokoitsija tuetta

      Hautausautolle tilaus. Varmaan tarvitaan kaikki Suomen ruumisautot siihen jonoon. On niin paljon haudattavaa.

    • Kristallipallosta

      SeKoomukselle saattaakin nyt jäädä käpy käteen, sillä JOS SDP ja PerSut pistää pelit poikki, niin Sekoomus meneekin vilttiketjuun ja sitten KePulit tekee mitä vaan päästäkseen hallitukseen. Ainoa joka häviää mennen tullen on RKP. sille on vain yksi tie: OPPOSIITIÖ!

      Väyrys-Patekin saataa päästä taas ministeriksi ja hänen ei tarvitsisi mennä lääkäriltä kyselemään V*tutuksen vaarallisuudesta 100 -vuotiaaksi elämiseen!

    • nou hätä

      Jyrkiboy tekee uusia ehdotuksia niin kauan että joku kelpaa. Nyt on tilanne sellainen että kokoomus ei tällä kertaa voi suoraan sanella EK:n vaatimuksia hallitusohjelmaan. Muidenkin (mahdollisten) hallituskumppaneiden mielipiteet on otettava huomioon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe