Eräs tyttö, joka on yläasteelainen, oli jatkuvasti kiusannut minua vain siksi että olen ulkomaalaissyntyinen, vaikka en ole tehnyt hänelle mitään väärää ollenkaan. Kiusaaminen oli melko jatkuvaa. Olin kyynelehtinyt ja vihainen melkein joka päivä ihmiskunnan itsekkyyden vuoksi. Olin joskus keskustellut tästä kostosta joitain läheiseni sekä netissä tuntemattomien kanssa, mutta hekin jotenkin sanoivat, ettei kannata. Tuollaiset itsekeskeiset kusipäät eivät mitään muuta ajattele kuin vain itseään tai omaa elämää, jotka kuvittelevat olevansa "täydellisiä", aikuisetkin. Hölmöydestä ei kannata välittää tai on itsekin hölmö. Vuosia olen käynyt terapialla ja lääkkeitä on pyritty syömään parhaani mukaan, mutta jostain syystä sydämen haavat ovat yhäkin repeämäisillään. Olen yrittänyt olla "suvaitsevainen" ja käyttäytynyt parhaani mukaan, mutta viime aikoina olen saanut tarpeekseni. Otin salaa äidin ompelusakset, jota olin pitänyt repussa varta vasten varannut mukaan eli niille ihmisille, jotka eivät olleet mukavia minua kohtaan. Kun kohtasin saman tytön, minulla oli mahdollisuus käydä hänen kimppuunsa, koska hän meni taas pottuilemaan minua rasistisilla sanoilla. Vedin hänen tukan yhteen läjään ponihännän tavoin ja napsautin suurin piirtein jotain selälle asti yltävät hiukset irti mahdollisimman juuresta. Kiusaajani älysi, mitä olin tehnyt, vasta kun levitin hiukset niin, että niitä oli enää mahdotonta koota läjään. Kiusaaja alkoi itkeä aivan hysteerisesti, ja alkoi yrittää kynsiä naamaani, ja hänen kaverinsa katselivat vierestä aivan hysteerisenä, samoin jopa julkisissa paikoissa olevat silminnäkijät, aikuisetkin. Minä kuitenkin kynsin hänen naamansa takaisin ja hyökkäsin häntä kissatappelumaisesti, vaikka olen itse jotain kaksikymppinen nuori mies. Hän uhkasi haastaa oikeuteen, ja sen jälkeen hän juoksi itkiessään kirkuen pois ihan kauhuissaan. Jouduin muutamia päiviä myöhemmin äidin ja poliisin kanssa puhutteluun poliisiasemalla. Tyttö ja hänen vanhempansa ei onneksi ollut siellä, koska minä käskin tai pyysin poliisilta, ettei nämä kyseiset ihmiset olisivat paikalla, koska se saattaisi pahentaa tilanteen. Sovimme, että koska tuo tyttö oli kiusannut minua koko ajan, niin poliisi sanoi ettei minun tarvinnut toistaiseksi maksaa vahingonkorvauksia, edes sakollakaan, ja asia oli sillä hoidettu. Mutta se oli kuitenkin yksi vakava varoitus. Tosin tuon kiusaajan isä oli aivan suunniltaan minulle, ja poliisin mukaan hän sanoi, että tuollaiset hullut pitäisi sulkea jonnekin muualle. Nyt tyttö oli todellakin sitten aivan naurettavan näköinen. Tämä on ollut pitkään suurin haaveeni kostosta, enkä koskaan pitkään aikaan tai monia vuosia ollut väkivaltainen ns. fyysisesti, mutta kyllä se vähän kuitenkin kaduttaa. Äitini on ollut erittäin järkyttynyt, mutta pyrki ymmärtämään hyvinvointini. Poliisin mukaan koulun opettajat olivat taas suhtautuneet hieman oudoksuen. Siitä on ollut melkein vuosi sitten ja se tapahtui jossain huhti-toukokuun välisenä aikana, joten minun ei tarvinnut kohdata tuota kiusaajaa kesäloman aikana. Mutta enhän minä olisi edes halunnut mennä pieneen keskustaan tiettyjen ihmisten takia, ei ainoastaan tuota tyttöä. Huhujen takia monet nuoret hymyilivät minua kohtaan tuon tempauksen takia. Selitin heille tilanteitten syyt kädet lanteilla, että olen lähinnä kostaja vain niille, jotka leikkivät viattomien tunteet, jota nämä eivät ole tehneet mitään väärää. Yksi heistä sanoi että hänkin (naispuolinen) tekisi samaa, jos joku tekisi pahaa hänelle minun tavoin. Monen muun mielestä tämä oli sille hortsalle (kiusaaja) aivan oikein.
Tiedän, ettei kosto ratkaista mitenkään, vaan se aiheuttaa lisää riitaa. Olen itsekin pyytänyt tytön tutuilta lopettamaan tilanteen monta kertaa mutta tuloksetta. Niin kuin sanoin ennenkin, hölmöydestä ei kannata välittää tai on itsekin hölmö. Siltikin toinen kärsii koko ajan niin että uhrista ei ole kiva, kun toiset elävät "voittajina"! Siksi laitoin asiat loppuun, vaikka se menikin kalliisti. Siksi ihmisten kurjat elämät kutsutaan sanalla "Kun Mikään Ei Riitä". Siksi ihmisten pitäisi kantaa enemmän vastuuta yhtä paljon eikä ainoastaan kostajat.
Ihminen ei ole sätkynukke. Kohtele toista siten, miten toivoisit itseäsi kohdeltavan...
"Täydellinen" mieli voi napsahtaa
5
286
Vastaukset
- Entinen uhri
Moi! Minusta oli joka tapauksessa mahtavaa, että teit niin kuin teit. Se oli ihan oikein sille kiusaajalle :D
Pahantekijä saa palkkansa.
Itseäni kiusattiin monta vuotta yläasteella ja sain siitä vuosikymmenten traumat, jotka selvisivät (osittain) vasta monen vuoden psykoterapiassa. Kunpa itsekin olisin uskaltanut käydä kiusaajani kimppuun silloin...
Meinasi aluksi kirjoittaa, että olisi ollut parempi, jos olisit pyytänyt jotain aikuista apuun jo heti silloin kun kiusaaminen alkoi. Jos itse muistelen kiusaamistilanteitani (jotka oli aika vakavia), niin ei niissä kyllä olisi auttanut opettajien väliintulo, koska yhden ihmisen nöyryyttämisen lisäksi kaikki muut paikalla olleet oppilaat eivät tehneet tilanteessa mitään.
Eli hyvä että teit itse jotain!
Ja kaikille muille lukijoille sanoisin, että älkää tehkö mitään sellaista, josta voitte kärsiä myöhemmin, kuten jotain aseellista tai muutenkaan väkivaltaista.
Kannattaa aina ja joka tapauksessa etsiä itselleen joku vastuullinen aikuinen joka kuuntelee huolesi ja jolta saa tukea. Yksin ei saa jäädä, vaikka tuntuisi miten pahalta tahansa!!!!- lisään vielä tähän
Jotkut aikuiset eivät välttämättä "auttaneet" minua. He kyllä sanoivat että asiat hoituisivat, mutta ihan tuloksetta. Hyviäkin tietenkin löytyy, mutta kynnyksemme on yhä korkealla. En itse tuntenut tuota tyttöä ja aluksi luulin että kiusaaminen tapahtuisi lähinnä oman ikäistensä kanssa ja yleensä tutuille, mutta taisin olla väärässä. Asiat eivät sitten menneet, mitä ajattelin. Kuten sanoin, en voi kantaa yksikseen paljon vastuuta, sillä se olisi pelkkää myrkkyä, kun toinen haluaa päästä kuin koira veräjältä siitä että toinen kantaa vähemmän vastuuta. Ihmiset eivät kykene luottamaan entisiä kiusaajia, vaikka nämä olisivat "muuttuneet", sanotaanpa vaikka 10 vuotta myöhemmin. Viestini voi olla tökeröistä, mutta toivoisin teidän ymmärtävänne viestiini.
- Entinen uhri
No juuri tuota vähän pelkäsinkin. Aikuiset ovat lasten ja nuorten kanssa joskus niin ****anan tyhmiä ja pelkureita. Kyllä se on ihan selkeä, moitittava ja rankaistava juttu, jos kiusaa. Ei siinä tarvitse hyssytellä, väärin tekeminen on väärin tekemistä! Jos satuttaa toista ihmistä, saa kantaa itse seuraukset.
Ja kyllä se on niin, että jos satuttaa toista ihmistä, niin sillä jota satutettiin on oikeus satuttaa takaisin. Muutenhan häntä sattuu ensin ja sitten vielä toisen kerran, kun hän yrittää olla "hyvä" ihminen ja olla antamatta takaisin¨: pahimmassa tapauksessa kiusattua vaan sattuu koko ajan lisää, kun kiusaaja pääsee kuin koira veräjästä.
Itseään saa ja pitää puolustaa joka tapauksessa!!!!!!! Tämä pitäisi kertoa jokaiselle kiusatulle laselle ja nuorelle.
Ymmärrän kyllä, että yleensä kiusaajilla on itsellään jollain tavalla paha olla, ja että he niin sanotusti siirtävät omaa pahaa oloansa kiusattuihin.
Valitettavasti on kuitenkin niin, että heidän tulisi itse tuntea tuo paha olo eikä siirtää sitä kehenkään ulkopuoliseen. Heidän tulisi kohdata oma pma paha olonsa ja kiusaajansa ja siihen he varmasti tarvitsevatkin apua. Joskus tuo kiusaajien hyssyttely ja ymmärtäminen alkaa muuttua hyväksynnäksi, vaikka kiusaamisessa ei ole mitään hyväksyttävää: se on ilkeä teko!- joku muu vastaa
Me emme ole mikään pahantekijöitten edeltäjien korvikkeet! Jos pahantekijät olisivat halunneet purkaa vihansa, miksei sitten he olisivat menneet vahingoittamaan niitä ihmisiä, joka on ollut heidän kanssaan jotain tekemisissä? Eihän uhrit ole tunteneet pahantekijöitä entuudestaan ollenkaan! Siksi tapaus on tasapainoton ja melkein maailmanlopun kaltainen, kirjaimellisesti! Sanotaan että tasapaino "tasaantuu", jos ihmiset ovat kostajia ilman että he hyökkäisivät viattomien kimppuun vaan niille jotka ovat vahingoittaneet toisiaan. Se on vähän monimutkaista selittää.
- totuus on
että paras puolustus on hyökkäys!!!! Aivan mahtavasti teit kun veit prinsessalta kutrit!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006524
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313900törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303315Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3811792- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471053Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11920- 42889