Soini esiintyy sen verran Euroopan omistajana, että parempi jättää hänet ja perussuomalaisensa sivuun vakavista hallitusasioista. Soinin ego paisuu kohta (jos ministeriksi pääsee) niin isoksi, että räjähtää komalla pamauksella, roiskeita lentää joka suuntaan ja haju on hirveä.
Nyt Suomen oikeasti vastuulliset voimat yhteen. Se tarkoittaa Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustan keskenään muodostamaa hallitusta. Mitään apupuolueita ei edes tarvita - nämä 3 ovat yhdessä väkivahva kokoonpano.
Nyt lapsellisuudet sivuun - on vakavan harkinnan paikka Suomen tulevaisuuden kannalta.
JÄRKI KÄTEEN!
3:n puolueen hallitus
4
55
Vastaukset
- leuhkat eväät
Soini esiintyy vastenmielisen ylimielisesti. Äijä on turpeena itteään, yök. Voiko ylimielisempää tyyppiä olla ja tota tyyppiä 20 % suomalaisista ihannoi.
- etelä-pohojanmaa
kokkarit heitti jo kertaalleen vasurit pihalle joten meinaatko että ihan heti tulevat takas?
Aivan oikein persut tekee jos jäävät oppositioon! - ff fin ps
Olen PERSU ja samaa mieltä. Soinilla mahdoton tehtävä saada EU asioille mitään tukea tässä ajassa. Käy niin että KOK - SDP tekee sovinnon ja halailevat yhdessä lehtien etusivuilla. Hallitus on seuraava KOK- SDP- KEPU- KD-RKP- lisäksi änkee soppaan mukaan VIHREÄT. Antaa palaa, ei me PS niin innokkaita ollakkaan hallitukseen menosta ainakaan 4 vuoteen. Kaikki on äänestäjien käsissä mitä 4 vuoden päästä on tilanne. PS voi olla muisto vain ja myös KEPU. Samassa veneessä ollaan.
- paras puolue.ps.
KOKO SUOMEN MAASTA ON MUISTO VAIN.JOS TUOHON EU POLITIIKKAAN EI KUKAAN USKALLA PUUTTUA.VELKAA VAAN LISÄTÄÄN.EIKÄ TODELLAKAAN SUOM- EN EDUKSI.OMIA KÖYHIÄ EI OSATA KÄSITELLÄ.EIKÄ MUMMOJA HOITAA.näin pieni väki luku kansa..ASUNTOJEN HINNAT HIRVITTÄVIÄ.SUOMALAISET EI PYSTY NIISSÄ ASUMAAN.KULTUURINRIKASTUTTAJILLE KAIKKI HERKUT.VELKA RAHALLA.KYLLÄ SUOMALAISTA KYNITÄÄN.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827