TomTom on antanut tulosvaroituksen koskien sen liikevaihtoa ja katetta. Osake syöksyi Amsterdamin pörssissä noin 24%. Myynti laskee ja nyt on jo toinen kerta kun TT antaa tulosvaroituksen.
TT:n laitteet ovat kokonaisuudessaan erinomaisia, mutta kilpailu on kovaa. Paljonkohan mahtanee laskevaan myyntiin vaikuttaa Nokian ilmaienen navigointi puhelimissa, jotka alkavat olla yhä lähempänä varsinaisia erillisiä autoneveja. Nokia-navien toimivuus on parantunut merkittävästi varsin lyhyessä ajassa ja ne paranevat koko ajan. Juuri nyt tuli uusi päivitys Sympparin edelliselle vaesiolle ( ei 3:n ), jossa on nyttemmin mm. yleienen liikenne. Ainaki monille jotka tarvitsevat navia aika ajoin, sekä lomilla, Nokia-navit voivat olla aivan riittävä vaihtoehto.
Olisikin kova veto, mikäli TT voisi mennä kimppaan jonkin hyvälaatuisen puhelinvalmistajan kanssa ja tuoda markkinoille myös puhelinnavin.
Myös autojen yhä yleistyvät kiinteät navit syövät osaltaan TT:n myyntiä. En tiedä miten hyvin TT on sisäistänyt tuon kilpailtilanteen muuttumisen. Se kannattaisi lähteä hyvin aktiivisesti neuvotteluihin eri autovalmistajien kanssa saadakseen osuutta lisää kiinteillä naveilla.
Toivotaan kuitenkin, että TT onnistuu säilyttämään paikkansa.
- http://www.7sur7.be/7s7/fr/1536/Economie/article/detail/1284739/2011/06/28/L-action-TomTom-s-effondre-a-la-Bourse-d-Amsterdam.dhtml
TomTomin pörssikurssi - 24% syöksyssä
3
157
Vastaukset
- eerops
Sekin voi vaikuttaa, että "lähes jokaisella" on jo navigaattori ja ne ovat pitkän käyttöajan ostoksia, joten niitä ei osteta enää niin paljon kuin aikaisemmin.
Toki Nokian navit syövät Tompan myyntiä, mutta myös muiden navigaattorivalmistajien. Mitenkähän laajasti muualla maailmalla käytetään Nokian navigointia?
Autoissa on kiinteitä naveja varsin vähän ainakin näillä korkeuksilla, kun niiden vaikutus hintaan on suuri. Pienemmän autoveron maissa ne ovat enemmän vakiokamaa. - Garmin-12
Tuota TömTömin romahdusta ovat jo jonkin aikaa analyytikot ennustaneet ja se nimenomaan sen heidän hyvin kapean sorttimenttinsa takia. Tämä etenkin verrattuna kilpailijaan Garminiin ja Magellaaniinkin, joilla potkivat yhä paremmin.
Siis, TomTomhan tekee vain ja ainoastaan lisäasennettavia autonaveja ja tämä markkinarako on jo jonkun aikaa sitten alkanut täyttyä ihan myytyjen laitteiden suurten lukumäärän myötä sekä myös nykyään autoihin jo tehtaalla integroitujen navien myötä.
Garminilla on pullat paljon paremmin uunissa johtuen heidän paljon leveämmästä repertuaaristaan. Siis Garmin tarjoaa näiden hyytyvien autolisätarvikenavien lisäksi laajan repertuaarin mm. urheiluinstrumentteja, maastogepsejä, merenkulun paikannus- ym. laitteita sekä lentotoiminnan (niin lentokoneisiin kuin lennonjohtoihinkin) varmistukseen liittyviä laitteita. Esim. kaikista näistä uusien Finskin Airbussien instrumentiikasta löytyy pitkä rivi Garminin vehkeitä. - Sitä saa
Kuluttajat huomanneet systeemin päivitysrahastuksen ja uusien mallien omien POI ominaisuuksien blokkaamisen, joten ei ihme jos kysyntä suuntautuu muualle...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732352Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211118Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40979Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864