Vaikenemisen kohtalokas seuraus

Sinullekin tärkeää

Virkamieseliitin valta suomessa on järkyttävällä tasolla. Lääke löytyy siihen, se on yhteiseen hiileen puhaltaminen.
Virkamieseliitti hallitsee ihan kaikkea Suomen maassa. Media ei voi kertoa sensuroimatta virkarikoksiin syyllistyineiden vapauttavista tuomioista korruptoinuneiden tuomareiden puolustaessaan virkaveljiään. Medialta suljetaan silloin rahahanat.
Suomessa tapahtuu vuositasolla kymmeniä tuhansia oikeuden täysin vääriä tuomioita meitä tavallisia kansalaisia kohtaan eikä niitä saa millään korjattua ylemmissä oikeusasteissa koska Mauno Koivisto on Presindentin virka-aikana antanut ohjeet laamanneille ettei kansalainen saa voittaa valtiota ja pankkeja vastaan olevissa oikeustapauksissa. Koivisto on myös määrännyt määräyksen asiakirjat salaiseksi ettei kansa saa tietää mistä on kysymys.

Tämä yhteinen hiileen puhaltaminen tapahtuu osoitteessa http://www.adressit.com/suomeen_perustuslakituomioistuin jossa on yksityiskohtaisemmasti kerrottu mistä on kysymys.

Hyväksyisitkö sinä jos olisit osakkaana kuolinpesässä josta 2,1 miljoonan euron edestä varoja pankki siirtää toisen osakkaan tilille mitään ilmoittamatta muille osakkaille ja yrittää peittää lopettamalla tilin jolloin tiedot siirroista katoaa bittiavaruuteen.
http://www.metsalehti.fi/fi-fi/forum/Thread.aspx?threadId=02a64d2d-3eeb-452e-9a6d-8364eb88c9c7
http://markkuahdeoja.blogit.fi/suomen-poliisin-laillisuusvalvonta/

Lisää muutama linkki miksi nimesi tarvitaan adressiin http://keskustelu.suomi24.fi/node/9514950

Näitä laittomia päätöksiä tulee vuosittain sinullekin vähintään yksi jonka katkerana sulatat etkä ole ennemmin tiennyt miksi oikeuttasi on loukattu.
Aderssiin kirjoitat vain nimesi ja paikkakuntasi ja vahvistat allekirjoitusesi aitouden toimivan sähköpostisi kautta. Voit halutessasi piilottaa nimesi julkisesta listasta mutta Eduskunnalle lähettävässä versiossa nimesi luonnollisesti näkyy.

Kiitos kun luit ja osallistuit meille kaikille tärkeän asian eteenpäin viemiseksi. Lähetäthän linkkinä myös ystävillesi jotta hekin voivat kantaa kortensa yhteiseen kekoomme.

19

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 601-4

      Niinpä niin. Miksi pitäisi vaieta sellaisesta mitä ei edes ole olemassa. Ei tuollainen shittaaminen ole ajankohtaisjournalismia. Se on halpaa paperintäytettä ja käräjöintien kerjäämistä.

      • 601+4

        Niinpä niin, suurin osa suomen kansasta ei osaa katsoa kuin kerrostalon ikkunasta ja kaikki siellä on totta.
        Olisi mukava huomata että joku osaisi antaa tukensa ketjun aloittajalle ja jos ei ole samaa mieltä yrittäisi väittää vääräksi mitä linkkien takaa löytyy.
        Usein kuten ym. Markku Ahdeojan tuomien faktojen esityksissä mielipiteet tulee ainoastaa virkarikoksiin syyllistyneiltä poliiseilta ja syyttäjiltä.

        Luulen että tämä 601-4 on juuri näitä jotka kaiken tavoin yrittävät käytöksellään peitellä totuutta uhkailemalla totuuden esittäjiä käräjöinnillä. Kysymys on kokonaisuudessaan lain noudattamisesta ja sitä rikkovat suhteessa eniten juuri lain valvojat ja lain käytön valvojat. Pahinta on se että siellä on susi lampaan vaatteissa.


      • Antero Nummela
        601+4 kirjoitti:

        Niinpä niin, suurin osa suomen kansasta ei osaa katsoa kuin kerrostalon ikkunasta ja kaikki siellä on totta.
        Olisi mukava huomata että joku osaisi antaa tukensa ketjun aloittajalle ja jos ei ole samaa mieltä yrittäisi väittää vääräksi mitä linkkien takaa löytyy.
        Usein kuten ym. Markku Ahdeojan tuomien faktojen esityksissä mielipiteet tulee ainoastaa virkarikoksiin syyllistyneiltä poliiseilta ja syyttäjiltä.

        Luulen että tämä 601-4 on juuri näitä jotka kaiken tavoin yrittävät käytöksellään peitellä totuutta uhkailemalla totuuden esittäjiä käräjöinnillä. Kysymys on kokonaisuudessaan lain noudattamisesta ja sitä rikkovat suhteessa eniten juuri lain valvojat ja lain käytön valvojat. Pahinta on se että siellä on susi lampaan vaatteissa.

        Totuudessa on taustat. Taustoja voidaan tarvittaessa muokata ja tehdä mutta asiassa pysyminen on se oleellisin seikka. Jos asiasta eksyy niin turha nojautua tekaistuihin taustoihin. On totta suurin osa kansasta ei osaa katsoa kuin kerrostalon ikkunasta. Mutta sieltä katsottuna maailmankuva on jotakuinkin realistinen pänvastoin kuin televisiota katsoen joka vääristää maailmankuvan tai lukemalla sosiaaliroskalehtiä jotka viimeistään yrittävät luoda sellaista maailmankuvaa joka lehden tekijän mielestä on totta mutta järjenkäyttäjä tajuaa sumutuksen heti. Otetaan esimerkkinä tämä pikkup Kiira Korpi josta on yritetty kaikin tavoin maalata maailman kaunein,maailman paras jne. Todellisuus on kuitenkin jo pienen lapsen ymmärrettävissä tältä osin:
        http://kiira-korpi.blogspot.com


      • Valikoivat aistit

        Voi hyvin sanoa tätä ajankohtaisjournalismiksi, puutteita lainkäytön valvonnassa on ollut ja ne ovat järkyttävän paljon lisääntyneet viimeisen 20 vuoden aikana.
        Emeritusprofessori Erkki Aurejärvi kertoo kerrankin julkisesti ja rohkeasti youtuben videolla millainen meidän oikeusjärjestelmä on.
        Jos sinäkin lukijana ottaisit osaa keskusteluun täällä netissä ja työpaikallasi niin ymmärrät että meidän on lopetettava toistemme ilmiantaminen ja puututtava virkamiesmafian rikollisuuteen. Poliisin resurssit ovat rajalliset puuttua taisteluumme järjestäytynyttä virkarikollisuutta vastaan ja siksi on otettu käyttöön ilmiantojärjestelmä jolla toisinajattelijat saadaan vaiennettua.
        Tässä on kysymys Suomalaisen työläiskansan oikeuksista ja tulevaisuudesta.


    • ggggkkk

      tärke6a6a

    • asfasfgrfgds

      hahaha osui ja upposi

    • käräjäsalin tuttu

      Olet oikeassa

      • Tulemmeko orjiksi

        Köyhä on suomalaisten ajatusmaailma kun ei osata keskustella itse asiasta, sen takia meillä on korruptoitunut oikeusjärjestelmä jonka pitäisi lain mukaan ajaa nimenomaan oikeudenmukaisuutta.


    • Raimo Saarinen

      Puhuminen hopeaa vaikeneminen kultaa

      • Jarmo Tarvas

        Raimo on oikeassa, vaikeneminen on todellakin hyvä ja tehokas tapa siivota virka-aseman väärinkäyttö maton alle.


    • mielenkiintoista on

      Jos kuolinpesien varoilla tuolla tavalla pelaillaan, niin voi vain todeta, että on massiivista talousrikollisuuspeliä se.

    • Vainonuhrimyös

      Meille on syötetty yksinkertainen ajattelutapa jolloin emme pysty, uskalla ja osaa ajatella kritisoivasti. Jos meillä olisi se taito niin valtaa pitävät virkamiehet kunnioittaisivat lakeja. Törkeintä on juuri se virkamiesvalta joka tekee lakiesityksiä ministereiden kautta omaa selustaansa suojatakseen. Onhan tämä nähty kuinka monta kansanedustajaa/ ministeriä ja virkamiestä on tuomittu rangaistuksiin virkarikoksistaaa. Käräjäoikeuden tuomarit etsivät todisteista virkamiehen kannalta lieventäviä asianhaaroja kun meistä tavallisista kansalaisista yritetään tehdä syyllisiä vaikka väkisin ja siinäkin on tullut tulosta.

      • Zacharias S..

        Asianajaja Zacharias Sundströmin tapaus on yksi tuhansista esimerkeistä miten mielivaltaisesti yrittäjiä kohdellaan. Epäilen oikeuslaitosmafian yrittäneen vaientaa rehdin asianajajan liian hyvin tehdystä työstä.
        Oikeus todellakin suosii valtiota ja pankkeja koska käräjäoikeuden tuomarin leipä tulee juuri valtiolta. Kuka se työnantajansa vahingoksi juttuja tuomitsee?
        http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20110678665


    • luamanni

      Ja Yle maksaa viulut

    • me-262

      "Mauno Koivisto on Presindentin virka-aikana antanut ohjeet laamanneille ettei kansalainen saa voittaa valtiota ja pankkeja vastaan olevissa oikeustapauksissa."
      Mauno oli jo satamajätkäaikoinaan hurja selkäänpuukottaja, näin kerrotaan...
      Tuo "kansalaiset vastaan pankit mahtikäsky" toimi kyllä esimerkillisen hyvin silloin 1990-luvun laman mainingeissa...
      Historiaa ja kylmiä totuuksia:

      Pankkimiehenä Koivisto piti erittäin kummallisen puheen 1992 maamme 30 tuomarille.
      Hän oli selvästi närkästynyt siitä, että KKO oli tuominnut tavallisen asiakkaan voittajaksi pankkia vastaan käytävässä korkoriidassa.
      Koivisto teki selväksi että pankki ei voinut hävitä minkäänlaista oikeusjuttua, koska sellainen kehitys johtaisi vähintään anarkiaan.
      Kummastunut tuomarikunta kuunteli suut auki kun heitä pyydettiin rikkomaan perustuslakia – onneksemme he eivät paljoa korvaansa lotkauttaneet näille vaateille.
      http://www.hermeetikko.com/15/hermeetikon-paakirjoituset/149-mauno-koivisto-mies-joka-oli-koko-ajan-vaeaeraessae.html
      Ps. Koivisto oli aina väärässä. Ei mikään ihme olihan hän entisiä pankkimiehiä ja heillähän todellisuuden realiteetit ovat yleensä täysin hukassa rahan suojelemisen saaden täyden yliotteen kaikesta toiminnasta...

      • Ohjeet lain käyttöön

      • laki toimiii

        Pahat ihmiset ja suvut saavat aina palkkansa enemmin tai myöhemmin eli sitä todella saa mitä tilaa ja kolmanteen polveen.Tää on jo nähty niin monta kertaa.


    • kun vääryys vallansa

      kaikilla on ylintuomari kaikki vastaa omista teoistaan rajantuollapuolen.

      • Olan kohautus

        Kuten ylempänä voitte lukea Petri Olauksen tuomarin ohjeista niin viimeistään kuolinvuoteella on tilin hetki jos virkaa tekevä tuomari on jättänyt toisarvoiseksi Olauksen ohjeet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5010
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1580
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1149
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1019
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      759
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe