Kaikkihan minut tietää

Minä olen se, jota joskus uutisotsikot huvittavat.

Yle.fi
Nosti esiin naistoimittajien uuden idean:
Autoilijoiden väsymys pitää kieltää, miesten aamu- tai iltaunia eivät työt saa häiritä, tuo häirintä on selkeästi kotirauhaan liittyvä asia.
vähän muotoilin otsikkoa vapaamuotoisesti, jatkan samaan malliin.

Mutta koska asia ei ihan aina, joka aamu tai ilta, ole naisten käsissä, ehdottavat he seuraavaa:
Valtion pitää määrätä väsymys-vero, kuten Televisio-vero.
Pakollinen kaikille.
Veron pitää olla niin korkea että siitä riittää myös varoja Lääkäreiden kouluttamiseen ja väsymys-Ambulanssien hankkimiseen.
Jos eivät Poliisien pillit ja liuskat riitä sakkojen ja rangaistusten antamiseen, eikä Lääkäri-ambulanssin lääkärikään pysty totemaan mitään liikenteenvaarantamista, pitää aina kutsua väsymys-ambulanssi.
Ambulanssin lääkärin koulutus pitää olla hulluihin suuntautunut jotta hän osaa aina löytää sopivan syyn kaikkeen mahdolliseen, kodin ulkopuoliseen väsymiseen.
Ja pitää hänellä olla oikeus määrätä paikanpäällä resepti, jolla auto otetaan valtion haltuun heti, ja joka pakottaa uhrin ostamaan uuden, Suomessa tehdyn sängyn, jonka patja on syyllisen anatomian muotoinen jotta patja ei estä Veren vapaata virtaamista miehen väsymiselimessä ja myöskin kotimaisen polkupyörän tai muun vastaavan harrjoituslaitteen sekä kovempipohjaisen sängyn hankkimiseen, makuuhuoneen toiseen nurkkaan.
Myöskin putkaan pitää hänet viedä heti, jotta pääsee aamulla virkeänä kotiin.
Kaikesta tuosta pitää mies vapauttaa heti, jos hänellä on heteropuolisonsa
allekirjoittama todistus kotona ansaitusta väsymyksestä. Jokaisesta todistuksesta pitää antaa 0,0002 prosentin alennus verosta.
Työpaikkalääkäreiltä evätään oikeus ottaa asiaan kantaa.

Siinäpä taas "hauskan" naisasianaisellinen tarina teille.
Mutta, uutinen on tosi ja tarinani sisältää uutisia koskevia helmiäkin.
Toivottavasti joku tykkää etsiskellä niitä.
Vihjeenä: Pinkkikarvaiset käsiraudat ja Rengaslukot, Päivi Räsänen ja Heidi Hautala.

Hulluista puheenollen, tuoreissa (hassuissa) uutisissa todettiin että jonkun Karoliinan kuolemaan ei liity rikosta. Varmaan on todettu että hän hukutti itsensä ilman mitään syytä, Aivonsa vain sekosi itsekseen.

H :)

69

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bessie*

      No Sinuahan nyt huvittaa melkein kaikki.

      Suonet anteeksi, että luin vain alun ja lopun, vähän alkua silmittelin varsinaisesta? tekstistä.

      Mielelläni hakuaisin lukea, miksi pidät HASSUINA Karoliinan kuolemasta kertovia uutisia? Entä mihin viittaa tuo "Hulluista puheenollen"?

      • "bessie*"

        Niinpä tietysti, sinulla on tapana unohtaa 95 prosenttia aloitusten ajatuksesta.
        Haet vain sitä mikä omassa sielussasi liikkuu.
        Miksi kysyt? Ei tämä Chatti ole.
        Kommentoi uutismaailmaa.
        H.

      • bessie*
        hunksz kirjoitti:

        "bessie*"

        Mitä höliset?

        Kuinka voisin unohtaa jotain, mitä en ole koskaan tiennyt?

        Tuopa oli harvinaisen typerä toteamus jopa silnulta, tuo "Haet vain sitä mikä omassa sielussasi liikkuu."
        Aloitin tekstisi lukemisen ja taas kerran huomasin melkein heti, että minä en tästä jutun juonta joko pysty löytämään, tai katson sen olevan liian työlästä löytää ja vielä mahdollisesti vastatakin.
        Ihan tosissasiko rupeat minulle neuvomaan, mihin kohtaan kirjoituksestasi olisi sopivaa kommentoida! Kommentoin juuri siihen kohtaan, joka heti kiinnitti huomioni ja esitin kysymyksen, joka heti nousi mieleeni, älä sinä siitä vedä mitään johtopäätöksiä minun sielunelämästäni, vaan vastaa kysymykseeni.

        Satuitko muuten huomaamaan, että tein juuri kuten neuvoit, kommentoin - täsmentävillä kysymyksillä - esille tuomaasi uutismaailmaa...

      • hähäh
        bessie* kirjoitti:

        Huntsi ei usko, että pikkutyttö panikoi hutikassa kolaroiden mopedinsa.
        Juoksi laiturille ja putosi järveen.
        Hukkui siihen sitten niin.
        Huntsi ajaa takaa suurta salaliittoteoriaa jossa maailman raiskaajat on keskittyneet Tampereen liepeille ja Karoliinan tapaus nyt sattumoisin tuli julkisuuteen.
        Kaikki ne 15 000 muuta raiskattua pikkutyttöä ovat nyt Pedorenkaan kellarissa ja uikuttavat apua.

    • ei naurata

      Jos sinulla olisi läheinen kuollut rattiin nukahtaneen päälleajon seurauksena et ehkä nauraisi.

      • "ei naurata"

        Jospa kuitenkaan et keskittyisi minuun.
        Ilman minua on kommenttisi ihan hyvä.
        H.

      • kednah
        hunksz kirjoitti:

        "ei naurata"

        Jospa kuitenkaan et keskittyisi minuun.
        Ilman minua on kommenttisi ihan hyvä.
        H.

        Hei vanha pieru!
        Taasen tavattiin.
        Myö sitä jaksetaan naisia naurattaa (sitähän palstat edustavat)

        Kahden vanhan myyntimiehen puheita, ei voi olla lukematta:-)))))

      • kednah kirjoitti:

        Onks siinä nyt sitten ikään kuin kaksi vanhaa pierua kohdanneet toisensa?
        Minua nauratti, kiitos, semmosii naisten naurattajii työ pojat ootte, jottahan oikein. :DD

      • kednah
        Anceli kirjoitti:

        Hän nyt on tosiaan erittäin taitava sanankäyttäjä, oikeasti.
        Heiluttaa sanansäilää, etenkin kyseenalaistaa asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä, uskaltaa. Eikä ujostele.
        Hän on mestari.

      • Muhoksen mies
        kednah kirjoitti:

        Hei vanha pieru!
        Taasen tavattiin.
        Myö sitä jaksetaan naisia naurattaa (sitähän palstat edustavat)

        Kahden vanhan myyntimiehen puheita, ei voi olla lukematta:-)))))

        Kun itte kehuu, saa parhaan tulokse

      • kednah kirjoitti:

        Hän nyt on tosiaan erittäin taitava sanankäyttäjä, oikeasti.
        Heiluttaa sanansäilää, etenkin kyseenalaistaa asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä, uskaltaa. Eikä ujostele.
        Hän on mestari.

        Et ole tosissasi, sulla näkyy olevan ketunhäntä kainalossas... :)

      • ABC kukko kävelee
        kednah kirjoitti:

        Hän nyt on tosiaan erittäin taitava sanankäyttäjä, oikeasti.
        Heiluttaa sanansäilää, etenkin kyseenalaistaa asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä, uskaltaa. Eikä ujostele.
        Hän on mestari.

        Hunksiko taitava sanankäyttäjä! Salli mun nauraa.

        Vaikka hänellä joskus, taivas sentään, olisi joku järkevä ajatus viestittävänä, niin hän takuuvarmasti vesittää sen perillemenon sekavalla sökerryksellään.

        Jos kaikki suomalaiset kirjoittaisivat yhtä kummallisesti, olisi yhteiskuntamme yhäkin kivikaudella.

        Mutta tietysti, jos Hunksi haluaa pitää kommenttiensa viestin vain muutamien ymmärrettävissä, niin ok minulle. Menettänenkö kovinkaan paljon?

    • Kaikille miehille ulkonaliikkumiskielto klo 21.00-06.00, saavatpahan naisetkin käydä rauhassa illanvietoissaan. Pelkäämättä jonkun hyökkäävän kimppuunsa.
      Vain Hunks-yhtyeen jäsenet voidaan päästää tiettyihin tilaisuuksiin esiintymään. Heidät kuljetetaan panssariautolla kotona juhlapaikalle ja taas takaisin.
      Kotona saa edelleen väsyä sopivien harrastusten myötä, todistus harrasteen laadusta on esitettävä pyydettäessä, se oli hyvä idea.
      Sänky käydään valtion toimesta tarkastamassa, jotta se täyttää laatuvaatimukset eikä aiheuta kohtuuttomasti väsymystä. Ja sänky on uusittava joka viides vuosi, tai vähintään patja.
      Vaimoa ei ole pakko vaihtaa niin usein.

      • Tuohon sinun

        ihanne yhteiskuntaa on saatava heti apuja Päivi Räsäseltä.

      • Tuohon sinun kirjoitti:

        Aion lähestyä ministeriä sähköpostitse ja toivon hänen suhtautuvan myönteisesti ehdotuksiini ja ryhtyvän viemään asiaa tarmokkaasti eteenpäin.
        Lakialoite tulee toivottavasti jo ensi syksynä.

        Eikä tässä vielä kaikki, olen myös kehitellyt uusia ehdotuksia yhteiskuntarauhan ja turvallisuuden parantamiseksi.
        Esim. mikään alkolukkohan ei estä juovuksissa ajamista, ensin puhalletaan ja sitten vasta korkataan ja lähdetään ajelulle.
        Autoihin pitää kehitellä laite, joka tunnistaa jo autoon astuttessa alkoholin sekä tunnistin, mikäli kuskilla on kaljatölkki tai puteli kädessään. Silloin auto kieltäytyy käynnistymästä, pahimmat änkyrät poistetaan heittoistuimella, sivusuuntaan kipaten, oven on hyvä olla auki.

        Toinen ehdotukseni koskee järvien, lampien ja jokien aitaamista, liikaa ikäviä hukkumiskuolemia pääsee tapahtumaan. Tähän projektiin saisi myös kivasti väkeä työllistettyä, samalla pääsisivät nauttimaan luonnosta kaljakuppiloissa istumisen sijaan.

        Onkohan minussa vieläkin kuumetta. Pitää mitata.

      • demeter

        Hyvä Anceli, rauhanenceli ! Loistavia ehdotuksia sinulta. Hienovarainen lähestymistapa ja ratkaisumalli, jossa ei syyllistetä ketään. Sopii tämän ajan henkeen kuin nyrkki silmään.
        Sen aitahomman voisi vielä hoitaa yhdyskuntapalveluna niin tulisi halvaksi.

        Näiden ongelmakuskien kohdalla olisin ankarampi. Kun poliisin tehtäviä ollaan muutenkin delegoimassa valppaille kansalaisille havaintojärjestelmän muodossa, niin ahkerimmat kyttäilijät voisi siirtää näiden ongelmakuskien valvontaan ja käräyttämisestä palkittaisiin, ihan vain kunniamaininnalla ja vaikka linnaan (presidentin -) kutsulla. Niinkin saataisi kansalaisturvallisuutta ja työllisyyttä lisättyä - pois baareista, kylille kyttäilemään - terveemmän elämän puolesta...

        No mietipä ny ekana yksi asia kerralla, äläkä sählää kymmenen aloituksen kanssa, kuten naiset ny aina touhuaa ja siksihän tästä hommasta ei tulee lasta sun muuta ......

        Siis, Jos kaikille miehille on ulkonaliikkumiskielto klo 21.00-06.00.

        Tuohon on ensin saatava rahat P.Räsäseltä nais-poliisien palkkaamisen kaduille valvomaan lain kirjainta.

        Sit mietitään lisä toimenpiteitä.

        Minä en sählää koskaan, suunnitelmia pitää aina olla vireillä ja kokeilla mikä niistä lähtee lentoon.

        Totta kai aloitetaan tärkeimmästä eli miesten ulkonaliikkumiskiellosta, se helpottaa naisten elämää suunnattomasti. Ja noita Hunks-tanssijoita saa sama porukka nähdäkseen vain kerran vuodessa, etteivät naiset riehaannu liikaa.

        Lisään kirjelmääni sen, että muutama tuhat naispoliisia on saatava heti lisää. Mielellään isoja ja rotevia, nappaavat mieskarkulaiset helpommin kiinni. Ulkonaliikkumiskiellon kiertäjiä nyt aina riittää, ties millä verukkeella lähdetään liikenteeseen.

      • demeter kirjoitti:

        Hyvä Anceli, rauhanenceli ! Loistavia ehdotuksia sinulta. Hienovarainen lähestymistapa ja ratkaisumalli, jossa ei syyllistetä ketään. Sopii tämän ajan henkeen kuin nyrkki silmään.
        Sen aitahomman voisi vielä hoitaa yhdyskuntapalveluna niin tulisi halvaksi.

        Näiden ongelmakuskien kohdalla olisin ankarampi. Kun poliisin tehtäviä ollaan muutenkin delegoimassa valppaille kansalaisille havaintojärjestelmän muodossa, niin ahkerimmat kyttäilijät voisi siirtää näiden ongelmakuskien valvontaan ja käräyttämisestä palkittaisiin, ihan vain kunniamaininnalla ja vaikka linnaan (presidentin -) kutsulla. Niinkin saataisi kansalaisturvallisuutta ja työllisyyttä lisättyä - pois baareista, kylille kyttäilemään - terveemmän elämän puolesta...

        Hienoa että kannatat ajatuksiani, olisikohan minulla mahdollisuuksia politiikassa. :)
        Ja tosi hyviä ehdotuksia sinulta, kyllä tästä jotain saadaan aikaan. Hyvä me!

      • demeter
        Anceli kirjoitti:

        Hienoa että kannatat ajatuksiani, olisikohan minulla mahdollisuuksia politiikassa. :)
        Ja tosi hyviä ehdotuksia sinulta, kyllä tästä jotain saadaan aikaan. Hyvä me!

        Just meinasin sanoa, Anceli, että sinussa on ilmiselvästi ainesta politiikkaan. Sitä puoluetta vaan mietin, mikä olisi niinkuin arvoisesi. Naisten puoluekaan ei päässyt puoluekartalle kuin hetkeksi, eikä saanut ainottakaan kansanedustajaa. Vaan sinähän et ollutkaan silloin ehdolla..))
        Mutta toisaalta, hunksin mukaan, tämä meidän keskustelupalsta on sellainen, että me olemme jo nyt vaikuttajia, meillä on miljoonayleisö ja ainakin hunksin viisaudet jäävät aarteina jälkipolville ja niitähän jo nyt kopioidaan jatkuvasti. Niin että jospa mekin sitten vähän niinkuin hänen siivellään (ja häntä ahkerasti kopioiden) saavuttaisimme kuolemattomuuden... Pannaan parastamme. Ilman suitsutusta ei pärjää hunksikaan saati sitten me, vaatimattomat, vähäväkiset naiset..))

        "demeter"

        Anceli on enemmistöä, eli ihqu Perus-Suomalainen. Maalla kun taitaa asua.
        Tosin, onhan hänessä kiukuttelevaa Stefan Walliniakin, ainakin mitä tulee viesteissään nimimerkilleni.

        Taitaa olla niin että tämä Internet saa aikaan miljoonayleisön ihan automaattisestikin, kirjoittaa sit mitä tahansa ja kuka tahansa.
        Ja netistä ei koskaan poistu mikään runo eikä runoilu, joten jälkipolville jää kaikki, ehkä tuhansien vuosien päähänkin.
        Voihan se olla että viimeistään silloin joku avaa Facebook-sivuston kunniakseni tai kunniaa kuullakseni, ja siellähän sit olette tekin, avustavina lattia-maijoina.

        Annan tässä teille ihan kunniamaininnan:
        Aivollanne tai naisellisen vahingossa osasitte ottaa ihan oikein kantaa aloitukseeni, siinähän oli pointtina politiikan hassut kuviot.
        Joku haluaa ottaa Poliisilta toimintarahat pois, joku haluaa sitten sulkea kapakat aikaisemmin jotta Poliisi tulisi toimeen.
        Joku sitten panostaa väsymykseen liikenteessä ja nostaa siitä haloon.
        Ihan kuin olisi heillä tarkoitus ohjata huomio pois oikeasta rikollisuudesta.
        Ja, naisia het kaikki.
        Naistenmiehenä minä sitten vähän väritin kirjoitustani petiin päin, sängyissä minua on huvittanut tuo vieterijuttu, Design-Terveys-Hyvinvointi patjafirmoissa mainostavat että siihen kohtaa mihin ruumiin-osa eniten painaa, pitää laittaa pehmeämpi vieteri.
        Ihan tietokoneella ja siihen kytketyllä tietokonesängyllä mallintavat asennot.

        Noh, tuossapa aloitukseni auki kirjoitettuna.

        H. :)

        Kiitos tulkkauksesta, hunksi. Irtoaahan sinulta tuo selkokielikin - kielimiehiä kun olet. Taidat vain kiusata meitä tuolla koukeroisella puheellasi vai onko se joku testi, jolla erottelet jyvät akanoista täällä?
        Et kai sinä tosissaan kuvittele, että joku lukee näitä meidän juttuja ja/tai pitää niitä jotenkin säilyttämisen arvoisina ? Pelkään pahoin, että kirjoittajia (ja kopioijia!) on tänä päivänä tuhottomasti enemmän kuin lukijoita. Ja lukijakin voi olla kirjoittaja, koska kääntää kirjoituksen omassa päässään omalle kielelleen. Niin, että pidetään vain jalat maassa. Veteen me täällä kirjoitetaan, ei kukaan jaksa kaivella arkistoja edes kiusaamismielessä, olen huomannut. Ja kai sinä tämänkin alan erikoisosaajana tiedät, että nettikin voi kaatua, vai eikö voi ?

        Netti kaatuu varmasti jonakin päivänä. Kuten sinun kamerasikin, mutta niiden mukana eivät kaadu muistot, tarinat eivätkä kuvat.
        Muisti ei katoa netin/kameran mukana.
        Pidä huoli että tärkeät kuvasi tms. olet tallentanut ainakin kolmeen eri paikkaan,
        paikkoihin jotka eivät kaikki ole kellarissasi.

        Jos muistelet ihqu vanhoja Egyptinaikojasi, niin muistanet että Hieroglyfeilla ei ollut paljon kannattajia saati ihailijoita.
        Vain harvat lukivat niitä.
        Ainoa lohtusi oli istua valtaistuimellasi, silitellä sylissäsi Kissoja ja Koiria ja
        taputella Härkiä, sanellen kuolemattomia lauseita kirjurillesi miettien: Sviddu, ei
        tätä kukaan kuitenkaan koskaan lue!

        Vaan kuikas sit kävikään?

        Minulla on vähän hassu tyyli kirjoittaa.
        Otetaanpa vaikka Varpaankynnet.

        Joku saattaa kysyä: Taivutteko leikkaamaan Varpaankyntenne vai onko kallis Pedikyyri ainoa vaihtoehto teille?

        Noh, minä sitten:
        Umpihankihiihto on luonnonystävälle yhtä juhlaa.
        Kesäisiä metsäpolkuja on mukavaa seurata hiihtäenkin, tosin polku ei tietysti osu aina kohdalleen. Sukset vievät joskus eteläänkin, kiitos painavan eväs-repun.
        Huomasin, männäviikolla että en pysty auraamattomalla jalkakäytävällä kävelemään suoraan, astuin jotenkin hassusti.
        Tullessani kotiin, purin kauppatavarat kaappeihin, jäillä tai ilman, riisuin märät
        sukkani ja pesaisin jalkani... Hiihto! Huomasin kauhean käyrät kynnet Varpaissani.
        Karmean ähinän ja ärinän jälkeen olivat Varpaani taas edustuskelpoiset jalkakäytävälle.

        Seuraavana päivä katselin ihastellen jälkeeni jäävää askelvanaa, ihan suoraa vanaa.

        Eiköstä vain? Ole tuosta helppoa ottaa kantaa Pedikyyriin? :)

        No tuosta olen kyllä yhtä mieltä kanssasi, hunksi, että muistot ovat hyvässä tallessa omassa päässä - ainakin niin pitkään kuin polla kestää ja säteilee.
        Mitäpä muistoja muualle tallentamaan, vaikka voihan sitä tietysti sattua, että joku joskus kiinnostuu menneestä - ellei muu niin Kansallisarkisto. Mutta sielläkin taitaa jo olla ylitarjontaa niiden tavisten tarinoista, jotka ovat olleet Esa Saarisen tai Jari Sarasvuon koulutuksessa ja oppineet niiden kautta kukoistamaan ja löytäneet sisäisen sankarinsa...

        Historiakatsauksesi oli kyllä ajatuksia herättävä. Mutta onhan sitä niinkin sanottu, että hyvä kulkija ei jälkiä jätä.

        Tuo selkokielinen varvastarinasi oli hauska - vaikka vähän kopioitkin itseäsi -
        Jatka samaan malliin niin saa taas nauraa täällä..))

        "Minulla on vähän hassu tyyli kirjoittaa"
        Jospa kopioin itseäni?

        Miksi teit minusta tylsän kopion Kansallisarkistolla?
        Juuri kun kirjoitin sinulle muistojen merkityksestä jälkipolville ja sen ajan tutkijoille.
        Taatusti on silloinkin siellä mitään osaamattomia laiskoja jotka samalla tavalla osaamattomat Professorit kruunaavat Maistereiksi.
        Tulevaisuudessa löytyy myös Lotto-mainos jossa joku vientää lähtevänsä vähän kiertämmääm muailmaa.
        Psykohistoria saattaa olla mielenkiintoista: Isaac Asimov, Säätiö osat.

        Tarinat ovat aina hauskoja joillekin, jotkut sitten kadehtivat kun eivät osaa, tai harmistuvat kun omansa ovat huonompia.

        Jatkahan sinä tästä, kuvittelemalla tai alkamalla kirjoittamaan jatkoa:

        Me, aikuiset ukot, hypimme laiturilta veteen, minä olin jo laihtunut rutkasti.
        Istuessani rantavedessä, tunsin olevani hiekkainen.
        Noustessani kummastuneena ylös, alkoi mahdoton naurunremakka.
        Totesivat kaverini minulla olevan stringit joiden takaosa ei ollut siellä, vaan roikkui takareisillä.
        Pidin huolen että iltanuotiolla makkaransa maistuivat oudolta, ja poikkesin aamulla ruokakaupan jälkeen...?

        Aikasti tavallinen tarina hunksi. Olet kopioinut sen Serranon perheeltä...

      • hunksz kirjoitti:

        "demeter"

        Anceli on enemmistöä, eli ihqu Perus-Suomalainen. Maalla kun taitaa asua.
        Tosin, onhan hänessä kiukuttelevaa Stefan Walliniakin, ainakin mitä tulee viesteissään nimimerkilleni.

        Taitaa olla niin että tämä Internet saa aikaan miljoonayleisön ihan automaattisestikin, kirjoittaa sit mitä tahansa ja kuka tahansa.
        Ja netistä ei koskaan poistu mikään runo eikä runoilu, joten jälkipolville jää kaikki, ehkä tuhansien vuosien päähänkin.
        Voihan se olla että viimeistään silloin joku avaa Facebook-sivuston kunniakseni tai kunniaa kuullakseni, ja siellähän sit olette tekin, avustavina lattia-maijoina.

        Annan tässä teille ihan kunniamaininnan:
        Aivollanne tai naisellisen vahingossa osasitte ottaa ihan oikein kantaa aloitukseeni, siinähän oli pointtina politiikan hassut kuviot.
        Joku haluaa ottaa Poliisilta toimintarahat pois, joku haluaa sitten sulkea kapakat aikaisemmin jotta Poliisi tulisi toimeen.
        Joku sitten panostaa väsymykseen liikenteessä ja nostaa siitä haloon.
        Ihan kuin olisi heillä tarkoitus ohjata huomio pois oikeasta rikollisuudesta.
        Ja, naisia het kaikki.
        Naistenmiehenä minä sitten vähän väritin kirjoitustani petiin päin, sängyissä minua on huvittanut tuo vieterijuttu, Design-Terveys-Hyvinvointi patjafirmoissa mainostavat että siihen kohtaa mihin ruumiin-osa eniten painaa, pitää laittaa pehmeämpi vieteri.
        Ihan tietokoneella ja siihen kytketyllä tietokonesängyllä mallintavat asennot.

        Noh, tuossapa aloitukseni auki kirjoitettuna.

        H. :)

        Kuulehan hunksz Tahmatassu, voitaisko sopia niin, että minä itse päätän mihin puolueeseen katson sopivani parhaiten.

        Kiitos kunniamaininnasta, mutta miksi sun piti sekin vesittää epäilemällä meitä vahingosta.
        Etkö voi vain uskoa, että meissä on poweria, ja kykyä vastata epämääräisiin aloituksiisi.
        Tosin huumorilla, mutta minullehan ei mikään inhimillinen ole vierasta.

      • demeter kirjoitti:

        Aikasti tavallinen tarina hunksi. Olet kopioinut sen Serranon perheeltä...

        "demeter"

        Aikasti on paha syytöksesi, en tunne tuota perhettä yhtään.
        Mutta uskon tarinani kyllä olevan yleinen, missä vain hiekkarannat siintävät.
        H.

      • Anceli kirjoitti:

        Kuulehan hunksz Tahmatassu, voitaisko sopia niin, että minä itse päätän mihin puolueeseen katson sopivani parhaiten.

        Kiitos kunniamaininnasta, mutta miksi sun piti sekin vesittää epäilemällä meitä vahingosta.
        Etkö voi vain uskoa, että meissä on poweria, ja kykyä vastata epämääräisiin aloituksiisi.
        Tosin huumorilla, mutta minullehan ei mikään inhimillinen ole vierasta.

        "Anceli"

        Vesissä on eroja, varsinkin naisten.
        Jotkut naiset ovat tahmaisiakin.
        Saunassakin.

        Kunniamainintani oli vähän kiusauskin, Jansson muille kun teille.
        Ärsyke ajatteluun, ihmetellen tai ihastuen.
        60 nuoremmat tai vanhemmat kun tuntuvat olevan vähän aivostaan kangistuneita.

        Turha selitellä, ei mene läpi. Sinulla on aina jokin taka-ajatus, jolla yrität saavuttaa mainetta itsellesi. Vaikka sitten toisten kustannuksella.

        Tahmatassu oli vastine Höpönassulle, joka minä en ole.

      • demeter
        Anceli kirjoitti:

        Kuulehan hunksz Tahmatassu, voitaisko sopia niin, että minä itse päätän mihin puolueeseen katson sopivani parhaiten.

        Kiitos kunniamaininnasta, mutta miksi sun piti sekin vesittää epäilemällä meitä vahingosta.
        Etkö voi vain uskoa, että meissä on poweria, ja kykyä vastata epämääräisiin aloituksiisi.
        Tosin huumorilla, mutta minullehan ei mikään inhimillinen ole vierasta.

        Huomasitkos miksi hunksi meitä puhutteli, Anceli ? "Avustavia lattia-maijoja". On sillä otsaa. Vaan voihan tuon ottaa niinkin, että meillä on jalat tukevasti maan kamaralla - toisin kuin eräällä..))

        ...

        Silmissäni sumeni sillä kohtaa ja jouduin poistumaan hetkeksi, rauhoittumaan. Jos hän olisi nyrkin etäisyydellä, voisin napauttaa kunnon iskun.

        Me sun kanssa ollaan ihan eri maata kuin tuo, tuo, tuo, en minä keksi niin häijyä sanaa mikä hän vois olla. :)
        Tai se tulee tässä ******** *******, se se on.

        Näyttämöllä on aina "lattiamanu"

        Hänen tehtävänsä on tärkeä.

        Veit sanat suustani Anceli - tai merkit koneeltani. Mun koneelta ei noita löydy...))
        Luuvitonen voisi tehdä tosiaan hyvää meidän rasputinille. Mutta kai on uskottava tamperelaisiin: "se on myähästä ny"...

      • demeter
        hunksz kirjoitti:

        "demeter"

        Näyttämöllä on aina "lattiamanu"

        Hänen tehtävänsä on tärkeä.
        H.

        Eihän me näyttämöllä olla, hunksi, paitsi jos sinä olet... Tuolla alempana yleisö jo buuaaa.
        Meinaavat, että näytös on huono.

    • voe mahoton
    • turhake olet

      Kyllä, kaikki sinut tietää - muttei voi sietää!

    • ...
    • Lorena*

      Kyllä Hunksin kirjoituksista hyvin aina tuntee. Haluaisinkin tietää millainen habitus sinulla ja millainen olet ihmisenä?

      • "Lorena*"

        Viiskymppisissä taisin kerran mainita että olen vähän kuin 50v. Risto Tuorila, naamaltani. Taisin olla silloin 58v. Viikset on, ovat aina olleet ja tulevat olemaan.
        Ainakin jokunen kaveri (nais) näin mainitsi jossain kalja-illassa.
        Tuolta ajalta on vatsani aikasti pienentynyt, on se vieläkin miehekäs vaan ei enää niin kauhean kuvottava.
        185 senttiä on pituutta, Makuupussi kestää vuoden, sitten se jo repeilee hartioden kohdalta, vessani peili kyllä antaa vieläkin kannustavia vinkkejä, mutta säännöllinen keski-olut dieetti vaikeuttaa toteuttamista.
        Saattaa johtua siitä että nuorena olin aktiivi-hiihtäjä ja Jääkiekkoilija.
        Kumma kyllä, 37v. urani Nörttinä ei habitustani pahemmin pilannut.
        Ei nyt sitten kannata alkaa unelmoida liikoja kuitenkaan.
        Vanhemmiten olen alkanut inhota talvea, varsinkin Lumilapiota.

        Rauhallinen mietiskelijä, uutis-addikti, tolkuttoman tiedonhaluinen, masentava mietiskelijä joka nautti istuessaan kannolla, luonnonhelmassa, kameran kanssa.
        Laiskaakin laiskempi Perhokalastaja. Käyn parturissa kun satun muistamaan.

        Jokaisen aktiivisen liikkujamummon ihanne, en pyöri jaloissa niissä hommissa.
        Kotioloissa aina päätteen ääressä, karppaava lihansyöjä, tykkään paistetuista Muikuista ja Taimenesta, en pahemmin perusta Lohesta.
        Kauhuelokuvat ja mystiset tarinat kiehtovat.

        Ja, innokkaampi kirjoittamaan kun puhumaan.
        Small Talk, no,no!

        H.

    • kednah

      Voin hiukan auttaa. Hän on Lahdesta kotoisin, myyntimies. Alallaan varsin menestynyt.

      Hiukan vedettiin skabaa silloin 50 palstoilla.
      Mutta ei koskaan tartuttu, jostain kumman syystä, toistemme tarinoihin.
      Pidettiin aina semmone herrasmieslinja, jos näin voi sanoa.
      Meitä kyllä naiset tasapuolisesti haukkuivat, tiedä mistä syystä...

      • Tass

        Menipäs pieleen,ei mistään Lahdesta, vaan keski-suomalainen.

        Ja menestynyt suunpieksännässä ja kaljanjuonnissa.
        Kertakaikkiaan vaikea tapaus.Oman yksinäisen tiensä onneton kulkija.

        Ilmankos onkin vuodesta toiseen täällä.

    • "Tass"
      Jesss!!!

      Tyyppi on oikeassa.
      Maailmankiertueensa Helsinkiin päättänyt mies minä olen.

      Kaljanjuontiani ei pidä liioitella vaikka se pitkäaikaista onkin ollut.
      Työtäni ei koskaan ole keskeytetty eikä moitittukaan, kaljan vuoksi.
      Nyt vanhennuttuani valitsin tämän työttömyyden ihan itse, ennen sitä ei ole ollut.

      Perjantaisin saatan liioitella, mutta aina hallitusti.
      Ensi kesänä on taas jokunen satunnainen viikko mökillä, siitä en sano mitään.
      Mutta onneksi ei siellä ole nettiäkään.

      Oman tieni kulkija olen aina ollut, joskus vahingoittaen heitä, joita ei olisi pitänyt,
      vaan en fyysisesti.
      Minä aloin nörtiksi 37v. sitten ja siitä roolista en enää pois pääse. Harrastukseni kun muuttui työksikin.

      Haluan arkkuuni mukaan Hiiren, ennen kuin aidot tulevat.

      H.

      • demeter

        Hunksi meinaa sitten elää pitkään, kun on kuolemaan noin hyvin valmistautunut.
        Muistokirjoitus laadittu ja matkakumppani valittu, Hiiri..)) Toi jo nauratti...

      • Rakkaani, hankimme kahden hengen makuupussin niin mahdut siihen, minä tarkenen ilman pussia kun ihailen sinua kuunnellen kuorsaamistasi.Ja kultaseni meidäthän krematoidaan tuhkataan poltetaan ei sinne voi hiiriä ottaa mukaan, krematorio räjähtää.
        Älä juo huomenna kuin viisi kaljaa, sunnuntaina mennään betonistikirkkoon laulamaan gospeloita.

      • demeter
        rasputia kirjoitti:

        Rakkaani, hankimme kahden hengen makuupussin niin mahdut siihen, minä tarkenen ilman pussia kun ihailen sinua kuunnellen kuorsaamistasi.Ja kultaseni meidäthän krematoidaan tuhkataan poltetaan ei sinne voi hiiriä ottaa mukaan, krematorio räjähtää.
        Älä juo huomenna kuin viisi kaljaa, sunnuntaina mennään betonistikirkkoon laulamaan gospeloita.

        Mitenkäs on, rasputia, vannot ikuista rakkauttasi hunksiin, mutta onkos se jotenkin yksipuolista, kun hunksi ei juuri vastaa ?
        Vai haluaako hän muiden mahdollisuuksien menettämisen pelossa pitää sinut vain salarakkaana ? Oli miten oli, toivotan teille mukavaa gospel-iltaa siellä peto-nisti-kirkossa..))

        Paha on minun mennä sanomaan ihmisten satumaailmasta mitään.
        Ja siksi satuilen vain harvoille ja valituille.
        Minulla on kyllä salarakas, hänellä on siitä ehkä vain aavistus.
        Tuskin ottaa kantaa muuten kuin hymyilemällä salaa hellästi.
        Huokaillen: Kaikkea sitä....

        Mutta kourin tuntuvaa ei ole.
        Ässällä se alkaa ja Keski-Suomalaisen, puhtaasti puhuvan korviin on maakuntansa puheenparsi helinää.
        Olen opetellut sitä vähän, jospa joskus voisin tuntea Kesäheinäsä hennon hipaisun posekellani, kuiskaisin korvaansa: Armaani, mie ko..... :)

        Kerronko terveisiä?
        :)

      • Anceli kirjoitti:

        Kerronko terveisiä?
        :)

        "Anceli"

        Kiukulla ja kuiskauksella on eronsa.

        Jos uskot tunnistavasi ihastukseni, niin laita "Korkeaan Veisuuhini" hänelle linkki. :)
        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "Anceli"

        Kiukulla ja kuiskauksella on eronsa.

        Jos uskot tunnistavasi ihastukseni, niin laita "Korkeaan Veisuuhini" hänelle linkki. :)
        H.

        Hoida sinä Casanova linkityksesi ihan itse. :))

      • demeter
        Anceli kirjoitti:

        Hoida sinä Casanova linkityksesi ihan itse. :))

        Älä ole ankara, Anceli. Hunksi on herkkä mies. Pistä nyt vain linkki ja suositus liikkeelle..))

      • demeter kirjoitti:

        Älä ole ankara, Anceli. Hunksi on herkkä mies. Pistä nyt vain linkki ja suositus liikkeelle..))

        Minä en ala puhenaiseksi tuolle miehelle, kyllä hän osaa lähestyä ihastuksensa kohdetta itsekin, teettäisi vaan työn puolestaan. Ja onhan minulla vähän kokemusta puhenaisena toimimisesta, se täytyy myöntää. :)
        Herkkä muka, mistä kohtaa?

      • demeter

      • onneksi en
        demeter kirjoitti:

        Mitenkäs on, rasputia, vannot ikuista rakkauttasi hunksiin, mutta onkos se jotenkin yksipuolista, kun hunksi ei juuri vastaa ?
        Vai haluaako hän muiden mahdollisuuksien menettämisen pelossa pitää sinut vain salarakkaana ? Oli miten oli, toivotan teille mukavaa gospel-iltaa siellä peto-nisti-kirkossa..))

        Yrität peitellä mustasukkaisuuttasi Dementer.
        Kai Hanksista riittää sullekin, tai sitten ei.

      • meeriamanda
        onneksi en kirjoitti:

        Yrität peitellä mustasukkaisuuttasi Dementer.
        Kai Hanksista riittää sullekin, tai sitten ei.

        Herra isä hyvästi hallitkoon sinunkin aivoituksiasi :)) Hassuko oot? Tuohan on hyvää naljailua molemminpuolin, huumoriksi minä sen koen.

        Heh, heh. Terävä analyysi (onneksi en) ? Onko täällä joku Hanksikin ?

      • demeter
        meeriamanda kirjoitti:

        Herra isä hyvästi hallitkoon sinunkin aivoituksiasi :)) Hassuko oot? Tuohan on hyvää naljailua molemminpuolin, huumoriksi minä sen koen.

        Kiitos meeri. Sä tajuat aina mikä on meininki..))

    • harha luulonen

      ymmärrättekö te edes toisianne vai vastailetteko puutaheinää? tästä siansaksasta ei ota selkoa vanha erkkikään.

      • Hipin ja hikahtalevien keskustelussa on aina omat ongelmansa.
        Kuvittele että minä olisin tarjoilijana tyttöystäväni tyttöjenillassa.
        Kaikenlaista siinä joutuu väistelemään, pitääkseen Valkoviinilasit pystyssä.
        Ruminpien tyttöjen kohdalla saan tietysti hidastella.
        H.

      • gräääääk
        hunksz kirjoitti:

        Hipin ja hikahtalevien keskustelussa on aina omat ongelmansa.
        Kuvittele että minä olisin tarjoilijana tyttöystäväni tyttöjenillassa.
        Kaikenlaista siinä joutuu väistelemään, pitääkseen Valkoviinilasit pystyssä.
        Ruminpien tyttöjen kohdalla saan tietysti hidastella.
        H.

        Herrasmies käyttää ulkonäöstä adjektiivia "vähemmän kaunis", varmaan tuttu hunkszillekin.

    • kawe

      Uutiset ovat keskittyneet länsimaiden talous-uutisiin, Iranin tilanteen kehittymiseen kunnon konfliktiksi, Espanjan - Kreikan mielenosoituksiin,
      Guggenheimin puurakennus variaation mahdollisuuteen, jonkun jääkiekkoseuran laittomuuksiin,
      erityisiin sääilmiöihin - niiden seurauksiin - ennen ihan norm. talvi
      Niin tietysti kuntaliitokset, joita kannatan
      ja PS-kunnanvaltuutettu, ihan meni mitalia tarjoamaan....
      Tämä päivä on Victorian ja Danielin vauvan 3180g ja 51cm gratuleeraan nyt heitä oikein ganska mycket
      Ainahan väsyminen on hankala jos pitäisi suoriutua tai keskittyä - olennaiseen

      • demeter

        Sinä sen sanoit kawe, kun todellisuus on tuota niin välillä tekee mieli heittää vapaalle, senkin uhalla että tulee nuhdelluksi tai leimatuksi hörhöksi...
        Hassuttelu on varaventtiili, jonka käyttäminen on siitä mielessä riskaabelia, että se jättää eri virityksessä olevat ulkopuolelle ja koetaan kiusallisena.
        Itse arvotan hassuttelun kyllä korkeammalle kuin toisten haukkumisen, mikä sekin taitaa olla eräänlainen varaventtiili monelle.

    • Täytynee myöntää jälleen etten jaksanut edes lukea.
      Mutta tuskin sinuakaan KAIKKI tietää, välttämättä edes tällä palstalla.

    • kednah

      Paljohan sitä täällä sanoilla puuhaillaan, verhottua palstarakkautta, mutta jos salatusta rakkaudesta puhutaan, se on mannerakkaus.Harva kaalo näist o päässy puhumaan, ilman moraa tai verikostoo...

    • kawe

      Aika hyvin kednah, milläkäs muulla täällä puuhaillaan - kikkaillaan - briljeerataan, kuin juuri sanoilla. Käytetään sanan säilää - ensi viikolla on Kalevalan päiväkin tulollaan.
      Mitä on palsta - sala - rakkaus, ei kait se merkityksiä muuta - ehkä viehtyy juuri sanoista.

    • Äly hoi

      Arvostelet usein muiden kirjoituksia sikäli, kun kukaan muu enää viitsii aloituksia tehdä. Vuoroin vieraissa: aloituksesi on tylsä. Mikä sen punainen lanka on, ei selvinnyt minulle. Karoliina Kestin kuoleman vetäminen jutun loppuun on mautonta. Tajuat sen ilmeisesti vasta sitten, kun joku tekee pilkkaa sinulle läheisen kuolemasta. Tosin luulisi yli kuusikymppisen ymmärtävän sen muutenkin.

    • Näin meillä.

      Joo, siul on pitkä ketju, enkä jaksa lukea. Mut tohon valvomiseen mennäkseni, meil alkaa yövuorot... Meidänki pitää aamusta yön jälkeen lähee pitemällekki reissulle.. Vaik terveydenhoito alalla ollaanki.. Tuleekohan poliisit kattoon missä kunnossa ajellaan???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1952
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      148
      1558
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe