Auton sivulasi hajoitettiin jo toisen kerran parin vuoden sisällä, viime kerralla autosta ei viety mitään mutta paikat oli sotkettu, hanskalokerosta oli kaikki romppeet viskottu ympäriinsä.
Nyt tein sen minkä meinasin ensimmäisellä kerrallakin joka jäi puhe asteelle. Tyhjensin hanskalokeron, porasin 4 rapalan uistinta pohjalle siten että koukkuosat ovat 10-15 cm lokeron pohjan yläpuolella.
(väänsin uistimien kärjet 90 astetta, ja tähän osaan 4mm poralla reikä josta läpi itseporautuva ruuvi ja lokeron pohjaan kiinni. Jokaisessa uistimessa 2-3 teroitettua monihaaraista koukkua. Idea onkin että en käytä hanskalokeroa enää, nyt täytteenä on pari rikkinäistä kännykkää, handsfree kuulokkeita sekä rutattua talouspaperia yms.
Sieltä kun kauhaisee tavarat pihalle niin käsi/sormet jää takuuvarmasti koukkuihin kiinni. Pidän hanskalokeroa lukittuna jotta ystävät ei vahingossa työnnä käsiään sinne, auto on pakuksi rekisteröity henk.auto jota käytän vain työhommiin eli lapsia ei autossa kuljetella.
Seuraava nilkki pääsee YouTubeen omilla kasvoillaan, se on varma.
Kysymys kuuluukin, seuraavalla kerralla kun varas rikkoo ikkunan ja rupeaa kaivelemaan aarteita jääpi hän niin hyvin kiinni että apuun tarvitaan virkavaltaa.
Eihän mikää laki minua kiellä kiinnittämästä uistimia autooni? minun ei tarvitse kenellekkään edes asiaa perustella vai mitä? Saattaa poliisitkin saada hommasta makoisat naurut kahvipöydässä.
Saanko kiinnittää koukkuja varkaalle ansaksi?
34
3735
Vastaukset
- Avustaja_Hki
Ansoittaminen on kielletty. Aiheesta löytyy ainakin yksi ennakkotapaus, jota en nyt jaksa lähteä kaivamaan enkä lakia kopioimaan. Tapauksessa kyrpiintynyt henkilö oli virittänyt autoonsa puukon penkin alle pystyyn ja kun autovaras oli hypännyt kyytiin, oli puukko läpäissyt penkin ja vahingoittanut varaskandidaattia.
Toki jos onnistuu naamioimaan ansansa sellaiseksi, ettei sitä ansaksi katsota, niin sitten asia on eri. Mutta tällöin(kään) kyseessä ei ole oikeusongelma vaan näyttöongelma. Ansoitus siis on kielletty.
Mielenkiintoinen asiaa hieman sivuava aihe. Koiran jos jättää vartioimaan huoltamoa ja joku menee sisälle ja koira puree -> ei tuomiota. Mutta jos itse jää kytiselle ja lasauttaa rosmoa polveen -> tuomio. Näistä kummastakin esimerkistä löytyy ennakkotapauksia.
Joten jos haluat tehdä ansan, josta ei tule tuomiota, niin jätät autoosi kuristajakäärmeen tai verenhimoisen koiran takakonttiin ja sen jälkeen se on sitten voi voi jos sellainen sattuu rosmon syömään. En tosin ole perehtynyt siihen löytyykö jostain pykälä sille miten vaarallisia eläimiä tulee säilyttää ja onko auto säilytyspaikkana kriteerit täyttävä vaiko ei. Mutta olettaisin, että jos autosta elukka ei ulos pääse ellei joku ovea avaa, niin vastuusta on vapaa jättäjä.- 20
******Ansoitus siis on kielletty.*****
Olisi ollut hienoa, jos tuon ennakkotapauksen olisit jostain pystynyt kaivamaan esiin, sillä ansoittamisen periaate on se, että ansoitus on sallittua, mutta se on tehtävä siten, ettei kukaan mene siihen vahingossa. Kun varas murtautuu autoon, niin mistään vahingosta ei kai ole kyse.
Jos varkaalta mene henki ansan lauettua, alkaa rajanveto siihen, oliko kyse tuottamuksesta vai tapaturmasta, mistä ei rangaista.
Samoin koiraesimerkki. Siitäkin pitää olla esillä varoitus, ettei vahingossa kukaan joudu koiran puremaksi.
Jos taas lasauttaa rosmoa polveen, niin kyse on silloin puhtaasta hätävarjelutilanteesta, oliko hätävarjelu sallittua, vai ei.
Rikoslain 44 luku ottaa kantaa siihen, että vaarallista eläintä ei saa jättää tahallaan , tai törkeästä huolimattomuudestakaan vartioimatta. - Avustaja_Hki
20 kirjoitti:
******Ansoitus siis on kielletty.*****
Olisi ollut hienoa, jos tuon ennakkotapauksen olisit jostain pystynyt kaivamaan esiin, sillä ansoittamisen periaate on se, että ansoitus on sallittua, mutta se on tehtävä siten, ettei kukaan mene siihen vahingossa. Kun varas murtautuu autoon, niin mistään vahingosta ei kai ole kyse.
Jos varkaalta mene henki ansan lauettua, alkaa rajanveto siihen, oliko kyse tuottamuksesta vai tapaturmasta, mistä ei rangaista.
Samoin koiraesimerkki. Siitäkin pitää olla esillä varoitus, ettei vahingossa kukaan joudu koiran puremaksi.
Jos taas lasauttaa rosmoa polveen, niin kyse on silloin puhtaasta hätävarjelutilanteesta, oliko hätävarjelu sallittua, vai ei.
Rikoslain 44 luku ottaa kantaa siihen, että vaarallista eläintä ei saa jättää tahallaan , tai törkeästä huolimattomuudestakaan vartioimatta."sillä ansoittamisen periaate on se, että ansoitus on sallittua, mutta se on tehtävä siten, ettei kukaan mene siihen vahingossa."
Tuo nyt käsitteellisestikin hieman absurdia. Ansahan on nimenomaan sellainen, johon vahingossa kohde menee.
Jos auto on piikkilanka-aidan takana ja aidassa on kyltti, että kyseessä on piikkilanka-aita (ihan vain varmuuden maksimoimiseksi jenkkityyliin), niin on melkoisen luultavaa, ettei sitä katsota ansaksi eikä tuomiota tule vaikka joku menisikin repimään itsensä riekaleiksi siihen, autoon pyrkiessään.
Jos taas auton ympärille kaivaa vallihaudan, laittelee seipäitä pystyyn pohjalle ja peittää kaivannon ja joku tipahtaa sinne, niin melkoisen varmaa on, että tuomio tulee.
Nämä siis kumpikin hypoteettisia ja kärjistettyjä esimerkkejä. Tässä nimenomaisessa tapauksessahan oli tarkoitus tehdä ansa varkaalle, ei esimerkiksi ansaa eläimelle josta varoittaisi sitten ihmisiä. Voi olla, ettei selitys mene oikein läpi käräjillä, että on laittanut karhua varten karhunraudat autoon ja sitten hämmästyykin kun sinne on mennyt ihminen vaikka hansikaslokeron yläkulmassa on ollut 2x2 cm kokoinen varoitustarra aiheesta. - Allu________________
Avustaja_Hki kirjoitti:
"sillä ansoittamisen periaate on se, että ansoitus on sallittua, mutta se on tehtävä siten, ettei kukaan mene siihen vahingossa."
Tuo nyt käsitteellisestikin hieman absurdia. Ansahan on nimenomaan sellainen, johon vahingossa kohde menee.
Jos auto on piikkilanka-aidan takana ja aidassa on kyltti, että kyseessä on piikkilanka-aita (ihan vain varmuuden maksimoimiseksi jenkkityyliin), niin on melkoisen luultavaa, ettei sitä katsota ansaksi eikä tuomiota tule vaikka joku menisikin repimään itsensä riekaleiksi siihen, autoon pyrkiessään.
Jos taas auton ympärille kaivaa vallihaudan, laittelee seipäitä pystyyn pohjalle ja peittää kaivannon ja joku tipahtaa sinne, niin melkoisen varmaa on, että tuomio tulee.
Nämä siis kumpikin hypoteettisia ja kärjistettyjä esimerkkejä. Tässä nimenomaisessa tapauksessahan oli tarkoitus tehdä ansa varkaalle, ei esimerkiksi ansaa eläimelle josta varoittaisi sitten ihmisiä. Voi olla, ettei selitys mene oikein läpi käräjillä, että on laittanut karhua varten karhunraudat autoon ja sitten hämmästyykin kun sinne on mennyt ihminen vaikka hansikaslokeron yläkulmassa on ollut 2x2 cm kokoinen varoitustarra aiheesta.Tarra auton ikkunaan, jossa lukee, että auto on ansoitettu.
- kopioin idean..
Kuulostaa hyvältä idealta. Muista laittaa 2x2cm varoituslappu hanskalokeron reunaan "varo lokerossa olevia vieheitä", niin vapaudut ansoittamislakipykälästä, koska olet siinä reilusti varoittanut asiasta.
- TurpaanJaOnnea
Ja se varoitus niin hemmetin pienellä tekstillä, ettei sitä normaali ihminen nää millään ilman suurennuslasia. Tekstin koko taitaa olla vielä noissakin tuoteselosteissa ilman mitään rajoituksia. Ainakin mä joudun niitä lukemaan monesti ihan suurennuslasin kanssa.
- Omistajan oikeus
TurpaanJaOnnea kirjoitti:
Ja se varoitus niin hemmetin pienellä tekstillä, ettei sitä normaali ihminen nää millään ilman suurennuslasia. Tekstin koko taitaa olla vielä noissakin tuoteselosteissa ilman mitään rajoituksia. Ainakin mä joudun niitä lukemaan monesti ihan suurennuslasin kanssa.
Ja pientä tekstiä voro ei pimeässä huomaa.
- pk
Autoani yritettiin viedä ilman starttimoottoria,Veivätkin sitten radion.Varoituskyltti puuttui.Kumpikaan ei toimi.
- puolet
Jätä autoon viinapullo. Puolet viinaa, puolet akkuhappoa.
- Avustaja_Hki
Tuo olisikin mielenkiintoista. Eli jos laittaisi ja joku joisi. Sen jälkeen kertoisi saaneensa idean täältä kun kuulustellaan taposta/murhasta epäiltynä. Yllyttäjä kun tuppaa saamaan saman tuomion kuin tekijä, niin voisi poliisinkin mielenkiinto herätä ip-osoitteen selvittämiseen ja neuvon antaneen etsintään. Siinä voisikin olla vitsit sitten vähissä kuulustelupöydän ääressä kököttäessään.
- esteri eströityy
Alkoholi ja happo raegoivat keskenään. Pullo ei vaikuta normaalilta viinapullolta, vaan hyvin epäilyttävältä.
- saatana soikoon
Avustaja_Hki kirjoitti:
Tuo olisikin mielenkiintoista. Eli jos laittaisi ja joku joisi. Sen jälkeen kertoisi saaneensa idean täältä kun kuulustellaan taposta/murhasta epäiltynä. Yllyttäjä kun tuppaa saamaan saman tuomion kuin tekijä, niin voisi poliisinkin mielenkiinto herätä ip-osoitteen selvittämiseen ja neuvon antaneen etsintään. Siinä voisikin olla vitsit sitten vähissä kuulustelupöydän ääressä kököttäessään.
tämä avustajahan varsinainen varkaan päänsilittäjä on........
- Just joo
saatana soikoon kirjoitti:
tämä avustajahan varsinainen varkaan päänsilittäjä on........
Niin juuri. Avustajan vikahan se on että laki on sellainen kuin on. Just joo.
- määmy
Aikana, jolloin nettiä ei ollut. Laittoi joku rotanloukun hanskalokeroon. Tuomio tuli kun varas sai näpeilleen.
Toisessa tapauksessa joku varasti jostain autosta lisävalot kahdesti. Kolmansia laittaessa auton omistaja laittoi terveisiksi puskurin alle partakoneenterät.
Aikanaan oli auton edessä iloiset veripisarat.
Parin viikon jälkeen oli auton katon läpi lyöty rautakanki. - 6
saakai omaan autoon jättää mitä halua,eiköhän se ole omasyy mitäsuuhunsa kaataa,mullaki on monenlaista autossa tartten työni puolesta aineita
- varkaat kuriin
setäni joskus ansoitti työmaan hallin oven sähköllä ja rosvo joutui sairaalaan sähköiskun takia. ovi oli kahden lukittavan aidan takana ja oli varotuskyltit hengen vaara ja sähköiskun vaara.varkaat mani leikkurien kanssa aidoista läpi oli muistaakseni 5 kerta 2 vuoden aikana.karpolla on asiaa käsitteli tapausta 10-15vuotta sitten kun setäni joutui maksamaan varkaalle 22 tmk kipukorvauksia ja sai rikosrekisterin tapauksesta et semmonen on suomen laki .varkaita hyysätään aivan liikaa.jotain jutussa oli ei oo sen jälkeen hallilla käyny varkaita juttu liikui varkaitten keskuudessa:)
- Avustaja_Hki
Tallimme murtauduttiin kahdesti. Toisella kertaa sinne oli ilmeisesti menossa toinenkin rosvojoukko ja hermostuivat ensimmäiseen ja antoivat pesäpallomailoista kintuilla ja yhtä vähän nenäänkin sattui, kuulopuheiden mukaan. Harmillisinta tässä ikävässä episodissa on se, ettei poliisi saanut riittäviä tuntomerkkejä tästä jälkimmäisestä rosvojoukosta, koska olivat pukeutuneet kasvot peittäviin naamiosasuihin ja pahoinpitelyrikoksen tutkinta jouduttiin keskeyttämään. Tallilla ei tämän jälkeen ole käyty.
Teoreettisessa juridiikassa tärkeintä ovat oikeusongelmat, käytännön elämässä näyttöongelmat muodostavat yleensä suurimman haasteen.
Rikosten ehkäisyyn on kolme keinoa:
1. Lisää sanktiovarmuutta
2. Lisää sanktioankaruutta
3. Vaikeuta kohdetta
Jokainen voi sitten tykönään miettiä miten oma säilyy omana ja miten yksilö voi noita yllä mainittuja keinoja soveltaa jos yhteiskunta ei siihen kykene. Syystä tai toisesta oma omaisuuteni on saanut olla keskimääräistä paremmin rauhassa.
- Varkaan pieksäjä
Anna mennä vaan !
Sinuna voisin vielä ajatella laittavani kuljettajan tai matkustajan penkille jonkin tyyppisen piikkimaton, jonka piikit uppoaa käsiin ja takapuoleen.
Tämän lisäksi hanskalokeron viritelmä ja laitan vielä ip-nettikamera ja äänetön hälytys.
Kun varas sitten irroittelee piikkejä käsistään voit vielä hakata hänet pesäpallomailalla.
Hakkaat pahasti, jopa niin pahasti, että luita murtuu. Tämän jälkeen karkaat paikalta, tuhoat todisteet ja menet kotiin ja jatkossa kiistät kaiken. - höylänterä
kyllähän asia on niit , sinä saat autossasi pitää mitä hyvänsä , teräaseita , uistimia jne tavaraa, mikään laki ei kiellä sitä.!!. sit eihän sinun tarvi sanoa miten uistimet ovat hanskalokerossa sehän on tyhmää jos varas iskee autoon... olishan yksi toinenekin vaihtoehto , laita partahöylä terät sinne , siis niitä vanhanaikaisia teriä , on vermepaa että varas jää siihen paikkaan ku terä viiiiiiltäää idiootilta ranteet ja sormenpäät auki,jeahhh....sit kyllä ois sellainenkin mahdollisuus , virität sinne hanskalokeroon sähköansan ,siis jatkuvirta lämppäritolpasta ja hanskalokerooon kunnon johdotukset.... tai jos et käytä autoa , asenna ovenkahvoihin partahöylän terät !! sekin on hyvä keino....
- -.-
Noista "ansoituksista" on olemassa monta tapausta.
Eräs henkilö jolla oli samaa ongelmaa kuin sinulla oli edellisenä päivänä kuljettanut autossaan lasitavaroita joista osa oli hajonnut. Noh kaveri oli nostanut lasinpalaset pelkääjän penkille ja ei ehtinyt siivota niitä roskikseen.
Seuraavana yönä oli jälleen autoon mennyt varas ja oli telonut kätensä niihin lasinpalasiin penkillä. Samalla tämä kaveri oli sattunut paikalle ja saanut varkaan kiinni itseteosta. Noh normaalisti poliisi paikalle jne, mutta asia meni oikeuteen ja tämä uhri siis jonka autoon oli murtauduttu oli saanut sanktiot autoon jätetystä ansasta. Varas sai tietysti jotain pientä sanktiota autoon murrosta, mutta isomman laskun sai tämä kaveri kenen autoon oli menty sisään.
Suomi on oikeusvaltio... kyllä. - Ulosta.
Autoosi,silloin varas ei viihdy autossasi.
- Et sillee
Mitään mistä ei näyttöä saada tekijää vastaan, ei jää kiinni.
- Jugderdett
Suomen lakipykälät on rikollisten päänsilittelyä. Rikoksesta kunnon tuomiot ja ennakko varoitus tapaukset niin rupee tehoomaan. Jos varastat useasti ja jäät kiinni nii kädet lihamyllyyn jos raiskaat nii kulli myllyyn vaan.
- Oikeuden Mukainen
Tuttavani Saab 99 varastettiin 80-90 luvun vaihteessa useita kertoja, johon hän kertakaikkisesti kyllästyi, ja laittoi aina Saabista poisuessaan penkinalle 2*4 pätkän, johon oli kaivertanut Mora puukon pystyasentoon jättävän reijän.
Sitten erään kerran taas Saab 99 rosmo iski ja istui Saabin penkkiin niin, kuin aina ennenki, mutta sillä seurauksella, että Mora upposi kahvaa myöten pe r s silmän syvimpiin syövereihin ja röyhkeä rosvo vielä itse soitti poliisit paikalle ja syytti tuttavaani reikä pe r seessä vaikka mistä.
Ja niin siinä sitten kävi, että Saab kuski haastettiin käräjille autovarkaan nostaman syytteen perusteella ja Saabin omistaja sai sakkotuomion hätävarjelun liioittelemisesta.
Tällaisten typerien tuomareiden ja kaiken sallivien politikkojen vaikutuksesta Suomalaisessa oikeuslaitoksessa ei enää nykyään toteuteta oikeudenmukaisuutta.
Vaan lakia, joka suojelee varkaita, raiskaajia, valehtelijoita, asioiden vääristelijöitä, häiriköitä ja jumalattomia.
Ja jumalattomat kieromieliset tuomarit, jotka itse syyllistyvät asioiden vääristelemiseen, johtavat tätä rikollisten puolustelemista.
Tämä jos mikä on oikeamielisten ihmisten halveksimista ja johtaa vain enenevässä määrin siihen, että tuomarit ovat menettäneet kaiken sen arvovallan ja kunniutuksen, joka tuomarilla kuuluisi olla.
Minun silmissäni, jokainen Jäteautokuskin on 1000 * Arvokkammassa ammatissa, kuin yksikään tämän nykyisen jumalattoman yhteiskunnan jumalaton irvileuka tuomari.- Avustaja_Hki
"Minun silmissäni, jokainen Jäteautokuskin on 1000 * Arvokkammassa ammatissa, kuin yksikään tämän nykyisen jumalattoman yhteiskunnan jumalaton irvileuka tuomari"
Valitettavasti tässä maassa tuomarit eivät lakeja säädä vaan ne säädetään eduskunnassa, jonne sitten kaiken maailman paskakuskeja kaltaisesi paskahousut äänestävät. Yritä siinä sitten oikeudenmukaisia tuomioita tehdä kun on erilaiset muka-uskovaiset pyromaani-sahurit, elähtäneet missit ja linttakoipiset ex-urheilijat sekä puolivillaiset laulajat säätäneet lait.
Palkkapäivänä tosin juristeja aina vähän hymyilyttää ja kiittävät itseään siitä, etteivät ryhtyneet duunareiksi. Sisätyö on kuitenkin sisätyö ja oma auto julkista sangen paljon mukavampi kulkupeli. - Oikeuden Mukainen
Avustaja_Hki kirjoitti:
"Minun silmissäni, jokainen Jäteautokuskin on 1000 * Arvokkammassa ammatissa, kuin yksikään tämän nykyisen jumalattoman yhteiskunnan jumalaton irvileuka tuomari"
Valitettavasti tässä maassa tuomarit eivät lakeja säädä vaan ne säädetään eduskunnassa, jonne sitten kaiken maailman paskakuskeja kaltaisesi paskahousut äänestävät. Yritä siinä sitten oikeudenmukaisia tuomioita tehdä kun on erilaiset muka-uskovaiset pyromaani-sahurit, elähtäneet missit ja linttakoipiset ex-urheilijat sekä puolivillaiset laulajat säätäneet lait.
Palkkapäivänä tosin juristeja aina vähän hymyilyttää ja kiittävät itseään siitä, etteivät ryhtyneet duunareiksi. Sisätyö on kuitenkin sisätyö ja oma auto julkista sangen paljon mukavampi kulkupeli.Oikeus avustajien virat pitäisi heti lailla lakkauttaa.
Olen ollut sivusta seuraajana noin 10 tapauksessa, joissa julkiset oikeusavustajat ovat toimineet todella tökeröllä tavalla.
Herjaten, solvaten, mustamaalaten, täysin epäinhimillisellä ja epäoikeudenmukaisella tavalla sitä syytöntä osapuolta kohtaan.
Kaikki nämä tapaukset ovat liittyneet: Avioerojen pesänjakoon, lasten huoltoon, tapaamisoikeuteen, elatusvelvollisuuteen, testamentteien jakoon ja ositukseen, väkivaltarikoksiin, häätöihin, yms.
Eräskin tapaus oli tällainen: Mies lähti kesä iltana hakemaan vaimonsa polkupyörää 3 km päästä kaupan pihasta, kun siinä kävelytiellä tuli vastaan puliukko ja sanoi, että anna tupakka mies sanoi ei ole tupakkaa, koska en polta, johon spurgu sanoi anna tai tulee turpaan, ja löi ystävääni, ystävä pakeni metsikköön, josta soitti poliisille, kun Idiootti Poliisit tuli paikalle niin spurgu heittäytyi maahan ja selitti, että se on tuolla metsässä se kävi hänen päälleen löi ja hakkasi häntä ja spurgu vaati päällekarkauksesta syytettä.
kun ystäväni käveli metsästä selittämään Idiootti Poliiseille mitä oli tapahtunut niin nämä veivät ystäväni poliisilaitokselle kuulusteltavaksi ja pyörä jäi kaupanpihasta hakematta.
Meni siinä sitten muutama kuukausi aikaa ja ystävälleni tuli kutsu saapua Käräjäoikkeuteen, spurgun nostaman syytteen vuoksi. Ystäväni ajatteli, että ei hän sinne mitään oikeusavustajaa tarvitse. Sillä kyllähän tuomarit siellä näkee kuka on oikeassa ja kuka väärässä ja kyllä siellä oikeudessa oikeudenmukaisuus toteutuu.
Mutta sprgulla oli kunnan irvileuka Varatuomari oikeusavustajana, joka valehteli ja mustamaalasi viattoman ystäväni väkivaltaiseksi spurgun valheellisen kertoman mukaan.
Ja niin viaton ja rauhaarakastava mies, joka ei ole koskaan tapellut, eikä varmasti koskaan tappele tuli tuomituksi sakkorangaistukseen päällekarkauksesta ja tuli leimatuksi väkivaltaiseksi.
Työttömiä solvataa aiheetta yhteiskunnan elätettäviksi, mutta todellinen Suomalaisen yhteiskunnan mätäpaiseet ovat nämä EPÄOIKEUDENMUKAISUUS LAITOKSET, eli Käräjäoikeudet Valtion palkaamineen Oikeusavustajineen yms. tyhjäntoimittaja Tuomareineen, jotka nauttivat anaitsematonta, jokaisen Suomalaisen veronmaksajan heille maksamaa palkkaa.
Mitä virkaa on enää Oikeusavustajilla, jotka eivät tee palkkansa eteen muut, kuin halvaksivat syytömiä ihmisiä. Mustamaalaavat viattomia, ja kääntävät asiat päälaelleen.
Epäoikeudenmukaiset, valehtelevat, asioita vääristelevät, ja omaa etuaan ajavat Tuomarit HÄVETKÄÄ!
Ja minulla olisi täällä 9- muutakin samankaltaista kertomusta, joissa voisin mainita niiden Typerien Varatuomareiden nimet ja kaiken muunkin tiedon heidän Vääryyden teoistaan, mutta, ette jaksa niitä kaikkia lukea.
EPÄOIKEUDENMUKAISUUS VALTIO SUOMI. - Avustaja_Hki
Oikeuden Mukainen kirjoitti:
Oikeus avustajien virat pitäisi heti lailla lakkauttaa.

EPÄOIKEUDENMUKAISUUS VALTIO SUOMI."Oikeus avustajien virat pitäisi heti lailla lakkauttaa.
Olen ollut sivusta seuraajana noin 10 tapauksessa..."
Olen samaa mieltä. Samassa tilaisuudessa voitaisiin joko suorittaa jälkiabortointi tai aktiivinen eutanasia kaikille Suomen yhdys sana vammaisille. Noidenkin palkat maksetaan suoraan verorahoistamme. Eiköhän köyhät ja muuten vajaat selviä ihan ilman juridisen koulutuksen saaneiden avustusta, vaikka tämän palstan aktiivikirjoittajilta.
- Nitroa Kossuhun
Kuikaha räjähtävä olo mahtaas tulla, jos panis kossupullohon nitroklyseriiniä, eli tynamenttiä, jättähäis sen kojelauran päälle ja oraottais ku rosmo sen, sitten näämahan huitaisis.
Mahtahais se naurattaman, ku rosmo pas kois housuhin ja ytä aikaasesti hyppihis seinille.- No violence
Laita useampi hälytin, yksi oikein kunnollinen sireeni sinne hanskalokeroon, ymym.
- Urmas Pertteli -45
Laitasinne hanskalokeroon ytinpommi nii ja lasahuta se sitte ku se rosvo tuloo sinnne sinun autoos rötöstelemään. Eipähä jää poliiseille totisteita että sitä rosvoo olis kohreltu huonosti juu.
- Ruskea Huuli
Kun lähdet autostasi pois niin pas kanna siihen kuskin penkille.
Sitten sieltä autovaras hiippailee muina henkilöinä paikalle ja salaman nopeasti anastaa autosi.
Ja sinä saat makeat naurut, kun autovaras kaahaa Skeidallasi sananmukaisesti Pas kahousussa.
Mistä se auovaras voisi silloin autonomistajaa syyttää?
Vai pitäisikö kojelaudan päälle laitta varoituskyltti, että pas ka penkillä, ettei itse saa syytettä autovarkaan housuun pas kantamisesta?
HEHEHEHEHEEEE.- buddy
Olen kuullut "ansasta" jossa joku on laittanut autoon sisälle jonkun hävyttömän kaiuttimen tms. Ja varkaan istahtaessa auto on on alkanut kristillisen kova ulina ja älinä, että autossa on mahdoton olla, ja ulospäinkin kuuluu sen verran että Ei jää epäselväksi
- WXYZÅ
Soomen vasurivirka"miehet" ovat todellakin laatineet lakipykälät aina ja aina rosvojen eduksi... No viimeistään hovioikeus alentaa tuomiot varkaalta, jos niitä yleensäkään on tullut;))! Soomessahan on oikeuttarosvoilleministeriö, harmi, kun mikään laki ei suojele rikoksen kohteeksi joutunutta! Toisaalta olisi mielenkiintoista, jos lainlaatijoita tylpät esineet alkaisi kolhia :)))!
- Avustaja_Hki
Tuolla yksi sellainen: http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/03/hakkarainen_hoitoon_alkoholismin_vuoksi_3309830.html
Syy ei ole juristien
Syy ei ole kansanedustuslaitoksen
Syy on siinä, että täällä vain asuu niin saatanan typeriä ihmisiä ja kun niille on menty antamaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, niin meillä on ollut presidentteinä mitä ihmeellisimpiä vaappujia ja torimummoja kansanedustuslaitoksen jäsenistä nyt puhumattakaan. Kun kansa valitsee itsensä näköiset edustajat (Hakkarainen (moninkertainen sahansa "vahingossa" polttanut yrittäjä), Elomaa (entinen bodari, epävireinen laulalja), Alatalo (surkuhupaisa laulaja), Viren (entinen juoksija), Mieto (entinen hiihtäjä), ministeriksikin kiipinyt entinen apteekkiapulainen, jonka nimeä en jaksa edes muistaa, se lihava tyttö, Halme (sekakäyttäjä-narkomaani) jne. Ei siis ole ihme, että kansa on saanut haluamansa lait, joita sitten eliitti yrittää parhaaksi katsomallaan tavalla soveltaa, usein tuloksetta.
Onneksi täältä voi nostaa kytkintä ja lähteä nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistä johonkin vähän lämpimämpään ja viihtyisämpään paikkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721226
- 621194
Kela kelaa toimeentulotukia takaisin
Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii911082Onkohan nyt niin, että kärvistellään kumpikin tykönämme
Toisiamme miettien ja ikävöiden. Miettien kuinka ihanaa olisi vaan olla sen toisen lähellä.. Mitä luulet mies?50896Työnsin sut aikoinani pois nainen, koska en ollut varma hyväksikäyttäisinkö sinua
Olin varma, että hyväksikäyttäisin sinua, tai että et olisi tarpeeksi kaunis tai kiva minulle, sen takia työnsin sinut p60853Siksi meidän suhteesta
Ei koskaan tule mitään. Ei ikinä vaikka rakastettiin toisia. Olet uskomaton valehtelija. Säälin sua että olin niin pakko73790Minulla on edelleen
ikävä sinua mies. En itsekään pysty ymmärtämään, mistä tämä tunne vielä näiden vuosien jälkeen kumpuaa. Olisipa meillä o28726Mä unohdan kyllä
Sut ajallaan. Mitä enemmän aikaa kuluu niin olet muisto. Toki tämä yhteys hankaloittaa mut et sä jaksa kovin pitkään vai25717Näin paljon somalian kielen tulkki tienaa
Istu ja hämmästy. Ammatti jota ei edes tarvittaisi Suomessa ilman maahanmuutto bisnestä. Tulkin keskimääräinen palkka ol149712- 56712