Eilen tuli tv:stä mainio kuvaus kokoomuksen vanhasta sorakeisarista, ex-kansanedustaja Tauno Valosta. Tämä bisnesporho harrasti vanhaa kunnon hurttia revittelyä. Ympäristöstä ja työntekijöistä piittaamatta hän hankki itselleen kelpo omaisuuden. Ihan normaali kunnon peruskokoomuslainen, siis:
http://www.nyt.fi/juttusivu.asp?path=1;466;790;90698;391121;391122
Sorakeisari vauhdissa jälleen
9
666
Vastaukset
- Tutkain
"
Velkaisen kuorma-auton omistaja Algoth "Allu" Mäki (Paavo Pentikäinen) lähtee autonsa kanssa etelään ja saa töitä Hiekkakuninkaan (Matti Oravisto) hiekkakuopilta.
"
Kyllä yrittäjä tänäpäivänäkin vastaa siitä, että urakka kusee. Jos kuljetusyrityksen omistaja-kuljettaja on hinnotellut työnsä väärin, pitää hänen kärsiä se omissa noahoissaan. Eli ei tässä mistään työntekijästä ollut kyse, vaan aliurakoitsijasta.
Pitää myös muistaa, ketkä kyseisen filmin ovat kirjoittaneet ja tuottaneet. Kyseessähän ei ollut dokumentti, vaan draama-elokuva. YLE oli noihin aikoihin puna-aatteen propagandan vahvin linnake, eikä Sipilä todellakaan ole poikkeus tästä. Samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että elokuva on toki sen ajan Suomea kohtuuu hyvin kuvaava. Luokkayhteiskunta oli 1970-luvulla paljon kouriintuvammin läsnä, kuin nyky-Suomessa.- Algoth "Allu" Mäki
"Eipä me vekselivetoisten autojen omistajat taideta paljon renkiä kummempia olla."
- "Allun" repliikki - Heppu
Algoth "Allu" Mäki kirjoitti:
"Eipä me vekselivetoisten autojen omistajat taideta paljon renkiä kummempia olla."
- "Allun" repliikkiTaisi vähän 70-luvun "punotus" paistaa tuossakin ohjelmassa. Hauskinta katsottavaa oli tämä hyvävelijärjestelmän muokkaaminen, joka on suomalaiselle luonteelle ollut sopivin lahjontajärjestelmä.
Saas nähdä taas ensi kunnallisvaaleissa kuinka paljon pääsee läpi näitä rakennusliikkeiden ja maanomistajien piiloehdokkaita. Vai oliskos tuo vaan markkinataloutta että Suomessa on maanhinta kuin Hong Kongissa ja asukastiheys lähinnä sama kuin Grönlannissa. - Tutkain
Algoth "Allu" Mäki kirjoitti:
"Eipä me vekselivetoisten autojen omistajat taideta paljon renkiä kummempia olla."
- "Allun" repliikkiMitäs minä siitä propagandasta sanoin? Draama ei ole dokumentti, eikä fiktiolla ole todellisuuden kanssa välttämättä mitään tekemistä.
- Rainakone
Tutkain kirjoitti:
Mitäs minä siitä propagandasta sanoin? Draama ei ole dokumentti, eikä fiktiolla ole todellisuuden kanssa välttämättä mitään tekemistä.
Ennen kunnallisvaaleja voisi uusintana katsella suomalaisen helmen: Mikko Niskasen "Kahdeksan surmanluotia"
- Tutkain
Heppu kirjoitti:
Taisi vähän 70-luvun "punotus" paistaa tuossakin ohjelmassa. Hauskinta katsottavaa oli tämä hyvävelijärjestelmän muokkaaminen, joka on suomalaiselle luonteelle ollut sopivin lahjontajärjestelmä.
Saas nähdä taas ensi kunnallisvaaleissa kuinka paljon pääsee läpi näitä rakennusliikkeiden ja maanomistajien piiloehdokkaita. Vai oliskos tuo vaan markkinataloutta että Suomessa on maanhinta kuin Hong Kongissa ja asukastiheys lähinnä sama kuin Grönlannissa.Monessa kehitysmaassa tonttien hinnat ovat maalla n. 10 000€/ha (viljelysmaa 2-5x kalliimpaa) ja suurissa kaupungissa keskustassa olevien tonttien hinnat helposti yli 300 €/m2 (keskihinta n. 100€/m2). Joitain tontteja laidemmalta (20-30km keskustasta) voi saada 20-30€/m2 haarukassa.
Suomessa taas hehtaari jostain Takahikiältä ei paljon maksa ja jopa 1€/1000m2 tontti on myyty. Helsingissäkään tonttien hinnat 200€/m2 (2 milj. €/ha) ylitä.
Vertaa tonttien hintoja siis jonnekin muualle, kuin Hong Kongiin. ( -10 000 US$/m2 ) - "Allu"
Tutkain kirjoitti:
Mitäs minä siitä propagandasta sanoin? Draama ei ole dokumentti, eikä fiktiolla ole todellisuuden kanssa välttämättä mitään tekemistä.
Eivät sinunkaan juttusi ole dokumentteja eikä niillä ole todellisuuden kanssa välttämättä mitään tekemistä.
- Tutkain
"Allu" kirjoitti:
Eivät sinunkaan juttusi ole dokumentteja eikä niillä ole todellisuuden kanssa välttämättä mitään tekemistä.
En minä sitä kiistä, etteikö isännät olisi silloin työntekijöitä "kurmuuttaneet", kyseinen tapaus vain ei ole työnantaja-työntekijä -suhde, vaikka niin ko. elokuvassa vihjaillaan. Onhan noita sellaisia työnantajia nykypäivänäkin, lähinnä pk-sektorilla.
Toinen asia taas on se, että työntekijät saatettiin painostaa vuokratyöntekijöiksi irtisanomalla ja ottamalla heidät sitten töihin aliurakoijana. Tehdäänpä sitä tätä päivänäkin, mutta aika monta onnistumista olen nähnyt. Edelleen, aliurakoitsian vastuu on aliurakoitsijan vastuu.
1970-luvulla todellakin oli syytä taistella sekä työläisten oikeuksien, että ympäristön puolesta, enkä sitä lähde edes kiistämään. Olenhan sen arjen itse kokenut.
Maailma on muuttunut toisenlaiseksi ja suomalaisen työvomiankin pitää kilpailla globaalisti, ainakin Euroopan tasolla. Se ei kuitenkaan minun mittareillani tarkoita sitä, että työmarkkinajärjestöstä (liitosta) eroaisin. Melkeinpä päinvastoin. - Liian raskaat huvit
En ole varma, menikö minulta jokin olennainen kohta ohi, mutta sain kylläkin käsityksen, että tuon kuorma-autoyrittäjän tulevaisuus kaatui rattijuopumukseen eikä alhaisiin urakkahintoihin.
Nuo aliurakoitsijat esiteltiin draamassa enimmältä osin tulevaisuuteen uskovina ihmisinä. Itsestään selvää piti kaikille olla, ettei kuorma-auton hintaa yhden kesän urakoilla tienata. Työkin oli rankkaa, mutta vapaaehtoista. Eikä kukaan käskenyt varsinkaan juopottelemaan työtä tehdessä. Myöskään "Pentikäinen" ei syyttänyt erehdyksestään muita kuin itseään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881234
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse61788Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14730Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287695- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37646En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634- 60628