Olen törmännyt asiaan ennenkin ja tarkkana saa rakentaja olla. Olen törmännyt myös luotettaviin toimijoihin ja pyrkinyt heitä käyttämään aina jatkossakin.
Uusin tuttavuus huonoon palveluun syntyi R.M Laineen kanssa Raisiossa.
Törmäsin heidän kaupankäynti- ja asiakaspalveluosaamattomuuteen ikävällä tavalla.
Sovittuna oli hinta-haarukka pienelle työlle, josta ei nyt kannattanut edes sopimusta tehdä . Lasku oli kuitenkin enemmän. Tästä en vielä pahakseni pistänyt mutta heidän käytöksestään asian selvittämiseksi kyllä. Uhkailua tavaran pois hakemisesta ja perintään laittamisesta jollei koko summaa makseta. Olisin halunnut vain selvityksen mitä on tapahtunut mutta rakentava keskustelu asiasta heidän kanssaan ei ollut mahdollista. Vähän kuin olisi murrosikäisen lapsen kanssa yrittänyt keskustella kotiintuloajoista.
Heidän näkemyksensä vaikutti siltä että minulla ei ole nokan kopuutamista ja he voivat totettaa mielivaltaista laskutusta oman mielensä mukaan ilman persuteluja.
Pyynnöistäni huolimatta ylimääräistä laskutusta ei haluttu selvittää ja paras puolustus on hyökkäys. Rehtihenkilö olisi asian ilman muuta voinut edes suusanallisesti selvittää parissa minuutissa.
Kyseessä oli pieni raha, mutta en voi sietää huonoa käytöstä ja vedättämistä. Laitoin asian kuluttaja-asiamiehelle, joka ei myöskään saanut selvitystä ylimääräisestä laskutuksesta.
Asia päättyi niin että sain lopulta tekaistulta vaikuttavan selvityksen ja he kielsivät koko alkuperäisen sopimuksen hinta-haarukasta.
Uskon että autoilijat laskuttavat 8h työpäivästä ainakin 10h. Tämä tekee kuukaudessa jo ihan mukavasti. 1h tai 0.5h pikkukeikkojen laskuihin lisää ja luotetaan siihen että siitä ei kukaan viitsi kuitekaan riidellä.
Kuljetusliikkeet vedättävät (R.M Laine - Raisio)
3
1669
Vastaukset
- pohjanmaan penikka
Terve. Exäni oli töissä samanlaisessa firmassa ja siellä kuljettajien palkat maksetaan laskutettavien tuntien mukaan. Esim autojen huollot ja 30min lepoajoista palkattomia. Nykyään asia exälläni aivan toisin. Nosturi hommista maksetaan erikseen kuskille lisiä ja kuljettajan palkkakin asian mukainen.
- glassasentaja
En voi sanoa samaa. Rm laineen kuski joka ajaa lasia hoitaa ainakin hommansa erittäin mallikkaasti. Läppä lensi ja lasi asennuskin hoitui puolta nopeammin kuin muilta kuskeilta yhteensä, oli sovitussa paikassa sovittuna aikana. Antoi vielä puhelin numeronsa ja tarjoitui hakemaan tyhjät hylsyt pois kun sattuu reitille. Laskukin oli oikein edullinen
- Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20023766
Ja 10 vuotta myöhemmin mitä ilmeisimmin tää sama kaveri ihmettelee kun ei osaavia työntekijöitä löydy.. 😁
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4171752Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1761380- 1051368
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1191294- 451036
- 63946
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0912Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92881Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!115870Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32866