dyykkaus

dyykkari1

Onko dyykkaaminen laitonta/rangaistavaa

65

5724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+20

      On se varastamista. Esim. taloyhtiöt maksavat jätteitten kuljetuksesta eri firmoille, jotka puolestaan saavat jätteistä ja niiden poiskujetuksesta tulonsa. Jäteastiaan heitetty esine on taloyhtiön omaisuutta, niin kauan, kunnes jätefirma sen noutaa, jolloin se siirtyy sen omaisuudeksi.
      Kauppojen roskikset saman kaavan mukaan. Esim. vanhentuneet elintarvikkeet hyödynnetään, joten niidenkin kerääminen roskiksista on samaa varastamista.
      Ainoastaan alle 20 euron arvoisen löytötavaran saa löytäjä pitää. Suurempiarvoisen löytötavaran itselleen pitäjä syyllistyy kavallukseen.

      • kkk

        Tästä on kyllä keskusteltu aieminkin ja joku tolkku pitäisi olla siinä, mitä tänne laintulkintana yrittää suoltaa. Varkaus ja kavallus - jessus sentään.

      • 10+8
        kkk kirjoitti:

        Joo, ennen oli rikoslaissa löytötavaran kavallus niminen rikos, mutta ei enää. Jos löytötavaraa ei toimita poliisille, tai tavaran omistajalle syyllistyy ns. normaaliin kavallukseen.

        4 § (24.8.1990/769)
        Kavallus

        Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.

      • 20+8000
        10+8 kirjoitti:

        Varastaminen taas on sitä, kun ottaa toisen hallusta irtainta omaisuutta (esim. taloyhtiön roskasäiliöstä, tai kaatopaikalta jne).

      • kkk
        10+8 kirjoitti:

        Joo, ennen oli rikoslaissa löytötavaran kavallus niminen rikos, mutta ei enää. Jos löytötavaraa ei toimita poliisille, tai tavaran omistajalle syyllistyy ns. normaaliin kavallukseen.

        4 § (24.8.1990/769)
        Kavallus

        Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.

        Mikä ihmeen löytötavara, jos omistaja on kerta ilmiselvästi hylännyt sen tuomalla roskalaatikkoon tai jätelavalle.

      • 10+8
        kkk kirjoitti:

        Mikä ihmeen löytötavara, jos omistaja on kerta ilmiselvästi hylännyt sen tuomalla roskalaatikkoon tai jätelavalle.

        ****Varkaus ja kavallus - jessus sentään. ***

        Ääni on näköjään kellossa muuttunut !
        Tottakai tiedän, mikä on varkauden ja kavalluksen välinen ero. Kavallusesimerkki vain sen vuoksi, ettei dyykkaaja väittäisi, että hän on esineen löytänyt.
        Löytötavara on irtain esine, jonka joku on ensin kadottanut ja toinen sen sitten löytää.
        Roskalaatikkoon tuotu ei ole kenenkään kadottamaa, eikä ole löytötavaraa, mutta sen omistus muuttuu heti, kun esine sinne jätetään. Samalla periaatteella, kuin aikoinaan UFF:n keltaiseen laatikkoon jätetyt vaatteet/esineet. Eli, roskiksesta otettu on varastamista ja kadulta löydetty kavaltamista, jos ei sen suhteen toimi, kuten laki vaatii.

      • 3+18

        10 8
        "Roskalaatikkoon tuotu ei ole kenenkään kadottamaa, eikä ole löytötavaraa, mutta sen omistus muuttuu heti, kun esine sinne jätetään."
        Haluaisin tietää _miten_ sen omistus muuttuu, en sitä, että se muuttuu.

        "Samalla periaatteella, kuin aikoinaan UFF:n keltaiseen laatikkoon jätetyt vaatteet/esineet."
        En tiedä tuota UFF:n tapausta, joten avaisitko minulle sen?

        "Eli, roskiksesta otettu on varastamista ja kadulta löydetty kavaltamista, jos ei sen suhteen toimi, kuten laki vaatii."
        Keneltä se roskiksesta otettu on varastettu eli kenen omaisuutta se on?

      • 10+8
        3+18 kirjoitti:

        Esim. taloyhtiöitten ja kauppojun roskiksissa olevat esineet ovat taloyhtiön tai kauppaliikkeen omaisuutta niin kauan, kunnes ne tyhjennetään. Sen jälkeen tyhjentävä firma saa tehdä niille mitä haluaa. Viedä kaatopaikalle, tai käyttää hyödykseen, kuten esim. jätepaperi, tai kauppojen elintarvikeroskisten tuotteet sioille. Näistä tyhjentävä firma saa itselleen riihikuivaa rahaa.
        Miten ihmeessä kirjoittelet lakipalstalle, kun lakiasioista ei ole hajuakaan ? Paljastat vaan tyhmyytesi. Muilla palstoilla sinut tosin jo siitä tunnetaan. Et myöskään seuraa mediaa tipan tippaa. Niissä on joskus rikosasioitakin. >Kuten esim. kaupan oma myyjä tuomittiin näpistyksestä, tai varkaudesta, kun poislähtiessään kävi kaupan roskiksella ja otti sieltä ilman lupaa kotiinsa viimeisen myyntipäivän yli menneitä elintarvikkeita.

      • kkk
        10+8 kirjoitti:

        ****Varkaus ja kavallus - jessus sentään. ***

        Ääni on näköjään kellossa muuttunut !
        Tottakai tiedän, mikä on varkauden ja kavalluksen välinen ero. Kavallusesimerkki vain sen vuoksi, ettei dyykkaaja väittäisi, että hän on esineen löytänyt.
        Löytötavara on irtain esine, jonka joku on ensin kadottanut ja toinen sen sitten löytää.
        Roskalaatikkoon tuotu ei ole kenenkään kadottamaa, eikä ole löytötavaraa, mutta sen omistus muuttuu heti, kun esine sinne jätetään. Samalla periaatteella, kuin aikoinaan UFF:n keltaiseen laatikkoon jätetyt vaatteet/esineet. Eli, roskiksesta otettu on varastamista ja kadulta löydetty kavaltamista, jos ei sen suhteen toimi, kuten laki vaatii.

        Jokainen ymmärtää että UFFlle tai Fidalle jätettyjen lahjoitusten ottaminen on rikos. Sen sijaan jos aletaan saivarella, että onko taloyhtiön roskalaatikkoon jätettyjen tavaroiden ottaminen varastamista tai kavaltamista, niin se osoittaa jotensakin terveen järjen puutetta ja suorastaan tahallista vähäosaisten leimaamista rikollisiksi.
        Tai ei siihen tarvitse edes olla köyhä. Syyllistyikö ex-presidentti Halonen juuri tässä viikolla sitten varkauteen tai varkauden yritykseen tonkiessaan jätelavaa?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11251714

      • puuta heinäää

        Kaikenlaista puppuahan täällä voidaan suoltaa. Tosiasia nyt kuitenkin on, ettei esim. taloyhtiön roskikseen tai remppafirman jätelavalle päätynyt kama ole "löytötötavaraa". Löytötavaralaissa on nimenomaankin sanottu, ettei se koske tavaraoita, jotka omistaja ilmeisesti on hylännyt.

        Hylätty tavara on ns. "res nullius"¨- ei kenenkään omistama. Sen saa kuka tahansa ottaa itselleen. Tilanne on toinen, jos kama on esim. jätetty UFFin laatikkoon, sillä silloinhan sitä ei ole hylätty vaan tarkoitettu lahjoittaa UFFille.

        Siitä vaan dyykkaamaan!!

        Tonkiminen ei ole vielä mitään, vaan täytyy ottaa. Lähes jokaisella taloyhtiöllä on roskakatoksessaan jätepaperiastia. Vaikka olisit miten köyhä ja miten vähäosainen tahansa, niin syyllistyt varkauteen, jos käyt jätepaperiastian tyhjentämässä ja viet jätepaperit firmaan, mistä sinulle jätepaperista maksetaan. Tällöin varastat taloyhtiöltä.
        Ja, aika pässi olet, kun et edes sellaista ole mediasta lukenut, että kunnan omistamalta kaatopaikalta romurautaa kerännyt sai syytteen varkaudesta ja siitä tuomion.

      • 10+8
        puuta heinäää kirjoitti:

        Isoratas heittää nyt ja vinhasti. Nyt puhutaan dyykkaamisesta roskiksista, jotka yleensä ovat viellä esim. taloyhtiöitten/kauppojen pihoilla. Ei sinne ilman lupaa voi mennä dyykkaamaan muut, kuin varkaat.
        Löytötavaralaki taas käsittelee yleisiä paikkoja ja niihin hylättyä tavaraa, jotka eivät silloin ole kenenkään omistamaa, mutta ei suinkaan anna lupaa mennä toisten pihoilla oleville roskakatoksille tonkimaan ja varastamaan.

      • puuta heinää

        **Löytötavaralaki taas käsittelee yleisiä paikkoja ja niihin hylättyä tavaraa,**
        Höpönhöpon. Ei läytötavaralaissa tällaista rajoitusta ole.

        ***Nyt puhutaan dyykkaamisesta roskiksista, jotka yleensä ovat viellä esim. taloyhtiöitten/kauppojen pihoilla. Ei sinne ilman lupaa voi mennä dyykkaamaan muut, kuin varkaat***
        Tarkoitarko, että taloyhtiön asukkaat saavat dyykata, mutta eivät ulkopuoliset ohikulkijat? Ja mistähän hatusta tämä tieto on vetäisty?

        Ihan maalaisjärkikin sanoo, että roskiksiin (ml. jätelavat) toimitetut tavarat ovat hylättyjä ja vapaata riistaa. Ja mitä ihmeen ongelmaa siitä kenellekään syntyy, jos joku ne tarpeeseensa ottaa? Kuka olisi "varkauden" asianomistaja? Kuka kärsii taloudellisen menetyksen "varkaudesta"? Joku tolkku numeronikin logiikkaan.

        Ja täydennykseksi vielä varkauden tunnusmerkistöä:
        "Joka anastaa TOISEN HALLUSTA irtainta omaisuutta,.." Eihän se jätelavalle tai roskikseen jätetty oleva omaisuus ole "toisen hallussa" vaan kaatopaikalle menossa olevaa kamaa ilman ketään "haltijaa".

        "Löytötavaralaki taas käsittelee yleisiä paikkoja ja niihin hylättyä tavaraa, jotka eivät silloin ole kenenkään omistamaa, mutta ei suinkaan anna lupaa mennä toisten pihoilla oleville roskakatoksille tonkimaan ja varastamaan. "

        Kun nimenomaan löytötavaralaissa on rajaus, että ei koske hylättyä tavaraa.

        Löytötavaralaki

        Laki ei koske:

        1) esinettä, jonka omistaja on ilmeisesti hylännyt;

      • 10+8
        puuta heinää kirjoitti:

        Äly hoi, älä jätä. Irtaimen esineen luvaton ottaminen on varkaus niminen rikos vain ilman lupaa. Jos taloyhtiö antaa omille asukkailleen luvan viedä roskiksesta mitä kukin haluaa, niin se on taloyhtiön asia. Ei näytä menevän paksuun kalloon millään, että ilmaista lautasta ei ole olemassa. Taloyhtiö maksaa jätehuollosta vuosittain maltaita. Esim.jätepaperi on monelle firmalle arvokasta jätettä.. Ei sitä voi mennä luvatta roskiksista ottamaan periaatteella, että se on vapaata riistaa.
        Asianomistajana ovat roskisten omistaja, - taloyhtiöt, kunnat, kauppaliikkeet jne. Taloudellista menetystä on vaikea mitata, yleensä kyse on näpistyksestä, kuten tuossa kaupan roskiksesta ottaneen myyjän tapauksessa. Mutta, esim. kunnan kaatopaikalta kuparia vapaana riistana vuosia keräämässä käynyt sai syytteen ja tuomion törkeästä varkaudesta, asianomistajana kunta.
        Pässität aivat turhaan, sillä tunnen nämä asiat tasan tarkkaan.

      • 4+15

        joopa, joo. Mikäs mies siellä meidän roskakatoksessa roskista tonkii, lähde menemään. Enkä lähde minnekään, löytötavaralaki antaa minule luvan olla pihallanne tonkimassa roskiksianne. Ellet lähde soitain poliisin, soita vaa, löytötavaralaki antaa minulle luvan tonkia, hah, hah..

      • 10+8
        puuta heinää kirjoitti:

        Ja täydennykseksi vielä varkauden tunnusmerkistöä:
        "Joka anastaa TOISEN HALLUSTA irtainta omaisuutta,.." Eihän se jätelavalle tai roskikseen jätetty oleva omaisuus ole "toisen hallussa" vaan kaatopaikalle menossa olevaa kamaa ilman ketään "haltijaa".

        Olet tyhmä, kuin pässi. Tietysti lavan omistaja sanoo, että se on minun lavani, ei sieltä ilman lupaa oteta mitään. Saman kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, tai isännöitsijä roskisten osalta.
        Jos sinulla olisi juridiikasta edes perustiedot, niin silloin tietäisit, mikä on ns. ´irtaimen, eli isännättömän´ esineen määritelmä, joka ei ole kenenkään omistama. Puhuhan sinä, minä pitelen hevosta.

      • puuta heinää
        10+8 kirjoitti:

        Äly hoi, älä jätä. Irtaimen esineen luvaton ottaminen on varkaus niminen rikos vain ilman lupaa. Jos taloyhtiö antaa omille asukkailleen luvan viedä roskiksesta mitä kukin haluaa, niin se on taloyhtiön asia. Ei näytä menevän paksuun kalloon millään, että ilmaista lautasta ei ole olemassa. Taloyhtiö maksaa jätehuollosta vuosittain maltaita. Esim.jätepaperi on monelle firmalle arvokasta jätettä.. Ei sitä voi mennä luvatta roskiksista ottamaan periaatteella, että se on vapaata riistaa.
        Asianomistajana ovat roskisten omistaja, - taloyhtiöt, kunnat, kauppaliikkeet jne. Taloudellista menetystä on vaikea mitata, yleensä kyse on näpistyksestä, kuten tuossa kaupan roskiksesta ottaneen myyjän tapauksessa. Mutta, esim. kunnan kaatopaikalta kuparia vapaana riistana vuosia keräämässä käynyt sai syytteen ja tuomion törkeästä varkaudesta, asianomistajana kunta.
        Pässität aivat turhaan, sillä tunnen nämä asiat tasan tarkkaan.

        Menehän takaisin niille poliisiopiston- - tai mikä AMK se nyt onkaan - luennoille ja kuuntele mitä siellä sanotaan. Kun et tunne näitä asioita edes sinne päin saati "tasan tarkkaan".

        **Irtaimen esineen luvaton ottaminen on varkaus.** Eipä ihan tuolla kriteerillä ole. Kopioin jo kerran ketjuun RL:n tunnusmerkistön, lue siitä, jos lukea osaat; ymmärryksen kanssa voi olla toisin.

        *** ilmaista lautasta ei ole olemassa***. On useissakin tapauksissa, paitsi varsin yleisesti lahjansaajille myös hylätynn esineen ottajalle.

        ***Asianomistajana ovat roskisten omistaja** Ihan täyttä roskaa. Roskisten omistajatko muka omistavat sinne jätetyt tavarat? Millä perusteella omistusoikeus tavaran jättäjältä on siirtnyt roskiksen "omistajalle"? Eipä taida löytyä pykälää.

        Kunnan kaatopaikka ei nyt kelpaa esimerkiksi dyykkaukseen. Kunnan kaatopaikalle toimitetut tavarat ihan oikeasti luovutetaan kunnalle jatkokäsittelyä varten. Luovutuksen jäkeen ne eivät tietenkään ole enää vapaasti kaatiopaikalta vietävää hylättyä tavaraa vaan kunnalle kuuluvaa omaisuutta, jolla voi olla arvoakin.

        Eikä tuo kaupan roskistapauskaan kelpaa esimerkiksi. Kaupan roskikset ovat lukittuja ymmärrettävistä syistä (kaikki varmaan muistvat sen kiinalaisravintolan joka haki raaka-aineensa naapurimarketin roskiksesta) ja lukitus on tietysti selvä indikaatio siitä, ettei roskiksen siältö ole vapaasti dyykattavissa.

        Nix nax´han se siellä. Emme näköjään pääse toisistamme eroon näin vuosikymmenten jälkeenkään, vaikka ikää on karttunut. Riidoiksihan meillä silloinkin meni.

      • puuta heinää
        10+8 kirjoitti:

        Nix nax´han se siellä. Emme näköjään pääse toisistamme eroon näin vuosikymmenten jälkeenkään, vaikka ikää on karttunut. Riidoiksihan meillä silloinkin meni.

        Olen minäkin noteerannut laki- ja etenkin perintöpalstalla nimimerkin Nix nax, ja aika usein olen ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Minulla ei kuitenkaan ole hänen kanssaan mitään tekemistä. Pahat traumat ovat näköjään numeronikille jääneet vuosikymmenten jälkeenkin. Jospa nyt, hyvä 10 8, vilkaisisit edes sitä varkauden tunusmerkistöä. Ja yrittäisit kaivaa esiin muutakin perustelua kuin muinaiset riidat minulle henkilöllisyydeltään täysin tuntemattoman toisen nimimerkin kanssa.

      • potaskaa
        10+8 kirjoitti:

        Olet tyhmä, kuin pässi. Tietysti lavan omistaja sanoo, että se on minun lavani, ei sieltä ilman lupaa oteta mitään. Saman kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, tai isännöitsijä roskisten osalta.
        Jos sinulla olisi juridiikasta edes perustiedot, niin silloin tietäisit, mikä on ns. ´irtaimen, eli isännättömän´ esineen määritelmä, joka ei ole kenenkään omistama. Puhuhan sinä, minä pitelen hevosta.

        ´irtaimen, eli isännättömän´

        ??????

      • 10+8
        potaskaa kirjoitti:

        ´irtaimen, eli isännättömän´

        ??????

        Lopetan kinastelun tähän, mutta sinun kapasiteetillesi sopiva määritelmä löytyy Inkeri Anttilan - Olavi Heinosen kirjasta Rikos ja seuraamus. Forum - Oikeustiede.

      • puuta heinää
        10+8 kirjoitti:

        Olet tyhmä, kuin pässi. Tietysti lavan omistaja sanoo, että se on minun lavani, ei sieltä ilman lupaa oteta mitään. Saman kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, tai isännöitsijä roskisten osalta.
        Jos sinulla olisi juridiikasta edes perustiedot, niin silloin tietäisit, mikä on ns. ´irtaimen, eli isännättömän´ esineen määritelmä, joka ei ole kenenkään omistama. Puhuhan sinä, minä pitelen hevosta.

        ***Tietysti lavan omistaja sanoo, että se on minun lavani, ei sieltä ilman lupaa oteta mitään.***
        Saattaa sanoakin, mutta tosiasia on, että lavan omistaja omistaa vain lavan, mutta ei muiden sille kantamaa tavaraa.

        ***Saman kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, tai isännöitsijä roskisten osalta.*** Ok, roskikset ovat taloyhtiön, mutta niihin laitetut römppeet eivät todellakaan ole taloyhtiön omaisuusuutta. Ihan käsittämätön ajatus.

        ***Jos sinulla olisi juridiikasta edes perustiedot, niin silloin tietäisit, mikä on ns. ´irtaimen, eli isännättömän´ esineen määritelmä** On perustiedot ja enemmänkin. Ja tiedän että esim "irtain esine" ei ole ollenkaan sama kuin "isännätön esine". Vai meniköhän mumeronikillä, nyt asiat pahasti sekaisin.

      • 3+18

        Perjantai-illan puolenyön tilanne:
        "Kkk" ja "puuta heinää" ovat yhtä vahvasti perustelleet asiansa ja, jos tätä skabana ja nokitteluna pidetään, niin ovat tällä hetkellä selvässä johdossa.

        10 8, paljon on kiinnisaavutettavaa vielä.
        "Miten ihmeessä kirjoittelet lakipalstalle, kun lakiasioista ei ole hajuakaan ? Paljastat vaan tyhmyytesi. Muilla palstoilla sinut tosin jo siitä tunnetaan."
        Olen 3 18 ja ensimmäistä kertaa tällä palstalla ja myös ensimmäistä kertaa käytän tätä nikkiä.
        En ole lakimies, mutta tietääkseni S24-palstoja ei ole rajattu vain kunkin alan ihmisten omiksi peuhapaikoiksi.
        Jonkun solvaaminen harvoin edistää asiaa vaan osoittaa ihmisessä, että ylemmyyden- ja vihanhallintakurssille olisi tilaus ja osoittaa toisekseen, että palikat ovat loppumassa, on "hätää kärsimässä".

        Keskustelu pitäisi mielestäni rajata taloyhtiöiden normaaleihin roskiksiin ja taloyhtiön hankkimaan roskalavaan, johon asukkaat saavat toimittaa _poisheitettävää_ tavaraa.
        Ei sellaiseen mitä löytyy kadulta kuormasta pudonneena tai talon korjaustoiminnassa talteenotettuja metalliputkia tai -hormia tai jo kunnan kaatopaikalla olevaan tavaraan tms.
        Mielestäni omistaja on luopunut omistusoikeudestaan _roska-astiaan_ ja _roskalavaan_ toimitetusta tavarasta ja taloyhtiölle on jopa eduksi, että tavaraa vietäisiin pois roska-astioista mahdollisimman paljon, koska yhtiöt maksavat astioiden tyhjennyskerroista.

      • Anonyymi

        Arveletko, että kaupat varastoivat vanhaksi menneitä eineksiä roskikseen, ja sieltä sitten 'hyödyntää niitä'?

        Ei dyykkaamisessa mielestäni mitään rikota paitsi köyhän dyykkaajan omanarvontuntoa, ja senkin hän tekee itse, joten siitä ei tule rangaistusta. Kauppa hyötyy, kun pois kuskattavien jätteiden määrä vähenee. Jätteenkuljettaja hyötyy, kun jäteastia on kevyempi. Köyhä hyötyy, kun masu täyttyy. Ruokajonon järjestäjä hyötyy, kun jono on dyykkaajien osalta lyhempi. Lääkärit hyötyy, kun dyykkari menee valittamaan ruokamyrkytyksen oireita. Apteekki hyötyy.

        Kauppa kärsii haittaa siitä, ettei saanut myytyä tuotetta dyykatun sijaan. Hautausurakoitsija kärsii, kun dyykkari ei vielä kuollut nälkään.

      • Anonyymi
        kkk kirjoitti:

        Jokainen ymmärtää että UFFlle tai Fidalle jätettyjen lahjoitusten ottaminen on rikos. Sen sijaan jos aletaan saivarella, että onko taloyhtiön roskalaatikkoon jätettyjen tavaroiden ottaminen varastamista tai kavaltamista, niin se osoittaa jotensakin terveen järjen puutetta ja suorastaan tahallista vähäosaisten leimaamista rikollisiksi.
        Tai ei siihen tarvitse edes olla köyhä. Syyllistyikö ex-presidentti Halonen juuri tässä viikolla sitten varkauteen tai varkauden yritykseen tonkiessaan jätelavaa?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11251714

        UFF on rikollisorganisaatio, joten heidän laatikkoonsa tavaran jättäminen on avustamista rikoksenteossa. Oletteko kuullut, millaista paratiisia sen puljun johtajat ovat jo vuosikymmenet rahoittaneet etelään? En muista tarkaa paikkaa, mutta se taisi olla saari. Siitä on jo kauan, kun olin yhteydessä sen järjestön alempiin toimijoihin. Ehkä kulttuurinsa on muuttunut? Lienevätkö myyneet johtajiensa eläkeparatiisin ja käyttäneet rahat hyväntekeväisyyteen? En minäkään usko.

    • isännöitsiä

      Laitonta se ainakin on, mutta tuskin rangaistavaa. Roskalaatikoiden jätteet (omaisuus) kuuluu roskafirmalle jo silloin, kun jäte (?) tipahtaa laatikkoon. Jätettä ei ole olemassakaan, on vain jonkun omaisuutta ja se silloin kuuluu jollekin. Kun siis tarpeeton omaisuus jätetään lavalle, niin silloin päätös luovuttamisesta on tehty riippumatta siitä, milloin se haetaan pois. Kyllä nämä nixnaxit sotkeutuvat nyt omaan näppäryytensä ja ovat ajautuneet kauas oikeasta oikeudesta.

      • kkk

        Kuten aiemmin täällä on todettu, roskalaatikkoon tuotu tavara on hylättyä ja omistaja voi käydä hakemassa sen sieltä pois, jos muuttaa mielensä, samoin joku muu saa ottaa tavaran haltuunsa täysin laillisesti. Siinä vaiheessa kun jäteauto käy noutamassa roskat, ne siirtyy jätehuoltofirman hallintaan tietyin reunaehdoin, mutta edelleen se omistaja voi käydä hakemassa omansa pois vaikka kaatopaikalta, eikä sitä kukaan kyseenlaista etteikö olisi sen oma.

        Tässä juuri taannoin tuli TV:stä yksi dokumentti, jossa Sothebyllä yritettiin kaupata jotain roskalavalta pelastettua arvotaulua. Eikö vain sen alkuperäinen omistaja ilmaantunut lunastamaan omaisuutensa.

      • a haa

        Miten tuo lunastaminen tapahtui? Ostamallako dyykkarilta?

      • 16+15000

        **** Kyllä nämä nixnaxit sotkeutuvat nyt omaan näppäryytensä ja ovat ajautuneet kauas oikeasta oikeudesta.****

        Näin asia on, kuten isännöitsijä kertoo. Omaisuus vaihtaa silloin omistajaa, kun se tipahtaa roskalaatikkoon.
        Nix nax ja hänen hengenheimolaisensa ovat palstalla tunnettuja inttäjiä, jotka pässittävät vastaan asiasta, kuin asiasta.
        Pässittäjät eivät ole vaivaantuneet lukemaan oikeuskirjallisuudesta, milloin tavara on hylättyä, mutta inttää pitää, vaikka Suomessa on oikeuden laivoimaisia päätöksiä asiasta.
        Rikoksina nämä ovat yleensä näpistyksiä, joka on asianomistajarikos, jota ei tutkita, ellei asianomistaja vaadi rangaistusta, mitä hyvin harvoin tapahtuu. Sen vuoksi yleisesti luullaan, että menettely on sallittua.

      • puuta heinää
        16+15000 kirjoitti:

        Jaaha, 10 2 on vaihtanut numeroita, mutta sama käsittämätön "laintulkinta" jatkuu. (Ja jokainen oikea isännöitsijä osaa varmasti kirjoittaa ammattinimikkeensä oikein (siis j:llä), mutta nueronikiltä sekään ei onnistunut.)

        ***Omaisuus vaihtaa silloin omistajaa, kun se tipahtaa roskalaatikkoon.***

        Kerrohan nyt kerrankin, millä perusteella vaihtuu? Omistusoikeuden luovutustapoja kun on kolme: kauppa, vaihto ja lahja. (Lisäksi omistaja voi luopua omistusoikeudestaan hylkäämällä tavaran eikä sille silloin ole määrätty uutta omistajaa.) Tietyn tavaran /tavaraerän vieminen roskikseen tai jätelavalle ei ole vastikkeellista, joten kyseessä olisi siis lahja. Hehheh, lahjoitinpa tänään taloyhtiölle muovikassillisen pakkausjätettä, loppuun kuluneet kengät, rikkoutuneen juomalasin yms. taloyhtiön mieluusti vastaanottamaa lahjatavaraa.

        Miten olisi ihan tavallinen järjen käyttö? Numeronikin 10 8 ja 16 500 mielestä kunnan yleisistä roskiksista pulloja ja tölkkejä keräävätkin syyllistyvät näpistykseen, ehkä varkauteenkin, jos saalis on niin iso, että näpistysraja ylittyy. Kuinka moni kunta on katsonut omistavansa roskisten pullot ja tölkit ja vaatinut "varkaalta" menetettyä panttien hintaa? Pikemminkin taitavat olla tyytyväisiä, kun jätteen määrä vähenee ja pullot ja tölkit päätyvät kierrätykseen niin kuin pitääkin.

      • kkk
        a haa kirjoitti:

        Miten tuo lunastaminen tapahtui? Ostamallako dyykkarilta?

        Ei siinä mitään ostamista ollut, tarjottiin ensin sopuratkaisuna korvausta kuluista plus ilmeisesti jotain extraa, ja kun se ei kelvannut, niin meni oikeuteen, jossa myöhempi haltija hävisi vaatimuksensa omistuksesta.

      • onpa vaikeaa

        ***Laitonta se ainakin on, mutta tuskin rangaistavaa***

        Ihan perusperiaate oikeusjärjestelmässä on se, että että teko on laiton vain, jos se on laissa säädetty lainvastaiseksi (nullum crimen sine lege etc.) Ja toinen periaate on se, että lainvastaisesta teosta seuraa jokin sanktio. Missä laissa, hyvä "isännötsiä" on kielletty roskiksiiin /jätelavoille hylättyjen tavaroiden ottaminen ja mikä rangaistus siitä seuraa?

        ***Jätettä ei ole olemassakaan, on vain jonkun omaisuutta ja se silloin kuuluu jollekin. ***

        Onhan tässä keskutelussa jo moneen kertaan todettu, että on olemassa hylättyjä tavaroita, joista löytötavaralaissakin nimenomaisesti mainitaan. Ja nehän eivät kuulu kenelläkään.

      • 16+5+++
        puuta heinää kirjoitti:

        Jaaha, 10 2 on vaihtanut numeroita, mutta sama käsittämätön "laintulkinta" jatkuu. (Ja jokainen oikea isännöitsijä osaa varmasti kirjoittaa ammattinimikkeensä oikein (siis j:llä), mutta nueronikiltä sekään ei onnistunut.)

        ***Omaisuus vaihtaa silloin omistajaa, kun se tipahtaa roskalaatikkoon.***

        Kerrohan nyt kerrankin, millä perusteella vaihtuu? Omistusoikeuden luovutustapoja kun on kolme: kauppa, vaihto ja lahja. (Lisäksi omistaja voi luopua omistusoikeudestaan hylkäämällä tavaran eikä sille silloin ole määrätty uutta omistajaa.) Tietyn tavaran /tavaraerän vieminen roskikseen tai jätelavalle ei ole vastikkeellista, joten kyseessä olisi siis lahja. Hehheh, lahjoitinpa tänään taloyhtiölle muovikassillisen pakkausjätettä, loppuun kuluneet kengät, rikkoutuneen juomalasin yms. taloyhtiön mieluusti vastaanottamaa lahjatavaraa.

        Miten olisi ihan tavallinen järjen käyttö? Numeronikin 10 8 ja 16 500 mielestä kunnan yleisistä roskiksista pulloja ja tölkkejä keräävätkin syyllistyvät näpistykseen, ehkä varkauteenkin, jos saalis on niin iso, että näpistysraja ylittyy. Kuinka moni kunta on katsonut omistavansa roskisten pullot ja tölkit ja vaatinut "varkaalta" menetettyä panttien hintaa? Pikemminkin taitavat olla tyytyväisiä, kun jätteen määrä vähenee ja pullot ja tölkit päätyvät kierrätykseen niin kuin pitääkin.

        Nix nax on nyt katkera, hah, hah ! Muutama vuosi takaperin Espoon käräjäoikeudessa käsiteltiin varkautena tapausta, missä varas/dyykkaaja oli kehittänyt laitteen, jolla hän onki itselleen Espoon kaupungin toreille laittamista lasinkeräysastioitten suuaukoista tyhjiä pulloja, jotka kelpasivat keräykseen ja varas sai niistä itselleen rahaa. Harmi, ettei nix nax ja hänen peesaajansa seuranneet käräjöntiä. Silloin he eivät ilkeisi kirjoittaa täyttä roskaa ja paljastaisi tyhmyyttään.
        Asianomistajana käräjillä oli lasinkeräysfirma, jonka kanssa Espoon kaupunki oli tehnyt sopimuksen keräämisestä ja poiskuljetuksesta.
        Päätöksessään oikeus totesi, että jätteenä astiaan heitetyt pullot vaihtavat silloin omistajaa, kun vapaa pudotus päättyy ja ne kilahtavat astiaan.

      • puuta heinää
        16+5+++ kirjoitti:

        Tämähän on tietysti ihan eri asia kuin taloyhtiöiden roskiksista /jätelavoilta dyykkaaminen. Rahanarvoisen kierrätysjätteen keräämisen organisoiminen on laillista elinkeinotoimintaa ja kerääjäfirmalla on toki oikeus pitää keräysuotteet itsellään, niin kuin esim. UFFillakin omista laatikoistaan. Onhan tämäkin puoli tuotu keskustelussa moneen kertaan esille.

      • 11+3

        Taloyhtiötten roskakatoksissa ei voi olla erillistä lasinkeräysastiaa, eihän ! Eikä muutakaan rahanarvoista kierrätysjätettä, jonka joku laillista elinkeinonharjoittaja tehdyn sopimuksen perusteella käyttää hyväkseen, eihän ! Nix nax, olet jo sekaisin, lopeta.

      • puuta heinää
        11+3 kirjoitti:

        Taloyhtiötten roskakatoksissa ei voi olla erillistä lasinkeräysastiaa, eihän ! Eikä muutakaan rahanarvoista kierrätysjätettä, jonka joku laillista elinkeinonharjoittaja tehdyn sopimuksen perusteella käyttää hyväkseen, eihän ! Nix nax, olet jo sekaisin, lopeta.

        ***Taloyhtiötten roskakatoksissa ei voi olla erillistä lasinkeräysastiaa, eihän ! ***
        Toki voi olla, vaikka en ole sellaista koskaan nähnyt. Ja jos taloyhtiö on laisinkeräysfirman kanssa sopinut lasinkeräyksestä ja kierrätykseen toimittamisesta, se on titeysti oma asiansa eikä kuulu tässä ketjussa keskustellun yleisdyykkaamisen piiriin. Sama koskee tietysti UFFin lootia muitakin kierrätysjärjestelyjä, mutta niistä ei nyt ole kyse, vaikka numerointtäjän onkin asiaa tosi vaikea hahmottaa. Mitäpä jos yrittäisit vihdoin vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin?

      • 3+18
        16+5+++ kirjoitti:

        Nix nax on nyt katkera, hah, hah ! Muutama vuosi takaperin Espoon käräjäoikeudessa käsiteltiin varkautena tapausta, missä varas/dyykkaaja oli kehittänyt laitteen, jolla hän onki itselleen Espoon kaupungin toreille laittamista lasinkeräysastioitten suuaukoista tyhjiä pulloja, jotka kelpasivat keräykseen ja varas sai niistä itselleen rahaa. Harmi, ettei nix nax ja hänen peesaajansa seuranneet käräjöntiä. Silloin he eivät ilkeisi kirjoittaa täyttä roskaa ja paljastaisi tyhmyyttään.
        Asianomistajana käräjillä oli lasinkeräysfirma, jonka kanssa Espoon kaupunki oli tehnyt sopimuksen keräämisestä ja poiskuljetuksesta.
        Päätöksessään oikeus totesi, että jätteenä astiaan heitetyt pullot vaihtavat silloin omistajaa, kun vapaa pudotus päättyy ja ne kilahtavat astiaan.

        "onki itselleen Espoon kaupungin toreille laittamista lasinkeräysastioitten suuaukoista tyhjiä pulloja, jotka kelpasivat keräykseen ja varas sai niistä itselleen rahaa."
        Tuon lasinkeräyksen kohdalla käyttäisin nimikkeitä ammattimaista, järjestelmällistä eikä siinä otettu tavaraa tai esinettä omaan käyttöön vaan edelleenmyyntiin.
        Teon luonne on ollut aivan toinen kuin roskiksesta tai lavalta omaan käyttöön otetusta tavarasta so. siitä mistä tässä oli tarkoitus puhua.

      • isännöitjisä
        onpa vaikeaa kirjoitti:

        ***Laitonta se ainakin on, mutta tuskin rangaistavaa***

        Ihan perusperiaate oikeusjärjestelmässä on se, että että teko on laiton vain, jos se on laissa säädetty lainvastaiseksi (nullum crimen sine lege etc.) Ja toinen periaate on se, että lainvastaisesta teosta seuraa jokin sanktio. Missä laissa, hyvä "isännötsiä" on kielletty roskiksiiin /jätelavoille hylättyjen tavaroiden ottaminen ja mikä rangaistus siitä seuraa?

        ***Jätettä ei ole olemassakaan, on vain jonkun omaisuutta ja se silloin kuuluu jollekin. ***

        Onhan tässä keskutelussa jo moneen kertaan todettu, että on olemassa hylättyjä tavaroita, joista löytötavaralaissakin nimenomaisesti mainitaan. Ja nehän eivät kuulu kenelläkään.

        Joutavaa akateemista näpertelyä.

        Kaikkeenko on olemassa laki salliva tai kieltävä. Laki on niitä varten, jotka eivät muuten ymmärrä kuten orgasmi, jos ei muuten arvaa lopettaa.

      • talkkarji
        isännöitjisä kirjoitti:

        Sallivaan ei tarvita lakia, mutta kieltävään kylläkin. Tätä kutsulaan laillisuusperiaatteeksi.

      • tuota tuoa
        isännöitjisä kirjoitti:

        Joutavaa akateemista näpertelyä.

        Kaikkeenko on olemassa laki salliva tai kieltävä. Laki on niitä varten, jotka eivät muuten ymmärrä kuten orgasmi, jos ei muuten arvaa lopettaa.

        Tuota

        Akateemisuus on ylläolevista kirjoituksista kaukana, täyttä roskaa kaikki.

      • kkk
        tuota tuoa kirjoitti:

        Tuota

        Akateemisuus on ylläolevista kirjoituksista kaukana, täyttä roskaa kaikki.

        Juridiikka ei ole tiedettä, vaikka jotkut yrittää sitä semmoisena selittää. Pelkkää laintulkintaa lainsäätäjän ja tuomioistuinten päätösten perusteella.

      • Juri Dik

        1) No saako taloyhtiön roskiksesta ottaa itselleen tavaraa? Milloin saa ja milloin ei?

        2) Kenelle ne jätteet kuuluvat?

      • niksisaulikokko

        dyykkaaminen ei ole laitonta jos ostaa myös kaupasta esim dyykkaa kamaa roskiksista ja sitten menee kauppaan ennen kun alkaa dyykkaaminen

    • Roskia myydään

      Juuri muutin pieneen taloyhtiöön....
      Olen ns. lajittelija: siis metali, paperi, pahvi, bio, lasi...läåhtevät ekopisteisiin

      Kuitenkin sekajätteeseen vien "tavaraa", joka on epäkelpoa normaalin jätteen lisäksi. Nyt huomasin/totesin, että taloyhtiössä asuva ihminen tonkii roskikset: ja todisteena siitä on mm. se, että näin hänen autonsa ikkunasta (auto parkkeerattu ikkunani alle). Siellä oli ainakin yksi esine erittäin epäkurantti, minkä roskikseen olin vienyt. Itse on ko. tavaraa tarvi, mutta otti todellakin pattiin, että todellakin joku kerää ja kenties tienaa sillä, että vien roskia sekajätteisiin. Jäin pohtimaan, että taidankin viedä tästä lähtien roskani ekopiseeseen, erityisesti jos olen viemässä roskiin jotain, josta joku diileri saa viinarahansa sillä. Toki autottomana tuo hiukan hankaluusia..mutta kuitenkin.

      Meillä on myös paperinkeräysastia...todellakin täytyy miettiä, mitä sinne tulen viemään...en mitään hlökohtaista eikä myöskään ns. mahdollista kauppatavaraa.

      Pitäis' vaan hommata jokapaikkaan maahanupotettavat astiat tms. vältyttäisiin tuommoiseltakin toiminnalta.

      • kukasesateessa..

        Kaikkea sitä näkee kuulee, joku kyylää roskansa ettei toinen dyykkaa? Miten tuollainen asia voi ketään kiinnostaa, mulle aivan sama jos jollekkin kelpaa ja jos siitä vielä tienaa niin hattua nostan, hieman inhimillisyyttä ja vähemmän agressioita, heität kaman pois that sit...mikä on ongelma päässä lienee? relax..

    • koijanderi

      On aina selvä asia, että yhteiskunnassa pitää vallita selkeät pelisäännöt siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Dyykkaaminen on rikollista aina silloin, kun sitä harjoitetaan ilman asianmukaista lupaa. On aina järjetöntä kuvitella, että toisen omistamalle alueelle saan yön pimeinä tunteina mennä hiiviskelemään ja rohmuamaan itsellensä tavaraa jotka katsoo löytämisensä perusteella kuuluvan itsellensä. Youtube on täynnä videoita, missä dyykataan ilman lupaa jopa tunkeutumalla lukittuihin ja lukitsemattomiin varastoihin sisään.
      Poliiseja enemmän valvontaan.

    • jo on perkele iso juttu tuo dyykaus mie oon ollut vahtina kierätys pisteellä ja tiian
      että jätevirmassa jopa työntekijät kerää roskia ilman lupaa

      olen itsekkin kerännyt
      tavaraa sieltä mitä ihmiset heittää on uskomatonta.

      ja pahin rosvo se jätevirma on ainakin näillä hinnoilla.

      dyykaaminen on muutenki enimäkseen kierätystä minun mielestä

    • dr3dg3

      Ottamatta kantaa "lakiin", esim. lehtipaperiroskiksen tyhjentäminen ja niistä DIY polttoainebrikettien tekeminen on ekoteko ja köyhälle puilla lämmittävälle yksi henkireikä. Kerta kaikkiaan suotavaa puuhaa. Palavat kauemmin eikä uunia tarvitse täyttää non stoppina.
      Ei sodi terveen ihmisen oikeustajua vastaan millään tavalla.

      Jätepaperia tietysti voi saada lahjoituksenakin jos jaksaa ja kehtaa kysellä.

    • egeeg

      Oon seurannu youtubessa. Viherahon Ja Vanhasen videoita jotka tätä tekee niin ei ne ainakaan mitään suurempia rangaistuksia siitä ole saanut vaikka vartijat ja poliisikin jossain videoissa vilahtaa.

    • monimutkaista

      Dyykkaamisen "rikollisuus" -käsite on erittäin kompleksinen.

      Viedäänkö omaisuudeksi katsottavaa tavaraa vai ei? Onko dyykatyn omaisuuden arvo vähäinen vai ei? Tunkeutuuko dyykkaaja yksityisalueelle vai ei? Aiheuttaako dyykkaaminen oleellista haittaa omistajalle? Onko toiminta järjestelmällistä? Sakon kirjoittaminen on ongelmallista, koska yleensä ei tiedetä, täyttyykö rikoksen tunnusmerkistö ja onko asianomistajilla jotain vaatimuksia. Yleensä sakkoa ei kirjoiteta ainakaan poliisin toimesta.

      Ja sitten vielä, kuka todella jaksaa alkaa viemään dyykkaamiseksi katsottavaa toiimintaa oikeusasteisiin? Ihmisten arvot ovat niin eriäviä, että toisille dyykkaaminen on hyväksyttävää, toisille ei.

    • sairastatouhua

      Mä ihmettelin, että miksi yleensä jotkut ihmiset heittää käyttökelpoista tavaraa roskiin kun sen voisi laihoittaa esim. UFF tai SPR:lle. Varsinkin tässä taolyhtiössä näköjään asuu joku sairas tuhlaaja joka heitää kaikein roskiin ja ostaa uutta.

      • Nöoö

        Höpö höpö juttuja.

      • tottaon
        Nöoö kirjoitti:

        Höpö höpö juttuja.

        Ei muuten ole höpö höpöä. Kaikkia on tullut taloyhtiön roskakopissa nähtyä. Milestäni suoraan sanottuna törkeää heitää ne sinne kuin mielummin veisi ne jonnekin kierrätyskeskukseen esim. Stenalle tai uff kontiin tai spr:lle.

        Jollakin vaan on rahaa tai sitten ei ole vaan pitää vaan saada aina uutta ja uutta ja vielä kerran uutta ja hietää vanha pois vaikka olisikin ihan hyvää ehjää hyväkuntoista ja toimivaa vielä,

        Pitäisi kanssa kuvata vidota youtupeen niin näkistte millaista tavaraa jotkut joskus nakkaa roskiin. Yleensä toki siellä on ihan roskaa, mutta joskus tulee vastaan sellaisia tavaroita, että pitää oikein ihmetellä, että miksi ihmeessä roskiin???

    • Saukkisssss

      Dyykkaan ensin roskakatoksen perus roskiksesta kaikki mitä lähialueelta löytyy aika vaikea nykyään löytää mitään löysin nerran telineen ja medium laukun joka oli rikki

    • Anonyymi

      Euroopan oikeus-sivistysvaltioissa, ihmisiä kannustetaan "dyykkaamaan", käyttämään siirtolavoille heitetyt huonekalut ja vaatteet hyödyksi, jos on tarvetta. Suomi on poikkeus siinäkin suhteessa, täällä varakkaat kyttäävät roskiksia ja siirtolavoja, ettei kukaan vain estäisi, heidän ympäristörikoksiaan.

      Onko säälittävämpää, kuin ihminen, joka heittää ehjää ja käyttökelpoista tavaraa roskiin ja vielä kyttää perään, ettei kukaan vain ottaisi sitä käyttöönsä.

      Sellainen laki, joka sallii ympäristörikoksen, on muutettava. Siirtolavojen dyykkamisen pitäisi olla, ihan valtion toimesta kannustettavaa toimintaa.

    • Anonyymi

      Onko laillista ottaa vanhoja puhelimia Prisman puhelin roskiksesta

    • Anonyymi

      Tubettajat Viheraho ja Vanhanen ovat ainakin dyykanneet vuosia eivätkä käsittäkseni ole saaneet mitään tuomioita vaikka mitä vartoita ja poliiseja jotkut ovat soitelleet.

      Toisinaan en kyllä ymmärrä tuota roskikseen heittämistäkään. Miksi pitää heittää pois hyvää tavaraa? Mikä nässäkin on vikana, että ne pitää heittä pois? Tokmannin johtaja vois vastata miksi ihmeessä nuo pitää heittää roskiin?

      https://www.youtube.com/watch?v=ocQEWXLRIdg&t=405s

    • Anonyymi

      Onhan tuolla siis ihan roskaakin, mutta miksi noita voimapihtejä ei voi enää myydä? miksi ne on pitänyt heittää pois. Harjakin on íhan myyntikelpoinen mielestäni.

    • Anonyymi

      Vanha on avaus, mutta kerrataanpa joitakin pointteja:

      1. Hylätyn tavaran saa ottaa, koska sitä ei kukaan omista (=isännätön esine).

      2. Jäteastiat omistaa yleensä kuljetusliike, jonka tehtävänä on kuljettaa jätelain mukaisesti jätteet vastaaottopisteisiin (kaatopaikoille). Kuljetusliike ei omista jätteitä missään vaiheessa, vaan on jätelain mukainen jätteiden haltija kuljetuksen ajan.

      3. Taloyhtiöiden yms. jäteastioista saa ottaa jätettä. Kierrätystavara on eri asemassa, koska se ei ole hylättyä, vaan kierrätysyhtiölle luovutettua tavaraa, jonka omistaa luovutushetkestä alkaen kierrätystä hoitava yhtiö.

      4. Astioita tai säilytystiloja ei saa vahingoittaa. Lukittuun astiaan tai säilytystilaan tunkeutuminen voi olla rangaistava vahingonteko.

      5. Joissakin tilanteissa dyykkaaja voi syyllistyä myös kotirauhan/julkisrauhan rikkomiseen ainakin, jos hän aiheuttaa häiriötä.

    • Anonyymi

      Minusta se on rangaistavaa, jos myydään dyykattua ruokaa ostajan tietämättä asiasta. Näinkin on toimittu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6462
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4183
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2577
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2010
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1528
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1387
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1036
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1021
    Aihe