Tampereen yliopisto vallankumouspesäke

Nyt sitten selitellään kun ensin oltiin niin juuttaan kyykyllään ja perseellään. Kyllähän noiden talinialaisten vyörytys oli aika kovaa mutta kaikki siihen ryvetykseen EI menneet mukaan. Ei sitten väkiselläkään!

Sääliksi käy jotain "talinisti"-Hemanusta kun se kaljapussi kädessä meni vielä joku vuosi sitten nuorten tyttöjen/naisten perässä Oulun lähiökapakoissa!

Nyt se äijärahjake hätinä kävelee ja askeleen mitta on sama kuin kengän koko! Ja on aika valkeat hapsetkin ja arka on katsekin...

Hyvä että tuollainen kirja lehdistön tilasta on lopultakin tehty.
Ne jotka oikeasti ymmärsi tuon hapatuksen ja propagandan eivätkä ulvoneet susina susien joukossa olivat sitten FASISTEJA ja KANSANVIHOLLISIA talinistien mielestä.
Olivat varmaankin salaisilla listoilla ensimmäisten likvitoitavien joukossa.

Itse muistan hyvin kun nykyinen Hesarin arvostettu kirja-arvostelija, silloinen opettaja Eino Kaikkonen luki pienessä kyläkoulusssa Maon Punaista Kirjaa aamunavauksessa joskus 1970 ja sitähän se kylän väki vähän paheksui muttei kukaan oikein uskaltanut siihen puuttuakaan. Ja silloin kyllä Nuoret Kotkat ja Pikku Pioneerit toimi vireästi ja kunta avusti...

Ei tarttunut aate silloinkaan ja ei se tartu vieläkään, sain luultavasti jo silloin pysyvän immuniteetin.

Ja tämä kaikkein eniten rähmällään ollut, pahiten ja vielä vapaaehtoisesti itsensä aivopessyt joukko kutsuu itseään maan johtavaksi intelligessiksi!

Pitäsi käyttää termiä:Maan johtava IDIOOTTILAUMA!

Professori Antti Eskola oli luennollaan sanonut että toivoo Neuvostoliiton tankkeja Suomen kaupunkien kaduille

Eskolan mukaan Suomi kuitenkin liitetään ennemmin tai myöhemmin NL:n

Näin sanoi minulle kyseisellä luennolla itse ollut henkilö Tampereella

Seurauksena 1970-luvun tiedotusopeista on, että yhä vielä katson lehtijutusta otsikon jälkeen, kuka jutun on kirjoittanut. Sen jälkeen suurin piirtein tietää, mitä juttu sisältää.

Vielä tänäkin päivänä jotkut lukevat kahden eri lehden versiota samasta asiasta, ei peräkkäin vaan rinnakkain, verraten kappale kappaleelta, mitä eroavuuksia jutuista löytyy. 1970-luvun opetuksia oli, että totuus löytyy rivien välistä, ei painetusta tekstistä. Lehtimiehiin ei ollut luottamista, ja todistuksena tästä on 'Tamminiemen pesänjakajat' niminen kirja 1980-luvun alusta. Siinä kerrottiin asioita, jotka jäivät edellisellä vuosikymmenellä kertomatta, ja kirjan kokooja sai potkut Helsingin Saanomista. Ei sen vuoksi että oli salannut tietoa, vaan koska oli vihdoinkin kertonut sen.

Merkillisin journalisti 1970-luvulla oli kaikkialle ehtivä Lenita Airisto. Hän, ja usein vain hän, sai henkilöhaastatteluja tunnetuilta ihmisiltä. Tampereelta oppinsa hakeneet toimittajat kirjoittivat poliittisten mieltymystensä mukaisesti, ja asiat vääristyivät. Lenita ei kenties ollut kokenut ammattilainen, mutta häneen sentään saattoi luottaa. Sellainenkin kummallinen käytäntö syntyi, että haastateltava nauhotti keskustelun, voidakseen sitten todistaa jälkeenpäin, että toimittaja kirjoitti palturia. - Pelko oli tietenkin ylimitoitettu, mutta mistä sitä saattoi tietää, kehen toimittajaan uskalsi luottaa.

Että ihan Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen.
Ne vellihousu räkänokat muka vallankumousta tekemässä. Hellanduudelis sentään! Että ihan vallankumousta, ja korvat märkänä! Ja Tampereelta!

Tuo on jo paperin ja kirjainten tuhlausta. Varmaan Salminen ei olisi mitään kirjaa alkanut kyhäämään, jos ei palkka juoksisi muualta. Siitä kirjasta ei tule bestselleriä. Hyvä jos joku sukulainen armosta ostaa.