Natomainontaa, Teekutsuliikettä ja Naisvihaa A2 Venäjäillassa

EI Natolle VAS

Bilderberg-Yle oli sitten järjestänyt paikalle Venäjä-iltaan, sellaisen asetelman, että saadaan näyttämään siltä, että veropakolaiseliitin sotilasliitto olisi jotenkin ratkaisu mihinkään.

Studiossa pelkkiä aggressiivisia, kiertoteitse, eli uskonnon kautta, tekopyhyyteen ja kaksinaamaisuuteen vetoavaa natokiimaista nuorta miestä.

Pussy Riot toimi oikein, mutta Yle toimii väärin, käyttäessään sitä natomainonnassa. Väkivaltaisten ääliöitten hyökkäyksiä näyttämällä, nostatetaan väkivaltaa ratkaisuna pitävien ääri-tunteiden skaalaa, jolla pyritään naton tarjoamiseen ratkaisuna. Todella läpinäkyvät asetelmat studiossa - tyypillistä Bilderberg-Yle:ä.

13

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bryssä Äärioikealla

      Yle:n toimittajiltakin on päässyt unohtumaan, että selkeä, vahva enemmistö Suomen kansasta vastustaa veropakolaiseliitin sotilasliittoa nyt ja vastaisuudessa. Selkeän enemmistön mielipidettä pitäisi kunnioittaa ja lopettaa Kokoomuksen natomainonta.

      Fiksusti sanoi se ohjelmaan kirjoittanut, joka totesi, että Suomen suurin uhka, ovat juuri nato-intoilijat. Heidän hillitsemisensä, on Suomen kansan enemmistön mielestä tärkeää.

    • toosaKii

      Pitkästä aikaa yritin katsoa tätä "keskustelua".
      Jo 5 min jälkeen homma lähti lapasesta ja muuttui kuka koviten huutaa kisaksi.

      Jatkossa aion jättää edes yrittämättä katsoa näitä a2 iltoja.

      Eikä minua kiinnosta hästäkki.

    • Cayman Islands

      Studioon oli tarkoituksella haettu sellainen asetelema, että veropakolaiseliitin sotilasliitto esiintyisi jonain ratkaisuna Venäjän suhteen. Todella laskelmoitu kattaus, tekopyhyyttä, kaksinaamaisuutta, Ilkka Kanervaa ym veropakolaiseliitin asekauppiaita.

      http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/suomen-sarah-palin-ja-margaret-thatcher/

      Huomatkaa, että sitä samaa suursijoittaja-pörssikeinottelijaa on niin Venäjällä, Usa:ssa, kuin Suomen äärioikeistossa.

    • EI Natolle VAS

      On rikollista toimintaa, että perustuslain vastaisilla, eli laittomilla pakkomaksuilla, meillä maksatetaan itseemme kohdistuvaa taloudellisen, henkisen ja fyysisen väkivallan propagandaa ja veropakolaiseliitin asebisneksien mainosta.

      Eroa Kivinen, laiton pakkomaksu pois. Alas Bilderberg-Yle.

    • Bilderberg-Yle alas

      Kokoomus-Kivinen oli varmaan suunnitellut istumajärjestyksen, kun Venäjä-toimittaja Marja Manninen oli laitettu Kokoomuksen Kanervan kainaloon kiehnäämään. Pitäähän sitä natoa mainostaa, vaikka Venäjä-illan nimellä, jos ei muuten.

      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=10307

      Ne tuhannet miljardit eurot vuosittain, tarvitaan jokaisen suomalaisen kunnolliseen toimeentuloon, perusturvaan ja vahvempiin julkisiin palveluihin.

    • Justjoo

      Kaikenlaisia hulluja sitä on olemas.Johan vois mennä sinne Venäjälle ettei tarvi täällä sitä ihannoida.

      • Vasen Suora

        Suomi olisikin ihana maa, jos kaikki äärioikeiston hullut saataisiin poistettua Venäjälle. Sitä päivää odotellessa.


    • Valtakunnanoikeus

      Bilderberg-Yle tekee nyt kovaa natomainontaa ja propagandaa, kansan verovaroilla, vastoin kaikkia lakeja tiedonvälityksestä.

      Meiltä on viety oikeus puolueettomaan, asialliseen ja älylliseen tiedonvälitykseen.

      Nato-vastustajien kommentit "keskusteluun" estetään. Yle rajoittaa jo sananvapautta, todella rajulla kädellä, saadakseen porvareitten, veropakolaiseliitin sotilasliittoa mainostettua. Todellinen kova painostus menossa.

      Kivinen on rikollinen, joka käyttää Yle:ä veropakolaiseliitin kanavana, vastoin kaikkia lakeja. Erottakaa rikolliset Yle:stä. Yle:n nykyjohto oikeuden eteen.

    • Äänet Vasemmistolle
      • joukossa se tiivisty

        jaahah! Kaksi miljoonaa köyhää ja yksi miljoona nälkiintynyttä on heränneet. Vissiin on Vasureitten puoluekokous menossa?


    • EI Natolle VAS

      Selkeä, suuri enemmistö Suomen kansasta, vastustaa ehdottomasti veropakolaiseliitin sotilasliitton nettomaksajaksi joutumista.

      KeputPersutKokoomus ovat kaikki natopuolueita, jotka nyt koettavat valehtelemalla kansalle päin näköä, saada Suomen kansan pakotettua jenkkien asebisneksien rahoittajiksi.

      http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/98208288/isotalus-stubbin-kaltaiset-poliitikot-huipulle-yha-useammin

      Bilderberg-Yle Kivisen ja Kimmo Sasin johdolla, tekevät kaikkensa, että Suomen kansaa vedetään kölin alta, samalla taktiikalla, kuin edellisissä Eduskuntavaaleissa, eli silloinen "protesti", joka oli PetosjytkyKokoomus, on nyt Kepun "harkitsevaisuus" naton suhteen - eli täysi valhe päin kansan naamaa.

      KeputPersutKokoomuksen porvarikoplaa, ei pidä päästää lähellekään seuraavaa hallitusta.

    • VeroparatiisitKiinniVas1

      Muistellaampas vähän Bilderberg-Yle:n menneitä tekemisiä, kovaa on ollut äärioikeistomainonta ihan alusta asti, Kivisen-Jääskeläisen johdolla. Nykyiset Teekutsuliikkeen saarnaillat, A-studion nimellä, ovat jo ihan normikamaa, kukaan ei enää edes ihmettele, että porvaritoimittajat ja verojenkiertoon sekä poliittisen virka-aseman väärinkäytöksiin syyllistynyt pääministeri, saa päänisilityksiä ja paijausta medialta, hokevat yhdessä "hallelujaa, usko-usko-usko" - Ihan hirvittävää katsottavaa.

      http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3650625-vuoden-2016-paakirjoitusten-hitit-ja-hudit

      Kaikki pakkomaksut ovat perustuslain vastaisia, eli laittomia. Nykyisen Bilderberg-Yle:n rahoitus, tulee väkivallasta kansaa kohtaan. Siinä syyt, miksi eivät uutisoi verojenkierrosta ja suojelevat isoja talousrikollisia.

    • RauhaEinatolleVas

      Sipilän-Kivisen-Jääskeläisen Bilderberg-Yle - erikoistuu jälleen naisvihaan - Tällä kertaa kohteena ovat, veroparatiisi-lääkebisneksen "hormonikorvaushoidoista" kieltäytyvät naiset.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14825507/miksi-poliisi-ei-toimi#comment-89642391


      Laittomilla pakkomaksuilla Yle, pitää äärioikeistoveljien kokouksia, suorina lähetyksinä TV:ssä.


      Naisviha on Yle:n moottori suorastaan - Veroparatiisi-lääke- ja sotabisneksien mainostaminen, on jatkuvaa ja aggressiivista Yle:ssä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      62
      3737
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      87
      3128
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      69
      2336
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1600
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      66
      1334
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      89
      1193
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      29
      1059
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1001
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      985
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      962
    Aihe