MH17

sadgdfh

Spekuloidaan vähän. Mietitään esilletulleiden asioiden perusteella seikkoja puolesta ja vastaan, kuka sen koneen pudotti. Osapuolet joita on syytä epäillä ovat Ukrainan armeija, USA, separatistit ja Venäjä. Hollanti voitaneen jättää laskuista pois.

Ukrainan armeija

-On motiivi; saada tukea muulta maailmalta sille että pommitetaan omaa kansaa kun syy saadaan vieritettyä separatisteille

-Ukrainalainen hävittäjä lensi Venäjän valvontatietojen mukaan matkustajakoneen perässä juuri ennen sen putoamista

-Jos käytettiin BUK:ia, niitä oli Ukrainassa jossa myös on BUK-koulutuksen saaneita sotilaita

-Joidenkin valvontatietojen mukaan BUK-tutka oli aktiivisena Ukrainan alueella tapahtuma-aikana

-Ukrainalainen lentäjä ilmoitti olevansa vastuussa koneen pudottamisesta

-Matkustajakoneen osissa on pieniä reikiä, ehkä konetykin jäljiltä, ehkä BUK:in, mutta näiden pienten kappaleiden suunta on ollut ylhäältä/takaa-sivulta. Sen näkee kun katsoo kuvia lentokoneen kappaleista.

-Savuvanaa ei ole nähty

-MH17 muutti reittiään, miksi? Pakottiko hävittäjä sen tietylle alueelle?

USA

-On motiivi; saada yleinen mielipide venäjänvastaiseksi jotta Ukrainasta saadaan Naton etulinnake Venäjää vastaan

-Todennäköisin skenaario olisi että USA auttoi asiassa Ukrainan armeijaa, ainakin järjestelemällä tapahtumaa. Tuskin pudottaja oli USA:sta.

Venäjä

-Ei näyttöä, Venäjä on julkistanut paljon tietoa ja antanut tiedustelu- ja valvontatietojaan tutkinnan käyttöön ja peräänkuuluttanut avoimuutta. Ei vaikuta syyllisen toiminnalta. Ei motiivia.

Separatistit

-Ei motiivia, aiheuttaisivat koneen pudottamisella vain haittaa itselleen

-Vahinkopudotus? Jos kyseessä olisi ollut BUK:illa tapahtunut pudotus, mistä se BUK tuli? Venäjältäkö? Niitähän on Ukrainassakin. Kaukaa haettu ajatus että se olisi tullut Venäjältä. Vahinkopudotus olisi periaatteessa mahdollinen.

-Olisivatko separatistit tarpeeksi osaavia käyttämään BUK:ia. Ehkä, ehkä ei. Teoriassa mahdollista.

-Separatistit ottivat vastuun asiasta heti tapahtuman jälkeen mutta ilmoitus peruttiin nopeasti. Tätähän tapahtuu joskus että kun jossain räjähtää pommi, ottaa usea ryhmä siitä vastuun. Mahdollista olisi että ilman tietoa pudottajasta separatistit ottivat vastuun kunnes paljastui että kyseessä olikin siviilikone täynnä matkustajia. Vastuunottoa ei voitukaan tehdä.

Lisää?

Ps. Jätän sen freelance-nörttien tekemän koosteen kokonaan käsittelemättä.

342

2715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En jaksa jauhaa salaliittoteorioista, värkkään hissukseen omaa analyysiä...

      ******************************************************************************
      MH17 amatöörin analyysi (DRAFT v.0.1 tjsp)

      Tämä on “opensource henkinen” dokumentti, johon saa antaa palautetta jotta osaisin korjata asiavirheitä yms. Ja tekstiä saa lainata “omalla vastuulla”, kunhan ei käytä tätä propaganda tarkoituksessa.

      SISÄLLYS
      1 Tapahtumat ilmassa
      2 Tapahtumat maassa
      3 Päätelmä
      4 Taustoja
      5 Faktatietoa
      6 Propagandaa ja valheita
      6.1 Venäjä ja kapinalliset
      6.2 Ukraina, USA, NATO
      7 Linkit
      8 Tämän "artikkelin" kirjoittaja

      • ****************************************************
        1 Tapahtumat ilmassa

        (LÄHTEET: lennonjohdon tallenteet, mustien laatikoiden informaatio, lentäjien kertoma, venäjän tutkavideo, tutkintalautakunnan julkaisema esitieto ja vauriot koneen hylyssä)

        MH17 taittaa matkaansa Amsterdamista kohti Malesiaa.
        Ukrainan ilmatilassa matka jatkuu normaalisti, sallitulla lentokorkeudella.

        Lentokone pyytää lupaa lentää muutamaa kilometriä pohjoisemaa reittiä välttääkseen etelämpänä näkyvää ukkosaluetta. Lupa myönnetään.
        Itäisessä Ukrainassa kone saa luvan lentää suoraan seuraavaan navigaatiopisteeseen.
        Samalla alueella lentää kaksi muutakin matkustajalentokonetta, lähimmillään n. 30km päässä.

        Yhteys koneeseen katkeaa. Lentokoneen paikkatietoa lähettävä järjestelmä sammuu.

        Koneen edessä, keulan yläpuolella räjähti voimakas räjähde jonka paineaalto ja sirpaleet repivät ohjaamon ylhäältä alaspäin noin 45 asteen kulmassa ja tuhosivat mm. lennontallentimien virransyötön. Kone muuttaa voimakkaasti lentosuuntaansa aerodynamiikan tuhouduttua, lentokoneen vaurioitunut keula repeytyy irti.

        Tutkakuvan mukaan, noin 4 sekunnin sisään koneen nopeus romahtaa 900km/h nopeudesta noin 400kmh/h nopeuteen. Ja lentosuunta kääntyy kaakosta kohti itä-koilista. Lentokoneen tunnistelähettimien viimeisen toimintapaikan läheisyydessä tutkakaiku indikoi lentokoneen keulan kappaleiden aiheuttaman tutkakaiun. MH17 keskirunko putoaa kohti maata, katoaa tutkasta. MH17 keula ja kevyenpi lentokoneromu näkyy liikkumattomana tutkakaikuna kunnes sekin katoaa tutkan näkökentän alapuolelle.
        (tutka näkee luotettavasti yli 5km korkeudessa olevat kohteet, alueella kolmen samanaikaisen tutkan muodostama tutkakuva ja kuvassa kolme matkustajalentokonetta joista yksi siis hajoaa)

        30km lentokkoneen perässä, hieman idempänä ja korkeammalla, samaan suuntaan lentänyt matkustajakone ei kerkiä nähdä räjähdystä. Myöskään vastakkaiseen suuntaan lentänyt matkustajakone ei huomannut räjähdystä. (ohjuksen räjähdys ei sytyttänyt polttoainetta, siksi sen leimahdus pieni, eikä 30k päästä (ylempänä lennettäessä) sitä ole helppoa huomata pilviharsoa vasten)

        Lentokoneen paikannuslähettimen viimeisen toimintapaikan kohdalta:
        - noin 10km pohjoisen suuntaan sataa alas kevyttä lentokoneen romua kuten alumiinisia pintapeltejä koneen keulasta ja muovisia ohjaamon käsimatkatavaroiden säilytyslokerikoita ensimmäisten noin viiden penkkirivin kohdalta.
        - 2-5km itään tippuu maahan koneen ohjaamo ja joitain ruumiita.
        - siitä noin 6,3km itään tippuu lisää lentokoneen romua ja ruumiita, pisimmälle lentää koneen keskirunko ja siinä olevat matkustajat
        - koneen peräsin ja peräosa irtoaa muutama sata metriä ennen koneen rungon iskeytymistä maahan.
        - lentokoneen siivissä olevat polttoainesäiliöt räjähtävät koneen keskirungon iskeytyessä maahan. (minkäänlaista savujälkeä ei putoavasta koneesta jäänyt, se ei palanut ilmassa)

      • ************************************************
        2 Tapahtumat maassa
        (LÄHDE: videotallenteet, kuvat, silminnäkijät ja bellincat porukan analyysi)

        Kurskista kulkeutuu BUK ampumalaite kapinallisalueelle, mahdollisesti bellingcat analyysin mukaisesti.

        Ranskalaiset toimittajat kuvaavat 17.7 aamulla Donetsk:ssa BUK ilmatorjuntalaitteen lavetilla matkalla kohti Torez:a. Hieman myöhemmin Schizne:ssä kuvataan sama ohi matkaava lavetti ja ampumalaite kapinallissaattueessa. Torez:ssa lavetti kuvattu pysähtyneenä hetken aikaa.
        Hieman myöhemmin BUK ampumalaite puretaan lavetilta.

        Ampumalaite nähdään ajamassa Schizne:stä kohti etelää (kuvattu ja videokuvattu kahdessa eri paikkaa). (oletettu laukaisupaikka sijaitsee 4.2 km tästä)

        Siviilit kuulevat IT ohjuksen rakettimoottorin äänen ja kaksi pamahdusta ennen kuin maata kohti syöksyvä matkustaja lentokone tulee näkyviin pilviharson läpi. (toinen räjähdysääni lienee ohjuksen räjähdys, toinen mahdollisesti laukaisun ääni tai äänivallin rikkoutumisen ääni tai kaiku)

        Lentokoneen nähdään tippuvan alas pilvestä hajoten lisää matkalla alas.
        Samaan aikaan kuvataan ohjuksen todennäköisessä tulosuunnassa ohjuksen savujälki.

        Kapinalliset raportoivat pudottaneensa AN26 rahtilentokoneen, saman uutisoi myös venäjän televisio. Kapinalliset lähettävät alueelle osaston nappaamaan kiinni mahdollisesti hengissä selvinneitä lentäjiä, kapinalliset yllättyvät löytäessään siviilikoneen jäänteet.

        Tuntia myöhemmin tiedetään yleisesti että kyseessä oli matkustajalentokone.
        Ukrainan armeija kuuntelee ja tallentaa kapinallisten teleliikennettä ja yhdistettynä omaan lennonseurantaansa he tiesivät välittömästi tilanteen. (osa tallenteista voi olla väärennettyjä)

        USA:n vakoilusatelliitin kerrotaan myös havainneen ohjuslaukaisun, USA/NATO ei julkaise alkuperäistä materiaaliaan vaan materiaalista tehdyn kuvan. Samalla USA/NATO syyttää erittäin provosoivasti Venäjää.

        Venäjä ja kapinalliset käynnistävät massiivisen propagandaoperaation. Venäjä pitää tiedotustilaisuuden jonka anti on miltei täysin valheellinen. Ainoastaan tutkavideo näyttäisi olevan aito ja vastaa täysin muita havaintoja ja lentoseurantatietoja.

        Koska alueella on sotatila, osa ihmisitä pelkää antaa haastatteluja. Toisaalta osa kertomuksista selvästi keksittyjä ja vailla todellisuuspohjaa. Jotkut esim. väittävät samaan aikaan nähneensä SU25 sotilaslentokoneen mutta sellaista ei esimerkiksi tutkassa näy.
        (lentokone lensi alle 5km korkeudessa tai sitä ei ollut, koska MH17 tuli kahdessa osassa pilvien läpi, joku on voinut tulkita ohjaamon toiseksi lentokoneeksi)

        Kapinalliset varastelevat kuolleiden matkustajien tavaroita. Lentokoneen osia siirrellään ja leikataan palsiksi. Osa lentokoneen jäänteistä lastataan kuorma-auton lavalle ja kuljetetaan pois ennenkuin tutkijat ovat paikalla. Ruumiiden kerääminen aloitetaan 2pv tapahtuman jälkeen. Matkustajien jäljellejääneet matkatavarat kerätään 2kuukautta tapahtuman jälkeen. Koneen osien kerääminen tutkintaa varten aloitetaan miltei 3kk tapahtuman jälkeen. Todistusaineisto ei ole enään koskematon.

        Kapteenin, apuohjaajan ja matkustajien ruumiista löydetään useita raudankappaleita jotka ovat tulleet lentokoneen ulkopuolelta. Myöhemmin myös koneen hylystä löydetään metallinpaloja jotka voivat olla BUK M1 ohjuksesta. Epävirallinen vuodettu tieto kertoo ruumiista saatujen metallinpalasten osoittavan koneen tuhoneen ohjuksen olleen BUK M1 tyyppinen.
        (BUK M1 identifikaatio vielä vahvistamatta, mutta alueella myöhemmin illalla liikkuneesta ampumalaitteesta näyttää niin ikään puuttuvan yksi BUK M1 ohjus)

      • ***************************************
        3 Päätelmä

        -kapinalliset ampuivat vahingossa matkustajalentokonetta luullen sen olevan sotilaslentokone
        -kapinalliset ovat saaneet ampumalaitteen ja mahdollisesti sen miehistön todennäköisimmin venäjältä

        ***************************************
        4 Taustoja

        -kapinalliset ja venäjä tuhosivat aikaisempina päivinä menestyksekkäästi Ukrainan lentokalustoa
        -Ukrainan sotilaat venäjän rajan läheisyydessä saivat täydennystä lähinnä vain ilmateitse koska olivat jäämässä sumppuun
        -kapinallisten oli tärkeää saada katkaistua ilmasilta UA joukoille
        -Venäjän alueelta ei voi jatkuvasti ampua korkealla lentäviä Ukrainan lentokoneita, siksi oli syytä toimittaa kapinallisille toimiva ampumalaite (PÄÄTELMÄ)
        -ampumalaitteen toimittamista edelsi propaganda kaapatuista BUK laitteista
        -alueella kapinallisten hallussa kuvatussa ampumalaitteessa oli mm. tunnistenumerot poistettu mikä viittaa vahvasti siihen että laite oli venäläistä alkuperää (siihen viittaa myös ukrainan tiedustelutieto joka ei ole kiistatonta, kts. myös bellingcat analyysi) (havainto päätelmä)
        -vahingon paljastuttua ampumalaite kuljetettiin venäjän suuntaan, luultavasti tuhottavaksi (videotodiste, kapinallisten "vuotama" tieto)
        -ampumalaitteesta puuttui siinä vaiheessa yksi ohjus, ohjukset M1 tyyppisiä (videotodiste)
        -ilmatila olisi pitänyt sulkea Ukrainan, venäjän tai NATOn toimesta. Eikä lentoyhtiöiden pitäisi lentää kriisialueiden yläpuolella lainkaan, mutta ne lentävät edelleen.

      • ******************************************
        5 Faktatietoa

        -BUK AMPUMALAITE ja BUK M1 ohjus
        --Ampumalaite (Telar lavetti) voi toimia itsenäisesti tai yhteistyössä komentoyksikön, tutkan ja latauslaitteen kanssa. (alueella nähty vain ampumalaite, "TELAR")
        --Ampumalaitteen tutkan näköalue 100km (max noin 120 asteen näkymä)
        --Ohjuksen toiminta-alue noin 35km
        --ohjus nousee ensin voimakkaasti tähtäyslinjan yläpuolelle ja suuntaa sitten suoraan kohti kohdetta, ohjautuen kohti kohteesta heijastuvaa lavetin lähettämää tutka signaalia, loppuvaiheessa ohjus siirtyy käyttämään omaa tutkaa
        --ohjus käyttää rakettipolttoaineensa noin 15...17 sekunnin kuluessa laukaisusta jonka jälkeen ohjus liitää kohteeseen yli 3000km/h, jättämättä savujälkeä
        --Ohjuksessa on 70kg taistelukärki, taistelukärki laukaistaan ensisijaisesti ohjuksen oman tutkan ohjaamana noin 17-30m ennen kohdetta
        --Taistelukärjen teho pohjautuu ensijaisesti sirpalevaikutukseen suoraan sivuillepäin ohjuksen keskiakselista, sirpaleet ovat tappavia ainakin 40m räjähdyksen keskipisteetsä
        --toissijainen vaikutus on paineaalto, se on tuhoavan voimakas noin alle 10m etäisyydelle
        --tuhovaikutusta suoraan eteenpäin tai taaksepäin ei juuri ole.
        --Sirpaloituvan taistelukärjen aiheuttama tuhovaikutus muodostuu sirpaleiden nopeudesta sivusuunnassa, ohjuksen liikkeestä räjähdyshetkellä suhteessa kohteen liikerataan. Käytännössä muistuttaa ohjuksen menosuunnassa avautuvaa suppilomuotoa.
        --sirpaleiden lentonopeus 600-1000m/s, paineaallon nopeus noin 10km/s, ohjuksen keskilinjasta sivullepäin
        --sirpaleiden ja Boeing 777 kohtausnopeus tässä tapauksessa noin 4000km/h
        --Ohjus pyrkii tähtäämään ja räjähtämään kohteen keskilinjan yläpuolella. (toisin kuin esim. lämpöhakuiset ohjukset) Sotilaslentokoneiden suojaus on heikoin niiden yläpuolella.
        --Yhdessä lisätutkan ja komentoyksikön kanssa BUK ampumalaitteet pystyvät ottamaan seurantaansa viholliskoneen 160km etäisyydeltä kaikkiin suuntiin sekä muodostamaan kattavan kuvan ilmatilasta
        --Kuvissa näkyvästä ampumalaitteesta ei saa täyttä varmuutta onko se M1 vaiko M1-2 tyyppinen mutta se on aseistettu M1 tyypin ohjuksella joita käyttää mm. Venäjä, Ukraina ja Suomi.
        --siviililentokoneen ei ole mahdollisuutta nähdä tai väistää halkaisijaltaan 40cm ohjusta joka lähestyy 4000km/h
        --5.6m mittaista, 40cm paksua ohjusta ei pysty näkemään siviilitutkalla

        -BOEING 777 (wikipedia, ammattilaistieto)
        --lentokoneen mustat laatikot (lennon tallentimet, ääninauhuri) sijaitsevat koneen perässä
        --mustilla laatikoille syötetään virtaa ohjaamon takana lattian alapuolella olevalla yksiköllä

        -SU25 (lähde Sukhoi)
        --ilmasta-maahan taisteluun tarkoitettu rynnäkkölentokone
        --maksimi lentokorkeus 7500m ilman rungon ulkopuolista aseistusta
        --maksimi lentokorkeus 5000m täydessä aselastissa

        -Lentokoneella tapahtuva toisen lentokoneen tuhoaminen
        --lentokoneista ammuttavat ohjukset omaavat tyypillisesti muutaman kilon suuruisen räjähdyspanoksen, suurimmillaan noin 20kg (sellainen ei kykene "katkaisemaan" matkustajalentokonetta ellei lentokoneen polttoaine satu räjähtämään osumasta)
        --AA ohjusten sirpaloituvat taistelukärjet sisältävät "yhtäjaksoinen tanko" tyylisen taistelukärjen joka pienempien sirpaleiden lisäksi tuottaa sivusuuntaan levittäytyvän "tähtimäisen" sirpaleen (leikaavaa vaikutusta, tehokkaampi ohjuksen lentosuuntaan) (tällaisen taistelukärjen vaurioita ei MH17 koneessa ole)
        --lämpöhakuiset AA ohjukset hakeutuvat kohteena olevan lentokoneen moottoriin tuhoten sen ja sytyttäen moottorin läheisyydessä olevan polttoaineen palamaan (tällaisesta ei ole MH17 tapauksessa kyse)
        --tutkaohjautuvat AA ohjukset ohjautuvat kohti tutkakaikua (ampuva kone "valaisee" maalin tutkallaan)
        ---tutkahakuiset AA ohjukset tähtäävät keskelle kohdetta eli osuma kohteen keulaan mahdollinen vain mikäli ampuva lentokone lähestyy kohdetta suoraan sen edestäpäin (tällaisesta ei ole mitään näyttöä MH17 tapauksessa)
        --Ammuttaessa lentävää kohdetta konetykillä on ampujan oltava alle 800m päässä kohteesta
        --konetykissä voi olla läpäiseviä tai räjähtäviä ammuksia, läpäisevät ammukset tekevät pyöreän reiän, räjähtävät repivät kohteen pintaan isomman reiän osumapaikan ympäriltä. (tällaisia jälkiä ei ole MH17 hylyssä, konetykkillä liikkuvan koneen keulan "irtisahaaminen" mahdotonta)
        --Mikään lentokone ei kykene aiheuttamaan sitä tuhoa jonka MH17 koki 10km korkeudessa.

      • ******************************************
        6 Propagandaa ja valheita

        6.1 Venäjä ja kapinalliset
        -väite: SU25 lentokone havaittu tutkassa
        todellisuus: tutkavideo todistaa ettei sotilaslentokoneita ollut alueella
        -väite: SU25 ampui BOING777:n
        todellisuus: SU25 ei kykene tuhoamaan BOEING777 konetta 10km korkeuteen
        -väite: "pakeneva" BUK laite olisi kuvattu Ukrainan hallitsemalla alueella
        todellisuus: videon kuvauspaikka on kiistatta osoitettu olevan kapinallisalueella ja laitetta kuljettaa lavetti Volvo jota kapinalliset aktiivisesti käyttävät

        HUOM: keskeneräistä tästä eteenpäin ->
        -Tutkatieto
        -lennonjohdon tallenteet kommunikaatiosta koneen ja lennonjohdon välillä
        -lentokoneen mustat laatikot (lennon tallentimet)
        -MH17 koneen hylky
        -Uhrit
        -UA hävittäjä “väisti”, MH17 ihmiskilpenä
        -vanhat ruumiit
        -MH370
        -väärät tunnustukset
        -videot
        -satelliittikuvat
        -Ukrainan BUK laitteet
        -kaapattu ampumalaite
        -venäjän ampumalaitteet
        -salaliittoteoriat
        -silminnäkijät & toinen lentokone
        --MH17 lensi pilvien yläpuolella, sinne ei voinut maasta nähdä
        --tutkakuvissa ei näy kolmen matkustajalentokoneen lisäksi muita koneita
        --MH17 tuli pilviharson läpi kahdessa osassa, siksi joku voisi luulla ohjaamoa toiseksi lentokoneeksi
        -air-air then gunfire
        --tuhoutuneesta koneesta nähdään että se koki tuhonsa välittömästi 10km korkeudessa
        --edellisen vahvistaa myös lennontallentimet ja venäjän tutkavideo
        -small military aircraft on the sky
        -kaksi räjähdystä
        -mh17 lentämässä puiden korkeudella toisen lentokoneen ääni
        -pum then roar, silvery underside
        -pilottia ammuttu mahaan lufthansa pilot

      • *******************************
        7 Linkit

        http://fi.wikipedia.org/wiki/BUK_M1
        HUOM, tämä kesken!

        ********************************
        8 Tämän "artikkelin" kirjoittaja

        Harrasteleva onnettomuustutkailija ja progandan vastaisen sodan alokas.
        Toisaalta PST Ohjusampuja (eläkkeellä kunnes kutsu käy).
        Insinööri 24h. (no pitihän se arvata)

        terkuin:
        kimmoke, sotilaspässi & sotilaspassi (palaute tähän ketjuun, privaattimeilinä tälle foorumille tai *passille ät suomi24 jne)

        (ANTEEKSI jos pissasin paraatin päälle)

      • rantavahti
        sotilaspassi kirjoitti:

        ******************************************
        5 Faktatietoa

        -BUK AMPUMALAITE ja BUK M1 ohjus
        --Ampumalaite (Telar lavetti) voi toimia itsenäisesti tai yhteistyössä komentoyksikön, tutkan ja latauslaitteen kanssa. (alueella nähty vain ampumalaite, "TELAR")
        --Ampumalaitteen tutkan näköalue 100km (max noin 120 asteen näkymä)
        --Ohjuksen toiminta-alue noin 35km
        --ohjus nousee ensin voimakkaasti tähtäyslinjan yläpuolelle ja suuntaa sitten suoraan kohti kohdetta, ohjautuen kohti kohteesta heijastuvaa lavetin lähettämää tutka signaalia, loppuvaiheessa ohjus siirtyy käyttämään omaa tutkaa
        --ohjus käyttää rakettipolttoaineensa noin 15...17 sekunnin kuluessa laukaisusta jonka jälkeen ohjus liitää kohteeseen yli 3000km/h, jättämättä savujälkeä
        --Ohjuksessa on 70kg taistelukärki, taistelukärki laukaistaan ensisijaisesti ohjuksen oman tutkan ohjaamana noin 17-30m ennen kohdetta
        --Taistelukärjen teho pohjautuu ensijaisesti sirpalevaikutukseen suoraan sivuillepäin ohjuksen keskiakselista, sirpaleet ovat tappavia ainakin 40m räjähdyksen keskipisteetsä
        --toissijainen vaikutus on paineaalto, se on tuhoavan voimakas noin alle 10m etäisyydelle
        --tuhovaikutusta suoraan eteenpäin tai taaksepäin ei juuri ole.
        --Sirpaloituvan taistelukärjen aiheuttama tuhovaikutus muodostuu sirpaleiden nopeudesta sivusuunnassa, ohjuksen liikkeestä räjähdyshetkellä suhteessa kohteen liikerataan. Käytännössä muistuttaa ohjuksen menosuunnassa avautuvaa suppilomuotoa.
        --sirpaleiden lentonopeus 600-1000m/s, paineaallon nopeus noin 10km/s, ohjuksen keskilinjasta sivullepäin
        --sirpaleiden ja Boeing 777 kohtausnopeus tässä tapauksessa noin 4000km/h
        --Ohjus pyrkii tähtäämään ja räjähtämään kohteen keskilinjan yläpuolella. (toisin kuin esim. lämpöhakuiset ohjukset) Sotilaslentokoneiden suojaus on heikoin niiden yläpuolella.
        --Yhdessä lisätutkan ja komentoyksikön kanssa BUK ampumalaitteet pystyvät ottamaan seurantaansa viholliskoneen 160km etäisyydeltä kaikkiin suuntiin sekä muodostamaan kattavan kuvan ilmatilasta
        --Kuvissa näkyvästä ampumalaitteesta ei saa täyttä varmuutta onko se M1 vaiko M1-2 tyyppinen mutta se on aseistettu M1 tyypin ohjuksella joita käyttää mm. Venäjä, Ukraina ja Suomi.
        --siviililentokoneen ei ole mahdollisuutta nähdä tai väistää halkaisijaltaan 40cm ohjusta joka lähestyy 4000km/h
        --5.6m mittaista, 40cm paksua ohjusta ei pysty näkemään siviilitutkalla

        -BOEING 777 (wikipedia, ammattilaistieto)
        --lentokoneen mustat laatikot (lennon tallentimet, ääninauhuri) sijaitsevat koneen perässä
        --mustilla laatikoille syötetään virtaa ohjaamon takana lattian alapuolella olevalla yksiköllä

        -SU25 (lähde Sukhoi)
        --ilmasta-maahan taisteluun tarkoitettu rynnäkkölentokone
        --maksimi lentokorkeus 7500m ilman rungon ulkopuolista aseistusta
        --maksimi lentokorkeus 5000m täydessä aselastissa

        -Lentokoneella tapahtuva toisen lentokoneen tuhoaminen
        --lentokoneista ammuttavat ohjukset omaavat tyypillisesti muutaman kilon suuruisen räjähdyspanoksen, suurimmillaan noin 20kg (sellainen ei kykene "katkaisemaan" matkustajalentokonetta ellei lentokoneen polttoaine satu räjähtämään osumasta)
        --AA ohjusten sirpaloituvat taistelukärjet sisältävät "yhtäjaksoinen tanko" tyylisen taistelukärjen joka pienempien sirpaleiden lisäksi tuottaa sivusuuntaan levittäytyvän "tähtimäisen" sirpaleen (leikaavaa vaikutusta, tehokkaampi ohjuksen lentosuuntaan) (tällaisen taistelukärjen vaurioita ei MH17 koneessa ole)
        --lämpöhakuiset AA ohjukset hakeutuvat kohteena olevan lentokoneen moottoriin tuhoten sen ja sytyttäen moottorin läheisyydessä olevan polttoaineen palamaan (tällaisesta ei ole MH17 tapauksessa kyse)
        --tutkaohjautuvat AA ohjukset ohjautuvat kohti tutkakaikua (ampuva kone "valaisee" maalin tutkallaan)
        ---tutkahakuiset AA ohjukset tähtäävät keskelle kohdetta eli osuma kohteen keulaan mahdollinen vain mikäli ampuva lentokone lähestyy kohdetta suoraan sen edestäpäin (tällaisesta ei ole mitään näyttöä MH17 tapauksessa)
        --Ammuttaessa lentävää kohdetta konetykillä on ampujan oltava alle 800m päässä kohteesta
        --konetykissä voi olla läpäiseviä tai räjähtäviä ammuksia, läpäisevät ammukset tekevät pyöreän reiän, räjähtävät repivät kohteen pintaan isomman reiän osumapaikan ympäriltä. (tällaisia jälkiä ei ole MH17 hylyssä, konetykkillä liikkuvan koneen keulan "irtisahaaminen" mahdotonta)
        --Mikään lentokone ei kykene aiheuttamaan sitä tuhoa jonka MH17 koki 10km korkeudessa.

        "--konetykissä voi olla läpäiseviä tai räjähtäviä ammuksia, läpäisevät ammukset tekevät pyöreän reiän, räjähtävät repivät kohteen pintaan isomman reiän osumapaikan ympäriltä. (tällaisia jälkiä ei ole MH17 hylyssä, konetykkillä liikkuvan koneen keulan "irtisahaaminen" mahdotonta)"

        Yleensä konetykki on rynnäkkö koneissa panostettu molemmilla ammustyypeillä samaan aikaan. Tyypillinen panostusuhde on 2 panssarinläpäisy ammusta ja yksi räjähtävä ammus. Erityisesti rynnäkkökoneet panostetaan molemmilla ammustyypeillä, jotta konetykin tuhovaikutus erilaisia kohteita vastaan maksimoituu.

        Tämä johtuu siitä, että panssaroituja kohteita vastaan tarvitaan panssarinläpäisy luoteja ja kevyitä ajoneuvoja, jalkaväkeä vastaan tarvitaan räjähtäviä luoteja.

        Yleensä rynnäkkökoneet käyttävät konetykkiään maassa olevia maaleja vastaan, mutta toki sillä voi ampua myös helikoptereita tai lentokoneita.

      • rantavahti kirjoitti:

        Kiitos tarkenteista.

        Taannoin oli hyvä venäläisten järjestämä demo jossa ampuivat maassa olevia lentokoneita SU25 koneella.

        Ammuksista noin 5kpl osui liikkumattomaan maaliin ja kauempaa katsottaessa osa sirpaleiden ulostulorei-istä näytti samalta kuin MH17 rungossa olevat sirpaleiden sisäänmenoreiät.

        Ja lopputulemana siis osoitti ettei SU25 konetykki voisi olla kyseessä MH17 tapauksessa, vaikka MH17 olisi ollut maassa ja paikallaan.

      • sotilaspassi kirjoitti:

        *******************************
        7 Linkit

        http://fi.wikipedia.org/wiki/BUK_M1
        HUOM, tämä kesken!

        ********************************
        8 Tämän "artikkelin" kirjoittaja

        Harrasteleva onnettomuustutkailija ja progandan vastaisen sodan alokas.
        Toisaalta PST Ohjusampuja (eläkkeellä kunnes kutsu käy).
        Insinööri 24h. (no pitihän se arvata)

        terkuin:
        kimmoke, sotilaspässi & sotilaspassi (palaute tähän ketjuun, privaattimeilinä tälle foorumille tai *passille ät suomi24 jne)

        (ANTEEKSI jos pissasin paraatin päälle)

        Yle Areenassa katsottavissa Suomalaisen BUK ohjuslavetin jäljittäjän haastattelu:
        http://areena.yle.fi/tv/2160090

        Ja tässä koko materiaali lähteineen:
        https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2014/11/08/origin-of-the-separatists-buk-a-bellingcat-investigation/

      • sotilaspassi kirjoitti:

        ****************************************************
        1 Tapahtumat ilmassa

        (LÄHTEET: lennonjohdon tallenteet, mustien laatikoiden informaatio, lentäjien kertoma, venäjän tutkavideo, tutkintalautakunnan julkaisema esitieto ja vauriot koneen hylyssä)

        MH17 taittaa matkaansa Amsterdamista kohti Malesiaa.
        Ukrainan ilmatilassa matka jatkuu normaalisti, sallitulla lentokorkeudella.

        Lentokone pyytää lupaa lentää muutamaa kilometriä pohjoisemaa reittiä välttääkseen etelämpänä näkyvää ukkosaluetta. Lupa myönnetään.
        Itäisessä Ukrainassa kone saa luvan lentää suoraan seuraavaan navigaatiopisteeseen.
        Samalla alueella lentää kaksi muutakin matkustajalentokonetta, lähimmillään n. 30km päässä.

        Yhteys koneeseen katkeaa. Lentokoneen paikkatietoa lähettävä järjestelmä sammuu.

        Koneen edessä, keulan yläpuolella räjähti voimakas räjähde jonka paineaalto ja sirpaleet repivät ohjaamon ylhäältä alaspäin noin 45 asteen kulmassa ja tuhosivat mm. lennontallentimien virransyötön. Kone muuttaa voimakkaasti lentosuuntaansa aerodynamiikan tuhouduttua, lentokoneen vaurioitunut keula repeytyy irti.

        Tutkakuvan mukaan, noin 4 sekunnin sisään koneen nopeus romahtaa 900km/h nopeudesta noin 400kmh/h nopeuteen. Ja lentosuunta kääntyy kaakosta kohti itä-koilista. Lentokoneen tunnistelähettimien viimeisen toimintapaikan läheisyydessä tutkakaiku indikoi lentokoneen keulan kappaleiden aiheuttaman tutkakaiun. MH17 keskirunko putoaa kohti maata, katoaa tutkasta. MH17 keula ja kevyenpi lentokoneromu näkyy liikkumattomana tutkakaikuna kunnes sekin katoaa tutkan näkökentän alapuolelle.
        (tutka näkee luotettavasti yli 5km korkeudessa olevat kohteet, alueella kolmen samanaikaisen tutkan muodostama tutkakuva ja kuvassa kolme matkustajalentokonetta joista yksi siis hajoaa)

        30km lentokkoneen perässä, hieman idempänä ja korkeammalla, samaan suuntaan lentänyt matkustajakone ei kerkiä nähdä räjähdystä. Myöskään vastakkaiseen suuntaan lentänyt matkustajakone ei huomannut räjähdystä. (ohjuksen räjähdys ei sytyttänyt polttoainetta, siksi sen leimahdus pieni, eikä 30k päästä (ylempänä lennettäessä) sitä ole helppoa huomata pilviharsoa vasten)

        Lentokoneen paikannuslähettimen viimeisen toimintapaikan kohdalta:
        - noin 10km pohjoisen suuntaan sataa alas kevyttä lentokoneen romua kuten alumiinisia pintapeltejä koneen keulasta ja muovisia ohjaamon käsimatkatavaroiden säilytyslokerikoita ensimmäisten noin viiden penkkirivin kohdalta.
        - 2-5km itään tippuu maahan koneen ohjaamo ja joitain ruumiita.
        - siitä noin 6,3km itään tippuu lisää lentokoneen romua ja ruumiita, pisimmälle lentää koneen keskirunko ja siinä olevat matkustajat
        - koneen peräsin ja peräosa irtoaa muutama sata metriä ennen koneen rungon iskeytymistä maahan.
        - lentokoneen siivissä olevat polttoainesäiliöt räjähtävät koneen keskirungon iskeytyessä maahan. (minkäänlaista savujälkeä ei putoavasta koneesta jäänyt, se ei palanut ilmassa)

        Oheisessa kuvassa on koetettu hahmottaa ohjuksen räjähdyspiste sen nopeuden (suhteessa koneen nopeuteen), laskettujen sirpalenopeuksien ja lentokoneessa havaittujen vaurioiden perusteella:
        http://i.imgur.com/uIjcO2E.png

        Mikään muu "skenario" ei vain ole mitenkään mahdollinen.
        (tuohon kuvaan liittyen, mielestäni räjähdyspiste on ollut aavistuksen verran lähempänä lentokoneen keskilinjaa, muutoin kuva lienee oikein. Itsekin nuita koetin kesällä laskeskella.)

        Ja se tietenkin on hieman arvailujen varassa minne ohjuksen peräosa päätyi. Videolla nähtyjen ammuntojen perusteella ohjuksen peräosa jatkaa samaan suuntaan mihinohjus oli alunperin menossa, etenkin mikäli taistelukärjen räjähdys onnistui niinkuin suunniteltua. Erittäin todennäköistä että ohjuksen peräosa on MH17 alkuperäisen tulosuunnan suuntaan muutaman kilometrin päässä.

    • Pieni antispecu:

      >Ukrainan armeija
      >-On motiivi; saada tukea muulta maailmalta sille että pommitetaan omaa kansaa kun syy saadaan vieritettyä separatisteille

      Ei tarpeen koska kapinalliset itse tappavat siviilejä.

      >-Ukrainalainen hävittäjä lensi Venäjän valvontatietojen mukaan matkustajakoneen perässä juuri ennen sen putoamista

      Venäjän valhe vailla todisteita. Venäjän tutkavideo TODISTAA ettei sotilaskoneita ollut alueella.

      >-Jos käytettiin BUK:ia, niitä oli Ukrainassa jossa myös on BUK-koulutuksen saaneita sotilaita

      Totta. Myös kapinallisten Besler on voinut kouluttaa ampujat.

      >-Joidenkin valvontatietojen mukaan BUK-tutka oli aktiivisena Ukrainan alueella tapahtuma-aikana

      Venäjän tietojen mukaan 9kpl BUK tutkia oli aktiivisena kyseisellä alueella. Mutta tarkempaa dataa ei ole julkaistu.

      >-Ukrainalainen lentäjä ilmoitti olevansa vastuussa koneen pudottamisesta

      Tämä on saksalaisen satiirisivuston vitsi jonka RT ja sinä otitte todesta.

      >-Matkustajakoneen osissa on pieniä reikiä, ehkä konetykin jäljiltä, ehkä BUK:in, mutta näiden pienten kappaleiden suunta on ollut ylhäältä/takaa-sivulta. Sen näkee kun katsoo kuvia lentokoneen kappaleista.

      Valehtelet.
      Reiät tulleet edestä ylhäältä.

      ..skippaan .kamalaa skeidaa...

      >Venäjä
      >-Ei näyttöä, Venäjä on julkistanut paljon tietoa ja antanut tiedustelu- ja valvontatietojaan tutkinnan käyttöön ja peräänkuuluttanut avoimuutta. Ei vaikuta syyllisen toiminnalta. Ei motiivia.

      Päinvastoin. Kaikki todisteet osoittavat kapinallisten/venäjän suuntaan.
      Venäjä ei ole antanut esim. dataa johon se perustaa SU25 väitteensä, ei vaikka sitä on erikseen pyydetty.

      Jos valehtelun määrästä voi jotain päätellä, on venäjä 100% syyllinen.
      He julkaisivat valtavan määrän vääristeltyä tietoa. Piirrettyjä satelliittikuvia yms jne.

      >Separatistit
      ...
      >-Vahinkopudotus? Jos kyseessä olisi ollut BUK:illa tapahtunut pudotus, mistä se BUK tuli? Venäjältäkö? Niitähän on Ukrainassakin. Kaukaa haettu ajatus että se olisi tullut Venäjältä. Vahinkopudotus olisi periaatteessa mahdollinen.

      Mikäli kyseessä olisi ollut Ukrainan laite, siinä olisi ollut Ukrainan merkinnät.
      Ainoatakaan toimivaa BUK laitetta ei ole todistetusti joutunut kapinallisten käsiin.

      ...

      >Ps. Jätän sen freelance-nörttien tekemän koosteen kokonaan käsittelemättä.

      Se "nörttien" laatima kooste on erinomainen. Kannattaa perehtyä lähteisiin ja faktoihin. Väitän että he osuvat analyysissä melkolailla naulan kantaan.

    • sappiass

      Ukraina olisi saanut sotatoimilleen paremmin oikeutuksen pommittamalla vaikka Kiovaa ja syyttämällä siitä Venäjää. Matkustajakone oli täysin ulkopuolinen uhri, joka ennemminkin loi paineita taistelujen keskeyttämiseksi. Ukraina ei myöskään tarvinnut lisää venäjävastaisuutta, kun viimeistään Krimin jälkeen koko sivistynyt maailma on ollut kuvottunut ryssistä.

      USA oli myös viimeistään Krimin jälkeen varmistanut, että ukrainalaiset haluavat hintaan mihin hyvänsä Natoon. Ei siis heilläkään syytä pudottaa konetta.
      Ei Venäjälläkään motiivia ollut, mutta: separiryssät aseet = tahallisia ja tahattomia kauheuksia.

    • appisas

      Kerrohan muuten lisää siitä ukrainalaisesta lentäjästä?

      • khiy

        Meet The Pilot Who Shot Down Malaysian Boeing MH-17 - Vladislav Voloshin?. You tubesta löytyy.

      • khiy kirjoitti:

        Meet The Pilot Who Shot Down Malaysian Boeing MH-17 - Vladislav Voloshin?. You tubesta löytyy.

        -SU25 R-60 yhdistelmällä ei isoa matkustajalentokonetta pysty pudottamaan.
        -SU25 R-60 yhdistelmä ei vahingoita kohteena olevaa konetta kuten tapahtui MH-17 koneelle.

    • appisas

      Venäjä kyllä tietää, että avointa pitää esittää. Kaikkein tyhmimpiin se vielä menee täydestä.

      • Enpä usko

        Sotilaspassille kiitoksia perusteellisesta työstä. Jatka samaan malliin! Valitettavasti et taida saada ystäviä kirjoituksillasi, koska joillakin menee hyvät salaliittoteoriat pieleen.

      • oggeri
        Enpä usko kirjoitti:

        Sotilaspassille kiitoksia perusteellisesta työstä. Jatka samaan malliin! Valitettavasti et taida saada ystäviä kirjoituksillasi, koska joillakin menee hyvät salaliittoteoriat pieleen.

        Päinvastoin tällä saa ystäviä, kun jaksaa oikoa muutaman trollin valheita. Tuskin yksikään aivot omaava ihminen uskoo, että koneen olisi pudottanut syvällä kapinallisten hallussa olevalla alueella kukaan muu kuin separatistit ja/tai venäjän armeija. Tarkoitukseen tarvittavan kaluston liikuttaminen alueella olisi silkka itsemurha ja siitä olisi "miljoona" kuvaa todisteena netissä.

    • ...

      Aloittajalle sanon, ettei valhe muutu todeksi sillä, että sitä toistetaan moneen kertaan. Teillä itärajan takana noinkin karkea propaganda vissiin puree kansaan, kun sitä kerran aktiivisesti käytätte, eikä näytä olevan tarvetta hienosäätöön. Me, rajan tällä puolella, osaamme vielä itse ajatella, eikä kaikkein räikein propaganda ihan uppoa.

      • fueller

        Hienosti eritelty juttu mutta niin länsimielinen.Asiavirheitä koko joukko.Venäjän ilmavoimien asiantuntija sanoi että SU-25pystyy helposti tiputtamaan matkustajakoneen 10 kilometristä.Miksi jenkit eivät ole luovuttaneet juuri tapahtumapaikan yllä lentäneen satelliitin tietoja?Ukraina kantaa täyden vastuun tapahtuneesta koska kone pudotettiin heidän ilmatilassa.Siitähän ei ole kahta sanaa.Mitä tulee propagandaan,niin kohta alkaa tulla uutisia myös venäjän järjestämänä ja suomen kielella.Onpa hyvä.Olen väsynyt jo iltalehteen,hesariin ja yleen!

      • fueller kirjoitti:

        >mutta niin länsimielinen

        Yritän olla neutraali, mutta en ehkä täysin onnistu.
        Todisteet ja faktat kuitenkin samat vaikka asiaa katsoisi idästä tai lännestä.

        >Asiavirheitä koko joukko.Venäjän ilmavoimien asiantuntija sanoi että SU-25pystyy helposti tiputtamaan matkustajakoneen 10 kilometristä.

        Asiantuntijasi valehtelee. Lentokoneen valmistaja tietää paremmin, samoin lentokoneella lentäneet.
        (SU25 koneesta on tehty lukuisia kehitysversioita mutta koska se on tarkoitettu maajoukkojen tueksi, sen ominaisuuksia maksimilentokorkeuden kasvattamiseksi ei ole tehty. Tiedän että joissain peleissä SU25 pystyy lentämään altimeter lukemaan 9999m, mutta se ei olekaan todellisuutta.)

        Ja jotkut Venäjän asiantuntijat ovat täysin varmoja että BUK pudotti koneen.

        >Miksi jenkit eivät ole luovuttaneet juuri tapahtumapaikan yllä lentäneen satelliitin tietoja?

        Mistä tiedät etteivät ole luovuttaneet?
        He ovat julkaisseet satelliittidatasta tehdyn kuvan yms.
        Mutta onko sillä mitään merkitystä?
        (Minun analyysini ei pohjaudu USA:n tai Kiovan tietoihin.)

        > kohta alkaa tulla uutisia myös venäjän järjestämänä ja suomen kielella.

        Venäjän valheita ei tarvita. Mutta ymmärrän venäjän hädän kun koko maailma ei ole heidän pikkurillinsä liikuteltavissa ja totuus ei ole heidän saneltavissa.

      • iskuri

        Nimimerkki Sotilaspassille tiedoksi,että läheisen kylän kolme kolme naista havaitsi taivaalla kaksi sotilaskonetta malesialaisen matkustajakoneen ympärillä.Sen jälkeen kuului hirveä pamaus.Mitähän siellä taivaalla tapahtui.Nämä naiset asuvat läheisessä kylässä lähellä koneen putoamispaikkaa. Totuus on,että konvehtikeisari Poron kaksi SU25 konetta ampuivat malesialaisen matkustajakoneen alas.Siinä ei tarvita enempiä todisteita.

      • sappiass
        iskuri kirjoitti:

        Joopajoo. Millähän silmillä maatuskat näkevät 2 hävittäjää? Ja miksi separien aiemmissa väitteissä tutkakuvissa näkyi vain yksi?

      • sappiass kirjoitti:

        Joopajoo. Millähän silmillä maatuskat näkevät 2 hävittäjää? Ja miksi separien aiemmissa väitteissä tutkakuvissa näkyi vain yksi?

        Tutkakuvassa ei näy ainoatakaan.

      • iskuri kirjoitti:

        Nimimerkki Sotilaspassille tiedoksi,että läheisen kylän kolme kolme naista havaitsi taivaalla kaksi sotilaskonetta malesialaisen matkustajakoneen ympärillä.Sen jälkeen kuului hirveä pamaus.Mitähän siellä taivaalla tapahtui.Nämä naiset asuvat läheisessä kylässä lähellä koneen putoamispaikkaa. Totuus on,että konvehtikeisari Poron kaksi SU25 konetta ampuivat malesialaisen matkustajakoneen alas.Siinä ei tarvita enempiä todisteita.

        Käsittelen noiden naisten haastattelut myöhemmin. Ne on ristiriitaisia keskenään ja sisältävät mm. fysikaalisia mahdottomuuksia.

        Jos naiset saivat ruokaa tai säilyttää henkensä lausuntonsa ansiosta niin sallittakoon valehtelu heille.

        Mutta faktoja ensihätään:
        -MH17 lensi pilvien yläpuolella, yli 10km korkeudessa (sinne ei voinut nähdä)
        -ainoatakaan sotilaslentokonetta ei havaittu tutkassa, eikä Venäjä ole sellaista dataa voinut toimittaa pyynnöistä huolimatta
        -SU25 maksimi lentokorkeus on 7km ilman aselastia

        jne... ;-)

      • appisas
        iskuri kirjoitti:

        Nimimerkki Sotilaspassille tiedoksi,että läheisen kylän kolme kolme naista havaitsi taivaalla kaksi sotilaskonetta malesialaisen matkustajakoneen ympärillä.Sen jälkeen kuului hirveä pamaus.Mitähän siellä taivaalla tapahtui.Nämä naiset asuvat läheisessä kylässä lähellä koneen putoamispaikkaa. Totuus on,että konvehtikeisari Poron kaksi SU25 konetta ampuivat malesialaisen matkustajakoneen alas.Siinä ei tarvita enempiä todisteita.

        Kysymyksiä:

        Kuuluuko 10 kilometristä pamaus?
        Voiko hävittäjää nähdä edes kirkkaalla taivaalla 10 kilometriin?
        Eikö noiden hävittäjien huippunopeus korkealla ole pienempi kuin matkustajakoneen? Miten ne siis sitä ympäri kiertelevät?
        Kuinka kaukana tippumispaikka oli ampumispaikasta? Eli etäisyys naisten ja itse ampumispaikan välillä kasvaa entisestään. Ja jos näkivät edeltävät tapahtumat, niin vielä kauempana tippumispaikasta on siinä vaiheessa oltu.

        Entä se ukrainalaislentäjän lausunto? Saisiko siitä lisätietoa, kysyn jo toista kertaa, kun se on niin hauska juttu? :)

      • appisas kirjoitti:

        >Voiko hävittäjää nähdä edes kirkkaalla taivaalla 10 kilometriin?

        Minä en näe.

        Viimeksi 1997 (muistaakseni) olin lentonäytöksessä Oulunsalon lentokentällä. Kun F16 käänsi keulan ylös ja nousi 10km yhtäjaksoisesti ei minun silmät ainakaan sitä nähnyt 10km korkeuteen asti.
        (lisäksi, minun tietämän mukaan, MH17 osumapaikan kohdalla oli pilviä. Eli silminnäkijät kertovat lentokoneen romun syöksyneen esiin pilvestä.)

        Mutta slaavilaisilla lienee paremmat silmät? Tai ne näkee sen mitä Kreml käskee?

      • Pohti
        sotilaspassi kirjoitti:

        Mutta faktoja ensihätään:
        -MH17 lensi pilvien yläpuolella, yli 10km korkeudessa (sinne ei voinut nähdä)
        -ainoatakaan sotilaslentokonetta ei havaittu tutkassa, eikä Venäjä ole sellaista dataa voinut toimittaa pyynnöistä huolimatta
        -SU25 maksimi lentokorkeus on 7km ilman aselastia

        jne... ;-)

        Eikö SU25 ole voinut ampua konetta alas R-60 tai R-73 ilmasta ilmaan ohjuksella?

        Wikipedian mukaan R-60 ja R-73 ilmasta ilmaan ohjukset ovat käytössä Ukrainassa ja monessa muussa maassa, sekä ovat laukaistavissa myös SU25 koneesta.

        Molemmat ohjukset kantavat 5km korkeudesta helposti 10km korkeuteen, koska R-60 kantama on 8km ja R-73 kantama on variantista riippuen 20-40km välimaastossa. Huonoinkin R-73 variantti kantaa 20km laukaisu pisteestä.

      • appisas
        Pohti kirjoitti:

        Kantama ei tarkoita, että sitä matkaa noustaisiin pystysuoraan tai edes 45 asteen kulmassa.

      • Pohti
        appisas kirjoitti:

        Kantama ei tarkoita, että sitä matkaa noustaisiin pystysuoraan tai edes 45 asteen kulmassa.

        R-60 ohjuksen maksimi toiminta korkeus wikipedian mukaan on 20km ja R-74 jopa 40km joten eiköhän ne toimi 10km korkeudessa jos ohjus laukaistaan 5km lentokorkeudesta.

      • Pohti
        Pohti kirjoitti:

        R-60 ohjuksen maksimi toiminta korkeus wikipedian mukaan on 20km ja R-74 jopa 40km joten eiköhän ne toimi 10km korkeudessa jos ohjus laukaistaan 5km lentokorkeudesta.

        Yleisesti ottaen jos ilmatorjunta ohjuksen kantama on 10km se pystyy nousemaan pystysuoraan noin 70% matkasta, joka on vaakasuora kantama.

        Eli R-60 nousee noin 5,6km täysin pystysuoraan ja R-74 tyypistä riippuen 14km - 28km.

        Toki suhde vaihtelee ohjustyypistä riippuen, mutta ei kuitenkaan niin radikaalisti, että arvoita pystysuorasta suorituskyvystä pysty tekemään.

        Eli jos 5 kilometrissä lentävä hävittäjä ampuu kympissä olevaa jumboa, niin jumbon pitäisi olla kohtisuoraan hävittäjän yläpuolella, jotta R-60:llä olisi teoreettinen mahdollisuus osua.

      • sappiass
        Pohti kirjoitti:

        Yleisesti ottaen jos ilmatorjunta ohjuksen kantama on 10km se pystyy nousemaan pystysuoraan noin 70% matkasta, joka on vaakasuora kantama.

        Eli R-60 nousee noin 5,6km täysin pystysuoraan ja R-74 tyypistä riippuen 14km - 28km.

        Toki suhde vaihtelee ohjustyypistä riippuen, mutta ei kuitenkaan niin radikaalisti, että arvoita pystysuorasta suorituskyvystä pysty tekemään.

        Ja nämähän eivätkä olleet ilmatorjuntaohjuksia. Ilmatorjuntaohjushan nousee aina ylöspäin, kun taas ilmasta-maahan oletusarvoisesti alaspäin. Tämä on luultavasti kantamissa huomioitu.

      • sappiass
        Pohti kirjoitti:

        Yleisesti ottaen jos ilmatorjunta ohjuksen kantama on 10km se pystyy nousemaan pystysuoraan noin 70% matkasta, joka on vaakasuora kantama.

        Eli R-60 nousee noin 5,6km täysin pystysuoraan ja R-74 tyypistä riippuen 14km - 28km.

        Toki suhde vaihtelee ohjustyypistä riippuen, mutta ei kuitenkaan niin radikaalisti, että arvoita pystysuorasta suorituskyvystä pysty tekemään.

        Näissä ärrissä on myös räjähdysainetta 5-10 x vähemmän kuin bukissa, joten noita tuskin voi sotkea toisiinsa jälkien perusteella.

      • sotilaspassiKo
        Pohti kirjoitti:

        Eikö SU25 ole voinut ampua konetta alas R-60 tai R-73 ilmasta ilmaan ohjuksella?

        Wikipedian mukaan R-60 ja R-73 ilmasta ilmaan ohjukset ovat käytössä Ukrainassa ja monessa muussa maassa, sekä ovat laukaistavissa myös SU25 koneesta.

        Molemmat ohjukset kantavat 5km korkeudesta helposti 10km korkeuteen, koska R-60 kantama on 8km ja R-73 kantama on variantista riippuen 20-40km välimaastossa. Huonoinkin R-73 variantti kantaa 20km laukaisu pisteestä.

        R-60 kuuluu su25 normaaliin varustukseen, r-73 vaatii su25 modernisoinnin ja on järkevänpi ilmataistelukoneeseen.
        R-60 laukaistaan koneen lentosuuntaan r73 on mahdollista laukaista lentäjän katseen suuntaan.
        R-60 käytännöllinen toiminta matka on 4km, markkinoinnissa ja teoreettisesti 8km.
        Molemmat ohjukset on varustettu lämpöhakuisella tähtäyksellä. Molempiin on olemassa tutkaohjaus mutta niitä ei käytännössä ole käytössä.
        Taistelukärjet on continuous rod tyyppiset ... Jatkuu...

      • sotilaspassiKo kirjoitti:

        Taistelukärjet on Continuous Rod tyyppiset, se on pienissä taistelukärjissä sirpalepanosta tehokkaammaksi todettu. R60:ssä taistelukärki painaa 3kg, R73:ssa 7,4kg. CR tyyppinen taistelukärki muodostaa tällaisen räjähdekuvion: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c0/Continuous-rod-warhead.gif
        Eli se leikkaa koneen rakenteita, sähöjohtimia, hydrauliletkuja yms.

        (Continuous Rod tyyppisen taistelukärjen tyypillisiä vaurioita ei näy MH17 romussa eli ne on pois suljettu vaihtoehto.)

        Lämpöhakuinen ohjus hakeutuu kohteen kuuminpaan pisteeseen eli Mh17 tapauksessa ohjus hakeutuisi jompaan kumpaan moottoriin. Näiden ohjusten pieni räjähde riittäisi hyvin tuhoamaan moottorin ja CR "sirpale" voisi leikata merkittävästi koneen keskirunkoa, saaden sen jopa katkeamaan.
        (tiettävästi esim. Boeing747 konetta piti venäläisten ampua kahdesti tällaisilla ohjuksilla ennen kuin se tuhoutui)

        (koska moottorit tulivat ehjinä koneen rungon mukana maahan ja ohjus on osunut koneen keulaan, lämpöhakuiset ohjukset ovat poissuljettu vaihtoehto)

        Jos taas kyseessä olisi omalla tutkaohjauksella varustettu versio, se voisi osua koneen keulaan, MIKÄLI ohjus laukaistaan SUORAAN koneen edestäpäin.

        (Koska tutkassa ei näy muita lentokoneita myös tällainen tutkaohjautuva R73 ohjus on pois suljettu. Ja vaikka tällainen ohjus osuisi koneen keulaan, se tuskin saisi Boeing777 koneen keulaa tuhottua kuten tapahtui MH17 tapauksessa ja edelleen pätee että R60 taio R73 ohjuksen taistelukärjen ominaisvaurioita ei näy MH17 koneen romussa.)

        (Sen sijaan BUK ohjuksen 70kg taistelukärki kykenee tekemään juuri sellaiset vauriot jotka MH17 keulassa näemme.)

      • tarkkailija
        sotilaspassi kirjoitti:

        Mutta faktoja ensihätään:
        -MH17 lensi pilvien yläpuolella, yli 10km korkeudessa (sinne ei voinut nähdä)
        -ainoatakaan sotilaslentokonetta ei havaittu tutkassa, eikä Venäjä ole sellaista dataa voinut toimittaa pyynnöistä huolimatta
        -SU25 maksimi lentokorkeus on 7km ilman aselastia

        jne... ;-)

        hmmm, sääsatelliitien kuvista päätellen alueella oli korkeintaan puolipilvistä, ei siis pilvinen sää.
        Kuittaat silminnäkijähavainnot joko valheilla, tai vähättelemällä heidän näkemäänsä.

        Et vakuuta.

      • tarkkailijaa
        sotilaspassi kirjoitti:

        >Voiko hävittäjää nähdä edes kirkkaalla taivaalla 10 kilometriin?

        Minä en näe.

        Viimeksi 1997 (muistaakseni) olin lentonäytöksessä Oulunsalon lentokentällä. Kun F16 käänsi keulan ylös ja nousi 10km yhtäjaksoisesti ei minun silmät ainakaan sitä nähnyt 10km korkeuteen asti.
        (lisäksi, minun tietämän mukaan, MH17 osumapaikan kohdalla oli pilviä. Eli silminnäkijät kertovat lentokoneen romun syöksyneen esiin pilvestä.)

        Mutta slaavilaisilla lienee paremmat silmät? Tai ne näkee sen mitä Kreml käskee?

        Asenteesi "slaavilaisia" kohtaan vie pohjan muiltakin jutuiltasi, joissa on asiaakin jonkin verran.

        Juttusi on näin ollen hylätty.

      • tarkkailijaa kirjoitti:

        Asenteesi "slaavilaisia" kohtaan vie pohjan muiltakin jutuiltasi, joissa on asiaakin jonkin verran.

        Juttusi on näin ollen hylätty.

        Onko Trollit myös niin herkkähipiäisiä etteivät huumoria ymmärrä?

      • piip-piip
        tarkkailijaa kirjoitti:

        Asenteesi "slaavilaisia" kohtaan vie pohjan muiltakin jutuiltasi, joissa on asiaakin jonkin verran.

        Juttusi on näin ollen hylätty.

        Asenteesi sarkastisia heittoja kohtaan vie pohjan kumoamiseltasi, hylkäyksesi on näin ollen todettu pätemättömäksi.

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Onko Trollit myös niin herkkähipiäisiä etteivät huumoria ymmärrä?

        Mutta jotain erikoista on ihmisissä jotka jättävät ruumiit kahdeksi päivää mätänemään taivasalle ja antavat kulkukoirien syödä niitä. Lisäksi varastavat kännykät, korut, meikit, yms. jne.

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Taistelukärjet on Continuous Rod tyyppiset, se on pienissä taistelukärjissä sirpalepanosta tehokkaammaksi todettu. R60:ssä taistelukärki painaa 3kg, R73:ssa 7,4kg. CR tyyppinen taistelukärki muodostaa tällaisen räjähdekuvion: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c0/Continuous-rod-warhead.gif
        Eli se leikkaa koneen rakenteita, sähöjohtimia, hydrauliletkuja yms.

        (Continuous Rod tyyppisen taistelukärjen tyypillisiä vaurioita ei näy MH17 romussa eli ne on pois suljettu vaihtoehto.)

        Lämpöhakuinen ohjus hakeutuu kohteen kuuminpaan pisteeseen eli Mh17 tapauksessa ohjus hakeutuisi jompaan kumpaan moottoriin. Näiden ohjusten pieni räjähde riittäisi hyvin tuhoamaan moottorin ja CR "sirpale" voisi leikata merkittävästi koneen keskirunkoa, saaden sen jopa katkeamaan.
        (tiettävästi esim. Boeing747 konetta piti venäläisten ampua kahdesti tällaisilla ohjuksilla ennen kuin se tuhoutui)

        (koska moottorit tulivat ehjinä koneen rungon mukana maahan ja ohjus on osunut koneen keulaan, lämpöhakuiset ohjukset ovat poissuljettu vaihtoehto)

        Jos taas kyseessä olisi omalla tutkaohjauksella varustettu versio, se voisi osua koneen keulaan, MIKÄLI ohjus laukaistaan SUORAAN koneen edestäpäin.

        (Koska tutkassa ei näy muita lentokoneita myös tällainen tutkaohjautuva R73 ohjus on pois suljettu. Ja vaikka tällainen ohjus osuisi koneen keulaan, se tuskin saisi Boeing777 koneen keulaa tuhottua kuten tapahtui MH17 tapauksessa ja edelleen pätee että R60 taio R73 ohjuksen taistelukärjen ominaisvaurioita ei näy MH17 koneen romussa.)

        (Sen sijaan BUK ohjuksen 70kg taistelukärki kykenee tekemään juuri sellaiset vauriot jotka MH17 keulassa näemme.)

        LISÄYS:
        Tässä on kuva jossa pienempää matkustajakonetta on ammuttu R60 ohjuksella.
        http://s194.photobucket.com/user/redlum5x5/media/botswana_bae.jpg.html

        Eli lienee selvää että jumbojet kokoiseen koneeseen ei moisilla ohjuksilla juurikaan ole fataalia vaikutusta. (paitsi jos on huono tuuri ja polttoaine syttyy palamaan)
        Eri asia on hävittäjät joiden lämmönlähde on rungossa eikä kaukana rungosta erillään.

        LISÄYS (anteeksi, rakkaat psygiatrini/trollini):
        SU25 voidaan ilmeisesti asistaa myös AA-2 ohjuksella.
        http://weaponsystems.net/weapon.php?weapon=HH07 - AA-2 Atoll
        Mutta se ei pikaisesti katsottuna näytä aikaisempia paremmalta.

      • pilvess
        sotilaspassi kirjoitti:

        >Voiko hävittäjää nähdä edes kirkkaalla taivaalla 10 kilometriin?

        Minä en näe.

        Viimeksi 1997 (muistaakseni) olin lentonäytöksessä Oulunsalon lentokentällä. Kun F16 käänsi keulan ylös ja nousi 10km yhtäjaksoisesti ei minun silmät ainakaan sitä nähnyt 10km korkeuteen asti.
        (lisäksi, minun tietämän mukaan, MH17 osumapaikan kohdalla oli pilviä. Eli silminnäkijät kertovat lentokoneen romun syöksyneen esiin pilvestä.)

        Mutta slaavilaisilla lienee paremmat silmät? Tai ne näkee sen mitä Kreml käskee?

        Ei pilven hattaraakaan ollut.

      • pilvess kirjoitti:

        Ei pilven hattaraakaan ollut.

        Täysin pilvessä oli. Satunnaisia aukkoja oli pilvien lomassa.

      • pilvess
        pilvess kirjoitti:

        Ei pilven hattaraakaan ollut.

        Plane Malaysia Camera caught Plane MH 17 Crash in Ukraine 2014
        Minkähän takia tuossa you tube videossa tippuva kone on sinisen taivaan alla .Katsotuin video.

      • pilvess kirjoitti:

        Plane Malaysia Camera caught Plane MH 17 Crash in Ukraine 2014
        Minkähän takia tuossa you tube videossa tippuva kone on sinisen taivaan alla .Katsotuin video.

        Koska venäjän valehtelijat vain väittävät sen esittävän MH17 konetta.
        Todellisuudessa video on kuvattu useita päiviä aikaisemmin.
        Tarkoitit kai tätä pätkää:
        https://www.youtube.com/watch?v=Ef_rkMY7ehI
        (siitä on vähintään kymmenen kopiota youtubessa)

        Debunkkasin sen heti tuoreeltaan MH17 tapauksen yhteydessä, tässä alkuperäinen video kesäkuun 6 pv 2014:
        https://www.youtube.com/watch?v=dXZDvB3YvzM

        Samoin tästä 14.7 tapauksessa (Antonov26, luhanskista itään) on sininen taiva, älä tarjoa sitä minulle seuraavaksi:
        https://www.youtube.com/watch?v=ZWDGIRqmKsg

        14.7 esimerkki on hyvä osoitus miltä näyttää kun tutkaohjautuvalla masta-ilmaan ohjuksella ammutaan kaksimoottorinen lentokone alas n. 6.4km korkeudesta.
        6.6. esimerkki näyttää tapauksen jossa ammutaan pienellä lämpöhakuisella ohjuksella kaksimoottorinen lentokone alas alle 5km korkeudesta. (lämpöhakuinen tuhoaa ensisijaisesti moottorin)

    • jaajans kannattaisi selata lähteeni läpi uudestaan, paljon detaljeja lisättäväksi, kuten:

      woman A
      Vika, look, before the plane was shot down, I was watching in the direction of... well, precisely when you look at—what’s the name?—KhimMash. And so, above KhimMash, in the direction of KhimMash, there was something upwards... like smoke, something like a smoke trail... err... as if some kind of a missile launches upwards. And then ??? I wanted to ask what it was—[but] my internet [connection] glitched—and after that there was some kind of an explosion, like a plane, and my husband shouted: “A plane is coming down!”

      woman B
      Guys! I’ve just listened to the story... (sigh) Right then, I was at the garden, at Oktyabr’ (no Wikimapia link available) sound, out of nowhere, there was droning sound. It was silent right before that, and then suddenly there was loud droning sound... I [looked] at the sky, err, something was flying... well, I, I can’t tell for sure, well, from that direction, it was flying as if from Saurivka [Wikimapia-link]. I thought it was a missile, ran inside the house, shouted to my mom, well, after we went down to the basement, only then did we hear some bangs, explosions.
      But it was flying and smoking—with a white smoke—and strong buzzing loudly above Oktyabr’ flying there, you know, to... towards the town, in that direction.

      Well isn’t there [something] from that district, somewhere, well, in the direction of the first mine, there, perhaps, something has fallen there? err, I heard strong buzzing, flying there, towards the town.

      That’s not what’s important! Here: “On July 8, State Aviation Service of Ukraine has closed the flight space in the east of the country. The decision was motivated by the ongoing military operation in the region.” How can they possibly complain about the militia [separatists]?

      Niinpä. Jotkut luulivat että taivas oli suljettu siviilikoneilta.

      • fueller

        Ukrainan ilmatilassa tiputettu kone tarkoittaa sitä että Ukraina on vastuussa tapahtuneesta.Vaikka se olisi ammuttu jousipyssyllä.Tämä seikka tulisi muistaa.Luulen ettei syyllistä julkisteta ikinä,ei sovellu länsivalloille.Heidän hallussaan käytännössä koko mediakenttä.Kone ammuttiin SU-25 konetykillä kuten iskuri nimimerkki tuossa aiemmin kirjoitti.Piste.

      • sappiass
        fueller kirjoitti:

        Jep. Jos minä murtaudun kotiisi, hakkaan sinut ja raiskaan kuvitteellisen vaimosi, niin sinä joudut teoistani vastuullisena vankilaan.

        Ei ole mitään rajaa sillä, kuinka paljon ryssän moraali voi "joustaa".

      • Silminnäkijähavainnoista:
        -Luotettavinpia ohjushavaintoja on ne jotka on raportoitu ennen kuin tuli ilmi että alas tippunut kone oli matkustajakone. Tämä siksi että siihen asti asiasta sai puhua, mutta sen jälkeen siitä tuli itä-ukrainassa hengenvaarallista. Samoin jos joku haluaisi valehdella, se tehtäisiin sen jälkeen kun MH17 vahinko paljastui ja käsky valehdella tulee.

        Tässä mun eka suomennos bongaamistani ensihavainnoista:

        Nainen nro1 keskustelussa, ennen MH17 tietoa:
        Hei, ennen kuin kone ammuttiin alas, olin katsomassa KhimMash:n (pitää selventää mikä tuo on) suuntaan. KimMash:n yläpuolella nousi jotain ylöspäin, niinkuin savujälki, aivan kuin jokin ohjus olisi laukaistu taivaalle. Koetin kysyä netissä mikä se on, mutta yhteys oli epäkunnossa, sen jälkeen kuului räjähdys. Ja sitten mieheni huusi "Lentokone on tulossa alas."

        Nainen nro2, kun alkaa selvitä että kyseessä ei ollut AN26 tai SU25:
        Hei, olen seurannut keskusteluanne (jossa keskusteltiin MH17 ruumislöydöistä yms), tapahtuman aikana olin puutarhassa, kuulin ujeltavan/"droning" äänen, sitä ennen oli hiljaista, katsoin taivaalle ja näin jonkin lentävän. En tiedä varmaa, tuolta suunnasta, ikäänkuin Saurivka:n (pitää tarkistaa tuokin paikka) suunnasta. Oletin sen olevan ohjus. Juoksin sisälle huutaen asiasta äidilleni. Sitten menimme kellariin ja kuulimme joitain pamahduksia, räjähdyksiä.
        Mutta se siis lensi valkoista savuvanaa jättäen ja voimakkaalla buzz äänellä Oktyabr:n (tuokin pitää selvittää) yläpuolella, lentäen kohti kaupungin suuntaa.

        Kuvan ottajan haastattelua en ole nähnyt. Vaatii saada pysyä nimettömänä, ymmärrettävästä syystä. Kuva kuitenki todettu aidoksi, otettu n. 2min oletetun laukaisun jälkeen juuri siihen suuntaan josta ohjuksen on arvioitu tulleen ja julkaistu nettiin muistaakseni jo ennen kuin tieto MH17 koneesta tuli jne..

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Silminnäkijähavainnoista:

        Julkaistun kuvan ottajaa on haastateltu, kts:
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/12/interview-with-eyewitness-who-made.html

    • inssi vaan

      Kun ajatellaan Venäjän miehittäneen Krimin - ovat kaiketi sen tunnustaneet - niin se on ilmiselvää kuka siellä operoi eli Venäjä. Venäjä pelkää - turhaan - länsimaistumista ja länsimielistymistä Ukrainassa. Siinä motiivi toimia Ukrainassa.

      Koska motiivit löytyvät niin helpolla ja politiikka on otettu käyttöön harkitusti ajoissa eli Venäjän kansalaisten suojelu missä päin maailmaa vain, niin se on vain ajan kysymys Suomen kohdalla kun saadaan sopiva tekosyy tulla Suomeen sotaväen voimalla.

      Alusta asti on jo otsallakin voinut nähdä syyllisen ja syylliset matkustajakoneen alasampumiseen. Ukraina ei ole tarvinnut ilmatilan puolustusta, mutta separatistit kyllä.

      • inssi vaan

        Eipä joutuneet kauan lentäjät kärsimään. Matkustajien kohdalla asia saattoi olla toisin.

        Ison virheen on koneen alasampuja tehnyt. Ehkäpä nousee vielä omantunnon kysymykseksi tai voi olla, että ampuja on jo kuollut.

      • ToveriTotuus
        inssi vaan kirjoitti:

        Mikäli ampuja ei ole päässyt venäjältä karkuun, en usko että häntä löydetään. Tiettävästi hänen komentajansa on jo eliminoitu.

    • sappiass

      "-Separatistit ottivat vastuun asiasta heti tapahtuman jälkeen mutta ilmoitus peruttiin nopeasti. Tätähän tapahtuu joskus että kun jossain räjähtää pommi, ottaa usea ryhmä siitä vastuun. Mahdollista olisi että ilman tietoa pudottajasta separatistit ottivat vastuun kunnes paljastui että kyseessä olikin siviilikone täynnä matkustajia. Vastuunottoa ei voitukaan tehdä."

      Nimenomaan näinhän siinä kävi. Tiedettiin, että ammuttiin alas lentokone, mutta sitten "huups, se olikin matkustajakone, kielletään kaikki!".

      Jännä vaan, että edelliset pointtisi perustuivat sen pohtimiselle, että oliko separeilla BUK:ia tai osaamista sen käyttöön? Miten he sitten voivat tunnustaa ampuneensa koneen alas, jos tietävät, ettei heillä edes ole mahdollisuuksia siihen? Puhuit siis itsesi pahasti pussiin.

    • Nörttien tekemä juttu on niin hyvä että Venäjäkin joutuu terästämään valheiden syöttöä. Ovat julkaiseet uuden kuvan jossa näkyy MH17 koneesta irronneet romut sinisinä pisteinä.
      http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2014/11/13/1415884361227_Image_galleryImage_Screenshot_of_the_Rostov_.JPG
      Väittävät että siinä on maagisesti paikallaan leijuva SU25, joka siis pystyy ylittämään valmistajansa ilmoittamat suoritusarvot joka suhteessa. ;-)

      Lähde:
      http://www.dailymail.co.uk/news/article-2832980/Russia-produce-radar-data-proves-military-aircraft-flying-close-MH17-shot-Ukraine.html

      Ja RT: http://rt.com/news/205339-mh17-air-plane-malaysian/

      Hollannin tutkintaviranomaiset on pyytäneet dataa joka osoittaisi sotilaskoneen lentäneen samalla alueella mutta venäjä ei kykene toimittamaan sitä
      (ei tietenkään koska SU25 on valhetta)

      Ja ihan kohta verkkomedia paukuttaa samat SU25 valheet suomeksi.

      • 7+20=27

        Ootko huomannut että tietyt ihmiset pitää lähes kaikkea länsimaalaisen median kertomaa totuutena, etenkin jos se kohdistuu Venäjään ja osoittaa Venäjän syyllisyyttä milloin mihinkin asiaan?

        Ihan vastaavalla tavalla on ihmisiä jotka pitää Venäjän mediaa luotettavana lähteenä ja ajattelee että länsimaalainen media vääristelee asioita, etenkin jos näytöt osoittaa länsimaalaisen median olevan valheellista ja tarkoitushakuista.

        On kaksi näkökulmaa, kuten on kahdenlaista mediaa.

        Sitten on ne ihmiset jotka sanoo suoraan että ei tiedä eivätkä siksi halua tuomita ketään. Eivät medioita eivätkä Venäjää. Miksi heidät leimataan Venäjä-mielisiksi? Eikö vaihtoehtoisia näkökantoja saa huomioida?

        Miksi joku joka ei pelkkien huhupuheiden takia halua tuomita ketään, tuomitaan Venäjän hännystelijäksi?

        Ja tähän voi sanoa että "kun on osoitettu ja on näyttöä". Niin, on vain tapana että "näyttöön" ei luoteta jos se osoittaa väärään suuntaan. Viestintuojia ammutaan jos viesti on epätoivottu.

        Voiko joku meistä todella olla täysin 100%:n varma siitä mitä todellisuudessa on tapahtunut ja että "meidän media on luotettavampi kun noiden"? Veikkaan että ei ja siksi niitä omia "oikeita" näkökantoja puolustetaan niin kiivaasti. Kyse on uskomuksista. Joka haluaa löytää näyttöä Venäjää vastaan, löytää sitä. Joka etsii muuta näyttöä, löytää sellaista.

      • sappiass
        7+20=27 kirjoitti:

        Sehän on aivan varmaa, että länsimedia on venäläistä luotettavampaa. Etenkin tässä tapauksessa, kun Venäjä on sodan osapuoli, mutta länsi ei. Joka ei tätä pysty myöntämään, on elänyt kuutamolla viimeiset 1000 vuotta.

        Asia erikseen on sitten se, ettei länsimediaankaan sokeasti kannata luottaa.

        Eniten suomalaisessa mediassa kuitenkin ärsyttää venäjämielisyys. Ei meinata sitten millään sanoa suoraan, Että Venäjän armeija siellä tolskaa piste.

      • 2+3=5
        sappiass kirjoitti:

        Näyttöä Venäjän osallisuudesta on vähemmän kuin USA:n osallisuudesta.

      • ToveriTotuus
        2+3=5 kirjoitti:

        Näyttöä Venäjän osallisuudesta on vähemmän kuin USA:n osallisuudesta.

        Ensimmäistäkään näyttöä USAn osallisuudesta ei ole. Jos on niin näytä todisteet.

      • SotilaspassiKO
        7+20=27 kirjoitti:

        Ootko huomannut että tietyt ihmiset pitää lähes kaikkea länsimaalaisen median kertomaa totuutena, etenkin jos se kohdistuu Venäjään ja osoittaa Venäjän syyllisyyttä milloin mihinkin asiaan?

        Ihan vastaavalla tavalla on ihmisiä jotka pitää Venäjän mediaa luotettavana lähteenä ja ajattelee että länsimaalainen media vääristelee asioita, etenkin jos näytöt osoittaa länsimaalaisen median olevan valheellista ja tarkoitushakuista.

        On kaksi näkökulmaa, kuten on kahdenlaista mediaa.

        Sitten on ne ihmiset jotka sanoo suoraan että ei tiedä eivätkä siksi halua tuomita ketään. Eivät medioita eivätkä Venäjää. Miksi heidät leimataan Venäjä-mielisiksi? Eikö vaihtoehtoisia näkökantoja saa huomioida?

        Miksi joku joka ei pelkkien huhupuheiden takia halua tuomita ketään, tuomitaan Venäjän hännystelijäksi?

        Ja tähän voi sanoa että "kun on osoitettu ja on näyttöä". Niin, on vain tapana että "näyttöön" ei luoteta jos se osoittaa väärään suuntaan. Viestintuojia ammutaan jos viesti on epätoivottu.

        Voiko joku meistä todella olla täysin 100%:n varma siitä mitä todellisuudessa on tapahtunut ja että "meidän media on luotettavampi kun noiden"? Veikkaan että ei ja siksi niitä omia "oikeita" näkökantoja puolustetaan niin kiivaasti. Kyse on uskomuksista. Joka haluaa löytää näyttöä Venäjää vastaan, löytää sitä. Joka etsii muuta näyttöä, löytää sellaista.

        Olen etsinyt ennenkaikkea psitä muunlaista näyttöä. En sellaista joka on jonkun maksetun valmiiksi miettimää.

    • 12+3=15

      http://obkon.ucoz.com/_fr/14/0162309.jpg

      Tää lienee propagandaa ja väärennetty koska osoittaa Venäjän ja separatistien syyttömyyttä? Ei siis kelpaa todisteeksi.

      Jos poistan kuvasta hävittäjän ja piirrän Photoshopilla BUK:n savuvanan niin kuvasta kai uutisoidaan HS:ssä ja muissa "virallisen totuuden" medioissa ja joku sanoo että Venäjä on syyllinen, tämä sen osoittaa.

      Kai se jenkkien sukkulakin räjähti Venäjän takia. Putinin pieruko sen pudotti?

      • ...

        Eikös tuosta kuvasta nörtit jo somessa ole kertoneet monia yksityiskohtia ja epäjohdonmukaisuuksia,jotka todistavat sen väärennökseksi.
        Miksi tuota sotilaskonetta ei näkynyt venäläisten tutkakuvissa? Ehkä siksi, että he julkaisivat ne tutkakuvat heti onnettomuuden jälkeen.

      • NäinTutkin

        Satelliittikuvaan on piirretty hävittäjä. Suhteutettuna allanäkyviin peltoihin koneen pituus on satoja metrejä, samoin leveys. Sateliittikuvan ajankohdasta voi todeta että se ei ole 17.7 koska donetskissa oli silloin pilvistä.

      • sappiass

        Tuo on umpilapsellista propagandaa. Miten kehtaatkin vielä monta tuntia tai päivää valheen paljastumisen jälkeen esittää tuota?

      • 0+0=0

        "Jos poistan kuvasta hävittäjän ja piirrän Photoshopilla BUK:n savuvanan niin kuvasta kai uutisoidaan HS:ssä ja muissa "virallisen totuuden" medioissa ja joku sanoo että Venäjä on syyllinen, tämä sen osoittaa. "

        Voi siihen joku hörhö tarttuakin, tuskin HS kuitenkaan. Mutta kuvasi luultavasti debunkataan muutamassa tunnissa. Kokeile ihmeessä jos tanssiminen kuolleiden matkustajien haudoilla niin kiinnostaa.

      • max.sydow
        sappiass kirjoitti:

        Tuo on umpilapsellista propagandaa. Miten kehtaatkin vielä monta tuntia tai päivää valheen paljastumisen jälkeen esittää tuota?

        Sappiass sulla menee kohta kakki housuun kun kuulet kaikki raportit Malesialaisesta koneesta.Ukrainan päälle alkaa kohta kaatua iso kasa ulostetta.Enpä olisi Porosenkon housuissa!Uusimmat tutka-kuvat vahvistaa jo pitemmän aikaa päätutkintalinjana ollutta epäilyä,että Ukrainan ilmavoimien hävittäjä/t osallistui koneen pudotukseen.Mikä on CIA:n vastuu tapahtuneesta?Kuka teki päätöksen valtionterrorismista?Alkaa olla jo melko raskaita syytteitä lännelle.Omassa vallanhimossa länsi tappaa syyttömiä ihmisiä.Sikoja!

      • max.sydow kirjoitti:

        "Uusimmat tutka-kuvat vahvistaa jo pitemmän aikaa päätutkintalinjana ollutta epäilyä,että Ukrainan ilmavoimien hävittäjä/t osallistui koneen pudotukseen."

        Täyttä sontaa.

      • NäinTutkin kirjoitti:

        Satelliittikuvaan on piirretty hävittäjä. Suhteutettuna allanäkyviin peltoihin koneen pituus on satoja metrejä, samoin leveys. Sateliittikuvan ajankohdasta voi todeta että se ei ole 17.7 koska donetskissa oli silloin pilvistä.

        Nyt kerkesin vilkaista kuvaa tietokoneellakin. Siihen näkyi piirretyn myös kaksimoottorinen matkustajalentokone. Myöskin se on pidempi kuin esim. alla näkyvä Donetsk:n lentokenttä. Kukaan ei voine luulla kuvaa aidoksi.

      • 0+0=0 kirjoitti:

        "Jos poistan kuvasta hävittäjän ja piirrän Photoshopilla BUK:n savuvanan niin kuvasta kai uutisoidaan HS:ssä ja muissa "virallisen totuuden" medioissa ja joku sanoo että Venäjä on syyllinen, tämä sen osoittaa. "

        Voi siihen joku hörhö tarttuakin, tuskin HS kuitenkaan. Mutta kuvasi luultavasti debunkataan muutamassa tunnissa. Kokeile ihmeessä jos tanssiminen kuolleiden matkustajien haudoilla niin kiinnostaa.

        Tuontapainenhan oli kesällä kun satelliittivideossa muka näkyi BUK laukaisu. Harva jos kukaan meni siihen höplään. Oman ajattelukyvyn omaavia on vaikea huijata.

      • fueller
        sotilaspassi kirjoitti:

        Tuontapainenhan oli kesällä kun satelliittivideossa muka näkyi BUK laukaisu. Harva jos kukaan meni siihen höplään. Oman ajattelukyvyn omaavia on vaikea huijata.

        Vaikka olet ottanut näemmä sydämen asiaksi syyttää venäjää/vapaustaistelijoita koneen tiputuksesta,niin valitettavasti sinulla ei ole käytössä samoja tietoja kuin virallisilla tutkijoilla.Raportit alkaa "polttaa" länttä kun käy käry terrorista!Alkuun länsimedia rummutti kaikilla medioilla venäjän syyllisyyttä.Nyt kun pöly on laskeutunut niin totuus alkaa selvitä pala palalta.Olisihan se hienoa toimittaa lakupetteri Haagiin terrori-iskun järjestämisestä.siis Obama!Porosenko myös narun jatkoksikuten kävi Saddamille!

        Tuo kuva nyt on niin selkeä feikki että lähinnä noloa niille jotka sen totena ottavat.

      • Lisuketta/koostetta tuosta kuvasta, kannattaa korjata seuraavaan valheeseen:
        -hävittäjän pituus satoja metrejä (oikeasti pitäisi olla luokkaa 10m 10%)
        -matkustajakoneen pituus miltei kilometri (oikeasti pitäisi olla luokkaa 70m 10%)
        -koneiden välinen etäisyys 50km (liian kaukana lyhyen matkan ilmasta-ilmaan ohjuksille)
        -Alueella oli pilvipeitä, pilvet pitää lisätä kuvaan
        -koska sotilaskonetta ei näy tutkassa, se pitäisi piirtää ampumaan alhaaltapäin, ei samasta tasosta
        -mutta koska osuma oli MH17 koneen keulassa pitää ampuva kone olla suoraan Mh17 edessä

        Ehkä järkevin olisi piirtää kuvaan F22 joka pystyisi olemaan tutkassa näkymättä, mutta epäilen että sekään kykenee ampumaan BUK1:n taistelukärjen kaltaista räjähdettä matkustajakoneeseen.

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Lisuketta/koostetta tuosta kuvasta, kannattaa korjata seuraavaan valheeseen:

        Lisäys.
        -Matkustajakone on myös piirretty noin 20km liian etelään.
        -Hävittäjä ampuu liian aikaisin, matkustajakone on 38km päässä siitä kun lennontallentimet ja transponderit sammuivat & kone putosi.

        Ja vielä, kuvassa pohjana käytetty kartta on "YandexMap from 2012".
        ihme etteivät vaivautuneet edes käyttämään uudenpaa kuvaa.

      • sappiass
        sotilaspassi kirjoitti:

        Lisuketta/koostetta tuosta kuvasta, kannattaa korjata seuraavaan valheeseen:
        -hävittäjän pituus satoja metrejä (oikeasti pitäisi olla luokkaa 10m 10%)
        -matkustajakoneen pituus miltei kilometri (oikeasti pitäisi olla luokkaa 70m 10%)
        -koneiden välinen etäisyys 50km (liian kaukana lyhyen matkan ilmasta-ilmaan ohjuksille)
        -Alueella oli pilvipeitä, pilvet pitää lisätä kuvaan
        -koska sotilaskonetta ei näy tutkassa, se pitäisi piirtää ampumaan alhaaltapäin, ei samasta tasosta
        -mutta koska osuma oli MH17 koneen keulassa pitää ampuva kone olla suoraan Mh17 edessä

        Ehkä järkevin olisi piirtää kuvaan F22 joka pystyisi olemaan tutkassa näkymättä, mutta epäilen että sekään kykenee ampumaan BUK1:n taistelukärjen kaltaista räjähdettä matkustajakoneeseen.

        Kiitos palautteesta, teemme tarvittavat muutokset seuraavaan versioon!

        T. propagandaosasto.

      • ...
        sotilaspassi kirjoitti:

        Nyt kerkesin vilkaista kuvaa tietokoneellakin. Siihen näkyi piirretyn myös kaksimoottorinen matkustajalentokone. Myöskin se on pidempi kuin esim. alla näkyvä Donetsk:n lentokenttä. Kukaan ei voine luulla kuvaa aidoksi.

        Tekevätkö venäläiset todellakin näin törkeän karkeita väärennöksiä? Eikö heidän tietotaitonsa riitä parempaan, vai omalle ymmärtämättömälle kansalleenko he vain noita rustaavat? Pitävät vissiin omiaan niin tyhminä, ettei ole mitään väliä, ovatko väärennökset hyviä vai huonoja.

      • 0-0-0
        ... kirjoitti:

        Eiköhän tuo ole jonkun tavan nettitrollin rustaama muuan venäläiselle keskustelupalstalle jo kuukausi sitten, nyt vain joku riittävän näkyvässä asemassa oleva siinen innostui kun arvasi että siihen tartutaan.

      • NäinTutkin kirjoitti:

        Satelliittikuvaan on piirretty hävittäjä. Suhteutettuna allanäkyviin peltoihin koneen pituus on satoja metrejä, samoin leveys. Sateliittikuvan ajankohdasta voi todeta että se ei ole 17.7 koska donetskissa oli silloin pilvistä.

        No ei niitä koneita voi maakohteisiin suhteuttaa, ymmärrät kai, että se matkustajakone on 10km korkeammalla kuin ne pellot ja lentokentät ja sateliitti ottaa kuvaa ylempää. Näin ollen kone on 10km lähempänä kuin kentät.

        Ihan sama asia kuin ottaisit kuvan autosta, jonka taustalla on vaikkapa majakka ja sanot, että Corollasi on 10 kertaa isompi.

        Mutta huomio kuvassa keskittyy siihen, että sotilaskone ei suinkaan ole Su-25 (jolla ei tosiaan ole asiaa tiputtelemaan muita koneita) vaan Su-27 tai sen variantti.

      • saooiass
        timekillerx kirjoitti:

        Ymmärrät kai,että se 10km on lähes merkityksetön korkeus satelliittiperspektiivistä? Suhteutuksen siis voi tehdä kuvauskorkeuden perusteella.

        Lisäksi hävittäjän ja matkustajakoneenkin mittasuhteet taitavat kusta, vieläpä väärinpäin, jos kerran hävittäjän piti olla alempana.

        Lisäksi niiden välinen etäisyys on liian pitkä.

        Ja matkustajakonekin on väärää mallia.

        Ja hävittäjä ampuu ohjuksen väärältä puolelta.

        Ja kartta / satelliittikuva on vuodelta 2012.

        Ja matkustajakone on väärässä paikassa.

        Ja hävittäjä väärällä puolella matkustajakonetta.

        Kuvassa siis kusee ihan kaikki mahdollinen ja paljon päälle. Ryssimisen mestarityö.

      • asgd
        timekillerx kirjoitti:

        No ei niitä koneita voi maakohteisiin suhteuttaa, ymmärrät kai, että se matkustajakone on 10km korkeammalla kuin ne pellot ja lentokentät ja sateliitti ottaa kuvaa ylempää. Näin ollen kone on 10km lähempänä kuin kentät.

        Ihan sama asia kuin ottaisit kuvan autosta, jonka taustalla on vaikkapa majakka ja sanot, että Corollasi on 10 kertaa isompi.

        Mutta huomio kuvassa keskittyy siihen, että sotilaskone ei suinkaan ole Su-25 (jolla ei tosiaan ole asiaa tiputtelemaan muita koneita) vaan Su-27 tai sen variantti.

        Jotta saisit sen Donetskin lentokentän peitettyä sillä Boeingilla, satelliitin pitäisi olla noin 145 metriä koneen yläpuolella. Todellisuudessa 145 kilometriä lienee lähempänä, eli kuvan Boeing on valtavan kokoinen.

      • ...
        0-0-0 kirjoitti:

        Eiköhän tuo ole jonkun tavan nettitrollin rustaama muuan venäläiselle keskustelupalstalle jo kuukausi sitten, nyt vain joku riittävän näkyvässä asemassa oleva siinen innostui kun arvasi että siihen tartutaan.

        No, tämä joka siitä innostui, on sitten melko matalalla älykkyysosamäärällä varustettu tapaus. Näköjään tuolla itärajan takana pääsee korkealle pallille aivan muilla ansioilla kuin älyllä. (Nuoleskelulla, kenties?)

    • mjanva

      Älkää riidelkö. Antakaa ihmisten uskoa mihin haluavat ja toivokaa että asiat meni oikeasti sen mukaan mitä tutkinta tulee osoittamaan. Riitely ei ole hyvä asia.

      Ottakaa vähän vodkaa ja olkaa ystäviä.

    • A sian tuntija myös

      Suomi 24 "asiantuntijat"sen selvitti.Todella ammattilaisia.Miksei heitä ole onnettomuustutkinta lautakuntiin palkattu.
      Uskomatonta tietämystä,länsimaiden onnettomuus tutkijat jää hopealle.
      Meidän pojat tietää.
      Miksi kuvia ohjuksen jäljistä ei ole julkaistu,sitä jotkut ihmettelee.
      Ja miksi kukaan ei kuullut tai nähnyt mitään oliko se BUK täysin hajuton mauton ja äänetön,ilman savuvanaa liikkuva ihme ase.

      • sappiass

        On siitä näkö- ja kuulohavaintoja. On myös ampujien riemunkiljahdukset tallessa.

      • ah, sikaa

        Loppuiko Pietarissa mielikuvitus vai kyllästyitkö muuten vaan?

      • SotilaspassiKO

        On ehdotettu onnettomuustutkijan työtä, mutta maha ei kestä. Siksi tutkin oksennusastian kera sisätiloissa.
        Palkka tulee muusta tarkkaavaisuutta vaativasta työstä.

      • SotilaspassiKO

        Kavikupposen ääressä huomasin että jos buk polttaa kaiken polttoaineen 15s, se on vasta n. 7km päässä. Eli se on lentänyt ilman savuvanaa n.15km ennen räjähdystä.

    • fueller

      Obama joutuu Haagiin selittämään kuka antoi käskyn Ukrainan fasistihallinnolle tiputtaa matkustajakone heinäkuussa.Suklaakeisari vain samaan grilliin hiiltymään!Hänen alaiset tekivät tämän rikoksen!

      • Kukahan on tämä Janus Putkonen , joka tätä verkkomediaa toimittaa?

      • sappiass
        denoot kirjoitti:

        Kukahan on tämä Janus Putkonen , joka tätä verkkomediaa toimittaa?

        Joku syrjäytynyt narsisti, joka on keksinyt keinon päteä Putinin saappaannuolijana. Odottaa varmaan kiitokseksi hallituspaikkaa Desantti Bätmänin I Terijoen hallituksesta.

      • järvinen

      • järvinen kirjoitti:

        Putkonen on suomalainen putinisti, jonka tulot jäivät viime vuonna niin pieniksi, että Dimitrikin niitä ihmettelee:

        http://www.youtube.com/watch?v=3pu7EC8cU2M

        (http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288759378343.html)

        Voihan olla tosiaan niinkin, että mies saa rahoitusta Venäjältä vaikkei olekaan kovin vakuuttava.
        Valheestakin voi tulla totta kun sitä riittävän laajasti ja usein toistetaan. Lähipiirissä on ihmisiä, jotka sanovat Ukrainan tilanteesta etteivät voi ottaa kantaa kun eivät tiedä enää mikä on totta!?!

    • nnnnnnnnnnn
    • Sota on sellaista

      Lännen totuus Ukranan kriisistä,on ihan yhtä totta kuin verkkomeian totuus.
      Se nyt vain on niin,että sotatilassa propakandan levittäminen on molemmilla osapuolilla tosi asia.
      Oikea totuus paljastuu,kun rauha on palannut ja suurin sotainto laantunut.
      Sitten osa totuudesta paljastuu aina,mutta ei kaikki.

      • plöts

        Ei tuossa kuvassa ole kyse lännen tai verkkomedian totuudesta vaan siitä että se on säälittävä feikki.

      • sappiass

        Tuohonhan Putinin logiikka perustuu: kun länsi väittää 1 1=2, niin Putin väittää 1 1=200. Aina löytyy teitä objektivistisen realistisia, jotka näette totuuden olevan jossain väitteiden puolivälissä eli 1 1=n.100.

      • Verkkomedian mielestä vain Kreml tietää totuuden ja kaikki muut on väärässä. Kaikki venäjän rajojen ulkopuolella ovat länsimaalaisia, fasisteja ja vääräuskoisia, koska eivät usko sitä mitä Kreml sanoo, vaan käyttävät omia aivojaan.

      • loppunäytöss
        sotilaspassi kirjoitti:

        Verkkomedian mielestä vain Kreml tietää totuuden ja kaikki muut on väärässä. Kaikki venäjän rajojen ulkopuolella ovat länsimaalaisia, fasisteja ja vääräuskoisia, koska eivät usko sitä mitä Kreml sanoo, vaan käyttävät omia aivojaan.

        Sinun ongelmasi taas on se että "Venäjä tiputtaa koneen alas vaikka mitään konetta ei olisi ollutkaan", siis asenteesi on ikävä ja samalla vie pohjan kaikilta jutuiltasi. Et sovi asiassa tutkijaksi, et tuomariksi, etkä valamieheksi.

      • loppunäytöss kirjoitti:

        Sinun ongelmasi taas on se että "Venäjä tiputtaa koneen alas vaikka mitään konetta ei olisi ollutkaan", siis asenteesi on ikävä ja samalla vie pohjan kaikilta jutuiltasi. Et sovi asiassa tutkijaksi, et tuomariksi, etkä valamieheksi.

        Tutkin ennen kuin hutkin.

        (mutta en väitäkään olevani pyhimys joka osaisi olla täydellisen neutraali Trollien paahteesta huolimatta)

        Otan mielelläni vastaan kaikki uudet tiedot ja todisteet jos sellaisia on tullut esille.

      • SU-25

        Niitä tulee aikanaan!Iltalehti,iltasanomat ja hesari keksii päivittäin syitä että Putin ampui koneen alas.Heh.Siinäpä hymy hyytyy kun raportti julkaistaan.Malesian tutkijat ovat kääntymässä toiselle kannalle mitä länsi laku-pekan johdolla huutaa.....Odotellaan sappiassholl ja rakastaja sotilaspässi!

      • -.-.
        SU-25 kirjoitti:

        Aika vaikea niitä on uskoa jos ne tuon "satelliittikuvan" tasoa ovat...

      • SU-25 kirjoitti:

        Niitä tulee aikanaan!Iltalehti,iltasanomat ja hesari keksii päivittäin syitä että Putin ampui koneen alas.Heh.Siinäpä hymy hyytyy kun raportti julkaistaan.Malesian tutkijat ovat kääntymässä toiselle kannalle mitä länsi laku-pekan johdolla huutaa.....Odotellaan sappiassholl ja rakastaja sotilaspässi!

        >Malesian tutkijat ovat kääntymässä toiselle kannalle

        Fueller, älä viitsi, toi on niin vanha vitsi.

        http://cdn2-b.examiner.com/sites/default/files/styles/image_content_width/hash/6e/e8/6ee831b05167d71215279e05d4b02890.png?itok=o7JnREg9

        "Malaysia’s Defence Minister Datuk Seri Hishammuddin Hussein. He stated that it was undeniable that MH17 was downed by a land-to-air missile from a BUK system."

        Jos on jotain muuta tietoa niin laita linkki. (älä verkkomediasta tai muusta Venäläislähteestä, please)

    • matti11

      Turha tästä on enää väitellä. Ilmiselvää että kyseessä on joko varastettu/lainassa ollut Buk lavetti. Siellähän oli jo ennestään pudotettu erilaisia sotilaskoneita ja nyt meni vahingossa siviilikone - ja tähän mennessä jokaisen on ampunut alas joko venäläiset taikka venäjän sponsoroimat "separatistit".

    • Lännen totuudet

      Todisteet lentokoneen pudottamisesta on yhtä luotettavia,kuin Saddam Husseinin hurjan aseistuksen todistelu.
      Mutta sama tehdas todisteita värkkääkin.

      • no mutta...

        Neljän kilometrin pituisia todisteita on kuitenkin fanitettu ihan kybällä tyystin toisessa ilmansuunnassa...

    • Odotellaan

      On lapsellista uskoa kummankaan osapuolen todisteluja,ja toisen osapuolen syyttelyjä.
      Sota propakanda on aina ollut tämän kaltaista.Ja sodanlietsonta propakanda myös.
      Saddamin aseet,Mainilan laukaukset ym.totuudet tulee mieleen.
      SSamaa sarjaa on nämäkin todistelut.
      Molemmilla osapuolilla on propakandan tekijöitä vaikka kuinka.
      Totuus tulee kuitenkin esiin myöhemmin.

      • Ihan on pakko huomauttaa että ainakin minä YRITÄN olla puolueeton ja käydä läpi KAIKEN materiaalin MH17 tapaukseen liittyen. En ole osapuoli.

        En pohjaa MH17 juttujani mihinkään valtamediaan vaan asiatietoon yms..

      • Iskuri
        sotilaspassi kirjoitti:

        Ihan on pakko huomauttaa että ainakin minä YRITÄN olla puolueeton ja käydä läpi KAIKEN materiaalin MH17 tapaukseen liittyen. En ole osapuoli.

        En pohjaa MH17 juttujani mihinkään valtamediaan vaan asiatietoon yms..

        Johan vitsin murjaisit.Söitkö omat omat sanasi.Mistä sinun asiatietosi tulevat.Mistäpä muulta kuin konvehtikeisari Ukrin probagantamyllystä.

      • sappiass
        Iskuri kirjoitti:

        Johan vitsin murjaisit.Söitkö omat omat sanasi.Mistä sinun asiatietosi tulevat.Mistäpä muulta kuin konvehtikeisari Ukrin probagantamyllystä.

        Jep, kaikki tieto mikä ei tule suoraan luotettavasta Venäjän mediasta, on probakantaa!

      • sappiass kirjoitti:

        Jep, kaikki tieto mikä ei tule suoraan luotettavasta Venäjän mediasta, on probakantaa!

        jep jep.

        Internet, tuo länsimaisen pahuuden keksintö, mahdollistaa vapaan sanan ja tiedon saannin.

        On se niin väärin kun aikaa käyttämällä pystyy ihan itse hakemaan tietoa jopa paikallisilta ihmisiltä.

        Toki:
        -lähteet on opeteltava tuntemaan
        -silti lähteisiin pitää käyttää kritiikkiä
        -mikäli lähde on "ihminen", pitää huomioida että ihminen voi myös tehdä virheen

    • fueller

      Sateelliittikuvat ja tutkatiedot tukee täysin väitettä että Ukrainan hävittäjät pudotti matkustajakoneen.Venäjä on pyytänyt mm.Jenkeiltä satelliittikuvaa juuri paikan ylittäneestä satelliitista mutta he eivät ole antaneet?Samoin venäjä on pyytänyt lennonjohdon keskustelutietoja mutta Ukraina ei ole luovuttanut.Näillä lännen salaamisjutuilla on tietysti tarkoitus.Jokainen voi päätellä että mikä se on?

      • >Sateelliittikuvat ja tutkatiedot tukee täysin väitettä että Ukrainan hävittäjät pudotti matkustajakoneen.

        Sellaista satelliittikuvaa ei ole joka todistaisi mitään muuta kuin että Venäjä valehtelee ja siksi julkaisee törkeän huonosti väärennettyjä sateliittikuvia.

        >Venäjä on pyytänyt mm.Jenkeiltä satelliittikuvaa juuri paikan ylittäneestä satelliitista mutta he eivät ole antaneet?

        Väitän että se satelliitti EI KUVAA MITÄÄN. Se satelliitti oli kokeiluluonteinen satelliitti (lähde: venäjä) jonka tarkoitus oli havaita ohjuslaukaisut. Väitän että kyseinen satelliitti pyrkii AUTOMAATTISESTI tunnistamaan ohjuksen laukaisun peräliekein ja raportoi havaitun koordinaatin isännilleen NATO:ssa / USA:ssa.
        USA/NATO on julkaissut kuvan joka on tehty satelliitin antaman datan perusteella.
        (itse en laita sille mitään painoarvoa, mutta se kyllä vastaa sitä mitä muut todisteet osoittaa)

        >Samoin venäjä on pyytänyt lennonjohdon keskustelutietoja mutta Ukraina ei ole luovuttanut.

        Ukraina on ne kaikki luovuttanut tutkijoille. Tietojen relevantis asiat on julkaistu tutkijoiden toimesta.

        >Näillä lännen salaamisjutuilla on tietysti tarkoitus.

        Ei ne kyllä MH17:n liittyen mitään taida salata.

        Mutta venäjällä ja kapinallisilla on kamala salailun ja valehtelun tarve. Varmaan 100 erilaista "todistetta" tai väitettä on jo osoitettu valheeksi puolueettomien tahojen toimesta.

        Sillä varmaan on jokin tarkoitus. Jokainen voi päätellä mikä se on.

      • sappiass
        sotilaspassi kirjoitti:

        >Sateelliittikuvat ja tutkatiedot tukee täysin väitettä että Ukrainan hävittäjät pudotti matkustajakoneen.

        Jokainen voi päätellä Venäjän todisteiden vahvuuden, kun vas'ikään oli tarvetta julkaista 4km pitkä lentokone satelliittikuvana. Jos olisi niitä aitoja todisteita, niin ei olisi tarvetta moiselle sepitykselle.
        Ukrainan / lännen puolelta ei sen sijaan ole jääty kiinni yhdestäkään valheesta. Korkeintaan todisteet ovat olleet joskus liian ohkaisia, mutta suoraa valehtelua ei sentään harjoiteta.

    • 4km pitkä lentokone

      " venäjä on pyytänyt lennonjohdon keskustelutietoja mutta Ukraina ei ole luovuttanut"

      Hollantilaisen tutkijaryhmän väliraportista, ryhmään kuuluu myös Venäjän ilmailuviranomaisten edustaja:

      The investigation is making use of a wide range of information, including:
      Air Traffic Control (ATC) surveillance data obtained from UkSATSE;

      UkSATSE = Ukrainian State Air Traffic Service Enterprise

    • Uskon asia

      On 100% varmuus,että Ukrainan hävittäjä pudotti sivili koneen.
      Tutkimus tulosten salailu kertoo siitä.
      Asiaa tutkitaan ja yritetään manipuloida tuloksia sopiviksi.
      Jos olisi kiistaton näyttö,että Separatistit sen tekivät.Ei tutkimus tuloksia pidettäisi salassa.
      Ne olisivat olleet jo Suomenkin Ilta-Satujen lööpeissä ISOIN KIRJAIMIN.

      • sappiass

        Ihan hyvin sieltä infoa tuli silloin, kun viimeksi julkistettiin. Eivät kai ne joka päivä tiedotustilaisuutta pidä?

        Se, että Venäjällä on tarve piirrellä karttoihin 4km lentskareita todisteeksi siitä, että ukrainalainen hävittäjä oli asialla kertoo kaiken. Jos Venäjällä olisi mitään perusteita väitteelleen, eivät he vaarantaisi uskottavuuttaan tuollaisilla propagandavalheilla.

      • Parempi luopua tuosta uskosta, koska:
        -tutkassa ei näy muita lentokoneita kuin matkustajakoneita
        -tutkinnan aikana tutkinnasta ei pidä antaa rikollisille tietoa miten tutkinta etenee ja mitä tutkitaan
        -näyttö on vahva, mutta sivistyneessä maailmassa ei julkisteta lopputulosta ennen kuin KAIKKI johtolangat on tutkittu, kaikki syyttömiä kunnes toisin todistetaan.
        -Venäjä salailee ja julkaisee valheellista tietoa (todistettu)
        -Venäjä ei ole antanut tutkijoille sitä dataa joka heidän mielestään todistaa SU25 hävittäjän olleen paikalla (luultavasti sitä ei olekaan)

    • Laitanpa tähän hieman eräästä propagandaporukan laatimasta videosta joka vasta julkaistiin Bellincat tutkijoita vastaan. Olen huomannut että moni tänne ja Kalevaan kirjoittavista trolleista on sen videon nähnyt.
      -videossa näytetään kuvaa MH17 räjähdyksestä sanotaan että BUK savuvanaa ei näy
      --eihän se näy kun ohjus lensi pilvien yläpuolelle
      --BUK laukasun ja savuvanan näkemisen kertoneita on nyt tiedossani 3 valokuva
      -videossa väitetään että BUK ohjus tuhoaa kohteen 15 sekunnissa laukaisusta
      --perätöntä, BUK ohjuksella kestää yli 41 sekuntia lentää 35km päähän mikä on ohjuksen maksimi toimintamatka
      --BUK ohjus käyttää polttoaineensa noin 15s kuluessa, sitten se ei jätä enään savujälkeä
      --MH17 oli noin 24km (yli 28 sekunnin) etäisyydellä oletetusta laukaisupaikasta eli se lensi jopa 15km ilman savuvanaa perässään
      -videon otsikossa puhutaan BUK-M2 ohjuksesta
      --on ilmeistä että käytetty ohjus on BUK-M1, sellainen on myös kuvattu separatisteilla 17.7
      --separatisteilla on kuvattu mielestäni BUK M1 tai M1-2 tyypin laite joka on eri näköinen kuin BUK-M2 laite
      --se myös vahvistunee kunhan ruumiista löydetyt sirpaleet saadaan tutkittua
      --epävirallisesti CyberBerkut sen on jo vahvistanut
      -videossa näytetään videopätkää lentononeesta joka tulee alas oikeanpuolen moottori tulessa
      --kyseinen video on julkaistu kesäkuussa, kuukausi ennen kuin MH17 ammuttiin
      -videolla väitetään konetta ammutun kahdella lämpöhakuisella ohjuksella sotilaslentokoneesta
      --sotilaslentokonetta ei näy tutkassa eikä videolla
      --lämpöhakuinen ohjus ei osu matkustajakoneen keulaan, moottorien lämpösäteily on niin vahva
      --MH17 keulan vauriot ei vastaa minkään lentokoneesta ammuttavan ohjuksen tekemää vauriota tai konetykkiä
      -videossa näytetään flightradar24 animaatiota jonka väitetään olevan tutkakuva tapahtuneesta
      --flightradar24 kerää tiedon vain siviili-lmailun koneista joissa on lentotransponderin päällä, se ei sisi ole oikea tutka
      --sotilaskoneissa ei ole transponderit päällä taistelutilanteissa
      --aikaisemmin, mm venäjän julkaisemien tutkatietojen perusteella ja todellisen flightradar24 tiedon perusteella näkee että kyseinen kohta videossa on väärennetty eikä se kuvaa MH17 lentoa 17.7.
      --venäjän julkaisemissa oikeissa tutkavideoissa ei näy muita kuin matkustajakoneita
      --propagandapätkältä puuttuu nuo kaksi muuta matkustajakonetta
      -taannoin venäjän ylistämää väärennettyä satelliittikuvaa jossa on hävittäjä ja matkustajakone väitetään nyt salaliitoksi, todisteeksi joka annettiin Venäjälle harhautusmielessä
      --huom edelleen verkkomedia yms. venäläislähteet väittää kuvaa aidoksi
      --kuva on kuitenkin samalla tavalla huolimattomasti väärennetty kuin aikaisemmat Venäjän kuvat Ukrainan BUK laitteista
      -asiasisällön puuttuessa videossa mollataan Bellingcat porukan yhtä jäsentä
      --niinkuin yleensä kun asiatieto loppuu, ei siitä sen enempää

    • Venäjän propagandatehdas ei siis osaa päättää syyttäisikö se:
      -yhtä ukrainan SU25 konetta (ovat tehneet runsaasti väärennettyjä todisteita)
      -kahta SU25 konetta ja kahta konetykkiä (mm. Peter Haisenko valjastettu tähän)
      -MIG konetta (siinä väärennetyssä satelliittikuvassa yms.)
      -yhdistelmää ilmasta-ilmaan ohjus konetykki (heiltä useita näitä väitteitä)
      -pelkkää SU25 konetykkiä (lukuisia todisteluyrityksiä jotka osoittautuneet valheeksi)
      -Ukrainan armeijan BUK ampujia (huonosti väärennettyjä satelliittikuvia yms)
      -Ukrainalta kapinallisjoukkoihin loikannutta BUK laitetta
      -Kapinallisten BUK ampujia (UA kone väisti ja siksi MH17:n osui) (useasti väitetty)
      -Kaikki edelliset propagandatehdas on väittänyt todeksi kerran tai useammin, aina ne on osoitettu valheiksi/vääriksi.

      Lisäksi propagandatehtaan varustukseen kuuluu:
      -kone tippui itsestään (kynällä kuulemma huollettu)
      -kone olikin MH370
      -ruumiit oli vanhoja
      -passit oli liian uusia
      -Ukraina ampuu malesialaistutkijoita (malesialaistutkijat kiistävät)
      -Ukraina tahallisesti estää tutkintaa (ei todisteita)
      -Ukraina ei ole antanut ATC tietoja (tutkijat sanoneet ne saaneensa)
      -väittävät malesialaisten olevan BUK:a vastaan (todellisuudessa malesialaiset ovat varmoja että BUK ohjusta käytty)
      -väittävät päätutkintalinjan olevan UA hävittäjä vaikka totuus on että BUK on tutkijoiden mielestä todennäköisin yms.
      -väitävät SU25 lentäjän tunnustaneen (se oli saksalaisen huumorisivuston vitsi, trollit otti todesta)
      -tutkitaan videoista ja kuvista asioita joita niissä ei oikeasti ole
      -väitetään vuosikymmenet puolueettomiksi havaittuja tutkijoita puolueellisiksi
      -väitetään BUK ampumaitteita kaapatun Ukrainalta
      -kiistetään BUK laitteiden hallussa oleminen
      -myönnetään BUK ampumalaitteiden hallussa oleminen
      -haukutaan nörteiksi yms. häiriköintiä, koettaen kyseenalaistaa tutkijat

      jne... (unohdin varmaan monta valhetta)

      • appisas

        Se ei siis voinut mitenkään olla BUK, koska niitä ei separeilla edes ollut. Paitsi jos Boeingin päällä lensi Ukrainan hävittäjä, silloin separeilla olikin BUK ja osuivat Ukrainan hävittäjän kilpenään käyttämään Boeingiin vahingossa. Separeilla ei ollut BUK:eja alueella, paitsi että oli sittenkin, jos olivat nyysineet Ukrainalta.

        Venäjän insinöörikomitea (tai joku vastaava putinistinen höpöhöpölaitos) kertoi tarkastaneensa satelliittikuvan, jossa esiintyy 4km pitkiä lentokoneita ja todenneensa sen aidoksi. Nyt sitten "nörtit" tekivätkin putinistisesta insinöörilaitoksesta ja Venäjän pääuutisista naurunalaisia, niin syy onkin lännen tahallaan asettamassa ansassa. Ei noihin "ansoihin" menisi, jos aidosti tarkastettaisiin tiedot.

      • Tässä SU25 konetykin jälkien tsekkausta:

        Kun SU25 ampuu konetykillä paikallaan olevaa hävittäjää, osuu ammkuksia 4-5kpl 2m matkalle koneen rungossa. Ammusten sisäänmenoreiät on pyöreitä, noin neljän sormen mentäviä reikiä. MH17 rungossa näemme kymmenittäin sormen mentäviä sisäänmenoreikiä per neliömetri, ehkä pari isompaa reikää, useita pienempiä reikiä, räjähdyksen repimiä peltejä, räjähdyksen piiskaamaa alumiinin pintaa ja räjähteen palojäämiä peltien pinnassa. Malliesimerkki mitä 70kg sirpaloituva taistelukärki saa aikaan muutaman metrin etäisyydeltä.
        https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=gzw363q1N3o

      • appisas

        Propagandaa! Totuus on jossain noiden ja Venäjän toimittamien kuvien välissä. Todennäköisesti alasampuja oli siis lentävä turkkilainen BUK.

      • 0-0-0
        appisas kirjoitti:

        Propagandaa! Totuus on jossain noiden ja Venäjän toimittamien kuvien välissä. Todennäköisesti alasampuja oli siis lentävä turkkilainen BUK.

        Hollantilaistutkijoilla onkin sitten ihmettelemistä kun niistä kerätyistä osista kasaavat sitä Boeingia, jos se on oikean 777:n ja satelliittikuvan nelikilometrisen välimaastossa niin siitähän tulee vielä varsin muhkean kokoinen...

      • Iskuri

        Nimimerkki Sotilaspassi on turhaan käyttänyt energiaansa todistaakseen BUK-ohjuksen ampuneen malesialaiskoneen alas.Mitään uskottavaa todistusaineistoa hän ei ole kyennyt esittämään.Vain arvailuja ja epämääräisiä konvehtikeisari ja sotarikollinen/massamurhaaja Poron probagantamyllyn jätöksiä. Konvehtikeisari Poron sotilaskone pudotti malesialaisen Boeing-matkustajakoneen.Siitä ei ole epäilystäkään.

        Ei mitään uskottavaa, paitsi että vain jäljet täsmäävät, vain BUK:ista otetut valokuvat ja silminnäkijälausunnot täsmäävät, vain separien voitonriemuinen puhelu täsmää.. Asiassa ei ole mitään epäselvää. Sotkua typerimpiin mieliin aiheuttaa vain Venäjän epätoivoinen valehtelukampanja, mistä tulee milloin mitäkin, keskenäänkin ristiriitaisia väitteitä.

      • tikkakosken mannekii
        Iskuri kirjoitti:

        Nimimerkki Sotilaspassi on turhaan käyttänyt energiaansa todistaakseen BUK-ohjuksen ampuneen malesialaiskoneen alas.Mitään uskottavaa todistusaineistoa hän ei ole kyennyt esittämään.Vain arvailuja ja epämääräisiä konvehtikeisari ja sotarikollinen/massamurhaaja Poron probagantamyllyn jätöksiä. Konvehtikeisari Poron sotilaskone pudotti malesialaisen Boeing-matkustajakoneen.Siitä ei ole epäilystäkään.

        ja sinähän pistät pöytään tyhjentävät todisteet...? Ai et vai? No siehän sälli olet...

    • jkhkhh

      Minä veikkaan että syyllistä ei virallisesti voida koskaan täysin varmasti osoittaa. On liikaa epävarmuuksia ja mahdollisuuksia joita ei voida ehdottomasti sulkea pois.

      Yleensähän kun mahdottomat vaihtoehdot suljetaan pois, on jäljelle jäävän mahdollisuuden oltava oikea, oli kuinka epätodennäköinen tahansa.

      Vähän kuin 911. Syyllistä ei ole voitu tarpeeksi luotettavasti osoittaa. Pimeä juttu ja case closed (sota alkakoon jollain perusteella jotakuta vastaan).

      • No nyt ei näytä tuolta laisinkaan. Epävarmuudet on vähissä, nyt vain käydään kaikki materiaali läpi, varmuuden vuoksi.

        Se lienee melkolailla täysin varma että syylliset ei koskaan tunnusta tätä tapausta.

        Myöskin 9/11 syylliset on selvät.

        Salaliittohörhöt vain jauhaa.

      • sappiass

        Eiköhän syyllinen voida osoittaa ihan riittävällä, n. 99% varmuudella, mutta aina jää foliohatuille Venäjän täysin surkean valheellinen propaganda, johon on kivempi uskoa. Ja ihan objektiivisille tarkkailijoillekin se pieni, n. 1% epäilys tapahtuminen kulusta, mikä on tosin sama epävarmuus mikä kaikessa tutkimuksessa täytyy vaan hyväksyä. Senkin prosentin epävarmuuden Venäjä tosin on valehtelullaan oikeastaan häivyttänyt. Jos Venäjä ei olisi jäänyt kiinni yhdestäkään aivan selvästä valheesta, niin ties vaikka uskottavuutensa olisi 5% luokkaa.

    • Paljastuu...
    • Ihmettä minusta.

      Jääkö BUK ohjuksista ilmaan savuvana?
      Näkikö kukaan sellaista?
      Ottiko kukaan kuvia?
      Nykyään miltei kaikista oudoista ilmiöistä ilmestyy kuvat sosiaaliseen mediaan.
      Mikä lie syy,että tämä BUK on niin salaa lentänyt,ettei kuvia ole kukaan ottanut.

      • sappiass

        Jää alkumatkasta. Ei välttämättä enää osumakohdan lähellä.

        Näki.

        Otti.

        Ilmestyi.

        Ei välttämättä joka paikassa ole kuvaajia jossain Ukrainan maaseudulla. Ei se itse laukaisuhetki kauan kestä eli kuvausikkuna on aika lyhyt.

        Juurikin näin. Osa säikähti ohjuksen jytinää niin että olivat jo kellarissa/pommisuojassa siinä vaiheessa kun MH17 tuhoutui.

    • Ei kannata uskoa omia silmiään koska Kreml ja Verkkomedia kertoo oikean totuuden:
      "Perjantaina Insinöörijärjestön tutkimuksen edustaja Ivan Andrievski kertoi haastattelussa alkuperäiselle kuvalle tehdyn kuvatutkimuksen osoittaneen, ettei merkkejä kuvaväärennöksestä olisi löytynyt."

      Heh hah.

      • Toisaalta syyttävät länsimaita väärennetyn kuvan syöttämisestä heille ja samaan aikaan väittävät kuvan olevan aito.

      • fueller

        Länsimedia on hiljaa tapahtuman suhteen.Kulisseissa mietitään kuumeisesti kuinka valtionterrori tuodaan julkisuuteen.On jotakuin kauheaa kun Kiovan fasistihallinto tappaa politiikkansa vuoksi satoja syyttömiä lentomatkustajia.Tutkijat ovat jo aikoja sitten päätyneet siihen että kone ammuttiin alas SU-25 konetykillä alas.Sitä tukee satelliitti/tutka ja silminnäkijähavainnot.Toinen mielenkiintoinen seikka oli myös se,että heti tapahtuman jälkeen Ukrainan armeija pommitti viikkojen ajan koneen putoamispaikkaa kuumeisesti vaikka alueella ei ollut vapaustaistelijoita.Tästä on paljon fakta tietoa.Kyseessä oli siis jälkien hävitys operaatio!Kaikkialta muualta otettu faktatieto tukee ajatusta että Ukraina on syyllinen tähän kauheuteen.Oliko USA siunaamassa iskun,jää varmaan selvittämättä ikuisiksi ajoiksi mutta ottaen historian huomioon,kyse on ememmän säännöstä kuinpoikkeudesta!

        >Tutkijat ovat jo aikoja sitten päätyneet siihen että kone ammuttiin alas SU-25 konetykillä alas.

        Valehtelet. (taas)

        >Sitä tukee satelliitti/tutka ja silminnäkijähavainnot.

        Täysin päinvastoin. (taas)

        jne.

      • sotilaspassi kirjoitti:

        >Tutkijat ovat jo aikoja sitten päätyneet siihen että kone ammuttiin alas SU-25 konetykillä alas.

        Valehtelet. (taas)

        >Sitä tukee satelliitti/tutka ja silminnäkijähavainnot.

        Täysin päinvastoin. (taas)

        jne.

        Koneen keskirungon putoamispaikka:
        https://www.google.fi/maps/place/Donetsk, Donetsk Oblast, Ukraine/@48.1383496,38.6384903,452m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x40e0909500919a2d:0x36335efdc5856f84?hl=en
        (ei kranaatiniskemiä)

        Koneen peräosa:
        https://www.google.fi/maps/place/Donetsk, Donetsk Oblast, Ukraine/@48.131809,38.6379375,480m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x40e0909500919a2d:0x36335efdc5856f84?hl=en
        (ei kranaatiniskemiä)

        Koneen ohjaamo:
        https://www.google.fi/maps/place/Donetsk, Donetsk Oblast, Ukraine/@48.1224459,38.5580687,453m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x40e0909500919a2d:0x36335efdc5856f84?hl=en
        (ei kranaatiniskemiä)

        Tässä lienee ollut kapinallisten yksi Grad tuliasema (n. 2km ohjaamon tippumispaikasta)
        https://www.google.fi/maps/place/Donetsk, Donetsk Oblast, Ukraine/@48.133274,38.5495032,452m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x40e0909500919a2d:0x36335efdc5856f84?hl=en
        (sen läheisyydessä näkyy kranaatin ja Grad rakettien iskemiä)

        jne

        Lisää grad asemia:
        https://www.google.fi/maps/place/Donetsk, Donetsk Oblast, Ukraine/@48.1260565,38.6041464,477m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x40e0909500919a2d:0x36335efdc5856f84?hl=en
        https://www.google.fi/maps/place/Donetsk, Donetsk Oblast, Ukraine/@48.1266438,38.5909326,712m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x40e0909500919a2d:0x36335efdc5856f84?hl=en

      • msu
        fueller kirjoitti:

        Länsimedia on hiljaa tapahtuman suhteen.Kulisseissa mietitään kuumeisesti kuinka valtionterrori tuodaan julkisuuteen.On jotakuin kauheaa kun Kiovan fasistihallinto tappaa politiikkansa vuoksi satoja syyttömiä lentomatkustajia.Tutkijat ovat jo aikoja sitten päätyneet siihen että kone ammuttiin alas SU-25 konetykillä alas.Sitä tukee satelliitti/tutka ja silminnäkijähavainnot.Toinen mielenkiintoinen seikka oli myös se,että heti tapahtuman jälkeen Ukrainan armeija pommitti viikkojen ajan koneen putoamispaikkaa kuumeisesti vaikka alueella ei ollut vapaustaistelijoita.Tästä on paljon fakta tietoa.Kyseessä oli siis jälkien hävitys operaatio!Kaikkialta muualta otettu faktatieto tukee ajatusta että Ukraina on syyllinen tähän kauheuteen.Oliko USA siunaamassa iskun,jää varmaan selvittämättä ikuisiksi ajoiksi mutta ottaen historian huomioon,kyse on ememmän säännöstä kuinpoikkeudesta!

        Anna olla jo. Toisin kuin Sotilaspassi, et ole koko keskustelussa esittänyt ainoatakaan TODISTETTA väitteisi tueksi. Ei kukaan lue enää sun juttuja, joten voit yhtä hyvin mennä nyt kotiin.

    • puuhasteluja ja mietiskelyjä...
      Joidenkin sirpaleiden lentoreittejä pystyy julkisesti nähtävän materiaalin perusteella jo hahmottamaan aika pitkälle ohjaamoon, esim:
      https://drive.google.com/file/d/0BxNz0P5oVk2wbWZELVlqYlVmQmM/view?usp=sharing

      Tuossa mietiskelin miltä räjähdys näyttää läheltä:
      https://drive.google.com/file/d/0BxNz0P5oVk2wTktxczBHVFU3blE/view?usp=sharing
      (kuvassa räjähtää myös satoja kiloja rakettipolttoainetta, siksi savu ja liekki isommat kuin jos pelkkä taistelukärki olisi räjähtänyt, sitten kun ohjus taittaa matkaa täydellä nopeudella, kaikki sirpaleet matkaavat eteenpäin jne)

      Joskus jotain valmista. Tai sitten ei.

    • Lisätodisteita odotellessa...
      *********
      "Intelligence data indicates that the aircraft was downed with a missile launched from a Buk-M system that was brought from Russia into Donbas along with the crew," Poroshenko said.

      Australian Prime Minister Tony Abbott supported his position.

      "In the morning of July 17, Malaysia Airlines MH17 plane was shot down by militants supported by Russia," he said, adding that the Ukrainian government's assistance in organizing the work of Australian experts at the Boeing crash site was very important.

      • Iskuri

        Tässä lisätodisteita Ukron juntan osallisuudesta Malaysian Airlines MH 17 matkustajakoneen alasampumiseen. Silminnäkijähavaintoja ei voida kiistää.Siihen ei Ukron probaganta riitä.
        https://www.youtube.com/watch?v=-43NmR9ppBo
        #MH17 Dutch «forgot» to rescue wreckage with bullet holes – ENG SUBS

      • Iskuri kirjoitti:

        Piti oikein tallentaa, oli niin hauska propagandapätkä.
        Mutta mikäpä siinä, syyllisten on pakko yrittää huijata ja valehdella koska heillä ei ole munaa tunnustaa virhettään.

        Silminnäkijöiden jupinat uusia mutat aivan yhtä naurettavia kuin aikaisemminkin.
        1. s.näkijä
        -pivien yläpuolelle ei voi ihminen nähdä
        -10km:n ei voi erottaa mikä lentokone on kyseessä
        -10km ei voi nähdä onko jokin kone samalla korkeudella kuin toinen
        -tutkassa ei näy kuin matkustajakoneet eli yli 5km korkeudessa ei ollut sotilaskoneita

        2. s.näkijä
        -väittää että savuavaa, alas tippuvaa konetta ampui hävittäjä
        -tiedämme ja olemme kaikki nähneet ettei MH17 savunnut alastullessaan, savuvanaa ei jäänyt
        -ilman keulaa alas syöksyvää lentokonetta ei ole mitään järkeä yrittää ampua hävittäjällä, eikä siihen ole mahdollista siinä vaiheessa edes osua.

        Videolla ei näy ainoatakaan konetykin ammuksen reikää.

        jne jne jne

        Itsekin olen kysellyt että miksi esimerkiksi se oikean puolen takaovi jätettiin pellolle vaikka se jo kerättiin pois pusikosta. Mutta ehkä hollantilaiset vastaavat.
        Ovessa oleva reikä ei ole luodinreikä ja oven sijainnin perusteella voidaan sanoa 99% varmuudella että reikä on syntynyt osan tippuessa maahan.

        Pro-russia porukka on nyt tehtaillut ainakin 4...5 toistensa kanssa ristiriidassa olevaa "silminnäkijätodistusta".

        Ensin pitää sopia käsikirjoitus ja sitten vasta tehdä se haastattelu. Muuten ei onnistu. Kremliin tämäkin tiedoksi niin en hukkaa aikaani huonojen videoiden parissa.

      • Iskuri kirjoitti:

        Tässä lisätodisteita Ukron juntan osallisuudesta Malaysian Airlines MH 17 matkustajakoneen alasampumiseen. Silminnäkijähavaintoja ei voida kiistää.Siihen ei Ukron probaganta riitä.
        https://www.youtube.com/watch?v=-43NmR9ppBo
        #MH17 Dutch «forgot» to rescue wreckage with bullet holes – ENG SUBS

        Kuvassa näkyvää pellolle jätetystä ovesta olen kysynyt mm. pprune.org:ssa 9. Joulukuuta:
        "UPDATE:
        btw. the left rear door (I think): http://pierrecrom.nl/mh17#pic-32
        (The hole on that door most likely is not caused by shrapnel.)
        UPDATE2: it's the right side rear door of the cabin, not left
        UPDATE3: The door was left on the field, there, somewhere????:
        https://pbs.twimg.com/media/B3YvSEZIMAAewo9.jpg "

        Pollaan vastaako hollannin viranomaiset mitään, en unohda.

        Totuus alkaa hiljaa paljastua eikä se ole kunniaksi Ukron juntalle

        Denuncian que en el informe de la tragedia del MH17 faltan datos que implican a Ucrania
        actualidad.rt.com
        Un grupo internacional de periodistas ha revelado que el informe provisional de la catástrofe del Boeing 777 carece de algunos datos, supuestamente eliminados para ocultar la culpabilidad de Ucrania.

        Kaikki mikä tulee RT tuutista on valhetta. Mutta aina voi yrittää löyttää poikkeusta. ;-)

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Kuvassa näkyvää pellolle jätetystä ovesta olen kysynyt mm. pprune.org:ssa 9. Joulukuuta:
        "UPDATE:
        btw. the left rear door (I think): http://pierrecrom.nl/mh17#pic-32
        (The hole on that door most likely is not caused by shrapnel.)
        UPDATE2: it's the right side rear door of the cabin, not left
        UPDATE3: The door was left on the field, there, somewhere????:
        https://pbs.twimg.com/media/B3YvSEZIMAAewo9.jpg "

        Pollaan vastaako hollannin viranomaiset mitään, en unohda.

        Alustava vastaus on että tutkijat aikovat rakentaa koneen keulan ja siivet uudelleen, muut romut ei heitä kiinnosta.

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Alustava vastaus on että tutkijat aikovat rakentaa koneen keulan ja siivet uudelleen, muut romut ei heitä kiinnosta.

        Hollantilaisten viimekuussa keräämättä jättämiä koneen osia on kerätty talteen lisää:
        https://twitter.com/ArnoldGreidanus/...04812943077377

        Aikaisemmin hollantilaiset olivat kertoneet että nuo loput saa Donetskin viranomaisten toimesta tuhota. Nyt kuitenkin näyttäisi että osat on kuskattu Harkovaan ja mehdollisesti aikanaan hollantiin asti.

        Ehkäpä sosiaalisen median ihmettely on muuttamassa hollantilaisten aikaisempaa päätöstä ... olisihan erikoista jos esim. moottorin osat ei heitä kiinnostaisi. (esim. moottorien etuosan ilmanohjainrenkaat on kait vielä Ukrainassa/harkovassa).

        Jos tuo linkki ei toiminut niin tuolta voi myös yrittää klikkailla:
        http://www.pprune.org/rumours-news/543733-mh17-down-near-donetsk-75.html#post8793119

    • fueller

      Käytännössä se tarkoittaa sitä että jos on eri mieltä kuin sotilaspässi niin on valehtelija!Pidä sinä ne omat tutkimuksesi omalla hiekkalaatikollasi sen toisen homppelin sappiassholin kanssa!Jokainen sen tajuaa että Kiovan juntta tapatti 300 syytöntä siviiliä Heinäkuun lopussa Itä-Ukrainassa!siitä on selvät näytöt vakavasti otettavilla tahoilla.Ei Naton toimistolla!

      • pröööts

        Onko näytöt taas neljän kilometrin pituisia vai ovatko kasvaneet jopa?

    • Jokin taho on kaivellut vanhoja.
      Mh17 turman jälkeen Ukrainan kompasteleva turvallisuupalvelu julkaisi kuvan BUK 312 laitteesta, hetkeä myöhemmin somessa huomattiin että se olikin UA:n oma laite, eikä suinkaan MH17 ampumapaikalle matkaamassa kuvattu laite jossa numero on miltei kokonaan maalattu piiloon.

      No nyt siis asiaa kaivellaan kun UA joukkojen BUK 312 laitteen miehistön jäsen vain vahvistaa sen ettei UA:n BUK312 tosiaankaan voinut olla kyseessä.

      Tuossa onkin sitten oiva tilaisuus propagandatrolleilla sotkea sekaisin venäjän BUK312 ja Ukrainan 312 laite. Mutta jotain heidän tietenkin pitää työkseen yrittää.

      ps. samaan aikaan Porotsenkko väittää että heillä olisi nyt aito satelliittikuva BUK laukaisusta kohti MH17 konetta. Pelottaa jo valmiiksi että sieltä(kin) tulee taas joku harrastelijan "tekele", pitäköön moiset itellään.

      • Porotsenkkura on varmaan saanut matskunsa USAlta samalla kun materiaalin saivat myös tutkijat:

        GOOGLE viännös:
        States provided secret information on Boeing 777 international investigation

        The US side gave classified information relating to the causes of the crash of the aircraft Boeing-777 "Malaysian Airlines' shot down in July 2014 by a missile from the territory controlled by that time pro-Russian separatists.

        This was said on Wednesday in Washington, Assistant Secretary of State for European and Eurasian Affairs, reports UKRINFORM correspondent.

        "We have submitted all information, including secret, investigators in the Netherlands, as well as ICAO - International Civil Aviation Organization" - she said, adding that cooperation with the US on this issue continues.

        In this regard, Nuland noted that US Secretary of State John Kerry repeatedly "very detailed" assessment of the US side expressed about the causes of the crash of flight MH-17, based on information that had States.

        She stressed that Washington does not conceal information on this issue and supports transparent investigation into the crash.

      • Olen aikaisemminkin arvellut ettei ole olemassa "satelliittikuvaa" jossa ohjuksen laukaisu näkyy. Korkeintaan voisi olla lämpökamerakuva mutta todennäköisimmin vain satelliitin dataa mahdollisesta ohjuslaukaisusta.

        Fred Westerbakkendaaleri vahvistaa asiaa saatuaan USA:n datan haltuunsa:
        "There are no satellite in the sense of a movie when you see a rocket going into the air."

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Olen aikaisemminkin arvellut ettei ole olemassa "satelliittikuvaa" jossa ohjuksen laukaisu näkyy. Korkeintaan voisi olla lämpökamerakuva mutta todennäköisimmin vain satelliitin dataa mahdollisesta ohjuslaukaisusta.

        Fred Westerbakkendaaleri vahvistaa asiaa saatuaan USA:n datan haltuunsa:
        "There are no satellite in the sense of a movie when you see a rocket going into the air."

        Lisäksi "Westerbeke writes that the disaster unit may be downed by a Buk-rocket, but that the investigation should also make it clear that it is not caused by any other weapon." Lähde: http://www.liveleak.com/view?i=f71_1419027829#dvQpifY2Z7xqpHoW.99

    • Totuus aina ilmi

      Nyt totuus alkaa tulla esiin lopultakin Ukainan armeijan edustaja on kertonut ampuneensa koneen alas.
      Ja käsky on tullut ameijan johdolta.
      Motiivina Venäjän mustamaalaus ja talouspakotteiden taakse saatiin helposti myös EU,
      Mitenköhän takin kääntö nyt onnistuu lännen totuuden lietsojilta.

      • Propagandatolleilla epätoivo kasvaa?

        Kerrohan mistä olet saanut nuo valheelliset tietosi, mieluiten linkki, ehkä sitten joku voisi uskoa sanomaasi.

      • Enpä usko
        sotilaspassi kirjoitti:

        Propagandatolleilla epätoivo kasvaa?

        Kerrohan mistä olet saanut nuo valheelliset tietosi, mieluiten linkki, ehkä sitten joku voisi uskoa sanomaasi.

        Kiitos sotilaspassille hyvistä koosteista. Lukaisin aamulla Verkkomedian (Utrian) artikkelin MH17:n alasampumisesta. Utria pitää lukijoita joko dementoituneina tai idiootteina, niin pahasti hän sekoittaa tarinaansa. Mieleen tuli, että Verkkomedian propagandistit ovat menneet sellaisen rajan yli, mistä ei liene tulevaisuudessa enää paluuta tavallisiin töihin länsimaissa. Ehkäpä Venäjä maksaa elinkustannukset korttitalon kaaduttua?

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Jäjitin mistä "totuus aina ilmi" valheet on otettu.
        http://americasdonewrongs.blogspot.se/2014/12/ukrainian-soldier-confirms-ukraines.html

        Eli kyseessä on juuri se mistä kirjoitin 17.12.2014 15:14.

        Eli Ukrainalainen sotilas on kertonut että Ukrainan BUK312 ei voinut olla syyllinen alasampumiseen.
        Kremlin/pietarin trollit on kääntäneet haastattelun 100% päinvastoin todellisuuteen nähden.

        Aiheesta lisää:
        Tuossa tuo vasemmanpuoleinen ruskean sävyinen kuva on se jota Ukrainan tiedustelupalvelu väitti esittävän venäjän BUK laitetta yms.
        https://twitter.com/AricToler/status/545351898241708032/photo/1

        Mutta se siis osoitettiin vääräksi jo kesällä, nyt miehistön entinen jäsen vain vahvisti sen tiedon mutta trollit siis kääntää sanat 180'.

    • Lännen totuus

      Totuus tulee esiin aina lopulta,odotellan rauhassa.Ei hitlerkään Sodan aikana jäänyt kiinni leireistään.

      • Siantuntija

        Ei tarvitse enää odotella sotilaspassi nimimerkki on selvittänyt asian,käymättä edes Ukrainassa.Mutta Suomessa onkin maailman parhaat sotilas asiantuntijat.
        Ainakin jos tämän palstan tarinoita uskoo.
        Koneen siivessä olevat jäljet vielä askarruttaa.Kun näyttäisi siltä,että ne on tehty samalta tasolta tulevasta esineestä eli n.vaakasuorasta.
        Ei alhaalta päin.

      • Siantuntija kirjoitti:

        >Ei tarvitse enää odotella sotilaspassi nimimerkki on selvittänyt asian,

        Enpä nyt kuitenkaan ottaisi kunniata itselleni. Tiesin kyllä n. 90% 9.9 julkaistusta materiaalista ihan oman analyysin kautta.

        >käymättä edes Ukrainassa.

        Eipä ole paikanpäällä käyminen näyttänyt radikaalisti muitakaan auttaneen, vielä.

        >Mutta Suomessa onkin maailman parhaat sotilas asiantuntijat.
        Ainakin jos tämän palstan tarinoita uskoo.

        Minä en ainakaan ole sotilas. ;-) Ihan vain reserviläinen.

        >Koneen siivessä olevat jäljet vielä askarruttaa.

        Tarkoitat iskemiä vasemmassa siivessä, iskemät on noin 45 asteen kulmassa koneen lentosuuntaan nähden. Jäljet tulleet kappaleiden lentäessä siihen viistosti edestäpäin (ohjaamon suunnasta).

        >Kun näyttäisi siltä,että ne on tehty samalta tasolta tulevasta esineestä eli n.vaakasuorasta. Ei alhaalta päin.

        Alhaalta päin ei koneeseen olekaan tullut ainoatakaan vauriota muutoin kuin hylyn isketyessä maahan.

        Olen sitä mieltä että siipeen on voinut osua BUK ohjuksen osia tai taistelukärjen ohjaamosta sinkoamia osia. Näyttää siltä että ohjuksen sirpaleosumia on myös vasemman puolen moottotin "eturenkaassa" joka on irronnut ilmeisesti heti 10km:ssä.
        Tuon moottorin renkaan irtoaminenkin todennäköisimmin johtuu siitä että koneen keulan osia on päätynyt turbiiniin.

        Saman suuntaisia on muidenkin mietinnät, mutta suurempaa mysteeriä ei siiven/moottorin vaurioihin liittyne.

    • MH17 alasampumisen hetkellä venäläisjoukoilla oli yhtenäinen ilmapuolustusketju koko itäisen ukrainan rajan alueella ja on miltei täysin varma että 14.7 tapahtunut AN26 alasampuminen tapahtui rajan yli BUK tai Pantsir laitteilla.

      Tuosta juontaen jotkut pro-ukraina henkilöt väittävät että kapinallisten BUK laite olisi ollut kytkeytynyt venäjän ilmapuolustusverkkoon ja että MH17 alasampuminen olisikin siten ollut tahallinen teko. Samoin Ukrainan tiedustelu on väittänyt useiden BUK laitteiden, myös tutka- ja tulenjohtoyksikön ylittäneen Ukrainan rajan heinäkuussa. Lisäksi kapinallisjohtajat ovat väittäneet heillä olleen useita BUK ampumalaitteita, myös siis useita toimivia.

      Nähdäkseni tahallisuudesta ja tutka- ja tulenjohtoyksiköstä kapinallisten hallussa ei ole vielä konkreettista näyttöä. Myöskään kapinallisten väitteille useista BUK yksiköistä ei ole näyttöä. Vain yksi BUK laite on kuvattu kapinallisten käytössä. Ampumishetkellä laite on ollut kait noin 17km päässä lähimmästä venäjän puolella olleesta BUK/tutkayksiköstä, en tiedä vielä pystyisikö laite tuolta etäisyydeltä olemaan "kytkeytyneenä" venäjän ilmatorjuntaan.

      Kapinallisten antamien lausuntojen perusteella on myös selvää että osa kapinallisista luuli ilmatilan olleen kokonaisuudessaan suljettu siviililennoilta. Tuo myös hieman hassua koska joka päivä alueen yli lensi useita matkustajalentokoneita.

      Propagandamielessä pro-ukraina voimilla tietenkin on ymmärrettävästi kova halu osoittaa Venäjän tahalleen ampuneen matkustajakoneen alas mutta siis minun näkemieni näyttöjen perusteella kyseessä edelleenkin on maasta-ilmaan ohjuksen laukaus kohti luultua Ukrainan kuljetuslentokonetta (kone paljastui jälkeenpäin matkustajalentokoneeksi).

      • Tuo valhe ei muutu todeksi vaikka postaisit sen tuhat kertaa täelle foorumille.

        Kuten jo olen moneen kertaan sanonut: Alkuperäisessä haastattelussa sotilas sanoo että Ukrainan BUK312 ja sen miehistö ei mitenkään voi olla syyllinen alasampumiseen.

        Trollipellet vain koettaa kääntää haastattelun takaperin.

      • sotilaspassi kirjoitti:

        Tuo valhe ei muutu todeksi vaikka postaisit sen tuhat kertaa täelle foorumille.

        Kuten jo olen moneen kertaan sanonut: Alkuperäisessä haastattelussa sotilas sanoo että Ukrainan BUK312 ja sen miehistö ei mitenkään voi olla syyllinen alasampumiseen.

        Trollipellet vain koettaa kääntää haastattelun takaperin.

        Uusintana 17.12 kirjoittamani:

        Jokin taho on kaivellut vanhoja.
        Mh17 turman jälkeen Ukrainan kompasteleva turvallisuupalvelu julkaisi kuvan BUK 312 laitteesta, hetkeä myöhemmin somessa huomattiin että se olikin UA:n oma laite, eikä suinkaan MH17 ampumapaikalle matkaamassa kuvattu laite jossa numero on miltei kokonaan maalattu piiloon.

        No nyt siis asiaa kaivellaan kun UA joukkojen BUK 312 laitteen miehistön jäsen vain vahvistaa sen ettei UA:n BUK312 tosiaankaan voinut olla kyseessä.

        Tuossa onkin sitten oiva tilaisuus propagandatrolleilla sotkea sekaisin venäjän BUK312 ja Ukrainan 312 laite. Mutta jotain heidän tietenkin pitää työkseen yrittää.

        UUDET Lisukkeet:
        Sotilas on palvellut tällä ampumalaitteella: https://pp.vk.me/c606123/v606123149/3fde/AclC9qeKhBc.jpg
        (huomaa mm. suojakaide ohjuksen kärjen kohdalla)

        Haastattelussa:
        Interviewer: “This BUK 312 was said to be a Russian missile launcher.”
        A responds: “No. This BUK is 100% Ukrainian one. … It made us all laugh, the way SBU presented this as BUK of the rebels or Russian BUK.”

        Eli tämän me kaikki tiesimme jo kesällä. Ukrainan tiedustelupalvelu mokasi.

        Tämän trollit jättävät haastattelusta mainitsematta:
        Interviewer: What do you think about this BUK downing the Malaysian Boeing?
        A: No clue. By the time it happened I was transferred to Avdeevka division. I only heard SBU [Ukraine secret police] say this particular missile launcher with board number 312 downed the Boeing. All I know it couldn’t have done this. I spoke with my ex-comrades in arms and they said they didn’t do it.

        Eli sotilas vain vahvisti että Ukrainan BUK312 ei tosiaankaan voinut olla kyseessä, kuten koko maailma jo tietää.

        Lisätiedoksi:

        Kapinallisalueella, todennäköisen MH17 ampumapaikan läheisyydessä kuvattu ampumalaite on erilainen. Eli se on 100% varmuudella eri laite kuin tuo jollaa sotilas on palvellut.

        Syyllinen on bellingcat analyysin perusteella tämä:
        https://1-ps.googleusercontent.com/sxk/Evx-npRMdwoTkQOwajM-crCrRv/www.bellingcat.com/wp4553-flywheel.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2014/11/1000x496x15.jpg.pagespeed.ic.6PuZHCpint2F0k2utw8j.jpg
        (kuvattu venäjällä 23.Kesäkuuta, huomaa mm. suojakaiteen puuttuminen ohjuksen kärjen kohdalla)

        Sotilaan haastattelu kaikkineen, sisältää mm. linkin alkuperäiseen videoon:
        http://www.ukrainewar.info/shooting-mh-17-buk-312-story-false-says-ukraine-crew-member/
        (koko haastattelu on tekstinä sivun alaosassa)

    • Kostetta MH17:n osuneen BUK ohjuksen laukaisun nähneen haastattelusta, ei englannin tai suomen kielen tekstitystä:
      https://www.youtube.com/watch?v=cS0nl1sNz5E

      Tässä "uusi kuva" samaisesta savujäljestä joka nähtiin aikaisemminkin, kuvaa tummennettu:
      https://pbs.twimg.com/media/B5gh2GUCEAAuYTI.png
      Ilman käsittelyä:
      http://3.bp.blogspot.com/-08dkEv658yI/VJiPWqx45_I/AAAAAAAAYic/qx-3WVwSvXM/s1600/Buk trail.JPG

      Täällä hyvää analyysiä: (varoitus: sosiaalisen median puolineutraalia analyysiä)
      http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/12/interview-with-eyewitness-who-made.html

      RTL analyysiä: (varoitus läntisen valtamedian vaikutteista)
      https://translate.google.fi/translate?sl=auto&tl=en&js=y&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&u=http://www.rtlnieuws.nl/nieuws/binnenland/hoe-onderzocht-rtl-nieuws-de-nieuwe-mh17-fotos&edit-text=&act=url
      Alkuperäisen haastattelun koostetta köökleväännöksenä:
      https://translate.google.fi/translate?sl=auto&tl=en&js=y&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&u=http://www.rtlnieuws.nl/nieuws/binnenland/ooggetuige-mh17-mijn-doel-rechtvaardigheid&edit-text=&act=url

      Todennäköinen laukaisupiste:
      https://pbs.twimg.com/media/B5fxdJbIgAAyXyl.png
      Pelto on syttynyt palamaan laukaisun johdosta.
      Maanviljelijä lienee tehnyt palokatkon tuohon pelastaakseen osan viljapellosta:
      https://pbs.twimg.com/media/B5gA_OFIYAA_8yr.png

      Vanhoja muistellen:
      "paluu tapahtumapaikalle" by ViceNews (sisältää myös Ukrainan propagandaa):
      https://www.youtube.com/watch?v=cYEH6Tfzouo

      ALkuperäistä kuvan ja laukaisupaikan analyysiä:
      http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/07/exif-data-in-mh17-missile-launch-photo.html
      http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/07/launch-location-detected-of-missile.html

    • Joka kerta kun uutta todistusaineistoa tulee esille alkaa voimakas Trolliarmeijan vastahyökkäys. Nytkin kymmeniä artikkeleita ja väitteitä.
      Esim. google haku antaa sivun täyteen trollien linkkejä, ennen varsinaista asiasisältöä.
      Cybersotaa tai mediapeliä sanoisi eräs pohjoisen poliitikko.

      • Iskuri

        Tässä lisää uutta todistusaineistoa.

        Malesialaisen Boeing -koneen ampui alas Donetskin alueella, ukrainalainen Su-25 hävittäjä. Tästä kertoi Komsomolskaja Pravda lehdelle Dnepropetrovskin tukikohdan työntekijä, joka omien sanojensa mukaan näki, kuinka lentokone, jossa oli aseistuksena ilmasta ilmaan ammuttavia ohjuksia, lähti matkustajakoneen tuhoutumisen päivänä Donetskin alueen suunnalle, jossa oli menossa terrorisminvastainen operaatio. Kone palasi takaisin ilman ohjuksia.
        Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2014_12_23/Mediassa-julkaistiin-todisteita-Ukrainan-osallistumisesta-Boeing-koneen-turmaan-9740/

        Joopa joo. Juuri tätä tarkoitin.

        "todistusaineistoa" ei tuossa ole, kuten ei muissakaan propagandahömpötyksissä.
        Täyttä skeidaa, kaikkineen.

        Se on hauskaa että http://finnish.ruvr.ru pitää pilakuvaksi osoittautunutta satalliittikuvan kyhäelmää aitona vieläkin ja kuvittaa sillä artikkeleitaan.

        Mutta idea lienee netin täyttäminen disinformaatiolla jotta normi lukijalla olisi vaikeampi löytää asiatietoa, siihen kelpaa materiaaliksi mikä vaan sopivin saatesanoin.

        Mutta pro-russia paniikki kyllä näyttää kovalta ja epätoivoiselta. ;-)

        Totuus alkaa vähitellen paljastua.

        Ukrainalainen BUK-kersantti paljasti Kiovan lavastaneen 'BUK-teorian' lennon MH17 tuhossa

        Ukrainassa ja lännessä väitetty 'BUK-teoria' malesialaisen Boeing-koneen alasampumisesta torjuntaohjuksella romuttui viimeistään 15.12. julkaistussa ukrainalaissotilaan haastattelussa. BUK-kersantti pitää Ukrainaa syyllisenä tragediaan ja viranomaiset lavastivat hänen BUK 312:n osalliseksi MH17 pudotukseen.

        Valehtelet samoin kuin kaverisi jotka tuota hehkuttivat jo aiemmin.
        Olen kommentoinut tuon saman aiheen ainakin kahdesti tuossa ylempänä.

      • zdskfjlkdsjg

        Tekeekö tietyn mielipiteen esittäminen ihmisestä trollin? Entäs jos vain on ihmisiä jotka eivät niele joka uutista, vaan ajattelevat omilla aivoillaan. Edelleen, ainoa motiivi on Ukrainan armeijalla.

      • AntitrolliKO
        zdskfjlkdsjg kirjoitti:

        Tekeekö tietyn mielipiteen esittäminen ihmisestä trollin? Entäs jos vain on ihmisiä jotka eivät niele joka uutista, vaan ajattelevat omilla aivoillaan. Edelleen, ainoa motiivi on Ukrainan armeijalla.

        Trollit ovat niitä jotka ei ajattele vaan copypasteavat propagandasivuja.
        Ukrainalla ei ole motiivia ampua alas läsiukrainasta päin tulevaa konett. Todisteetkin osoittaa ukrainan syyllisyyden mahdottomaksi.
        Sen sijaan novolaisten päivätyö oli ampua alas ukrainan koneita. Heille sattui vahinko. Muussa ei ole järkeä.

    • Iskuri

      Tammikuussa 2015 on tulossa kova talvi Ukron maalle,ellei juntta maksa kaasuvelkaansa.Holotna ei tunne armoa.
      Nyt nim.Sotilaspassi ja muut Ukron fanit keräämään kolehtia Ukron kaasuvelan lyhentämiseksi.

      Venäjä joutuu keskeyttämään kaasutoimitukset Ukrainaan, ellei se joulukuun aikana maksa 1,65 miljardia dollaria kaasuveloistaan, ilmoitti toimittajille Venäjän energiaministeri Aleksandr Novak.

      Brysselissä allekirjoitetun sopimuksen mukaan, tammikuun toimituksia ei aloiteta, ellei velkaa makseta 1,65 miljardin dollarin edestä. Ukrainan Navtogaz yhtiön on lisäksi maksettava joulukuun loppuun mennessä ennakkomaksu tammikuun kaasutoimituksista, - Novak sanoi.

      Osapuolien, talvikauden kaasutoimituksia koskevan sopimuksen mukaan, Ukrainan on vuoden loppuun mennessä lyhennettävä Venäjälle, 5,3 miljardin dollarin velastaan, 3,1 miljardia dollaria.

      Uudet toimitukset toteutetaan ennakkomaksuehdolla.

      • Ei liity aiheeseen mitenkään.

    • AbcdefghijKO
    • Iskuri

      Lisää todistaja-aineistoa.

      The truth is slowly coming out

      http://www.youtube.com/watch?v=qiH8KZOfNfg
      [eng subs] KP: "Interview with new witness in MH17 case

      KP Interview with possible new witness in MH17 case, (allegedly) the former UAF military servicemen who served at he UAF military airfield and shared some interestning details about the combat flights on 17/07/14

      • Toistaiseksi ei ole todistuksen häivääkään, pelkkää valehtelua kaikki tyyni.

        Eikä SU25 koneella pysty kukaan selittämään MH17 tuhoa. Se ei ole mahdollista. (kuten aiemmin on osoitettu)

    • Tekotapa paljastaa

      EU:n Venäjä pakotteet joutuvat outoon valoon nyt kun on paljastunut,että Ukainan armeija pudotti MH 17 lentokoneen.
      Pakotteille haettiin oikeutusta tästä lentoturmasta.
      MH 17 alas ampuminen oli varmaankin vahinko.Mutta se valjastettiin venäjä vastaisen propakandan tarpeisiin.Ja talouspakoitteet saatiinkin aikaan.
      Muistuttaa liian paljon suhmurointia mitä harastettiin,ennen hyökkäystä Husseinin kimppuun.

      • On toistaiseksi täysin kiistatonta että kapinalliset ampuivat MH17 koneen alas BUK ohjuksella.

        Kaikki todisteet osoittavat vain ja ainoastaan kapinallisten alueella olleen VENÄLÄISEN BUK laitteen syyllisyyttä.

        Siksi tuota skeidaa sataa foorumeille ilman todistepohjaa.

      • joulupunkki

        Pietarissa riittää näköjään työtä tuolla oikeinkirjoituksen saralla...

    • Lännen todisteet

      Erikoisia on ne kiistattomat todisteet Separatistien syyllisyydestä.kun niitä ei voi julkaista.
      Todisteiden esityskuntoon retusointi on ilmeisen hidas prosessi.

      • AntitrolliKO

        Todisteet on jo kaikkien nähtävillä.

    • Puuhastelua

      Milloin virallisia tutkimusraportteja on julkaistu?Olen nähnyt vain kuvia netissä ja epämääräisiä teorioita,joita tehtailee harastelija sotatietäjät.
      Ammatti sotilaat ehkä osaisikin kertoa jotain teorioita,mutta eivät alennu huhujen lietsomiseen.

      • Esiraportti on julkaistu 9.9.
        http://www.onderzoeksraad.nl/en/onderzoek/2049/investigation-crash-mh17-17-july-2014/preliminary-report#fasen

        Täällä on eriteltynä ja analysoituna melkolailla kaikki tärkeimmät todisteet:
        http://ukraineatwar.blogspot.com.tr/p/mh17.html

        Täällä erittäin vakuuttava selvitystyö syyllisen BUK ampumalaitteen liikkeistä:
        https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2014/11/08/origin-of-the-separatists-buk-a-bellingcat-investigation/

        Nuo kun lukee ajan kanssa läpi niin pystyy jo hyvin hahmottamaan mitä on todellisuudessa tapahtunut.
        (huom. maetriaali ei ole valmista valhetta Kremlin tai CIA:n lähteistä)

    • Iskuri

      Tässä lisää raskauttavaa todistustaakka olosuhteista,jotka osoittavat armottomasti
      Ukron juntan syyllistyneen malesialaiskoneen tuhoon.
      Konvehtikeisari Petro Po palkitsi urhollisuusmitalilla SU-25:n lentäjän, joka pudotti matkustajakoneen 17.07.2914.

      Petr Poroshenko awarded the Order of Courage to pilot who shot down MH-17 at second day after crash.

      Russian investigators have obtained proof of a Ukrainian Su-25 attack plane's role in downing a Malaysia Airlines Boeing 777 in southeastern Ukraine on July 17, Russian Investigative Committee spokesman Vladimir Markin told Interfax.
      "Investigators decided not to delay the questioning and met last evening with the Ukrainian serviceman who confirmed that he had voluntarily left his military unit and crossed into Russian territory," Markin said.
      "According to the account provided by this man, who is now being treated as a witness and to whom a pseudonym has been assigned to ensure his security, the Boeing 777, Flight MH17, may have been shot down on July 17 this year by a Ukrainian Air Force Su-25 warplane piloted by Capt. Voloshyn of the Ukrainian Air Force," he said.

      Below you can see screenshots of the Presidential Decree by which Voloshyn was decorated with the order "For Courage" of the 3rd category by Poroshenko on July 19, 2014.

      Source
      http://www.president.gov.ua/documents/17903.html

      Interview with pilot
      http://fortruss.blogspot.com/…/meet-pilot-who-shot-down-mal…

      Lännen ja Ukrainan kiivaasti osoittama syyllisyys Donetskin aluejoukkoja ja myös Venäjää vastaan on nojannut vain muutamaan aihetodisteeseen. Esitettiin Ukrainan tiedustelupalvelun (SBU) toimesta puhelinkeskustelu, jossa väitettiin aluejoukkojen osoittaneen vastuullisuutensa. Nauhoite ei kestänyt tarkempaa analyysia ja se osoittautuikin tekaistuksi. Toisena kulmakivenä ovat olleet kuvat ja videot, joissa väitetään BUK-ohjuslavetin tulleen nähdyksi Donetskissa. Nyt tiedämme, perustuen kuvissa esiintyneen BUK-lavetin entisen miehistön jäsenen paljastukseen, että SBU:n julkaisema kuvitus on osa suoritettua lavastusta.

      • Iskuri

        Korjaus päiväykseen. Ukron juntan lentäjä ampui matkustajakoneen alas 17.07.2014.
        Tässä on pureskeltavaa nim.Sotilaspassi,Sappias ja muut Ukron fanit.
        Totuus on armoton.

      • sappiass
        Iskuri kirjoitti:

        Korjaus päiväykseen. Ukron juntan lentäjä ampui matkustajakoneen alas 17.07.2014.
        Tässä on pureskeltavaa nim.Sotilaspassi,Sappias ja muut Ukron fanit.
        Totuus on armoton.

        Näköjään ryssillä on toivo, että kun noita vitsisivuilta revittyjä "todisteita" jankuttaa satoja kertoja, niin kukaan ei enää jaksa kumota niitä ja näin vitsit muuttuvat todeksi.

      • Naurettavaa juttua.

        Koska
        -SU25 koneella ei pysty ampumaan alas MH17 konetta 10km korkeudesta
        -koneen vauriot ei täsmää mihinkään muuhun kuin maasta-ilmaan ohjukseen

        Pitäsi Kremlin pellejen/trollien jo pikku hiljaa parantaa nuita valheitaan.

      • åpui
        sotilaspassi kirjoitti:

        Naurettavaa juttua.

        Koska
        -SU25 koneella ei pysty ampumaan alas MH17 konetta 10km korkeudesta
        -koneen vauriot ei täsmää mihinkään muuhun kuin maasta-ilmaan ohjukseen

        Pitäsi Kremlin pellejen/trollien jo pikku hiljaa parantaa nuita valheitaan.

        Nyt venäläiset löytävät todistajan joka todistaa heidän omat tutkakuvat vääriksi ja trolliarmeijalla hyppää jopo heti keulimaan...

    • Lännen totuus

      Monissa kuvissa näkyy selviä konetykin tekemiä reikiä koneen kyljissä.
      Niitä on vaikea selittää BUK ohjuksen tekemiksi.
      BUK ohjuksen jättämää savuvanaa taivaalla ei kukaan huomannut kuvata.
      Ja lopuksi vielä kysymys.Miksi ei puolueeton taho (esim.YK:n asettama tutkijaryhmä) saanut koneen hylkyä tutkittavakseen?
      Kestää liian kauan näiden "tutkimusten"julkaisu.Herää epäilys,että tuloksia retusoidaan ja manipuloidaan lännelle mieleisiksi.

      • >Monissa kuvissa näkyy selviä konetykin tekemiä reikiä koneen kyljissä.

        Ainoatakaan sellaistareikä ei näy joka sopisi konetykin tekemäksi.
        Jos olisi sellainen reikä, konetykki edelleen olisi mahdoton syyllinen MH17 tuhoon koska kaikki muu tuhojälki osoittaa BUK M1 kaltaisen taistelukärjen tuhonneen koneen.

        >BUK ohjuksen jättämää savuvanaa taivaalla ei kukaan huomannut kuvata.

        Kuvat on julkaistu, kuten hyvin tiedät, arvon värvätty/lohtajalla/diibadaabaGubben.

        Savuvanan kuvanneita on varmasti useita, mutta kuten hyvin tiedät, uusia kuvia ei varmaan tohdita näyttää ennen kuin sota on ohi.

        >Ja lopuksi vielä kysymys.Miksi ei puolueeton taho (esim.YK:n asettama tutkijaryhmä) saanut koneen hylkyä tutkittavakseen?

        YK:lla ei ole kokemusta eikä kykyä. Eikä sellainen taho voi tehdä puolueetonta tutkimusta jossa VENÄJÄLLÄ ja USAlla on veto oikeus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Siksi tutkimus on annettu 100% puolueettoman tahon tutkittavaksi.
        Ukraina olisi niin halutessaan voinut tutkia itse. Mutta se antoi tutkinnan kansainväliselle lento-onnettomuuksien tutkijoille. Lisäksi esim. saksalla on oma RIKOSTUTKIMUS asiasta.

        >Kestää liian kauan näiden "tutkimusten"julkaisu.

        Lentoturmatutkinta kestää yleensä VÄHINTÄÄn vuoden. Senkin sinä tiedät.
        Tämä MH17 tuskin on poikkeus vaikka BUK syyllisyys on ja kaikkien osallisten mielestä täysin selvä.

    • Tutkinta edistyy

      Hollantilaisen tutkijayhmän johtaja Fred Festerbacke kertoi haastattelussa,etta tutkimusryhmä on avoin teorialle,että Ukrainan hävittäjä ampui siviili koneen MH 17 alas.

      • Ikivanhoja asioita....

        Tuo henkilö johtaa rikostutkintaa saksassa tai hollannissa.
        Ei onnettomuustutkintaa.

        Westerbeke sanoi Der Spiegel haastattelussa:
        "Sen tiedon perusteella joka meillä on, alasampuminen maasta-ilmaan ohjuksella on kaikkein todennäköisin skenario, mutta me emme sulje silmiämme siltä että se olisi voinut tapahtua myös jollain muulla tavalla."

        Tutkimuslautakunta ja rikostutkijat haluaisivat venäjältä ne tiedot jotka heillä väitetään olevan vaihtoehtoisiin skenarioihin nähden.

        Malesia yms. pitävät jo täysin selvänä että BUK on syypää. Virallinen tutkinta ei anna lopullista lausuntoa ennen kuin kaikki on tutkittu.

      • sappiass

        Tutkimukseen ylipäätään kuuluu se, että aluksi ollaan avoimia kaikille mahdollisille vaihtoehdoille.

    • Kestääpä kauan

      USA:n sateliitti,joka on varustettu ohjusten tunnistus systeemillä,oli ukrainan taivaalla teko hetkellä.
      Tutkija lautakunta odottaa myös tietoja tämän sateliitin tiedoista.

      • Ne on tiettävästi toimitettu tutkijoille.

      • heh...
        sotilaspassi kirjoitti:

        Ne on tiettävästi toimitettu tutkijoille.

        Nimimerkki "Kestääpä kauan" kuvittelee olevansa tutkija lautakunnassa... varmaankin lappeen Rannassa tai siinä naapurissa pieta Rissa.

    • Vahva todiste

      BUK ohjuksen laukaisu alustan kuvia jotka on otettu sepaatistien alueella,pidetään raskauttavina todisteina.
      Kukahan Roi Rohkea kävi kuvausretkellä henkensä kaupalla.On täytynyt olla melkoinen kauko objektiivi,kun on henissä selvinnyt takaisin.
      Koska toisen totuuden mukaan separatistit ampuu siviilejä mielellään pienemmästäkin syystä.

      • >BUK ohjuksen laukaisu alustan kuvia jotka on otettu sepaatistien alueella,pidetään raskauttavina todisteina.

        No on ne aika vaikuttavia. Osoitti separatistien ja venäjän valehtelevan 100% varmuudella.

        >Kukahan Roi Rohkea kävi kuvausretkellä henkensä kaupalla.On täytynyt olla melkoinen kauko objektiivi,kun on henissä selvinnyt takaisin.

        Useimmat kuvat ja videot on ottaneet ihmiset omista kodeistaan.
        Lisäksi on mm. yhden ranskalaistoimitajan ottamia kuvia.
        Lisäksi useissa autoissa on kamerat liikenneonnettomuuksien varalta jne...

        >Koska toisen totuuden mukaan separatistit ampuu siviilejä mielellään pienemmästäkin syystä.

        Jep. Etenkin lähellä rajaa on kuvaaminen hengenvaarallista.

    • Totuus lopultakin

      Lentäjän nimi on julkaistu ,joka ampui alas MH 17 koneen.Hän on Vladislav Voloshin.Hän on Ukrainan armeijan lentäjä.
      Tieto ei ole venäjän medialta,vaan lännestä tällä kertaa.Ja ohjuksella se tosiaan pudotettiin,kuten sotilaspassi nimimerkkikin on monta kertaa kertonut.

      • HöpötystäKÖh

        Mh17 ei ole lentokoneella pudotettu. Mutta anna linkki niin katsotaan.

      • JepsjepsKÖh
        HöpötystäKÖh kirjoitti:

        Mh17 ei ole lentokoneella pudotettu. Mutta anna linkki niin katsotaan.

        Taitaa olla tuo:
        http://www.voltairenet.org/article186300.html
        Ei uutta todisterintamalle. Loikkari kuullut jonkun sanoneen jotain.
        Su25 konetta ei näy tutkassa. Mh17 vauriot ei vastaa r60 ohjusta, kuten todettu kuukausia sitten. Jne...

    • Näin kertoi

      Su-25 koneen lentäjä kertoo,että ampui alas väärän koneen,koska se ei ollut siviilikoneiden reitillä.
      Ukkosilman vuoksi tehty reitin muutos oli kohtalokas MH 17 koneelle.
      Kyseessä on vahinon laukaus.

      • No ei hän ainakaan MH17 konetta ampunut, se ei ole mahdollista.

        Lisäksi MH17 oli siviilikoneiden reitillä, samoin kuin muutkin samalla hetkellä samalla alueella.

    • Tällsaisia totuuksia

      Vaikka olisi minkälaiset todisteet SU-25 maataistelukoneen syyllisyydestä siviili kohteen alas ampumisesta.Ei se silti ole mahdollista,koska on jo päätetty,että se oli Venäjän syy.
      Talous pakotteilta putoaisi pohja pois,jos syyllinen on joku muu,kuin venäjä.

      • Pakotteet ei ole MH17 tapauksen vuoksi vaan Venäjän sotilaallisten toimien vuoksi (Krimin miehitys, Ukrainan sota).

    • SU25 pääsuunnittelija Vladimir Babak:n mielipiteitä melko vapaasti suomennettuna:

      SU25 speksit (moottoriteho yms.) mahdollistavat koneen nousun 11-12km korkeuteen. Kuitenkin käytännön (rajoitettu?) maksimi toimintakorkeus on 7km.

      Joskus lentäjät ovat tukikohtaan palatessaan lentäneet (kevyellä koneella) yli 7km korkeudessa. Eli periaatteessa SU25 koneella voi nousta MH17:n lentokorkeuteen asti.

      Mutta R60 ohjus ei ole riittävä tuhoamaan Boeing 777 kaltaista konetta. R60 on varustettu lämpöhakuisella ohjauksella eli mikäli se pystyttäisiin ampumaan kohti Boeing 777 konetta, ohjus osuisi vain koneen moottoriin eikä siis tuhoaisi itse konetta.

      Suurin R60 SU25 teorian ongelma on kuitenkin se että onnistuneeseen R60 laukaisuun kohti Boeing 777 konetta oltaisiin tarvittu ilmapuolustushävittäjä, koska suurissa korkeuksissa Boeing kulkee noin 200km/h nopeammin kuin SU25.

      Hän ei usko siihen teoriaan että SU25 pystyisi ampumaan R60 ohjuksella matkustajalentokonetta, saati osumaan siihen.

      Ja hänen mielestään tutkassa nähdyt kaiut ovat MH17:sta irronnutta romua, ei SU25.

    • Vanhaa juttua mutta ehkä merkitystä joillekin:

      Russian Air Force Commander General Deynekin: BUK Downed MH17
      http://toinformistoinfluence.com/2014/09/13/russian-air-force-commander-general-deynekin-buk-downed-mh17/

      Together with defense analsy Reed Foster from IHS Jane's ...
      https://www.youtube.com/watch?v=18-a9TpdKw0
      (pitääpä katsoa ajan kanssa äijän jupinat)

      Ja kertauksena koko enklantilainen kokoelma MH17 juttuja:
      http://www.whathappenedtoflightmh17.com/evidence-that-mh17-was-shot-down-by-a-surface-to-air-missle/

    • Lännen mies

      Hollantilainen asiantuntija Jost Nymyller on kerännyt paljon todistusaineistoa ja paikallisten ihmisten haastatteluja.
      Ja hän on sitä mieltä,että todennäköisin alasampuja on SU-25 lentokone.

      • sotilaspassi kirjoitti:

        jåådet se on vissiin toi...
        http://joostniemoller.nl/2014/10/mh17-de-doofpotdeal/
        hmm....

        Jos oikein ymmärsin niin tuo äijä on kirjoittanut venäjän propagandaa mukailevan kirjan ja myy sitä rahastaakseen MH17 turman uhrien kustannuksella. Alhainen otus kerta kaikkiaan.

    • ontradiction

      On erikoista,että Hollantilainen asiantuntija (Dutch Safety Board ,puheenjohtaja)
      Puhuu väliraportissa,koko ajan ammuksien osumista.Ei ohjusten sirpaleiden osumista.
      Vaikka suomalaiset "asiantuntijat"kirjoittelee sirpaleista,suurella varmuudella.

      • Äläpäs valehtele.

        9.9 julkaistua:
        "Damage observed on the forward fuselage and cockpit section of the aircraft appears to indicate that there were impacts from a large number of high-energy objects from outside the aircraft."

        "The damage observed in the forward section of the aircraft appears to indicate that the aircraft was penetrated by a large number of high-energy objects from outside the aircraft"

        "photographs from the wreckage indicated that the material around the holes was deformed in a manner consistent with being punctured by high-energy objects. "

        "large number of high-energy objects that penetrated the aircraft from outside"

        Eli en ainakaan minä huomannut mainintoja ammuksista.

        Huom. BUK taistelukärki tuottaa minimissään yli 7000 "high energy object":a ja runsaasti pienemmän energian "objekteja".

        Uusimmassa puheenjohtajan haastattelussa hän nimen omaan vahvistaa että kyseessä ei ole "luodit".
        http://www.whathappenedtoflightmh17.com/dutch-safety-board-chairman-joustra-confirms-mh17-was-not-hit-by-bullets/

        kertauksena:
        Esim. kun lentokoneen (SU25) konetykki ampui maassa paikallaan olevaa lentokonetta, koneeseen osui noin 5 ammusta, noin 1,5 ammusta per m2.
        Sisäänmenoreikien halkaisija oli noin 4cm tai enemmän.
        MH17 osissa sen sijaan näemme kymmenkunta n. 2cm reikää ja kymmeniä pienempiä per m2.

    • Kieli tieteilijä.

      Miksi ei puhuta selvästi ,shrapnel tai shell splinter,jos täysi varmuus asiasta.

      • 9.9 ei tiettävästi oltu keritty tutkia ruumiista löytyneitä metallinpaloja eikä koneen osia ollut tutkijoiden hallussa, siksi käyttivät mahdollisimman epämääräistä termiä.

        Nyt kirkastivat että kyse ei ole luodeista vaan sirpaleista (fragments).

        Ilmeisesti helmikuussa on tutkijoilla isompi palaveri ja ehkä sitten tulee taas jotain virallista tietoa lisää.

    • Iskuri

      Kaikille,jotka ovat menettäneet henkensä.
      For all who have lost their lives. Lyric video Running out of time: http://youtu.be/gx1XSH2sdYw

    • BUK BUK BUK

      Mitä väliä BUK numeoinneilla.Kun alas ampumiseen ei mitään BUK ohjuksia edes käytetty.

      • KerropaKunTiiät

        No mitä ohjusta sitten?
        Entä minne kapinalliset hukkasivat yhden buk ohjuksensa tuona päivänä.

    • Kertaus on opintojen äiti, eli USA:n väittämät on tuossa Kerryn suusta:
      https://www.youtube.com/watch?v=78r1qAHUVwY

      Linjassa näyttää olevan todisteisiin nähden, toistaiseksi.
      Sanovat seuranneensa kyseisen lavetin liikkeitä ja "havainneensa" ohjuslaukaisun ja havainneet ohjuksen suunnanneen kohti aluetta jossa MH17 putosi.

      Vahvistaa käsitystäni siitä että amerikkalaisilla (oikeasti) olisi uusi vakoilusatelliitti joka tunnistaa ohjuslaukaisun ja pystyy ehkä jopa jäljittämään ohjuksen lentorataa.
      Sen verran puhuvat epämääräisesti että tuskin satelliitti etsii mitään ohjuksen tutka tai ohjaussignaaleja vaan se pyrkinee havainnoimaan ohjuksen peräliekin säteilyn. Siksi he eivät myöskään sano havainneensa ohjuksen osumista MH17 koneeseen koska noin 15s laukaisun jälkeen BUK ohjuksen peräliekki sammuu eikä sitä pysty yhtä helposti havainnoimaan. BUK ohjus polttaa lentonsa aikana satoja kiloja polttoainetta lyhyessä ajassa, siksi myös laukaisun lämpöjälki lienee reilusti voimakkaampi kuin esim. taistelukärjen räjähdyksen lämpöjälki (taistelukärjessä räjähdysainetta ehkä 50kg).

      Ja tuo on myös linjassa tutkijoiden kertoman kanssa eli he vahvistavat ettei ole olemassa satelliitin "kuvaa" jossa näkyisi ohjuslaukaisu. Olisihan täysin turha sellainen ohjusten laukaisua nuuskiva satelliitti joka ei näe yöllä tai ei näe pilvien läpi. Ja tuosta itse vielä päättelisin että vaikka normaalit edullisemmat lämpökamerat eivät näe paksun sumun tai pilven läpi, amerikaanojen satelliitissa lienee tunnistimet jotka havaitsee laukaisun pilven läpi.
      (mm. Venäläislähteistä tiedämme että kyseinen satelliitti oli "kokeiluluontoinen" ja ymmärrettävää että sitä lennätettiin sellaisten alueiden yli jossa on sota meneillään, jotta saataisiin autenttista testidataa)

      Mielenkiintoista (insinöörille) tulee olemaan jos joskus saadaan lisää tietoa tuon satelliitin tekniikasta ja siitä miten se sattuikin olemaan juuri oikeassa paikassa oikealla hetkellä. Voi tietenkin käydä niinkin (todennäköistä jopa) että Hollantilaiset hylkäävät USA:n tarjoaman satelliittidatan tutkimuksistaan.

      Ja edelleen olen yllättynyt jos satelliitti OIKEASTI havaitsee pienen ohjuksen laukaisun pilviverhon läpi. Eri asia on ballistiset, tuhansien kilojen painoiset ohjukset.

      • Mietin että voiskohan toi supersatelliitti sitten havaita myös grad raketit... tuskin.
        Grad raketin paino on noin 70kg ja BUK ohjuksen noin 700kg, muistaakseni.
        Ballistiset painaa tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia kiloja.
        Polttoainemäärät ja peräliekin "lämpösäteily" kasvaa nuissa karkeasti ottaen samassa suhteessa kuin niiden kokonaismassa. Eli BUK "loistaa" 10 kertaa kirkkaammin satelliitin näkökentässä kuin Grad raketin laukaisu.

    • Tuolla hyvä selitys miksi kapinallisilla oli BUK venäläisellä miehoistöllä ja miksi he VAHINGOSSA päätyivät ampumaan MH17:n:
      https://mh17.correctiv.org/english/

      teen joiskus suomenkielisen yhteenvedon jos kerkiän, muksu ei nuku eli nyt en kerkiä...

      Mielestäni tuo tutkija porukka tekee virheitä:
      -ampumapaikka väärin
      -ampumalaitteen reitistä pois ukrainasta väärin
      -matkustajakonetta EI voi käyttää suojakilpenä BUK laitteelta, mikäli aiotaan tukea maajoukkojen toimintaa ilmateitse!!!!

      Ampuja voi hyvinkin olla yksi näistä naamoista:
      https://twitter.com/EliotHiggins/status/553633974594314242/photo/1

      Paljon jupinoita tuon ja muidenkin tiedonjyvästen ympärillä viime päivinä, esim:
      http://en.censor.net.ua/news/319397/buk_missile_which_downed_malaysia_airlines_flight_mh17_was_brought_from_kursk
      http://t.co/4nfZJM4Q7t
      https://www.youtube.com/watch?v=OMUmoMS2h-c&feature=youtu.be

      • Iskuri

        Onpa tuttua tekstiä malesialaiskoneen ympärillä:

        "joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi!"

    • MH BUK

      EVVK.Että jaksatkin laitella noita linkkejäsi,joita ei kukaan jaksa edes lukea.
      Huvinsa kullakin.

    • Tuolla on viime päivinä tarjottu vaihtoehtoinen BUK laukaisupiste merkattu keltaisella rastilla:
      https://pbs.twimg.com/media/B7BIsjoIMAAByUX.jpg

      Tuo paikka perustuu yhden (uuden) silminnäkijän sanomaan, mutta se on Snizen pohjoispuolella kun BUK nähtiin ajamassa etelään ja laukaisun savu kuvattiin niin ikään eteläpuolella. Sinänsä myöskin keltaisen ruksin kohdasta voidaan tehdä BUk ohjuksella ne vauriot jotka näkyy MH17 hylyssä.

      • Ja tuossa kertauksena se pellonkulma josta aiemman tiedon mukaan (ja USA satelliittitiedon mukaan) BUK olisi laukaistu:
        https://www.google.fi/maps/@47.9743567,38.760109,337m/data=!3m1!1e3?hl=en

    • Kaiken moista. Uhrien omaisuutta ei palautettu vaan kansallistettiin.

      ...who have in their possession personal effects from this plane, are to deliver the found items back to the DNR Armed Forces HQ by 8:00 pm EEST of July 23, 2014. The valuables (watches, earrings, pendants, and other jewelry and items from valuable metals) will be transferred to the Defense Fund of the DNR.

      http://maidantranslations.com/2014/07/26/compromising-order-by-girkin-strelkov/

    • Kattava analyysi MH17 ampumapaikaa koskevan paikan todisteista:
      https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2015/01/27/is-this-the-launch-site-of-the-missile-that-shot-down-flight-mh17/

      Panoraamakuva epäillystä MH17 ampumapaikasta:
      http://www.timmi-allen.com/pano/Panorama-suspected_launch_site.html

      Hollantilaisia tutkijoita jälleen matkalla MH17 turmapaikalle:
      http://en.interfax.com.ua/news/general/247142.html

      Kaikki DajeyPetrosin artikkelit MH17 tapauksesta:
      http://ukraineatwar.blogspot.nl/p/mh17.html
      Ja Higgins:
      https://www.bellingcat.com/tag/mh17/

    • AsiaaIlmanPropagandaa
    • Venäjä tiesi turvalliseksi lentää Ukrainan ilmatilassa senkin jälkeen kun MH17 ammuttiin alas. MH17 alas ampumisen jälkeen, viikon aikana venäläiset siviililentokoneet lensivät itä ukrainan ilmatilassa yli 100.
      He tiesivät lentämisen turvalliseksi koska he olivat itse vetäneet BUK ampumalaitteen takaisin Venäjälle. Eikä kapinallisalueella kukaan muu kyennyt ampumaan matkustajalentokoneita.

      http://www.whathappenedtoflightmh17.com/russian-airlines-continued-to-ce-for-russian-iuse-east-ukraine-airspace-best-evidence-for-russian-involvement/

    • Väitetään että venäläinen 322 olisi syyllinen ammuntaan.
      http://censor.net.ua/forum/755432/buk_pod_nomerom_322
      Ilmeisesti laitetta olisi modattu ja maalattu venäjälle paluun jälkeen.
      (ei vakuuta vielä minua)

      Muuta:
      Lisää MH17 uhrien jäänteitä on kerätty, enään on löytymättä 3:n matkustajalistalla olevan henkilön jäänteet (muistaakseni). Henkilöt tunnistettu DNA testein.

      Helmikuussa on alkanut tarkempi lentokoneen tutkinta. Jokainen osa on jo erikseen valokuvattu ja tutkittu ja osat valmisteltu koneen uudelleenkasaamista (rekonstruktio) varten.
      Helmikuun jälkimmäisellä puoliskolla keskitytään mm. lentokoneen osien murtumien tutkintaan, osien hajoamistavan tutkintaan ja niihin kohdistuneiden iskujen tutkintaan. Tarkoituksena hahmottaa mitä "hylky osaa tutkijoille kertoa".

      Maaliskuussa omaiset pääsevät näkemään lentokoneen jäänteet, kun sen 3-ulotteinen rekonstruktio alkaa valmistua.

    • neverending
    • Tutkijat pitivät palaverin mutta mitään uutta julkistettavaa ilmeisesti ei ollut tullut esille.

      "The team of international aviation investigators who investigate the cause and contributing factors of the crash of flight MH17 concluded the investigation meeting at Gilze-Rijen...

      The investigators represented the countries involved in the MH17 investigation: Ukraine, Malaysia, Australia, United States, United Kingdom and the Russian Federation. The representatives of Belgium and Germany attended the meeting on February 17. A representative of ICAO was also present."

    • majorbeacon

      Sotilaspassille...

      Olen lukenut näitä keskusteluja mielenkiinnolla, kyllä olet nähnyt paljon vaivaa todistuksien linkeistä yms. Ensimmäiseksi kysyisin, miksi sinulla on hirvittävä tarve todistella? Näiden venäjätrollienko takia? Oletko itse ns länsitrolli?

      Sitten varsinaiseen asiaan. Itse olen maallikko näissä asioissa, joten en aivan kaikkia yksityiskohtia sotilaskalustosta ymmärrä. Selatessani noita linkkejä, huomasin että sotakalustoa niissä oli, ja samasta vaunusta monta eri kuvaa. Yksi asia kuitenkin yhdisti ainakin maallikon silmin jokaista kuvaa tai todistetta. Eli mikään niistä ei aukottomasti todista MISSÄ sotakalusto on kuvattu. Karttaan oli merkitty kuvauspaikat, mutta kuka ne oli merkinnyt?

      Voitko siis selittää tällaiselle maalaistollolle, mikä noissa kuvissa "oikeasti" todistaa, että kyseinen vaunu on oikeasti ollut pahanteossa. Koska voinhan minäkin saada tuollaisesta vaunusta esim googlen kuvahaun kautta monenlaisia kuvia, osassa ohjukset kyydissä ja osassa ei. Mutta eihän se vielä mitään todista. Minäkin voin ottaa googlesta kartan, ja yhdistää siihen mitä tahansa haluamiani kuvia. Voin ottaa jonkin kuvapätkän youtubesta, jossa panssarivaunu ajaa asfaltti rapisten, ja väittää sen olevan vaikka luhanskista, vaikka en edes tietäisi mistä se pätkä on kuvattu. Viivoja on siis helppo vedellä.

      Sitten tuo savuvana. Selitä nyt meikäläiselle, mistä tiedän että tuo savuvana on juuri SE savuvana, joka pudotti lentokoneen. Löydän itsekin savuvanoista google-kuvahausta satoja eri kuvia, jos haluan. Mutta en minä tiedä missä ne on kuvattu.

      Onko sinulla jotain linkkiä, jota ei ole kuvakäsitelty, ja josta ilmenee 100% varmasti, että kuva on otettu Ukrainan puolella, ja että siinä on Venäjän armeijan sotakalustoa, joissa vieläpä Venäjän armeijan miehistö. Sellaisen kuvan haluaisin nähdä. Vasta sitten voisin osoittaa syyttävällä sormella.

      Todiste joka ei todista mitään, ei voi olla todiste.

      Mutta kunhan esität sellaisen todisteen, joka aukottomasti todistaa, niin asia on OK.

      Niin kauan kun todisteet ovat vain "kuvia sotakalustosta jossain", niin ei mene ainakaan mulle läpi.

      Ja miksi kysyn. Siksi kysyn että olen itseäni kunnioittava suomalainen, joka ei niele kaikkea purematta. En halua puolustella Venäjää mitenkään, siitä ei ole kysymys, päinvastoin, haluaisin nähdä sellaisen todisteen, joka aukottomasti todistaa tämän asian. Olen saanut sellaisen kotikasvatuksen, ja vapaasti ajattelevan kouluopin, että ilman todistetta ei voi ketään tuomita. Minulle on aivan sama kuka on syyllinen, kunhan kyseessä on oikea syyllinen.

      Miksi mielenkiintoni heräsi. Siksi, että asiat kerrotaan meidän länsimediassa siten, että ne ovat "liian täydellistä ollakseen totta". Olen joskus miettinyt, että voiko kaikki olla tosiaan näin, että länsi on äärimmäisen hyvä, ja itä äärimmäisen paha. Sellaisen käsityksen ainakin omasta mediastamme saa.

      Mutta sepustukset sikseen. Parempia ja uskottavampia todisteita edelleen kaipaisin. Tavallista ihmistä kiinnostaa mitä oikeasti tapahtui, ei se mitä halutaan antaa ymmärrettävän. Ainakin minua kiinnostaa mitä siellä oikeasti tapahtui, kuka ampui, ja miksi?

      • >Ensimmäiseksi kysyisin, miksi sinulla on hirvittävä tarve todistella?

        Ei kait mikään tarve todistella.
        Mutta trollipommitus sai aktivoitumaan viime kesänä.
        Näin tilausta kirjoituksille jotka ei olisi 100% valhetta.
        Pyrin MH17 tapauksesta osoittamaan tosiasiat.

        Siksi kerään linkkejä todisteisiin ja laitan esille tänne.

        >Selatessani noita linkkejä, huomasin että sotakalustoa niissä oli, ja samasta vaunusta monta eri kuvaa.

        Tässä ketjussa lienee pääosassa BUK ilmatorjuntaohjusten ampumalaite.

        >Yksi asia kuitenkin yhdisti ainakin maallikon silmin jokaista kuvaa tai todistetta. Eli mikään niistä ei aukottomasti todista MISSÄ sotakalusto on kuvattu.

        Enpä kerkiä nyt kelaamaan mitkä kuvat noin asiattomia on...

        Mutta tässä esimerkki josta englanninkieltä taitava pystyy seuraamaan miten analyysi on tehty:
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/07/russian-transport-of-buk-into-ukraine.html
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/07/russian-transport-of-buk-that-shot-down.html

        Tärkein pointti on se että kuvassa näkyvät maamerkit löytyvät satelliittikuvista ja katutason kuvista.

        Voit itse mennä google mapsissa kyseiseen paikkaan ja tarkistaa katunäkymällä että kyseessä on oikeat paikat.
        Lisäksi paikan päällä on käyneet kuvaajat varmistamassa asian.

        >Karttaan oli merkitty kuvauspaikat, mutta kuka ne oli merkinnyt?

        Kuvia lienee MH17 tapaukseen liittyen valtavasti. Ja karttoja joihin kuvat on merkitty on niin ikään useita.
        Esim Dajey Petros nimellä kirjoittava Ukraineatwar bloggeri on nuita tehnyt. Kävin aikoinaan hänen materiaalinsa läpi ja ne olivat vedenpitäviä. Montaakaan virhettä, väärää paikannusta tai tunnistusta hän ei ole tehnyt.
        Esim. BUK laitteen on paikantaneet samaan paikkaan useat eri toimijat, esim bellingcat jossa on myös suomalainen tutkija mukana.

        >Voitko siis selittää tällaiselle maalaistollolle, mikä noissa kuvissa "oikeasti" todistaa, että kyseinen vaunu on oikeasti ollut pahanteossa.

        Kuvista näkee että 17.7 Snizestä etelään ajaa juuri lavetilta purettu BUK yksilö jossa on nähty olevan 4kpl ohjuksia paikallaan. (olen tarkistanut geopaikannukset ja ne on oikein)
        Sen jälkeen on aiemmin nähty lavetti kuvattu kuljettamassa yksityiskohdiltaan samannäköistä ampumalaitetta luhanskissa kohti venäjän rajaa. Tällöin yksi ohjus puuttui ampumalaitteesta.

        Olisi lapsellista ja naivia uskoa että yksi BUK ohjus katoaisi huomaamatta tai että se olisi ollut hyvänteossa.

        Ja tuohon päälle vielä se että kuvattu savujälki täsmää juuri siinä suunnassa minne ampumalaite ajoi aiemmin, MH17 vaurioista näkee että ohjuksen tulosuunta myös täsmää siihen suuntaan minne se ampumalaite meni jne jne. kaikki vain täsmää.

        > Koska voinhan minäkin saada tuollaisesta vaunusta esim googlen kuvahaun kautta monenlaisia kuvia,...

        Toki voit. Mutta tekeleesi osoittautuisi väärennökseksi noin minuutissa.

        >Sitten tuo savuvana. Selitä nyt meikäläiselle, mistä tiedän että tuo savuvana on juuri SE savuvana,

        Muita ei ole kuvattu. Esim tuon sijainti, sää ja aikaleima täsmää.
        Muita tuon kaliiberin ohjuksia ei sillä alueella nuina päiviä tiedetä ammutun.

        >joka pudotti lentokoneen. Löydän itsekin savuvanoista google-kuvahausta satoja eri kuvia, jos haluan. Mutta en minä tiedä missä ne on kuvattu.

        Tässä kaksi selvitystä missä kyseinen savuvana on kuvattu ja miten sen saa selville jokainen joka viitsii tutkia:
        http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/07/launch-location-detected-of-missile.html
        https://www.bellingcat.com/resources/case-studies/2015/01/27/examining-the-mh17-launch-smoke-photographs/

        >ilmenee 100% varmasti, että kuva on otettu Ukrainan puolella

        Nuita on paljon. Esim aiempi "russian-transport-of-buk-that-shot-down" linkki.

        >ja että siinä on Venäjän armeijan sotakalustoa

        Nuita on paljon. (mutta nyt kait pysytään MH17 tapauksessa)
        Esim "russian.transport.." kuvassa näkyvän lavettin alkuperäinen omistaja saatiin jäljitettyä donetskissa. Hän sanoi kapinallisten ottaneen lavetin käyttöönsä. Kapinalliset ovat käyttäneet sitä miltei koko vuoden 2014, se nähdään mm. heidän omista kuvistaan ja satelliittikuvista.
        Buk laitteessa ei ole tunnisteita jotka osoittaisivat sen olevan Ukrainalainen. Kapinallisillahan ei olisi mitään syytä peittää sellaisia tunnistetietoja.

        ((Ukrainan armeija sanoo tuhonneensa kaikki jälkeensä jättämänsä BUK laitteet, siitä olen nähnyt vahvistavia kuvia. Somesta kaivamieni tietojen perusteella kapinalliset on väittäneet kaapanneensa BUK laitteen Ukrainalta, jota he yrittivät venäjän avustuksella korjata, mutta sitä ei saatu korjattua. Kapinallisten ja venäjän esittämät kuvat kaapatusta laitteesta on olleet valheellisia.))

        Sen sijaan nähdyn BUK ampumalaitteen tuntomerkit vastaavat aikaisemmin venäjän puolella kuvattua BUK ampumalaitetta varsin hyvin.

        Siitä lisää täällä:
        https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2014/11/08/origin-of-the-separatists-buk-a-bellingcat-investigation/

        jatkuu

      • >joissa vieläpä Venäjän armeijan miehistö.

        Sellaista kuvaa ei ole josta voisi tunnistaa syyllisen BUK miehistön.
        Mutta, silminnäkijät väittävät miehistön puhuneen venäjää moskovalaisittain, yksinäisen BUK ampumalaitteen tehokas käyttäminen vaatii huippuammattilaiset. Ei ole realistista kuvitella että venäjä antaisi BUK laitteen kaivosmiesten ja traktorikuskien ohjastettavaksi (tai edes Ukraina armeijasta loikanneen BUK ampujan käyttöön).

        >Niin kauan kun todisteet ovat vain "kuvia sotakalustosta jossain", niin ei mene ainakaan mulle läpi.

        Tietenkään sellainen ei mene läpi myöskään minulle. Olen kuitenkin erittäin varma esim. MH17 amatöörianalyysissä kertomistani asioista.
        Olen luvannut lahjoittaa hyväntekeväisyyteen 100€ jos jokin muu kuin snizen eteläpuolella kapinallisalueella ollut ampumalaite osoittautuu syylliseksi.

        >Miksi mielenkiintoni heräsi. Siksi, että asiat kerrotaan meidän länsimediassa siten, että ne ovat "liian täydellistä ollakseen totta".

        Joskus kuitenkin käy niin että asiat täsmää, ei sille mitään mahda.

        Ilman sosiaalisen median apua, olisimme MH17 tapauksessa hollantilaisten tutkijoiden ja propagandakoneiden varassa.
        Mutta internetin ja sosiaalisen median avulla meistä jokainen voi päästä näkemään enemmän materiaalia aiheesta kuin julkinen/virallinen media esittää.

        Teen amatöörin analyysistä päivitetyn version. (toivottavasti lähiaikoina)

        >Ainakin minua kiinnostaa mitä siellä oikeasti tapahtui, kuka ampui, ja miksi?

        Näistä olen aivan varma.

        mitä:
        MH17 ammuttiin alas BUK ohjuksella, suoraan koneen edestäpäin. (mun 100€ on siinä)

        kuka:
        Alue oli kapinallisten hallussa -> kapinallisten alueelta joku ampui
        Alueella oli todistetusti BUK laite kapinallisten hallussa, joka "hukkasi" yhden ohjuksen -> se ampui
        Ampumiskäsky tuli tod. näk Igor Bezler:ltä (kadonnut ennen joulua), joka oli Igor Girkin:n alaisuudessa.

        miksi:
        Väitän että luulivat ampuvansa Ukrainan armeijan kuljetuskonetta, kuten aiempinakin päivinä, mutta nyt ensimmäistä kertaa BUK laitteella ja pilvien yläpuolelle.

      • SotilaspassiKöh

        Eli, mielestäni on jo melko täydellisen tyhjentävästi selvillä mitä MH17 koneelle tapahtui, mistä ohjus tuli ja minkä porukan hallussa ampumalaite on ollut. En usko että onnettomuututkijat mitään merkittävää uutta tuovat esille.

        Rikostutkinta on paljon vaikeampi. Enkä näe mitään toivoa sen etenemisestä pro-russia alueella tai Venäjällä.
        Ainoa mahdollisuus on että käskyn antanut ja ampuja jostain syystä päättävät tunnustaa.
        Voi olla että kyseisiä ei enään löydetä elävänä.

        Igor Girkin on tunnustanut hänen ja venäjän osallisuuden krimin valtaamisessa ja sisällissodan aloittamisessa.
        Ehkä hän on se joka kertoo lisää siitä ketkä henkilöt olivat ammunnan käskytys-ketjussa.
        Siis jos hän saa elää kyllin pitkään kertoakseen.

    • majorbeacon

      Joo kiitos vain kattavista ja tarkentavista vastauksesta sotilaspassille. Nuo google-kartat pitävät kyllä paikkansa, mutta valokuvia en jotenkin vain osannut (ainakaan täydellisesti) yhdistää google-ilmakuvaan. Voi tietysti olla minun omaa hahmotuskyvyn puutettakin, mutta omaan silmään paikat eivät näyttäneet täydellisesti samannäköisiltä, osa asioista (puut, asfaltin reunat, yms olivat hieman eri tavalla). Kun googleilin ilmakuvakartassa, niin samanlaisia kerrostaloalueita samannäköisine pihoineen löytää vähän joka puolelta, myös Venäjän puolelta.

      Ei silti, uskotaan kun mies sanoo 100 euroa pistävänsä likoon. Ehkä paras todiste on tuo kuva, jossa näkyy joku automainos. Mikäli tuollaista automainosta ei ole Venäjän puolella missään, vaan pelkästään Ukrainassa, niin silloin se todistaa kyllä nuo muutkin (epäselvät) kuvat todeksi. Toinen on se kaupunkikuva, jossa on jokin ravintolan kyltti, mitä siinä lukeekaan, onko se Ukrainaan viittaava?

      Näin ollen voin ainakin omalta osaltani sanoa, että noihin karttavertauksiin en uskalla lähteä vertaamaan valokuvia, kuvakulma on niin erilainen, ja samanlaisia paikkoja liiaksi. Mutta tosiaan nuo pari valokuvaa, jossa näkyy tekstiä, niin siinähän se asian ydin varmaan on?

      Lopuksi. En ole lähtökohtaisesti kenenkään puolella. Vaan intohimoni on saada selville miten asia oikeasti on. Ainut "vikani" on että jotenkin olen alkanut karsastamaan näitä lööppilehtien totuuksia (monessa muussakin asiassa). Kiitos näistä selvennyksistä vielä, uskon että olet paneutunut asiaan aika tavalla, ja todennäköisesti olet oikeassa.

    • Ukrainan lehdet ovat uutisoineet,että tutkijaryhmä on varmistanut Separatistit Syylliseksi koneen pudotukseen BUK ohjuksella.
      Hollannikn valtion syyttäjä viraston tiedottaja Wim de Ruin kommentoi Kiovan uutisointia.
      Wim dr Ruin sanoi "täsmällisesti voin sanoa,että asia ei ole näin,miten Ukrainan lehdistö uutisoi".

      • AntiTrollendaaleri

        Alkuperäinen juttu pohjautuu hollantilaisten haastattelemien onnettomuustutkijoiden sanomaan. Mutta se ei ole ollut virallinen lausunto.

        (kaikki todisteet viittaavat toistaiseksi 100% siihen että BUK ohjuksella ammuttiin kapinallisalueelta kohti MH17 konetta)

      • AntiTrollendaaleri

        Mutta tutkimukset on kesken.

    • Suhoi SU-25 koneen pääsuunnittelijaa jälleen haastateltu, hän toisti aikaisemman kantansa ettei SU-25 kykene ampumaan alas Boeing777 konetta.
      Lisäksi:
      "I want to emphasize again that the wreckage on the ground can be seen that the plane broke apart in the air. It did not happen on the ground on impact, but in the air, "said Babak. The conclusion of the engineer is: "The Boeing was shot down by a missile Buk-I can not imagine anything else.."

      Uusia kuvia MH17 koneen jäänteistä on jälleen tullut esille, valokuvaajat päässeet kuvaamaan aiemmin kielletyille alueille:
      http://www.whathappenedtoflightmh17.com/new-photos-of-mh17-debris-again-show-strong-indication-for-sam-as-cause-of-shotdown/
      (ei merkittävää uutta, vain vahvistaa BUK1 ohjuksen tekosia)

    • Kannanotto

      Kannanotto:

      Ukraina on tietääkseni suvereeni valtio, kaikki sotilaalliset sekä puolisotilaalliset toimenpiteet ovat siis sotatoimia itsenäistä valtiota vastaan.

      venäjämielisten "siviilien" tekemät provokaatiot ukrainan valtion viranomaisia vastaan on katsottava terroristitoiminnaksi.

      Nyt jos katsotaan ukrainan tilannetta taaksepäin ja ajatellaan omilla aivoillamme vaikkapa Maidanin aukion tapahtumia, jolloin ammuttiin tavallisia ihmisiä ja poliiseja tarkka-ampujien johdosta, niin voimme tulla sellaiseen päätelmään että tämänkin takana on ollut venäjä, saattaakseen ukrainan valtion kaaokseen

      Tämän johdosta on hyvin helppoa päätyä totuuteen joka on täysin todistettavissa että venäjä on tässä takapiruna ja jos tähän ei puututa niin tämä vaan laajenee ja laajenee.

      Ja kaikki vapaaehtoiset sekä palkkasotilaat ovat mielestäni puolustamassa suvereenia valtiota ja sen ihmisiä.

      Jos Ukrainan venäjämieliset haluavat olla venäläisiä ja venäjän valtiohan haluaa heitä niin menkööt rajan yli venäjälle, ollakseen venäläisiä,

      Ukrainalla on viralliset rajat olemassa kartalla joten kaikki muutokset siihen ovat laittomia.

      toisekseen krimi kuuluu ukrainalle ja venäjän laivasto tukikohta siellä on vain ja ainoastaan vuokrattuna venäjän valtiolle.

      kun ja jos tämä konflikti joskus selviää niin on hyvin varmaa että ukraina ei varmastikaan tule jatkamaan kyseistä vuokrausta venäjälle.

      kaikki ulkopuoliset vapaaehtoiset sekä ammattisotilaat siis puolustavat suvereenia valtiota.

    • viuhkamiina

      Jotkut ovat ilmaisseet täällä että ukrainan ilmavoimien hävittäjä olisi pudottanut tuon matkustajakoneen......voi ollakin koska venäjän vallatessa krimin he saivat sotasaaliina ukrainan valtion hävittäjä koneita sekä muuta kalustoa.
      Että näin

      • AntiTrolli

        Juupa. Mutta aivan sama kenen lentokone olisi kyseessä, sen olisi pitänyt näkyä tutkassa. Kun ei näy niin matkustajakoneiden lisäksi mitään muuta ei ollut ilmassa. (paitsi kohti tullut BUK ohjus ja yksi helikopteri rajan pinnassa)

    • Reuter:n toimittajat päässeet Chervonyi Zhovten kylään helmikuussa, haastattelemaan silminnäkijöitä.
      Kyseinen kylä on lähinpänä oletettua BUk ohjuksen laukaisupaikkaa.

      Neljä kyläläistä on kertonut nähneensä ohjuksen.

      Valentina Kovalenko (45v) oli perunoita nostamassa puutarhassaan 17.7 iltapäivällä.
      Ohjuksen äänen kuullessaan he luulivat kyseessä olevan alasputoavan lentokoneen mutta se olikin taivaalle kiitävä raketti. Myöhemmin hän näki savupilven siinä suunnassa minne MH17 tippui.

      Tyttärensä Anastasia Kovalenko (14v) kertoi nähneensä ohjuksen lentävän kylän yläpuolella.

      Olga Krasilnikova (30v) kertoi myös nähneensä ohjuksen. "Se lensi heidän ylitseen tuosta suunnasta jättäen savuvanan taivaalle."

      Pyotr Fedotov (58v) oli varautuneemi kertomuksessaan ja valehteli aluksi ohjuksen nousseen eir suunnasta. Mutta kun videokamera sammutettiin hän muutti tarinaansa. Hän sanoi pelkäävänsä että kapinalliset näkisivät videohaastattelun.
      "Olimme äitini kanssa pihalla kun se tapahtui. Ohjuksen lähtöjyrähdys oli niin voimakas että jalat pettivät allamme säikähdyksestä. Ensisäikähdyken jälkeen menimme talon toiselle puolelle nähdäksemme mistä on kyse. Raketti lensi taivaalla vaihtaen suuntaansa, ikäänkuin jokin raketin ensivaihe olisi irtaantunut. Sitten näin kaukaisuudessa koneen putoavan ja hajoavan ilmassa. Myöhemmin kuulimme että kyseessä oli matkustajalentokone."
      Pyotr kertoi että maanviljelijä oli nähnyt ohjusampumalaitteen 1.5km päässä kylästä pellolla.

      Reuters ei ollut saanut mitään mielenkiintoisia kommentteja artikkelilleen Ukrainan, kapinallisten tai tutkijoiden taholta. Tutkijoiden edustaja (Sara Vernooij) sanoi etteivät he kommentoi asioita niin kauan kuin tutkinta on kesken.

      Vähemmän mielenkiintoista Reutersilta:

      Entinen kapinallisjoukkojen taistelija joka ei halunnut nimeään julkisuuteen kertoi että 17.7 BUK laite oli ollut kylän lähellä suojaamassa alueen kapinalliskohteita. Hänen mukaansa laitteella ammuttiin SU-25 konetta puoli tuntia ennen kuin MH17 kone putosi. Ohjus ei kuulemma osunut ja SU25 pakeni paikalta.
      Esim. tutkatietoja mahdollisesti alueella operoineista sotilaslentokoneista ei ole julkisuudessa nähty. Jos sotilaslentotoimintaa olisi ollut Venäjä olisi varmastikin siitä tutkakuvat esittänyt.

      Ja somesta:

      Toisaalla oli tietoa että 17.7 Ukrainan oli jälleen määrä koettaa IL76 koneella toimittaa tarvikkeita rajan tuntumassa oleville joukoilleen, joille ei muuta huoltotietä ollut. Tarkoitus olisi ollut tiputtaa tarvikkeet korkealta laskuvarjoilla, jolloin vältyttäisiin siltä vaaralta että kapinalliset pudottavat koneen olalta laukaistavalla ohjuksella. Mutta kyseinen lento oli peruttu, mahdollisesti siksi että oli saatu tiedustelutietoa alueelle saapuneesta BUK laitteesta.

    • SotilasPassiKöhhisee

      Tuolla aika paljon uusia detaljeja:
      http://en.censor.net.ua/tag/5119/Boeing 777 Malaysia Airlines
      Mm. juttua löydetyistä BUK ohjuksen palasista:
      http://en.censor.net.ua/news/329288/fragments_of_russian_buk_missile_found_among_the_mh17_debris_butusov
      Kuvat: http://en.censor.net.ua/photo_news/329224/buk_fragments_found_in_the_wreckage_of_malaysian_mh17_flight_dutch_media_photos
      Tuolla näkyy punaisesta muovista tehdyt mallit kolmesta erilaisesta sirpaleesta joita BUK taistelukärki sisältää tuhansittain (yli 7000 sirpaletta per ohjus).
      http://en.censor.net.ua/news/328945/submunitions_that_hit_malaysian_boeing_coincide_with_warhead_filling_of_the_newest_russian_antiaircraft

    • Iskuri

      Tässä hieman itsetutkistelua.
      "Hollannin tutkijat, jonka viranomaiset johtavat ns. kansainvälistä onnettomuustutkintaa MH17 matkusajakoneen tuhosta viime kesänä Ukrainassa, kiistävät länsimediassa esitetyt tiedot, että virallisessa tutkinnassa BUK-ilmatorjunta olisi aiheuttanut matkustajakonen tuhon. Hollannin tutkintakomitea DSB:n mukaan mediassa julkaistut raportit siitä, että todisteet kertoisivat venäläisen BUK-ohjuksen aiheuttaneen koneen tuhon ovat perättömiä. "Tutkinta tapahtumasta on täydellä voimalla käynnissä ja keskittyy paljon useampiin seikkoihin kuin johonkin yksittäiseen sirpaleeseen", DSB lausui. Tutkijoiden mukaan esittääkseen väitteitä pitäisi kyetä osoittamaan, että todisteena esitellyllä BUK-sirpaleella on yhteys alasammuttuun lentokoneeseen.Todisteet vain lisääntyvät: Ukrainaa pidettävä syyllisenä lennon MH17 alasampumiseen."

      Dutch dismiss reports alleging MH17 downed by Buk missile

      • SotilaspassiKöh

        Älä usko propagandalähteisiin.
        Äläkä varsinkaan koeta tuota valheiden saastaa syöttää suomalaisille.

      • Ja monisanaisemmin:
        -DSB ei kiistä eikä myönnä koska tutkinta on kesken
        -DSB pitää kapinallisten Buk ohjusta todennäköisimpänä syynä
        -tutkijat ottavat mielellään vastaan todisteita kaikesta MH17 tapaukseen liittyvästä
        -DSB ei ole tietääkseni virallisesti vielä tutkineet julkisuudessa esiintyneitä sirpaleita. Sirpaleet on löytänyt Jeroem Akkerman yhdessä valokuvaajansa kanssa MH17 hylystä. He ovat kuvanneet sirpaleiden löytymisen ja talteenoton ja toimittaneet sirpaleet kolmannen osapuolen tutkittavaksi ja nyt sitten DSB:lle.
        -BUK sirpaleen yhteys alasammuttuun koneeseen on toteen näytetty.
        -DSB:llä tietääkseni on jo ennestään samanlaisia sirpaleita ruumiista ja hylyistä.

      • Iskuri. Lähteesi oli jälleen verkkomedia.org. Se julkaisu ei ole tähän mennessä julkaissut mitään muuta kuin valheita MH17 tapauksesta. Aivan samoin kuin venäjän virallinen media.

      • VastuOnKuulijalla
        sotilaspassi kirjoitti:

        Ja monisanaisemmin:
        -DSB ei kiistä eikä myönnä koska tutkinta on kesken
        -DSB pitää kapinallisten Buk ohjusta todennäköisimpänä syynä
        -tutkijat ottavat mielellään vastaan todisteita kaikesta MH17 tapaukseen liittyvästä
        -DSB ei ole tietääkseni virallisesti vielä tutkineet julkisuudessa esiintyneitä sirpaleita. Sirpaleet on löytänyt Jeroem Akkerman yhdessä valokuvaajansa kanssa MH17 hylystä. He ovat kuvanneet sirpaleiden löytymisen ja talteenoton ja toimittaneet sirpaleet kolmannen osapuolen tutkittavaksi ja nyt sitten DSB:lle.
        -BUK sirpaleen yhteys alasammuttuun koneeseen on toteen näytetty.
        -DSB:llä tietääkseni on jo ennestään samanlaisia sirpaleita ruumiista ja hylyistä.

        Molemmat on syylistynyt propagandaan:

        DSB ei sanonut kun: "bla..blaa.. jos haluatte tuoda meille todisteita, niin osoittakaa niiden yhteys mh17....bla..blaa"

        Tästä "blablasta" iskuri(verkkomedia) ymmarsi että "todisteet kertoisivat venäläisen BUK-ohjuksen aiheuttaneen koneen tuhon ovat perättömiä."

        sotilaspassi samasta löysi: "BUK sirpaleen yhteys alasammuttuun koneeseen on toteen näytetty." ja "DSB pitää kapinallisten Buk ohjusta todennäköisimpänä syynä".
        Tuossa on teille alkuperäinen lähde:
        http://www.onderzoeksraad.nl/en/onderzoek/2049/investigation-crash-mh17-17-july-2014/onderzoek/1630/reaction-to-dutch-broadcast-rtl-news-about-mh17-investigation
        Itse lausunto on lyhyempi kun linkki :), mutta se on virallinen, ja se joka sen laatii kantaa vastun sanoista, toisin kun erät palstapropagandistit.

      • VastuOnKuulijalla kirjoitti:

        "sotilaspassi samasta löysi"

        Ei pidä paikkaansa. Kirjoittamani pohjautuu useampaan lähteeseen kuin viittaamasi.

        Viittaamasi(linkkisi) kirjoitus on vastine akkermanin esilletuomien sirpaleiden aiheuttamaan kohuun.

      • (toisaalta DSB ja JIT menee ainakin minulla herkästi sekaisin, DSB tutkii onnettomuuden syytä, JIT koettaa löytää syyllistä)

      • AnttisenRölli

        Sama lentoyhtiö. Voi kamalaa?

      • SyyllisyysPainaa
        AnttisenRölli kirjoitti:

        Sama lentoyhtiö. Voi kamalaa?

        "-DSB pitää kapinallisten Buk ohjusta todennäköisimpänä syynä"

        Eli ammuttua ohjusta ei saa vedettyä takaisin, vaikka joku muu matkustajakone jossakin muualla jotakin.

      • AntiTrollendaar

        Jännä että joku ( Teemu Vehkala ? ) naamansa laittaa noin pöljään kirjoitukseen.

        ensimmäisen linkin yhteenveto:
        -"tällaiset elementit johtavat miltei usein siihen" Miltei usein jos vaikka kuin melkein todennäköisesti päinvastoin tai ainakin lähestulkoon.

        Toisen linkin yhteenveto:
        -"lehtitietojen mukaan tililtä veikin rahaa pankin työntekijä"

    • NauravatVain
    • AntiTrollendaa
      • Buhahahahaha

        "sent to representatives of Malaysia, the United States, Ukraine, Russia, the United Kingdom, Australia and the Netherlands "

        Nyt vastaa varsinainen sirkus alkaa: ensimmäiset "vuodot" varmaan jo illalla, wikileaks odottaa. Colaa ja chipseja.

      • idästätuleesekasortoa
        Buhahahahaha kirjoitti:

        "sent to representatives of Malaysia, the United States, Ukraine, Russia, the United Kingdom, Australia and the Netherlands "

        Nyt vastaa varsinainen sirkus alkaa: ensimmäiset "vuodot" varmaan jo illalla, wikileaks odottaa. Colaa ja chipseja.

        Eipä tartte murkinaa varata illaksi. On muutenkin päivän selvää että vaakakuppi kallistuu Moskovan suunta kun syyllisiä aletaan röykyttämään. Puuttini kiistää kaiken, mutta koko "paha" muumaailma osoittaa syyttävät sormensa punaisentorin taakse.

      • AntiTrollendaar

        Jaettu ilmeisesti jo aiemmin. En löytänyt vuodettua versiota googlella, vielä.

      • Buhahahahaha

    • EipäJuurikaanUutta
    • SolttuPazi
    • Dildo_Valehtelee_Aina

      Olisi hienoa, jos uutisia saataisiin uutisina suoraan alkuperäisestä lähteestä, eikä jonkun politrukin toimittamana:

      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1444700590852?jako=66fab6a5548678260ced04527499c0eb&ref=fb-share

      Toimittajan asennevamma näkyy jo ensiriveiltä: Venäläinen, Buk-asejärjestelmiä valmistava teollisuuskonserni Almaz-Antei kävi keskiviikkona ennakkohyökkäykseen kiistassa siitä, kuka ampui malesialaisen matkustajakoneen Itä-Ukrainassa viime vuoden heinäkuussa.

      • SolttuPazi

        Kyllä oli myös DSB porukka ihmeissään että ennen kuin raportti on julki, Venäjä tietää sen olevan väärin. Heh.

        A-A järjesti taas typerän shown. Räjäyttivät BUK ohjuksen Iljushinin vieressä.
        Väärä ohjus, väärä paikka, väärä etäisyys koneesta, väärä kulma, väärä kone, liikkumaton ohjus ja kohde jne jne jne

    • uutinen

      Ukrainan maasta ilmaan suuntautuvien "BUK"- ohjusjärjestelmien laukaisualueet on merkitty karttaan. Yksi asema sijaitsee Gruzsko-Zoryanskoyen asutusalueella 3 km päässä Ilovaiskista. Toinen laukaisuasema sijaitsee 2 km päässä, Shakhterskin eteläpuolella Zaroshchenskoyen asutusalueen lähellä, 224.8 metrin korkeudessa.

      Meidän mielestämme tämä dokumentti on suora todiste joka vahvistaa että Ukrainan armeija on se jota tulee syyttää Malesian Boeng-koneen tuhosta.
      Verkkomedia.org uutinen

      • SolttuPazi

        Ei ole mitään todisteista ainoastakaan UA BUK laitteesta alueella jolta ohjus on laukaistu.

        Zaroshchenskoyen alue on mahdoton. Sieltä ammuttu ohjus olisi räjähtänyt MH17 koneen oikealla puolella, vähintään 10m etäisyydellä koneesta.

        Todellisuudessa ohjus räjähti 1-2 metrin päässä ohjaajan ikkunasta ohjaamon vasemmalla puolella. Tuolle etäisyydelle päästäkseen ohjuksen on ollut pakko tulla edestäpäin, muutoin ohjuksen laukaisin olisi toiminut aikaisemmin.

        Toinen varma todiste Zaroshchenskoyen alueen mahdottomuudesta on sirpaleiden kulkureitti MH17 koneessa. Niistä nähdään täydellisellä varmuudella että ohjus on tullut koneen edestäpäin.

        Edellisten lisäksi on huomioitava että 17 Heinäkuuta Zaroshchenskoyen alue oli kapinallisten hallussa täydellä varmuudella.
        (lisäksi venäjän 2014 julkaisemat satelliittikuvat on osoitettu väärennöksiksi)

        verkkomedia.org on edelleen täydellisen piittaamaton totuudesta.
        Siksi sen päätoimittaja saikin pestin novoRussian uutistoimistossa Ukrainassa.

      • Jos jollain on todisteita UA (tai mistä tahansa) BUK yksiköistä 30km säteellä BUK turma-alueesta, torez-snizhne-venäjä välisellä alueella tai sen lähellä, voitte lähettää tietonne JIT tiimille, bellingcat:n Veli-Pekalle tai allekirjoittaneelle.
        https://twitter.com/jitmh17
        https://bellingcat-vehicles.silk.co/

        Kiitos.

    • lisääteetoo
      • Nuo on niitä samoja Putkosen ja venäjän valheita. Jotka edellä jo torjuttiin.

        Kyseessä on varrmuudella 9M38M1 ohjus koska hylystä ja miehistöstä on löydetty rusetin mallisia sirpaleita joita on valmistajan mukaan ainoastaan 9M38M1 mallissa.
        Oheisen linkin takana näet valmistajan esittelemässä kyseistä faktaa viime keväänä. https://drive.google.com/file/d/0BxNz0P5oVk2wY3N6aXNtTk9hV1E/view?usp=sharing

        Ja kuten jo sanottu, ohjus tullut edestä. Muu ei ole mahdollista BUK ohjuksen tapauksessa.

        Sputnik oli normaalia valhetta alusta loppuun.
        Tämä asiallisenpi: http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/muutokset_mh_raporttiin_venaja-41999

        "Tarkkaa laukaisupaikkaa ei ole pyritty määrittämään, koska sen selvittäminen ei tutkijoiden mukaan kuulu enää Hollannin onnettomuustutkintalautakunnan vastuualueelle."

        "Lopullisessa raportissa esitetty arvio perustuu simulaatiolle, joissa on huomioitu koneen sijainti osumahetkellä, ohjuksen kantama ja koneen vauriot."

        Laskenta tehtiin neljän tahon toimesta, mm venäläisten toimesta.

        "Lisäpöytäkirjan perusteella esillä on ollut myös raportin versio, jossa todetaan, että laukaisualue on noin 250 neliökilometrin suuruinen ja "sisältää Snizhnen kylän ja sijaitsee siitä etelään"."

        "Venäläiset vaativat kohdan poistamista ja korvaamista heidän omalla arviollaan, jossa päädytään siihen, että laukaisu on voinut tapahtua vain "rajatulta alueelta Zaroshchensken kylän eteläpuolelta". Venäläisarvio on peräisin ohjusvalmistaja Almaz-Anteilta."

        "Itä-Ukrainan venäläismielisiä separatisteja iskusta syyttävissä lähteissä separatistien hallussa ollutta Snizhnen aluetta on usein pidetty ohjuksen laukaisupaikkana. Zaroshchensken mainitseminen voidaan taas tulkita sormen osoitteluksi Ukrainan asevoimien suuntaan. Alue oli joidenkin lähteiden mukaan turmahetkellä Ukrainan armeijan hallussa."

        Huom Almaz-Antei on 100% venäjän valtion omistama. Eli valehtelevat säilyttääkseen työpaikkansa.

      • Portinvartija

        Do you really want to know how the war in Ukraine and Syria started, Can you tell truth from lies in mass media? RTD’s Miguel Francis-Santiago delves deep to try to understand the intricacies of information war. He meets media experts and puts together the Mosaic of Facts, showing how public opinion is manipulated, not just over the Ukrainian Crisis but throughout the world. Watch this it will shock you, and make sure to share it and share it again and again http://youtu.be/bkD8VFOz
        Tosiasioiden mosaiikki
        Haluatko todella tietää miten sota Ukrainassa ja Syyriassa alkoi,voitko kertoa totuuden massamedian valheista? Uutistoimisto RTD:n toimittaja Miguel Francis-Santiago pureutuu syvälle informaatiosodan syövereihin.Hän tapaa tiedotusvälineiden asiantuntijoita ja osoittaa kuinka yleinen mielipide on manipuloitu ei vain Ukrainan kriisissä,vaan kaikkialla maailmassa.Tämän katsominen saattaa järkyttää.

      • SolttuPazi

        Ei auennut video. Mutta voin arvata venäjän propagandasisällön.

        Totuus on kuitenkin vapaassa maailmassa kaikkien saatavilla.
        Toisin kuin venäjällä, siellä se on mielipuolen keksimä.
        ;-)

      • Portinvartija
        SolttuPazi kirjoitti:

        Ei auennut video. Mutta voin arvata venäjän propagandasisällön.

        Totuus on kuitenkin vapaassa maailmassa kaikkien saatavilla.
        Toisin kuin venäjällä, siellä se on mielipuolen keksimä.
        ;-)

        USA:n kansalainen Miguel Francis-Santiago on valmistunut Los Angelesin akateemisesta elokuvakoulusta.Hän on siis amerikkalainen elokuvantekijä,ei venäläinen,kuten oli nim.SolttuPazin primitiivireaktio.Asiantuntijoita haastattelemalla Miguel Francis-Santiago kokoaa tosiasioiden mosaiikin ja kiistattomasti osoittaa kuinka massamedia on valehtelemalla manipuloinut julkisen mielipiteen Ukrainan kriisistä ja Syyrian sodasta.Uutistoimistot Reuters,AFP,CNN etupäässä suoltavat päivästä toiseen näitä valheita.
        Mosaic of Facts': Documentary film on Ukraine crisis by ...
        newcoldwar.org/mosaic-of-facts-documentary-film-on-...

      • SolttuPazi

        Sama tyyppi? http://mosfm.com/eng/dj_miguel_francis_santiago.html
        "Miguel's vocal work initially began at the age of eight back in Moscow, where he attended the Moscow Music School of Rastropovich, which finished with the performance of his first composition "Morning in the Mountains" at the Rachmaninoff Conservatory in Moscow."

      • SolttuPazi

    • Oikeustoteutuu

      Venäläinen kone putosi Egyptissä...... Taivaan Isä rankaisee. Venäläiset murhasivat 300 siviiliä Ukrainassa, eivätkä ole tunnustaneet ja pyytäneet tekoaan anteeksi. Näin Jumala rankaisee murhaajia.

    • Sotilazapassi
    • UusiVisio

      Miten siinä oikeasti kävi, hävittäjät ampuivat ohjuksillaan ja aseillaan mh17 ja samaan aikaan sitä ampui kapinalliset olaltalaukaistavalta ohjuksella, mutta ohjus ei yltänyt koneeseen, mutta kone putosi ja kapinalliset olivat riemuissaan.

      • Sotilaspassendaaleri

        >Miten siinä oikeasti kävi

        Jostain syystä Venäläisten tukemat joukot ampuivat MH17 koneen alas.
        Muita mahdollisuuksia ei todisteiden valossa ole.

        >hävittäjät ampuivat ohjuksillaan ja aseillaan mh17

        MH17 jäänteissä ei ole jälkiä minkään ilmasta-ilmaan aseen hyökkäyksestä.
        Jos kansainvälistä tutkimusta ei halua uskoa (tutkimuksessa oli mukana myös Venäjä) niin kukin voi itse perehtyä julkisesti saatavana oleviin kuviin jäänteistä.
        Toki päätelmiin vaaditaan teknistä tietämystä ja mm. fysiikan tuntemusta.

        > ja samaan aikaan sitä ampui kapinalliset olaltalaukaistavalta ohjuksella,

        Tutkassa ei näy mitään armeijan lentokonetta joka olisi edes voinut yrittää aiheuttaa nähtyjä vaurioita.
        Hälytyssirenit ei soineet, kukaan ei kuvannut hävittäjää, toisaalta pilvien läpi ei maasta nähnyt mitä 10km korkeudessa MH17 koneen lähellä tapahtuu.

      • VlksMkvtsKhnHvts
        Sotilaspassendaaleri kirjoitti:

        Ei ne videotkaan todistaneet oikein mitään, vilkkaalla mielikuvituksella niistä voi löytää Venäjän syylliseksi

      • Sotilaspassendaaleri
        VlksMkvtsKhnHvts kirjoitti:

        Ei ne videotkaan todistaneet oikein mitään, vilkkaalla mielikuvituksella niistä voi löytää Venäjän syylliseksi

        Julkisesti nähtävistä kuvista saatoin todeta:
        -numeroinnin jäänteet vastaa venäläistä, parhaiten 332:sta (ukrainassa pienempi "fontti")
        -h2200 merkintä venäjän rautatiekuljetuksesta johtuen (Ukrainalaisilla ei tuota merkintää)
        -oikella puolen toinen pyörä takaa(muistaakseni) on rikkoutunut ja vaihdettu erilaiseen (kuten venäjän 332:ssa)
        -vasemmalla puolen etukulman pelti on taipunut mutkalle, kuten Venäjän 332:ssa
        -vasemman puolen pakokaasu-öljytahrat vastaa Venäjän 332:sta
        -vasemman puolen kumihelma on vaurioitunut kuten Venäjän 332:ssa
        jne...

        Ainoa BUK TELAR laite joka vastaa tuota on Venäjän 332 joka kuljetettiin Ukrainan rajan läheisyyteen kesällä 2014. (se on nyt kadonnut ja numero siirretty uuteen TEL lavettiin)

      • PhotoShopper

        Hyvä kuvankäsittelijä saa kuvat sopimaan todisteisiin prikulleen.

    • USA_on_syyllinen

      MH 17 ammutiin alas Bukilla, joka oli USA:n toimesta muilutettu Ukrainaan Libyasta.

      Ukrainan armeija hiukkasen sössi - OI SORI.

    • VarmaAsia

      Koska alsamuttavaksi valikoitui länsimaalaisia kuljettava matkustajakone muista alueelle lennellyistä, niin asialla on CIA

    • SeOnCika

      Tutkinnan kesto viittaa, että CIA salaa jotain.

    • kiuyty

      lentokoneella tehty tulitus tekee samaa jälkeä kuin buk ohjus kuten tuossa youtube videossa.

      MH-17: The Untold Story. Exploring possible causes of the tragedy.

    • MikäMuuttui

      USA on perunut jokavuotisen Moskovan suurlähettiläänsä tiedonannon Venäjän syyllisyydestä mh17 alasaampumiseen, antoiko Putin tietoja Venäjän syyttömyydestä Trumpille Helsingissä.

    • AaveOhjus

      MH17n ohjaamon seinämä ja koemielessä ohjuksella ammuttu käytöstä poistetun matkustajakoneen ohjaamon seinämä eroaa toisistaan kuin yö ja päivä

      • sotilaspassendaaleri

      • SamanLaisia

        MH17n ohjaamon seinämä ja hävittäjän konetuliaseella koemielessä ilmasta ammuttu ohjaamon seinämä muistuttavat toisiaan.

      • sotilaspassendaaleri
        SamanLaisia kirjoitti:

        MH17n ohjaamon seinämä ja hävittäjän konetuliaseella koemielessä ilmasta ammuttu ohjaamon seinämä muistuttavat toisiaan.

        Taidat olla melkoinen puusilmä.
        Muuatama kommentti ylemäpä oli kuvassa verrattuna hävittäjän konetuliaseen ja MH17 vauriot: https://pbs.twimg.com/media/DmKRqRWWsAEPUc1.jpg

        Yksittäisiä reikiä voit verrata tuosta:
        https://pbs.twimg.com/media/DmKRqRVXcAA_YWg.jpg

        Suomalaisilla on silmät omassa päässä eikä vain johtajiensa peräpäässä.
        Siinä lienee ero venäläisen ja suomalaisen välillä?

      • SilmätPäähän
        sotilaspassendaaleri kirjoitti:

        Taidat olla melkoinen puusilmä.
        Muuatama kommentti ylemäpä oli kuvassa verrattuna hävittäjän konetuliaseen ja MH17 vauriot: https://pbs.twimg.com/media/DmKRqRWWsAEPUc1.jpg

        Yksittäisiä reikiä voit verrata tuosta:
        https://pbs.twimg.com/media/DmKRqRVXcAA_YWg.jpg

        Suomalaisilla on silmät omassa päässä eikä vain johtajiensa peräpäässä.
        Siinä lienee ero venäläisen ja suomalaisen välillä?

        Niin suomalaisilla on mutta ei passendaalerilla.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe